Keskustele Jumalan kanssa

 

Joyce Meyer

"20 x parempi päivä"

(Kuva ja Sana 2017)

"On mahdotonta olla kristitty ilman rukousta

- niin kuin on mahdotonta olla hengissä, jos ei hengitä."

(Martti Luther)

"Luulen, että monet eivät aloita päiväänsä puhuen Jumalalle, koska eivät täysin ymmärrä, kuinka suuri kunnia ja etuoikeus on olla kutsuttu tekemään niin. Käytän tarkoituksella sanontoja "puhua Jumalalle" ja "käydä keskustelua Jumalan kanssa", enkä ainoastaan sanaa "rukous".  Arvelen saavamme kovin usein kuulla, että meidän tulee rukoilla ja siksi kenties ylihengellistämme tuon käsitteen. Näemme rukouksen enemmän ikään kuin työnä tai velvollisuutena ja toimimme epäviisaasti, jos yritämme elää ilman sitä. 

Rukousta on, kun pyydämme Jumalaa vastaamaan omiin tai jonkun toisen tarpeisiin. Se on Hänen ylistämistään ja kiittämistään. Se on asioiden antamista Hänen hoitoonsa ja sitä, että jaamme rehellisesti murheemme ja huolenaiheemme Hänen kanssaan. Ei ole asiaa, jota emme voisi jakaa Jumalan kanssa. Voit puhua Hänelle kaikesta ilman pelkoa siitä, että tulet väärinymmärretyksi tai että sinut tuomitaan tai vikojasi moititaan.

Kun puhumme Jumalalle, avaamme Hänelle oven astua päiväämme - ongelmiimme ja tilanteisiin - ja annamme Hänen tehdä sen, mitä emme itse voi tehdä. Se, että puhut elämästäsi Jumalalle, ei muuta olosuhteitasi välittömästi, mutta se muuttaa jotakin sinussa. Rukous antaa tarvitsemiasi voimia, jotta jaksat kulkea päivän läpi ja auttaa sinua uskomaan, että et ole yksin."

(Joyce Meyer)

"Keskustelu edellyttää sekä puhumista että kuuntelemista. Siksi haluan kannustaa sinua uskomaan, että voit sekä kuulla Jumalaa että puhua Hänelle. Monet eivät ole varmoja siitä, puhuuko Jumala todella meille. He saattavat uskoa, että Jumala teki niin Raamatun aikoina, mutta ovat epävarmoja, tekeekö Hän niin tänäkin päivänä. Olen iloinen voidessani kertoa sinulle Jumalan sanasta sekä omasta ja toisten kokemuksesta, että Jumala puhuu ja Hän varmasti puhuu myös sinun kanssasi. Kuullaksesi Häntä sinun täytyy kuunnella.

Kun puhun Jumalan äänen kuulemisesta, ihmiset kysyvät usein: "Miten me kuulemme Jumalaa? Puhuuko hän meille korvin kuultavalla äänellä?" Varmasti Jumala voi puhua korvin kuultavalla äänellä, mutta useimmiten Jumala puhuu meille muilla tavoin. 

Jumala puhuu Sanansa kautta

Ensimmäinen tapa, jolla Jumala puhuu meille, on Hänen sanansa. Siksi on tärkeää tutkistella Raamattua, ei pelkästään lukea sitä. Ohjeet, lupaukset, toivo, ohjaus, esimerkit - ne kaikki ovat siellä! Jos haluat kuulla Jumalan äänen, kannustan sinua käyttämään joka päivä aikaa Sanan äärellä. Kaikki Raamatussa sanottu on Jumalan sanaa sinulle. Kehotan sinua pitämään Raamattua henkilökohtaisena kirjeenä erityisesti sinulle. Kun luet sitä, usko, että Jumala puhuu suoraan sinulle Hänen tahdostaan elämääsi varten.

Jumala puhuu sisäisen rauhan kautta

Jos pyydät Jumalaa auttamaan sinua päätöksen tekemisessä, mikä vaihtoehto tuo sinulle suurimman rauhan? Usein se on rauha, joka antaa sinulle kulkusuunnan. Rauha seuraa aina Jumalan ohjausta sinun elämäsi varalle."

(Joyce Meyer)

Jumala puhuu sisäisen, hiljaisen äänen kautta 

Kun synnymme uudesti ylhäältä, meidät herätetään eloon hengellisesti, jotta olisimme herkkiä Jumalan äänelle. Kuulemme Hänen kuiskaavan ja tunnemme Hänen kehotuksensa, vaikka emme pystyisi sanomaan, mistä se tulee. Hän ohjaa meitä syvällä sydämessämme. Hän tuomitsee, nuhtelee ja ohjaa meitä hiljaisella, pienellä äänellä meidän hengessämme. Viittaan tähän usein "tietämisenä" syvällä sisimmässämme. Me vain yksinkertaisesti tiedämme, miten tulee toimia. Tunnemme varmuutta, joka ei tule mielemme alueelta, vaan syvemmältä sisimmästämme.

On myös muita tapoja, joilla Jumala voi puhua meille. Hän puhuu toisten ihmisten, luonnon, henkilökohtaisen syyllisyydentunteen, omien ajatustesi, ympärillä tapahtuvien luonnollisten  asioiden, olosuhteiden, saarnojen ja laulujen kautta. Nämä ovat vain esimerkkejä muista tavoista, joilla Jumala puhuu. Raamattu kertoo meille, että toisinaan Jumala puhuu myös näkyjen ja unien kautta. Kaikkien näiden tapojen pitää olla yhteneviä Hänen kirjoitetun sanansa kanssa.

Kuten olet voinut havaita, Jumalan kanssa keskusteleminen on kahdensuuntaista. Siinä ei ole kyse ainoastaan siitä, että kerrot Jumalalle asioista, joita tarvitset, eikä se ole vain istumista hiljaisuudessa odottaen, että jotakin tapahtuisi. Rukous on puhumista ja sitten kuuntelemista päivän mittaan. Niin kuin missä tahansa suhteessa, on elintärkeää puhua ja kuunnella, jos haluamme kasvaa lähemmin yhteen."

(Joyce Meyer)

Ehdotuksia siitä, miten käytännössä voit toteuttaa "Keskustele Jumalan kanssa"-periaatetta

Kaada huomisaamuna kuppi kahvia tai teetä ja vietä aikaa puhuen Jumalalle, kunnes olet juonut kupillisesi. Puhu Jumalalle kuin puhuisit ystävälle. Esitä kysymyksiä, kerro turhautumisistasi, ole täysin ja täydellisesti rehellinen.

Ole kärsivällinen itsesi kanssa, kun opiskelet, miten kuunnella ja kuulla Jumalaa. Älä lannistu, jos teet virheen. Olemme Hänen lapsiaan ja kestää aina hetken, ennen kuin lapset oppivat uusia asioita.

