Keskustele Jumalan kanssa

 

Joyce Meyer

"20 x parempi päivä"

(Kuva ja Sana 2017)

"On mahdotonta olla kristitty ilman rukousta

- niin kuin on mahdotonta olla hengissä, jos ei hengitä."

(Martti Luther)

"Luulen, että monet eivät aloita päiväänsä puhuen Jumalalle, koska eivät täysin ymmärrä, kuinka suuri kunnia ja etuoikeus on olla kutsuttu tekemään niin. Käytän tarkoituksella sanontoja "puhua Jumalalle" ja "käydä keskustelua Jumalan kanssa", enkä ainoastaan sanaa "rukous".  Arvelen saavamme kovin usein kuulla, että meidän tulee rukoilla ja siksi kenties ylihengellistämme tuon käsitteen. Näemme rukouksen enemmän ikään kuin työnä tai velvollisuutena ja toimimme epäviisaasti, jos yritämme elää ilman sitä. 

Rukousta on, kun pyydämme Jumalaa vastaamaan omiin tai jonkun toisen tarpeisiin. Se on Hänen ylistämistään ja kiittämistään. Se on asioiden antamista Hänen hoitoonsa ja sitä, että jaamme rehellisesti murheemme ja huolenaiheemme Hänen kanssaan. Ei ole asiaa, jota emme voisi jakaa Jumalan kanssa. Voit puhua Hänelle kaikesta ilman pelkoa siitä, että tulet väärinymmärretyksi tai että sinut tuomitaan tai vikojasi moititaan.

Kun puhumme Jumalalle, avaamme Hänelle oven astua päiväämme - ongelmiimme ja tilanteisiin - ja annamme Hänen tehdä sen, mitä emme itse voi tehdä. Se, että puhut elämästäsi Jumalalle, ei muuta olosuhteitasi välittömästi, mutta se muuttaa jotakin sinussa. Rukous antaa tarvitsemiasi voimia, jotta jaksat kulkea päivän läpi ja auttaa sinua uskomaan, että et ole yksin."

(Joyce Meyer)

"Keskustelu edellyttää sekä puhumista että kuuntelemista. Siksi haluan kannustaa sinua uskomaan, että voit sekä kuulla Jumalaa että puhua Hänelle. Monet eivät ole varmoja siitä, puhuuko Jumala todella meille. He saattavat uskoa, että Jumala teki niin Raamatun aikoina, mutta ovat epävarmoja, tekeekö Hän niin tänäkin päivänä. Olen iloinen voidessani kertoa sinulle Jumalan sanasta sekä omasta ja toisten kokemuksesta, että Jumala puhuu ja Hän varmasti puhuu myös sinun kanssasi. Kuullaksesi Häntä sinun täytyy kuunnella.

Kun puhun Jumalan äänen kuulemisesta, ihmiset kysyvät usein: "Miten me kuulemme Jumalaa? Puhuuko hän meille korvin kuultavalla äänellä?" Varmasti Jumala voi puhua korvin kuultavalla äänellä, mutta useimmiten Jumala puhuu meille muilla tavoin. 

Jumala puhuu Sanansa kautta

Ensimmäinen tapa, jolla Jumala puhuu meille, on Hänen sanansa. Siksi on tärkeää tutkistella Raamattua, ei pelkästään lukea sitä. Ohjeet, lupaukset, toivo, ohjaus, esimerkit - ne kaikki ovat siellä! Jos haluat kuulla Jumalan äänen, kannustan sinua käyttämään joka päivä aikaa Sanan äärellä. Kaikki Raamatussa sanottu on Jumalan sanaa sinulle. Kehotan sinua pitämään Raamattua henkilökohtaisena kirjeenä erityisesti sinulle. Kun luet sitä, usko, että Jumala puhuu suoraan sinulle Hänen tahdostaan elämääsi varten.

Jumala puhuu sisäisen rauhan kautta

Jos pyydät Jumalaa auttamaan sinua päätöksen tekemisessä, mikä vaihtoehto tuo sinulle suurimman rauhan? Usein se on rauha, joka antaa sinulle kulkusuunnan. Rauha seuraa aina Jumalan ohjausta sinun elämäsi varalle."

(Joyce Meyer)

Jumala puhuu sisäisen, hiljaisen äänen kautta 

Kun synnymme uudesti ylhäältä, meidät herätetään eloon hengellisesti, jotta olisimme herkkiä Jumalan äänelle. Kuulemme Hänen kuiskaavan ja tunnemme Hänen kehotuksensa, vaikka emme pystyisi sanomaan, mistä se tulee. Hän ohjaa meitä syvällä sydämessämme. Hän tuomitsee, nuhtelee ja ohjaa meitä hiljaisella, pienellä äänellä meidän hengessämme. Viittaan tähän usein "tietämisenä" syvällä sisimmässämme. Me vain yksinkertaisesti tiedämme, miten tulee toimia. Tunnemme varmuutta, joka ei tule mielemme alueelta, vaan syvemmältä sisimmästämme.

On myös muita tapoja, joilla Jumala voi puhua meille. Hän puhuu toisten ihmisten, luonnon, henkilökohtaisen syyllisyydentunteen, omien ajatustesi, ympärillä tapahtuvien luonnollisten  asioiden, olosuhteiden, saarnojen ja laulujen kautta. Nämä ovat vain esimerkkejä muista tavoista, joilla Jumala puhuu. Raamattu kertoo meille, että toisinaan Jumala puhuu myös näkyjen ja unien kautta. Kaikkien näiden tapojen pitää olla yhteneviä Hänen kirjoitetun sanansa kanssa.

Kuten olet voinut havaita, Jumalan kanssa keskusteleminen on kahdensuuntaista. Siinä ei ole kyse ainoastaan siitä, että kerrot Jumalalle asioista, joita tarvitset, eikä se ole vain istumista hiljaisuudessa odottaen, että jotakin tapahtuisi. Rukous on puhumista ja sitten kuuntelemista päivän mittaan. Niin kuin missä tahansa suhteessa, on elintärkeää puhua ja kuunnella, jos haluamme kasvaa lähemmin yhteen."

