Sielun harjoituksia

Jesuiitta Hans Zollerin

 > haastattelu <

Kirkko ja kaupunki-lehdessä

16.9.2013
 toimittaja Tommi Sarlin

"Haluaisitko kohdata Jumalan ja tuntea Kristuksen paremmin?

Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän?

Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisissä harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksaa päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491-1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.

Ignatius kutsui jesuiittoja retriittiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakautuu neljään noin viikon mittaiseen jaksoon, joiden aikan vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin."

(Tommi Sarlin)

"Jesuiitta Hans Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen.

- Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edellyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä.Ohjaaja tuo vuorovaikutukseen kolmannen osapuolen, joka voi arvioida prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta.

Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa.

- Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia.

Edetessään syvemmälle itseensä vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei halua kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.

- Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus."

(Tommi Sarlin)

"Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin.

- Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina.

- Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen."

(Tommi Sarlin)

"Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin.

On vain koetettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaa rakastavin silmin. Hän ei tuominnut, vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla.

Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön.

Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme. Meidän ei tarvitse kuitenkaan leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä.

- Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä."

(Tommi Sarlin)

Lisäinfoa retriiteistä
  täältä ja täältä

Keinutuolitodellisuus

Tommy Hellsten:

"Ajan takaa -

kauemmas katsomisen taidosta"

(Kirjapaja 2011)

"Kun kalenterin pakkaa täysin täyteen, elämässä on liikaa asioita. Ja kun ihmisellä on elämässä liikaa asioita, hän ei itse enää mahdu mukaan. Ihminen tulee ajetuksi ulos omasta elämästään. Silloin hän ei enää itse johda asioita, vaan asiat johtavat häntä.

Tämä on minulle itsellenikin varsin tuttua. Kun aikoinaan asiat ajoivat minut ulos omasta elämästäni, kysyin itseltäni: "Mitä tarvitsen nyt, jotta tasapaino palautuisi?" Ymmärsin, että vastapainoksi kaikelle liialle tarvitsen tyhjää, sitä, että asioita ei ole lainkaan. Eikä yksikään hetki ole etukäteen varattu jonkin tietyn toimen suorittamiseen. Silloin kaikki aika on jälleen minun."

(Tommy Hellsten)

"Hakeuduin saaristoon pieneen mökkiin, vetäydyin yksinäisyyteen. Ensi töikseni istuuduin keinutuoliin ja kiikuin hiljaa, tunnista toiseen. Kun lopulta kaipasin vaihtelua, käänsin tuolin toiseen suuntaan ja jatkoin keinumista. Sitten menin ulos, vaeltelin rannoilla ja valokuvasin, tunnista ja päivästä toiseen. Jo viikko toimettomana, ilman että kukaan vaatii mitään, tekee ihmeitä. Kun palasin takaisin työni pariin, minusta tuntui kuin joku olisi käynyt vaivihkaa piirtämässä minulle ääriviivat. Sijaitsin itsessäni ja minulla oli vahva olo.

Mutta ei riitä, että silloin tällöin vetäytyy pois kaikesta. Jotain tuosta keinutuolitodellisuudesta täytyy saada siirrettyä arkeen. Jos aika on pakattu liian täyteen, se täytyy voida tehdä huokoisemmaksi. Ajan täytyy saada hengittää. Tekemisten välillä täytyy olla tyhjää tilaa. Emme ole koneita. Jokaisen tehtävän jälkeen tarvitsemme aikaa palautumiseen. Palautuminen on juuri sitä, että astumme takaisin itsemme keskukseen, omaan elämäämme. Kun täytämme kalenteriamme tuosta keskuksesta käsin, ymmärrämme, että sielun pitää mahtua mukaan."

(Tommy Hellsten)

"Sielu kaikkoaa sieltä, missä sille ei ole tilaa. Sielu rakastaa tyhjyyttä, hitautta, väljyyttä ja yksinkertaisuutta. Sielu on varsin viisas, mutta jos ihmisellä ei ole aikaa kuunnella sitä, seurauksena on sieluton elämän. Se johtaa liialliseen suorittamiseen ja elämän tyhjänpäiväistymiseen.

Kiireessä elävä ihminen kadottaa hitautensa. Hitaus, kuten levollisuus, on kiehtova sana. Molemmat pitävät sisällään suuria salaisuuksia. Levollinen ihminen arvostaa hitautta. Hitauteen kuuluu kyky olla läsnä. Sielu rakastaa hitautta. Sielulla ei koskaan voi olla kiire, sillä ei ole erityisesti menossa mihinkään. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sielu on jo perillä. Perillä tässä hetkessä.

