Pitkäperjantai

Juhani Rekola:

 "Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Jeesus ristiinnaulitaan ja kuolee pitkänäperjantaina.

Risti on kristinuskon tunnus. Saatamme kuvitella, että Jeesus valitsi ristin uuden uskon sopivaksi tunnukseksi. Hän ei kuitenkaan keksinyt ristiä. Risti oli jo ennen häntä. Risti on kai tämän elämän selvin kuvio, niin yksinkertainen, että lapsi muodostaa sen ensimmäisenä saatuaan pari tikkua käteensä tai kynän ja paperin. Risti on tämän elämän kuvio. Me odotamme ja toivomme suoria viivoja, mutta meidän suurimmatkin viivamme leikkaavat lopulta toisensa.

Mitä tapahtui Jeesuksen ristillä? Verho tuntui peittävän kaiken, vaikka Jeesuksen kuoleman hetkellä temppelin esirippu repeääkin keskeltä kahtia. Samalla hetkellä alkaa pimeys, jota on kestävä hamaan yhdeksänteen hetkeen. Yhäti tuntuu yhdeksäs hetki olevan edessä ja pimeys vallitseva.

Jeesus kantoi maailman synnin. Vaikka emme hyväksyisikään synti-sanaa, on jokaisen pakko tunnustaa, että meidän ihmisten kohdalla on mennyt jotain perusteellisesti vikaan. Tämä vikaantuminen on juuri synti. Kaikki maailman synti painaa ristillä Jeesusta. Apostoli sanookin, että Jumala teki Jeesuksen meidän tähtemme synniksi.

Meille tapahtuu juuri päinvastoin kuin Jeesukselle hänen oikeudenkäynnissään: Jeesus, viaton tuomitaan kuolemaan; meidät, vialliset, armahdetaan elämään. Siksi ei ole niin mahdotonta ja pelottavaa syntiä, ettei sitä voitaisi sopia ja saada anteeksi, kun se asetetaan yhteyteen Jeesuksen ristin kanssa.

Jeesus kamppaili toivottoman taistelun elämää tuhoavien tuomiovaltojen kanssa. Ne voittavat myös meidät, ja kuitenkin voimme voittaa ne, kun saamme asettaa ne Jeesuksen ristintaistelun yhteyteen.

"Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Ne ovat Luukkaan mukaan Jeesuksen viimeiset sanat ristillä.

Jeesus huusi viimeiset sanansa suurella äänellä. Tämäkin huuto kaikuu hiljaisella viikolla. Jeesus huusi keskellä pimeyttä. Sitä huutoa seurasi kuolema. Hän ei säästynyt kuoleman huudolta. Emme säästy mekään.

Vaikka emme voikaan täysin käsittää sitä, mitä kerran ristillä tapahtui, emme sitä selvin sanoin tulkita, me saamme - ja meidän on pakko - nähdä se tapahtumana, josta emme pääse milloinkaan irti.

Risti on meille joko siunauksen tai kirouksen merkki. Jeesuksen risti on meidän kaikkien kohtalo joko tuomioksi tai armoksi."

(Juhani Rekola)

Virsi 63

Oi rakkain Jeesukseni,

piinattu, verinen,

jo särkyy sydämeni,

kun tuskaas muistelen.

Sua taivaan kunnialla

ylhäällä palveltiin,

nyt orjantappuralla

pää pyhä kruunattiin.

2.

Ah kuinka, Herra taivaan,

säikähtyy sieluni,

kun kärsimääsi vaivaan

on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja

vain vihan ansaitsin.

Ristisi tähden kurja

sain armon kuitenkin.

3.

Vie minut, Paimen hyvä,

taas omaan laumaasi.

Suo, armolähde syvä,

kuin ennen lahjasi.

Suloista taivaan mannaa

soi Henkes sanastas.

Vieläkin voimaa anna,

oi Herra laupias.

4.

Nyt kiitos haavoistasi,

syntisten ystävä!

On ristinkuolemasi

minulle elämä.