Käytä ennen nukkumaanmenoa aikaa pohtiaksesi päivän kulkua. Kun teet näin, näet usein jälkikäteen, miten Jumala puhui sinulle ja ohjasi sinua päivän mittaan. Saatat havaita, että jokin, mitä pidit sattumana tai onnenpotkuna, olikin itse asiassa Jumalan puhetta sinulle."

(Joyce Meyer)

Opeta meitä rukoilemaan

Max Lucado

"Ennen aamenta

- yksinkertaisen rukouksen voima"

(Perussanoma 2016)

"Rukous herättää epäilyksiä. Ennen meitäkin on ollut niitä, joilla on ollut tämän asian kanssa vaikeuksia. Rukouksen peruskurssin ilmoittautumislistalla on tuttuja nimiä: apostolit Johannes, Jaakob, Andreas ja Pietari. Kun yksi Jeesuksen opetuslapsista pyysi: "Herra, opeta meitä rukoilemaan" (Luuk 11:1), kukaan toisista ei vastustanut. Kukaan ei lähtenyt pois ja sanonut: "Minä osaan jo rukoilla." Jeesuksen ensimmäiset seuraajat tarvitsivat opastusta rukouksessa.

Itse asiassa ainoa oppitunti, jota he pyysivät, koski rukousta. He olisivat voineet pyytää ohjausta monissa asioissa: leivän moninkertaistamisessa, puheen pitämisessä, myrskyn tyynnyttämisessä, kuolleitten herättämisessä. Sen sijaan he sanoivat: "Herra, opeta meitä rukoilemaan"

(Max Lucado)

"Liittyikö opetuslasten kiinnostus niihin ällistyttäviin, päätähuimaaviin lupauksiin, jotka Jeesus rukoukseen liitti? "Pyytäkää, niin teille annetaan." (Matt 7:7). "Mitä tahansa uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte." (Matt 21:22) Jeesus ei koskaan sanonut, että muilla yrityksillä olisi tällainen voima. "Suunnitelkaa, niin saatte" tai "saatte kaiken, minkä eteen näette vaivaa". Tällaista Raamatusta ei löydy. Mutta nämä sanat löytyvät: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te sen saatte." (Joh 15:7)

Jeesus antoi huikeita lupauksia rukouksesta. Hän antoi rukoilemisesta myös vakuuttavan esimerkin. Jeesus rukoili ennen ateriaa. Hän rukoili lasten puolesta. Hän rukoili sairaiden puolesta. Hän rukoili kiittäen. Hän rukoili itkien. Hän, joka oli luonut planeetat ja muovannut tähdet, rukoili. Hän, joka on enkelien Herra ja taivaan sotajoukkojen päällikkö, rukoili. Hän on Jumalan vertainen, Pyhän Jumalan olemuksen kuva, ja kuitenkin hän omistautui rukoukselle. Hän rukoili autiomaassa, hautausmaalla ja puutarhassa. "Hän meni autioon paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä." (Mark 1:35) Jeesus rukoili joskus jopa koko yön."

(Max Lucado)

"Useimmille meistä rukous ei merkitse kuukauden mittaista hiljaisuutta ja yksinäisyyttä tai edes tunnin kestävää mietiskelyä. Rukous on Jumalan kanssa keskustelua työmatkalla tai lääkärille pääsyä odottaessa tai ennen asiakkaan tuloa. Rukous voi olla sisäinen ääni, joka ohjaa ulkoista toimintaa. Yksi asia on varmaa: Jumala kyllä opettaa meitä rukoilemaan. Ei missään tapauksessa pidä luulla, että hän tuijottaa meitä matkan päästä kädet puuhkassa ja otsa rypyssä ja odottaa, että saamme rukouselämämme kuntoon. Päin vastoin. "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." (Ilm 3:20)

Jeesus odottaa kuistilla. Hän seisoo kynnyksellä. Hän kopuuttaa ja huhuilee. Hän odottaa, että avaisimme oven. Rukous on oven avaamista. Rukous on uskon käsi sydämen oven kahvassa. Aulis ovenavaus. Lämmin tervetulotoivotus Jeesukselle: "Tule sisään. Keittiö on sotkuinen, mutta tule sisään." "En ole mikään hyvä keskustelija, mutta tule sisään." Me puhumme, hän kuuntelee. Hän puhuu, me kuuntelemme. Tämä on rukousta puhtaimmassa muodossa. Jumala muuttaa omiaan tällaisten hetkien kautta.

Rukous ei ole hurskaiden etuoikeus, ei harvojen ja valittujen etuoikeus. Rukous on yksinkertaisesti sydämellistä keskustelua Jumalan ja hänen lapsensa välillä. Ystäväni, hän haluaa puhua kanssasi. Juuri nytkin, kun luet näitä sanoja, hän koputtaa ovelle. Avaa se. Päästä hänet sisään. Anna keskustelun alkaa."

(Max Lucado)

Rukous on Jumalan hyvyyteen heräämistä

 

Lauri Maarala

"Gurun opissa"

(Kirjapaja 2019)

"Rukouksessa ei tarvita paljon sanoja. Vain pari sanaa, jotka hiljentävät mieleni ja muistuttavat, kenen edessä olen. Usein sanat eivät ole lainkaan tarpeen. Istahdan alas, huokaan syvään ja olen keskellä rukousta, joka nousee sisältäni. Jos puen sen sanoiksi, syvin pyyntöni on aina yhtä yksinkertainen: "Armahda minua!" Siinä on kaikki, mitä tarvitsen. Usein pyyntö vaihtuu muotoon "armahda meitä". Mielessäni ovat ihmiset, joiden puolesta rukoilen joka päivä.

Aloitan aamut hiljaisuudessa ollakseni avoin sille, mitä päivän aikana tapahtuu ja minkä keskellä elän. Harjoitan hiljaista rukousta, jotta olisin tietoinen siitä, mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en, mitkä asiat ovat välttämättömiä sisäiselle rauhalleni ja mieleni vakaudelle. Koetan katsoa asioita, jotka hajoittavat minua ja vievät eri suuntiin. Tutkin hiljaa, kuka olen ja mitä minussa on, kuka Jumala on ja mitä ja ketä hän rakastaa. Hänen rakkautensa ja myötätuntonsa herättävät minussa rakkauden ja myötätunnon, anteeksiannon ja ilon. Kun rukoilen, tiedän, ketä minun tulee kiittää ja kenen varaan jättää päiväni."

(Lauri Maarala)

"Rukouksessa en pääse karkuun itseäni, ja siksi sanoja tarvitaan vain vähän. Rukous on todellisuuteen heräämistä, siihen havahtumista. Se ei ole todellisuudesta pakenemista vaan sen katsomista ja vastaanottamista. Rukous on harvoin helppoa ja yksinkertaista. Kääntäisin mieluusti katseeni sivuun elämän kivusta ja kärsimyksistä, samoin kuin siitä, mitä itsestäni löydän.

