Korvien ja silmien paasto

Peter Halldorf:

 "Näin avautuu paasto"

(Päivä 2006)

"Kaikki paasto alkaa siten, että katsomme elämäämme ja elämäntapaamme.

Esitämme itsellemme kysymyksiä: Mikä elämässäni on vaarassa saada liian suuren sijan? Mikä vie minua helposti siihen suuntaan, jonne en oikeastaan haluaisi mennä? Minkä asian on hiukan kuoltava, jotta voisin elää kokosydämisemmin? Saamani vastaukset auttavat minua erottamaan ne alueet, joilla tarvitsen paastoa eli rajojen vetämistä elämääni.

Varhaiskirkossa korostettiin ennen kaikkea vatsan ja kielen paastoa; kahden alueen, joilla on aina syytä pidättyvyyteen. Ylensyönti mainitaan usein ensimmäisenä kuolemansynneistä, ja kielen Raamattu sanoo olevan "täynnä tappavaa myrkkyä" (Jaak 3:8)

Meidän aikanamme silmien ja korvien paasto on vähintään yhtään aiheellinen. Melu on yksi suurimmista hengellistä elämää uhkaavista vaaratekijöistä. Se valtaa aaltopituuden, jolla tunnistamme sisäisen äänen. Ehkä ei ole sattumaa, että Raamatun viimeinen kirja, joka sijoittuu aikojen loppuun, toistaa kerta toisensa jälkeen:"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." (Ilm 2:7)

Korvien tunkeminen täyteen melua (ääntä) on varma tapa tulla hengellisesti huonokuuloiseksi. Paastoaminen on osittaista sulkemista: radion, tietokoneen, television, mainosten, videoiden, sanomalehtien. Paasto on jopa tietynasteisen pidättyvyyden harjoittamista ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ei halveksunnasta vaan kunnioituksesta toisia ihmisiä kohtaan.

Näiden alueiden paasto auttaa meitä suurempaan läsnäoloon oman itsemme ja toistemme edessä: kuulemme itsemme ajattelevan, näemme sen, joka puhuttelee meitä.

Yksi Raamatun tärkeimmistä hengellisistä neuvoista on psalmin teksti: "Olkaa hiljaa ja tietäkää, että Herra on Jumala" (Psa 46:11, ruotsalainen käännös 1917) Kaikkien erilaisten paastojen aikana meidän tulee etsiä tavallista syvempää hiljaisuutta.

Hiljaisuus on puheen paastoa. Sanoista kuoritaan pintakerros, jolloin puhuttuun tulee uudenlaista selkeyttä. Korvat puhdistuvat, ja alamme kuulla, mitä meille puhuttaessa sanotaan."

(Peter Halldorf)

Seitsemän vapaata viikkoa

Sakari Lehmuskallio (toim.)

"Seitsemän vapaata viikkoa

  - mahdollisuus paastoajaksi"

(1988)

"Olemme riippuvaisia tietystä televio-ohjelmasta, vaatteista, makupalasta, toisten mielipiteistä tai mistä tahansa elämän pienistä asiasta, joka sitoo. Haluaisimme irrottautua kahlitsevista asioista, mutta tunnemme ettei meiltä löydy voimia muutokseen. Monen vaikean asian kanssa tarvitsemme toisia tueksemme. Tarvitsemme yhdessä kilvoittelua, Jumalan edessä pysyttelyä, hiljaista rukousta.

"Seitsemän vapaata viikkoa" ei merkitse vain paastoamista lihasta tai kahvista, se voi olla mikä tahansa asia, jonka kanssa haluan tehdä rajanvetoa elämässäni. Jos ajankäytön jäsentäminen tuottaa minulle sekaannusta, voisinko sitoutua paaston aikana sen jäsentämiseen. Kenties haluan käydä jumalanpalveluksessa säännöllisesti, mutta en ole pystynyt pitämään siitä kiinni.

Voisinko seitsemän viikon ajan etsiytyä jumalanpalveluksen lähteille? Se elvyttäisi elämääni hengellisesti ja henkisesti."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paasto ei ole pakkoa, säännön noudattamista, mukautumista, vaan uskaltautumista itsensä ja maailman tutkisteluun, uusien kokemusten äärelle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä.

