Kiirastorstain kevät

"Olen kulkenut talven läpi

ilahtumatta mistään

kuin puu, joka omalla paikallaan

on kantanut kaamoksen taakkaa.

Nyt on kiirastorstain kevät,

ruskeat oksat janoavat valoa;

tästä on hyvä lähteä liikkeelle,

rakkaus on syttynyt uudelleen.

Huominen on tarkoitettu kohtaamispaikaksi,

ristin alla huulet janoavat

lohdutuksen lähdevettä."

(Niilo Rauhala)

Koko ruumis rukoilee

Janne Villa: 

Lauri Maaralan haastattelu

Vantaan Lauri-verkkolehdessä

7.6.2012

(löytyy >täältä<)

"Jotkut ajattelevat uskon kuuluvan vain sielun alueelle, lihallisesta ruumiista erilliseen hengelliseen ulottuvuuteen.

- Kuinka ruumiillisuus voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu kehossa. Ei meillä ole mitään muutakaan Jumalan kokemisen paikkaa, kommentoi kirkkoherra Lauri Maarala.

Käveleminen, syöminen tai lasten kanssa leikkiminen voivat olla rukousta ja meditaatiota, tietoista läsnäoloa.

- Rukouksessa voimme tulla tietoisiksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä."

(Janne Villa)

"Lauri Maaralalle on tärkeää opetella olemaan aidosti läsnä hetkessä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

- En ryntää ensimmäiseksi avamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotakin, joka avaa minut valppaaksi. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta ja psalminjakeen.

- Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa: "Isä, tässä olen!"

(Janne Villa)

"Ruumis on herkkä ja haavoittuva instrumentti. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme: ilot, surut, loukkaukset ja väkivallanteot.

Ruumis, on se millainen tahansa, on Jumalan lahja, Lauri Maarala painottaa. Ei ole yhdentekevää, kuinka kohtelemme sielumme temppeliä. Jos otamme vakavasti sielumme pyhyyden, otamme tosissamme myös toisten ihmisten pyhäkön. Siihen ei saa suhtautua väkivaltaisesti, sillä kaikki luotu on pyhää.

- Luomakuntakin on osa Jumalan ruumista. Me olemme osa Jumalan pyhää kosmosta, ja siitä syviä seurauksia. Emme voi tuhlata luonnonvaroja tällä vauhdilla.

- Emme voi mennä sen taakse, että jokin kaikkivaltias olento pelastaisi meidät tuholta, jonka itse olemme saaneet aikaan. Meille on annettu tehtäväksi pitää huolta luomakunnasta."

(Janne Villa)

"Rukoillessaan ja retriiteissä Lauri Maarala lukee erityisesti psalmeja, joissa ei epäröidä puhua Jumalasta vahvoin ruumiillisin kuvin.

- Psalmit ovat huutoa ja huokausta korkeimman instanssin puoleen. Niissä kuuluu lihaa ja verta olevan ihmisen keskustelu Jumalan kanssa. Ruumiissaan ihminen rukoilee ja taistelee Jumalansa kanssa.

- Kun luemme psalmeja uudelleen ja uudelleen, harjoitamme herkkyyttämme Jumalan edessä, sitä, että avaudumme hänen läsnäololleen ja tunnemme sen.

- En ajattele ilmaa, kun hengitän. Samalla tavalla Jumala on läsnä psalmeissa ja maailmassa, vaikken näe häntä: "Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua kuin karu ja kuivunut maa."

(Janne Villa)

Elää rakkaudessa

Tommy Hellsten - Christer Åberg:

"Matkalle pääsee jos pysähtyy"

(Kirjapaja)

"Minä pelkään sinua. Pelkään sairastumista, pelkään yksinäisyyttä. Pelkään, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja puhuvat, pelkään etteivät rahat riitä, pelkään tulevaisuutta, sitä etteivät asiat järjestykään. Minä pelkään pimeyttä ja korkeita paikkoja, pelkään itsevarmoja ihmisiä, minä pelkään kuolemaa. Minä pelkään elämää.

Pelko on elämän pahin vihollinen. Silti kaikki näyttävät pelkäävän. Kaikki paitsi lapset, joita rakastetaan, ja ne, jotka uskaltavat olla lapsia aikuisinakin. Mikä on heidän salaisuutensa?

Salaisuus on siinä, että he luottavat. He luottavat siihen, että he ovat aina kannettuja. He luottavat siihen, ettivät he ole koskaan yksin. He elävät rakkaudessa. Rakkaus on ainoa voima, joka kykenee voittamaan pelon. Rakkauden salaisuus on nimeltään yhteys. Missä ei ole yhteyttä, siellä on pelkoa."

(Tommy Hellsten)

"Ilon juuret kaivautuvat syvälle huolettomuuteen. Huolettomuus on vakuuttuneisuutta siitä, että elämässä kaikki on hyvin. Voi olla kuin taivaan lintu ja visertää pyhän huolettomuuden laulua päivästä toiseen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken on mentävä niin kuin minä itse olen kaavaillut, tai ettei meillä saisi olla vaikeuksia. Juuri vaikeudet ja vastoinkäymiset pyrkivät johtamaan meitä iloon osoittamalla, että me olemme itsessämme voimattomia. Ne pyrkivät murtamaan meissä esiin tunnon omasta heikkoudestamme. Ei voi löytää huolettomuutta niin kauan kuin uskoo vain itseensä. Ei meihin ole uskomista, tiedämme sen itsekin, ja siksi tarvitsemme jotain suurempaa. Kun sen löydämme, olemme turvassa, jota emme ole itse rakentaneet. Vain silloin voimme olla huolettomia ja vasta silloin voimme visertää."

