Keskustele Jumalan kanssa

 

Joyce Meyer

"20 x parempi päivä"

(Kuva ja Sana 2017)

"On mahdotonta olla kristitty ilman rukousta

- niin kuin on mahdotonta olla hengissä, jos ei hengitä."

(Martti Luther)

"Luulen, että monet eivät aloita päiväänsä puhuen Jumalalle, koska eivät täysin ymmärrä, kuinka suuri kunnia ja etuoikeus on olla kutsuttu tekemään niin. Käytän tarkoituksella sanontoja "puhua Jumalalle" ja "käydä keskustelua Jumalan kanssa", enkä ainoastaan sanaa "rukous".  Arvelen saavamme kovin usein kuulla, että meidän tulee rukoilla ja siksi kenties ylihengellistämme tuon käsitteen. Näemme rukouksen enemmän ikään kuin työnä tai velvollisuutena ja toimimme epäviisaasti, jos yritämme elää ilman sitä. 

Rukousta on, kun pyydämme Jumalaa vastaamaan omiin tai jonkun toisen tarpeisiin. Se on Hänen ylistämistään ja kiittämistään. Se on asioiden antamista Hänen hoitoonsa ja sitä, että jaamme rehellisesti murheemme ja huolenaiheemme Hänen kanssaan. Ei ole asiaa, jota emme voisi jakaa Jumalan kanssa. Voit puhua Hänelle kaikesta ilman pelkoa siitä, että tulet väärinymmärretyksi tai että sinut tuomitaan tai vikojasi moititaan.

Kun puhumme Jumalalle, avaamme Hänelle oven astua päiväämme - ongelmiimme ja tilanteisiin - ja annamme Hänen tehdä sen, mitä emme itse voi tehdä. Se, että puhut elämästäsi Jumalalle, ei muuta olosuhteitasi välittömästi, mutta se muuttaa jotakin sinussa. Rukous antaa tarvitsemiasi voimia, jotta jaksat kulkea päivän läpi ja auttaa sinua uskomaan, että et ole yksin."

(Joyce Meyer)

"Keskustelu edellyttää sekä puhumista että kuuntelemista. Siksi haluan kannustaa sinua uskomaan, että voit sekä kuulla Jumalaa että puhua Hänelle. Monet eivät ole varmoja siitä, puhuuko Jumala todella meille. He saattavat uskoa, että Jumala teki niin Raamatun aikoina, mutta ovat epävarmoja, tekeekö Hän niin tänäkin päivänä. Olen iloinen voidessani kertoa sinulle Jumalan sanasta sekä omasta ja toisten kokemuksesta, että Jumala puhuu ja Hän varmasti puhuu myös sinun kanssasi. Kuullaksesi Häntä sinun täytyy kuunnella.

Kun puhun Jumalan äänen kuulemisesta, ihmiset kysyvät usein: "Miten me kuulemme Jumalaa? Puhuuko hän meille korvin kuultavalla äänellä?" Varmasti Jumala voi puhua korvin kuultavalla äänellä, mutta useimmiten Jumala puhuu meille muilla tavoin. 

Jumala puhuu Sanansa kautta

Ensimmäinen tapa, jolla Jumala puhuu meille, on Hänen sanansa. Siksi on tärkeää tutkistella Raamattua, ei pelkästään lukea sitä. Ohjeet, lupaukset, toivo, ohjaus, esimerkit - ne kaikki ovat siellä! Jos haluat kuulla Jumalan äänen, kannustan sinua käyttämään joka päivä aikaa Sanan äärellä. Kaikki Raamatussa sanottu on Jumalan sanaa sinulle. Kehotan sinua pitämään Raamattua henkilökohtaisena kirjeenä erityisesti sinulle. Kun luet sitä, usko, että Jumala puhuu suoraan sinulle Hänen tahdostaan elämääsi varten.

Jumala puhuu sisäisen rauhan kautta

Jos pyydät Jumalaa auttamaan sinua päätöksen tekemisessä, mikä vaihtoehto tuo sinulle suurimman rauhan? Usein se on rauha, joka antaa sinulle kulkusuunnan. Rauha seuraa aina Jumalan ohjausta sinun elämäsi varalle."

(Joyce Meyer)

Jumala puhuu sisäisen, hiljaisen äänen kautta 

Kun synnymme uudesti ylhäältä, meidät herätetään eloon hengellisesti, jotta olisimme herkkiä Jumalan äänelle. Kuulemme Hänen kuiskaavan ja tunnemme Hänen kehotuksensa, vaikka emme pystyisi sanomaan, mistä se tulee. Hän ohjaa meitä syvällä sydämessämme. Hän tuomitsee, nuhtelee ja ohjaa meitä hiljaisella, pienellä äänellä meidän hengessämme. Viittaan tähän usein "tietämisenä" syvällä sisimmässämme. Me vain yksinkertaisesti tiedämme, miten tulee toimia. Tunnemme varmuutta, joka ei tule mielemme alueelta, vaan syvemmältä sisimmästämme.

On myös muita tapoja, joilla Jumala voi puhua meille. Hän puhuu toisten ihmisten, luonnon, henkilökohtaisen syyllisyydentunteen, omien ajatustesi, ympärillä tapahtuvien luonnollisten  asioiden, olosuhteiden, saarnojen ja laulujen kautta. Nämä ovat vain esimerkkejä muista tavoista, joilla Jumala puhuu. Raamattu kertoo meille, että toisinaan Jumala puhuu myös näkyjen ja unien kautta. Kaikkien näiden tapojen pitää olla yhteneviä Hänen kirjoitetun sanansa kanssa.

Kuten olet voinut havaita, Jumalan kanssa keskusteleminen on kahdensuuntaista. Siinä ei ole kyse ainoastaan siitä, että kerrot Jumalalle asioista, joita tarvitset, eikä se ole vain istumista hiljaisuudessa odottaen, että jotakin tapahtuisi. Rukous on puhumista ja sitten kuuntelemista päivän mittaan. Niin kuin missä tahansa suhteessa, on elintärkeää puhua ja kuunnella, jos haluamme kasvaa lähemmin yhteen."

(Joyce Meyer)

Ehdotuksia siitä, miten käytännössä voit toteuttaa "Keskustele Jumalan kanssa"-periaatetta

Kaada huomisaamuna kuppi kahvia tai teetä ja vietä aikaa puhuen Jumalalle, kunnes olet juonut kupillisesi. Puhu Jumalalle kuin puhuisit ystävälle. Esitä kysymyksiä, kerro turhautumisistasi, ole täysin ja täydellisesti rehellinen.