Paastosta huolimatta syöty lihanpala ja juotu lasillinen viiniä eivät kumoa paaston perusajatusta, vaan pikemminkin väärän kytkennän määräyksiin ja sidonnaisuuksiin. Epärehellisyys itseä kohtaan tulee paaston rikkoutumisessa ehkä myös paljastetuksi.

Paaston johdantokysymyksenä voisi olla: Mikä on meille hyväksi?

"Sillä kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi." (1Kor 10:23)

Kokemus sanoo, ettemme useinkaan tiedä, mikä on meille hyväksi ja että teemme sitä mitä itse asiassa vihaamme. Siksi myös paasto on itsensähallitsemisen harjoitusta, omien ja yhteisön asettamien pakkojen alta vapautumista. Paastonaika on varattu konkreettiselle uskonharjoitukselle, jossa pyhälle ja parantumiselle on varattu tilaa. Tarvitaan erikseeen otettua aikaa, jotta voisimme käydä vaikean tehtävän eteen: muuttaa itseämme tai suostua muutettavana olemiseen."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paaston fyysiseen puoleen liittyy myös laajempi näkökulma: luonnonvaroja tuhlailevasta elämäntavasta luopuminen ja yksinkertaisen perustarpeet tyydyttävän elämäntavan löytyminen.

Psykologinen merkitys paastolle löytyy, kun paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittumisen ja mielen hiljentämisen kautta. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa paineista elämäntapaa.Tätä kautta paastolla on merkitystä ihmisen henkisen terveyden kannalta.

Hengellisestä näkökulmasta katsoen paasto merkitsee hiljentymistä Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely paaston elementteinä auttavat ihmistä kuulemaan sisäistä ääntään ja herkistämään omantuntonsa toiminta.

Paasto on ymmärretty väärin, jos "sinä et saa"-lauseet nousevat keskeisiksi. Kieltojen sijaan uusien kyllä-lausahduksien tulisi nousta esille. Paastossa ei ole kysymys siitä, että harjoitetaan askeesia tai luovutaan vanhasta, vaan rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Paastossa ei ole kysymys annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymysten ja ongelmien edessä seisomisesta.

On kysymys siitä, että parantumiselle ja totuudelle annetaan mahdollisuus. Kuullaan omia ääniä ja omia rukouksia. Paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä, joka vie toivottuun suuntaan."

(Sakari Lehmuskallio)

Ilman rakkautta ei ole paastoa

 

Munkki Serafim:

"Tie ylösnousemukseen

- Suuren paaston ja pääsiäisen

sanoma"

(Kirjapaja 2006)

"Jumalallinen elämä on rakkautta. Ilman rakkautta ei ole paastoakaan. Tämä on ollut kirkon usko alusta alkaen. Riivaajatkin kykenevät olemaan syömättä ja juomatta, mutta rakkautta ne kammoavat ja nöyryyttä pakenevat.

 

 

Jos vertaamme suurta paastoa teatteriin, niin ruumiin paasto muodostaa pelkät kulissit näytelmälle, jonka käsikirjoituksena on rakkaus, ohjaajana nöyryys ja pääosan esittäjänä rukous. Basileios Suuri joutui toteamaan eräälle seurakuntalaiselleen: "Sinä et syö lihaa, mutta nielet veljesi elävältä."

(Munkki Serafim)

"Jos paastoaja halveksii lähimmäistään ja pitää itseään arvokkaampana, hänen paastonsa edustaa juuri sellaista uskonnollisuutta, jota vastaan Jeesus puhui koko julkisen toimintansa ajan.

Paastoreseptien tarkkailun sijasta onkin huolehdittava ennen muuta siitä, että korvat paastoavat pahantahtoisten juorujen kuuntelemisesta, suu niiden levittämisestä, silmät himoja ruokkivien asioiden katselemisesta, jalat väärään suuntaan vievistä askelista.

Se, mitä minä olen, ei ole irrotettavissa siitä, miten minä olen suhteessa toisiin.

Miksi näin syvimmiltään on? Eikö uskonto voisi olla vain jonkinlainen mietiskelytekniikka yksilön valaisemiseksi ilman että siihen sisältyisi sosiaalista vastuuta?