(Joyce Meyer)

Ehdotuksia siitä, miten käytännössä voit toteuttaa "Keskustele Jumalan kanssa"-periaatetta

Kaada huomisaamuna kuppi kahvia tai teetä ja vietä aikaa puhuen Jumalalle, kunnes olet juonut kupillisesi. Puhu Jumalalle kuin puhuisit ystävälle. Esitä kysymyksiä, kerro turhautumisistasi, ole täysin ja täydellisesti rehellinen.

Ole kärsivällinen itsesi kanssa, kun opiskelet, miten kuunnella ja kuulla Jumalaa. Älä lannistu, jos teet virheen. Olemme Hänen lapsiaan ja kestää aina hetken, ennen kuin lapset oppivat uusia asioita.

Käytä ennen nukkumaanmenoa aikaa pohtiaksesi päivän kulkua. Kun teet näin, näet usein jälkikäteen, miten Jumala puhui sinulle ja ohjasi sinua päivän mittaan. Saatat havaita, että jokin, mitä pidit sattumana tai onnenpotkuna, olikin itse asiassa Jumalan puhetta sinulle."

(Joyce Meyer)

Rukous on Jumalan hyvyyteen heräämistä

 

Lauri Maarala

"Gurun opissa"

(Kirjapaja 2019)

"Rukouksessa ei tarvita paljon sanoja. Vain pari sanaa, jotka hiljentävät mieleni ja muistuttavat, kenen edessä olen. Usein sanat eivät ole lainkaan tarpeen. Istahdan alas, huokaan syvään ja olen keskellä rukousta, joka nousee sisältäni. Jos puen sen sanoiksi, syvin pyyntöni on aina yhtä yksinkertainen: "Armahda minua!" Siinä on kaikki, mitä tarvitsen. Usein pyyntö vaihtuu muotoon "armahda meitä". Mielessäni ovat ihmiset, joiden puolesta rukoilen joka päivä.

Aloitan aamut hiljaisuudessa ollakseni avoin sille, mitä päivän aikana tapahtuu ja minkä keskellä elän. Harjoitan hiljaista rukousta, jotta olisin tietoinen siitä, mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en, mitkä asiat ovat välttämättömiä sisäiselle rauhalleni ja mieleni vakaudelle. Koetan katsoa asioita, jotka hajoittavat minua ja vievät eri suuntiin. Tutkin hiljaa, kuka olen ja mitä minussa on, kuka Jumala on ja mitä ja ketä hän rakastaa. Hänen rakkautensa ja myötätuntonsa herättävät minussa rakkauden ja myötätunnon, anteeksiannon ja ilon. Kun rukoilen, tiedän, ketä minun tulee kiittää ja kenen varaan jättää päiväni."

(Lauri Maarala)

"Rukouksessa en pääse karkuun itseäni, ja siksi sanoja tarvitaan vain vähän. Rukous on todellisuuteen heräämistä, siihen havahtumista. Se ei ole todellisuudesta pakenemista vaan sen katsomista ja vastaanottamista. Rukous on harvoin helppoa ja yksinkertaista. Kääntäisin mieluusti katseeni sivuun elämän kivusta ja kärsimyksistä, samoin kuin siitä, mitä itsestäni löydän.

Rukous on myös Jumalan hyvyyteen heräämistä. Se tapahtuu aina uudestaan. Jumala, joka ylittää kaikki käsitteemme, kuvamme ja nimemme, hämmästyttää minua eniten kaikessa siinä, missä hän tulee minua lähelle. Jos luet Raamatun psalmeja, voit havaita, miten niiden rukoilijat vaikenevat Jumalan edessä kun he ymmärtävät, että häneltä tulee kaikki ja että kaikki on hänen varassaan. He vaikenevat Jumalan edessä, sillä hänen armonsa on elämää suurempi ja avara kuin taivas."

(Lauri Maarala)

 

"Omalla kohdallani säännöllinen rukouksen ja meditaation opettelu alkoi juuri psalmien lukemisesta kolme vuosikymmentä sitten. Oli 1980-luvun loppu ja kävin jo silloin usein Lapissa vaeltamassa. Sieltä palatessani ihmettelin, miten voisin säilyttää hiljaisuuden ja mielenrauhan, jota tunsin löytäneeni erämaasta. Koin vahvasti, että sen enempää oma elämäni kuin maailma eivät muuttuneet yhtään paremmiksi omilla töilläni ja tekemisilläni. Jostakin pitää löytää syvempi lähde. 

Mielijohteesta aloin lukea joka aamu psalmeja ja rukoilla niitä lukiessa. Luin psalmin kerrallaan ja koetin ottaa jonkin säkeen mukaan sen päivän töihin ja tapahtumiin. Siitä ei seurannut mitään äkkinäistä elämän parannusta. Välillä tässä uudessa tavassani aloittaa päivä tuli taukoja, mutta palasin siihen aina uudestaan."

(Lauri Maarala)

 

 

 

Huokaa rukous

Lauri Maarala

"Huokaa rukous"

(Kirjapaja 2015)

"On ihme, että voi rukoilla ja että joku kuulee.

Rukous ei paljon vaadi. Huokaus riittää. Nostat katseesi ylös, kumarrat pääsi, seisahdat hetkeksi tai istut alas. Olet keskellä rukousta. Joku huokaa jo sinussa, kun herkistät korvasi.

Voit rukoilla missä tahansa ja koska tahansa. Kaikki äänensävyt ja tavat käyvät. Saat rukoilla niin kuin osaat, mitä yksinkertaisemmin, sitä parempi. Yksi sinulta vaaditaan - että aloitat."

