"Elämän läpi voi kulkea vain haavaisin jaloin."
(Martti Lindqvist)
Kaija-Maria Junkkarin kirjasta "Avara hellyys" (Kirjapaja 1998)
” En usko, että aika itsestään parantaa haavat. Hoitamattomat haavat tulehtuvat ajan myötä, toisin sanoen tukahdutettu suru vammauttaa ihmisen jollakin tavalla. Myös hoidetut haavat jättävät arvet, jotka muistuttavat tapahtumista ainakin aika ajoin.
Pikemminkin aika syventää surua. Suru elää ihmisessä elämän pohjavireenä antaen entistä syvempää näkökulmaa muuhun elämään ja samalla myös syventäen elämän iloa ja riemua.
Elämässäni olen kokenut yhä uudelleen, ettei elämä välttämättä anna minulle sitä, mitä haluan vaan sitä, mitä tarvitsen tullakseni kokonaiseksi ihmiseksi.
Eheytyminen on täynnä arpia, mutta olihan ylösnousseella Kristuksellakin haavat oman kärsimyksensä merkkinä. Itse olen kokenut, että läpikäymäni vaikeat ajan ovat toisaalta avanneet elämässäni syvyyksiä, joiden en aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan.
”Mitä enemmän viedään, sitä enemmän jää jäljelle,” kirjoitti Juhani Rekola kirjeessään kerrottuani hänelle vaikeasta ajasta elämässäni ja sen kautta oppimisestani. Miten oikeassa hän olikaan.
Tuska, jota ei väistetä, antaa uudenlaista rohkeutta ja iloa keskelle elämän arvaamattomuutta ja haurautta. Hoidettu haava, läpikäyty suru ei vammauta, vaan siitä virtaa parantavaa voimaa muillekin ihmisille. Oman kärsimyksen läpikäyminen herkistää muiden kärsimyksille, ja täten omaa tuskaa voi käyttää vapauttavana voimana kärsimystä vastaan taistelemisessa.
Psalminlaulaja puhuu Jumalasta, joka ahdingossa avartaa ihmisen tilan ja vie hänet avaraan paikkaan. Tuomalla menetyksemme yhä uudelleen Jumalan parantavaan läsnäoloon voimme vähitellen päästä avaraan paikkaan, saada uutta näkökulmaa tapahtuneeseen, mieltää tapahtuneen osaksi elämäämme.
Raamatussa eräs pelastusta merkitsevän sanan perusmerkitys on ”olla tilava”, ”olla avara”. Psalmi viittaa täten pelastuksen lahjaan, jonka Jumala antaa ihmiselle ahdingossa. Jumalan läsnäolo on koettavissa tuskan läpi kuljettaessa, ahdingon vähittäisessä avautumisessa.
Jumala ei välttämättä poista kipuamme, mutta hän on voimamme ja rohkeutemme tuskan syövereissä, niin että saatamme jatkaa elämäämme kaikesta huolimatta, monien menetyksienkin jälkeen. Kärsimyksestä avautuu vähitellen entistä avarampi näkökulma elämään.
Jumala ei välttämättä poista kipuamme, mutta hän on voimamme ja rohkeutemme tuskan syövereissä, niin että saatamme jatkaa elämäämme kaikesta huolimatta, monien menetyksienkin jälkeen. Kärsimyksestä avautuu vähitellen entistä avarampi näkökulma elämään.
”On olemassa täysipainoista elämää monista toteutumattomista toiveista huolimatta” saattoi saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa vankilakirjeissään. Hän myös jatkoi: ”Ei tosin kaikki, mitä tapahtuu, ole ilman muuta Jumalan tahto, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan tapahdu mitään Jumalan sitä sallimatta (Matt 10:29).
Jokaisesta tapahtumasta, on se kuinka onneton tahansa, on tie Jumalan tykö.”
(Kaija-Maria Junkkari)
