Meidät on kutsuttu eri tavoin

Piispa Kaarlo Kalliala

aamumessu Maarin kirkossa

9.5.2014

(saarna kokonaisuudessaan

löytyy  >täältä<)

"Vaikka meidät kaikki on kutsuttu, meidät on kutsuttu eri tavoin. Toinen on se, joka liekehtii Jeesuksen häntä kohtaan osoittamasta rakkaudesta ja toinen se, joka korventuu rakkaudesta Jeesukseen.

Toiselle usko on lääke, toiselle avoin haava; toiselle Jumala on avoin syli johon nousta milloin tahtojaan, toiselle poistuva selkä jonka vaivoin saa pidettyä näköpiirissään. Toinen kokee armoa, anteeksiantamusta ja jopa autuutta, toinen ei koe mitään, vaan enintään aavistelee ja ehkä toivoo.

Ihminen on liian pieni ja elämä on liian lyhyt, jotta Jumalaa voisi maistaa, ajatella tai seurata kovinkaan monella tavalla. "Usko on tie ja Jumalan-tuntemus on tie"; ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää vastata siihen kutsuun, jonka on saanut.

Kristillinen usko on Kristuksen seuraamista. Se ei tarkoita hänen jäljittelemistään, vaan hänen läsnäolossaan elämistä ja asettumista vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Se on liikkeellä oloa. Se merkitsee menemistä sinne minne ei omista lähtökohdistaan olisi osannut, voinut tai halunnut mennä.

Siinä on jotakin vääjäämätöntä ja käpertymätöntä; yhtä aikaa kuin se on vastustamatonta ja lumoavaa se huimaa ja vapisuttaa. Se on aivan liikaa, se on mahdotonta - eikä mitään muuta mahdollisuutta kuitenkaan ole, jos kerran, jos kerrankin, on saanut osuman sanoista:"Seuraa sinä minua."

Älä mittaa mitään muilla. Älä katso sivuun, katso minuun. Seuraa sinä."

(Kaarlo Kalliala)

Äänettömyys Jumalan edessä

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1993)

"Hiljaisuus ja äänettömyys Jumalan kasvojen edessä on välttämätöntä, elimmepä missä rukoustraditiossa tahansa. Se on "rukouksen äiti", sisäisen elämän pohjapiirros. Se auttaa minua huomaamaan, että kaiken rukouksen perusta on lepo eikä taistelu. Hiljaisuudessa meille selviää, että todellinen rukous on se tila, missä ihmisen suorituspaine on pienimmillään. Sen pohjalle voi sitten rakentaa niiden rukousten avulla, joita toiset ovat rukoilleet tai joita itse spontaanisti muotoilemme.

Tai voimme vain olla vaiti, äänettömyydessä, tietäen, että se on yhtä suuressa määrin rukousta kuin rukouksen pukeminen tietoisesti sanoiksi. Rukous ei ala vasta silloin, kun avaamme suumme. Meidän ei tarvitse äänekkäillä rukouksillamme manata Jumalaa luoksemme; rukous on sitä, että pysymme sen Jumalan lähellä ja ulottuvilla, joka on aina elämässämme läsnä. Vasta silloin, kun molemmat ovat tavattavissa, todellinen ja syvempi kohtaaminen voi tapahtua."

(Peter Halldorf)

"Päivittäinen henkilökohtainen hartaus on luultavasti se alue, jolla nykypäivän kristinuskon kriisi on pahimmillaan. Tämä koskee paljolti myös niitä, joiden tulisi olla hengellisiä oppaita: pappeja ja saarnaajia. Almanakkamme ovat niin täynnä, että kätketty elämä Jumalassa saa jatkuvasti pokkuroida virallisille tehtävillemme; tämä näkyy ehkä siitäkin tosiasiasta, että meidän kristittyjen johtajien on paljon helpompi lähteä kursseille ja konferensseihin kuin retriitteihin tai kokouksiin, joissa kaikki muu saa väistyä ja seurustelu Jumalan kanssa tulla pääsiasiaksi.

Ja tässä - ei meidän saarnoissamme eikä uskonkappaleissamme - paljastuu todellinen näkemyksemme julkisen ja salaisen suhteesta. Luostarielämä rakentuu yksinkertaisen, mutta tästä päivästä täysin kadonneen ymmärryksen varaan: mitä enemmän suuntaudumme Jumalaan, sitä enemmän vaikutamme tähän maailmaan. Kirkon ajatuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syytä on pikemminkin etsittävä hengellisen voiman puutteesta."

(Peter Halldorf)

"Miten sitten voisimme auttaa henkilökohtaiseen hartauselämäänsä pettyneitä kristittyjä? Kaikki epäonnistumisethan saavat meidät lukkiutumaan heti, kun asia tulee puheeksi. Muistutus siitä, että minun "pitäisi", huonontaa vain entuudestaankin kiusaantunutta omatuntoa. Niskaamme alkaa hengittää eräänlainen yhdestoista käsky: "Sinun on pidettävä henkilökohtainen hartaus joka päivä....." Ja vaarana on, että luomme lisää malleja ja kaavoja, joiden seurauksena on vain oikosulku.