Ole kärsivällinen itsesi kanssa, kun opiskelet, miten kuunnella ja kuulla Jumalaa. Älä lannistu, jos teet virheen. Olemme Hänen lapsiaan ja kestää aina hetken, ennen kuin lapset oppivat uusia asioita.

Käytä ennen nukkumaanmenoa aikaa pohtiaksesi päivän kulkua. Kun teet näin, näet usein jälkikäteen, miten Jumala puhui sinulle ja ohjasi sinua päivän mittaan. Saatat havaita, että jokin, mitä pidit sattumana tai onnenpotkuna, olikin itse asiassa Jumalan puhetta sinulle."

(Joyce Meyer)

Opeta meitä rukoilemaan

Max Lucado

"Ennen aamenta

- yksinkertaisen rukouksen voima"

(Perussanoma 2016)

"Rukous herättää epäilyksiä. Ennen meitäkin on ollut niitä, joilla on ollut tämän asian kanssa vaikeuksia. Rukouksen peruskurssin ilmoittautumislistalla on tuttuja nimiä: apostolit Johannes, Jaakob, Andreas ja Pietari. Kun yksi Jeesuksen opetuslapsista pyysi: "Herra, opeta meitä rukoilemaan" (Luuk 11:1), kukaan toisista ei vastustanut. Kukaan ei lähtenyt pois ja sanonut: "Minä osaan jo rukoilla." Jeesuksen ensimmäiset seuraajat tarvitsivat opastusta rukouksessa.

Itse asiassa ainoa oppitunti, jota he pyysivät, koski rukousta. He olisivat voineet pyytää ohjausta monissa asioissa: leivän moninkertaistamisessa, puheen pitämisessä, myrskyn tyynnyttämisessä, kuolleitten herättämisessä. Sen sijaan he sanoivat: "Herra, opeta meitä rukoilemaan"

(Max Lucado)

"Liittyikö opetuslasten kiinnostus niihin ällistyttäviin, päätähuimaaviin lupauksiin, jotka Jeesus rukoukseen liitti? "Pyytäkää, niin teille annetaan." (Matt 7:7). "Mitä tahansa uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte." (Matt 21:22) Jeesus ei koskaan sanonut, että muilla yrityksillä olisi tällainen voima. "Suunnitelkaa, niin saatte" tai "saatte kaiken, minkä eteen näette vaivaa". Tällaista Raamatusta ei löydy. Mutta nämä sanat löytyvät: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te sen saatte." (Joh 15:7)

Jeesus antoi huikeita lupauksia rukouksesta. Hän antoi rukoilemisesta myös vakuuttavan esimerkin. Jeesus rukoili ennen ateriaa. Hän rukoili lasten puolesta. Hän rukoili sairaiden puolesta. Hän rukoili kiittäen. Hän rukoili itkien. Hän, joka oli luonut planeetat ja muovannut tähdet, rukoili. Hän, joka on enkelien Herra ja taivaan sotajoukkojen päällikkö, rukoili. Hän on Jumalan vertainen, Pyhän Jumalan olemuksen kuva, ja kuitenkin hän omistautui rukoukselle. Hän rukoili autiomaassa, hautausmaalla ja puutarhassa. "Hän meni autioon paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä." (Mark 1:35) Jeesus rukoili joskus jopa koko yön."

(Max Lucado)

"Useimmille meistä rukous ei merkitse kuukauden mittaista hiljaisuutta ja yksinäisyyttä tai edes tunnin kestävää mietiskelyä. Rukous on Jumalan kanssa keskustelua työmatkalla tai lääkärille pääsyä odottaessa tai ennen asiakkaan tuloa. Rukous voi olla sisäinen ääni, joka ohjaa ulkoista toimintaa. Yksi asia on varmaa: Jumala kyllä opettaa meitä rukoilemaan. Ei missään tapauksessa pidä luulla, että hän tuijottaa meitä matkan päästä kädet puuhkassa ja otsa rypyssä ja odottaa, että saamme rukouselämämme kuntoon. Päin vastoin. "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." (Ilm 3:20)

Jeesus odottaa kuistilla. Hän seisoo kynnyksellä. Hän kopuuttaa ja huhuilee. Hän odottaa, että avaisimme oven. Rukous on oven avaamista. Rukous on uskon käsi sydämen oven kahvassa. Aulis ovenavaus. Lämmin tervetulotoivotus Jeesukselle: "Tule sisään. Keittiö on sotkuinen, mutta tule sisään." "En ole mikään hyvä keskustelija, mutta tule sisään." Me puhumme, hän kuuntelee. Hän puhuu, me kuuntelemme. Tämä on rukousta puhtaimmassa muodossa. Jumala muuttaa omiaan tällaisten hetkien kautta.

Rukous ei ole hurskaiden etuoikeus, ei harvojen ja valittujen etuoikeus. Rukous on yksinkertaisesti sydämellistä keskustelua Jumalan ja hänen lapsensa välillä. Ystäväni, hän haluaa puhua kanssasi. Juuri nytkin, kun luet näitä sanoja, hän koputtaa ovelle. Avaa se. Päästä hänet sisään. Anna keskustelun alkaa."

(Max Lucado)

Rukous on Jumalan hyvyyteen heräämistä

 

Lauri Maarala

"Gurun opissa"

(Kirjapaja 2019)

"Rukouksessa ei tarvita paljon sanoja. Vain pari sanaa, jotka hiljentävät mieleni ja muistuttavat, kenen edessä olen. Usein sanat eivät ole lainkaan tarpeen. Istahdan alas, huokaan syvään ja olen keskellä rukousta, joka nousee sisältäni. Jos puen sen sanoiksi, syvin pyyntöni on aina yhtä yksinkertainen: "Armahda minua!" Siinä on kaikki, mitä tarvitsen. Usein pyyntö vaihtuu muotoon "armahda meitä". Mielessäni ovat ihmiset, joiden puolesta rukoilen joka päivä.

Aloitan aamut hiljaisuudessa ollakseni avoin sille, mitä päivän aikana tapahtuu ja minkä keskellä elän. Harjoitan hiljaista rukousta, jotta olisin tietoinen siitä, mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en, mitkä asiat ovat välttämättömiä sisäiselle rauhalleni ja mieleni vakaudelle. Koetan katsoa asioita, jotka hajoittavat minua ja vievät eri suuntiin. Tutkin hiljaa, kuka olen ja mitä minussa on, kuka Jumala on ja mitä ja ketä hän rakastaa. Hänen rakkautensa ja myötätuntonsa herättävät minussa rakkauden ja myötätunnon, anteeksiannon ja ilon. Kun rukoilen, tiedän, ketä minun tulee kiittää ja kenen varaan jättää päiväni."

