Hyvä. Lämmin. Hellä.

Piispa Kaarlo Kallialan joulutervehdys

Turun arkkihiippakunnalle

>Tuore joulupuun lehvä<-lehdessä

jouluna 2011

"Olen lukuisia kertoja kuullut tarinan vanhasta mummosta, joka keskellä kesää aloitti seuroissa jouluvirren. Kun tätä ihmeteltiin, hän napautti:

 "Köyhä on se ihminen, jolla on joulu vain kerran vuodessa."

Hengellisesti viisas ja elämää nähnyt mummo oli ilman muuta oikeassa. Joulun merkitys on kertautuva ja jatkuva. Jumala on meidän puolellamme aina vain ja pysyy lähellä.

Joululaulu silti liioittelee. Vaikka onnesta autuaana saattaisikin huoata "oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen", siitä ei toki mitään tulisi. Joulu on jouluin, kun sitä odotetaan, kun se tulee ja kun se aika ajoin tekee ilmeiseksi, että maailman sydämessä kaikki on muuttunut.

Juhla on juhla juuri siksi, ettei se ole samaa kuin aina." (KK)

"Mutta siinä joululaulu kuvaa todellisuutta tarkasti ja teräväpiirtoisesti, että se nostaa joulun ainaisuuden perusteluksi mitä ihastuttavimman luonteenlaadun. Hyvän, lämpimän ja hellän.

Köyhä kun on sellainen ihminen, jonka elämässä todellistuu hyvyys, lämpö ja hellyys vain kerran vuodessa.

Tiedosti sen tai ei, joulun halutaan antavan kokemuksen elämän hyvyydestä, inhimillisestä lämmöstä ja itse Jumalan hellyydestä. Suuri halua ja sitäkin suurempi ponnistelu ei kuitenkaan auta. Niin kuin onni ylipäätään pakenee sitä, joka siihen liian suoraan tähtää, niin tämäkin auvo tulee - kun on tullakseen - vain sille kaikessa rauhassa jätettyyn tilaan." (KK)

"Sellaista tilaa, mielenkin, on kyllä itse annettavissa. Ottamalla tavaksi lukea jouluevankeliumi. Laulamalla niitä joululauluja, jotka tekevät juhlallisiksi ja hartaiksi. Jakamalla yhteisen jouluaterian. Lukemalla jalkalampun valossa hiljakseen kirjaa. Kävelemällä ulkona silloin, kun joulun rauha on jo laskeutunut. Käymällä joulukirkossa ja veisaamalla uudestaan sen jouluvirren, jota kotona jo evankeliumin jälkeen tapailtiin.

Hyvyys, lämpö ja hellyys ovat perinnehakuisia. Hälyä, televisiota, punakuonoisuutta ja kaikkinaista väkinäishauskaa ne karttavat. Ne ovat lahjaa - ne eivät ole lahjottavissa, tuotteistavissa eivätkä tehtävissä.

Maailman sydämessä kaikki on muuttunut. Siksi mielen pohjalla voi koko vuoden olla jouluna välkähtänyt hyvyys, lämpö ja hellyys."

(Kaarlo Kalliala)

Jouluhartaus II

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Joka vuosi Tuomiokirkon jouluhartaudessa lempivirteni, Enkeli taivaan, on veistattu alusta loppuun, mutta koskaan en ole siihen kyllästynyt. Martti Lutheria, virren isää, mukailleen voin sanoa, että tässä virressä on kaikki, mikä kristillisessä uskossa on olennaista. Yhä uudelleen ihmettelen tämän virren voimaa.

Säkeistöt kolmannesta yhdeksänteen ovat vuoropuhelua. Kolmannen säkeistön vuoropuhelu on kaikkein omituisin. Siinä ihminen puhuu omalle sielulleen ja laulaa sille: "Jo riennä, katso sieluni, ken seimessä nyt makaapi: hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan poika, Jeesukses."(EH)

"Voiko ihminen puhua omalle sielulleen?

Sielusta pitää puhua varovasti, koska sitä - tai häntä - ei voi paikantaa tai todentaa. Silti sielu on syvästi totta, todellista ja merkityksellistä. Sielu on ihmisen sisin ja pyhin todellisuus, se "osa" tai "puoli" ihmisessä, joka salatulla tavalla kuuntelee suurimpia arvioituksia.

Sielu tunnistaa herkimmät tunnot, pelot ja toiveet. Sielullaan ihminen kuuntelee, mitä Jumala haluaa sanoa ja lahjoittaa. Vielä enemmän: sielu on se todellisuus, jonka Jumala luo ihmisen sisimpään. Puhe oman sielun kanssa on ihmisen tärkeintä puhetta.

Kun Luther kirjoitti virtensä, hän tiesi, että sielun silmillä voi nähdä sellaisia arvoituksia, joita ruumiin silmillä on vaikea tajuta. Luther on sielulle kohtelias ja pukee virren sanat kuin jännityskertomuksen muotoon. Askel askeleelta, vähitellen ja kuin arkaillen sielu lähestyy joulun salaisuutta." (EH)

"Enkeli taivaan-virren säkeistöt ovat siitä merkillisiä, että niissä yhdistyy ihmettely ja ilo, hämmästys ja kiitollisuus. Miten rikkain voi tulla köyhäksi? Miten korkein voi alentaa itsensä ja tulla halpoihin oloihin? Miten taivaan kuningas voi luopua vallastaan?