(Lauri Maarala)

"Kun hengität, et yleensä ajattele sitä. Sinä vain hengität ja teet, mitä satut tekemään, Vasta kun jostain syystä hengästyt, huomaat, että olisi hyvä pysähtyä.

Rukous on ilma, jota hengität. Tarvitset sitä, että voisit elää, vaikka et sitä kaiken aikaa muistakaan.  Rukous on yhtä luonnollista. Hengität sisään, keuhkosi täyttyvät ilmasta, vartalosi ojentuu ja tunnet, miten tulet taas eläväksi. 

Sinun on mahdollista rauhoittua ja pysähtyä missä tahansa. Istahdat vain hetkeksi ja lakkaat tekemästä muuta. Tai otat muutaman rauhallisen askeleen ja vain kuuntelet hengitystäsi. Näin olet jo astunut rauhan tielle ja avannut oven sisäiseen pyhäkköösi. 

Missä tahansa oletkin, Jumala on yhtä lähellä kuin ilma, jota hengität."

(Lauri Maarala)

"Olet ehkä huomannut, että rukouksen vaikeus on juuri sen yksinkertaisuudessa. Rukouksen tapoja on vaikka kuinka paljon. Mikä niistä sopisi itselle? Mistä tietää, mikä on oikea tapa? Ja miten pääsisi alkuun?

Entä jos unohtaisit kaikki tekniikat ja ajattelisit, että rukous ei ole jotain, mitä sinä teet? Saat luopua kaikesta hallinnasta, osaamisesta ja tekemisestä. Se on vaikeaa, mutta rukouksen salaisuus on siinä, että saat panna omat tietosi ja taitosi syrjään ja olla vasta-alkaja, aivan kuin ensimmäinen ihminen paratiisissa. Rukous on syntymälahjasi.

Mitä jos aloittaisit tästä: Hengitä hetki rauhassa ja kuuntele sisimpäsi huokauksia. 

Sano: "Tässä olen, tässä hengitän. Hengitän sinussa. Opeta sinä minua rukoilemaan."

(Lauri Maarala)

Korvien ja silmien paasto

Peter Halldorf:

 "Näin avautuu paasto"

(Päivä 2006)

"Kaikki paasto alkaa siten, että katsomme elämäämme ja elämäntapaamme.

Esitämme itsellemme kysymyksiä: Mikä elämässäni on vaarassa saada liian suuren sijan? Mikä vie minua helposti siihen suuntaan, jonne en oikeastaan haluaisi mennä? Minkä asian on hiukan kuoltava, jotta voisin elää kokosydämisemmin? Saamani vastaukset auttavat minua erottamaan ne alueet, joilla tarvitsen paastoa eli rajojen vetämistä elämääni.

Varhaiskirkossa korostettiin ennen kaikkea vatsan ja kielen paastoa; kahden alueen, joilla on aina syytä pidättyvyyteen. Ylensyönti mainitaan usein ensimmäisenä kuolemansynneistä, ja kielen Raamattu sanoo olevan "täynnä tappavaa myrkkyä" (Jaak 3:8)

Meidän aikanamme silmien ja korvien paasto on vähintään yhtään aiheellinen. Melu on yksi suurimmista hengellistä elämää uhkaavista vaaratekijöistä. Se valtaa aaltopituuden, jolla tunnistamme sisäisen äänen. Ehkä ei ole sattumaa, että Raamatun viimeinen kirja, joka sijoittuu aikojen loppuun, toistaa kerta toisensa jälkeen:"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." (Ilm 2:7)

Korvien tunkeminen täyteen melua (ääntä) on varma tapa tulla hengellisesti huonokuuloiseksi. Paastoaminen on osittaista sulkemista: radion, tietokoneen, television, mainosten, videoiden, sanomalehtien. Paasto on jopa tietynasteisen pidättyvyyden harjoittamista ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ei halveksunnasta vaan kunnioituksesta toisia ihmisiä kohtaan.

Näiden alueiden paasto auttaa meitä suurempaan läsnäoloon oman itsemme ja toistemme edessä: kuulemme itsemme ajattelevan, näemme sen, joka puhuttelee meitä.

Yksi Raamatun tärkeimmistä hengellisistä neuvoista on psalmin teksti: "Olkaa hiljaa ja tietäkää, että Herra on Jumala" (Psa 46:11, ruotsalainen käännös 1917) Kaikkien erilaisten paastojen aikana meidän tulee etsiä tavallista syvempää hiljaisuutta.

Hiljaisuus on puheen paastoa. Sanoista kuoritaan pintakerros, jolloin puhuttuun tulee uudenlaista selkeyttä. Korvat puhdistuvat, ja alamme kuulla, mitä meille puhuttaessa sanotaan."

(Peter Halldorf)

Seitsemän vapaata viikkoa

Sakari Lehmuskallio (toim.)

"Seitsemän vapaata viikkoa

  - mahdollisuus paastoajaksi"

(1988)

"Olemme riippuvaisia tietystä televio-ohjelmasta, vaatteista, makupalasta, toisten mielipiteistä tai mistä tahansa elämän pienistä asiasta, joka sitoo. Haluaisimme irrottautua kahlitsevista asioista, mutta tunnemme ettei meiltä löydy voimia muutokseen. Monen vaikean asian kanssa tarvitsemme toisia tueksemme. Tarvitsemme yhdessä kilvoittelua, Jumalan edessä pysyttelyä, hiljaista rukousta.

"Seitsemän vapaata viikkoa" ei merkitse vain paastoamista lihasta tai kahvista, se voi olla mikä tahansa asia, jonka kanssa haluan tehdä rajanvetoa elämässäni. Jos ajankäytön jäsentäminen tuottaa minulle sekaannusta, voisinko sitoutua paaston aikana sen jäsentämiseen. Kenties haluan käydä jumalanpalveluksessa säännöllisesti, mutta en ole pystynyt pitämään siitä kiinni.