Josef Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI on todennut: "Jos olisi vain Jumala ja joukko yksilöitä, kristinusko olisi tarpeeton." Jumala ja yksilö voivat näet olla suhteessa keskenään, eikä siihen sinänsä tarvita uskontoa.

Kristinuskon tarvitaan eräästä toisesta syystä, jonka Ratzinger muotoilee kärkevästi: "Sellaista asiaa kuin ´pelkkä yksilö´ ei ole olemassakaan."

(Munkki Serafim)

"Kristinusko ei ole vain yksilön ja Jumalan välisen suhteen abstraktio. Kirkko ei ole vain joukko jumalasuhteella varustettuja irrallisia yksilöitä. Kristinusko on yhteisöllisyyttä, elämää kirkkoyhteisössä. Tämä ei tarkoita vain ihmisten tapaamista ja sosiaalista vuorovaikutusta, vaan elämä itsessään on yhteistä.

Kirkon keskustelukerhot ja kahvihetket eivät luo yhteyttä kristittyjen välille vaan ainoastaan realisoivat sen yhteyden, joka Jumalan perheessä on jo olemassa.Tuon yhteyden syvin ulottuvuus muodostuu sakramentaalisessa elämässä, erityisesti pyhässä ehtoollisessa, joka yhdistää meidät Kristukseen ja Kristuksessa toisiimme.

Hengellinen elämä itsessään ylittää yksilön. Hengellinen elämä on yhteistä elämää, joka virtaa syvällä sisällämme. Kirkko on monessakin mielessä paljon enemmän kuin jäsentensä summa. Kristittynä oleminen on yhteisössä olemista, ja tämä yhteisö ylittää ajan ja paikan rajat. Kirkko on kaikkien kaikkialla olevien, menneiden ja nykyisten kilvoittelijoiden avointa yhteenkuuluvuutta ja salaista yhteyttä.

Siksi kirkko on mystisesti Kristuksen ruumis."

(Munkki Serafim)

"Ilman rakkautta ei voi olla uskontoakaan. Kristinusko on syvimmiltään rakkautta, ja rakkautta ei voi olla yksin. Rakkautta ei voi myöskään rajata, sillä rakkauden olemukseen ei kuulu poissulkeminen, ja siksi hengellisen rakkauden  yhteys ei voi jäädä pelkästään yksilön ja Jumalan väliseksi.

Jumala tahtoo meidän olevan itsenäisiä, mutta ei erillisiä. Kristuksen rakkaus on alentuvaa ja kärsivää rakkautta maailman uudistumiseksi. Hän tuli maailmaan ollakseen olemassa toisia varten, ja niin myös kristittynä oleminen merkitsee olemista toisia varten. Tämä kaikki on sitä sanomaa, jonka kirkko tahtoo jakaa ennen yhteisen suuren paastomme alkamista."

(Munkki Serafim)

Paasto kutsuu uskon lähteille

Paastoon valmistautuminen alkaa jo yksitoista viikkoa ennen pääsiäistä. Ortodoksit aloittavat suuren paaston laskiaissunnuntaina 6.3-11 ja luterilaiset tuhkakeskiviikkona 9.3-11. Paasto päättyy pääsiäisyönä 23.4.

"Paaston aika voi olla meillekin kertauskurssi uskon lähteille. Paaston aikana on mahdollisuus arvioida omaa elämäänsä ja asettaa asiat uuteen arvojärjestykseen. Paasto ei ole itsetarkoitus, vaan keino hiljentymiseen ja itsensä rakentamiseksi, tie ja väline pääsiäisen ilon saavuttamiseen ja kokemiseen. Tärkeintä paastossa on hiljentyminen ja oman elämänsä sisällön ja suunnan tarkastelu. Tärkeää on tutkistella omaa sisimpäänsä, ihmissuhteitaan ja suhdettansa Jumalaan."

(lähde: Suomen Ortodoksinen kirkko)

Lisää tietoa paastosta löydät > täältä< ja > täältä <

Sakari Lehmuskallio (toim.)