Ihmettelyä seuraa myös kehoitus: jos Jumala on tehnyt hyväksemme näin paljon, miksi emme seuraisi hänen esimerkkiään.

Enkeli taivaan-virsi on silläkin tavalla rikas, että se ymmärtää ihmistä eritoten silloin, kun sielun tuskat ja ahdistukset kasvavat ylivoimaisiksi. Vastasyntynyt kulkee kanssamme kaikki elämänmutkat ja laaksot. Vaikka joulu ja elämä olisivat surua ja kipua täynnä, kaiken keskellä voi veisata:

"Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnoksi sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.

Ah, iloni jos sinuss' ois, en unohtaa sua koskaan vois.

Suo siihen apus armosta, niin kiitän aina riemulla."

Enkeli taivaan-virteen halusin päättää myös viimeisen jouluhartauteni. Sen verran itserakas rakkaasta joululahjastani olin, että pyysin kanttorilta laulun vielä kerran, alusta loppuun. Sillä pärjäämme huomiseen, ensi jouluun ja taivaaseen asti."

(Emerituspiispa Eero Huovinen)

Jouluhartaus

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Pidän viimeistä kertaa Tuomiokirkon perinteistä piispan jouluhartautta. Tavallisesti olen saarnannut samasta aiheesta, josta olen kirjoittanut joulukirjeen hiippakunnalle. Nyt on mielessäni se, mistä olen kiitollinen.

Aloitan kysymällä kirkkoväeltä: "Mikä on sinun elämäsi rakkain joululahja, sellainen, jonka vuosien jälkeenkin muistat?"

Lapsuudestani ei mikään yksittäinen joululahja nouse ylitse muiden. Kun oikein tiivistän muistia, mieleen palautuu sodan jälkeen Ruotsista saatu kookospähkinä, jota ihmeteltiin, halkaistiin ja maisteltiin. Jonakin vuonna sain vieteriveturin.

Myöhemmin tuntui oudolta, kun isä sanoi, ettei hänelle tarvitse hankkia mitään lahjaa. Minä, joka vielä toivoin, en voinut käsittää, ettei joku halua eikä odota mitään lahjaa." (EH)

"Iän myötä suhde joululahjoihin muuttui. Tavarat ja esineet jäävät, mutta rakkaiden kasvojen näkemistä odotti. Kasvojen lahja tuli entistä todemmaksi, kun omat lapset ja lapsenlapset viettivät ensimmäisiä joulujaan.

Jos kasvot ovat poissa, muutkin lahjat tuntuvat turhilta. Joulu vuonna 1954 oli kipeä, kun oma äiti oli kuollut, eíkä häntä enää voinut nähdä. Vähitellen aloin katsella äidin kasvoja sielun silmin. Näen ne toisella tavalla, yhtä aikaa hämärämmin ja kirkkaammin.

Kun Tuomiokirkossa katselin kirkkokansaa, kuvittelin, että väen joukossa on monia, jotka myös katselevat rakkaittensa kasvoja sisäisillä silmillään. Kasvot, jotka kerran olivat elävinä minua vastapäätä, ovat jääneet mielen verkkokalvolle, ja niistä voi edelleen olla kiitollinen.

Muistiin piirtyneet kasvot ovat joululahja, joka ei kulu eikä vanhene." (EH)

"Kerron siitä kasvojen joululahjasta, jonka 20 vuoden ajan olen Tuomiokirkossa saanut. Kaikki ne, jotka ovat tulleet tähän kirkkoon, ovat olleet minulle suuri lahja. Jokaista en kasvonpiirteiltä osaa tunnistaa, mutta jokaisella on omat kasvot. Jokainen on ainutlaatuinen persoona. Jokaista ajattelen Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana ihmisenä, autuaana Jumalan lapsena.


Jouluevankeliumissa enkeli sanoo, että ilo kuuluu "koko kansalle", kaikille, koko maailmalle. Enkeli tarkoittaa jokaista kirkon penkissä istuvaa. Kaikkia seinän vierellä seisovia. Kristus on koko maailman Vapahtaja, erotuksetta aivan kaikkien Vapahtaja."

(Eero Huovinen)

Jumalaan luottaen

Piispa Seppo Häkkisen >saarna<

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa

6.12-11

"Tänään itsenäisyyspäivänä kuulemme Jumalan sanat Jesajan kirjasta: ”Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan!”

Pelon, turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä oleva kansa kuulee lupauksen. Kaikkivaltiaan Jumalan tiedossa ovat menneet ja tulevat. Hän hallitsee historian tapahtumia.

Ketään hänen kaltaistaan ei ole: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.”

Hän on turvakallio, johon niin yksilö kuin yhteisö voivat luottaa." (SH)

"Juutalaiselta rabbilta kysyttiin kerran, miksi kukaan ei nykyään kohtaa Jumalaa, vaikka hän entisaikoina ilmaisi itsensä ihmisille. Rabbi vastasi: ”Nykyään ei ole ketään, joka kumartaa tarpeeksi syvään.”

