Itkusta pitkään iloon

Eero Huovinen:

"Pitkä ilo -

Joulun evankeliumi"

(WSOY 2002)

"Yhä uudelleen häkellyn siitä, miten rikas tämä jouluevankeliumi on. Joskus tuntuu, että siinä on sanottu kaikki, mikä kristillisessä uskossa on tärkeää. Lukkaan sanat eivät milloinkaan tunnu loppuun kalutulta. Usein löydän samasta kohdasta uusia vivahteita, rikkauksia, joiden ohi olen aiemmin kulkenut. Jouluevankeliumi on pitkä ilo.

Vanhemmat varoittivat lapsiaan: itku pitkästä ilosta. Jouluevankeliumin sanoma on toinen: pitkä ilo pitkien itkujen keskelle. Joulu osoittaa ja lahjoittaa ilon. Se ei tosin aina poista ihmisen itkua, mutta tuo surujen sekaan oikean ilon.

Joulun ilo on pitkä silläkin tavalla, että sen vaikutus ulottuu iankaikkisuuteen asti. Itkujen keskellä on vaikea luottaa ilon kestävyyteen. Käsityskykymme vajavuus ja uskomme heikkous eivät kuitenkaan estä Jumalaa toteuttamasta joulun pitkää iloa. Koko maallisen elämämme ajan joulun ilo on vain alkavaa iloa. Keskeytymätön ja lopullinen ilo on todellisuutta vasta sitten, kun pääsemme Jumalan luo taivaaseen."

(Eero Huovinen)

"Moni arvelee, ettei tarvitse Jumalan kanssa mitään paikkoja eikä rakennuksia, saati laitoksia. Metsä on minun kirkkoni. Luonnossa kohtaan Jumalan. Sydän riittää.

Uskon kuitenkin, että oikea usko sitoutuu paikkaan ja aikaan. Ei ole kristinuskoa ilman paikkaa eikä Betlehemiä. Pelkkä sydämen joulu on liian hataralla pohjalla. Tarvitaan kaksi joulua, ensin Betlehemin joulu ja sitten sydämen joulu, tässä järjestyksessä.

Ilman historiallista pohjaa joulusta tulee omien mielentilojemme heijastuma tai toiveuni. Jos vietämme vain oman sydämemme joulun ilman Betlehemiä, silloin joulu on omien elämystemme ja toiveittemme varassa oleva juhla. Itse keksittyä joulua voi toki kehittää kulloistekin tarpeitten mukaan, mutta juuret puuttuvat.

Jos meillä on vain sydämen joulu, joulu menettää aidon aiheensa. Se kadottaa sekä historiallisen että jumalallisen alkuperänsä. Ihmisen oman sydämen joulu tuo iloa vain sen verran kuin itse itsellemme kykenemme antamaan. Joulu, jonka teemme omaan sydämmeemme, on keinotekoinen joulu. Onhan se jotakin - mutta entä pitkän päälle?

Kristinusko ei ole vain menneisyyden tapahtumien rekisteröimistä, ei pelkkää haaveellista vanhojen asioiden muistelemista. Betlehemin joulu ei saa jäädä Betlehemiin, vaan sen on tultava meidän omaksi jouluksemme. Kristus syntyy kaksi kertaa, ensin Betlehemissä, sitten meidän sydämeemme. Kerran hän syntyi pienenä lapsena Marian ja Joosefin perheeseen. Sydämen joulussa hän syntyy uudelleen sisimpäämme. Jeesus-lapsi syntyy seimeen, mutta ei jää heinien keskelle.

Jos minulla on nämä kaksi joulua, ensin Betlehemin joulua ja sitten sydämen joulu, minulla on kaikki, mitä tarvitsen."

(Eero Huovinen)

"Niin kuin paimenet eivät osanneet ennakoida tai valmistella enkelin tuloa, niin on Jumalakin aina yllätys. Kristinusko ei ole logiikkaa eikä päättelyä, vaan inhimillisten mittapuiden mukaan satunnainen ilmiö. Filosofiassa käytetään sanaa kontingentti kuvaamaan tapahtumaa, jonka toteutumista ei voida arvata, ei olettaa eikä järkiperäisesti päätellä. Jotain ainutkertaista vain tapahtuu. Jeesuksen syntymä oli kontingentti tapahtuma, yhtäkkiä toteutunut ihme.