Hiljaisesta rukouksesta voi tulla tie sellaisen jumalayhteyden uuteen löytämiseen, johon ei liity suorituspaineita, vaatimuksia tai odotuksia. Oleellista ei ole menetelmä, oleellista on löytää hiljaiselle rukoukselle tilaa.

Se voi tapahtua lukemattomin eri tavoin. Aikaisin aamulla, joskus päivän mittaan tai myöhään illalla. Kävelyllä, keittiön pöydän ääressä tai kotona paikassa, jonka erotan "rukousnurkkaukseksi". Kun Jeesus kehottaa meitä menemään sisälle huoneeseen rukoilemaan, hän käyttää kuvakieltä. "Huone" on kuva häiriöttömästä paikasta, jossa voin olla elämässäni aina läsnäolevan Jumalan tavattavissa."

(Peter Halldorf)

"Olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Kaikki eivät elä samanlaisissa olosuhteissa. Kuljemme erilaisten vaiheiden ja ajanjaksojen läpi elämässämme. Lujuus ei tarkoita lukkiutumista tiettyyn muottiin, jonka emme voi kuvitellakaan muuttuvan. Elämän vaiheiden vaihtelu vaatii avoimuutta ja joustavuutta.

Löydä se henkilökohtaisen hartauden muoto, joka sopii juuri sinulle, ja yritä sitten pitää siitä kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Aloita yksinkertaisesti, ei liian kunnianhimosesti eikä suurimuotoisesti. On paljon parempi harjaantua uskollisuuteen ja luotettavuuteen vähässä kuin laatia rukous-ja raamatunlukuohjelmia, jotka ensimmäisen innostuksen kuoltua tuntuvat vain kuristavan hengellistä elämääni kurkusta."

(Peter Halldorf)

"Menen sisälle huoneeseeni

ja suljen oven.

Vain minä ja sinä, Jumala,

ja hiljaisuus.

Maan ja taivaan

sydämenlyönnit

painautuvat toisiinsa."

(Niilo Rauhala)



 

 

 

Sitoutuminen

Kaija Maria Junkkari:

Sielukas nainen

( Kirjapaja 2011)

"Kypsä hengellinen elämä näkyy arjessa; sitä eletään päivittäin. Siihen kuuluu rehellinen itsetutkistelu, itsetuntemuksen lisääntyminen ja terve itseluottamus. 

Ne eivät kuitenkaan synny vain omaa minuutta vahvistamalla, vaan ihminen joutuu käymään sisäistä kamppailua hänessä asuvan valheminän ja todellisen minän välillä.

Kristinuskoon liittyy näkemys omalle itsekkyydelle kuolemisesta, jotta Kristus voisi tulla ihmisessä entistä näkyvämmäksi. 

Kristinuskossa niin kuin muissakin uskonnoissa on pitkälti kysymys radikaalille muutokselle antautumisesta ja sitoutumisesta. Se on metanoia, ihmisessä tapahtuvan sisäisen muutoksen syvenemisestä Jeesusta seuratessa." 

(K M J)

"Sitoutuminen merkitsee sitä, että kun tehdään valinta, valitaan koko uskonto. Mielestäni hengellisen tien tosissaan ottava etsijä ei voi väistää sitä, että jossain vaiheessa hän joutuu tekemään valinnan siitä, mikä on hänen syvin sitoutumisensa. 

Sitoutuminen, rajat ja pitkän, paljon koetellun tradition tuomat rakenteet tukevat hengellistä kasvua ja tuovat elämään  vapautta ja levollisuutta. Ihmisen pieni tarina yhdistyy Jumalan suureen tarinaan.

Sitoutumisen korostaminen lienee aika lailla vastoin yleistä trendiä, jonka  mukaan jokainen valinta tekee elämän ahtaammaksi ja vähemmän vapaaksi. 

Säilyykö suurin vapaus silloin, kun ei tehdä valintoja ollenkaan?" (K M J)

"Ehyt sitoutuminen ei tarkoita samaa kuin se, että olisi jo päässyt perille, vaan että on löytänyt ja valinnut tien, jota haluaa kulkea. Ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin "sen tien kulkijoiksi." 

Sitoutuminen ei tarkoita tien kulkemista silmät ummessa auktoriteettia sokeasti kuunnellen vaan päin vastoin: tietoisuus, moraalinen herkkyys, älyllisyys ja terve järki kuuluvat aikuiseen hengellisyyteen. 

Kypsä sitoutuminen ei tarkoita epäluuloisuutta muita uskontoja tai yleensä toisinajattelevia kohtaan. Kun on valinnut oman tiensä, tutustunut ja sitoutunut siihen, on vapaampi kohtaamaan ja arvostamaan myös muiden teiden kulkijoita."

(Kaija Maria Junkkari)