Voisinko seitsemän viikon ajan etsiytyä jumalanpalveluksen lähteille? Se elvyttäisi elämääni hengellisesti ja henkisesti."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paasto ei ole pakkoa, säännön noudattamista, mukautumista, vaan uskaltautumista itsensä ja maailman tutkisteluun, uusien kokemusten äärelle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä.

Paastosta huolimatta syöty lihanpala ja juotu lasillinen viiniä eivät kumoa paaston perusajatusta, vaan pikemminkin väärän kytkennän määräyksiin ja sidonnaisuuksiin. Epärehellisyys itseä kohtaan tulee paaston rikkoutumisessa ehkä myös paljastetuksi.

Paaston johdantokysymyksenä voisi olla: Mikä on meille hyväksi?

"Sillä kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi." (1Kor 10:23)

Kokemus sanoo, ettemme useinkaan tiedä, mikä on meille hyväksi ja että teemme sitä mitä itse asiassa vihaamme. Siksi myös paasto on itsensähallitsemisen harjoitusta, omien ja yhteisön asettamien pakkojen alta vapautumista. Paastonaika on varattu konkreettiselle uskonharjoitukselle, jossa pyhälle ja parantumiselle on varattu tilaa. Tarvitaan erikseeen otettua aikaa, jotta voisimme käydä vaikean tehtävän eteen: muuttaa itseämme tai suostua muutettavana olemiseen."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paaston fyysiseen puoleen liittyy myös laajempi näkökulma: luonnonvaroja tuhlailevasta elämäntavasta luopuminen ja yksinkertaisen perustarpeet tyydyttävän elämäntavan löytyminen.

Psykologinen merkitys paastolle löytyy, kun paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittumisen ja mielen hiljentämisen kautta. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa paineista elämäntapaa.Tätä kautta paastolla on merkitystä ihmisen henkisen terveyden kannalta.

Hengellisestä näkökulmasta katsoen paasto merkitsee hiljentymistä Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely paaston elementteinä auttavat ihmistä kuulemaan sisäistä ääntään ja herkistämään omantuntonsa toiminta.

Paasto on ymmärretty väärin, jos "sinä et saa"-lauseet nousevat keskeisiksi. Kieltojen sijaan uusien kyllä-lausahduksien tulisi nousta esille. Paastossa ei ole kysymys siitä, että harjoitetaan askeesia tai luovutaan vanhasta, vaan rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Paastossa ei ole kysymys annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymysten ja ongelmien edessä seisomisesta.

On kysymys siitä, että parantumiselle ja totuudelle annetaan mahdollisuus. Kuullaan omia ääniä ja omia rukouksia. Paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä, joka vie toivottuun suuntaan."

(Sakari Lehmuskallio)

Hiljaisuuden kasvupohja

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus 

- ikkunoita luottavaiseen elämään"

(Kirjapaja 2012)

"Onkohan niin, että moni pakenee hiljaisuutta kiireeseen tai meteliin siksi, että hiljaisuudessa ei voi paeta mitään?

Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä itse olet sen kasvupohja, ja nyt haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta.

Anna aikaa hiljentymiselle. Ja hiljentyessä annan elävän, Kristukselta tulevan sanan kohota kuuluviin itsessäsi. Muuta se heti teoksi.

Kuulosteleva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan mielen herkitymistä kaikelle häviävänkin pienelle, mitä ympärillä on.

Haluan olla mukana kantamassa hiljaisuutta, jossa sana on kätkössä ja odottaa täyttymistään. Hiljaa kuulostellen haluan olla virittämässä ilmapiiriä, jossa murros saa kasvutilaa. Murtumiselle, muuttumiselle, pyydän sydämessäni tilaa. Tule, Pyhä Henki Luoja!"

(Anna-Maija Raittila)

Sielun harjoituksia

Jesuiitta Hans Zollerin

 > haastattelu <

Kirkko ja kaupunki-lehdessä

16.9.2013
 toimittaja Tommi Sarlin

"Haluaisitko kohdata Jumalan ja tuntea Kristuksen paremmin?

Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän?

Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisissä harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksaa päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491-1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.

Ignatius kutsui jesuiittoja retriittiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakautuu neljään noin viikon mittaiseen jaksoon, joiden aikan vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin."

(Tommi Sarlin)

"Jesuiitta Hans Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen.

- Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edellyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä.Ohjaaja tuo vuorovaikutukseen kolmannen osapuolen, joka voi arvioida prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta.

Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa.

- Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia.

Edetessään syvemmälle itseensä vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei halua kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.

- Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus."

(Tommi Sarlin)

"Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin.

- Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina.

- Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen."

(Tommi Sarlin)

"Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin.

On vain koetettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaa rakastavin silmin. Hän ei tuominnut, vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla.

Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön.

Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme. Meidän ei tarvitse kuitenkaan leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä.

- Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä."

(Tommi Sarlin)

Lisäinfoa retriiteistä
  täältä ja täältä

Muuttolinnut

       

Jakaranda-kuoro:

 "Muuttolintu"

(san Anna-Mari Kaskinen, 

säv Pekka Simojoki)

Muista hengittää

 

Heikki Kotila:

Hengittävä kirkko

(Pro vita mundi,

Mikko Heikan juhlakirja 2009)

"Hengitys ei ole pelkkää biologiaa, sillä se on myös ihmisen tunteisiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä asia. Syvä ja rauhallinen hengitys rentouttaa ja auttaa keskittymään. 

Juuri tästä syystä hengityksen tiedostaminen ja hyvän hengityksen opettelu kuuluvat niin fyysiseen liikuntaan kuin hiljentymiseen ja meditaatioon.

Muistutus hengityksen merkityksestä on tärkeä myös kirkolle yhteisönä. Elämme ajassa, jossa kristillinen kirkko joutuu venymään mitä hankalimpiin asentoihin uudenlaisten haasteiden edessä.