Yhtäkkiset taphtumat tulevat meidän ulkopuoleltamme. Teologit puhuvat, että Jumala tulee ihmisen luokse ab extra, ulkopuolelta. Jumala ei ole ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden tuote, vaan itsessään riippumaton Todellisuus. Me ihmisen emme ole Jumalan luojia, vaan ainoastaan hänen vastaanottajiaan.

Jumalaa ei siis ennakoida eikä tilata. Hän antaa armonsa silloin kun haluaa. Kipeää tekee, kun hän ei vastaa silloin, kun eniten häntä tarvitsisimme. Jumalan, enkelin, ihmeen ja armon luonteeseen kuuluu yllätyksellisyys ja ennakoimattomuus.

Joulu on joulun sanoman kohteeksi joutumista. Me emme valmistautumisellamme saa aikaan Jumalan tulemista luoksemme. Voimme korkeintaan vähän odottaa, rukoille ja pelätä. Joulu alkaa siitä, että Jumala tulee ja puhuu meille. Joulu on sanan ja Sanan eli  Kristuksen juhla. Joulu ei ole sitä, että ihminen keksii sanoja joulusta, vaan joulu on sitä, että Jumala sanoo meille."

(Eero Huovinen)

"Joulu tulee tavallisten ihmisten luokse. Jeesus ei syntynyt Jerusalemissa, eikä hänen syntymäänsä ilmoitettu ensin ruhtinaille. Jumala ei etsi sellaisia, jotka olisivat ulkonaisesti edustavia tai uskonnollisesti sopivia. Joulu tulee itsensä tavanomaisiksi tuntevien ihmisten luo. Jos siis tunnet itsesi harmaaksi ja juhlattomaksi, voit olettaa, että joulu ja Jumala ovat kiinnostuneita tulemaan luoksesi.

Joulu tulee nääntyneiden ja uupuneiden luo. Jumala tulee niiden luo, joiden voimat ovat loppuneet kesken. Joulu ja Jumala tulevat niiden luo, jotka fyysisesti, henkisesti tai hengellisesti ovat palaneet karrelle. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."(Matt. 11:28)

Joulu ei ole vain tasokasta tunnelmaa ilman sisältöä. Joulu ei ole vain omiin muistoihin kohdistunutta kaihomielisyyttä. Joulu on pysähtymistä miettimään sitä, mitä kerran Betlehemissä tapahtui ja mitä siitä meille on sanottu. Jouluna katse kääntyy Kristuksen syntymään ja niihin sanoihin, joita kerran lausuttiin. Marian tavoin voimme keskittyä siihen, mikä on tapahtunut ennen meitä. Minun uskoni perustuu siihen, että Jumala on jo ennen minua tehnyt uskomisen mahdolliseksi. Kristus on valmistanut juhlan.

Joulun voima on siinä, ettei sitä tarvitse keksiä uudelleen. Ei ole pakko luoda uusia juhlimisen aiheita, koska juhla on jo olemassa. Vuosisatoja ennen minua on tapahtunut se, minkä vuoksi minäkin voin juhlia."

(Eero Huovinen)

Maan paimenet ja taivaan enkelit

Juhani Rekola:

"Ilo pimeydessä"

(Kirjapaja 2013)

"Kaksi ryhmää kuuluu mukaan ensimmäiseen jouluyöhön: paimenet ja enkelit. Erilaisia he ovat. Paimeniin ei liity mitään ongelmia; sitä enemmän enkeleihin. Enkelit edellyttävät ja odottavat uskoa. Paimenet ovat maan päällä. Enkelit ovat taivaassa. Jouluyönä syntyy kuitenkin yhteys heidän välilleen. Heidän kohtaamisessaan on syvää vertauskuvallisuutta. Jotain tärkeää se kertoo meille.