"Seitsemän vapaata viikkoa

- mahdollisuus paastoajaksi"

(1988)

"Olemme riippuvaisia tietystä televio-ohjelmasta, vaatteista, makupalasta, toisten mielipiteistä tai mistä tahansa elämän pienistä asiasta, joka sitoo. Haluaisimme irrottautua kahlitsevista asioista, mutta tunnemme ettei meiltä löydy voimia muutokseen. Monen vaikean asian kanssa tarvitsemme toisia tueksemme. Tarvitsemme yhdessä kilvoittelua, Jumalan edessä pysyttelyä,  hiljaista rukousta.

"Seitsemän vapaata viikkoa" ei merkitse vain paastoamista lihasta tai kahvista, se voi olla mikä tahansa asia, jonka kanssa haluan tehdä rajanvetoa elämässäni. Jos ajankäytön jäsentäminen tuottaa minulle sekaannusta, voisinko sitoutua paaston aikana sen jäsentämiseen. Kenties haluan käydä jumalanpalveluksessa säännöllisesti, mutta en ole pystynyt pitämään siitä kiinni.

Voisinko seitsemän viikon ajan etsiytyä jumalanpalveluksen lähteille? Se elvyttäisi elämääni hengellisesti ja henkisesti."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paasto ei ole pakkoa, säännön noudattamista, mukautumista, vaan uskaltautumista itsensä ja maailman tutkisteluun, uusien kokemusten äärelle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä.

Paastosta huolimatta syöty lihanpala ja juotu lasillinen viiniä eivät kumoa paaston perusajatusta, vaan pikemminkin väärän kytkennän määräyksiin ja sidonnaisuuksiin. Epärehellisyys itseä kohtaan tulee paaston rikkoutumisessa ehkä myös paljastetuksi.

Paaston johdantokysymyksenä voisi olla: Mikä on meille hyväksi?

"Sillä kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi." (1Kor 10:23)

Kokemus sanoo, ettemme useinkaan tiedä, mikä on meille hyväksi ja että teemme sitä mitä itse asiassa vihaamme. Siksi myös paasto on itsensähallitsemisen harjoitusta, omien ja yhteisön asettamien pakkojen alta vapautumista. Paastonaika on varattu konkreettiselle uskonharjoitukselle, jossa pyhälle ja parantumiselle on varattu tilaa. Tarvitaan erikseeen otettua aikaa, jotta voisimme käydä vaikean tehtävän eteen: muuttaa itseämme tai suostua muutettavana olemiseen."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paaston fyysiseen puoleen liittyy myös laajempi näkökulma: luonnonvaroja tuhlailevasta elämäntavasta luopuminen ja yksinkertaisen perustarpeet tyydyttävän elämäntavan löytyminen.

Psykologinen merkitys paastolle löytyy, kun paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittumisen ja mielen hiljentämisen kautta. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa paineista elämäntapaa.Tätä kautta paastolla on merkitystä ihmisen henkisen terveyden kannalta.

Hengellisestä näkökulmasta katsoen paasto merkitsee hiljentymistä Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely paaston elementteinä auttavat ihmistä kuulemaan sisäistä ääntään ja herkistämään omantuntonsa toiminta.

Paasto on ymmärretty väärin, jos "sinä et saa"-lauseet nousevat keskeisiksi. Kieltojen sijaan uusien kyllä-lausahduksien tulisi nousta esille. Paastossa ei ole kysymys siitä, että harjoitetaan askeesia tai luovutaan vanhasta, vaan rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Paastossa ei ole kysymys annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymysten ja ongelmien edessä seisomisesta.

On kysymys siitä, että parantumiselle ja totuudelle annetaan mahdollisuus. Kuullaan omia ääniä ja omia rukouksia. Paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä, joka vie toivottuun suuntaan."

(Sakari Lehmuskallio)

Adventti kutsuu valmistautumaan

Riitta Aaltonen & Riitta Gerlin:

Paastokirja

(Karas-Sana 1996)

"Adventtiaika, pieni paasto, on joulua edeltävä valmistautumisvaihe, johon kuuluu neljä adventtisunnuntaita.

Paasto luo tilaa aina jollekin uudelle.

Luopumisen avulla sanomme EI  joillekin asioille ja KYLLÄ joillekin toisille.

Yksi asia, jolle haastamme sanomaan KYLLÄ,
on Raamatun sana ja rukous.

Niiden välityksellä elämäämme tulee siunaus ja voima.

