Paastoa rukoillen

 

Peter Halldorf:
"Näin avautuu paasto"
(Päivä 2006)

"Paaston aikana luovumme jostakin hyvästä saadaksemme jotakin vielä parempaa. Harjoittelemme tietynasteista pidättyvyyttä suhteessa puhumiseen ja ruokaan voidaksemme kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä herättää kaipuun Jumalan ja hänen lahjojensa puoleen.

Siksi paastonaika ei tarkoita vain sitä, että vähennämme tiettyjä asioita, vaan pikemminkin sitä, että innokkaammin käytämme hyväksemme niitä konkreettisia apuneuvoja, jotka tuovat sieluumme kauneutta. Näihin "työkaluihin" kuuluu ennen kaikkea rukous.

Paastonaika haastaa meitä elvyttämään rukoukset, jotka ovat elämässämme nukahtaneet; pitämään yllä päivittäistä rukousrytmiä, pidentämään hiljaisia hetkiä ja osallistumaan säännöllisemmin seurakunnan rukoushetkiin ja jumalanpalveluksiin. Tässäkin on kuitenkin vältettävä liiallista kunnianhimoa. Opettelemme rukoilemaan, joten meidän täytyy tyytyä siihen, että "käymme koulua". 

Harjoitteluun kuuluu, että olemme paikalla. Se on rukouksen suurin salaisuus. Meidän ei koskaan tarvitse huutaa Jumalaa luoksemme eikä suostutella häntä rukouksillamme. Näkymätön on aina läsnä. Meille läsnäolo aiheuttaa vaikeuksia. Ajatukset eivät tahdo asettua harharetkiltään.

Paastokaudet kutsuvat meitä etsiytymään siihen häiriöttömään paikkaan, missa opimme tavaamaan sanat: "Maailmassa olemme vain Jumala ja minä."

Ainoastaan Jumala on elämässämme ehdoton välttämättömyys, sanoo Simone Weil.

Ainoastaan hänessä sielumme löytää rauhan, syvimmän oikeutuksensa, opettaa Psalmien kirja. 

Paastomme on hyvin konkreettinen tapa myöntää tämä oivallus."

(Peter Hallforf)