(Lauri Maarala)

"Rukouksessa en pääse karkuun itseäni, ja siksi sanoja tarvitaan vain vähän. Rukous on todellisuuteen heräämistä, siihen havahtumista. Se ei ole todellisuudesta pakenemista vaan sen katsomista ja vastaanottamista. Rukous on harvoin helppoa ja yksinkertaista. Kääntäisin mieluusti katseeni sivuun elämän kivusta ja kärsimyksistä, samoin kuin siitä, mitä itsestäni löydän.

Rukous on myös Jumalan hyvyyteen heräämistä. Se tapahtuu aina uudestaan. Jumala, joka ylittää kaikki käsitteemme, kuvamme ja nimemme, hämmästyttää minua eniten kaikessa siinä, missä hän tulee minua lähelle. Jos luet Raamatun psalmeja, voit havaita, miten niiden rukoilijat vaikenevat Jumalan edessä kun he ymmärtävät, että häneltä tulee kaikki ja että kaikki on hänen varassaan. He vaikenevat Jumalan edessä, sillä hänen armonsa on elämää suurempi ja avara kuin taivas."

(Lauri Maarala)

 

"Omalla kohdallani säännöllinen rukouksen ja meditaation opettelu alkoi juuri psalmien lukemisesta kolme vuosikymmentä sitten. Oli 1980-luvun loppu ja kävin jo silloin usein Lapissa vaeltamassa. Sieltä palatessani ihmettelin, miten voisin säilyttää hiljaisuuden ja mielenrauhan, jota tunsin löytäneeni erämaasta. Koin vahvasti, että sen enempää oma elämäni kuin maailma eivät muuttuneet yhtään paremmiksi omilla töilläni ja tekemisilläni. Jostakin pitää löytää syvempi lähde. 

Mielijohteesta aloin lukea joka aamu psalmeja ja rukoilla niitä lukiessa. Luin psalmin kerrallaan ja koetin ottaa jonkin säkeen mukaan sen päivän töihin ja tapahtumiin. Siitä ei seurannut mitään äkkinäistä elämän parannusta. Välillä tässä uudessa tavassani aloittaa päivä tuli taukoja, mutta palasin siihen aina uudestaan."

(Lauri Maarala)

 

 

 

Huokaa rukous

Lauri Maarala

"Huokaa rukous"

(Kirjapaja 2015)

"On ihme, että voi rukoilla ja että joku kuulee.

Rukous ei paljon vaadi. Huokaus riittää. Nostat katseesi ylös, kumarrat pääsi, seisahdat hetkeksi tai istut alas. Olet keskellä rukousta. Joku huokaa jo sinussa, kun herkistät korvasi.

Voit rukoilla missä tahansa ja koska tahansa. Kaikki äänensävyt ja tavat käyvät. Saat rukoilla niin kuin osaat, mitä yksinkertaisemmin, sitä parempi. Yksi sinulta vaaditaan - että aloitat."

(Lauri Maarala)

"Kun hengität, et yleensä ajattele sitä. Sinä vain hengität ja teet, mitä satut tekemään, Vasta kun jostain syystä hengästyt, huomaat, että olisi hyvä pysähtyä.

Rukous on ilma, jota hengität. Tarvitset sitä, että voisit elää, vaikka et sitä kaiken aikaa muistakaan.  Rukous on yhtä luonnollista. Hengität sisään, keuhkosi täyttyvät ilmasta, vartalosi ojentuu ja tunnet, miten tulet taas eläväksi. 

Sinun on mahdollista rauhoittua ja pysähtyä missä tahansa. Istahdat vain hetkeksi ja lakkaat tekemästä muuta. Tai otat muutaman rauhallisen askeleen ja vain kuuntelet hengitystäsi. Näin olet jo astunut rauhan tielle ja avannut oven sisäiseen pyhäkköösi. 

Missä tahansa oletkin, Jumala on yhtä lähellä kuin ilma, jota hengität."

(Lauri Maarala)

"Olet ehkä huomannut, että rukouksen vaikeus on juuri sen yksinkertaisuudessa. Rukouksen tapoja on vaikka kuinka paljon. Mikä niistä sopisi itselle? Mistä tietää, mikä on oikea tapa? Ja miten pääsisi alkuun?

Entä jos unohtaisit kaikki tekniikat ja ajattelisit, että rukous ei ole jotain, mitä sinä teet? Saat luopua kaikesta hallinnasta, osaamisesta ja tekemisestä. Se on vaikeaa, mutta rukouksen salaisuus on siinä, että saat panna omat tietosi ja taitosi syrjään ja olla vasta-alkaja, aivan kuin ensimmäinen ihminen paratiisissa. Rukous on syntymälahjasi.

Mitä jos aloittaisit tästä: Hengitä hetki rauhassa ja kuuntele sisimpäsi huokauksia. 

Sano: "Tässä olen, tässä hengitän. Hengitän sinussa. Opeta sinä minua rukoilemaan."

(Lauri Maarala)

Kristuksen seuraajat

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1995)

"Jumala, ihmisen ja koko luomakunnan korvaamaton Sinä, on se, jossa kaikki yhtyy: keskus ja kehä, päämäärä ja tarkoitus, Jumala ja ihminen, minä ja Sinä. Tämän oppi ymmärtämään ja tätä opetti yksi 1400-luvun suurista kristityista ajattelijoista, Nicolaus Cusanus. Tältä mieheltä voi paljon oppia se, joka etsii historian vesisuonia. Cusanus syntyi vuonna 1401 Saksassa ja aloitti koulunkäyntinsä "yhteisen elämän veljien" ylläpitämässä koulussa. Veljistö oli luostarimainen herätysliike, jonka piiristä syntyi myöhäiskeskiajan vaikutusvaltaisin kirkonsisäinen uudistusliike "devotio moderna". Koulun kuuluisin oppilas oli ollut 1300-luvun Tuomas Kempiläinen, jonka kirja "Kristuksen seuraamisesta" tiivistää devotio moderna-liikkeen sanoman: kristityn elämä, jossa henkilökohtainen antautuminen ja rakkaus Jeesukseen on keskipiste. Turhaan kutsumme itseämme kristityiksi, ellemme ole Kristuksen seuraajia. Tässä hengessä kasvatettiin Nicolaus Cusanus.