Paasto voi rytmittää kiireistä elämäämme ja antaa meille mahdollisuuden pysähtymiseen ja elämämme suunnan tarkistamiseen.

Päivittäinen lyhytkin hiljentyminen, 

Raamatun lukeminen ja rukous ovat verrattomia apuvälineitä tällä tiellä." (RA & RG)

"Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jona profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta.

Joulun odotusaikana voimme omistaa uudelleen nämä lupaukset ja valmistautua kuulemaan joulun sanomaa, joka kertoo lupausten toteutumisesta.

Adventinajan raamatuntekstit puhuvat Kristuksen tulemisesta neljässä merkityksessä:

1. Jumalan tuleminen ihmiseksi Jeesus-lapsessa (Kristuksen ensimmäinen tuleminen)

2. Jeesuksen tuleminen lupausten täyttäjänä kansansa keskelle

3. Jeesuksen tuleminen sanassa ja pyhissä sakramenteissa seurakunnan keskelle ja ihmisten sydämiin

4. Jeesuksen tuleminen kaikkeuden Herrana aikojen lopulla (Kristuksen toinen tuleminen)

HERRA, AVAA KAIKKI SE, MIKÄ MINUSSA ON LUKOSSA, JOTTA OLISIN VALMIS OTTAMAAN VASTAAN SINUT. "

(Riitta Aaltonen & Riitta Gerlin)

Ortodoksien joulupaastosta voit lukea  >täältä<

Paastoa rukoillen

 

Peter Halldorf:
"Näin avautuu paasto"
(Päivä 2006)

"Paaston aikana luovumme jostakin hyvästä saadaksemme jotakin vielä parempaa. Harjoittelemme tietynasteista pidättyvyyttä suhteessa puhumiseen ja ruokaan voidaksemme kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä herättää kaipuun Jumalan ja hänen lahjojensa puoleen.

Siksi paastonaika ei tarkoita vain sitä, että vähennämme tiettyjä asioita, vaan pikemminkin sitä, että innokkaammin käytämme hyväksemme niitä konkreettisia apuneuvoja, jotka tuovat sieluumme kauneutta. Näihin "työkaluihin" kuuluu ennen kaikkea rukous.

Paastonaika haastaa meitä elvyttämään rukoukset, jotka ovat elämässämme nukahtaneet; pitämään yllä päivittäistä rukousrytmiä, pidentämään hiljaisia hetkiä ja osallistumaan säännöllisemmin seurakunnan rukoushetkiin ja jumalanpalveluksiin. Tässäkin on kuitenkin vältettävä liiallista kunnianhimoa. Opettelemme rukoilemaan, joten meidän täytyy tyytyä siihen, että "käymme koulua". 

Harjoitteluun kuuluu, että olemme paikalla. Se on rukouksen suurin salaisuus. Meidän ei koskaan tarvitse huutaa Jumalaa luoksemme eikä suostutella häntä rukouksillamme. Näkymätön on aina läsnä. Meille läsnäolo aiheuttaa vaikeuksia. Ajatukset eivät tahdo asettua harharetkiltään.

Paastokaudet kutsuvat meitä etsiytymään siihen häiriöttömään paikkaan, missa opimme tavaamaan sanat: "Maailmassa olemme vain Jumala ja minä."

Ainoastaan Jumala on elämässämme ehdoton välttämättömyys, sanoo Simone Weil.

Ainoastaan hänessä sielumme löytää rauhan, syvimmän oikeutuksensa, opettaa Psalmien kirja. 

Paastomme on hyvin konkreettinen tapa myöntää tämä oivallus."

(Peter Hallforf)

Läpinäkyvää elämää

Anna-Maija Raittila: "Hiljaisuuden kirja"

"Paaston tarkoitus ei ole niukentaa elämää, vaan pelkistää sitä yksinkertaisemmaksi, läpinäkyväksi.

Suuren paaston "seitsemän vapaata viikkoa" pitkin kevättalvea voivat totuuttaa meitä tarkkaamaan jatkuvasti asenteitamme: löysyys ja lörpöttely ei enää viihdytä meitä, aamiaispöydän hyvää hiljaisuutta ei tee mieli enää rikkoa päivittelemällä maailman pahuutta tai puhumalla ihmisistä pahaa.

