Kypsymisprosessi

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran Päivä

(Karas-Sana 1995)

"Näköalamme on usein ahdas ja katselemme asioita irrallisina ja sirpalemaisina.

Lyhytnäköisyytemme takia joudumme helposti paniikkiin.

Jumalalla on näköala koko historiaan, ja hän mittaa sitä toisilla normeilla kuin me.

Se mikä meille on traagista ja dramaattista, saattaa olla hänen näkökulmastaan hyvää, jopa erittäin hyvää.

Meidän on kummallisen vaikea hyväksyä kärsimystä kypsymisprosessina, vaikka luonnossa käy kaiken aikaa ilmi, että vanhan elämän on kuoltava, jotta uusi voisi syntyä.

Jos kukka tahtoo ehdottomasti elää kukkana, se ei voi koskaan tulla hedelmäksi."

(Wilfrid Stinissen)

Pysähdy kuuntelemaan

 

Raili Heikinheimo:
Kaipaus on Hänestä
(Kirjapaja 1995)

" Rukouksessa voin elää todeksi sitä, että on olemassa yhteys Jumalan ja minun välillä. Jo sellainen rukous, jossa pyydän itselleni jotain Jumalalta, saa minut tuntemaan hänen läheisyytensä. Varsinaiset teologiset löydöt tapahtuvat silloin, kun maltan pysähtyä myös kuuntelemaan. Se on rukouksen vaikeampi puoli, niin kuin kuunteleminen on ihmillisenkin kanssakäymisen vaativampi osuus.

Jumalan kuunteleminen ei ole minun varassani eikä vallassani. Jumala itse antautuu kuultavaksi silloin kuin tahtoo. Minä voin olla valmiina ja kuulolla, mutta en voi määrätä häntä puhumaan minulle.

On kuitenkin paljon, mitä voin tehdä."

(Raili Heikinheimo)

"Jeesus kehoitti valvomaan ja rukoilemaan. Valvova rukous on viipyvää rukousta. Se toteutuu parhaiten Jumalan sanan äärellä hiljaisuudessa.

Yhteen jakeeseen tai yhteen kertomukseen keskittyminen kerrallaan on sellaista pysähtymistä, jossa minulle jää aikaa kuunnella Jumalan puhetta. Jopa yksi sana saattaa nousta esille tekstistä ja rupeaa elämään omaa elämäänsä minussa ja kertoo minulle jotakin Jumalasta.

On myös yllättävää, miten jokin tuttu lause voi yhtäkkiä avautua uudella tavalla, kun pysähdyn maistelemaan ja toistamaan sitä. Tai se voi häkelyttävästi puhua juuri minulle, juuri minun asiastani ja juuri nyt.

Kun viivyn Jumalan sanan äärellä ja koen sen puhuvan minulle, kannattaa kirjoittaa muistiin niitä ajatuksia, joita herää. Hengellisessä päiväkirjassa kirjoitan itseäni ja Jumalaa varten. Olen kokenut, että uusi ajatus on usein sekava möykky aina siihen asti, kunnes ilmaisen puhumalla tai kirjoittamalla.

Jokainen tarvitsisi hengellisen ohjaajan, jonkun viisan ja kokeneen kristityn, joka kanssa voisi keskustella etsimisestään ja löytämisestään ja joka kuuntelee, antaa näkökulmia ja hienovaraisesti johdattaa uusiin kysymyksiin."

(Raili Heikinheimo)

"Minulle ovat jo vuosien ajan olleet merkityksellisiä yksinäiset kävelyretket. Niiden aikana ajatukset ovat vapaalla, mutta alitajunta työskentelee. Joskus rupean kuin huomaamattani muistelemaan, mitä olen aamulla lukenut Raamatusta. Askelten ja hengityksen tahdissa sanat syöpyvät sisimpääni, ne tulevat enemmän omikseni ja tuottavat iloa, vaikka kysymyksessä ei olisikaan mikään ongelman ratkaisu tai erityisen ajankohtainen sana. Olen näin saanut evästä matkalleni ja se tuntuu hyvältä."