Paimenia oli kaitsemassa laumaansa ensimmäisenä jouluyönä. He eivät olleet niitä raamatullisia paimenia, jotka ohjaavat ja johtavat ja ovat siksi tulleet taivaallisten esikuvaksi. "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." "Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammastensa edestä." Joulun paimenet eivät johda ja ohjaa, vaan he valvovat ja tekevät työtä. He edustavat sitä joukkoa, joka täällä maan päällä elää , tekee työtä ja vaeltaa, harmaata kansaa. He ovat yötyössä ja siksi väsyneitä. Eivät he valvo taivaan tähden, vaan maan tähden, työn tähden. Tuskin joulun paimenet odottivat mitään taivaallisia ilmestyksiä. Kaikki tuli heille täytenä yllätyksenä."

(Juhani Rekola)

"Enkelit eivät näytä kuuluvan meidän maailmaamme. Raamatullisia he kuitenkin ovat. Yleensä Raamatussa puhutaan heistä varoen. Suurten ratkaisujen hetkinä he saapuvat. He tuovat taivaallisia viestejä ja vievät takaisin maallisia. Enkeli Gabriel liittyy erityisesti joulun tapahtumiin. Lopussa koko Raamattu on täynnä enkeleitä.

Tämän päivän enkelit liikkuvat valepuvussa - ehkä niin on aina ollut. Heidän siipensä ovat peitetyt, niin että emme kohta tunne heitä. Puhumme suojelusenkeleistä. He ovat usein niitä ihmisiä, jotka auttavat, rakastavat, holhoavat. Millään tilastoilla ja tutkimuksilla ei heidän työnsä tuloksia voida mitata. Ehkä emme lainkaan koe heidän apuaan, vaikka voimme siitä elää. Kaikkea mitä on, emme koe. Usein enkelten työ tuntuu kokonaan epäonnistuvan. Heidän pukunsa voi olla myös hyvin tumma. Sairaus saattaa olla enkeli. Viimeisenä vierellämme seisoo kuoleman enkeli ja ottaa vastaan elämän enkeliltä omansa. Monessa muodossa saatamme kuulla enkelten siipien havinaa.

Tässä voi esittää jälleen Jeremias Gotthelfin ajattuksen: "Kuitenkin kulkee vielä monia enkeleitä läpi maailman. Tulenliekit ovat Herran enkelitä ja niin myös vesivirrat. Kerjäläisiä lähettää Herra ja kutsuu meitä heidän kauttaan joskus viisauteen, joskus laupeuteen. Kiviä panee Herra meidän tiellemme ja antaa kasteen langeta jalkoihimme. Kaikki ne ovat Jumalan enkeleitä. Niitten kautta puhuu yhätä Herran ääni meidän sydämellemme, ja hän ilmestyy jokaisessa pensaassa, jokaisessa lähteessä, joka kumpuaa kalliosta. Voi, kenellä olisi silmät, että hän näkisi hänet kaikkialla!"

Kuitenkin paimenten ja enkelten kohtaamisessa on kysymys vielä enemmästä, vielä todellisemmasta. Ei tarvitse vetäytyä hämyyn ja usvaan. Salaperäisistä asioista ei saa puhua salaperäisesti (Goethe) Paimenten ja enkelten tapaaminen kertoo todellisuuden kahdesta puolesta. Voimme kieltää jommankumman. Voimme uskoa vain maahan ja paimeniin. Voimme katsoa vain taivaaseen ja enkeleihin. Molemmissa tapauksissa unohtuu toinen puoli. Jäljelle jäävä ei silloin osittaisena, murtuneena ja puutteellisena ole sekään aito ja todellinen."

(Juhani Rekola)

"Saamme uskoa sekä paimeniin että enkeleihin. Jollei paimenia ole, ei tarvita enkeleitäkään. Mutta paimenet ovat. Heistä puhutaan jouluevankeliumeissa jo ennen enkeleitä. Jouluevankeliumi ei ala taivaasta laskeutuaakseen sitten maan päälle. Se alkaa maan päältä: "Ja tapahtui niinä päivinä...." Mitä silloin tapahtui, liittyy Rooman keisariin ja verotukseen. Sitten puhutaan myös enkeleistä. Emme saa sivuuttaa heitäkään, sillä juuri niin helposti tapahtuu. Jollei ole enkeleitä, on sääli paimenia. Ilman enkeleitä tämä maailma on harmaa ja kirkkautta vailla."