Mieli kevenee, aistit puhdistuvat. Se, mitä syömme, maistuu paremmalta, lähenevän kevään tuoksut ja värit, ihan hennot vivahteetkin virkistävät.

Erityisesti toivon paaston aikoina, että sisäiset aistini herkityisivät. Pyydän, että Jumalan Henki hidastaisi askeliani, jarruttaisi tarmoani, koskettaisi minua niinä silmänräpäyksinä, joina olen murentamaisillani jonkun lähelleni sattuneen hauraan olennon. 

Että erottaisin milloin on vain kuunneltava, jätettävä asiallinen tarkastelukulma, päästettävä vahvat argumentit raukenemaan.

Niin, eikö usein juuri näissä yllättäin annetuissa kivun kohtaamisissa opita sitä, miten "järki laskeutuu sydämen tasolle" ?

Noin keveän hiljaisuuden hetkinä meissä itsessämmekin tapahtuu jotain. Jos emme sammuta ja mykistä toista, omassakin sydämessä jokin liikahtaa. Odotus terästyy, kuulostamme sitä mikä on vasta tulossa.

Pyhä Henki, Leuto Henki, anna minulle rohkeutta antautua hellyytesi valtaan. 

Luo elämääni rakoja, hetken lehahduksen pituisia. Riittävän pitkiä, että Sinun ikuisuutesi ehtisi lentää hiljaisuutena sisälle minuun."

(Anna-Maija Raittila)

Luopuminen luo vapautta

Peter Halldorf:

 "Näin avautuu paasto"

(Päivä 2006)

"Paasto on tie suurempaan itsensä tuntemiseen. Pyrkiessäni luopumaan jostakin opin, millä asioilla on lujempi ja millä kevyempi ote elämässäni.

Voimme siis nähdä, kuinka elämämme vapaus liittyy paastoon. Ainoastaan suhteessa siihen, mistä kykenee luopumaan, on vapaa.

Antaessaan meille paasto-ohjeita Jeesus korostaa voimakkaasti, että paasto kuuluu "salaiseen" elämäämme. Varoittavana esimerkkinä hän mainitsee ne, jotka tekevät paastosta hengellisen näytöksen - "he ovat jo saaneet palkkansa" - ja neuvoo, kuinka paastonaikana on elettävä niin, että "sinun paastoasi eivät näe ihmiset" (Matt 6:18)

Kiusaus tehdä vaikutus seuraa varjon tavoin kaikkea hengellisyyttä. Paastosta voi vaarallisen helposti tulla keino vahvistaa itsetuntoa, uskoa siihen, että on pari askelta edellä useimpia ympärillään olevia ihmisia.

Marian esimerkki on ajaton: "Maria kätki sydämeensä kaikki, mitä oli tapahtunut"; hän kätki sydämeensä tapaamisensa Jumalan kanssa (Luuk 2:19). Hän teki kaikkea muuta kuin puhui siitä.

"Mene sisälle huoneeseesi" (Matt 6:6) sanoo Jeesus puhuessaan elämästämme Jumalan kanssa. Huone on kuva elämämme paikoista ja kokemuksista, joita muut eivät pääse näkemään, joista kerromme korkeintaan sielunhoitajallemme.

Jokainen tarvitsee sellaisen "huoneen". Paikan, jonka oven suljemme ulkomaailmalta. Sinne paasto kuuluu.

Kiusaukseen tehdä vaikutus paastolla liittyy  kiinteästi toinenkin sudenkuoppa. Tunne, että on "parempi" kristitty kuin muut, tulee salakavalasti.

Eikä sen tarvitse olla vaikutuksen tekemistä muihin: kokemus, että olemme paaston rasituksilla ilahduttaneet Jumalaa, lohduttaa meitä.
Mutta se on petollista lohtua. Siinä silmänräpäyksessä paastosta on tullut itsetarkoitus, ansio Jumalan edessä.

Kaiken kristilliseen elämään liittyvän paaston taustalla on oltava ymmärrys, että kaikki on armoa. Kukaan ei tule pyhemmäksi paastoamalla. Elämme pyhyys on Jumalan työtä, ei omien hengellisten ponnisteluidemme hedelmää."

