Surozin metropoliitta Anthony:
"Elävä rukous"
(Suomen Lähetysseura 1974)
"Rukous merkitsee minulle yhteyttä. Siksi esipuheena tälle rukousta käsittelevälle kirjalle haluaisin ilmaista varmuuteni sellaisen Jumalan todellisuudesta, jonka kanssa voi syntyä yhteys. Sitten pyytäisin lukijaa suhtautumaan Jumalaan kuin lähimmäiseen, persoonaan, ja pitämään tätä yhteyttä samanlaisena kuin suhdetta veljeen tai ystävään. Tämä on mielestäni olennaista.
Tiedämme ihmissuhteista, että rakkaus ja ystävyys on syviä silloin, kun voimme olla hiljaa jonkun kanssa. Jos siis haluamme palvella Jumalaa, meidän täytyy ennen kaikkea oppia tuntemaan itsemme onnellisiksi ollessamme hiljaa yhdessä hänen kanssaan. Tämä on helpompaa kuin aluksi saattaisimme luulla; tarvitaan vähän aikaa, luottamusta ja rohkeutta aloittaa.
Kerran Ars'in kirkkoherra kysyi vanhalta talonpojalta, miksi tämä istui monta tuntia kirkossa, näköjään edes rukoilematta. Talonpoika vastasi: "Minä katson Jumalaa, hän katsoo minua, ja me olemme onnellisia yhdessä."
(Surozin metropoliitta Anthony)
"Kun aamulla heräät, aivan ensiksi kiitä Jumalaa siitä, vaikka et olisikaan erityisen onnellinen alkavasta päivästä. "Tämä on se päivä, jonka Herra teki, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä." Tämän jälkeen anna itsellesi aikaa tajuta, mitä sanot, ja tarkoita todella sitä, syvästi vakuuttuneena eikä vain pinnallisen iloisesti. Nouse sitten, peseydy, siistiydy, tee mitä sinun pitääkin tehdä ja tule sitten jälleen Jumalan eteen. Tule Jumalan eteen vakuuttuneena kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on, että olet Jumalan oma, ja toinen että tämä päivä on myös Jumalan oma. Se on ehdottoman uusi ja tuore. Sitä ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa.
(Surozin metropoliitta Anthony)
"Feofan erakko sanoo: "Tietoisuus Jumalasta on sinussa yhtä selvä kuin hammassärky." Kun jollakin särkee hammasta, sitä ei voi ollenkaan unohtaa. Voi puhua, lukea, siivota, laulaa, tehdä mitä tahansa, mutta hammasta särkee jatkuvasti, eikä sitä voi paeta. Feofan sanoo, että samalla tavalla meidän pitää oppia tuntemaan kipu sydämessämme. En tarkoita sydäntä ruumiin elimenä vaan sisintämme. Tarkoitan sellaista kipua, joka on epätoivoista Jumalan kaipuuta, tunnetta, että olemme yksin emmekä tiedä, missä Jumala on, kun olemme menettäneet otteen rukoukseen.
Kun rukous on kuiva, meidän tulisi luopumisen sijaan osoittaa suurenpaa uskoa ja yhä jatkaa. Meidän tulisi sanoa Jumalalle: "Olen lopen uupunut, en voi todella rukoilla, ota, Herra, vastaan tämä yksitoikkoinen ääni ja rukouksen sanat ja auta minua." Pyhä Henki on aina läsnä siellä, missä on rukousta. Juuri Pyhä Henki tulee sopivaksi katsomassaan ajassa täyttämään uskollisen ja kärsivällisen rukouksen uuden elämän merkityksellä ja syvyydellä. Kun seisomme Jumalan edessä näinä lannistuksen hetkinä, meidän pitää rukoilla vakaumuksesta, jos emme voi rukoilla tunteesta, uskosta, jonka tiedämme omistavamme; älyllisesti, jos emme voi rukoilla palavalla sydämellä.
Tunne Jumalan poissaolosta voi olla hänen tahtonsa tulos; hän saattaa haluta meidän kaipaavan itseään ja oppivan, kuinka kallisarvoinen hänen läsnäolonsa on, panemalla meidät kokemuksesta tietämään, mitä täydellinen yksinäisyys tarkoittaa. Mutta usein kokemuksemme Jumalan poissaolosta aiheutuu siitä tosiasiasta, ettemme ole antaneet itsellemme tilaisuutta tiedostaa hänen läsnäoloaan."
(Surozin metropoliitta Anthony)