(Juhani Rekola)

Adventti on joulun johdanto

Juhani Rekola:

"Ilo pimeydessä"

(Kirjapaja 2013)

"Adventin odotus on kaksiosaista. Se edeltää joulun aikaa. Samalla se on valmistusta tapahtumiin kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Jeesus saapuu viimeisen kerran Jerusalemiin. Kaupunki kiehuu odotusta ja toiveita, näkyjä ja unia. Jerusalemin adventti on punainen, kuten myös adventin väri on punainen, sinipunainen. Adventtiaika on sekä joulun että kärsimyshistorian johdanto. Se on täynnä iloa ja katumusta. 

Välttämätöntä on, että tämä punainen odotus saa selvän muodon ja suuntautuu tarkaan kohteeseen. Toivo ja toiveet saattavat ilmetä unina ja näkyinä. Hyvä on erottaa ne toisistaan. Unet ovat kokonaan meistä. Ne ovat samaa kudetta kuin mekin. Unet eivät merkitse mitään. Jos ne näyttävät sitä tekevän, onkin jo kysymys näyistä. Näyt ovat tietysti myös osittain meistä, koska me näemme ne. Ne kuitenkin myös annetaan meille. Ne kertovat edessä olevasta ja tulevasta.

Näyt toteutuvat suurina armoituksen hetkinä. Suuria ja kirkkaita näkyjä on vain harvoille annettu. Monet kuitenkin näkevät näkyjä olematta niistä itse tietoisia. Heidän näkynsä ovat punotut arkeen, tuttuun ja tavanomaiseen. Armoitus on jatkuvaa, ja siksi ei näkijä ole siitä kenties lainkaan tietoinen."

(Juhani Rekola)

"Näky on todistamassa, että meidän ulkopuolellamme on jotain, joka heijastuu meistä kuin kuvastimesta, vaikka särkyneenäkin. Se vakuuttaa, että täällä maan päällä ja tässä elämässä ei mikään ole lopullista ja valmista. Kaikki viittaa yli itsensä. Tätä tarkoittaa sana symboli, josta myös joulun yhteydessä paljon puhutaan. Kreikankielinen sana merkitseee yhteenasettamista, yhteenheittoa. Siinä oli alun perin kysymys merkistä, jonka avulla tunnettiin toinen toisensa. Raha ehkä murrettiin kahteen osaan. Eroavat ystävät saivat nämä osat. Jos toinen sitten lähetti vieraansa ystävänsä luo, hän antoi hänelle oman rahanosansa. Jos osat sitten sopivat yhteen, oli se merkki siitä, että kaikki oli kuiten olla piti. Symbolissa on kysymys sekä murtunneesta että täydennyksestä. Se ei esitä, edusta toista. Se on jo itse todellinen. Epätäydellisenä se kuitenkin julistaa täydellisen olemassaoloa ja tulevaa yhtymistä.

Jeesuksen syntymää edeltävät monet symbolit, ihmeelliset enteet, merkit, vertaukset. Niitä on paljon Vanhassa testamentissa. Paratiisissa tapahtuva käärmeen kiroaminen on lupaus sen ihmisen tulemisesta, joka on kerran murtava pimeyden ja synnin mahdin. Jeesuksen syntymän vertauksia ovat Moosekselle palavassa pensaassa ilmestyvä Jumala, Aaronin viheriöitsevä sauva, Iisain kannosta puhkeava virpi. Pimeydessä vaeltava kansa saa nähdä valkeuden. Beetlehem on se paikka, jossa Hallitsija syntyy. Meidän on vain muistettava, että nämä kaikki ovat ennustuksia meistä katsoen. Me näemme yhteen liitetyn rahan, ja silloin ymmärrämme, että se murtunut puolisko, jota kerran katselimme, oli kertomassa tästä myöhemmin toteutuneesta yhteenasettamisesta."