(Tommy Hellsten)

"Rukous muuttuu rukoilijan ymmärtäessä, että kaikki hänelle on jo annettu. Kun tajuaa, että minulla on jo kaikki mitä syvyydessäni kaipaan, pyytäminen käy tarpeettomaksi. Rukoukseen tulee kuuntelemisen asenne. Alan kuunnella, mitä minussa on toteutumassa. Alan myös kuunnella, mikä minussa mahdollisesti asettuu tämän hyvän toteutumisen esteeksi. Tähän en tarvitse sanoja, vaan hiljaisuutta.

Rukoilijaa alkaa kiehtoa kaikki sellainen, mikä herkistää korvat kuuntelemiselle. Ei voi kuulla, jos ei ensin hiljene.Ei voi kuulla, jos ympärillä on jatkuva virikkeiden tulva. Ei voi kuulla, jos sisimmässään on vakuuttunut siitä, että Jumala on vastahakoinen antaja, jota täytyy monin tavoin vakuuttaa, maanitella, jopa manipuoloida. Mitä syvemmin tajuaa jo olevansa rakastettu, sitä enemmän rukoukseen tulee levollisuutta ponnistelun sijaan."

(Tommy Hellsten)

Kuunnella sydämellä

David Steindl-Rast:

"Kuunteleva sydän -

 kontemplatiivinen elämä"

(Edita Prima Oy 2012)

"Sydämellä kuunteleminen on tämän kirjan ydinsanoma, sillä se avaa ihmiselle hengellisen elämän salaisuudet. Tämä kuuntelemisen laji on myös benediktiinisen luostarisäännön selkäranka. Pyhän Benedictuksen sääntö alkaa sanalla "kuuntele" (lat. ausculta), ja tästä ensimmäisestä sydämellä kuuntelemisen eleestä koko  benedinktiininen Sääntö kasvaa kuin auringonkukka siemenestään.

Kuuntelemisen käsitteen ymmärtämiseksi perustavaa on tämä: kaikki mikä on, on saanut syntynsä Jumalan luovan Sanan kautta. Koko historia on dialogia Jumalan kanssa ja tätä dialogia Hän käy ihmisten sydämissä. Raamattu todistaa selkein sanoin, että Jumala on yksi ja tuonpuoleinen. Läpi koko raamatullisen kirjallisuuden kulkee ihmeellinen sisäinen tieto siitä, että me olemme Jumalan puhuttelussa. Tuonpuoleinen Jumala puhuu luonnossa ja historiassa ja ihmissydän on kutsuttu itseään ilmaisevan Jumalan puhutteluun; eikä vain puhutteluun vaan myös vastaamaan häneen puheeseensa."

(David Steindl-Rast)

"Onnellisuus ei perustu onnentunteeseen vaan sydämestä kumpuavaan sisäiseen rauhaan. Kun pysähdymme kuuntelemaan koko sielullamme voimme löytää sisäisen rauhan jopa keskellä sysimustaa pimeyttä, tuskaa ja kärsimystä. Raamatullinen traditio osoittaa tien vakuuttamalla, että olemme Jumalan puhuttelussa silloinkin, kun tunnemme vajonneemme synkimpään kuiluun.

Sydämen kautta muodostuu yhteys elämän lähteeseen, Jumalaan, joka  poreilee sydämessämme. Voidaksemme kuunnella sydämellä meidän täytyy yhä uudelleen palata sinne, samalla kun tarkkaamme sydämellä ympäröivää todellisuutta. Sydämellä kuuntelemalla löydämme tarkoituksen, sillä aivan kuten silmä havaitsee valon ja korva äänen, vastaavalla tavalla sydän on elin, jolla tunnistamme elämän merkityksiä."

(David Steindl-Rast)

"Päivittäistä kuulemisen ja vastaanottamisen harjoitusta kutsutaan kuuliaisuudeksi. Kuuliaisuuden käsite on näin paljon laajempi kuin tottelevaisuus. Laajimmassa mielessä kuuliaisuus tarkoittaa sydämen virittämistä kuulemaan, millainen kutsu jokaiseen moninaiseen ja monikerroksiseen tilanteeseen kätkeytyy.

Elämänmuoto, jossa ihminen asettuu kuuliaisesti vuorovaikutukseen Jumalan sanan kanssa, on Raamatun mukaan elämistä Jumalan sanasta. Se tarkoittaa itsenä ravitsemista sanalla samalla tavoin kuin ihminen tyydyttää fyysiset tarpeensa syömällä ja juomalla. Ihminen voi tunnistaa Jumalan sanan jokaisessa ihmisessä, asiassa ja kokemuksessa. Jokainen hetki päivästä kätkee sisäänsä tämän tehtävän ja harjoituksen; se on kutsu, joka kantaa ihmistä hetkestä toiseen."

