"Paaston tarkoitus ei ole niukentaa elämää, vaan pelkistää sitä yksinkertaisemmaksi, läpinäkyväksi.
Suuren paaston "seitsemän vapaata viikkoa" pitkin kevättalvea voivat totuuttaa meitä tarkkaamaan jatkuvasti asenteitamme: löysyys ja lörpöttely ei enää viihdytä meitä, aamiaispöydän hyvää hiljaisuutta ei tee mieli enää rikkoa päivittelemällä maailman pahuutta tai puhumalla ihmisistä pahaa.
Mieli kevenee, aistit puhdistuvat. Se, mitä syömme, maistuu paremmalta, lähenevän kevään tuoksut ja värit, ihan hennot vivahteetkin virkistävät.
Erityisesti toivon paaston aikoina, että sisäiset aistini herkityisivät. Pyydän, että Jumalan Henki hidastaisi askeliani, jarruttaisi tarmoani, koskettaisi minua niinä silmänräpäyksinä, joina olen murentamaisillani jonkun lähelleni sattuneen hauraan olennon.
Että erottaisin milloin on vain kuunneltava, jätettävä asiallinen tarkastelukulma, päästettävä vahvat argumentit raukenemaan.
Niin, eikö usein juuri näissä yllättäin annetuissa kivun kohtaamisissa opita sitä, miten "järki laskeutuu sydämen tasolle" ?
Noin keveän hiljaisuuden hetkinä meissä itsessämmekin tapahtuu jotain. Jos emme sammuta ja mykistä toista, omassakin sydämessä jokin liikahtaa. Odotus terästyy, kuulostamme sitä mikä on vasta tulossa.
Pyhä Henki, Leuto Henki, anna minulle rohkeutta antautua hellyytesi valtaan.
Luo elämääni rakoja, hetken lehahduksen pituisia. Riittävän pitkiä, että Sinun ikuisuutesi ehtisi lentää hiljaisuutena sisälle minuun."
(Anna-Maija Raittila)