Siksi jumppasaleissa kaikuva kehotus "muistakaa hengittää" sanoo jotakin hyvin tärkeää myös kirkolle. Miten ponnisteleva kirkko voisi olla myös hengittävä kirkko?"

 (Heikki Kotila)

 "Suomen kieleen on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kotiutunut sana "spiritualiteetti". Spiritualiteetti viittaa henkeen ja on keskeinen raamatullinen käsite. Henki, hengitys ja huokaaminen ovat tärkeitä raamatullisia ilmaisuja.

Spiritualiteetista puhutaan erityisesti rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä sekä hengellisessä ohjauksessa. Spiritualiteetti liittyy olennaisesti Pyhän Hengen toimintaan ja spiritualiteetin harjoittaminen tähtää elämään Hengen voimassa ja Hengen yhteydessä.

Ihmisen henki suuntautuu Jumalaan, koska hänen olemukseensa kuuluu luomisen perusteella tarve lähestyä Jumalaa ja elää hänen yhteydessään. Augustinus sanoo: " Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa." 

Spiritualiteetin harjoittaminen voidaan ymmärtää samanaikaisesti huokaamisena Jumalan puoleen ja Jumalan omana hengittämisenä ihmisessä."

(Heikki Kotila)

"Kirkko ei voi muuttaa sitä todellisuutta, jossa se elää. Kirkon haasteeksi nousee oman hengellisen elämän vaaliminen niin, että Jumalan armo olisi löydettävissä siellä, mihin se ihmistä kutsuu.

Muuttuva aika pakottaa kirkkoa tarkistamaan toimintaansa. Muutoshaaste voi olla kuitenkin myös kiusaus. Samalla kun kirkko pyrkii ajankohtaisuuteen ja ajanmukaisuuteen, tuoreuteen ja notkeuteen, sen on kilvoiteltava uskon kuuliaisuudessa.

Miten kirkko muistaisi ja osaisi hengittää ponnistustensa keskellä elämää antavassa rytmissä?

Tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa maailmassa kirkko julistaa armoa, kun se muistuttaa luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala itsekin lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä, sapattikäskyn levosta, kristillisestä sunnuntaista ja muista pyhistä ajoista.

Kun arjen ja pyhän vuorottelu katoaa, ihminen kärsii. Kun aina on kaikkea, mikään ei ole enää mitään. Juhlan ja arjen ero häviää. Tämä on aina auki olevan yhteiskunnan henkinen hinta.

Kirkon tehtävänä on hengittää rauhassa ja opettaa oikeaa hengitystekniikkaa niille, jotka sen merkityksen ovat unohtaneet."

(Heikki Kotila)

Rukous on avoin ovi

"Rukousten kirja

arkeen ja juhlaan"

Toim. Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen,

Jaana Räntilä, Olli Valtonen

(Kirjapaja 2012)

"Rukous on mahdollisuus, kuin avoin ovi tai ikkuna, jonka toisella puolella on joku. Sen vastakohta olisi, että ei olisi ketään kenen puoleen kääntyä. Olisi vain autiota yksinäisyyttä.

Rukouksen ei tarvitse olla monimutkainen tai sisältää tiettyjä asioita. Jumala ymmärtää ja kuulee yksinkertaiset sanat, ihmisten ja asioiden nimet, sanoit ne sitten ääneen, kuiskaten tai hiljaa mielessäsi lausuen.

Rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä. Rukous on enemmän olemista kuin suorittamista. Rukous ei ole jotakin, mitä teemme, vaan jotakin, mitä olemme. Rukous ei vaadi paljon yrittämistä, ei ponnistelua, ei tahdonvoimaa. Rukous on lepoa.

Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa. Me olemme huolissamme, miten rukoilisimme ja osaammeko rukoilla. Kuitenkin rukous jatkuu kaiken aikaa sisimmässämme. Meidän rukouksemme on yhteyden etsimistä tuohon sisäiseen rukoukseen. Kun hiljenen, alan kuulla ja tavoittaa sisäisen rukouksen äänen.

Kun alan rukoilla, kohtaan aina myös itseni, oman syvimmän minuuteni, tunteeni, haavoittuvuuteni, kaipaukseni. Rukous on sitä, että lakkaan olemasta jotakin muuta kuin mitä olen ja alan olla se, joka olen. Matka kohti Jumalaa on matka kohti omaa sisintä."

(Pirjo Kantala)

"Rukous on parhaimmillaan dialogi. Vuoropuhelu. Siinä luotu puhuu Luojalleen, ja Luoja puhuu luomalleen.  Ensin mainittu on selvä juttu. Mutta miten Jumala puhuu meille?

Rukoilla voi eri tavoin. Tässä kirjassa puhutaan rukouksen kolmesta tasosta vanhan kirkon opetuksen mukaan. Yksi niistä on oraatio eli äänen lausuttu rukous. Sanoitetut, ääneen lausutut rukoukset kuuluvat luovuttamattomasti kristilliseen elämään. Jeesus opetti opetuslapsilleen Isä meidän-rukouksen. Toki sen voi lausua hiljaa mielessään, mutta sen voima on myös rukouksen ääneen lausutuissa sanoissa. Kokeile vaikka.

Vanha kirkko opettaa, että sanojen lisäksi tarvitaan myös sisäiseksi muuttuvaa, sanoittamatonta rukousta. Sellaisia ovat meditaatio eli mietiskelevä rukous ja kontemplaatio eli hyväksyvä, katseleva rukous.

Mitä on meditatiivinen rukous? Se on ennen kaikkea etsimistä. Ihmisen henki pyrkii ymmärtämään, miksi ja miten asiat ovat kristillisessä elämässä, voidakseen vastata ja liittyä siihen, mitä Jumala vaatii. Meditoiva rukous on keskittymiskykyä vaativa laji. Siksi kannattaa ankkuroida johonkin apuneuvoon, joita kristillinen traditio tarjoaa runsaasti. Se voi olla jokin kirja, Raamattu, ikoni, kirkkovuoden teksti.