(David Steindl-Rast)

"Ymmärys kasvaa, kun ihminen kasvotusten hänelle annetun todellisuuden kanssa. Elämä ollessaan todellakin annettua, on samalla myös lahjaa. Ja koska se on lahjaa, on se myös otettava kiitollisuudella vastaan. Aito kiitollisuus ei kuitenkaan pysähdy lahjaan, vaan ulottaa luottavaisesti katseensa lahjan antajaan. Usko on sydämen luottamusta kaikkien lahjojen antajaan. Tie sydämen rauhaan avautuu, kun oppii kiittämään silloinkin, kun antajan hyvyydet eivät ole ilmeisiä. Sillä onnellisuus ei tee meistä kiitollisia, vaan kiitollisuus tekee meistä onnellisia.

Ihminen on silloin kadottanut elämänsä päämäärän, kun hän ei enää erota sitä, mitä haluaa siitä mitä todella tarvitsee. Luopuessamme huomaamme tarvitsevamme yhä vähemmän, ja mitä vähemmän meillä on, sitä helpommaksi tulee sen arvostaminen mitä meillä jo on.

Hiljaisuus luo tällaiselle irti päästämiselle suotuisat olosuhteet. Hiljaisuus luo esineiden, ihmisten ja tapahtumien ympärille tilaa ja kutsuu niiden ainutlaatuisuuden esiin. Hiljaisuus tarjoaa meille mahdollisuuden tarkastella niitä yksitellen ja kiitollisin mielin."

(David Steindl-Rast)

Kaunista ja pyhää

Raili Gothóni:

"Kosketuksia

arjessa, hoidossa ja pyhässä"

(Kirjapaja 2012)

"Pyhyys ja kauneus kuuluvat yhteen. Ne antavat toivoa ja lupauksen hetkellisyyden ja kuolevaisuuden ylittävästä olemassaolosta ja paremmasta maailmasta. Olisikohan niin, että esteetiikka on etiikan äiti. Kauneus herättää halun hyvyyteen ja suojelemiseen.

Jumala on lähestymätön, tuonpuoleinen. Samalla hän lähestyy ihmistä ja puhuttelee häntä. Jumala on kauneus, ja kauneus koskettaa, koska siinä on aavistus Jumalasta. Kauneuden vaaliminen on osa hengellisyyden vaalimista. Jos haluaa etsiä Jumalaa, voi aloittaa kauneudesta. Luonnonkauneus, erityisesti maisemanäkymät tai säätilat saattavat herättää hartauden ja pyhyyden kokemuksia. Kauneudessa voi kohdata Jumalan säteilyä, ja se on keino aloittaa matka Jumalan, kaiken kauniin Luojan luokse. Se ei vielä kerro kuka Jumala on, mutta ilmaisee sen, että Hän on.

Pyhyys täydentyy kuin taide tai hyvä runo dialogissa kauneuden ja ihmisen välillä. Avoin taideteos ja pyhän kosketus puhuttelevat tai oikeastaan haastavat ihmistä dialogiin. Jokainen ihminen on kutsuttu tekemään maailma kauniimmaksi osallistumalla jatkuvaan luomiseen ja näin yhdistämään näkyvä ja näkymätön maailma.

(Raili Gothóni)

"Hengellisyys ja usko eivät ole tavallisen arkielämän ulko-tai yläpuolella. Henkisyys ja hengellisyys ovat ihmisen ominaisuuksia ja osa jokaista ihmistä. Ihmisen täytyy kuitenkin tunnistaa hengellinen olemuksensa, hyväksyä se ja olla tietoinen mahdollisuudestaan elämässään toteuttaa ja kehittää myös tätä elämän ulottuvuutta. Hengellisyys ilmenee kykynä havaita ja ottaa vakavasti se, että on olemassa hengellisiä voimia, hyviä ja pahoja, rakentavia ja tuhoavia. Niiden vaikutusta ihminen voi toimillaan joko edistää tai estää.

Pyhän kosketus tulee vahvemmaksi vastakohdassaan, pahan ja kärsimyksen kohtaamisessa. Ihmisellä on vain tyhjät ihmettelevät kädet hänen päästessään tai joutuessaan kosketuksiin elämän rajallisuuden kanssa. Elämä ei olekaan ehyt ja kokonainen, vaan rosoinen ja epätäydellinen.

Ennen kuin pyhä tai paha on valittavissa, se on tunnistettava. Mikä tahansa valinta ei ole mahdollinen. Vaikka kuinka ihminen haluaisi valita vain joko pahaa tai hyvää, hän aina valitsee jossain mielessä ne molemmat. Pahan kohtaaminen on elämän kohtaamista, mutta pahalle antautuminen on elämän menettämistä. Rajallista ihmistä koskettaa ihmista suurempi. Pyhyyden kokemuksessa heijastuu kaipuu ihmisen rajallisuuden ja rikkinäisyyden yläpuolella olevaan todellisuuteen."

(Raili Gothòni)

Pääsiäisaamu

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Joukko naisia on hiljaisen lauantain jälkeen saapunut anivarhain Jeesuksen haudalle. He kokevat yllätyksen, hauta on avattu ja tyhjä. He näkevät enkelinäyn ja heille sanotaan, että he etsivät Jeesuta kokonaan väärästä paikasta, sillä hänhän oli sanonut, että hän kärsii, kuolee ja nousee ylös.

"Muistakaa", sanovat enkelit. Naiset tottelivat ja muistavat. He lähtevät kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta jo ennen kuin ovat hänet kohdanneetkaan. Näin koittaa pääsiäisaamu. Näin lähtee liikkeelle sanoma Ylösnousseesta. Näin alkaa kristillinen kirkkohistoria.