Rukous on myös Jumalan hyvyyteen heräämistä. Se tapahtuu aina uudestaan. Jumala, joka ylittää kaikki käsitteemme, kuvamme ja nimemme, hämmästyttää minua eniten kaikessa siinä, missä hän tulee minua lähelle. Jos luet Raamatun psalmeja, voit havaita, miten niiden rukoilijat vaikenevat Jumalan edessä kun he ymmärtävät, että häneltä tulee kaikki ja että kaikki on hänen varassaan. He vaikenevat Jumalan edessä, sillä hänen armonsa on elämää suurempi ja avara kuin taivas."

(Lauri Maarala)

 

"Omalla kohdallani säännöllinen rukouksen ja meditaation opettelu alkoi juuri psalmien lukemisesta kolme vuosikymmentä sitten. Oli 1980-luvun loppu ja kävin jo silloin usein Lapissa vaeltamassa. Sieltä palatessani ihmettelin, miten voisin säilyttää hiljaisuuden ja mielenrauhan, jota tunsin löytäneeni erämaasta. Koin vahvasti, että sen enempää oma elämäni kuin maailma eivät muuttuneet yhtään paremmiksi omilla töilläni ja tekemisilläni. Jostakin pitää löytää syvempi lähde. 

Mielijohteesta aloin lukea joka aamu psalmeja ja rukoilla niitä lukiessa. Luin psalmin kerrallaan ja koetin ottaa jonkin säkeen mukaan sen päivän töihin ja tapahtumiin. Siitä ei seurannut mitään äkkinäistä elämän parannusta. Välillä tässä uudessa tavassani aloittaa päivä tuli taukoja, mutta palasin siihen aina uudestaan."

(Lauri Maarala)

 

 

 

Huokaa rukous

Lauri Maarala

"Huokaa rukous"

(Kirjapaja 2015)

"On ihme, että voi rukoilla ja että joku kuulee.

Rukous ei paljon vaadi. Huokaus riittää. Nostat katseesi ylös, kumarrat pääsi, seisahdat hetkeksi tai istut alas. Olet keskellä rukousta. Joku huokaa jo sinussa, kun herkistät korvasi.

Voit rukoilla missä tahansa ja koska tahansa. Kaikki äänensävyt ja tavat käyvät. Saat rukoilla niin kuin osaat, mitä yksinkertaisemmin, sitä parempi. Yksi sinulta vaaditaan - että aloitat."

(Lauri Maarala)

"Kun hengität, et yleensä ajattele sitä. Sinä vain hengität ja teet, mitä satut tekemään, Vasta kun jostain syystä hengästyt, huomaat, että olisi hyvä pysähtyä.

Rukous on ilma, jota hengität. Tarvitset sitä, että voisit elää, vaikka et sitä kaiken aikaa muistakaan.  Rukous on yhtä luonnollista. Hengität sisään, keuhkosi täyttyvät ilmasta, vartalosi ojentuu ja tunnet, miten tulet taas eläväksi. 

Sinun on mahdollista rauhoittua ja pysähtyä missä tahansa. Istahdat vain hetkeksi ja lakkaat tekemästä muuta. Tai otat muutaman rauhallisen askeleen ja vain kuuntelet hengitystäsi. Näin olet jo astunut rauhan tielle ja avannut oven sisäiseen pyhäkköösi. 

Missä tahansa oletkin, Jumala on yhtä lähellä kuin ilma, jota hengität."

(Lauri Maarala)

"Olet ehkä huomannut, että rukouksen vaikeus on juuri sen yksinkertaisuudessa. Rukouksen tapoja on vaikka kuinka paljon. Mikä niistä sopisi itselle? Mistä tietää, mikä on oikea tapa? Ja miten pääsisi alkuun?

Entä jos unohtaisit kaikki tekniikat ja ajattelisit, että rukous ei ole jotain, mitä sinä teet? Saat luopua kaikesta hallinnasta, osaamisesta ja tekemisestä. Se on vaikeaa, mutta rukouksen salaisuus on siinä, että saat panna omat tietosi ja taitosi syrjään ja olla vasta-alkaja, aivan kuin ensimmäinen ihminen paratiisissa. Rukous on syntymälahjasi.

Mitä jos aloittaisit tästä: Hengitä hetki rauhassa ja kuuntele sisimpäsi huokauksia. 

Sano: "Tässä olen, tässä hengitän. Hengitän sinussa. Opeta sinä minua rukoilemaan."

(Lauri Maarala)

Kristuksen seuraajat

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1995)

"Jumala, ihmisen ja koko luomakunnan korvaamaton Sinä, on se, jossa kaikki yhtyy: keskus ja kehä, päämäärä ja tarkoitus, Jumala ja ihminen, minä ja Sinä. Tämän oppi ymmärtämään ja tätä opetti yksi 1400-luvun suurista kristityista ajattelijoista, Nicolaus Cusanus. Tältä mieheltä voi paljon oppia se, joka etsii historian vesisuonia. Cusanus syntyi vuonna 1401 Saksassa ja aloitti koulunkäyntinsä "yhteisen elämän veljien" ylläpitämässä koulussa. Veljistö oli luostarimainen herätysliike, jonka piiristä syntyi myöhäiskeskiajan vaikutusvaltaisin kirkonsisäinen uudistusliike "devotio moderna". Koulun kuuluisin oppilas oli ollut 1300-luvun Tuomas Kempiläinen, jonka kirja "Kristuksen seuraamisesta" tiivistää devotio moderna-liikkeen sanoman: kristityn elämä, jossa henkilökohtainen antautuminen ja rakkaus Jeesukseen on keskipiste. Turhaan kutsumme itseämme kristityiksi, ellemme ole Kristuksen seuraajia. Tässä hengessä kasvatettiin Nicolaus Cusanus.

Custanus eli siinä Euroopan levottomuuden ja uudelleen orientoitumisen ajassa, jossa keskiaika taittui renesanssiksi. Tunnusomaista 1300- ja 1400- luvuille oli poliittinen ja hengellinen hajoaminen. Yhteiskunnat muuttuivat ja Euroopan sekularisoitumiseen johtanut kehitys alkoi. Humanismi astuu Euroopan näyttämölle ja unelma uudesta ja itsenäisemmästä ihmisestä saa ravintoa. Suvaitsevaisuus ja laajakatseisuus tulisivat holhouksen ja uskonnollisen hirmuvallan tilalle. Tälla aikakaudella käynnistyy se vapautumisprosessi, joka sekä hyvässä että pahassa murtautui lopullisesti esiin valistuksen ajassa 1700-luvulla: se kurssimuutos jumalallisesta inhimilliseen, jonka tuloksena Jumala tuli tarpeettomaksi ja Jumalan tehtävän viimeisenä auktoriteettinä otti suuruus nimeltä ihminen itse."