Suo voimaa loppuun asti

sinua seuraamaan,

sinussa luottavasti

myös kerran kuolemaan.

5.

Kun joutuu viime retki,

oi Jeesus, vahvista.

Tuo kova lähdön hetki

armollas huojenna.

Ja sieluni kun aivan

jo nääntyy tuskassa,

kirvoita alta vaivan

vaivasi voimalla.

6.

Suo ristinuhrin loistaa

lohtuna pelkooni.

Se ahdistuksen poistaa,

tuo rauhan sieluuni.

Vain katson kasvojasi,

jään, Jeesus, turviisi.

Näin sinun kuolemasi

on minun voittoni.

Anna anteeksi hyvät tekoni

Karisten Isachsen:

"Lukitujen ovien läpi"

(Kirjaneliö 1986)

"Jumala, anna minulle anteeksi  hyvät tekoni.

Ehkä hieman kummallinen rukous, sen on opettanut meille Martti Luther. Hän rukoili sen usein. Hän oli nähnyt, että häntä eivät erottaneet Jumalasta hänen moraaliset lankeamisensa ja henkilökohtaiset epäonnistumisensa. Päinvastoin. Sen tekivät hänen onnistuneet suorituksensa.

Kun hän onnistui elämässään, suoriutui kaikesta ja sai tunnustusta, silloin hän koki tämän katkeran totuuden: nyt olen täyttä vauhtia matkalla poispäin Jumalasta. Pois hänen hellyydestään, hänen anteeksiannostaan, hänen neuvoistaan, Hänen ohjaavasta sanastaan."

(Karisten Isachsen)

" Jumala, anna minulle anteeksi hyvät tekoni.

Anna anteeksi, että jatkuvasti, joka päivä, yritän olla suuri ja mahtava omissa silmissäni. Anna anteeksi, että en kiitä sinua, kun siunaat minua. Haluan tulla eteesi kaikkien onnistuneitten tekojeni kanssa ja saada sinulta kiitosta ja tunnustusta.

Olen mitättömän pienine harha-askelineni turvallisesti piilossa muiden ihmisten suuressa joukossa, hyvässä seurassa, tietäen, että erehtyminen on inhimmillistä ja ettei kukaan ole täydellinen ja että Jumala ymmärtää ja antaa anteeksi.

Herra, sinun hyvät tekosi minua kohtaan ovat tehneet mahdolliseksi läheisyyden ja yhteyden kanssasi, ne ovat avanneet minulle mahdollisuuden ottaa vastaan sinun lohtusi ja ilosi rikkinäiseen elämääni.

Sinun hyvä tekosi minua kohtaan on Jeesus."

(Karsten Isachsen)

"Mutta, Herra, minun hyvä tekoni ovat vieneet minut poispäin sinusta, tuudittaneet minut väärään turvallisuudentunteeseen, tehneet minusta itsekeskeisen ja saaneet minut kääntymään pois sinusta. Kykyni unohtaa toisiin lyömäni haavat on valtava. Haavoitin toisen ihmisen sisimpiä tunteita ja sanoin niitä vain pintanaarmuiksi.

Vain sinä tiedät, olenko kadotuksen teillä. Väläyksittäin ymmärrän, että omahyväisyyteni saisi minut tuhoutuessanikin hymyilemään tyytyväisenä, vaimeaa hymyä - koska näen vain sen minkä haluan nähdä. Ja uskon itsestäni vain sen minkä haluan uskoa.

Jumala, anna minulle anteeksi hyvät tekoni. Niin kuin myös pahat tekoni. Vedä minut lähemmäksi sinua tappioiden ja voiton kautta."

(Karisten Isachsen)

Millainen kieli, sellainen sydän

Emerituspiispa Eero Huovisen

saarnasta 11.9-11

(saarna löytyy >täältä <)

 "Jeesus sanoi: "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan."