(Tommy Hellsten)

 

"Mikä paradoksaalisinta, hidas ja levollinen ihminen on aina myös tehokas. Usein ajatellaan, että levollisuus on laiskuuttaa tai saamattomuutta. Se ei pidä paikkaansa, vaan on tämän tehokkuutta palvovan ajan luoma harha. Levollinen ihminen tekee vähemmän, mutta saa enemmän aikaan. Miksi?

Siksi, että hän tekee kaiken intensiivisestä läsnäolosta käsin. Hän tekee kaiken fokusoidummin. Hänelle ei ole tärkeää tehdä paljon asioita, vaan oikeita asioita. Levollinen ihminen on persoonana läsnä siinä mitä hän tekee ja se, mitä hän tekee, saa hänen persoonansa sävyn. Hänen tekemisensä on luovaa ja innovatiivista.

Ja mikä ihmeellisintä, vaikka hän on tehokas, hän ei kuluta itseään. Todellinen tehokkuus syntyy siis itse asiassa levollisuudesta ja hitaudesta. Sielu kiittää hitaudesta luovuudella."

(Tommy Hellsten)

Jouluhartaus II

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Joka vuosi Tuomiokirkon jouluhartaudessa lempivirteni, Enkeli taivaan, on veistattu alusta loppuun, mutta koskaan en ole siihen kyllästynyt. Martti Lutheria, virren isää, mukailleen voin sanoa, että tässä virressä on kaikki, mikä kristillisessä uskossa on olennaista. Yhä uudelleen ihmettelen tämän virren voimaa.

Säkeistöt kolmannesta yhdeksänteen ovat vuoropuhelua. Kolmannen säkeistön vuoropuhelu on kaikkein omituisin. Siinä ihminen puhuu omalle sielulleen ja laulaa sille: "Jo riennä, katso sieluni, ken seimessä nyt makaapi: hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan poika, Jeesukses."(EH)

"Voiko ihminen puhua omalle sielulleen?

Sielusta pitää puhua varovasti, koska sitä - tai häntä - ei voi paikantaa tai todentaa. Silti sielu on syvästi totta, todellista ja merkityksellistä. Sielu on ihmisen sisin ja pyhin todellisuus, se "osa" tai "puoli" ihmisessä, joka salatulla tavalla kuuntelee suurimpia arvioituksia.

Sielu tunnistaa herkimmät tunnot, pelot ja toiveet. Sielullaan ihminen kuuntelee, mitä Jumala haluaa sanoa ja lahjoittaa. Vielä enemmän: sielu on se todellisuus, jonka Jumala luo ihmisen sisimpään. Puhe oman sielun kanssa on ihmisen tärkeintä puhetta.

Kun Luther kirjoitti virtensä, hän tiesi, että sielun silmillä voi nähdä sellaisia arvoituksia, joita ruumiin silmillä on vaikea tajuta. Luther on sielulle kohtelias ja pukee virren sanat kuin jännityskertomuksen muotoon. Askel askeleelta, vähitellen ja kuin arkaillen sielu lähestyy joulun salaisuutta." (EH)

"Enkeli taivaan-virren säkeistöt ovat siitä merkillisiä, että niissä yhdistyy ihmettely ja ilo, hämmästys ja kiitollisuus. Miten rikkain voi tulla köyhäksi? Miten korkein voi alentaa itsensä ja tulla halpoihin oloihin? Miten taivaan kuningas voi luopua vallastaan?

Ihmettelyä seuraa myös kehoitus: jos Jumala on tehnyt hyväksemme näin paljon, miksi emme seuraisi hänen esimerkkiään.

Enkeli taivaan-virsi on silläkin tavalla rikas, että se ymmärtää ihmistä eritoten silloin, kun sielun tuskat ja ahdistukset kasvavat ylivoimaisiksi. Vastasyntynyt kulkee kanssamme kaikki elämänmutkat ja laaksot. Vaikka joulu ja elämä olisivat surua ja kipua täynnä, kaiken keskellä voi veisata:

"Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnoksi sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.

Ah, iloni jos sinuss' ois, en unohtaa sua koskaan vois.

Suo siihen apus armosta, niin kiitän aina riemulla."

Enkeli taivaan-virteen halusin päättää myös viimeisen jouluhartauteni. Sen verran itserakas rakkaasta joululahjastani olin, että pyysin kanttorilta laulun vielä kerran, alusta loppuun. Sillä pärjäämme huomiseen, ensi jouluun ja taivaaseen asti."

(Emerituspiispa Eero Huovinen)