Marjaana Kanervan ja Pertti Revon kirjasta
"Arjen hiljainen hetki"
"Rukous on sielun hengitystä, sanoivat erämaaisät. Jos ihminen ei hengitä, hän kuolee. Jos hän ei rukoile, hän kuolee hengellisesti.
On tilanteita, joissa rukous kumpuaa sielusta spontaanisti. Se vain pulppuaa. Sitä ei itse voi saada aikaan eikä se ole käskettävissä. On myös kausia, jolloin uskonelämä tuntuu olevan kuin tasaisen kuivaa erämaata. Silloin valmiit rukoukset voivat auttaa.
Kristikunnalla on valmiiden rukousten aarteisto, psalmit, Isä meidän-rukous, Herran siunaus, uskontunnustus ja paljon muita, joihin on hyvä liittyä. Yhteisiin rukouksiin kiteytyy ihmisille yhteinen, ikiaikainen sisältö: kiitos, ylistys, valitus, kysely, pyytäminen, luottamus.
Aikoina, jolloin rukoukseen ei yksinkertaisesti jaksa tai voi liittyä, voi vain huokaista - tai parkua, miten vain. Kun ei jaksa sitäkään, on hyvä muistaa, että rukous ei lakkaa: Kristikunta rukoilee jatkuvasti, ja rukous kantaa silloinkin, kun itse on voimaton.
Hiljentymishetki tuo rukouksen elämän arkisimpiin yhteyksiin. Rukous on yhteydenpitoa Jumalaan, joka on läsnä ja lähellä halki elämän. Kilvoittelija opettelee rukouksessa muistamaan, missä hän itse on: Jumalan edessä, Hänen maailmassaan ja Hänen ihmistensä parissa."
(Marjaana Kanerva ja Pertti Repo)