Jonkun Augustinuksen, Franciscuksen, Lutherin kokemus, usko, todistus, palautuu lopulta näiden hätääntyneiden naisten pääsiäisaamun varhaiseen kokemukseen. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Nyt hän saa nauttia elämän maljan.

Kärsimyksestä Jeesus puhuu Getsemanessa. Siunauksen maljasta hän puhuu asettaessaan ehtoollisen yläsalissa ja ojentaessaan opetuslapsilleen viinimaljan. Toinen on yrttitarhan, toinen yläsalin malja. Kuitenkin sama on malja, koska emme voi niitä erottaa toisistaan.

Ruusumaanantaina alkoivat ruusut kukkia Jeesuksen kärsimisen tiellä. Ne kuihtuivat. Jäljelle jäivät vain okaat. Jäljelle jäi orjantappurakruunu. Siitä Jeesus teki ikuisen ja katoamattoman kunnian kruunun.

Nyt Jeesukselle ojennetaan elämän maljan. Jeesus, jonka me kohtaamme, ojentaa elämän maljan meille jo nyt. Meidän ei tarvitse jäädä odottamaan, vaan saamme jo nyt tyhjentää maljan pohjaa myöten. Elämän malja on ylitsevuotavainen malja. Tämä on ihmeellinen vertaus ylösnousemususkosta. Sitä ei ole tarpeen tulkita, sen voi vain elää ja kokea todeksi.

Tämä kuva ei puhu lähinnä maljasta, eikä se puhu lähinnä viinistä. Siinä on kysymys kuohuvasta tapahtumasta, jossa rajat särkyvät ja kaikki reunat ja muurit osoittautuivat liian mataliksi. Jotain tällaista on ylösnousemususko. Siinä elävä voi vain sanoa psalminkirjoittajan mukana: "Minun maljani on ylitsevuotavainen."

(Juhani Rekola)

"Mietin, millaista on olla malja, joka valuu yli ja yli,

eikä koskaan tyhjene?" 

(Jarkko Laine)

Hiljaisen viikon lauantai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Jeesus haudataan, kun sapatti on juuri alkamassa. Joosef Arimatialainen laskee hänen runnellun ruumiinsa hautaan. Yhtä köyhänä kuin Jeesus tuli maailmaan, yhtä köyhänä hän lähtee maailmasta.

Pääsiäislauantaina seurakunta on  todella nollapisteessä. Kaikki on hävinnyt: toiveet, näyt, odotukset. Kannattajat ovat hajalla. Mestari on tuonelassa.

Jos meistä tämän päivän kristityistä tuntuu, että nykyisessä kirkossa ja kristikunnassa tilanne on epätoivoinen, saamme muistaa, että vielä toivottomampi se oli ensimmäisenä pääsiäislauantaina.

Jumala tuntuu olevan kuollut. Kuitenkaan taivaan Jumala, Jeesuksen Isä, ei ole kuollut, vaikka hän onkin hirivttävällä ja pelottavalla tavalla äänetön. Tuska on jäljellä pitkäperjantain jälkeen niin maan päällä kuin taivaassa.

Tämän tuskan kuva on Pièta, äiti, joka pitää sylissään kuollutta, raadeltua poikaansa, joka on otettu ristiltä. Jos se on inhimillisen kärsimyksen, niin se on myös taivaallisen kärsimyksen kuva. Jumala kärsii, vaikka joskus on opetettu, että Jumala itse ei voi kärsiä.

Ristiltä Jeesus lohduttaa äitiään ja huutaa avuksi isää, kuten moni onneton lapsi on avukseen huutanut. Hän ei saa vastausta. Ehkä tämä on uhri yli uhrin: hylätyn huuto ristillä ja sitä seuraava Jumalan, Isän, äänettämyys.

Jeesus haudattiin. Niin myös meidät lasketaan kerran hautaan. Hauta kuuluu välttämättömyyden maailmaan. Tässä maailmassa me kuolemme. Tässä maailmassa meidät haudataan. Edessämme on pitkä pääsiäislauantai. Tai ehkä se on lyhyt. Tai ehkä se on ajaton.

Jollei hautaan loista pääsiäisaamun valo, ei sinne mikään muukaan valo voi hohtaa. Silloin loppu on hiljaisuutta ja mielettömyyttä. Jos loppu on mieletön, on sitä myös alku, on myös kaikki niiden välillä. Koko elämä.

Silloin on pimeys meidän ympärillämme tihentynyt läpitunkemattomaksi."

(Juhani Rekola)

Pitkäperjantai

Juhani Rekola:

 "Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Jeesus ristiinnaulitaan ja kuolee pitkänäperjantaina.

Risti on kristinuskon tunnus. Saatamme kuvitella, että Jeesus valitsi ristin uuden uskon sopivaksi tunnukseksi. Hän ei kuitenkaan keksinyt ristiä. Risti oli jo ennen häntä. Risti on kai tämän elämän selvin kuvio, niin yksinkertainen, että lapsi muodostaa sen ensimmäisenä saatuaan pari tikkua käteensä tai kynän ja paperin. Risti on tämän elämän kuvio. Me odotamme ja toivomme suoria viivoja, mutta meidän suurimmatkin viivamme leikkaavat lopulta toisensa.