Custanus eli siinä Euroopan levottomuuden ja uudelleen orientoitumisen ajassa, jossa keskiaika taittui renesanssiksi. Tunnusomaista 1300- ja 1400- luvuille oli poliittinen ja hengellinen hajoaminen. Yhteiskunnat muuttuivat ja Euroopan sekularisoitumiseen johtanut kehitys alkoi. Humanismi astuu Euroopan näyttämölle ja unelma uudesta ja itsenäisemmästä ihmisestä saa ravintoa. Suvaitsevaisuus ja laajakatseisuus tulisivat holhouksen ja uskonnollisen hirmuvallan tilalle. Tälla aikakaudella käynnistyy se vapautumisprosessi, joka sekä hyvässä että pahassa murtautui lopullisesti esiin valistuksen ajassa 1700-luvulla: se kurssimuutos jumalallisesta inhimilliseen, jonka tuloksena Jumala tuli tarpeettomaksi ja Jumalan tehtävän viimeisenä auktoriteettinä otti suuruus nimeltä ihminen itse."

(Peter Halldorf)

"Kirkko ei hätätilastaan huolimatta osoittanut mitään muutoshakuisuuden merkkejä. Kirkollinen elämä oli harhaista ja kalkkiutunutta, ja Nicolaus Cusanus kuului niihin, jotka kärsivät tästä. Hänellä oli näky uudesta kirkosta ja seurakuntien hengellisen elämän uudistumisesta, ja siitä tuli hänen suuri elämäntehtävänsä. Strategia lähti siitä, että uudistustyön tuli tapahduttava sisältäpäin, jotta se voisi johtaa pysyviin muutoksiin. Uudistuksen oli lähdettävä ylhäältä, valtapyramidin huipulta, ja alettava itse paavista. Hänen ehdotuksensa ei kuitenkaan herättänyt vastakaikua kaikissa kirkon johdon leireissä, mikä tuskin ihmetyttää. Ei ole mitenkään uutta, että muutoskitka on vallanpitäjien keskuudessa suurin. Kirkon hengettömät johtajat eivät kyenneet tunnistamaan, että kaikki kirkkoon raahattu roju olisi karsittava ja että papistolle, joka moraaliohjauksen puutteessa suureksi osaksi eli kuin paatunut huijarijoukko, olisi tehtävä jotain. Tämän kyvyttömyyden seurauksena oli, että Eurooppa vääjäämättä kypsyi sille mullistavalle hengelliselle vallankumoukselle, jonka sotapäällikkönä oli Luther ja joka seurasi 1500-luvulla."

(Peter Halldorf)

"Mutta myös 1400-luvun turmeltuneessa kirkossa oli koko ajan ihmisiä, jotka säilyttivät syvän ja aidon jumalanpelon. Ja jotka eivät koskaan lakanneet toivomasta muutosta; ei kapinan ja taistelun vaan sisäisen uudistumisen avulla. Kätkössä he elivät ahkeraa elämää, he huokasivat Jumalan puoleen ja rukoilivat kärsivällisesti sen kirkon puolesta, jonka tila tuotti heille suurta tuskaa. Nicolaus Cusanus oli tämän joukon eturintamassa. Hän oli harvoja, jotka sisältä päin arvostelivat monia kirkkoon kotiutuneita kasvannaisia. Anekauppa, kaikenkarvaiset taikauskoiset käsitykset, virkojen myyminen ja monet muut pahat tavat rehoittivat kuin rikkaruohot kunnianhimoisten pikkupaavien keskuudessa, jotka saattoivat turvautua mitä häpeällisimpiin menetelmiin toteuttaakseen unelmansa pullistua sammakosta häräksi. Cusanus teki määrätietoista kitkemistyötään tässä puutarhassa. Hän saarnasi parannusta ja kääntymista ja kehotti ihmisiä etsimään Jumalaa rukouksessa ja antautumisessa.

Oppinut Cusanus ei ollut vain teoreetikko ja peloton ja itsenäinen ajattelija, joka renesanssin hengessä räjäytteli kivettyneitä ajatusratoja. Hän oli mies, joka rakasti Jumalaa. Rukouksen ja antaumuksen esikuva, valmis itse tekemään käytännössä sen, mihin toisia kehotti. Oman roolinsa hän näki julistajana, hän tahtoi olla evankeliumin tulkki. Evankeliumi on suhde ja Cusanuksen mielestä syvien suhteiden jännittävyys on siinä, että niissä riittää aina tutkittavaa. Siksi hänestä tuli yksi tien ihmisistä. Tässä hän seuraa 1300-luvun suuren mystikon jälkiä, kirkollisen sensuurin vainoaman Mestari Eckartin, miehen, jonka "jatkuvan vaelluksen maailmankuvasta" Cusanuksella oli rohkeutta ammentaa inspiraatiota."

(Peter Halldorf)

"Kiusaus hamuilla nimilappuja, liimata ihmisiin ja ryhmiin etiketit, lisääntyy epävarmuuden ja kriisin aikoina. Meidän Herramme laidunmaillakin on kaikkina aikoina käytetty nimilappuja ja kannettu kylttejä. Fundamentalisti vai universalisti? Konservatiivi vai liberaali? Evankelikaali vai radikaali? Herätyshenkinen vai liberaaliteologi? Etiketit ovat siunaukseksi lääkepurkeille, mutta ihmisiin liimattuna kirous. Ne toimivat kontrollimenetelmänä. Sulkea sisään ja sulkea ulos. Kuuluuko hän heihin vai meihin? Koodisanoina, joita emme ole koskaan sisäistäneet, ne tuudittavat meidät uskomaan, että olemme oikealla hyllyllä. Ja että toiset eivät ole.

Joskus tapaamme ihmisiä, jotka eivät kotiudu yksinkertaisiin aitauksiin. Kiistelemme siitä, mitä nimityksiä heihin olisi liimattava, mutta emme onnistu pääsemään yksimielisyyteen. Heitä ei kerta kaikkiaan voi sijoittaa aitojen taakse eikä ahtaisiin häkkeihin. Kenties siksi, että he ovat sekä että eikä joko tai. He liikkuvat poikittain, eivät sovi käypiin malleihin, heille on mahdotonta panna suitsia suuhun. Mestari Eckart oli tällainen, samoin Nikolaus Cusanus.