Syvään kumartaminen uhkaa meiltä unohtua. Perimmältään on kysymys kumartamisesta Pyhän edessä, nöyrtymisestä kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Tunnistammeko tämän Jumalan, joka on läsnä niin yksityisen ihmisen elämänvaiheissa kuin maailman tapahtumissa? Tämä Jumala sanoo meille: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.” (SH)

"Elämän valinnoissa, muutoksissa ja murroksissa, pelon ja epävarmuuden keskellä Jumala lupaa, ettei tarvitse hätäillä eikä pelätä. Jumalan läsnäoloon voi luottaa. Se on kaikille ihmisille annettu etuoikeus.

Kukaan ei ole vain oman järkensä ja voimansa varassa, vaan jokainen saa luottaa Jumalan läsnäoloon ja siunaukseen. Jumala on elämän, kansan ja koko maailman turvakallio.

Elämän haltuunotosta luopuminen ja Jumalaan turvaaminen ei merkitse, että ihminen lakkaa olemassa vastuussa elämästään. Ymmärrys, järki ja tahto ovat meillä käyttöä varten, Jumalan luomislahjoina. Itse meidän on tehtävä valintamme ja kannettava vastuumme.

Mutta samaan aikaan meillä on lupa luottaa Jumalan läsnäoloon kaikissa vaiheissa. Vastuun kantaminen elämästään ja ratkaisuistaan sekä aito usko ja luottamus Jumalaan kuuluvat yhteen. Näistä rakentuu ihmisen sisäinen turvallisuus."

(Piispa Seppo Häkkinen)

Adventti kutsuu odottamaan

Jaakko Heinimäki

kolumni "Odottavan aika"

Kotiliesi-lehti 22/2011

"Odottaminen on taitolaji. Ja se taito on häviämässä. Jollemme kiinnitä odottamiseen, malttamiseen ja kärsivällisyyteen erityistä huomiota, kadotamme kykymme olla tekemättä asioita nopeimmalla mahdollisella tavalla.

Adventti on hyvä esimerkki odottamisen vaikeudesta. Varsinaisesti adventti merkitsee joulun odottamista, öiden laskemista ja hiljaista valmistautumista suureen juhlaan. Mutta emme odota joulua, me vietämme pikkujoulua, laulamme joululaulut ja syömme jouluherkut viikkokausia ennen joulua niin, että olemme jo kyllästyneet ja kaipaamme vaihtelua." (JH)

"Vexi Salmen sanoittamasta joululaulusta "Sydämeeni joulun teen" on tullut klassikko häkellyttävän nopeasti. Väitän, että laulu puhuttelee suomalaisia erityisesti sanoillaan. Niissä välittyy kaipaus jonkinlaiseen aitoon ja oikeaan jouluun, sydämen jouluun.

Jouluvalmisteluista olennaisin on siis sydämen valmistaminen. Leipomiset ja siivoamiset voivat mainiosti toimia sydämen valmistamisen välineenä, mutta ne ovat sittenkin vain välineitä." (JH)

"Entä jos tänä adventtina opettelisi odottamista ja varaisi vaikka joka päivä kymmenen minuuttia pienelle adventtimietiskelylle? Säännöllisesti, joka päivä, tietyllä kellonlyömällä.

Istuisi alas, syttyttäisi kynttilän ja olisi kymmenen minuuttia hiljaa.

Jos kymmenen minuuttia tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta olla tekemättä mitään järkevää, voi aloittaa kolmella minuutilla ja listä sitten aikaa, jos siltä tuntuu.

Eikä kynttiläkään ole välttämätön. Istuisi vain ja hengittäisi keskittyneesti ja rauhallisesti sisään ja ulos.

Siinä hengitellessään voisi vaikka sanoa, hengityksen tahtiin "Tervetuloa - joulun lapsi", ja antaa tuon ajatuksen elää sielun pohjalla omaa elämäänsä."

(Jaakko Heinimäki)

Sitoutuminen

Kaija Maria Junkkari:

Sielukas nainen

( Kirjapaja 2011)

"Kypsä hengellinen elämä näkyy arjessa; sitä eletään päivittäin. Siihen kuuluu rehellinen itsetutkistelu, itsetuntemuksen lisääntyminen ja terve itseluottamus. 

Ne eivät kuitenkaan synny vain omaa minuutta vahvistamalla, vaan ihminen joutuu käymään sisäistä kamppailua hänessä asuvan valheminän ja todellisen minän välillä.

Kristinuskoon liittyy näkemys omalle itsekkyydelle kuolemisesta, jotta Kristus voisi tulla ihmisessä entistä näkyvämmäksi. 

Kristinuskossa niin kuin muissakin uskonnoissa on pitkälti kysymys radikaalille muutokselle antautumisesta ja sitoutumisesta. Se on metanoia, ihmisessä tapahtuvan sisäisen muutoksen syvenemisestä Jeesusta seuratessa." 