(Juhani Rekola)

"Elämme maailmassa, jossa kaikki on vertausta, symbolia, epätäydellistä ja viittaamassa kohti täydellistä. Odotamme murtuneen äärellä sitä, mikä on kerran oleva kokonaista. Odottaminen merkitsee kieltäytymistä hyväksymästä nykyhetkeä, sen ehtoja, tämän hetken tilannetta, kuolevaisuuttamme. Emme kuitenkaan jaa elämää odotukseen ja täyttymykseen. Jo odottaminen on toiveen kohteen ennakoimista. Odottaminen, tulevaisuus, antaa värin nykyhetkelle. Mitä enemmän se on mukana, sitä selvempänä näemme nykyhetken. Siksi emme koskaa täysin käsitä nykyisyyttä, koska emme tunne koko tulevaisuutta. Tulevalle on kuitenkin rakennettava.

Elämämme jännitys on sanomaton: siinä ovat nykyhetki ja tulevaisuus punoutuneet yhteen. Toisaalta elämä on ihmeellinen, koska se on ainutkertainen mahdollisuus. Toisaalta siinä on paljon sellaista, joka varjostaa kaiken ihmeellisyyttä. Mikään ei ole täydellistä, ja kuitenkin kaikki epätäydellinen on viittaamassa kohti täydellisyyttä. Kaikki on symbolia. Ilman toivoa näemme vain murtuneen. Toivo saa näkemään, että murtunut on lupaus korjaamisesta."

(Juhani Rekola)

"Ilosta tahtoo tämä kirja jouluevankeliumin mukaan kertoa - ilosta pimeydessä ja kuoleman varjon maassa vaeltavalle kansalle. Siinä ovat mukana molemmat aiheet: niin pimeä kuin valkeneva. Sanoma on tarkoitettu juuri meille eikä vain kaikelle kansalle, josta ehkä suljemme itsemme pois. Angelus Silesius kirjoittaa: "Vaikka Kristus syntyisi tuhat kertaa Beetlehemissä, mutta ei sinun sydämessäsi, niin iäksi olet kadotettu!"

Näin toistuu yhäti joulun ihme. Beetlehem on kaikkialla."

(Juhani Rekola)

Hyvä. Lämmin. Hellä.

Piispa Kaarlo Kallialan joulutervehdys

Turun arkkihiippakunnalle

>Tuore joulupuun lehvä<-lehdessä

jouluna 2011

"Olen lukuisia kertoja kuullut tarinan vanhasta mummosta, joka keskellä kesää aloitti seuroissa jouluvirren. Kun tätä ihmeteltiin, hän napautti:

 "Köyhä on se ihminen, jolla on joulu vain kerran vuodessa."

Hengellisesti viisas ja elämää nähnyt mummo oli ilman muuta oikeassa. Joulun merkitys on kertautuva ja jatkuva. Jumala on meidän puolellamme aina vain ja pysyy lähellä.

Joululaulu silti liioittelee. Vaikka onnesta autuaana saattaisikin huoata "oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen", siitä ei toki mitään tulisi. Joulu on jouluin, kun sitä odotetaan, kun se tulee ja kun se aika ajoin tekee ilmeiseksi, että maailman sydämessä kaikki on muuttunut.

Juhla on juhla juuri siksi, ettei se ole samaa kuin aina." (KK)

"Mutta siinä joululaulu kuvaa todellisuutta tarkasti ja teräväpiirtoisesti, että se nostaa joulun ainaisuuden perusteluksi mitä ihastuttavimman luonteenlaadun. Hyvän, lämpimän ja hellän.

Köyhä kun on sellainen ihminen, jonka elämässä todellistuu hyvyys, lämpö ja hellyys vain kerran vuodessa.