Mitä tapahtui Jeesuksen ristillä? Verho tuntui peittävän kaiken, vaikka Jeesuksen kuoleman hetkellä temppelin esirippu repeääkin keskeltä kahtia. Samalla hetkellä alkaa pimeys, jota on kestävä hamaan yhdeksänteen hetkeen. Yhäti tuntuu yhdeksäs hetki olevan edessä ja pimeys vallitseva.

Jeesus kantoi maailman synnin. Vaikka emme hyväksyisikään synti-sanaa, on jokaisen pakko tunnustaa, että meidän ihmisten kohdalla on mennyt jotain perusteellisesti vikaan. Tämä vikaantuminen on juuri synti. Kaikki maailman synti painaa ristillä Jeesusta. Apostoli sanookin, että Jumala teki Jeesuksen meidän tähtemme synniksi.

Meille tapahtuu juuri päinvastoin kuin Jeesukselle hänen oikeudenkäynnissään: Jeesus, viaton tuomitaan kuolemaan; meidät, vialliset, armahdetaan elämään. Siksi ei ole niin mahdotonta ja pelottavaa syntiä, ettei sitä voitaisi sopia ja saada anteeksi, kun se asetetaan yhteyteen Jeesuksen ristin kanssa.

Jeesus kamppaili toivottoman taistelun elämää tuhoavien tuomiovaltojen kanssa. Ne voittavat myös meidät, ja kuitenkin voimme voittaa ne, kun saamme asettaa ne Jeesuksen ristintaistelun yhteyteen.

"Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Ne ovat Luukkaan mukaan Jeesuksen viimeiset sanat ristillä.

Jeesus huusi viimeiset sanansa suurella äänellä. Tämäkin huuto kaikuu hiljaisella viikolla. Jeesus huusi keskellä pimeyttä. Sitä huutoa seurasi kuolema. Hän ei säästynyt kuoleman huudolta. Emme säästy mekään.

Vaikka emme voikaan täysin käsittää sitä, mitä kerran ristillä tapahtui, emme sitä selvin sanoin tulkita, me saamme - ja meidän on pakko - nähdä se tapahtumana, josta emme pääse milloinkaan irti.

Risti on meille joko siunauksen tai kirouksen merkki. Jeesuksen risti on meidän kaikkien kohtalo joko tuomioksi tai armoksi."

(Juhani Rekola)

Virsi 63

Oi rakkain Jeesukseni,

piinattu, verinen,

jo särkyy sydämeni,

kun tuskaas muistelen.

Sua taivaan kunnialla

ylhäällä palveltiin,

nyt orjantappuralla

pää pyhä kruunattiin.

2.

Ah kuinka, Herra taivaan,

säikähtyy sieluni,

kun kärsimääsi vaivaan

on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja

vain vihan ansaitsin.

Ristisi tähden kurja

sain armon kuitenkin.

3.

Vie minut, Paimen hyvä,

taas omaan laumaasi.

Suo, armolähde syvä,

kuin ennen lahjasi.

Suloista taivaan mannaa

soi Henkes sanastas.

Vieläkin voimaa anna,

oi Herra laupias.

4.

Nyt kiitos haavoistasi,

syntisten ystävä!

On ristinkuolemasi

minulle elämä.

Suo voimaa loppuun asti

sinua seuraamaan,

sinussa luottavasti

myös kerran kuolemaan.

5.

Kun joutuu viime retki,

oi Jeesus, vahvista.

Tuo kova lähdön hetki

armollas huojenna.

Ja sieluni kun aivan

jo nääntyy tuskassa,

kirvoita alta vaivan

vaivasi voimalla.

6.

Suo ristinuhrin loistaa

lohtuna pelkooni.

Se ahdistuksen poistaa,

tuo rauhan sieluuni.

Vain katson kasvojasi,

jään, Jeesus, turviisi.

Näin sinun kuolemasi

on minun voittoni.

Kiirastorstai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Kiirastorstain teksti katkaisee etenevän kärsimysevankeliumin ja siirtää meidät hetkiin ennen Getsemanea. Jeesus asettaa ehtoollisen yläsalissa tarjoten opetuslapsilleen leivän ja viinimaljan. Näin keskeytyy ristin tien kuvaus, ja kärsimyksen, vaikenemisen ja mielivallan maljojen rinnalle nousee uusi malja, siunauksen malja.

Maljasta Jeesus puhuu Jumalalle Getsemanessa:..."ota tämä malja minulta pois." Maljasta hän sanoo yläsalissa opetuslapsilleen:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne." Toinen malja on yläsalin, ja toinen on yrttitarhan malja. Toinen on siunauksen, ja toinen kärsimyksen malja. Kuitenkin sama malja, koska emme voi niitä erottaa toisistaan. Yhdessä ne muodostavat elämän ylitsevuotavaisen maljan.

Kärsimyksestä on puhuttu hiljaisen viikon ensimmäisellä puoliskolla. Kärsimystä emme saa hyväksyä. Meidät on pantu taistelemaan sitä vastaan. Ristiä emme saa hyväksyä omalla kohdalla ja vielä vähemmän toisen kohdalla. Mutta siinä kärsimys on. Siinä risti on. Tässä maailmassa me elämmme ja tässä maailmassa me kuolemme. Emme voi ehkä muuttaa sitä, mikä olisi muutettava.