(K M J)

"Sitoutuminen merkitsee sitä, että kun tehdään valinta, valitaan koko uskonto. Mielestäni hengellisen tien tosissaan ottava etsijä ei voi väistää sitä, että jossain vaiheessa hän joutuu tekemään valinnan siitä, mikä on hänen syvin sitoutumisensa. 

Sitoutuminen, rajat ja pitkän, paljon koetellun tradition tuomat rakenteet tukevat hengellistä kasvua ja tuovat elämään  vapautta ja levollisuutta. Ihmisen pieni tarina yhdistyy Jumalan suureen tarinaan.

Sitoutumisen korostaminen lienee aika lailla vastoin yleistä trendiä, jonka  mukaan jokainen valinta tekee elämän ahtaammaksi ja vähemmän vapaaksi. 

Säilyykö suurin vapaus silloin, kun ei tehdä valintoja ollenkaan?" (K M J)

"Ehyt sitoutuminen ei tarkoita samaa kuin se, että olisi jo päässyt perille, vaan että on löytänyt ja valinnut tien, jota haluaa kulkea. Ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin "sen tien kulkijoiksi." 

Sitoutuminen ei tarkoita tien kulkemista silmät ummessa auktoriteettia sokeasti kuunnellen vaan päin vastoin: tietoisuus, moraalinen herkkyys, älyllisyys ja terve järki kuuluvat aikuiseen hengellisyyteen. 

Kypsä sitoutuminen ei tarkoita epäluuloisuutta muita uskontoja tai yleensä toisinajattelevia kohtaan. Kun on valinnut oman tiensä, tutustunut ja sitoutunut siihen, on vapaampi kohtaamaan ja arvostamaan myös muiden teiden kulkijoita."

(Kaija Maria Junkkari)

Älä pelkää

san & säv & laulu

LauraMaria Virtanen

Hiljaisuudessa

Niilo Rauhalan ajatuksia hiljaisuudesta

Terttu Lappalaisen toimittamassa kirjassa

"Hiljaisuutta etsimässä"

(WSOY 1998)

"Minun hiljaisuuteni on avara huone ilman seiniä. 

En ole erakko, enkä halua vetäytyä pitkiksi ajoiksi yksinäisyyden rauhaan. Hiljaisuuden huone on pikemminkin sisäinen tila: kuunteleva, katseleva ja tunnusteleva hiljaisuus ja avaruus.

Runoilijana tunnen olevani yksinäinen ihminen ja haluan olla. Ehkä tämä on runoilija elämäntaakka ja samalla vapaus: olla yksinäinen, tähyillä yksin ja kokea yksin. 

Runoissani olen avoin ja paljastan maailmaani toisille tai raotan sitä. Joillekin se avautuu, joillekin ei. Runo ei selitä kaikkea valmiiksi, se kutsuu löytöretkelle."

(Niilo Rauhala)

""Luonto ja hiljaisuus kuuluvat yhteen. Kuuntelen luontoa korvin ja sydämin, katselen ja tarkkailen sen ääriviivoja ja yksityiskohtia.

Olen itsekin luonnon elävä kudos ja koen kipeästi, että myös minua riisutaan ja minä lakastun.

Hiljaisuudessa oleminen kysyy rohkeutta, koska on nähtävä itsensä sellaisena kuin on - myös riisuttana ja raadollisena, mutta myös Jumalan hyvien silmien valossa ja vapaudessa."

(Niilo Rauhala)

"Vanhenemisen hiljaisuudessa elää rinnakkain täyden päivän ja keskeneräisyyden tunne. Jotakin sellaista jää kesken, mitä olisi halunnut vielä jatkaa.

Vanhenemisen hiljaisuus kuvastelee peilin lailla mennyttä ja vielä odotettavissa olevaa aikaa. Rajallisuuden viiva näkyy silmien edessä yhä vahvempana.

Siihen on tyytyminen, mutta ilman kipua tuskin kukaan voi luopua siitä, mitä on saanut elämältä lahjaksi."

(Niilo Rauhala)

"Hiljaisuus rakentaa ja hoitaa mieltä, jotta me kärsivät ihmiset kestäisimme paremmin käsillä olevat ja tulevat hetket. Hiljaisuu luo tilaa kivun ympärille ja uuden päivän varalle, mutta joskus hiljaisuus voi tuntua myös pakahduttavalta vankilalta, jos ei pääse enää pois.

Hiljaisuuden hetkiin tunkeutuu vastaamattomia kysymyksiä ja pelkoa, kapinankin kuohuja, mutta siihen heijastuu myös seestymisen iltavaloa.

Hiljaisuus avaa muistojen tien ja nostaa esiin sen, mikä on jättänyt syvimmän jäljen omaan elämään.

Silloin kun oma tieni on kääntyvä luopumisen suurta hiljaisuutta kohti, toivon nostavani katseen sinne, mikä on vielä näkemättä ja kohtaamatta.

Hiljaisuuttani eheyttää ja valaisee anteeksiantamuksen rauha, rauha Jumalan kanssa.

Armahdettuna minun turvani on ristin mies, syntisten Vapahtaja."