(Peter Halldorf)

"Kirkko ei hätätilastaan huolimatta osoittanut mitään muutoshakuisuuden merkkejä. Kirkollinen elämä oli harhaista ja kalkkiutunutta, ja Nicolaus Cusanus kuului niihin, jotka kärsivät tästä. Hänellä oli näky uudesta kirkosta ja seurakuntien hengellisen elämän uudistumisesta, ja siitä tuli hänen suuri elämäntehtävänsä. Strategia lähti siitä, että uudistustyön tuli tapahduttava sisältäpäin, jotta se voisi johtaa pysyviin muutoksiin. Uudistuksen oli lähdettävä ylhäältä, valtapyramidin huipulta, ja alettava itse paavista. Hänen ehdotuksensa ei kuitenkaan herättänyt vastakaikua kaikissa kirkon johdon leireissä, mikä tuskin ihmetyttää. Ei ole mitenkään uutta, että muutoskitka on vallanpitäjien keskuudessa suurin. Kirkon hengettömät johtajat eivät kyenneet tunnistamaan, että kaikki kirkkoon raahattu roju olisi karsittava ja että papistolle, joka moraaliohjauksen puutteessa suureksi osaksi eli kuin paatunut huijarijoukko, olisi tehtävä jotain. Tämän kyvyttömyyden seurauksena oli, että Eurooppa vääjäämättä kypsyi sille mullistavalle hengelliselle vallankumoukselle, jonka sotapäällikkönä oli Luther ja joka seurasi 1500-luvulla."

(Peter Halldorf)

"Mutta myös 1400-luvun turmeltuneessa kirkossa oli koko ajan ihmisiä, jotka säilyttivät syvän ja aidon jumalanpelon. Ja jotka eivät koskaan lakanneet toivomasta muutosta; ei kapinan ja taistelun vaan sisäisen uudistumisen avulla. Kätkössä he elivät ahkeraa elämää, he huokasivat Jumalan puoleen ja rukoilivat kärsivällisesti sen kirkon puolesta, jonka tila tuotti heille suurta tuskaa. Nicolaus Cusanus oli tämän joukon eturintamassa. Hän oli harvoja, jotka sisältä päin arvostelivat monia kirkkoon kotiutuneita kasvannaisia. Anekauppa, kaikenkarvaiset taikauskoiset käsitykset, virkojen myyminen ja monet muut pahat tavat rehoittivat kuin rikkaruohot kunnianhimoisten pikkupaavien keskuudessa, jotka saattoivat turvautua mitä häpeällisimpiin menetelmiin toteuttaakseen unelmansa pullistua sammakosta häräksi. Cusanus teki määrätietoista kitkemistyötään tässä puutarhassa. Hän saarnasi parannusta ja kääntymista ja kehotti ihmisiä etsimään Jumalaa rukouksessa ja antautumisessa.

Oppinut Cusanus ei ollut vain teoreetikko ja peloton ja itsenäinen ajattelija, joka renesanssin hengessä räjäytteli kivettyneitä ajatusratoja. Hän oli mies, joka rakasti Jumalaa. Rukouksen ja antaumuksen esikuva, valmis itse tekemään käytännössä sen, mihin toisia kehotti. Oman roolinsa hän näki julistajana, hän tahtoi olla evankeliumin tulkki. Evankeliumi on suhde ja Cusanuksen mielestä syvien suhteiden jännittävyys on siinä, että niissä riittää aina tutkittavaa. Siksi hänestä tuli yksi tien ihmisistä. Tässä hän seuraa 1300-luvun suuren mystikon jälkiä, kirkollisen sensuurin vainoaman Mestari Eckartin, miehen, jonka "jatkuvan vaelluksen maailmankuvasta" Cusanuksella oli rohkeutta ammentaa inspiraatiota."

(Peter Halldorf)

"Kiusaus hamuilla nimilappuja, liimata ihmisiin ja ryhmiin etiketit, lisääntyy epävarmuuden ja kriisin aikoina. Meidän Herramme laidunmaillakin on kaikkina aikoina käytetty nimilappuja ja kannettu kylttejä. Fundamentalisti vai universalisti? Konservatiivi vai liberaali? Evankelikaali vai radikaali? Herätyshenkinen vai liberaaliteologi? Etiketit ovat siunaukseksi lääkepurkeille, mutta ihmisiin liimattuna kirous. Ne toimivat kontrollimenetelmänä. Sulkea sisään ja sulkea ulos. Kuuluuko hän heihin vai meihin? Koodisanoina, joita emme ole koskaan sisäistäneet, ne tuudittavat meidät uskomaan, että olemme oikealla hyllyllä. Ja että toiset eivät ole.

Joskus tapaamme ihmisiä, jotka eivät kotiudu yksinkertaisiin aitauksiin. Kiistelemme siitä, mitä nimityksiä heihin olisi liimattava, mutta emme onnistu pääsemään yksimielisyyteen. Heitä ei kerta kaikkiaan voi sijoittaa aitojen taakse eikä ahtaisiin häkkeihin. Kenties siksi, että he ovat sekä että eikä joko tai. He liikkuvat poikittain, eivät sovi käypiin malleihin, heille on mahdotonta panna suitsia suuhun. Mestari Eckart oli tällainen, samoin Nikolaus Cusanus.

Cusanus viipyi Jumalan olemuksessa, hänen suuruudessaan ja vertaamattomuudessaan. Ihmisen päämäärä oli hänen mielestään päästä Jumalan luokse, olevaisen perustaan, ainoaan todelliseen todellisuuteen. Jumalan suuruus ja korkeus merkitsee, että mitä enemmän häntä etsimme ja opimme tuntemaan, sitä selvemmin ymmärrämme, miten vähän hänestä tiedämme. Cusanus tiivistää tämän paradoksin lempi-ilmaukseensa docta ignorantia, joka tarkoittaa suunnilleen "valistunut tietämättömyys", "oppinut oppimattomuus". Sillä hän haluaa sanoa, että todella oppineita ovat ne, jotka ovat ymmärtäneet tietämättömyytensä.

Kun luulemme, että hallitsemme totuuden, petämme itsemme ja paljastamme vain oman tietämättömyytemme ja ylpeytemme. Meidän osamme on elää jännitteessä ymmärtämämme ja ei vielä ymmärtämämme välissä. Se, mitä emme ymmärrä, ei tarvitse johtaa hellitämiseen. Se voi päinvastoin johtaa vielä suurempaan luottamukseen. Missä tietomme törmää omaan rajaansa, siellä Jumalan Henki voi valaista meidät niin, että aavistamme enemmän leveydestä ja pituudesta ja korkeudesta ja syvyydestä. Tässä 1400-luvun Cusanus on saman perinteen lapsia kuin 400-luvun Augustinut, joka määritteli kristinuskon olemuksen sanoilla "etsiä löytääkseen ja löytää jatkaakseen etsimistä".

