Hiljaista elämää

Hiljaista elämää
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumala. Näytä kaikki tekstit

30. lokakuuta 2012

Elämän arvaamattomuus






Piispa Seppo Häkkisen 
kirjoitus Kirkonkello-verkkoviestissä
31.8.2012


"Heinäkuun lopulla perheeni on palaamassa hääjuhlasta Pärnusta Tallinnaan. Kaksikerroksinen bussi on lähes täynnä sulhasen sukulaisia ja morsiusparin ystäviä. Tie on kapea ja mutkainen. Yhtäkkiä linja-autoamme vastaan tulee henkilöauto. Bussinkuljettaja ajaa aivan tien reunaan, joka pettää painavan auton alla. Linja-auto kaatuu kyljelleen ojaan, me ihmiset sen sisällä rojahdamme toistemme päälle, myös irtonaisia tavaroita tulee päällemme.

Pian selviää,ettei kukaan ole loukkaantunut auton alakerrassa. Pääsemme kipuamaan ylös bussin kyljelle kuljettajan ikkunan kautta ja sieltä maahan. Mutta miten on käynyt yläkerran matkustajien?

Huoli pienten lastenlastemme ja lasten kohtalosta kouraisee syvältä. Onneksi pian saan pikku-Danielin syliini, sitten Joonan ja Hillan, Alina tuleekin jo isänsä sylissä. Osa lapsistamme on lasinsirujen kuoruttamia ja pikkuhaavoilla, mutta kenellekään ei ole käynyt sen pahemmin. Järkytys sen sijaan on suuri ja lasten rauhoittuminen kestää aikansa.

Vasta vähitellen tajusimme, kuinka lähellä oli ollut suuronnettomuus. Kaikki ainekset siihen olivat olemassa. Mielessä pyöri ajatuksia siitä, miten perheellemme olisi saattanut käydä, olimmehan yhtä tytärtä ja vävyä lukuun ottamatta kaikki samassa bussissa. Nyt meillä oli varjelusta matkassa."

(Seppo Häkkinen)






"Elämä on loppujen lopuksi arvaamaton. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Elämää ei voi pohjimmiltaan hallita, vaikka me usein niin kuvittelemme. Onnettomuus, sairaus, läheisen menetys, odottomattomat vaikeudet yllättävät.

Vastoinkäymisten ja onnettomuuksien kohdatessa elämänarvot pelkistyvät. Silloin paljastuu se, mikä on tärkeintä. Useinmiten juuri tavallisesta tulee tärkeää ja arvokasta: läheisistä ihmisistä, kodista, terveydestä, arjen rutiineista; siitä mitä yleensä ei ymmärrä arvostaa sen arkisuuden vuoksi.

Elämän yllätyksellisyyden keskellä tulee myös ilmi, kuka tai mikä on Jumalamme. Kirkkomme Katekismus väittää: "Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän Jumalamme."

Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaana, ole itse itselleen jumala. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: "Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat."

Ihminen ei ole ja elä vain omassa varassaan. Vastoinkäymisten kohdatessa ja elämän arvaamattomuuden keskellä Jumala kantaa."

(Seppo Häkkinen)



19. syyskuuta 2012

Rukous on yhteyttä





Surozin metropoliitta Anthony:
"Elävä rukous"
(Suomen Lähetysseura 1974)


"Rukous merkitsee minulle yhteyttä. Siksi esipuheena tälle rukousta käsittelevälle kirjalle haluaisin ilmaista varmuuteni sellaisen Jumalan todellisuudesta, jonka kanssa voi syntyä yhteys. Sitten pyytäisin lukijaa suhtautumaan Jumalaan kuin lähimmäiseen, persoonaan, ja pitämään tätä yhteyttä samanlaisena kuin suhdetta veljeen tai ystävään. Tämä on mielestäni olennaista.

Tiedämme ihmissuhteista, että rakkaus ja ystävyys on syviä silloin, kun voimme olla hiljaa jonkun kanssa. Jos siis haluamme palvella Jumalaa, meidän täytyy ennen kaikkea oppia tuntemaan itsemme onnellisiksi ollessamme hiljaa yhdessä hänen kanssaan. Tämä on helpompaa kuin aluksi saattaisimme luulla; tarvitaan vähän aikaa, luottamusta ja rohkeutta aloittaa.

Kerran Ars'in kirkkoherra kysyi vanhalta talonpojalta, miksi tämä istui monta tuntia kirkossa, näköjään edes rukoilematta. Talonpoika vastasi: "Minä katson Jumalaa, hän katsoo minua, ja me olemme onnellisia yhdessä."