Meditaatio on aivokuoren toimintaa kun taas kontemplaatio laskeutuu jonnekin alemmas. Mietiskelevä rukous käyttää hyväkseen ajattelua, mielikuvistusta, tunteiden liikettä, kaipausta. Meditaatiossa luetun mietiskeleminen johtaa luetun soveltamiseen kohtaamalla se omassa itsessään. Meditaatiossa on Jumalan puheenvuoron paikka. "Etsikää niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan," Jeesus sanoo (Matt. 7:7) Hengelliset isät ovat tulkinneet tätä seuraavasti: "Lukiessanne etsikää ja mietiskellessänne te löydätte; rukoillessanne kolkuttakaa ja kontempaaltion kautta teille avataan."

(Olli Valtonen)

"Meditointini alkaa siten, että luen Raamattua. Usein se on kirkkovuoden sen viikon teksti, joskus jokin muu raamatunkohta. Sitten lasken kirjan kädestäni ja kyselen, mitä uutta tästä - usein läpikotaisin tutusta - tekstistä voisin löytää. Mietiskelevä rukous, meditaatio, on muuten jotain sellaista, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuttu raamatunkohta, luulet ehkä olevasi selvillä jutusta. Mutta lue hitaasti ja kysy, mitä kohtia tällä kertaa nousee esiin.

Terapeutit kutsuvat sitä vapaaksi assosiaatioksi. Annat vain tajunnan nostaa esille juuri sillä kerralla asioita, jotka ensimmäisinä tulevat mieleesi. Ja myöhemmin huomaat, että ajatuksesi eivät olleetkaan täysin sattumanvaraisia, vaan että esiin nousevilla vapailla mielijohteilla oli oma tärkeä tehtävänsä. Henki itse liputtaa sanomattomin huokauksin vapaiden assosiaatioiden puolesta! Usein oivallus antaa odottaa eikä ilmesty ensimmäisellä lukukerralla. Se jää muhimaan."

(Olli Valtonen)

Päivän katselu psalmin 23 pohjalta

"Voit vahvistaa Jumalan rakkauden ymmärtämistä elämässäsi seuraavan meditaatioharjoituksen avulla:

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Tämän päivän olen kulkenut Hyvän Paimenen ohjauksessa. Mieleni vaeltaessa päivän tapahtumissa kysyn itseltäni, mikä on antanut minulle tänään elämää. Mikä on tuntunut hyvältä? Kun löydän ne hetket tai ihmiset tai asiat, kiitän niistä hiljaa mielessäni Hyvää Paimenta.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Matkani jatkuu päivän halki. Olen kulkenut kenties myös pimeässä laaksossa. Olen tuntenut ehkä jossain kohtaa päivää itseni avuttomaksi, vihaiseksi tai surulliseksi ja kysyn itseltäni, mikä on syönyt elämääni tänään. Mikä ei ole tuntunut hyvältä? Kun pysähdyn niihin hetkiin, vastustan halua tuomita iseäni tai muita. Sen sijaan puhun mielessäni tunteistani ja kokemuksestani Paimenelle. Luotan hänen apuunsa ja anteeksiantamukseensa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Käännyn sitten mielessäni huomista kohti ja pyydän, että tulevanakin päivänä saisin olla Hyvän Paimenen laumassa. Kerron hänelle, mitä erityistä kaipaan huomista varten ja kuka ihminen tai asia on erityisellä tavalla mielessäni.

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Lopuksi tunne, kuinka Hyvä Paimen voitelee pääni tuoksuvalla öljyllä, kun siunaan itseni Kolmiyhteisen Jumalan nimeen."

(Jaana Räntilä)

Ruumis on rukouksen maja

Teologi Lauri Maaralan haastattelu

Sana-lehti 16 /2013

toimittaja Janne Villa

>täältä<

"Jotkut ajattelevat uskon ja hengellisyyden kuuluvan ihmisen vain sielun alueelle, johonkin lihallisesta ruumiista erilliseen henkiseen ulottuvuuteen. Kuinka ruumis voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu tässä kehossa. Ei meillä ole muutakaan Jumalan kohtaamisen paikkaa.

Rukouksessa voimme tulla tietoiseksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä.

Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jota mikään muu ei pysty täyttämään. Yritämme täyttää sitä aukkoa ja tarvettamme milloin milläkin, kunnes jossain vaiheessa elämää huomaamme, ettei kukaan toinen ihminen, guru tai tavara voi tarjota vastausta."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Lauri Maarla pyrkii olemaan tietoinen ruumiillisuutensa yhteydestä Jumalan todellisuuteen, jotta hän osaisi olla hetkessä aidosti läsnä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

En ryntää ensimmäiseksi avaamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotain, joka avaa minut valppaaksi ja läsnä olevaksi juuri tälle päivälle. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta tai psalminjakeen.

Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa. "Isä, tässä olen!"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Ruumis on herkin instrumenttimme. Se on kivun, kärsimyksen ja pahan helpoin saalis. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme; ilot, surut, loukkauksen ja väkivallanteot.

Kehomme aistimustan kautta me ajattelemme, uskomme, luotamme, haavoitumme ja haltioidumme. Kaikki, mitä ruumiillamme teemme, on jo rukousta, kun kaikessa siinä käännymme Jumalan puoleen. Olipa se sitten vaikka hiljaista huokausta tai kätten tekoja.

Kun rukoilen, rukoilen sellaisena kuin olen, mitä ruumiissani tunnen, mitä sielussani ikävöin, mitä hengessäni huokaan. En erota niitä toisistaan, otan mukaani kaiken. Ruumiissani olen yhteydessä kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt, mitä ennen on ollut, kaikkiin teihin, joita olen kulkenut, kaikkiin elämänvalintoihin. Siellä on kaikki, mitä tahdon ja eniten toivon. Siinä kohtaan etsintäni, epäilyni ja totuudenjanoni.