(Raili Heikinheimo)

Tässä ja nyt

Raili Heikinheimo:

Kaipaus on Hänestä

(Kirjapaja 1995)

"Koska elämä on lyhyt, en haluaisi tuhlata sitä.

En tahtoisi sen valuvan sormieni läpi liian kevyesti.

Tahtoisin, että olisin elänyt täydesti. 

Etten olisi jättänyt elämättä, vaan olisin tarttunut niihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita elämä pitopöydällään joka päivä tarjoaa.

Ettei pelko olisi estänyt heittäytymästä elämän vietäväksi. 

Että olisin uskaltanut rakastaa, virheidenkin uhalla.

Elämä on sillä tavalla ainutkertaista, että mitään uusintoja ei juuri sallita. Ainoa mahdollisuus on parhaansa mukaan elää tässä ja nyt.

Kun ajattelen kaikkein luovimpia tuntemiani ihmisiä, huomaan, että heissä yhteistä on juuri tuo harvinainen kyky olla kokonaisesti läsnä siinä missä ovat." (RH)

"Kun olen tehnyt omaa taivaltani ja kun nyt katselen elämänkaartani, näen Jumalan kaikkialla.

Uskon, että hänen tahdostaan olen sellainen kuin olen, tai ainakin, että hän on sallinut minun läpi elämäni muovautuvan tällaiseksi.

Elämäni olosuhteen ja tärkeät ihmiset ovat hänen lähettämiään.

Näissä hänen antamissaan raameissa olen tehnyt valintoja ja vastannut hänen kutsuihinsa milloin milläkin tavalla.

Minulla on sellainen kuva Jumalasta, että pitkin matkaa olen kulkenut hänen kannattelemanaan.

Tunnen olevani tärkeä ihminen tärkeällä paikalla, koska Jumala on asettanut minut omaan elämääni."

(Raili Heikinheimo)

"Yhtä pyydän, Vapahtaja,

tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka,

askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan

polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto

meissä tänään tapahtuu?"

(Anna-Maija Raittila, virsi 525:3)

Tilaa Jumalalle

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Hän, joka on tärkein keskustelukumppanisi, puhuu sinulle hiljaisuuden kielellä.

Sinun osasi keskustelusta on ennen kaikkea sitä, että kuuntelet hänen hiljaisuuttaan.

Ja hiljaisuutta voit vain kuunnella, jos itse olet hiljaa.

Jumalan rakkaus ei voi virrata meihin, jos olemme täynnä omia toiveita, tarpeettomia huolia ja kriittistä  mieltä.

Jumalaa on vaikea löytää, jos sisälläsi on sotkua ja melua. Meidän on siivottavas paljon pois sisältämme, raivattava tilaa Jumalalle.

Jumala on rakkautta henkivä hiljaisuuden meri. 

Juuri hiljaisuudessa pääset osalliseksi hänen elämästään.

Et häiritse hiljaisuutta ainoastaan puhumalla toisen kanssa, vaan vielä enemmän puhumalla itsesi kanssa, osoittamalla huomiota kaikille ajatuksille ja kuville, joita päässäsi häilyy.

Hiljaisuuden voi tuhota jopa silläkin, että puhelee liian paljon Jumalan kanssa. 

Jos kerrot hänelle koko ajan toiveitasi ja sitä mitä hänen sinun mielestäsi pitäisi tehdä, hän ei saa tilaisuutta kuiskata sinulle, että olet hänelle kallisarvoinen."

(Wilfrid Stinissen)

Sydämen syvyydessä

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Sydämesi syvyyttä ei voi mitata. 

Se on ääretön siksi, että sen juuret ovat Jumalan äärettömyydessä.

Elämäsi on mielekästä vain, jos pyrit löytämään sydämesi syvyyden, olemuksesi keskuksen.

Efraim Syyrialainen sanoo, että kun Jumala loi ihmisen, hän asetti hänen sydämensä syvyyteen koko taivaan valtakunnan. Ihmisen tehtävä on kaivaa riittävän syvälle, niin että hän löytää sen kätketyn aarteen, jota kantaa.

Voit löytää Jumalan vain, jos etsit sisimpänä olemuksessasi olevaa salaista huonetta.