(Niilo Rauhala)

"Aamulla hiljaiselle kadulla

kuulen selvästi omien askelteni äänen.

Syysaamuna kuuraisella oksalla

lintu kuulee laulunsa kaukaa."

(Niilo Rauhala)

Rukoile kävellen

Jim Forest:

"Aitoon elämään
- matkalla Thomas Mertonin kanssa"

(Kirjaneliö 1995)

"Kävelemisessä on se suuremmoinen puoli, että se sopii mainiosti rukoukseen. Ehkä se jotenkin liittyy hitauteen. 

Kiirehtipä ohi mitä tahansa, kävelijä ei kiirehdi.
Hän on hitaassa liikkeessä. Jokainen askel voi yhdistyä rukoukseen.

On loputon määrä lyhyitä tekstejä, joita voi toistella kävellessään. Tuhannet raamatunjakeet sopivat tällaiseen käyttöön ja on monia rukouksia, joita voi kävellessään rukoilla." (JF)

"Yksi tällainen rukous on Jeesus-rukous. Se perustuu Jeesuksen kertomaan vertaukseen publikaanista, joka sanoi: "Herra, armahda minua." (Luuk 18:9-14) Publikaanin kolmisanaisesta rukouksesta kehittyi  sittemmin Jeesus-rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä."

Ortodoksisessa kirkossa tätä rukousta eivät käytä ainoastaan munkit, vaan lukemattomat muut, jotka haluavat rukoilla lakkaamatta. Sadat tuhannet ihmiset rukoilevat näin juuri tälläkin hetkellä.

Itse olen kokenut, että kävelyretki, jonka aikana rukoilen Jeesus-rukousta, on erityisen hyvä tapa aloittaa uusi päivä.

Mutta mitä järkeä on toistella joitakin sanoja yhä uudelleen ja uudelleen?

Ihmisen mieli voi olla kaoottinen paikka, jonka jokainen sopukka on äänekäs kuin kovaäänisin radioasema. Huolet, työt, ärtymykset, kaikki nämä ottavat vallan siinä määrin, että tuskin tiedämme, missä olemme." (JF)

"Toistuva rukous auttaa luomaan sisäisen hiljaisuuden ja lakaisemaan pois kaiken roskan. Rukoilija kokee eheyden tunteen, keskittymisen tunteen. 

Hän tulee tietoisemmaksi Jumalasta, joka ei olekaan pelkkä idea, vaan todella läsnäoleva.

Opettele käyttämään Jeesus-rukousta, kun kävelet jossakin hiljaisessa ja kauniissa ympäristössä tai vilkkaalla kadulla. 

Rukoile sitä hitaasti ja hiljaa, kiinnitä huomio hengitykseesi. Yhdistä sanojen toistaminen uloshengitykseen ja sisään hengittäessäsi hengitä itseesi hiljaisuutta."

(Jim Forest)

Hän kyllä vastaa

Sanat & sävel & laulu
LauraMaria Virtanen

Millainen kieli, sellainen sydän

Emerituspiispa Eero Huovisen

saarnasta 11.9-11

(saarna löytyy >täältä <)

 "Jeesus sanoi: "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan."

Kolmesta kielen synnistä meitä varoitetaan, turhista, ilkeistä ja tyhmistä puheista, siis turhuudesta, ilkeydestä ja tyhmyydestä. Raamatun kirjoittajat olivat varmoja, että juuri näistä oli varoitettava. Entä me tänään? Olemmeko me sivistyneempiä vai osuvatko arvostelun piikit myös meihin?"
(EH)

"Ensin varoitus turhista puheista. Jokaisesta turhasta sanasta on tehtävä tili. Aiemmin sanottiin, että puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa. Tänään suun aukaisemiselle ja viestien kirjoittamiselle tuntuu olevan vain vähän pidäkkeitä. Kieli ja harkinta kulkevat eri suuntiin. Itseilmaisun arvo on noussut tähtiin, mutta itsekritiikin taso on pudonnut ojaan.

Raamatun toinen varoitus koskee myrkyllisiä eli ilkeitä puheita. "Kieli… on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä." Osuuko tähän päivään? Miten kevyesti kohteliaisuussäännökset unohtuvatkaan ja miten helposti eri tavalla ajattelevien kunnioittaminen katoaakaan? Kummallista on, että toisten solvaamista ja herjaamista jopa ihaillaan ja tietoisesti tavoitellaan. Käynnissä on kova kilpailu siitä, kuka osaa iskeä ivallisimmin ja nälviä pisteliäimmin."
(EH)

"Tapasin eilen Helsingin kauppatorilla erään ystävän, joka väitti, että pahin ympäristörikos ovat myrkylliset sanat. Ne turmelevat ilmapiirin ja yhteiselämän.

Ilkeydellä herkuttelun tauti leviää myös kirkossa. Uskovaisten suusta lähtee piikkejä ja lyöntejä, joissa ei ole kyse vain kriittisistä kysymyksistä tai toisella tavalla uskovien haastamisesta, vaan silkasta ilkeilystä ja hätäisestä tuomitsemisesta. Kyllä uskonasioista saa olla eri mieltä ja pitääkin olla, mutta vinoileminen ja solvaaminen eivät sovi kristitylle.