Siellä jossakin syvällä sisimmässäni, toisilta piilossa, on salattu huone, jossa Jumala minut kohtaa ja jossa saan olla niin alaston ja paljas kuin ikinä voin. Missä muualla Jumala voisi minut kohdata kuin siinä tilassa, jonka hän itse on sisälleni luonut? Siellä muistan, mistä olen tullut, kenestä lähtöisin, kuka minua kaikessa odottaa ja mihin lähettää. Siellä pyydän, että minustakin löytyisi rukouksen maja ja Hengen asuinsija."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Luonnossa kävellessä voi avautua Jumalan hiljaiselle äänelle. Kävelyn aikana voit hidastaa hetkeksi askeltesi rytmiä ja rukoilla mielessäsi sinulle tuttua rukousta. Voit toistaa kävelysi ja hengityksesi luontaisessa rytmissä jotain psalminjaetta.

Myös Jeesus-rukous sopii hyvin kävelyrukoukseksi. Voit rukoilla hiljaa mielessäsi hengittäessäsi sisään "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika" ja uloshengittäessäsi "Armahda minua syntistä". Vie jonkin aikaa. että oppii tekemään tuon lyhyen rukouksen omien askelten ja oman hengityksen rytmissä, mutta pian se alkaa sujua. Vähän enemmän vie aikaa, että rukous alkaa toistua kuin itsestään ja laskeutuu syvemmälle mieleen.

Voit myös kuvitella, että Jeesus on kävelyllä kanssasi. Mitä tahtoisit sanoa hänelle? Ehkä pysähdyt kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä on sinulle. Kun eroatte, mistä kiität häntä? Mitä haluat painaa mieleesi ja ottaa matkaoppaaksi?"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

Anna aikaa hiljentymiselle

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus -

ikkunoita luottavaiseen elämään"

Toimittanut Maaria Pätsi

(Kirjapaja 2012)

"Rukouselämä on hetkestä hetkeen yhä uudestaan tätä samaa: kohtaamista Jumalan kanssa. Minä multa saan täyttyä hänen rakkautensa vedestä.

Rukoushengityksemme on levon ja työn vuorottelua, uneen antautumisen ja uuteen päivään heräämisen vuorottelua. Tämä rytmi on kuin ihmeellinen puutarha, jossa eletään kesää, syksyä, talvea ja kevättä.

Rukous on lepäämistä Jumalan omissa lupauksissa. Sitä lepoa ei tarvitse häiritä edes pyynnöillä.

Anna aikaa hiljentymiselle. Ja hiljentyessäsi anna elävän, Kristukselta tulevan sanan kohota kuuluviin itsessäsi. Muuta se heti teoksi."

(Anna-Maija Raittila)

"Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä olet sen kasvupohja, ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta.


Haluan olla mukana kantamassa hiljaisuutta, jossa sana on kätkössä ja odottaa täyttymistään. Hiljaa kuulostellen haluan olla virittämässä ilmapiiriä, jossa murros saa kasvutilaa. Murtumiselle, muuttumiselle, pyydän sydämessäni tilaa. Tule, Pyhä Henki Luoja!


Että voisi noudattaa Jumalan tahtoa, sitä on etsittävä joka askelella uudestaan. Se hukkuu käsistämme, se kiiruhtaa koko ajan edellämme, siksi sydämen on koko ajan oltava sulaa vahaa, katumuksen kyynelten pehmittämä.


Meidät on ikään kuin kylvetty maahan, mutta jos emme malta pysytellä paikoillamme riittävän kauan, ei kasvua tapahdu. On uskallettava jäädä paikalleen, luotettava siihen, että maa kätkee itseensä kaiken vitaalisuuden.


Kypsymisellä on selvä suunta. Mutta eteneminen, itse kypsyminen, on hidasta. Siihen tarvitaan myös routa ja pakkanen, kuivumisen ajat. Pitkät passiiviset vaiheet, joissa Jumalan oma Henki (Puolustaja, Pyhä Henki!) luo meihin väljyyttä, murentelee kaunoja, katkoo pelkojen kiinnikkeitä. Vie meitä hiljaa, niin hiljaa, kohti sovintoa."


(Anna-Maija Raittila)

"Meidän sydämemme aukevat vain sisältäpäin, ja miten pelokkaasti, epäröiden se tapahtuu! Kristus tietää, miten hauraita me olemme, miten vähästä säikähdämme. Siksi pieni rakokin riittää, pienessäkin liekissä hän on läsnä kokonaan. Hänen Pyhä Henkensä on lohduttaja, rohkaisija, kotiin saakka kantaja.


On kysymys antautumisesta. Antautumisesta hyvän Paimenen hoivaan, Jeesuksen rakastettavaksi. "Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen." Ei siksi, että hakisin rautaisannokseni ja syökyisin uusin voimin taistelemaan. Vaan siksi, että olen väsynyt. Että heittäisin taistelutamineeni pois.


Elämässäni on ollut johdonmukainen linja.
Kaikki tulee pelkistetymmäksi.
Jumalan rakkauden kaikkeen yltävä läsnäolo tulee todelliseksi,
myös ajatus siitä, mitä ei voi ymmärtää.
Kaikki aukeaa ajallaan, voi kulkea levollisesti."


(Anna-Maija Raittila)

Tie johtaa autiomaahan

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1995)

"Me sekä kaipaamme että kaihdamme. Hiljaisuutta, vaikenemista, yksinäisyyttä. Taukoa, joka saattaa lähettää meidät löytöretkelle sielun tuntemattoman maiseman valtaville, laajoille alueille. 

Mutta mitä me oikeastaan pelkäämme? Jos olisi totta, että vähintään puolet todellisuudesta on näkymätöntä, järjelle käsittämätöntä ja vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella, täytyisi sen merkitä sitä, että ainakin puolet elämän tarkoituksesta jää meiltä löytämättä niin kauan kuin uskottelemme, ettei sitä olekaan. Vai saako itsemme todellisen kohtaamisen pelko meidät kavahtamaan sisään päin suuntautuvaa etsimistä?