Kolmesta kielen synnistä meitä varoitetaan, turhista, ilkeistä ja tyhmistä puheista, siis turhuudesta, ilkeydestä ja tyhmyydestä. Raamatun kirjoittajat olivat varmoja, että juuri näistä oli varoitettava. Entä me tänään? Olemmeko me sivistyneempiä vai osuvatko arvostelun piikit myös meihin?"
(EH)

"Ensin varoitus turhista puheista. Jokaisesta turhasta sanasta on tehtävä tili. Aiemmin sanottiin, että puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa. Tänään suun aukaisemiselle ja viestien kirjoittamiselle tuntuu olevan vain vähän pidäkkeitä. Kieli ja harkinta kulkevat eri suuntiin. Itseilmaisun arvo on noussut tähtiin, mutta itsekritiikin taso on pudonnut ojaan.

Raamatun toinen varoitus koskee myrkyllisiä eli ilkeitä puheita. "Kieli… on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä." Osuuko tähän päivään? Miten kevyesti kohteliaisuussäännökset unohtuvatkaan ja miten helposti eri tavalla ajattelevien kunnioittaminen katoaakaan? Kummallista on, että toisten solvaamista ja herjaamista jopa ihaillaan ja tietoisesti tavoitellaan. Käynnissä on kova kilpailu siitä, kuka osaa iskeä ivallisimmin ja nälviä pisteliäimmin."
(EH)

"Tapasin eilen Helsingin kauppatorilla erään ystävän, joka väitti, että pahin ympäristörikos ovat myrkylliset sanat. Ne turmelevat ilmapiirin ja yhteiselämän.

Ilkeydellä herkuttelun tauti leviää myös kirkossa. Uskovaisten suusta lähtee piikkejä ja lyöntejä, joissa ei ole kyse vain kriittisistä kysymyksistä tai toisella tavalla uskovien haastamisesta, vaan silkasta ilkeilystä ja hätäisestä tuomitsemisesta. Kyllä uskonasioista saa olla eri mieltä ja pitääkin olla, mutta vinoileminen ja solvaaminen eivät sovi kristitylle.

Kun siis avaan suuni tai painan tietokoneeni lähetysnappia, minun tulee ensin kysyä itseltäni: onko minun kieleni hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä?"
(EH)

"Avain kielen kiusauksiin on Jeesuksen sanoissa: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”   Kaikkien puheiden arviointiperuste on yksinkertainen: millainen kieli, sellainen sydän. Kielenkäyttö vain ilmaisee sen, millaisia olemme sisimmältämme. Jos sorrun kielen synteihin, takana on sydämeni vaurio.

Joka puhuu turhia ja tarpeettomia, kertoo oman sydämensä tyhjyydestä. Elämän juoni ja tarkoitus hukassa. Turhan höpöttäjä on kuin aallon laineilla kelluva lastu, joka menee sinne, minne virta vie. Turhuus kertoo siitä, että olen hetken vanki, levoton ja harhaileva. Tällainenko on minun sydämeni?

Joka puhuu ilkeitä, sanoo usein enemmän omasta sydämestään kuin hänestä, jolle myrkylliset puheet on osoitettu.

Se joka tuntee vastuunsa ja rajansa ja tietää elämänsä perustan, joutuu kuin pakosta ajattelemaan, mitä puhuu ja kirjoittaa. Lähimmäiselle on oltava hyvä, koska Jumala on ollut meille hyvä, ja Jumalaa on kiitettävä, koska hän on ollut ja on hyvä."

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."

(Eero Huovinen)

Jumala toteuttaa rakkauttaan pahan keskellä

Eero Huovinen:

"Käännä kasvosi, Herra"

(WSOY 2005)

"Mistä paha on saanut alkunsa ja miksi se aina uudelleen nostaa päätään?

Miksi maailma ei ole hyvä, onnellinen ja turvallinen paikka?

Miksi kaikkein kauneimpaankin niin usein sekoittuu jotain kauheaa?

Vanhan kertomuksen mukaan langennut enkeli oli kateellinen Jumalalle ja vietteli käärmeen hahmossa ihmisen puolelleen. Raamattu ei kerro, mistä käärme eli paha tuli.