Tiedosti sen tai ei, joulun halutaan antavan kokemuksen elämän hyvyydestä, inhimillisestä lämmöstä ja itse Jumalan hellyydestä. Suuri halua ja sitäkin suurempi ponnistelu ei kuitenkaan auta. Niin kuin onni ylipäätään pakenee sitä, joka siihen liian suoraan tähtää, niin tämäkin auvo tulee - kun on tullakseen - vain sille kaikessa rauhassa jätettyyn tilaan." (KK)

"Sellaista tilaa, mielenkin, on kyllä itse annettavissa. Ottamalla tavaksi lukea jouluevankeliumi. Laulamalla niitä joululauluja, jotka tekevät juhlallisiksi ja hartaiksi. Jakamalla yhteisen jouluaterian. Lukemalla jalkalampun valossa hiljakseen kirjaa. Kävelemällä ulkona silloin, kun joulun rauha on jo laskeutunut. Käymällä joulukirkossa ja veisaamalla uudestaan sen jouluvirren, jota kotona jo evankeliumin jälkeen tapailtiin.

Hyvyys, lämpö ja hellyys ovat perinnehakuisia. Hälyä, televisiota, punakuonoisuutta ja kaikkinaista väkinäishauskaa ne karttavat. Ne ovat lahjaa - ne eivät ole lahjottavissa, tuotteistavissa eivätkä tehtävissä.

Maailman sydämessä kaikki on muuttunut. Siksi mielen pohjalla voi koko vuoden olla jouluna välkähtänyt hyvyys, lämpö ja hellyys."

(Kaarlo Kalliala)

Jouluhartaus II

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Joka vuosi Tuomiokirkon jouluhartaudessa lempivirteni, Enkeli taivaan, on veistattu alusta loppuun, mutta koskaan en ole siihen kyllästynyt. Martti Lutheria, virren isää, mukailleen voin sanoa, että tässä virressä on kaikki, mikä kristillisessä uskossa on olennaista. Yhä uudelleen ihmettelen tämän virren voimaa.

Säkeistöt kolmannesta yhdeksänteen ovat vuoropuhelua. Kolmannen säkeistön vuoropuhelu on kaikkein omituisin. Siinä ihminen puhuu omalle sielulleen ja laulaa sille: "Jo riennä, katso sieluni, ken seimessä nyt makaapi: hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan poika, Jeesukses."(EH)

"Voiko ihminen puhua omalle sielulleen?

Sielusta pitää puhua varovasti, koska sitä - tai häntä - ei voi paikantaa tai todentaa. Silti sielu on syvästi totta, todellista ja merkityksellistä. Sielu on ihmisen sisin ja pyhin todellisuus, se "osa" tai "puoli" ihmisessä, joka salatulla tavalla kuuntelee suurimpia arvioituksia.

Sielu tunnistaa herkimmät tunnot, pelot ja toiveet. Sielullaan ihminen kuuntelee, mitä Jumala haluaa sanoa ja lahjoittaa. Vielä enemmän: sielu on se todellisuus, jonka Jumala luo ihmisen sisimpään. Puhe oman sielun kanssa on ihmisen tärkeintä puhetta.

Kun Luther kirjoitti virtensä, hän tiesi, että sielun silmillä voi nähdä sellaisia arvoituksia, joita ruumiin silmillä on vaikea tajuta. Luther on sielulle kohtelias ja pukee virren sanat kuin jännityskertomuksen muotoon. Askel askeleelta, vähitellen ja kuin arkaillen sielu lähestyy joulun salaisuutta." (EH)

"Enkeli taivaan-virren säkeistöt ovat siitä merkillisiä, että niissä yhdistyy ihmettely ja ilo, hämmästys ja kiitollisuus. Miten rikkain voi tulla köyhäksi? Miten korkein voi alentaa itsensä ja tulla halpoihin oloihin? Miten taivaan kuningas voi luopua vallastaan?

Ihmettelyä seuraa myös kehoitus: jos Jumala on tehnyt hyväksemme näin paljon, miksi emme seuraisi hänen esimerkkiään.

Enkeli taivaan-virsi on silläkin tavalla rikas, että se ymmärtää ihmistä eritoten silloin, kun sielun tuskat ja ahdistukset kasvavat ylivoimaisiksi. Vastasyntynyt kulkee kanssamme kaikki elämänmutkat ja laaksot. Vaikka joulu ja elämä olisivat surua ja kipua täynnä, kaiken keskellä voi veisata:

"Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnoksi sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.

Ah, iloni jos sinuss' ois, en unohtaa sua koskaan vois.

Suo siihen apus armosta, niin kiitän aina riemulla."