Niin meidän on hyväksyttävä se, mitä emme saisi hyväksyä. On löydettävä oikea asenne siihen, mikä näyttää olevan pakollista ja välttämätöntä. Emme ollenkaan usko, että kärsimys tulee Jumalalta. Sanovat, että Jumala lähettää meille vastoinkäymisiä koetellakseen meidän uskoamme. Kyllä hän varmasti tuntee meidän uskomme voiman ja voimattomuuden ilman että hänen täytyy sitä koetella.

Tai luvataan, että Jumala ei pane kovempaa taakkaa kuin  mitä ihminen jaksaa kantaa. Kuitenkin näemme monen nääntyvän aivan liian raskaan taakan alle. Ja luvataan, että niin kuin on päivä, niin on voimakin oleva. Kuitenkin monen voima loppuu jo paljon ennen illan tuloa.

Kärsimystä Jumala ei lähetä. Se kuuluu tämän elämän käsittämättömiin ja vääristyneisiin kasvoihin. On löydettävä oikea asenne siihen, mikä on välttämätöntä. On nautittava kärsimyksen maljasta siunauksen maljana. Siunaus on täten kätkettyä, etsittyä ja löydettyä. Siunaus usein kätkeytyy onnettomuuteen, pimeyteen ja hätään. Ei ole niin mustaa onnettomuuden luolaa, ettei se voisi valjeta siunauksen pyhätöksi.

Jeesus sanoo maljasta:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne." Se pätee jo kärsimyksen maljaan. Se on otettava. Se kulkee kädestä käteen, ja monet kädet sitä ojentavat nautittavaksemme. Mutta voimme nauttia sen myös siunauksen maljana, ja siitä Jeesus lähinnä puhuukin:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne."

Ehtoollispöydässä olen aina tämän maljan ääressä. Minulta riisutaan menneisyyden taakkoja ja minulle julistetaan vapautusta tulevaisuuden peloista."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon keskiviikko

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Pilatus kutsuu kokoon ylipapit, hallitusmiehet ja kansan. Hän ehdottaa Jeesuksen vapauttamista. On kaksi tuomittua, Jeesus sekä hänen lisäkseen Barabbas, jota syytetään kapinasta ja murhasta. Vaali tapahtuu näiden kahden välillä. Mitä olisi tapahtunut, jos se olisi tapahtunut, mikä ei tapahtunut? Mitä olisi seurannut, jos suurena historiallisena ratkaisuhetkenä olisikin valittu juuri päinvastoin kuin tehtiin?

Entä omassa elämässäni? Jos olisin vuosia, vuosikymmeniä sitten tärkeässä tienhaarassa seistessäni lähtenytkin toiselle tielle? Emme koskaan tiedä, mitä käyttämättömän vaihtoehdon valinta olisi tuonut mukanaan.

Barabbas vapautetaan. Hän sai ensimmäisenä ihmisenä kokea, miten Jeesuksen kuolema tekee ihmisen vapaaksi. Jeesus tuomitaan. Tie ristille alkaa. Simon Kyreneläinen saa kantaa osan matkaa Jeesuksen ristiä. Mielivallalle Jeesus on alttiiksi annettu, kun häntä käytetään aseena toisia ihmisiä vastaan. Näin tapahtuu, kun pakotetaan joku kantamaan Jeesuksen ristiä. Yritetään ulkopuolella olevat sitoa tiettyihin käyttäytymismuotoihin ja kristilliseen moraaliin."

(Juhani Rekola)

"Jeesus on annettu alttiiksi mielivallalle, kun hän on jaettuna täällä meidän keskellämme. Loputon määrä erilaisia oppeja, opetuksia, näkemyksiä, maailmankatsomuksia kulkee hänen nimissään. Jostain syystä hän jätti meille niin avoimen evankeliumin, että se voidaan ymmärtää eri tavoin, vaikka eräät kyllä sanovatkin, että Jumalan sana on selvä ja yksiselitteinen.

Jostain syystä Jeesus saattoi sanoa saman totuuden sekä hyvin ahtaasti: "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan" sekä sanomattoman avarasti: "Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."

Jeesuksen seuraaja saa myös kokea tämän mielivallan. Hänet ymmärretään väärin ja tahdotaan ymmärtää väärin. Hän saa tuntea olevansa eristetty silloin, kun hän tarvitsisi yhteyttä, ja hänen on pakko kulkea joukon mukana, kun hän haluaisi olla yksin. Jos hän yrittää taistella totuuden puolesta, sanotaan, että häneltä puuttuu kristillinen rakkaus. Jos hän yrittää yrittää ymmärtää ja rakastaa, sanotaan, että hänelle ei ole selvää linjaa. Jos hän erehtyy - ja hän erehtyy usein - nähdään vain tuo erehtyminen, eikä sitä anneta anteeksi. 

Mitä syvemmälle hän menee, sitä vähemmän häntä suvaitaan.

Mielivallan maailma on se maailma, jossa me elämme. Jumala ei ole täällä maailmassa yrittääkseen auttaa muutamia ja jättääkseen toiset apua vaille. Kärsivänä hän on täällä meidän kaikkien keskellä. Kärsiessämme saamme kokea ja tuntea, että hän kärsii mukanamme ja me hänen mukanaan."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon tiistai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Uuden aamun valjetessa Jeesus viedään ylimmäisen papin talosta tuomittavaksi. Sitä ennen häntä on piesty ja pilkattu. Odottaisimme, että Jeesus antaisi selvän ja kirkkaan todistuksen kaikkien tuomareiden ja oikeusistuimien edessä. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Hän on profeetan kuvaamana äänetön lammas keritsijäin edessä.