Kun siis avaan suuni tai painan tietokoneeni lähetysnappia, minun tulee ensin kysyä itseltäni: onko minun kieleni hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä?"
(EH)

"Avain kielen kiusauksiin on Jeesuksen sanoissa: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”   Kaikkien puheiden arviointiperuste on yksinkertainen: millainen kieli, sellainen sydän. Kielenkäyttö vain ilmaisee sen, millaisia olemme sisimmältämme. Jos sorrun kielen synteihin, takana on sydämeni vaurio.

Joka puhuu turhia ja tarpeettomia, kertoo oman sydämensä tyhjyydestä. Elämän juoni ja tarkoitus hukassa. Turhan höpöttäjä on kuin aallon laineilla kelluva lastu, joka menee sinne, minne virta vie. Turhuus kertoo siitä, että olen hetken vanki, levoton ja harhaileva. Tällainenko on minun sydämeni?

Joka puhuu ilkeitä, sanoo usein enemmän omasta sydämestään kuin hänestä, jolle myrkylliset puheet on osoitettu.

Se joka tuntee vastuunsa ja rajansa ja tietää elämänsä perustan, joutuu kuin pakosta ajattelemaan, mitä puhuu ja kirjoittaa. Lähimmäiselle on oltava hyvä, koska Jumala on ollut meille hyvä, ja Jumalaa on kiitettävä, koska hän on ollut ja on hyvä."

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."

(Eero Huovinen)

Viisi ajatusta hiljaisuudesta

Taneli Kylätaskun artikkeli

"Viisi ajatusta hiljaisuudesta"

Kotimaa-lehti 27/11

"Päätän pysähtyä ja toivottaa hiljaisuuden tervetulleeksi. Avaan oven tutulle asialle, joka on ollut luonani lapsesta saakka. Silti jarrutusjäljet ovat pitkät. Hiljaisuudelle ei tahdo löytyä aikaa eikä paikkaa.

Kohtaan myös toisen hankaluuden. Ajatukset eivät hiljene käskystä, vaan mieli tempoilee ja ääntelee tauotta kuin tv-vastaanotin.

En kuitenkaan lannistu, vaan yritän uudelleen. Ennen pitkään onnistun luomaa arkeen pieniä aikataskuja. Ne ovat kuuntelemista varten. Toisin kuin tv, mieli hiljenee, kun ajatuksia vain katselee rauhassa." (TK)

"Jotkut kantavat hiljaisuutta aina mukanaan. Meidän toisten pitää löytää se yhä uudelleen.

Kesän hiljaisuus on täynnä lahjoja. Pääsky piirtää kaaren taivaalle, kala molskahtaa laiturin vieressä. Käännän polkupyörän vanhalle sivutielle, ja rekkojen jylinä vaihtuu taukoamattomaan linnunlauluun.

Tajuan, että juuri tässä on hyvä. Käsitän, että olen joka tapauksessa juuri tässä, en eilisessä enkä huomisessa.

Alan kuulla hiljaisuuden myös hälyn ja kiireen keskellä. Tavoitan sen liikenteen kohinan läpi, kun kävelen kaupungin keskustassa. Huomaan pienet tauot ajatusteni välissä. Hiljaisuudessa on lepoa. Tunnen olevani kuin sukelluskellossa, joka on laskeutunut juuri aallokon alapuolelle." (TK)

"Useimmissa kristillisissä perinteisssä hiljaisuuden tavoittamista pidetään välttämättömänä. Kirkon erämaaisät, mystikot ja Martti Luther ovat kulkeneet meditaation eli mietiskelevän rukouksen polkuja jo paljon ennen meitä.

Ajatusten keskittymisessä käytetään ristiä, kynttilää, ikonia, rukoushelmiä tai lyhyttä rukousta. Usein hiljentymiseen liittyy Raamatun lukeminen, matkapäiväkirjan pitäminen ja keskustelu ohjaajan tai ystävän kanssa.

Meditaation tavoittaa myös saunassa tai rauhallisella lenkillä, kun askeleet ja hengitys asettuvan tasaiseen rytmiin." (TK)

"Kristitylle kaikki hiljentyminen on kristillistä. Paavali sanoi, että "hänessä me elämme ja olemme." Olemme yhteydessä Jumalaan, meditoimmepa missä ja millä tavoin tahansa.

Toisaalta mikään meditaatio ei ole kristillistä siinä mielessä, että ihminen tulisi sen avulla autuaaksi. Säännöllisesti meditoiva huomaa kuitenkin lähteneensä matkalle, joka kasvattaa itsetuntemusta.

Meditoiva eli mietiskelevän rukouksen polkuja kulkeva kristitty ei odota viime kädessä omaa valaistumistaan, vaan sitä, että Kristus saa valaista häntä."

(Taneli Kylätasku)

Jumala asuu minussa

Pirkko Lehtiö:

Kirja-arvostelu 

"Uskon hiljainen vallankumous"-kirjasta

Hiljaisuuden Ystävät-lehdessä 2/11

"Mitä tapahtuu, kun nainen ylittää rajat, jotka hänelle on asetettu?