Jos kaivat syvältä, syvältä sisältäsi, löydät Jumalan valtakunnan portin, ja hän seisoo itse portilla ja odottaa sinua.

Paras tapa kaivaa on se, että varaat joka päivä aikaa sisäiselle rukoukselle." (WS)

"Kun olet löytänyt sydämesi, sinun on yritettävä myös pysyä siinä, asua siinä. Se ei ole helppoa.

Huomiomme suuntautuu kauas sydämestämme, mutta jos olet ankkuroitunut keskukseesi, järjen ja huomion suuntaaminen siihen mitä päivän tehtävät vaativat, ei tarvitse olla hajoittavaa ja pirstovaa.

Kaiken keskellä sydämesi voi olla ankkuroituneena Jumalan äärettömyyteen ja hänen hiljaisuuteensa.

Tällaisen pohjan kuitenkin saat vain, jos usein varaat aikaa, jolloin et tee mitään muuta kuin olet Jumalan edessä sydämessäsi."

(Wilfrid Stinissen)

Iltarukous

"Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan

läsnäoloasi vain.

Siitä virtaa arkihuoliin

aamurauhaa sunnuntain."

(Anna-Maija Raittila

virsi 207:4)

Carpe diem

Piispa Eero Huovinen:
Puhe 29.8.09
(puhe kokonaisuudessaan >täältä<)

"Herääminen ja hereillä olo eivät ole vain hengellisiä asioita, vaan ne kuuluvat olennaisena osana kaikkeen inhimilliseen elämään. Välinpitämättömyyden, tyhjänpäiväisyyden ja kyllästyneisyyden kulttuurin tilalle tarvitsemme valveilla olemisen, valppauden ja merkityksiin uskomisen asenteita.

Vanha iskulause neuvoo: carpe diem, tartu hetkeen.

Hengellinen herääminen ja herätys eivät saisi olla vain joidenkin herätyskristittyjen erityisomaisuutta. Herääminen on olennainen osa kristillistä uskoa. Kun oman uskomme piirissä ajattelemme herätystä, silloin on kysyttävä, mistä meidän tulee herätä."

(Eero Huovinen)

"Ajattelen nyt vain kolmea heräämisen piirrettä.

Ensinnäkin meidän tulee herätä itsekkyydestä ja omahyväisyydestä. Vanhat kristityt puhuivat paljon siitä, että ihmisen tulee herätä synnin unesta. Unessa olevalla ihmisellä on epärealistinen ja haaveellinen kuva todellisuudesta ja omasta minästä. Ihmisen synnin perusolemus on itsekkyys ja itseriittoisuus.

Ensimmäisen lankeemuksen ydin ei ehkä ollutkaan tottelemattomuus, vaan se, että ihminen halusi tulla Jumalan veroiseksi, tietää kuin Jumala, hallita elämää ja itseään. Minäkeskeisyys, niin inhimillinen kuin hengellinen minäkeskeisyys, merkitsee sitä, että ihminen kääntyy pois oikean Jumalan luota ja haluaa olla itse oma jumalansa. Uskotaan, että järjellä ja tiedolla ihminen voi tavoittaa maailmanselityksen, joka kattaa kaiken.

Maallinen ja hengellinen perussynti, itsekkyys, saa aikaan sen, että ihminen unohtaa sekä lähimmäisen että Jumalan. Tästä unohtamisen ja välipitämättömyyden unesta meitä kaikkia kutsutaan heräämään. Synnin unesta herääminen merkitsee kääntymistä pois minäkeskeisyydestä kohti lähimmäistä ja Jumalaa.

Hengellinen hereillä olo on syvimmältään sitä, että me kuuntelemme Jumalaa, olemme kasvokkain hänen kanssaan ja elämme hänen seurassaan."

(Eero Huovinen)

"Se, joka rukoilee herätystä, on tietoinen siitä, että herääminen ei ole ihmisen omissa käsissä, vaan sitä on pyydettävä joltakin toiselta, nimittäin Jumalalta. Rukoilija tietää, ettei hän itse kykene herättämään itseään, vaan hänen on pyydettävä: Herätä sinä, Jumala, minut.