(Surozin metropoliitta Anthony)




"Kun aamulla heräät, aivan ensiksi kiitä Jumalaa siitä, vaikka et olisikaan erityisen onnellinen alkavasta päivästä. "Tämä on se päivä, jonka Herra teki, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä." Tämän jälkeen anna itsellesi aikaa tajuta, mitä sanot, ja tarkoita todella sitä, syvästi vakuuttuneena eikä vain pinnallisen iloisesti. Nouse sitten, peseydy, siistiydy, tee mitä sinun pitääkin tehdä ja tule sitten jälleen Jumalan eteen. Tule Jumalan eteen vakuuttuneena kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on, että olet Jumalan oma, ja toinen että tämä päivä on myös Jumalan oma. Se on ehdottoman uusi ja tuore. Sitä ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa.

(Surozin metropoliitta Anthony)




"Feofan erakko sanoo: "Tietoisuus Jumalasta on sinussa yhtä selvä kuin hammassärky." Kun jollakin särkee hammasta, sitä ei voi ollenkaan unohtaa. Voi puhua, lukea, siivota, laulaa, tehdä mitä tahansa, mutta hammasta särkee jatkuvasti, eikä sitä voi paeta. Feofan sanoo, että samalla tavalla meidän pitää oppia tuntemaan kipu sydämessämme. En tarkoita sydäntä ruumiin elimenä vaan sisintämme. Tarkoitan sellaista kipua, joka on epätoivoista Jumalan kaipuuta, tunnetta, että olemme yksin emmekä tiedä, missä Jumala on, kun olemme menettäneet otteen rukoukseen.

Kun rukous on kuiva, meidän tulisi luopumisen sijaan osoittaa suurenpaa uskoa ja yhä jatkaa. Meidän tulisi sanoa Jumalalle: "Olen lopen uupunut, en voi todella rukoilla, ota, Herra, vastaan tämä yksitoikkoinen ääni ja rukouksen sanat ja auta minua." Pyhä Henki on aina läsnä siellä, missä on rukousta. Juuri Pyhä Henki tulee sopivaksi katsomassaan ajassa täyttämään uskollisen ja kärsivällisen rukouksen uuden elämän merkityksellä ja syvyydellä. Kun seisomme Jumalan edessä näinä lannistuksen hetkinä, meidän pitää rukoilla vakaumuksesta, jos emme voi rukoilla tunteesta, uskosta, jonka tiedämme omistavamme; älyllisesti, jos emme voi rukoilla palavalla sydämellä.

Tunne Jumalan poissaolosta voi olla hänen tahtonsa tulos; hän saattaa haluta meidän kaipaavan itseään ja oppivan, kuinka kallisarvoinen hänen läsnäolonsa on, panemalla meidät kokemuksesta tietämään, mitä täydellinen yksinäisyys tarkoittaa. Mutta usein kokemuksemme Jumalan poissaolosta aiheutuu siitä tosiasiasta, ettemme ole antaneet itsellemme tilaisuutta tiedostaa hänen läsnäoloaan."


(Surozin metropoliitta Anthony)



6. kesäkuuta 2012

Katso sydämen silmin




Wilfrid Stinissen:
"Tänään on Herran päivä"
(Karas-Sana 1995)

"Kun Jeesus sanoo, että puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan (Matt 5:8), hän samalla sanoo että vain sydämellä näemme sen, mikä on olennaista. Silmillä, ruumiillisilla aisteilla, emme pysty näkemään Jumalaa. Vasta taivaassa näemme Jumalan kasvoista kasvoihin. Sydämelläsi voit kuitenkin nähdä Jumalan jo nyt. Eikä sellainen näkeminen ole alempiarvoista: sydän näkee syvimpään todellisuuteen saakka.

Myös ihmissuhteissasi näet etupäässä sydämellä. Silmillä voit katsella toisia, pitkään ja tarkasti, ilman että silti tosiasiassa näet heitä. Monet ihmiset ovat onnettomia siksi, ettei kukaan ole nähnyt heitä sydämen silmin. Silmät, joita ei sydän ohjaa, voivat aiheuttaa tuskaa sille, jota niillä katsellaan. Jeesus naulittiin ristille enemmän fariseusten katseilla kuin sotilaiden nauloilla."

(Wilfrid Stinissen)




"Kylmät silmät, jotka eivät ole yhteydessä sydämeen, näkevät joka taholla kilpailijoita. Lämpimät silmät, jotka ovat liitossa sydämen kanssa, kohtaavat kaikkialla veljiä ja sisaria. Aivan kuten löydämme toinen toisemme vain sydämellä,  samoin löydämme ja näemme Jumalankin sydämen kautta - jos se on puhdas, jos se on kokonaan oma itsensä.