(Peter Hallforf)

Sielun harjoituksia

Jesuiitta Hans Zollerin

 > haastattelu <

Kirkko ja kaupunki-lehdessä

16.9.2013
 toimittaja Tommi Sarlin

"Haluaisitko kohdata Jumalan ja tuntea Kristuksen paremmin?

Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän?

Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisissä harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksaa päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491-1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.

Ignatius kutsui jesuiittoja retriittiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakautuu neljään noin viikon mittaiseen jaksoon, joiden aikan vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin."

(Tommi Sarlin)

"Jesuiitta Hans Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen.

- Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edellyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä.Ohjaaja tuo vuorovaikutukseen kolmannen osapuolen, joka voi arvioida prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta.

Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa.

- Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia.

Edetessään syvemmälle itseensä vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei halua kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.

- Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus."

(Tommi Sarlin)

"Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin.

- Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina.

- Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen."

(Tommi Sarlin)

"Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin.

On vain koetettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaa rakastavin silmin. Hän ei tuominnut, vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla.

Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön.

Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme. Meidän ei tarvitse kuitenkaan leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä.

- Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä."

(Tommi Sarlin)

Lisäinfoa retriiteistä
  täältä ja täältä

Sydämen syksy

Anna-Mari Kaskinen:

Sydämen vuodenajat

(Kirjapaja 2009)

"Päivät pimenevät. Luonto on leimahtanut loistoonsa ja hiipuu lepoon.

On aika hiljentyä, kääntyä sisäänpäin, sytyttää kynttilä ja kohdata sydämen syksy.

On aika palata kesän yksinäisiltä retkiltä ja etsiytyä toisten kulkijoiden yhteyteen, jakaa eväät ja niukkuus.

On aika antaa tilaa kaihertavalle ikävälle, joka ei vielä ole saanut edes nimeä.

On aika katsoa, miten Jumala tekee työtään salatulla, väistämättömällä tavallaan luonnon kiertokulussa, ihmisen elämänkaaressa, arkipäivän hienonhienoissa säkeissä.

On aika hakeutua sammumattoman valon äärelle, lämmitettäväksi, valaistavaksi, karaistavaksi."

(Anna-Mari Kaskinen)

Muista hengittää

 

Heikki Kotila:

Hengittävä kirkko

(Pro vita mundi,

Mikko Heikan juhlakirja 2009)

"Hengitys ei ole pelkkää biologiaa, sillä se on myös ihmisen tunteisiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä asia. Syvä ja rauhallinen hengitys rentouttaa ja auttaa keskittymään. 

Juuri tästä syystä hengityksen tiedostaminen ja hyvän hengityksen opettelu kuuluvat niin fyysiseen liikuntaan kuin hiljentymiseen ja meditaatioon.

Muistutus hengityksen merkityksestä on tärkeä myös kirkolle yhteisönä. Elämme ajassa, jossa kristillinen kirkko joutuu venymään mitä hankalimpiin asentoihin uudenlaisten haasteiden edessä.

Siksi jumppasaleissa kaikuva kehotus "muistakaa hengittää" sanoo jotakin hyvin tärkeää myös kirkolle. Miten ponnisteleva kirkko voisi olla myös hengittävä kirkko?"

 (Heikki Kotila)

 "Suomen kieleen on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kotiutunut sana "spiritualiteetti". Spiritualiteetti viittaa henkeen ja on keskeinen raamatullinen käsite. Henki, hengitys ja huokaaminen ovat tärkeitä raamatullisia ilmaisuja.

Spiritualiteetista puhutaan erityisesti rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä sekä hengellisessä ohjauksessa. Spiritualiteetti liittyy olennaisesti Pyhän Hengen toimintaan ja spiritualiteetin harjoittaminen tähtää elämään Hengen voimassa ja Hengen yhteydessä.

Ihmisen henki suuntautuu Jumalaan, koska hänen olemukseensa kuuluu luomisen perusteella tarve lähestyä Jumalaa ja elää hänen yhteydessään. Augustinus sanoo: " Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa." 

Spiritualiteetin harjoittaminen voidaan ymmärtää samanaikaisesti huokaamisena Jumalan puoleen ja Jumalan omana hengittämisenä ihmisessä."

(Heikki Kotila)

"Kirkko ei voi muuttaa sitä todellisuutta, jossa se elää. Kirkon haasteeksi nousee oman hengellisen elämän vaaliminen niin, että Jumalan armo olisi löydettävissä siellä, mihin se ihmistä kutsuu.

Muuttuva aika pakottaa kirkkoa tarkistamaan toimintaansa. Muutoshaaste voi olla kuitenkin myös kiusaus. Samalla kun kirkko pyrkii ajankohtaisuuteen ja ajanmukaisuuteen, tuoreuteen ja notkeuteen, sen on kilvoiteltava uskon kuuliaisuudessa.

Miten kirkko muistaisi ja osaisi hengittää ponnistustensa keskellä elämää antavassa rytmissä?

Tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa maailmassa kirkko julistaa armoa, kun se muistuttaa luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala itsekin lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä, sapattikäskyn levosta, kristillisestä sunnuntaista ja muista pyhistä ajoista.

Kun arjen ja pyhän vuorottelu katoaa, ihminen kärsii. Kun aina on kaikkea, mikään ei ole enää mitään. Juhlan ja arjen ero häviää. Tämä on aina auki olevan yhteiskunnan henkinen hinta.

Kirkon tehtävänä on hengittää rauhassa ja opettaa oikeaa hengitystekniikkaa niille, jotka sen merkityksen ovat unohtaneet."

(Heikki Kotila)

Rukous on avoin ovi

"Rukousten kirja

arkeen ja juhlaan"

Toim. Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen,

Jaana Räntilä, Olli Valtonen

(Kirjapaja 2012)

"Rukous on mahdollisuus, kuin avoin ovi tai ikkuna, jonka toisella puolella on joku. Sen vastakohta olisi, että ei olisi ketään kenen puoleen kääntyä. Olisi vain autiota yksinäisyyttä.

Rukouksen ei tarvitse olla monimutkainen tai sisältää tiettyjä asioita. Jumala ymmärtää ja kuulee yksinkertaiset sanat, ihmisten ja asioiden nimet, sanoit ne sitten ääneen, kuiskaten tai hiljaa mielessäsi lausuen.

Rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä. Rukous on enemmän olemista kuin suorittamista. Rukous ei ole jotakin, mitä teemme, vaan jotakin, mitä olemme. Rukous ei vaadi paljon yrittämistä, ei ponnistelua, ei tahdonvoimaa. Rukous on lepoa.

Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa. Me olemme huolissamme, miten rukoilisimme ja osaammeko rukoilla. Kuitenkin rukous jatkuu kaiken aikaa sisimmässämme. Meidän rukouksemme on yhteyden etsimistä tuohon sisäiseen rukoukseen. Kun hiljenen, alan kuulla ja tavoittaa sisäisen rukouksen äänen.

Kun alan rukoilla, kohtaan aina myös itseni, oman syvimmän minuuteni, tunteeni, haavoittuvuuteni, kaipaukseni. Rukous on sitä, että lakkaan olemasta jotakin muuta kuin mitä olen ja alan olla se, joka olen. Matka kohti Jumalaa on matka kohti omaa sisintä."

(Pirjo Kantala)

"Rukous on parhaimmillaan dialogi. Vuoropuhelu. Siinä luotu puhuu Luojalleen, ja Luoja puhuu luomalleen.  Ensin mainittu on selvä juttu. Mutta miten Jumala puhuu meille?

Rukoilla voi eri tavoin. Tässä kirjassa puhutaan rukouksen kolmesta tasosta vanhan kirkon opetuksen mukaan. Yksi niistä on oraatio eli äänen lausuttu rukous. Sanoitetut, ääneen lausutut rukoukset kuuluvat luovuttamattomasti kristilliseen elämään. Jeesus opetti opetuslapsilleen Isä meidän-rukouksen. Toki sen voi lausua hiljaa mielessään, mutta sen voima on myös rukouksen ääneen lausutuissa sanoissa. Kokeile vaikka.

Vanha kirkko opettaa, että sanojen lisäksi tarvitaan myös sisäiseksi muuttuvaa, sanoittamatonta rukousta. Sellaisia ovat meditaatio eli mietiskelevä rukous ja kontemplaatio eli hyväksyvä, katseleva rukous.

Mitä on meditatiivinen rukous? Se on ennen kaikkea etsimistä. Ihmisen henki pyrkii ymmärtämään, miksi ja miten asiat ovat kristillisessä elämässä, voidakseen vastata ja liittyä siihen, mitä Jumala vaatii. Meditoiva rukous on keskittymiskykyä vaativa laji. Siksi kannattaa ankkuroida johonkin apuneuvoon, joita kristillinen traditio tarjoaa runsaasti. Se voi olla jokin kirja, Raamattu, ikoni, kirkkovuoden teksti.

Meditaatio on aivokuoren toimintaa kun taas kontemplaatio laskeutuu jonnekin alemmas. Mietiskelevä rukous käyttää hyväkseen ajattelua, mielikuvistusta, tunteiden liikettä, kaipausta. Meditaatiossa luetun mietiskeleminen johtaa luetun soveltamiseen kohtaamalla se omassa itsessään. Meditaatiossa on Jumalan puheenvuoron paikka. "Etsikää niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan," Jeesus sanoo (Matt. 7:7) Hengelliset isät ovat tulkinneet tätä seuraavasti: "Lukiessanne etsikää ja mietiskellessänne te löydätte; rukoillessanne kolkuttakaa ja kontempaaltion kautta teille avataan."

(Olli Valtonen)

"Meditointini alkaa siten, että luen Raamattua. Usein se on kirkkovuoden sen viikon teksti, joskus jokin muu raamatunkohta. Sitten lasken kirjan kädestäni ja kyselen, mitä uutta tästä - usein läpikotaisin tutusta - tekstistä voisin löytää. Mietiskelevä rukous, meditaatio, on muuten jotain sellaista, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuttu raamatunkohta, luulet ehkä olevasi selvillä jutusta. Mutta lue hitaasti ja kysy, mitä kohtia tällä kertaa nousee esiin.

Terapeutit kutsuvat sitä vapaaksi assosiaatioksi. Annat vain tajunnan nostaa esille juuri sillä kerralla asioita, jotka ensimmäisinä tulevat mieleesi. Ja myöhemmin huomaat, että ajatuksesi eivät olleetkaan täysin sattumanvaraisia, vaan että esiin nousevilla vapailla mielijohteilla oli oma tärkeä tehtävänsä. Henki itse liputtaa sanomattomin huokauksin vapaiden assosiaatioiden puolesta! Usein oivallus antaa odottaa eikä ilmesty ensimmäisellä lukukerralla. Se jää muhimaan."

(Olli Valtonen)

Päivän katselu psalmin 23 pohjalta

"Voit vahvistaa Jumalan rakkauden ymmärtämistä elämässäsi seuraavan meditaatioharjoituksen avulla:

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Tämän päivän olen kulkenut Hyvän Paimenen ohjauksessa. Mieleni vaeltaessa päivän tapahtumissa kysyn itseltäni, mikä on antanut minulle tänään elämää. Mikä on tuntunut hyvältä? Kun löydän ne hetket tai ihmiset tai asiat, kiitän niistä hiljaa mielessäni Hyvää Paimenta.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Matkani jatkuu päivän halki. Olen kulkenut kenties myös pimeässä laaksossa. Olen tuntenut ehkä jossain kohtaa päivää itseni avuttomaksi, vihaiseksi tai surulliseksi ja kysyn itseltäni, mikä on syönyt elämääni tänään. Mikä ei ole tuntunut hyvältä? Kun pysähdyn niihin hetkiin, vastustan halua tuomita iseäni tai muita. Sen sijaan puhun mielessäni tunteistani ja kokemuksestani Paimenelle. Luotan hänen apuunsa ja anteeksiantamukseensa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Käännyn sitten mielessäni huomista kohti ja pyydän, että tulevanakin päivänä saisin olla Hyvän Paimenen laumassa. Kerron hänelle, mitä erityistä kaipaan huomista varten ja kuka ihminen tai asia on erityisellä tavalla mielessäni.

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Lopuksi tunne, kuinka Hyvä Paimen voitelee pääni tuoksuvalla öljyllä, kun siunaan itseni Kolmiyhteisen Jumalan nimeen."

(Jaana Räntilä)

Ruumis on rukouksen maja

Teologi Lauri Maaralan haastattelu

Sana-lehti 16 /2013

toimittaja Janne Villa

>täältä<

"Jotkut ajattelevat uskon ja hengellisyyden kuuluvan ihmisen vain sielun alueelle, johonkin lihallisesta ruumiista erilliseen henkiseen ulottuvuuteen. Kuinka ruumis voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu tässä kehossa. Ei meillä ole muutakaan Jumalan kohtaamisen paikkaa.

Rukouksessa voimme tulla tietoiseksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä.

Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jota mikään muu ei pysty täyttämään. Yritämme täyttää sitä aukkoa ja tarvettamme milloin milläkin, kunnes jossain vaiheessa elämää huomaamme, ettei kukaan toinen ihminen, guru tai tavara voi tarjota vastausta."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Lauri Maarla pyrkii olemaan tietoinen ruumiillisuutensa yhteydestä Jumalan todellisuuteen, jotta hän osaisi olla hetkessä aidosti läsnä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

En ryntää ensimmäiseksi avaamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotain, joka avaa minut valppaaksi ja läsnä olevaksi juuri tälle päivälle. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta tai psalminjakeen.

Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa. "Isä, tässä olen!"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Ruumis on herkin instrumenttimme. Se on kivun, kärsimyksen ja pahan helpoin saalis. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme; ilot, surut, loukkauksen ja väkivallanteot.

Kehomme aistimustan kautta me ajattelemme, uskomme, luotamme, haavoitumme ja haltioidumme. Kaikki, mitä ruumiillamme teemme, on jo rukousta, kun kaikessa siinä käännymme Jumalan puoleen. Olipa se sitten vaikka hiljaista huokausta tai kätten tekoja.

Kun rukoilen, rukoilen sellaisena kuin olen, mitä ruumiissani tunnen, mitä sielussani ikävöin, mitä hengessäni huokaan. En erota niitä toisistaan, otan mukaani kaiken. Ruumiissani olen yhteydessä kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt, mitä ennen on ollut, kaikkiin teihin, joita olen kulkenut, kaikkiin elämänvalintoihin. Siellä on kaikki, mitä tahdon ja eniten toivon. Siinä kohtaan etsintäni, epäilyni ja totuudenjanoni.

Siellä jossakin syvällä sisimmässäni, toisilta piilossa, on salattu huone, jossa Jumala minut kohtaa ja jossa saan olla niin alaston ja paljas kuin ikinä voin. Missä muualla Jumala voisi minut kohdata kuin siinä tilassa, jonka hän itse on sisälleni luonut? Siellä muistan, mistä olen tullut, kenestä lähtöisin, kuka minua kaikessa odottaa ja mihin lähettää. Siellä pyydän, että minustakin löytyisi rukouksen maja ja Hengen asuinsija."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Luonnossa kävellessä voi avautua Jumalan hiljaiselle äänelle. Kävelyn aikana voit hidastaa hetkeksi askeltesi rytmiä ja rukoilla mielessäsi sinulle tuttua rukousta. Voit toistaa kävelysi ja hengityksesi luontaisessa rytmissä jotain psalminjaetta.

Myös Jeesus-rukous sopii hyvin kävelyrukoukseksi. Voit rukoilla hiljaa mielessäsi hengittäessäsi sisään "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika" ja uloshengittäessäsi "Armahda minua syntistä". Vie jonkin aikaa. että oppii tekemään tuon lyhyen rukouksen omien askelten ja oman hengityksen rytmissä, mutta pian se alkaa sujua. Vähän enemmän vie aikaa, että rukous alkaa toistua kuin itsestään ja laskeutuu syvemmälle mieleen.

Voit myös kuvitella, että Jeesus on kävelyllä kanssasi. Mitä tahtoisit sanoa hänelle? Ehkä pysähdyt kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä on sinulle. Kun eroatte, mistä kiität häntä? Mitä haluat painaa mieleesi ja ottaa matkaoppaaksi?"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

Anna aikaa hiljentymiselle

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus -

ikkunoita luottavaiseen elämään"

Toimittanut Maaria Pätsi

(Kirjapaja 2012)

"Rukouselämä on hetkestä hetkeen yhä uudestaan tätä samaa: kohtaamista Jumalan kanssa. Minä multa saan täyttyä hänen rakkautensa vedestä.

Rukoushengityksemme on levon ja työn vuorottelua, uneen antautumisen ja uuteen päivään heräämisen vuorottelua. Tämä rytmi on kuin ihmeellinen puutarha, jossa eletään kesää, syksyä, talvea ja kevättä.

Rukous on lepäämistä Jumalan omissa lupauksissa. Sitä lepoa ei tarvitse häiritä edes pyynnöillä.

Anna aikaa hiljentymiselle. Ja hiljentyessäsi anna elävän, Kristukselta tulevan sanan kohota kuuluviin itsessäsi. Muuta se heti teoksi."

(Anna-Maija Raittila)

"Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä olet sen kasvupohja, ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta.


Haluan olla mukana kantamassa hiljaisuutta, jossa sana on kätkössä ja odottaa täyttymistään. Hiljaa kuulostellen haluan olla virittämässä ilmapiiriä, jossa murros saa kasvutilaa. Murtumiselle, muuttumiselle, pyydän sydämessäni tilaa. Tule, Pyhä Henki Luoja!


Että voisi noudattaa Jumalan tahtoa, sitä on etsittävä joka askelella uudestaan. Se hukkuu käsistämme, se kiiruhtaa koko ajan edellämme, siksi sydämen on koko ajan oltava sulaa vahaa, katumuksen kyynelten pehmittämä.


Meidät on ikään kuin kylvetty maahan, mutta jos emme malta pysytellä paikoillamme riittävän kauan, ei kasvua tapahdu. On uskallettava jäädä paikalleen, luotettava siihen, että maa kätkee itseensä kaiken vitaalisuuden.


Kypsymisellä on selvä suunta. Mutta eteneminen, itse kypsyminen, on hidasta. Siihen tarvitaan myös routa ja pakkanen, kuivumisen ajat. Pitkät passiiviset vaiheet, joissa Jumalan oma Henki (Puolustaja, Pyhä Henki!) luo meihin väljyyttä, murentelee kaunoja, katkoo pelkojen kiinnikkeitä. Vie meitä hiljaa, niin hiljaa, kohti sovintoa."


(Anna-Maija Raittila)

"Meidän sydämemme aukevat vain sisältäpäin, ja miten pelokkaasti, epäröiden se tapahtuu! Kristus tietää, miten hauraita me olemme, miten vähästä säikähdämme. Siksi pieni rakokin riittää, pienessäkin liekissä hän on läsnä kokonaan. Hänen Pyhä Henkensä on lohduttaja, rohkaisija, kotiin saakka kantaja.


On kysymys antautumisesta. Antautumisesta hyvän Paimenen hoivaan, Jeesuksen rakastettavaksi. "Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen." Ei siksi, että hakisin rautaisannokseni ja syökyisin uusin voimin taistelemaan. Vaan siksi, että olen väsynyt. Että heittäisin taistelutamineeni pois.


Elämässäni on ollut johdonmukainen linja.
Kaikki tulee pelkistetymmäksi.
Jumalan rakkauden kaikkeen yltävä läsnäolo tulee todelliseksi,
myös ajatus siitä, mitä ei voi ymmärtää.
Kaikki aukeaa ajallaan, voi kulkea levollisesti."