Vanha Elsa Holmstenin virsi sanoo saman asian vielä johdonmukaisemmin: “Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni. Pidä, Jeesus, itse perää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni.” (VK 307:3)

Viime kädessä heräämisessä onkin kysymys siitä, että Jumala herää herättämään meidät."

(Eero Huovinen)

Kaunis ilta

"Kaukaa siintää
väri,
vaiko sävel.
Mitään ei maksa
maailman kaunein taulu:
Niittyjen, peltojen,
tähkien täyttämä
elokuun yö."

(Einari Vuorela)

Uusi aamu

"Jos maltat uskoa,

Jumalan silmät katsovat tämän aamun läpi.

Kaikki suuret asiat ovat vielä edessäpäin."

(Niilo Rauhala)

Psalmit, "die kleine Biblia"

Arto Antturi:

Syvistä vesistä valoon

Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

(Katharos Oy 2007)

"Psalmien kirja on kokoelma muinaisen Israelin ja varhaisen juutalaisuuden parissa syntyneitä rukouksia.

Sekä juutalaiset että kristityt ovat  lukeneet, rukoilleet, laulaneet, selittäneet psalmeja alusta alkaen.

Evankelista Matteus kertoo, että kiusaajan koetellessa Jeesusta tämä vastasi psalmien sanoilla (Matt 4:1-11).

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sitoo opetuksensa Jeesuksesta Jumalan Poikana psalmilainausten verkostoon (luvut Hepr. 1-2 sisältävät yksitoista psalmisitaattia).

Uuden testamentin kirjoittajat viittaavat hebrealaisen Raamatun kirjoista profeetta Jesajan ohella kaikkien eniten juuri Psalmeihin.

On myös sanottu, että mikään muu Raamatun kirja, Roomalaiskirje mukaan lukien, ei tehnyt niin suurta vaikutusta luterilaiseen uskonpuhdistukseen kuin Psalmit.

Lutherille Psalmit olivat Raamattu pienoiskoossa, "die kleine Biblia".

Säännöllinen psalmirukous jäi kuitenkin pitkäksi aikaa sivuun luterilaisesta jumalanpalveluselämästä, koska uskonpuhdistus hylkäsi luostarit.

Mutta psalmit ja psalmirukous on löydetty uudestaan. Se on suurelta osin retriittien ja hiljaisuuden liikkeen vaikutusta.

Retriittien päivärytmi perustuu luostareiden vanhaan rukoushetkiperinteeseen. Siihen taas kuuluu olennaisena osana rukoushetkissä laulettavat psalmit.

Protestanttiset kristityt kaikkialla maailmassa ovat löytämässä uudelleen liturgisen elämän rikkaudet." (AA)

"Moderni ihastus psalmien laulamiseen herättää myös hämmennystä. Se kohdistuu Vanhan testamentin aikaan, kieleen ja ennen kaikkea sen jumalakuvaan.

Kauneimmatkin psalmitekstit voivat sisältää hätkähdyttävää kostonjanoa ja voimakkaita viholliskuvia.

Satunnaiselle lukijalle tällaiset kohdat vahvistavat mielikuvaa aikansa eläneestä ja vastenmielisestä Vanhan testamentin uskonnosta.

Ei ihme, että luterilaisen kirkkokäsikirjan psalmiteksteistä on vihollisia koskevat jakeet lähes säännönmukasesti jätetty pois.

Psalmit, ja sen myötä koko Raamattu, tuntuvat sopivat huonosti tähän aikaan. Se on sekä helpottavaa että hankalaa.

Helpottavaa siksi, että meillä on lupa säilyttää kohtelias etäisyys. Jos kohtaamme Psalmeissa jotain, joka tuntuu oudolta, voimme laittaa sen ajallisen, kielellisen ja kulttuurisen välimatkan syyksi.

Toisaalta psalmeihin on hankala päästä käsiksi. Niitä on yritettävä selittää ja niiden ilmaisutapaa avata, kuten olen tässä kirjassa pyrkinyt tekemään.

Pitää kuitenkin välttää eräs väärä odotus. Psalmien selittäminen ei tee niistä sisäsiistejä ja poliittisesti korrekteja.