Cusanus viipyi Jumalan olemuksessa, hänen suuruudessaan ja vertaamattomuudessaan. Ihmisen päämäärä oli hänen mielestään päästä Jumalan luokse, olevaisen perustaan, ainoaan todelliseen todellisuuteen. Jumalan suuruus ja korkeus merkitsee, että mitä enemmän häntä etsimme ja opimme tuntemaan, sitä selvemmin ymmärrämme, miten vähän hänestä tiedämme. Cusanus tiivistää tämän paradoksin lempi-ilmaukseensa docta ignorantia, joka tarkoittaa suunnilleen "valistunut tietämättömyys", "oppinut oppimattomuus". Sillä hän haluaa sanoa, että todella oppineita ovat ne, jotka ovat ymmärtäneet tietämättömyytensä.

Kun luulemme, että hallitsemme totuuden, petämme itsemme ja paljastamme vain oman tietämättömyytemme ja ylpeytemme. Meidän osamme on elää jännitteessä ymmärtämämme ja ei vielä ymmärtämämme välissä. Se, mitä emme ymmärrä, ei tarvitse johtaa hellitämiseen. Se voi päinvastoin johtaa vielä suurempaan luottamukseen. Missä tietomme törmää omaan rajaansa, siellä Jumalan Henki voi valaista meidät niin, että aavistamme enemmän leveydestä ja pituudesta ja korkeudesta ja syvyydestä. Tässä 1400-luvun Cusanus on saman perinteen lapsia kuin 400-luvun Augustinut, joka määritteli kristinuskon olemuksen sanoilla "etsiä löytääkseen ja löytää jatkaakseen etsimistä".

(Peter Hallforf)

Meidät on kutsuttu eri tavoin

Piispa Kaarlo Kalliala

aamumessu Maarin kirkossa

9.5.2014

(saarna kokonaisuudessaan

löytyy  >täältä<)

"Vaikka meidät kaikki on kutsuttu, meidät on kutsuttu eri tavoin. Toinen on se, joka liekehtii Jeesuksen häntä kohtaan osoittamasta rakkaudesta ja toinen se, joka korventuu rakkaudesta Jeesukseen.

Toiselle usko on lääke, toiselle avoin haava; toiselle Jumala on avoin syli johon nousta milloin tahtojaan, toiselle poistuva selkä jonka vaivoin saa pidettyä näköpiirissään. Toinen kokee armoa, anteeksiantamusta ja jopa autuutta, toinen ei koe mitään, vaan enintään aavistelee ja ehkä toivoo.

Ihminen on liian pieni ja elämä on liian lyhyt, jotta Jumalaa voisi maistaa, ajatella tai seurata kovinkaan monella tavalla. "Usko on tie ja Jumalan-tuntemus on tie"; ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää vastata siihen kutsuun, jonka on saanut.

Kristillinen usko on Kristuksen seuraamista. Se ei tarkoita hänen jäljittelemistään, vaan hänen läsnäolossaan elämistä ja asettumista vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Se on liikkeellä oloa. Se merkitsee menemistä sinne minne ei omista lähtökohdistaan olisi osannut, voinut tai halunnut mennä.

Siinä on jotakin vääjäämätöntä ja käpertymätöntä; yhtä aikaa kuin se on vastustamatonta ja lumoavaa se huimaa ja vapisuttaa. Se on aivan liikaa, se on mahdotonta - eikä mitään muuta mahdollisuutta kuitenkaan ole, jos kerran, jos kerrankin, on saanut osuman sanoista:"Seuraa sinä minua."

Älä mittaa mitään muilla. Älä katso sivuun, katso minuun. Seuraa sinä."

(Kaarlo Kalliala)

Isä itse rakastaa teitä

Wilfrid Stinissen:

"Tämä on Herran päivä"

(Karas-Sana 1995)

"Olisi hyödyllistä harjoitusta yrittää tiivistää Kristuksen ilosanoma yhteen lauseeseen. Sellaiset asiat, jotka on ymmärtänyt, osaa tavallisesti sanoa vähin sanoin. Jos tarvitsemme paljon sanoja jonkin asian selittämiseksi, se on usein merkki siitä, ettemme ole kunnolla käsittäneet asian ydintä.

Jos siis pitäisi ilmaista evankeliumi lyhyesti, jotkut ehkä sanoisivat, että siinä on kysymys kääntymksestä, toiset sanoisivat sen tärkeimmäksi sanomaksi, että meidän on rakastettava toisiamme. Monet muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Itse ehdottaisin koko evankeliumin tiivistymäksi näitä Jeesuksen sanoja: "Isä itse rakastaa teitä." (Joh. 16:27)

(Wilfrid Stinissen)

"Jos tiedät, että Isä rakastaa sinua, jos tiedät sen koko olemuksellasi, silloin sydämesi on löytänyt kotinsa. Silloin evankeliumissa ei ole kysymys siitä, että sinun on tehtävä sitä tai tätä. Silloin kysymys on vain siitä, että luotamme hänen rakkauteensa ja otamme sen vastaan.

Jos tiedät että sinua rakastetaan, silloin sinulla ei voi myöskään olla mitään todellisia huolia. "Älkää siis murehtiko", Jessus sanoo. "Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä." (Matt. 6:31-32)

Murehtiminen merkitsee luottamuksen puutetta. On tärkeää tehdä ero murehtimisen ja aiheellisen huolenpidon välillä, jota sinun on harjoitettava omista ja toisten asioista. Murehtiminen, kouristuksenomaisen levottomuuden muodossa, on täysin järjetöntä, jos tiedät, että Isäsi huolehtii sinusta ja hoitaa kaikki tarpeesi. Elämäsi voi täyttyä järkkymättömällä rauhalla sen takia, että hän rakastaaa sinua enemmän kuin sinä voit rakastaa itseäsi."

(Wilfrid Stinissen)

Hiljaisuuden kasvupohja

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus 

- ikkunoita luottavaiseen elämään"

(Kirjapaja 2012)

"Onkohan niin, että moni pakenee hiljaisuutta kiireeseen tai meteliin siksi, että hiljaisuudessa ei voi paeta mitään?

Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä itse olet sen kasvupohja, ja nyt haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta.

Anna aikaa hiljentymiselle. Ja hiljentyessä annan elävän, Kristukselta tulevan sanan kohota kuuluviin itsessäsi. Muuta se heti teoksi.

Kuulosteleva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan mielen herkitymistä kaikelle häviävänkin pienelle, mitä ympärillä on.

Haluan olla mukana kantamassa hiljaisuutta, jossa sana on kätkössä ja odottaa täyttymistään. Hiljaa kuulostellen haluan olla virittämässä ilmapiiriä, jossa murros saa kasvutilaa. Murtumiselle, muuttumiselle, pyydän sydämessäni tilaa. Tule, Pyhä Henki Luoja!"