Mitä tapahtuu, kun hän alkaa harrastaa mietiskelevää rukousta, joka on naisilta kielletty?

Olenko koskaan edes tajunnut, mikä etuoikeus on sinutella Jumalaa teitittelyn sijaan?

Nämä olivat ensimmäisiä kysymyksiä, jotka nousivat mieleeni, kun aloin lukea juuri ilmestynyttä kirjaa "Uskon hiljainen vallankumous - Avilan Teresan askelissa." (Antonio Mas Arrondo - Ulla Lumijärvi, Katharos Oy 2011)

Olen lukenut joitakin klassisia mystiikka käsitteleviä kirjoja, mutta kaikki eivät kosketa.

Kun katolinen isä Antonio Mas Arrando ja luterilainen maallikko Ulla Lumijärvi kirjoittavat 1500-luvulla eläneen Avilan Teresan "Sisäisestä linnasta", on käsissä kirja, joka tuo Teresan ajattelun lähelle rukouselämääni ja aukaisee näkökulmia, jotka inspiroivat.

Kutsuisin heidän kirjaansa Avilan Teresan Sisäisen linnan kommentaariksi. Tarvitsemme sellaisen, joka selittää aikamme kielellä sisäisen linnan asuntoja ja huoneita, joihin Teresa kutsuu tutustumaan." (Pirkko Lehtiö)

"Kaksi näkökulmaa kuuluu rukoukseen Teresan mukaan.

Rukous johtaa ihmisen ystävyyteen Jumalan kanssa ja Kristuksen seuraamiseen, hengelliseen elämään Kristuksen askelissa.

Rukouksen tie on ihmiseksi tulemista eli Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi muuttumista. Se on koko elämän kestävä prosessi, jossa ei tulla valmiiksi. Tällä tiellä myötätunto ja armollisuus itseä ja lähimmäistä kohtaan lisääntyvät.

Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Tiellä on kaksi rinnakkaista suuntaa: 1. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä edistyneempää on rukouksemme ja 2. mitä lähempänä ihminen on Jumalaa, sitä paremmin hän tuntee itsensä."
(Pirkko Lehtiö)

"Sisäinen linna on ihmisessä itsessään, siellä Jumala asuu.

Miksi sisäinen linna voisi olla ajankohtainen?

Kirjoittajat perustelevat sitä lähtemällä ihmiselämän kolmesta pilarista, jotka ovat fyysinen ja henkinen jaksaminen nykyajassa sekä henkilökohtainen suhde Jumalaan.

Näistä viimeinen, johon kuuluu kulkeminen hengellisellä tiellä ja siinä aikuisuuteen kasvaminen, unohdetaan nykyisin usein.

Jeesuksen seuraaminen on kristillisen yhteisön evankeliumin mukainen elämäntapa. Kasvaminen aikuisuuteen merkitsee vastuun ottamista omasta ja lähimmäistemme elämästä.

Jeesus kutsui opetuslapset seuraamaan itseään. Ensikohtaamisesta ylösnousemukseen oli tätä seuraamista.

Siinä kehittyi henkilökohtainen suhde.

Siinä on linnan salaisuus myös meille." (Pirkko Lehtiö)

"Mielenkiintoista oli kirjaa lukiessa huomata, miten paljon yhteistä löytyy Teresan opetuksissa Ignatiuksen hengellisten harjoitusten kanssa.

Tarvitsemme mielikuvitusta kohdataksemme oman sisäisen elämämme vaikkapa asuntoina ja huoneina. Samalla rationaalisuudesta siirrytään mystiikan alueelle.

Kun Ignatius puhuu "viikoista", joiden aikana tutustutaan Jeesuksen elämään, Teresan asunnoissa on samankaltaisia sisältöjä.

Sisäisen linnan ensimmäisissä huoneissa opetellaan rukoilemista ja opitaan tuntemaan kuka ja millainen Jumala on. Toisissa Kristus kutsuu meitä ihmisiä henkilökohtaisesti yhteyteensä.

Kolmansissa huoneissa opetuslapsen on tehtävä päätös kokonaisvaltiasesta seuraamisesta, jossa rukous on elämän ehto, hengitystä. Neljänsissä alkaa mystinen rukouselämä, joka vaikuttaa omaa persoonaamme muuntaen.

Viidensissä huoneissa kohtaamme Jeesuksen ristillä: oman minän kuolettaminen on Jumalan tahtoon yhtymistä ja haluamme elää sen mukaan. Kuudensissa opitaan rakastamaan ja olemaan rakastettu, Kristuksen rakastama.

Ja vihdoin seitsemänsissä sisäisen linnan huoneissa koetaan Kristuksen ylösnousemus ja myös omamme." (Pirkko Lehtiö)

"Toisen merkityksensä kirja saa mielestäni oppaana rukoukseen. Siinä puhutaan hiljaisesta ja sanattomasta rukouksesta, meditaatiorukouksesta ja kontemplaatiosta aivan samoin kuin monissa muissakin kirjoissa.

Teresan askeliin sovitettuina nämä rukousmuodot saavat syvemmän merkityksen asunto-ja huonevertauksien yhteydessä.