Ellet näe mitään Jumalasta, ellet milloinkaan ole kokenut hänen läsnäoloon, rukoile näin: "Jumala, luo minuun puhdas sydän!" (Psa 51:12)

(Wilfrid Stinissen)









3. helmikuuta 2012

Äänettömyys Jumalan edessä



Peter Halldorf:
"Koskematon maa -
nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"
(Karas-Sana 1993)

"Hiljaisuus ja äänettömyys Jumalan kasvojen edessä on välttämätöntä, elimmepä missä rukoustraditiossa tahansa. Se on "rukouksen äiti", sisäisen elämän pohjapiirros. Se auttaa minua huomaamaan, että kaiken rukouksen perusta on lepo eikä taistelu. Hiljaisuudessa meille selviää, että todellinen rukous on se tila, missä ihmisen suorituspaine on pienimmillään. Sen pohjalle voi sitten rakentaa niiden rukousten avulla, joita toiset ovat rukoilleet tai joita itse spontaanisti muotoilemme.

Tai voimme vain olla vaiti, äänettömyydessä, tietäen, että se on yhtä suuressa määrin rukousta kuin rukouksen pukeminen tietoisesti sanoiksi. Rukous ei ala vasta silloin, kun avaamme suumme. Meidän ei tarvitse äänekkäillä rukouksillamme manata Jumalaa luoksemme; rukous on sitä, että pysymme sen Jumalan lähellä ja ulottuvilla, joka on aina elämässämme läsnä. Vasta silloin, kun molemmat ovat tavattavissa, todellinen ja syvempi kohtaaminen voi tapahtua."

(Peter Halldorf)


"Päivittäinen henkilökohtainen hartaus on luultavasti se alue, jolla nykypäivän kristinuskon kriisi on pahimmillaan. Tämä koskee paljolti myös niitä, joiden tulisi olla hengellisiä oppaita: pappeja ja saarnaajia. Almanakkamme ovat niin täynnä, että kätketty elämä Jumalassa saa jatkuvasti pokkuroida virallisille tehtävillemme; tämä näkyy ehkä siitäkin tosiasiasta, että meidän kristittyjen johtajien on paljon helpompi lähteä kursseille ja konferensseihin kuin retriitteihin tai kokouksiin, joissa kaikki muu saa väistyä ja seurustelu Jumalan kanssa tulla pääsiasiaksi.

Ja tässä - ei meidän saarnoissamme eikä uskonkappaleissamme - paljastuu todellinen näkemyksemme julkisen ja salaisen suhteesta. Luostarielämä rakentuu yksinkertaisen, mutta tästä päivästä täysin kadonneen ymmärryksen varaan: mitä enemmän suuntaudumme Jumalaan, sitä enemmän vaikutamme tähän maailmaan. Kirkon ajatuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syytä on pikemminkin etsittävä hengellisen voiman puutteesta."

(Peter Halldorf)


"Miten sitten voisimme auttaa henkilökohtaiseen hartauselämäänsä pettyneitä kristittyjä? Kaikki epäonnistumisethan saavat meidät lukkiutumaan heti, kun asia tulee puheeksi. Muistutus siitä, että minun "pitäisi", huonontaa vain entuudestaankin kiusaantunutta omatuntoa. Niskaamme alkaa hengittää eräänlainen yhdestoista käsky: "Sinun on pidettävä henkilökohtainen hartaus joka päivä....." Ja vaarana on, että luomme lisää malleja ja kaavoja, joiden seurauksena on vain oikosulku.

Hiljaisesta rukouksesta voi tulla tie sellaisen jumalayhteyden uuteen löytämiseen, johon ei liity suorituspaineita, vaatimuksia tai odotuksia. Oleellista ei ole menetelmä, oleellista on löytää hiljaiselle rukoukselle tilaa.

Se voi tapahtua lukemattomin eri tavoin. Aikaisin aamulla, joskus päivän mittaan tai myöhään illalla. Kävelyllä, keittiön pöydän ääressä tai kotona paikassa, jonka erotan "rukousnurkkaukseksi". Kun Jeesus kehottaa meitä menemään sisälle huoneeseen rukoilemaan, hän käyttää kuvakieltä. "Huone" on kuva häiriöttömästä paikasta, jossa voin olla elämässäni aina läsnäolevan Jumalan tavattavissa."