Voimme oppia ymmärtämään vanhoja tekstejä paremmin, mutta mikään ei poista psalmien ominaispiirteitä.

Selitysten tarkoitus on vain avata ovi.

Oma vakaumukseni on, että psalmeja tulee lukea, laulaa ja kuunnella sellaisenaan, kokonaisina.

Se, joka niin tekee, tulee huomaamaan, että ne ovat Jumalan sanaa tälle ajalle."

(Arto Antturi)

Elävää vettä

Arto Antturi:

Syvistä vesistä valoon

Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

(Katharos Oy 2007)

"Raamattua ei ole tarkoitettu opilliseksi yhteenvedoksi. Se on tarkoitettu luettavaksi, resitoitavaksi, mietiskeltäväksi ja rukoiltavaksi.

Se on lähde, josta näemme omat kasvomme ja josta juomme.

Se, joka juo, rikkoo veden pinnan, kastelee kätensä ja suunsa.

Se, joka on juonut, on sammuttanut janonsa.

Lähde ei ole juojalle ulkopuolinen auktoriteetti, vaan paljon enemmän, lähde pitää juojan hengissä.

Vesi imeytyy elimistöömme tullen osaksi sen kudosta. Jumalan Sana imeytyy mielemme ja sielumme sopukoihin tullen osaksi hengellistä identiteettiämme." (AA)

"Se, joka on laulanut vanhoja virsiä tai psalmeja, tietää, että yhdessä laulettaessa tai resitoitaessa tekstit muuttuvat rukoukseksi.

Sävel vie meidän havaintokykymme eri tasolle kuin pelkät sanat. Sävel opettaa rukoilemaan.

Rukouksen ensimmäinen kysymys on: Vastaako Jumala niihin rukouksiin, joita lausun?

Jossakin vaiheessa rukoilija turhautuu ja huomaa, että näin ei tapahdu. Ehkä hän huomaa, että on hyvä, ettei Jumala vastaa kaikki rukouksiin.

Silloin hän valmistautuu rukouksen seuraavaan kysymykseen: Rukoilenko oikein?

Psalmien tehtävä on auttaa rukoilemaan oikein, Jumalan omilla sanoilla." (AA)

"Oman suun luovuttaminen Jumalan sanojen lausumiseen on parantava prosessi. Selittämisen ja kielellisen hallinnan sijaan tulee antautuminen ja sitä kautta eheytyminen.

Toisen aikakauden ja toisen maailman sanoista tulee totta.

Enää ei kysymys olekaan siitä, miksi kirkossa sitoudutaan sanoihin, jotka eivät ole tästä ajasta, vaan miksi minä rajoittaisin elämäni sanoihin, jotka ovat vain tästä ajasta.

Psalmien rukoilija huomaa olevansa instrumentti, jota Pyhä Henki soittaa."

(Arto Antturi)

"Hän nosti minut kalliolle,

antoi lujan pohjan askelteni alle.

Hän antoi suuhuni uuden virren,

kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi."

(Psa 40:3-4)

Raamattu lukee meitä

 Piispa Eero Huovinen:

Puhe Johanneksen kirkossa 29.8.09

(puhe löytyy kokonaisuudessaan >täältä< )

"Raamattu tuntuu tulleen kirkossamme enemmän kiistelyn kohteeksi kuin siunauksen lähteeksi.

En nyt halua puuttua niihin yksittäisiin erimielisyyksiin, joissa me kristityt vetoamme Raamattuun eri tavoilla. Sen sijaan yritän kysyä yksinkertaisempia kysymyksiä siitä, miten Raamattu voi avata meille aarteitaan.

Ensimmäinen ajatukseni on: tärkeää ei ole vain se, että me luemme Raamattua, vaan tärkeää on se, että Raamattu lukee meitä.

Itse asiassa kaikessa kirjallisuuden lukemisessa olennaista on se, miten kirjat lukevat meitä. Sen sijaan, että kysymme ystäviltä, mitä kirjoja olet lukenut, kannattaisi kysyä, mitkä kirjat ovat lukeneet sinua.