Jeesus sai myös itse kokea epämääräisyyttä ja äänettömyyttä ihmisten puolelta, lähimpienkin. Viholliset huusivat, ystävät olivat ääneti. Äänettömyyttä Jeesus sai kokea myös Jumalan taholta. Vielä Getsemanessa enkeli vahvisti häntä. Sitten enkelit poistuivat. Alkoi Jumalan vaikeneminen. Ristiltä kuuluvaan tuskan ja epätoivon huutoon ei tule mitään vastausta. Taivas on suljettu. Hiljainen viikko on siten hiljaa olevan, äänettömän Jumalan viikko.

Me kaikki elämme vaikenemisen maailmassa. Aivan samassa maailmassa elää hän, joka uskoo ja hän, joka kieltää. Maailmankuva on parhaimmillaankin vaikeneva kuva.

Ken uskoo Jumalaan, elää myös epäselvässä, hämärässä maailmassa. Alkaessaan uskoa hän ei ole siirtynyt suinkaan selvään ja kirkkaaseen olotilaan. Päinvastoin hän on ennen säästynyt ongelmilta, jotka nyt alkavat polttaa ja johin ei tule vastausta.

On paljon sellaista, mitä emme vähääkään käsitä. Koko maailmanhistoria kaikkine mielettömyyksineen on täysin käsittämätön. Emme näe siinä Jumalan työtä ja Jumalan johdatusta. Emme havaitse, että hyvä saa palkkansa ja paha rangaistuksensa. Vaikeasti käsitettävä on myös henkilökohtainen usko ja elämä. Emme useinkaan koe mitään Jumalan johdatusta. Rukouksiamme ei kuulla.

Joku sanoo, että on Jumalan suurta rakkautta, että meidän kaikkia rukouksiamme ei kuulla. Kuitenkin me odotamme toisenlaista rakkautta. Hämärässä, epäselvässä ja mielestämme äänettömän Jumalan maailmassa me elämme. Kuinka toivommekaan, että Jumala ilmaisisi itsensä niin selvästi, ettei olisi yhtään kieltäjää, ei yhtään epäilijää. Kuinka toivommekaan, että, kuten profeetta rukoilee,  Jumala itse halkaisisi taivaat ja astuisi alas. Niin ei tapahdu.

On niin pimeää, että emme näe häntä selvästi. On niin paljon valoa, että emme kykene häntä kieltämään.

Tämä vaikenemisen maailma on meidän maailmamme. Tässä maailmassa me elämme ja tässä maailmassa me kuolemme. Emme voi pakottaa Jumalaa ilmestymään ja puuttumaan tämän maailman asioihin sillä tavalla kuin toivoisimme, emmekä puhumaan meille ja muille haluamallamme tavalla.

Tässä maailmassa Jeesus kärsi ja kuoli. Siinä mekin kärsimme ja kuolemme."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon maanantai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Kutsun hiljaisen viikon maanantaita ruusumaanantaiksi.Tätä nimeä on käytetty joskus siitä päivästä, joka edeltää paastonajan aloittavaa laskiaistiistaita. Nimi ruusumaanantai sopii kuitenkin vielä paremmin ristintien alkamispäivään.

Ruusut kukkivat Vapahtajan kärsimisen teillä. Ruusut, hehkuvanpunaiset, kuvaavat verta ja kärsimystä, uhria ja rakkautta. Ne kuihtuvat kuitenkin. Jäljelle jäävät oksat, okaat ja piikit. Niistä punotaan ja väännetään orjantappurakruunu. Näin ruusut hehkuvat ja haavoittavat.

Monta kertaa Jeesus oli puhunut opetuslapsilleen siitä, että Ihmisen Pojan pitää kärsiä ja kuolla. Alkukielessä sana "pitää" on korostettu ja kaikuu kuin vasaran iskuna. Ihmisen pojan pitää kärsiä ja kuolla. Jostain syystä se on ainoa mahdollisuus.

Jeesus oli ihminen. Tämä on koko Uuden testamentin sanoma. Vaikea on ollut uskoa sitä, ja vaikea on ollut pitää siitä kiinni. Tavallisena ihmisenä hän eli, tavallisena ihmisenä kuoli, eikä suinkaan taivaallisena olentona inhimillisessä valepuvussa. Hän oli tavallinen ihminen. Tosin hän teki ihmeitä, mutta oli joskus kykenemätön niitä tekemään. Hiljaisella viikolla käyvät ihmeet vähiin.

Hyvin inhimillinen on Raamatun sana maljasta, jonka Jeesus tahtoo Jumalan ottavan häneltä pois. Sen jälkeen hän puhuu omasta tahdostaan ja Jumalan tahdosta. Kaksi tahtoa vastakkain: ihmisen tahto ja Jumalan tahto. Jeesus ei sano, että hän muuttaa tahtoaan, vaan hän alistuu siihen, että Jumalan tahto saa tapahtua.

Koko hiljaisen viikon ajaksi jäävät nämä kaksi tahtoa vastakkain."