Enkeli taivaan-virteen halusin päättää myös viimeisen jouluhartauteni. Sen verran itserakas rakkaasta joululahjastani olin, että pyysin kanttorilta laulun vielä kerran, alusta loppuun. Sillä pärjäämme huomiseen, ensi jouluun ja taivaaseen asti."

(Emerituspiispa Eero Huovinen)

Jouluhartaus

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Pidän viimeistä kertaa Tuomiokirkon perinteistä piispan jouluhartautta. Tavallisesti olen saarnannut samasta aiheesta, josta olen kirjoittanut joulukirjeen hiippakunnalle. Nyt on mielessäni se, mistä olen kiitollinen.

Aloitan kysymällä kirkkoväeltä: "Mikä on sinun elämäsi rakkain joululahja, sellainen, jonka vuosien jälkeenkin muistat?"

Lapsuudestani ei mikään yksittäinen joululahja nouse ylitse muiden. Kun oikein tiivistän muistia, mieleen palautuu sodan jälkeen Ruotsista saatu kookospähkinä, jota ihmeteltiin, halkaistiin ja maisteltiin. Jonakin vuonna sain vieteriveturin.

Myöhemmin tuntui oudolta, kun isä sanoi, ettei hänelle tarvitse hankkia mitään lahjaa. Minä, joka vielä toivoin, en voinut käsittää, ettei joku halua eikä odota mitään lahjaa." (EH)

"Iän myötä suhde joululahjoihin muuttui. Tavarat ja esineet jäävät, mutta rakkaiden kasvojen näkemistä odotti. Kasvojen lahja tuli entistä todemmaksi, kun omat lapset ja lapsenlapset viettivät ensimmäisiä joulujaan.

Jos kasvot ovat poissa, muutkin lahjat tuntuvat turhilta. Joulu vuonna 1954 oli kipeä, kun oma äiti oli kuollut, eíkä häntä enää voinut nähdä. Vähitellen aloin katsella äidin kasvoja sielun silmin. Näen ne toisella tavalla, yhtä aikaa hämärämmin ja kirkkaammin.

Kun Tuomiokirkossa katselin kirkkokansaa, kuvittelin, että väen joukossa on monia, jotka myös katselevat rakkaittensa kasvoja sisäisillä silmillään. Kasvot, jotka kerran olivat elävinä minua vastapäätä, ovat jääneet mielen verkkokalvolle, ja niistä voi edelleen olla kiitollinen.

Muistiin piirtyneet kasvot ovat joululahja, joka ei kulu eikä vanhene." (EH)

"Kerron siitä kasvojen joululahjasta, jonka 20 vuoden ajan olen Tuomiokirkossa saanut. Kaikki ne, jotka ovat tulleet tähän kirkkoon, ovat olleet minulle suuri lahja. Jokaista en kasvonpiirteiltä osaa tunnistaa, mutta jokaisella on omat kasvot. Jokainen on ainutlaatuinen persoona. Jokaista ajattelen Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana ihmisenä, autuaana Jumalan lapsena.


Jouluevankeliumissa enkeli sanoo, että ilo kuuluu "koko kansalle", kaikille, koko maailmalle. Enkeli tarkoittaa jokaista kirkon penkissä istuvaa. Kaikkia seinän vierellä seisovia. Kristus on koko maailman Vapahtaja, erotuksetta aivan kaikkien Vapahtaja."

(Eero Huovinen)

Libera - Ave Maria (Caccini)

Joulun ihme

Piispa Seppo Häkkisen

joulutervehdys löytyy

> täältä <

"Uskontunnustuksen lause "sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta" tuo ilmi Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden.

Pyhä Henki osoittaa Jeesuksen jumaluuden ja Maria Jeesuksen ihmisyyden.

Tämä on kirkon usko ja tähän uskontunnustuksessa tunnustaudumme.

Ihmeen mahduttaminen nykyiseen maailmankuvaamme voi tuntua vaikealta tai mahdottomalta.

Kuitenkin menneiden vuosisatojen kristittyjen kanssa voi lausua uskontunnustuksessa myös neitseestäsyntymisen kohdan.