(Peter Halldorf)

Paastonajan rukous

"Rakas Jeesus,

ei tästä minun elämästäni näytä tulevan

tämän parempaa

vaikka kuinka toivoisin ja yrittäisin.

Väsähdän kesken kilvoittelun.

Menen sieltä, missä aita on matalin.

Synti ja itsekkyys riippuu minussa kiinni

ja usein rakastan pahaa enemmän kuin hyvää.

Kuitenkin tahtoisin oppia jotain uutta 

tulevien viikkojen aikana.

Tee sinä minussa työtäsi.

Raivaa sydämeeni tilaa

Sinun kärsimystiesi ja ylösnousemuksesi

ymmärtämiselle.

Armahda minua!"

(Anna-Mari Kaskisen rukous 

kirjassa "Puun alla")

Pyhää yksinkertaisuutta

Peter Halldorfin ajatuksia paastosta
"Paasto on hengellinen matka, jonka päämääränä on pääsiäinen, laajemmassa merkityksessä elämä, jonka läpi loistaa Kristuksen ylösnousemus.

Paaston sisältöä havainnollistavista kuvista yksi selkeimmistä on harventaminen.

Harventaminen on rajoittamisen periaatteen hyväksymistä.On välttämätöntä sovittaa kasvit siihen tilaan, joka niille on varattu; muutoin sadosta tulee niukka ja surkea. Sama koskee sisäistä puutarhaa. Maatilkulle, joka on elämämme, ei mahdu kuinka monta kasvia tahansa.

Emme voi olla kaikkea, ehtiä kaikkea, seurustella kaikkien kanssa emmekä harrastaa kaikkea, mitä haluaisimme. On harvennettava lukemattomien kirjojen pinoa, mieluisten matkakohteiden luetteloa, jopa niitä monia tuttavuuksia, jotka vaativat aikaa ja huomiota - ei sosiaalista elämää väheksyen vaan voidaksemme syventyä todelliseen ystävyyteen - kaikki tämä on paaston aluetta.

Kun Jeesus sanoo, että "vain yksi on tarpeen" (Luuk 10:42), hän haastaa elämämme hyvän monimuotoisuuden ja kutsuu meitä etsimään pyhää yksinkertaisuutta.

Klassiset, perinteiset ohjeet korostavat tarkoin, että paastossa olennaista on vapaus. "Missä Herran Henki on, siellä on vapaus" (2Kor 3:17). Paavalin sanat koskevat kaikkea uskovan elämässä, myös paastoa.

Se merkitsee sitä, että jos joku päättää pidättäytyä jostakin, hänen täytyy samanaikaisesti kyetä puolustamaan muiden oikeutta siihen, jos on itse päättänyt luopua.

Paaston aikana tuemme toisiamme kohtuullisuuden tiellä, terästämme katsettamme ja saamme työkaluja työskentelyyn niin ruumiin kuin sielunkin parissa.

Paastonaika kutsuu minua paneutumaan työhöni yhä innokkaammin siinä Jumalan viinitarhan osaassa, joka on minun elämäni."

(Peter Halldorf: "Näin avautuu paasto")

Itsensä etsintää

Olli Valtosen ajatuksia paastosta
"Paasto on parannuksen tekemistä ja uuden kurssin miettimistä, hiljaisen mietiskelyn ja hengellisen uudistumisen aikaa. Paastonaika on omimman itsensä etsimistä. Tämä omin kun tuppaa hukkumaan työhön, virikkeisiin, huvituksiin.

Mitä, jos on niin, että ominta itseään ei tavoita helpoin keinoin? Mitäpä jos on niin, että siihen oikeasti tarvitaan jotain radikaalia? Sitähän paasto nimittäin on.

Varaa pääsiäiseen asti almanakastasi jokaiselle päivälle kaksi erityistä hetkeä, joilloin keskeytät työsi. Ei välttämättä joka päivä samaan aikaan, mutta joka päivä kaksi kertaa.

Ole hiljaa viisi minuuttia. Älä tee mitään. Vain hengitä.

Tämä on vanha resepti sielun levottomuuden rauhoittamiseksi.

Hengitä itseäsi rassaavat asiat ulos sielustasi ja vedä sisälle hiukkasen Jumalan armoa."

(Olli Valtonen Sana-lehden kolumni)