Pahan houkuttelemana ihminen alkoi epäillä Jumalan puhetta ja lankesi kiusaukseen tietää kaikki eli tulla jumalaksi Jumalan paikalle. (1Moos 3)

Pahan juurien etsiminen voi olla haastava älyllinen keskustelunaihe.

Paljon vaikeammaksi kysymys muuttuu silloin, kun paha keskellä elämää näyttää julmat kasvonsa ja kohtaa meidät ja meidän läheisemme.

Silloin me toivomme vain sitä, että edes jollakin tavalla pääsisimme irti pahan vallasta.

Isä meidän-rukouksen pyyntö on monen ei-kristitynkin hartain toive: "... vaan päästä meidät pahasta"

(Eero Huovinen)

"Ihminen, joka toivoo pääsevänsä eroon selittämättömällä tavalla ahdistavasta pahasta, etsii elämäänsä apua, turvaa ja toivoa.

Hyökyaallon edessä yritetään juosta korkeammalle maalle, ankaran sairauden edessä haetaan hoitokeinoja, kalvavan masennuksen keskellä kaivataan yhteyttä ja tukea.

Pahan eteen joutuminen ajaa ihmisen kysymään myös sitä, mihin hän viime kädessä panee turvansa.

Jokainen toivoo itselleen vahvaa kiintopistettä, jonka varaan voi ripustautua.

Pahan sijasta ihminen toivoo, että olisi sellainen Hyvä, joka ei petä, vaan kestää."

(Eero Huovinen)

"Hyvinvointi ja nautintojen keskellä eläminen voi synnyttää ihmisessä hetkellisen harhan, että hän riittää itselleen ja on itse itsensä Jumala.

Jumalasta luopuminen on hyvien aikojen kiusaus.

Jumala ei ole vain hyvien päivien Jumala eikä hän ole vain hurskaiden ja elämäntavoissaan onnistuneiden Jumala.

Ihmisillä on kiusaus piirtää hyvän ja pahan raja yksilöiden ja ryhmien välille. 

Hyvän puolelle sijoittuvat hurskaat uskovaiset, joilla on kunnollinen moraali ja oikea tieto Jumalasta. Heille kuuluu  Jumalan siunaus. 

Pahan puolelle kuuluvat syntiset, siveettömät ja epäuskoiset. Heitä rangaistaan.

Tällaisessa mallissa Jumala on hyvien puolella ja kutsuu pahoja vaihtamaan puolta.

Elämän todellisuus - ja myös Jumalan todellisuus - puhuu kuitenkin siitä, että paha ja hyvä ovat aina yhtä aikaa läsnä, limittäin kuin sormet kauneimmassakin rukousasennossa.

Sellainen uskovaisuus ei ole kovin uskottavaa, joka sijoittaa kaiken pahan oman sisäpiirinsä ulkopuolelle ja kuvittelee oman pesänsä ja minänsä puhtaaksi.

Usko ja epäusko ovat kyllä tosiasioita.

Niiden välillä on ero, mutta niiden välinen raja ei kulje ihmisten välillä, vaan ne kumpikin asuvat sydämissä.

Paha ja hyvä kamppailevat jokaisessa ihmisessä ja jokaisesta ihmisestä.

Hurskaimmankin ihmisen sisällä taistelevat totuus ja vääryys, Kristus ja Saatana.

Vain Jumala näkee, mitä sydämissä tapahtuu."

(Eero Huovinen)

"Perimmältään Jumala on kyllä rakkauden Jumala, mutta hän totetuttaa rakkauttaan keskellä pahaa ja syntiä.

Jeesus etsiytyi syntisten seuraan ja söi heidän kanssaan.

Juuri siihen, että Jumala on keskellä pahaa, perustuu ihmisen oikeus etsiä turvaa oikeasta ja lähellä olevasta Jumalasta.

Jumala ei ole sisäsiistiä käytöstä edellyttävä moraalinvartija eikä pikkusievää hurskaudenharjoitusta suosiva uskontoviranomainen.