(Juhani Rekola)

Ristintiellä

Anna-Maija Raittila:

"Ristin tien äärellä"

(Kirjapaja 2011)

"Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämän lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luukas 2:34-35)


"Jeesus kohtaa äitinsä ristintiellä.Heidän kärsimyksensä on yhteinen.

Miekka on jo monta kertaa lävistänyt Marian sydämen. Ehkä hän on muistanut vanhan Simeonin sanoja erityisesti silloin, kun Jeesus 30 vuotta täytettyään erkani äidistä ja kotiperheestä ja lähti pois, lakkasi puhuttelemasta häntä äidiksi eikä ollut tietävinään, kun Maria toisten lastensa kanssa yritti tulla hakemaan esikoistaan hullun retkiltä kotiin. Puhdas, ihana poika oli lyöttätynyt syntisten seuraan, niin juorut kertoivat, alkanut tuntea yhä rajumpaa vetoa laitapuolen ihmisiin, arvostellut ankarasti hengellisiä johtajia...

Mutta kipeimpienkin viiltojen aikaan Maria-äidin sydämessä lepatti Betlehemin tallin valo. Hänessä pysyi tallella kaikki, mitä hän alusta saakka oli kätkenyt sydämeensä ja tutkistellut, vaikkei hän tuota kaikkea ollut koskaan päässyt ymmärtämään. "Minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."

Tässä perusluottamuksessa, jota Jeesus-lapsi oli imenyt itseensä suoraan äidin sydämestä, oli pohjana Taivaallisen Isän uskollisuus. Se oli ohjannut Mariaa jokaisesta kivun ja hämmennyksen vaiheesta takaisin lepoon. "Tapahtukoon minulle...."

Ja nyt he kohtaavat toisensa ristintiellä, äiti ja poika. Äiti saa olla niin neuvoton kuin on. Hän on vain lähellä rakkaintaan, niin kuin Jeesus on lähellä häntä. He molemmat ovat Isän salatun pelastussuunnitelma täydellisessä suojassa.

Maria lähestyy uutta kutsumustaan. Hänen kaikki vaiheensa Herran äitinä ovat valmistaneet häntä uuteen äitiyteen: hänen on määrä tulla kuvaksi kirkosta, ristillä kuolevan Kristuksen seurakunnasta - äidinhelmasta, jossa on tilaa olla avuton lapsi, Jumalan lapsi.

Ehkö Marian esikuva ole tänään, omana aikanamme, tapeen kipeämmin kuin milloinkaan ennen? Kovat arvot temmeltävät, ylemmyyden ja kilpailun viettelys hämmentää niitäkin naisia, jotka aavistavat oikean tien, Marian sydämen tien.

Meidän on rukoilta koko maailman naisten puolesta: että jokainen löytäisi Marian omassa elämässään, eri vaiheissaan, erilaisissa tehtävissään: että löytäisimme Marian kuuliaisuuden, että meissä kasvaisi halu olla vaatimattomasti läsnä, auttaa toisia olemaan heitä lähellä, kuunnellen ja tilaa antaen."

(Anna-Maija Raittila)

"Maria, Herran äiti ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen, ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen.

Maria, Herran äiti, vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija maan päälle tullut on.


Maria, Herran äiti, jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin, kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi ja ristiinnaulittiin.

Maria, Herran äiti, uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin vain lupauksen sana,
vain armon kantamana hän kulki eteenpäin.

Ja niin kuin Herran äiti myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi. Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi."

(Anna-Maija Raittila)

Hiljaisen viikon rukouksia

Hiljaisen viikon rukouksia

(> täältä >)

"Palmusunnuntaina

seuraan Sinua, 

aasilla ratsastava kuningas.

Jeesus, tervetuloa

kotiini ja sydämeeni."

"Malkamaanantaina olen 

kanssasi Getsemanessa.

Rukoilen apua ahdistuksessani.

Tapahtukoon Sinun tahtosi!"

"Tikkutiistaina mieleni 

valtaavat väärät syytökset,

joilta en voi puolustautua.

Olethan vierelläni 

vihollisteni edessä."

"Kellokeskiviikkona 

pesen käteni ja pakenen 

vastuuta kuten Pilatus.

Pois se minusta!

Anna anteeksi heikkouteni."

"Kiirastorstaina liityn

viimeisen illan aterialle.

Mikä ilo nauttia ruuasta, 

juomasta, seurasta!

Kiitän siitä tänään,

ja aina ehtoollisella."

"Pitkänä perjantaina 

katson ristiä.

Ristin juurella huudan kanssasi:

Jumalani, Jumalani,

miksi minut hylkäsit!"

"Lankalauantaina on aivan hiljaista.

Risti on tyhjä.

Sinä pyhitit haudan lepopaikaksi.

Herra, armahda minua."

Vaella Pääsiäiseen

(> täällä <)

Pitkäperjantai-iltana

"Sinä auringon pimetessä

yksin ristille hyljätty Jeesus,

huudan sinua oman pimeyteni pohjalta!

Ota haltuusi minussa myllertävät

vieraat voimat,

paina rintaasi vasten

nämä kylmyyden voimat,

keräile syliisi

minun hajalle peloteltu henkeni,

tämä vihan valtaan suostunut sydän!"

(Anna-Maija Raittila)

Pitkäperjantai-iltana 2.4.2010 meren äärellä