Ajatella, jos näkisimme, että ihmisessä on syvyyksiä, joita yksikään kuolema maailmassa ei voi mitätöidä? Että itse ikuisuus odottaa kypsymistään omassa sydämessämme. Se voisi äkkiä merkitä, että meidän tehokkaan aikamme tärkeinpiä hetkiä ovat "hyödyttömät" tauot, jolloin suljemme vastaanottimemme tauottomia virikkeitä tarjoavan ympäristön lähetyksiltä ja hapuilemme kättä, jonka kosketuksesta olemme syntyneet. Tauot, jotka voivat täyttyä sellaisista elämyksistä, että meidät on huudahdettava: Minä uskon!"

(Peter Halldorf)

"Mutta mistä Jumala on löydettävissä? Mihin suuntaan käännymme, kun olemme maistaneet kaikkia ruokalajeja poppsykologioiden, terapioiden, vapaudenaatteiden, musiikkielämysten, ideologioiden, kulutuksen ja yhteiskuntakokeilujen notkuvasta voilepäpöydästä - emmekä vieläkään ole syvimmältämme kylläisiä?

Ehkä nyt on tullut aika työntää lapio syvemmälle ja etsiä monituhatvuotisen hengellisen historian juuria; kuunnella sisäisen elämän tienraivaajia. Näitä, joille Jumala oli suuri ja arvokas elinikäinen projekti. Ja jotka oppivat, että matkalla pyhään ei ole oikoteitä. Uudessa uskon ajassa heistä voi tulla tärkeimpiä tiennäyttäjiämme.

Nämä hengen pioneerit sekä kiehtovat että kauhistuttavat. He tarjoavat kaiken - ja vaativat kaiken. He viiltävät meidät irti siitä harhakuvitelmasta, että sisäisen elämän voisi sulloa yhtenä lisätoimintona elämän jo entuudestaan täyteen ohjelmaan. Mutta sitten he tarjoavat myös äärettömän paljon enemmän kuin ne hetkelliset sykähdykset, joita meille jakelee trenditietoiseksi elämyspajaksi muuttunut kirkko. He kehottavat kääntymiseen, joka voi lahjoittaa meille tämän päivän mitat ylittävän elämänhallinnan, sisäisen kasvun ja uskon."

(Peter Halldorf)

"Jos me luterilaisina ja vapaiden suuntien kristittyinä aloitamme siitä kohdasta, jossa seisomme, mutta kaivamme hieman totuttua syvemmälle, löydämme pian pinnan alta meidän ja sekä katolisten että ordotoksikirkon kristittyjen yhteisiä juuria. Hieman pinnan alapuolella juuremme ovat kietoutuneet yhteen. Täällä on siis hengellinen perintö, jonka voimme löytää ja josta voimme olla ylpeitä ja jonka voimme ennen kaikkea antaa rikastaa itseämme ja korjata suuntaamme etsiessämme syvempää elämää. Löydämme ihmisiä, joiden kopioita emme voi olla, koska heidän elämänsä ei ole toistettavissa, mutta joilta voimme saada ajatuksia, tukea ja rohkeutta elää eläämme yhtä antautuneesti ja aidosti tässä ajassa kuin he elivät oaa elämäänsä omassa ajassaan."

(Peter Haldorf)

"Heitä on ollut aina. Ihmisiä, jotka ovat rutiinin raiteista irrottautuen, ympäristön vihreää valoa odottamatta, lähteneet kaipuksen ajamina kulkemaan kohti Jumalaa. Näitä, jotka radikaalia vaihtoehtoa etsiessään ovat uhmanneet muotteja ja perinteitä ja jotka juuri siksi, että he eivät ole antaneet periksi, ovat löytäneet sen aidon helmen, jonka vuoksi he ovat kaiken uhranneet. He kaipasivat elämää, jonka Jumala on kokonaan vallannut ja heidän tiensä johti autiomaahan.

Autiomaahan, pois ihmisvilinästä, maailman hälyn ja vaatimusten ulottumattomiin, sinne ihmiset ovat aina menneet. On menty, jotta löytyisi tie tyhjyydestä tarkoitukseen, laidalta keskukseen. On menty janoisina etsimään lähdettä; levottomina ja harhailevina etsimään lepoa. Ja siellä, kaikkien rikkipuhuttujen sanojen kuulumattomissa, on pyhässä hiljaisuudessa löytynyt Sana. Sana, joka puhdistaa ja muuttaa. Kahden hänen kanssaan. joka pitää avaruutta kämmenellään, on löytynyt ainoa todella todellinen todellisuus."

(Peter Halldorf)

"Kain meni autiomaahan synteineen löytääkseen anteeksiannon, jos mahdollista. Jaakob meni sinne taistelemaan Jumalan kanssa ja löytämään oikean identiteettinsä; Kuka minä oikeastaan olen? Sinne meni Mooses työstämään pettymyksiään ja saamaan takaisin uskoaan siihe, jonka hän kuitenkin aavisti Jumalan tahdoksi. Erämaahan menivät Elia ja Jeremia ja monet muut profeetat. Sinne meni Johannes Kastaja, ja hänestä tuli tienraivaaja. Ja sinne meni heistä kaikista suurin: Ihmisen Poika.

Kuitenkin on kysyttävä itseltään, miten autiomaa, kaikista paikoista, voisi olla sopiva paikka sille, joka kaipaa syvempää, rikkaampaa ja todempaa elämää? Vastaus on ehkä yksinkertaisempi kuin luulemme.

Autiomaassa saamme sen, jonka maailma meiltä ryöstää. Saamme aikaa ajatella. Aikaa kuunnella. Aikaa rukoilla. Aikaa kasvaa. "

(Peter Halldorf)