(Anna-Maija Raittila)

Itkusta pitkään iloon

Eero Huovinen:

"Pitkä ilo -

Joulun evankeliumi"

(WSOY 2002)

"Yhä uudelleen häkellyn siitä, miten rikas tämä jouluevankeliumi on. Joskus tuntuu, että siinä on sanottu kaikki, mikä kristillisessä uskossa on tärkeää. Lukkaan sanat eivät milloinkaan tunnu loppuun kalutulta. Usein löydän samasta kohdasta uusia vivahteita, rikkauksia, joiden ohi olen aiemmin kulkenut. Jouluevankeliumi on pitkä ilo.

Vanhemmat varoittivat lapsiaan: itku pitkästä ilosta. Jouluevankeliumin sanoma on toinen: pitkä ilo pitkien itkujen keskelle. Joulu osoittaa ja lahjoittaa ilon. Se ei tosin aina poista ihmisen itkua, mutta tuo surujen sekaan oikean ilon.

Joulun ilo on pitkä silläkin tavalla, että sen vaikutus ulottuu iankaikkisuuteen asti. Itkujen keskellä on vaikea luottaa ilon kestävyyteen. Käsityskykymme vajavuus ja uskomme heikkous eivät kuitenkaan estä Jumalaa toteuttamasta joulun pitkää iloa. Koko maallisen elämämme ajan joulun ilo on vain alkavaa iloa. Keskeytymätön ja lopullinen ilo on todellisuutta vasta sitten, kun pääsemme Jumalan luo taivaaseen."

(Eero Huovinen)

"Moni arvelee, ettei tarvitse Jumalan kanssa mitään paikkoja eikä rakennuksia, saati laitoksia. Metsä on minun kirkkoni. Luonnossa kohtaan Jumalan. Sydän riittää.

Uskon kuitenkin, että oikea usko sitoutuu paikkaan ja aikaan. Ei ole kristinuskoa ilman paikkaa eikä Betlehemiä. Pelkkä sydämen joulu on liian hataralla pohjalla. Tarvitaan kaksi joulua, ensin Betlehemin joulu ja sitten sydämen joulu, tässä järjestyksessä.

Ilman historiallista pohjaa joulusta tulee omien mielentilojemme heijastuma tai toiveuni. Jos vietämme vain oman sydämemme joulun ilman Betlehemiä, silloin joulu on omien elämystemme ja toiveittemme varassa oleva juhla. Itse keksittyä joulua voi toki kehittää kulloistekin tarpeitten mukaan, mutta juuret puuttuvat.

Jos meillä on vain sydämen joulu, joulu menettää aidon aiheensa. Se kadottaa sekä historiallisen että jumalallisen alkuperänsä. Ihmisen oman sydämen joulu tuo iloa vain sen verran kuin itse itsellemme kykenemme antamaan. Joulu, jonka teemme omaan sydämmeemme, on keinotekoinen joulu. Onhan se jotakin - mutta entä pitkän päälle?

Kristinusko ei ole vain menneisyyden tapahtumien rekisteröimistä, ei pelkkää haaveellista vanhojen asioiden muistelemista. Betlehemin joulu ei saa jäädä Betlehemiin, vaan sen on tultava meidän omaksi jouluksemme. Kristus syntyy kaksi kertaa, ensin Betlehemissä, sitten meidän sydämeemme. Kerran hän syntyi pienenä lapsena Marian ja Joosefin perheeseen. Sydämen joulussa hän syntyy uudelleen sisimpäämme. Jeesus-lapsi syntyy seimeen, mutta ei jää heinien keskelle.

Jos minulla on nämä kaksi joulua, ensin Betlehemin joulua ja sitten sydämen joulu, minulla on kaikki, mitä tarvitsen."

(Eero Huovinen)

"Niin kuin paimenet eivät osanneet ennakoida tai valmistella enkelin tuloa, niin on Jumalakin aina yllätys. Kristinusko ei ole logiikkaa eikä päättelyä, vaan inhimillisten mittapuiden mukaan satunnainen ilmiö. Filosofiassa käytetään sanaa kontingentti kuvaamaan tapahtumaa, jonka toteutumista ei voida arvata, ei olettaa eikä järkiperäisesti päätellä. Jotain ainutkertaista vain tapahtuu. Jeesuksen syntymä oli kontingentti tapahtuma, yhtäkkiä toteutunut ihme.

Yhtäkkiset taphtumat tulevat meidän ulkopuoleltamme. Teologit puhuvat, että Jumala tulee ihmisen luokse ab extra, ulkopuolelta. Jumala ei ole ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden tuote, vaan itsessään riippumaton Todellisuus. Me ihmisen emme ole Jumalan luojia, vaan ainoastaan hänen vastaanottajiaan.

Jumalaa ei siis ennakoida eikä tilata. Hän antaa armonsa silloin kun haluaa. Kipeää tekee, kun hän ei vastaa silloin, kun eniten häntä tarvitsisimme. Jumalan, enkelin, ihmeen ja armon luonteeseen kuuluu yllätyksellisyys ja ennakoimattomuus.

Joulu on joulun sanoman kohteeksi joutumista. Me emme valmistautumisellamme saa aikaan Jumalan tulemista luoksemme. Voimme korkeintaan vähän odottaa, rukoille ja pelätä. Joulu alkaa siitä, että Jumala tulee ja puhuu meille. Joulu on sanan ja Sanan eli  Kristuksen juhla. Joulu ei ole sitä, että ihminen keksii sanoja joulusta, vaan joulu on sitä, että Jumala sanoo meille."

(Eero Huovinen)

"Joulu tulee tavallisten ihmisten luokse. Jeesus ei syntynyt Jerusalemissa, eikä hänen syntymäänsä ilmoitettu ensin ruhtinaille. Jumala ei etsi sellaisia, jotka olisivat ulkonaisesti edustavia tai uskonnollisesti sopivia. Joulu tulee itsensä tavanomaisiksi tuntevien ihmisten luo. Jos siis tunnet itsesi harmaaksi ja juhlattomaksi, voit olettaa, että joulu ja Jumala ovat kiinnostuneita tulemaan luoksesi.