Vanha ajatus siitä, että ihminen voisi olla sanan alla, ei helposti avaudu nykyihmiselle. Jos ihminen suostuu siihen, että Raamattu lukee häntä, silloin asenne pyhään kirjaan on pakostakin nöyrä ja herkkä.

Vaikka voinkin löytää Raamatusta epäjohdonmukaisuuksia, niidenkin takana on todellisuus, joka läpivalaisee ja neuvoo minua, joka ottaa minut valtaansa ja lahjoittaa minulle jotakin, mitä en itse kykene ottamaan." (EH)

"Toinen Raamattuun syventymisen tärkeä piirre on se, että lukisimme Raamattua hengellisesti, siis siten, että kysymme, mitä se sanoo minun hengestäni ja minun hengelleni.

Toki on niin, että Raamattua voidaan ja tulee lukea historiallisesti, kirjallisesti ja kulttuurisesti.

Kaiken takana on kuitenkin vakaumus siitä, että Raamattu on uskonnollinen ja hengellinen kirja,
joka lukee meidän henkeämme ja sieluamme. Ajatukset siitä, että Raamattu lukee meitä ja että me luemme Raamattua hengellisesti, ovat läheistä sukua toisilleen - ja itse asiassa ne johdattavat minut kolmanteen Raamattuun syventymisen piirteeseen." (EH)

 “Sydämeni muistaa sinun sanasi: ‘Etsikää minun kasvojani.’ Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi!” (Ps. 27:8-9)

"Rohkenen ajatella niin, että Raamatun ydin on siinä, että se paljastaa ja näyttää meille Jumalan kasvot. Ydinkysymys Raamatusta keskusteltaessa ei ole, onko se jumalallinen kirja vai ei.

Ratkaisevaa on, saako Raamattu olla kirja, joka näyttää Jumalan kasvot ja Kristuksen kasvot. Jumalan kasvojen näkeminen on ihmisen elämän tärkein päämäärä. Jumalan kasvojakaan me ihmiset emme itse löydä, vaan me näemme ne silloin, kun Jumala itse paljastaa itsensä meille.

Sen vuoksi niin Raamatun lukemisen kuin kristillisen uskon ydinpyyntö on: “Herra, kirkasta meille kasvosi, Herra käännä kasvosi meidän puoleemme, Herra ole meille armollinen ja anna meille rauha.”

(Eero Huovinen)

Elä tässä hetkessä

Gerard W. Hughes:

Matkaoppaana rukous

(Kirjapaja 2008)

"On kiinnostavaa huomata, ettei ajatteleva mielemme salli meidän keskittyä käsillä olevaan hetkeen. Se vetää meitä koko ajan tulevaisuuteen tai menneisyyteen. 

Me annamme huomiomme kiinnittyä vain pieneksi ajaksi nykyhetkeen, joka on se ainoa todellisuus, joka meillä tällä hetkellä on. Mennyt on poissa, tulevaisuutta ei vielä ole, joten meillä on taipumuksena käyttää suurin osa ajastamme pakenemalla todellisuutta.

Oikein hyvä hengellinen harjoitus olisi yrittää elää niin täydesti kuin mahdollista käsillä olevassa hetkessä."

(G.W. Hughes)

"Jumala on siellä, missä me olemme, emmekä voi löytää häntä mistään muualta. Tämä on toinen ilmeinen totuus, jonka me käytännössä niin usein unohdamme sijoittamalla Jumalan jonnekin muualle, ehkä kirkkoon tai johonkin muuhun pyhän paikkaan.

Koska ulkoistamme Jumalan ja elämme menneessä ajassa tai tulevaisuudessa, voimme tuhlata elämme hedelmättömään katumiseen sen vuoksi, mitä olemme ehkä olleet tai olisimme voineet olla, jos vain olosuhteet olisvat olleet erilaiset.

Mitä Jumalan tahto tarkoittaa sinun elämässäsi tällä hetkellä, juuri nyt?

Se on aivan siinä, missä olet tällä hetkellä, tässä paikassa, tässä perheessä, tässä yhteiskunnassa, työssä, tällä luonteella, näillä lahjoilla, kyvillä, kykenemättömyydellä ja syntisillä taipumuksilla. Juuri tästä paikasta, eikä mistään muualta, on sinun määrä löytää Hänet."