Vaikka paha ja Jumala ovatkin toistensa vihollisia, ne ovat kuitenkin kaikkein vakavampia ja vaikeimpia todellisuuksia.

Jumala on yhtä aikaa vapisuttava ja kiehtova salaisuus.

Ei ole paljon iloa siitä, jos Jumala rakastaa, ellei Jumala ole suuri.

Ei ole paljon lohtua, jos Jumala on vain niiden puolella, jotka jo ennestään ovat osanneet valita oikein ja välttää pahan.

Ratkaisevaa on, onko meillä Jumala, josta on oikeaa lohtua kovan paikan tullen."

(Eero Huovinen)

"Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen."
(Psa 8: 4-5)

Carpe diem

Piispa Eero Huovinen:
Puhe 29.8.09
(puhe kokonaisuudessaan >täältä<)

"Herääminen ja hereillä olo eivät ole vain hengellisiä asioita, vaan ne kuuluvat olennaisena osana kaikkeen inhimilliseen elämään. Välinpitämättömyyden, tyhjänpäiväisyyden ja kyllästyneisyyden kulttuurin tilalle tarvitsemme valveilla olemisen, valppauden ja merkityksiin uskomisen asenteita.

Vanha iskulause neuvoo: carpe diem, tartu hetkeen.

Hengellinen herääminen ja herätys eivät saisi olla vain joidenkin herätyskristittyjen erityisomaisuutta. Herääminen on olennainen osa kristillistä uskoa. Kun oman uskomme piirissä ajattelemme herätystä, silloin on kysyttävä, mistä meidän tulee herätä."

(Eero Huovinen)

"Ajattelen nyt vain kolmea heräämisen piirrettä.

Ensinnäkin meidän tulee herätä itsekkyydestä ja omahyväisyydestä. Vanhat kristityt puhuivat paljon siitä, että ihmisen tulee herätä synnin unesta. Unessa olevalla ihmisellä on epärealistinen ja haaveellinen kuva todellisuudesta ja omasta minästä. Ihmisen synnin perusolemus on itsekkyys ja itseriittoisuus.

Ensimmäisen lankeemuksen ydin ei ehkä ollutkaan tottelemattomuus, vaan se, että ihminen halusi tulla Jumalan veroiseksi, tietää kuin Jumala, hallita elämää ja itseään. Minäkeskeisyys, niin inhimillinen kuin hengellinen minäkeskeisyys, merkitsee sitä, että ihminen kääntyy pois oikean Jumalan luota ja haluaa olla itse oma jumalansa. Uskotaan, että järjellä ja tiedolla ihminen voi tavoittaa maailmanselityksen, joka kattaa kaiken.

Maallinen ja hengellinen perussynti, itsekkyys, saa aikaan sen, että ihminen unohtaa sekä lähimmäisen että Jumalan. Tästä unohtamisen ja välipitämättömyyden unesta meitä kaikkia kutsutaan heräämään. Synnin unesta herääminen merkitsee kääntymistä pois minäkeskeisyydestä kohti lähimmäistä ja Jumalaa.

Hengellinen hereillä olo on syvimmältään sitä, että me kuuntelemme Jumalaa, olemme kasvokkain hänen kanssaan ja elämme hänen seurassaan."

(Eero Huovinen)

"Se, joka rukoilee herätystä, on tietoinen siitä, että herääminen ei ole ihmisen omissa käsissä, vaan sitä on pyydettävä joltakin toiselta, nimittäin Jumalalta. Rukoilija tietää, ettei hän itse kykene herättämään itseään, vaan hänen on pyydettävä: Herätä sinä, Jumala, minut.

Vanha Elsa Holmstenin virsi sanoo saman asian vielä johdonmukaisemmin: “Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni. Pidä, Jeesus, itse perää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni.” (VK 307:3)

Viime kädessä heräämisessä onkin kysymys siitä, että Jumala herää herättämään meidät."

(Eero Huovinen)