(Anna-Maija Raittila)

Ole läsnä itsellesi

Jussi Holopainen:

"Erämaan lähteillä"

Vaeltaja- hengellinen aikauskirja

2/2011 (linkki)

"Kutsun sinut matkalle.
Hiljennä vauhtia.
Hengitä pari kertaa syvään.
Tunne, kuinka kiire karisee vähitellen harteiltasi.
Olet läsnä itsellesi. Saat levätä.
Eteesi avautuu avara tila.
Alat kuulla sydämesi huokauksia ja hiljaista rukousta.



Valmistautuminen

Ennen mietiskelyä on tärkeää laskeutua hiljaisuuteen. Se ei tarkoita äänettömyyttä eikä ulkoisista ärsykkeistä vapaata tilaa. Hiljaisuus on sisälläsi. Siksi on syytä hiljentää vauhtia ja pysähtyä. Unohda muut ihmiset ympäriltäsi hetkeksi. Hengitä muutaman kerran syvään ja levollisesti. Tämä hetki on sinua varten. Hengität Jumalan läsnäolossa. Olet olemassa. Lepäät."

(Jussi Holopainen)

Sisäiseen vuoropuheluun

"Hiljentämällä vauhtia alat myös kuulla itseäsi paremmin. Ilman hiljaisuutta ihminen kadottaa aidon itsensä. Hiljaisuudessa voit löytää sen, mikä on hukassa.

Hyvä apuneuvo on kirjoittaminen. Sen avulla tulet paremmin tietoiseksi sisäisestä vuoropuhelusta, ajatuksistasi, tunteistasi ja kysymyksistäsi. Usein oman sydämen puhe on niin hiljaista ja varovaista, että se jää huomioimatta. Kirjoittaminen auttaa kuulemaan. Kun ajatuksia alkaa tulla mieleesi, kirjoita ne paperille. Jumala on läsnä sisäisessä vuoropuhelussasi.

Oletko valmis matkalle? Ellet ehdi keskittyä mietiskelyyn nyt, varaa siihen sopiva aika myöhemmin. Vaikka kirjoittaminen onkin avuksi, toki voit hiljentyä ilman sitäkin. Jos mielessäsi on häiritseviä asioita, puhu niistä Jumalalle.

Kuulostele näitä kysymyksiä ja sitä, miten sisimpäsi sinulle vastaa.

Missä asioissa sinä kaipaisit eniten rohkaisua ja tukea?
Millä elämän alueella olet menettänyt uskosi tulevaisuuteen?
Missä asiassa olet jäänyt yksi ja tukea vaille?
Minkä haasteen edessä tarvitset rohkaisua?
Missä kaipaisit Jumalan käden kosketusta?

Kuulostele jälleen ja kirjoita ylös.

Entä mitä hyvää ja kaunista olet kokenut?
Minkä sinua voimaannuttavan asian toivoisit vahvistuvan?
Mikä hento kasvun verso tarvitsee tukea ja varjelusta?

Pyydä lopuksi, että Jeesus laskee kätensä niiden asioiden ylle, joista olet hänelle puhunut tai kirjoittanut paperille."

(Jussi Holopainen)

Raamatun lukeminen

"Sisäinen keskustelu johdattaa sinut Raamatun lukemiseen asenteella: "Isä, puhu minulle, minä kuuntelen." Lähestyt Raamatun tekstiä omasta elämäntilanteestasi käsin. Luet sanaa koko olemuksellasi. Unohda siis selittämisen ja ymmärtämisen pakko. Paremminkin maistele suussasi jokaista sanaa. Voit myös nähdä lukemasi raamatunkohdan tapahtumana tai kuvana. Samaistumalla tekstin maailmaan astut sinne sisälle.

Lue teksti muutamaan kertaan läpi. Luota siihen, että sana puhuttelee omalla painollaan. Vähitellen teksti alkaa elää. Siitä nousee esiin jokin sana tai lause, joka tulee itsellesi merkitykselliseksi. Ehkä et vielä hahmota, miksi. Pysähdy kuitenkin lukemasi kohdan ääreen ja kirjoita se ylös tai alleviivaa se. Tällainen sanan lukeminen lämmittää sydämen ja johdattaa syvemmälle sanan mietiskelyyn.

Pysähdy nyt vain sen sanan tai niiden jakeiden ääreen, jotka alleviivasit ja jotka tulivat sinua kohti. Ota nuo muutamat sanat ja pureskele niitä rukoillen sydämessäsi: "Jeesus Vapahtaja, mitä haluat sanoa minulle?" Tästä mietiskelyn vaiheesta hengelliset äidit ja isät käyttävät nimitystä märehtiä (ruminari). Kyse on kuuntelevasta rukouksesta, jossa sana alkaa avautua ja puhutella. Kun mieleesi alkaa tulla varovaisiakin ajatuksia, kirjoita ne ylös.

Kuunteleva rukous vie sinut vuoropuheluun Jumaln kanssa. Jumalan puhuttelun kuuleminen saa sinut vastaamaan Hänelle. Kirjoita sitä mukaa, kun ajatuksia liikkuu mielessäsi. Mitä haluat sanoa Vapahtajalle? Mitä vastaat hänelle?

Ota mietiskelyn aiheena olleet sanat mukaasi tämän päivän matkalle."

(Jussi Holopainen)

Katseleminen

"Kun olet kirjoittanut kaiken haluamasi, kysy vielä, mihin suuntaan Jumala sinua kutsuu. Mitä lukemasi sana merkitsee oman elämäsi kannalta? Mitä tämän sanan lihaksi tuleminen voisi tarkoittaa?

Tällainen Raamatun sanan lukeminen ja mietiskely voi johtaa kontemplatiiviseen, katselevaan elämänasenteeseen. Siinä on kysymys näkymättömän näkemisestä. Jumalan sana ei vain kerro Jumalan valtakunnasta, vaan se tuo sen läsnä olevaksi. Sana ei vain kerro Kristuksesta, vaan sanassa Kristuksen rakkaus, lempeys, totuus ja armahtavaisuus ovat läsnä. Siksi mietiskelyssä Pyhä Henki voi avata sanan kautta kuvan tästä todellisuudesta. Rukoilija vain lepää ja hengittää Jumalan läsnäolossa. Tämä kokemus on vain rukoilijaa itseään varten. Sitä ei voi pukea sanoiksi.

Mutta miten tämä kaikki voi siirtyä kiihkeärytmisen elämän keskelle? Kestääkö se arjen paineet, työtehtävien suorittamisen, lasten itkut, kodinhoidon ruletin? Kestää! Itse asiassa juuri konkreettisten elämäntilanteiden keskellä mieleen painamasi ja mietiskelemäsi sana voi uudelleen pulpahtaa esiin. Näkyvän keskellä pilkahtaa näkymätön, arjen keskellä Pyhä. Mieleesi pulpahtanut sana saa sinut uudelleen hengittämään rukouksessa. Katselet ympärillä olevaa todellisuutta nyt eri silmin. Näet mahdottoman keskellä mahdollisen. Näet Kristuksen."

(Jussi Holopainen)