Joulu tulee nääntyneiden ja uupuneiden luo. Jumala tulee niiden luo, joiden voimat ovat loppuneet kesken. Joulu ja Jumala tulevat niiden luo, jotka fyysisesti, henkisesti tai hengellisesti ovat palaneet karrelle. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."(Matt. 11:28)

Joulu ei ole vain tasokasta tunnelmaa ilman sisältöä. Joulu ei ole vain omiin muistoihin kohdistunutta kaihomielisyyttä. Joulu on pysähtymistä miettimään sitä, mitä kerran Betlehemissä tapahtui ja mitä siitä meille on sanottu. Jouluna katse kääntyy Kristuksen syntymään ja niihin sanoihin, joita kerran lausuttiin. Marian tavoin voimme keskittyä siihen, mikä on tapahtunut ennen meitä. Minun uskoni perustuu siihen, että Jumala on jo ennen minua tehnyt uskomisen mahdolliseksi. Kristus on valmistanut juhlan.

Joulun voima on siinä, ettei sitä tarvitse keksiä uudelleen. Ei ole pakko luoda uusia juhlimisen aiheita, koska juhla on jo olemassa. Vuosisatoja ennen minua on tapahtunut se, minkä vuoksi minäkin voin juhlia."

(Eero Huovinen)

Sielun harjoituksia

Jesuiitta Hans Zollerin

 > haastattelu <

Kirkko ja kaupunki-lehdessä

16.9.2013
 toimittaja Tommi Sarlin

"Haluaisitko kohdata Jumalan ja tuntea Kristuksen paremmin?

Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän?

Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisissä harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksaa päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491-1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.

Ignatius kutsui jesuiittoja retriittiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakautuu neljään noin viikon mittaiseen jaksoon, joiden aikan vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin."

(Tommi Sarlin)

"Jesuiitta Hans Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen.

- Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edellyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä.Ohjaaja tuo vuorovaikutukseen kolmannen osapuolen, joka voi arvioida prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta.

Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa.

- Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia.

Edetessään syvemmälle itseensä vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei halua kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.

- Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus."

(Tommi Sarlin)

"Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin.

- Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina.

- Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen."

(Tommi Sarlin)

"Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin.

On vain koetettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaa rakastavin silmin. Hän ei tuominnut, vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla.

Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön.

Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme. Meidän ei tarvitse kuitenkaan leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä.

- Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä."

(Tommi Sarlin)

Lisäinfoa retriiteistä
  täältä ja täältä

Muuttolinnut

       

Jakaranda-kuoro:

 "Muuttolintu"

(san Anna-Mari Kaskinen, 

säv Pekka Simojoki)

Rukous on avoin ovi

"Rukousten kirja

arkeen ja juhlaan"

Toim. Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen,

Jaana Räntilä, Olli Valtonen

(Kirjapaja 2012)

"Rukous on mahdollisuus, kuin avoin ovi tai ikkuna, jonka toisella puolella on joku. Sen vastakohta olisi, että ei olisi ketään kenen puoleen kääntyä. Olisi vain autiota yksinäisyyttä.

Rukouksen ei tarvitse olla monimutkainen tai sisältää tiettyjä asioita. Jumala ymmärtää ja kuulee yksinkertaiset sanat, ihmisten ja asioiden nimet, sanoit ne sitten ääneen, kuiskaten tai hiljaa mielessäsi lausuen.

Rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä. Rukous on enemmän olemista kuin suorittamista. Rukous ei ole jotakin, mitä teemme, vaan jotakin, mitä olemme. Rukous ei vaadi paljon yrittämistä, ei ponnistelua, ei tahdonvoimaa. Rukous on lepoa.

Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa. Me olemme huolissamme, miten rukoilisimme ja osaammeko rukoilla. Kuitenkin rukous jatkuu kaiken aikaa sisimmässämme. Meidän rukouksemme on yhteyden etsimistä tuohon sisäiseen rukoukseen. Kun hiljenen, alan kuulla ja tavoittaa sisäisen rukouksen äänen.

Kun alan rukoilla, kohtaan aina myös itseni, oman syvimmän minuuteni, tunteeni, haavoittuvuuteni, kaipaukseni. Rukous on sitä, että lakkaan olemasta jotakin muuta kuin mitä olen ja alan olla se, joka olen. Matka kohti Jumalaa on matka kohti omaa sisintä."

(Pirjo Kantala)

"Rukous on parhaimmillaan dialogi. Vuoropuhelu. Siinä luotu puhuu Luojalleen, ja Luoja puhuu luomalleen.  Ensin mainittu on selvä juttu. Mutta miten Jumala puhuu meille?

Rukoilla voi eri tavoin. Tässä kirjassa puhutaan rukouksen kolmesta tasosta vanhan kirkon opetuksen mukaan. Yksi niistä on oraatio eli äänen lausuttu rukous. Sanoitetut, ääneen lausutut rukoukset kuuluvat luovuttamattomasti kristilliseen elämään. Jeesus opetti opetuslapsilleen Isä meidän-rukouksen. Toki sen voi lausua hiljaa mielessään, mutta sen voima on myös rukouksen ääneen lausutuissa sanoissa. Kokeile vaikka.

Vanha kirkko opettaa, että sanojen lisäksi tarvitaan myös sisäiseksi muuttuvaa, sanoittamatonta rukousta. Sellaisia ovat meditaatio eli mietiskelevä rukous ja kontemplaatio eli hyväksyvä, katseleva rukous.

Mitä on meditatiivinen rukous? Se on ennen kaikkea etsimistä. Ihmisen henki pyrkii ymmärtämään, miksi ja miten asiat ovat kristillisessä elämässä, voidakseen vastata ja liittyä siihen, mitä Jumala vaatii. Meditoiva rukous on keskittymiskykyä vaativa laji. Siksi kannattaa ankkuroida johonkin apuneuvoon, joita kristillinen traditio tarjoaa runsaasti. Se voi olla jokin kirja, Raamattu, ikoni, kirkkovuoden teksti.

Meditaatio on aivokuoren toimintaa kun taas kontemplaatio laskeutuu jonnekin alemmas. Mietiskelevä rukous käyttää hyväkseen ajattelua, mielikuvistusta, tunteiden liikettä, kaipausta. Meditaatiossa luetun mietiskeleminen johtaa luetun soveltamiseen kohtaamalla se omassa itsessään. Meditaatiossa on Jumalan puheenvuoron paikka. "Etsikää niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan," Jeesus sanoo (Matt. 7:7) Hengelliset isät ovat tulkinneet tätä seuraavasti: "Lukiessanne etsikää ja mietiskellessänne te löydätte; rukoillessanne kolkuttakaa ja kontempaaltion kautta teille avataan."

(Olli Valtonen)

"Meditointini alkaa siten, että luen Raamattua. Usein se on kirkkovuoden sen viikon teksti, joskus jokin muu raamatunkohta. Sitten lasken kirjan kädestäni ja kyselen, mitä uutta tästä - usein läpikotaisin tutusta - tekstistä voisin löytää. Mietiskelevä rukous, meditaatio, on muuten jotain sellaista, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuttu raamatunkohta, luulet ehkä olevasi selvillä jutusta. Mutta lue hitaasti ja kysy, mitä kohtia tällä kertaa nousee esiin.