Yksi keskeinen rukouksen merkitys korostuu mielestäni muita enemmän.

Se on rukouksen rukoilijaa muuttava merkitys.

Rukous ei ole ensisijaisesti pyyntöjen ja erilaisten aiheiden esittelyä Jumalalle vaan elämistä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa."

(Pirkko Lehtiö)

Lisäinfoa kirjasta 

"Uskon hiljainen vallankumous"

> täältä <

Rukousta aloittelijoille

Toimittaja Janne Villa:

Ortodoksipiispa Kallistos Waren haastattelu

Sana-lehdessä 20/-11

"Hengellisenä ohjaajana Kallistos Ware tietää tarkkaan, kuinka mahdottoman vaikeaa sisäinen hiljentyminen on nykyihmiselle, joka elää kaiken aikaa median virikkeiden vastaanottimena, kännyköiden ja sähköpostien tavoitettavissa, melun ja kiireen keskellä.

- Silti ja siksi suosittelen niin uskoville kuin ei-uskovillekin aina ensimmäiseksi hiljaisuuteen hakeutumista, sillä kaikilla meillä on aivan yhtä suuri tarve siihen.

- Meidän on opittava olemaan yksinkertaisesti hiljaa ja hankittava tähän tilaa sulkemalla joskus se tv, tietokone ja kännykkä. Mitä kiireisempiä olemme arjessamme, sitä tärkeämpää on raivata aikaa ja tilaa hiljentymiselle.

- Voit aloittaa vaikka istumalla tuolissasi 10 minuuttia hiljaa tai kävelemällä metsässä. Tämä on tietysti vasta syvemmän hiljentymisen alku, mutta jostakin on aloitettava. Et pääse eteenpäin, ellet pysty luomaan edes tämän vertaa tilaa hiljaisuudelle, Kallistos Ware neuvoo.

- Ihminen, jolla ei ole sisäistä rauhaa, ohjautuu ulkoapäin, eivätkä ulkoiset vaatimukset lopu koskaan. Ilman hiljentymisen kykyä emme pääse kosketukseen syvimmän sisimpämme kanssa.

- Kristus sanoi, että "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Sitä valtakuntaa meidän on etsittävä hiljaisuudessa ja rukouksessa."

(Janne Villa)

"Kallistor Ware korostaa, että on monia hyviä tapoja rukoilla. Hän itse opettaa mielellään klassista Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus,  Jumalan poika, armahda minua syntistä."

Tätä rukousta opetellaan, kunnes ulkonaisten sanojen toistaminen muuttuu sielun sisällä yhtä luonnolliseksi kuin hengitys. Rukousta voi opetella toistamalla sitä aluksi mielessään esimerkiksi aamulla ja illalla.

- Koska rukous on hyvin yksinkertainen, siihen on mahdollista keskittyä milloin tahansa, vaikka bussia odotellessa tai auton juuttuessa ruuhkaan. Huolien ja stressin vaivaamina voimme jättäytyä tämän selkeän rukouksen varaan ja olla yhteydessä Jumalaan.

- Suosittelen Jeesuksen rukousta siksi, että kenen tahansa on helppo aloittaa sen rukoileminen. Se ei vaadi valmisteluja, tiettyä aikaa tai paikkaa, eikä tietoa teologiasta. Kuitenkin se on on osa kirkon syvällisintä kontemplaatioperinnettä.

- Jatkuvan rukouksen sisäistäminen ja ymmärtäminen voi kyllä vaatia vuosien harjoituksen, Kallistos Ware myhäilee.

Rukouksen sisäistänyt ihminen ei ole se, joka puhuu, vaan se joka kuuntelee Jumalaa ja on täten avoin Toisen läsnäololle."

(Janne Villa)

"Kallistos Ware painottaa, että rukouksen elämänmuoto on mahdollinen avoin ja kaikille. Ei vain hengenelämän eksperteille.

Vaikka rukoilija vetäytyy välillä pois maailman humusta hiljaisuuteen, päämääränä on oppia näkemään uusin silmin Jumalan luomakunnan valtava arvo.

- Rukous kirkastaa suhteen ympäröivään aineelliseen maailmaan muuttaen kaiken ikään kuin läpikuultavaksi, Jumalan läsnäolon sakramentiksi. Ihminen alkaa nähdä kaiken ympärillään ihastuttavana: puut, linnut, maan, ilman, valon ja toiset ihmiset.... Kaikkia julistaa Jumalan kunniaa ja todistaa hänen rakkaudestaan.

- Sisäisen hiljaisuuden rukous ei hylkää vaan syleilee maailmaa. Rukoilija eristäytyy toisista ihmisistä vain palatakseen takaisin niiden luo, tällä kertaa olennaiset tarpeensa turhista erottaneena.

- Rukoilija löytää syvemmän yhteyden toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Hän osaa arvostaa jokaista asiaa ja ihmistä enemmän kuin pelkkien aistinautintojen rakastaja tai materialisti, sillä hän näkee Jumalan olevan läsnä jokaisessa ihmisessä, kaikkialla."

(Janne Villa)