Owe Wikströmin kirjasta "Pyhyyden kaipuu"
"Ei hiljaisuus ole pelkkää äänen puuttumista eikä yksinkertaista lepoa. Päinvastoin, vähitellen nousee pintaan vaimea, mutta tuntuva levottomuus. Aluksi ajattelemme, miten ihanaa onkaan levätä, saada kerrankin aikaa ajatella omaa itseä, kuunnella hiljaisuutta.
Mutta varsin pian tulevat myös mustat ajatukset ja kohtaamme sisällämme jäytävän levottomuuden.
Pitkä hiljaisuuden jakso tuo pintaan asioita, joita alituisesti painamme pinnan alle; kuolemanpelkomme, syvän yksinäisyyden tunteemme kiireisen elämän keskellä, tiedon siitä, että kaikki ihana on ohimenevää, että kaikki on lainaa. Tämä hiljaisuuden puhe tekee kipeää.
Mutta sittenkin se on Augustinuksen mukaan merkki siitä, että syvällä sydämessämme joku kolkuttaa.Se, minkä koemme kaipauksena, on muistutus siitä, että olemme kotoisin jostakin aivan muualta.
"Jumalan edessä mieleni hiljenee."
Syvässä hiljaisuudessa kuulemme hiljaisen puhuttelun. Juuri nämä vaivoin kuuluvat muistutukset menevät meiltä ohi, jollemme laske sanomalehteä kädestämme, sulje kirjaa, sammuta televisiota.Tarvitsemme tiedotusvälinepaastoa, pidättäytymistä kaikesta maailman melusta.
Tässä hiljaisuudessa me näemme Jumalan käden, aluksi pelkkänä kaipauksen kohteena, mutta vähitellen se alkaa hahmottua selvästi. Kaipauksen kokeminen ja sille avautuminen on taivaan taivaan portti.
Hengellinen neuvo on yksinkertainen: sulje televisio, sulje puhelin ja istu hetki aivan hiljaa.
Hiljaisuudessa on lepo, mutta siellä on myös levottomuus, salaperäinen jano. Sen tunteminen on ensimmäinen askel takaisin sekä itsesi että Jumalan luokse.
Muistamme jälleen Augustinuksen rukouksen: "Muista, Herra, että janoni sinun puoleesi on sinun omaa työtäsi."
Tämä on tarpeellista hiljaisuutta."
(Owe Wikström)