Se ei ole älyllistä epärehellisyyttä.

Se on muistutus siitä, että uskon totuudet ovat usein paradokseja ja ymmärryksen ylittäviä.

Joulun ihme ei avaudu inhimilliselle järjelle.

Jumalan ihmeistä ei pidä sanoa liian paljon.

Siksi katekismuskin kuvaa hyvin niukasti: "Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdoton selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan kätkeytyminen vähäiseen ja arkiseen on käsittämätön ihme, jonka vain usko voi nähdä ja ymmärtää."

Vain se, joka on täysin ihminen, voi jakaa elämämme ilon ja kivun - ja vain se, joka on täysin Jumala, voi tuoda meille pelastuksen."

(Seppo Häkkinen)

Seimelle tuoksuva ilo

"Jeesus, Marian poika,

sinä annat ilon,

joka tuoksuu seimelle.

Lapsensilmissäsi palaa yön tähti.

Jeesus, Daavidin poika,

sinä armahdat kaikkia vaivaisia:

tartut käteen, kosketat silmiin, puhdistat.

Ilo tuoksuu seimelle.

Jeesus, Jumalan Poika,

ristiinnaulittu, ylösnoussut,

sinä kutsut kantamaan voiton ristiä

valtakuntasi vaivassa ja kunniassa

voimana lapsenmielinen, 

seimelle tuoksuva ilo.

Sinä, taivaan ja maan korotettu Herra, vakuutat:

Kantajan raskain osa

on lähellä pyhäaamua."

(Niilo Rauhala

kirjassa 

Kuljen lähteitä lähellä)

Tule jouluni

Hilja Aaltonen:

Tule, jouluni

"Tule, jouluni niinkuin ennen

tulit lapsuusleikkini majoihin.

Olet muuttunut vuotten mennen.

Vai minäkö muuttunut, vavahdin.

Toit silloin lahjana mulle

pyhän joulurauhan ja siunauksen.

Vai eikö voi avata sulle

sydänovea arkinen ihminen?

Oli lapsuusjouluni yllä

syvä jumalanpelko ja hiljaisuus.

Nyt joulumarkkinat kyllä

ja joulukadut ja sieluttomuus.

Tule, jouluni niinkuin ennen.

Tuo tullessas tuike taivainen.

Olen muuttunut vuotten mennen.

Sydän kuitenkin kaipaava ihmisen."

(Hilja Aaltonen)

Armollista Joulua

Arkkipiispa Kari Mäkisen

joulutervehdys

löytyy > täältä <

"Ajattelen niitä, jotka kulkevat jouluunsa liian työn, suoritusten ja kohtuuttomien odotusten painon alla.

Voi olla, että sisällä on arka odotus, että joulu ei olisi yksi suoritus muiden joukossa.

Voisi olla vain hetken, voisi olla epävarma, hiljainen ja tyhjä, sen verran repaleinen kuin on.

Ajattelen niitä, joitten matka jouluun kulkee köyhyyden ja puutteen läpi.

Sisällä harmaa masennus, itsetunnon mureneminen ja voimaton alakulo.

Jospa olisi sellainen joulu, jossa riittäisi se, mitä on.

Ajattelen niitä, joilla jotain on särkynyt tärkeimpien ihmisten kanssa.

 Sisällä on toive, jospa jouluna olisi vähän paremmin, hetki vain ehjää ja tavallista.

Tuhansilla tavoilla ihmiselle kertyy väsymyksen kuormaa, yhä enemmän myös nimeämätöntä ja tunnistamatonta.

Elämässä mukana pysyminen vain vie voimia.

Lepoa ihminen tarvitsee, koska ilman lepoa ei jaksa.

Sitäkin varten joulu on.

Matkalla kertyneen painon laskemista varten.

Armahdetuksi tulemista kaikesta siitä, minkä alta armahdusta tarvitsee.

Toivon ja rukoilen, että Vapahtajan syntymäjuhla voi antaa kullekin sellaisen levon kuin hän elämässään juuri nyt tarvitsee.

Että juhla on pakottamatta ja pinnistelemättä ilon juhla."

(Arkkipiispa Kari Mäkinen)