(Peter Halldorf)


"Olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Kaikki eivät elä samanlaisissa olosuhteissa. Kuljemme erilaisten vaiheiden ja ajanjaksojen läpi elämässämme. Lujuus ei tarkoita lukkiutumista tiettyyn muottiin, jonka emme voi kuvitellakaan muuttuvan. Elämän vaiheiden vaihtelu vaatii avoimuutta ja joustavuutta.

Löydä se henkilökohtaisen hartauden muoto, joka sopii juuri sinulle, ja yritä sitten pitää siitä kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Aloita yksinkertaisesti, ei liian kunnianhimosesti eikä suurimuotoisesti. On paljon parempi harjaantua uskollisuuteen ja luotettavuuteen vähässä kuin laatia rukous-ja raamatunlukuohjelmia, jotka ensimmäisen innostuksen kuoltua tuntuvat vain kuristavan hengellistä elämääni kurkusta."

(Peter Halldorf)




"Menen sisälle huoneeseeni
ja suljen oven.
Vain minä ja sinä, Jumala,
ja hiljaisuus.
Maan ja taivaan
sydämenlyönnit
painautuvat toisiinsa."

(Niilo Rauhala)




 
 
 

1. helmikuuta 2012

Tulla minäksi



Tommy Hellsten:
"Ajan takaa -
kauemmas katsomisen taidosta"
(Kirjapaja 2011)

"Kirkkoisä Augustinus on sanonut, että Jumala, joka on sisällämme, ei ole minä mutta on enemmän kuin minä itse. Jeesus sanoo, että Jumala on meidän sisällämme tai, toisen käännöksen mukaan, meidän keskellämme. Nämä ovat kiehtovia lauseita.

Jos sisälläni on Jumala, joka on eri kuin minä mutta joka on enemmän kuin minä itse, silloin siitä seuraa, että todellinen minuuteni on sekä syvällä sisälläni että jotenkin Jumalan suunnassa. Jos tämä on totta, siitä puolestaan voi ajatella seuraavan, että voin saada yhteyden Jumalaan menemällä syvälle itseeni. Miten tällaiseen tulisi suhtautua?

Joko se on uskonnollista sanahelinää vailla todellisuuspohjaa tai sitten mysteereistä kaikkein kiehtovin. Jos kyse on pelkästä sanahelinästä, asiaan ei kannata uhrata aikaa. Mutta jos asiassa on jotain perää, siihen tulee suhtautua kuin maailman tärkeimpään asiaan."

(Tommy Hellsten)


""Oli aika, jolloin koin suurta ahdistusta. Olin kasvanut alkoholistikodissa ja kannoin nimetöntä ja kasvotonta tuskaa ja kipua sisälläni. Se johti minut uskonnolliseen etsintään. Minusta tuli uskovainen ja olin sitä tosissani. Mutta kun sisälläni oli niin paljon selvittämätöntä, uskonkokemus vähitellen suli pois ja minusta tuli jälleen "maailman lapsi".

Kuvittelin, että koska olin hylännyt Jumalan, Jumala myös hylkäsi minut. Pettymykseni oli syvä ja minusta tuli vähitellen kyynikko ja agnostikko. Aloin pitää kristinuskoa heppoisena maailmanselityksenä ja psykologisesti naiivina ajatusrakennelmana. Mutta hätäni oli kuitenkin suuri, eikä jättänyt minua rauhaan. Lähdin opiskelemaan teologiaa ja motiivinani oli hankkia tieteelliset välineet kristinuskon onttouden osoittamiseksi. Mutta kaiken kyynisyyteni alla eli yhä myös isoäidin iloisen ja terveen hengellisyyden vaikutus, eräänlainen lapsenusko."

(Tommy Hellsten)


"Vaikka kuvittelin, että Jumala oli minut hylännyt, niin ei ollut tapahtunut. Jumala oli suuressa viisaudessaan potkaissut minut pois sylistään ja sanonut, että ei poika, ei se näin yksinkertaista ole. Et sinä itseäsi pääse pakoon. Lähde tutustumaan itseesi ja kaikkeen siihen mitä kannat sisälläsi. Sitten hän lähetti minut matkaan ja minä lähdin.

Aloitin pitkän matkan omaan sisimpääni, kaikkeen siihen tuskaan ja kipuun, jota olin yrittänyt paeta. Lähdin paitsi matkalle minuuteeni myös matkalle menneisyyteeni. Yksilön minuus ja hänen menneisyytensä - ne ovat monin osin yksi ja sama asia.