Terapeutit kutsuvat sitä vapaaksi assosiaatioksi. Annat vain tajunnan nostaa esille juuri sillä kerralla asioita, jotka ensimmäisinä tulevat mieleesi. Ja myöhemmin huomaat, että ajatuksesi eivät olleetkaan täysin sattumanvaraisia, vaan että esiin nousevilla vapailla mielijohteilla oli oma tärkeä tehtävänsä. Henki itse liputtaa sanomattomin huokauksin vapaiden assosiaatioiden puolesta! Usein oivallus antaa odottaa eikä ilmesty ensimmäisellä lukukerralla. Se jää muhimaan."

(Olli Valtonen)

Päivän katselu psalmin 23 pohjalta

"Voit vahvistaa Jumalan rakkauden ymmärtämistä elämässäsi seuraavan meditaatioharjoituksen avulla:

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Tämän päivän olen kulkenut Hyvän Paimenen ohjauksessa. Mieleni vaeltaessa päivän tapahtumissa kysyn itseltäni, mikä on antanut minulle tänään elämää. Mikä on tuntunut hyvältä? Kun löydän ne hetket tai ihmiset tai asiat, kiitän niistä hiljaa mielessäni Hyvää Paimenta.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Matkani jatkuu päivän halki. Olen kulkenut kenties myös pimeässä laaksossa. Olen tuntenut ehkä jossain kohtaa päivää itseni avuttomaksi, vihaiseksi tai surulliseksi ja kysyn itseltäni, mikä on syönyt elämääni tänään. Mikä ei ole tuntunut hyvältä? Kun pysähdyn niihin hetkiin, vastustan halua tuomita iseäni tai muita. Sen sijaan puhun mielessäni tunteistani ja kokemuksestani Paimenelle. Luotan hänen apuunsa ja anteeksiantamukseensa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Käännyn sitten mielessäni huomista kohti ja pyydän, että tulevanakin päivänä saisin olla Hyvän Paimenen laumassa. Kerron hänelle, mitä erityistä kaipaan huomista varten ja kuka ihminen tai asia on erityisellä tavalla mielessäni.

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Lopuksi tunne, kuinka Hyvä Paimen voitelee pääni tuoksuvalla öljyllä, kun siunaan itseni Kolmiyhteisen Jumalan nimeen."

(Jaana Räntilä)

Ruumis on rukouksen maja

Teologi Lauri Maaralan haastattelu

Sana-lehti 16 /2013

toimittaja Janne Villa

>täältä<

"Jotkut ajattelevat uskon ja hengellisyyden kuuluvan ihmisen vain sielun alueelle, johonkin lihallisesta ruumiista erilliseen henkiseen ulottuvuuteen. Kuinka ruumis voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu tässä kehossa. Ei meillä ole muutakaan Jumalan kohtaamisen paikkaa.

Rukouksessa voimme tulla tietoiseksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä.

Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jota mikään muu ei pysty täyttämään. Yritämme täyttää sitä aukkoa ja tarvettamme milloin milläkin, kunnes jossain vaiheessa elämää huomaamme, ettei kukaan toinen ihminen, guru tai tavara voi tarjota vastausta."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Lauri Maarla pyrkii olemaan tietoinen ruumiillisuutensa yhteydestä Jumalan todellisuuteen, jotta hän osaisi olla hetkessä aidosti läsnä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

En ryntää ensimmäiseksi avaamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotain, joka avaa minut valppaaksi ja läsnä olevaksi juuri tälle päivälle. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta tai psalminjakeen.

Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa. "Isä, tässä olen!"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Ruumis on herkin instrumenttimme. Se on kivun, kärsimyksen ja pahan helpoin saalis. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme; ilot, surut, loukkauksen ja väkivallanteot.

Kehomme aistimustan kautta me ajattelemme, uskomme, luotamme, haavoitumme ja haltioidumme. Kaikki, mitä ruumiillamme teemme, on jo rukousta, kun kaikessa siinä käännymme Jumalan puoleen. Olipa se sitten vaikka hiljaista huokausta tai kätten tekoja.

Kun rukoilen, rukoilen sellaisena kuin olen, mitä ruumiissani tunnen, mitä sielussani ikävöin, mitä hengessäni huokaan. En erota niitä toisistaan, otan mukaani kaiken. Ruumiissani olen yhteydessä kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt, mitä ennen on ollut, kaikkiin teihin, joita olen kulkenut, kaikkiin elämänvalintoihin. Siellä on kaikki, mitä tahdon ja eniten toivon. Siinä kohtaan etsintäni, epäilyni ja totuudenjanoni.

Siellä jossakin syvällä sisimmässäni, toisilta piilossa, on salattu huone, jossa Jumala minut kohtaa ja jossa saan olla niin alaston ja paljas kuin ikinä voin. Missä muualla Jumala voisi minut kohdata kuin siinä tilassa, jonka hän itse on sisälleni luonut? Siellä muistan, mistä olen tullut, kenestä lähtöisin, kuka minua kaikessa odottaa ja mihin lähettää. Siellä pyydän, että minustakin löytyisi rukouksen maja ja Hengen asuinsija."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Luonnossa kävellessä voi avautua Jumalan hiljaiselle äänelle. Kävelyn aikana voit hidastaa hetkeksi askeltesi rytmiä ja rukoilla mielessäsi sinulle tuttua rukousta. Voit toistaa kävelysi ja hengityksesi luontaisessa rytmissä jotain psalminjaetta.

Myös Jeesus-rukous sopii hyvin kävelyrukoukseksi. Voit rukoilla hiljaa mielessäsi hengittäessäsi sisään "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika" ja uloshengittäessäsi "Armahda minua syntistä". Vie jonkin aikaa. että oppii tekemään tuon lyhyen rukouksen omien askelten ja oman hengityksen rytmissä, mutta pian se alkaa sujua. Vähän enemmän vie aikaa, että rukous alkaa toistua kuin itsestään ja laskeutuu syvemmälle mieleen.

Voit myös kuvitella, että Jeesus on kävelyllä kanssasi. Mitä tahtoisit sanoa hänelle? Ehkä pysähdyt kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä on sinulle. Kun eroatte, mistä kiität häntä? Mitä haluat painaa mieleesi ja ottaa matkaoppaaksi?"

(Lauri Maarala / Janne Villa)