Matkallani luovuin kaikesta uskonnollisesta. En enää vaivannut itseäni Jumalalla, vapautin itseni Jumalan ymmärtämisen taakasta. Kiinnostukseni kohteeksi tuli oma sisimpäni ja sinne sukelsin suurella antaumuksella. Osallistuin kursseille ja hoitoihin, matkustin koulutuksiin, aloin käydä itseapuryhmissä, hakeuduin terapiaan, kävin psykodraamakursseja. Hätäni oli kova, ja kun alkoi tuntumaan siltä, että apua todella voi olla saatavilla, avuntarpeeni vain kiihtyi ja syveni."

(Tommy Hellsten)


"Minusta tuli oma projektini. Muutaman vuoden ajan kaikkein tärkein asiani maailmassa oli oma prosessini. Helpotuksen tunteeni avun keskellä oli yhtä suuri kuin hätäni oli ollut. Olin useita kertoja hakenut apua uskonnosta ja aina pettynyt, mutta vihdoin koin saavani todellista apua muualta.

Pidin itseäni varsin vaikeana tapauksena, jopa toivottomana. Toivon herääminen kaltaiselleni toivottomalle tapaukselle oli niin suuri tapahtuma, että se jätti kaiken muun taakseen. Kuvainnollisesti myin kaiken ja omistin elämäni aarteen etsimiselle, jonka aavistin olevan kätkettynä jonnekin lähelleni.

Kun olin kulkenut tätä tietä joitakin vuosia, hengelliset asiat alkoivat avautua minulle uudella tavalla. Ne eivät enää olleet uskonnollista ihannepuhetta, vaan psykologisia totuuksia, jotka saatoin ymmärtää ja jotka tuntuivat merkityksellisiltä itseni ja elämäni kannalta. Hengellisyys oli elämässäni saanut psykologiset kasvot.

Tai ehkä voisin muotoilla niin, että aloin aavistaa sisälläni Jumalan kasvot, ja nuo kasvot olivat salaperäisellä tavalla yhteydessä omiini. Sitä mukaa kun itse sain kasvot, aloin aavistaa niiden takaa myös Jumalan kasvot. Tätäkö tarkoittaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi?"

(Tommy Hellsten)


"Oma identiteettini alkoi muodostua ja se muodostui sitä mukaa kuin avauduin rakkaudelle. Avauduin rakkaudelle, uskalsin olla avuton, tulla todeksi, tarvita toisia ihmisiä ja paljastua heikoksi. Persoonastani tuli rakkauden luomus, rakkauden muotoinen ja rakkauden synnyttämä. Siksi nykyisin sanonkin, että rakkaus luo ihmisen persoonaksi.

Ihminen ei uskalla suostua näkyväksi ja haavoittuvaksi, ellei hän koe saavansa jostain rakkautta. Rakkaus muodostaa turvan, jota tarvitaan, jotta uskallamme tulla näkyväksi heikkona, avuttomana, voimattomana ja keskeneräisenä. Rakkaus kutsuu meidät hellästi ja joskus lujasti haavoittuvaksi.

Ja näin ihmisestä tulee kuin Jumala: avuton ja haavoittuva. Päinvastoin kuin luullaan, Jumala ei luo maailmaa vallalla vaan rakkaudella. Jumalan kaikkivaltius ei ole suvereenia kaikkivaliutta, vaan rakkauden kaikkivaltiutta. Jos sisälläni on kaikkivaltias rakkauden Jumala, hän taatusti on kanssani silloin, kun olen heikko, voimaton ja ymmälläni."

(Tommy Hellsten)


"Kuljin siis vaistomaisesti oikeaa tietä, kun hylkäsin Jumalan. Enkä minä hyljännyt Jumalaa, vaan hylkäsin uskonnon, toisin sanoen oman käsitykseni Jumalasta. Voi ihmisen yksinkertaisuutta, kun hän kuvittelee voivansa astua rakkaudettomaan maailmankaikkeuteen. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Kaikki on rakkautta, rakkaus ei hylkää ja siihen voi astua sisään silmänräpäyksessä.

Rakkautta ei voi käskeä tai hallita, mutta sille voi avautua. Niin kauan kuin ihminen ei uskalla avata itseään rakkaudelle, hän jää kokemuksellisesti rakkauden ulkopuolelle, vaikka tosiaasiassa rakkaus on koko ajan jossain aivan lähellä. Ihminen on rakkauden ympäröimänä, hän ui siinä koko ajan. Jos hän epäilee rakkautta, hän on kuin kala, joka epäilee, voisiko tosiaan olla totta se, että maailmassa on valtameriä.

Uskonnon suhteen neutraaleja ihmisiä on paljon, mutta rakkauden suhteen kukaan ei ole agnostikko tai ateisti. Ja jos Jumala on rakkaus, silloin Jumalan suhteen neutraaleja ihmisiä ei ole."

(Tommy Hellsten)







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...