(Gerard W. Hughes)

Jumalan edessä

Gerard W. Hughes:

Matkaoppaana rukous

(Kirjapaja 2008)

"Rukoustapoja on niin monia erilaisia kuin on ihmisiäkin.

Rukous on sitä, että olemme oma itsemme Jumalan edessä.

Hän luo jokaisen meistä ainutlaatuiseksi, kaikista muista erotettavaksi esimerkiksi sormenjälkien, äänen, solujen, käsialan, tapojen perusteella.

Niinpä ei ole yllättävää, että me rukoilemmekin eri tavalla.

Silti tämä ilmeinen totuus on unohtunut, ja jotkut rukouskirjat antavat yhä vaikutelman, että rukous on kuin pesukoneen käyttö: Jos seuraat ohjeita, halutut tulokset saavutetaan. Ellet seuraa ohjeita, sinussa on jotakin vialla.

Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka sanovat: "En osaa rukoilla" tai  "Se on niin pitkästyttävää". 

Silti monia näistä  samoista ihmisistä - sitten kun heitä on rohkaistu kokeilemaan uusia rukoustapoja - rukous alkaa vetää puoleensa, lumota itsessään sekä vaikutuksellaan, joka sillä on heidän elämäänsä.

Yksi tärkeimmistä rukouksen esteistä on käsityksemme Jumalasta. Voimme oppia tuntemaan Jumalan vain oman inhimillisen kokemuksemme kautta.

On helppo sanoa: "Jumala on rakkaus", mutta minun käsitykseni rakkaudesta on voinut olla traumaattinen kokemus täynnä tuskaa, petosta ja torjuntaa.

Järjellämme saatamme tietää, ettei Jumala ole julma, sadistinen tai oikukas tai ettei hän muistuta joulupukkia. Mutta kun yritämme rukoilla, saatamme kuitenkin kohdata tuollaisen Jumalan, sillä lapsuuden käsityksiä ei helposti pyyhitä pois.

Jos meidän on määrä tuntea Jumala omassa elämässämme, on meidän opittava olemaan hiljaa."

(Gerard W. Hughes)

Kivikkoista rantaviivaa

"Tuulen joutsenet koskettavat ulappaa.

Tunnen soitossa syvän ikäväni.

Värähtelevät, kuohuvat

sinun kasvosi, Jumala.

Sinuun on sieluni tarttunut.

Kuljen näitä kapeita, kovia päiviä

kuin kivikkoista rantaviivaa,

mutta sinussa ovat

kaikkien lintujen levolliset siivet,

sinussa ikävä ja rauha;

minun taivaanrantani nostaa 

kirkastuvan otsansa."

(Niilo Rauhala)

Usko on tie

Kaarlo Kalliala: Tuore oliivipuun lehti

2/-10

"Usko on tie, ja Jumalan-tuntemus on tie" 

(Heinrich Ott)

"Yhtäältä on viisasta suostua käymään muiden tallaamia polkuja ja näkemään hyväksi nähdyllä tavalla.

Toisaalta on välttämätöntä kokea omin jaloin
ja katsoa itse.

Sukupolvet ennen meitä ovat ajatelleet, kokeneet, kirjanneet ja kuvanneet. Ja hyvä niin, koska siten ja vain siten Kristus-usko on voinut meillekin välittyä.

Mutta ellei itse koe, kuvaa, pohdi ja ilmaise,
ei kuljekaan samaa tietä mitä Jumalan kansa tähän asti.

Kirkolla ei ole uskossaan sellaista muinaisaikojen aarretta, jota voisi nähtävyytenä ihailla; usko on tie, ja Jumalan-tuntemus on tie."

(Kaarlo Kalliala)

Toimettomuuden siunaus

Owe Wikström: Häikäisevä pimeys

(Kirjaneliö 1995)

"Kristillisen kirkon historia kertoo naisista ja miehistä, jotka ovat olleet hyvin tuotteliaita ja ehtineen saada aikaan ihmeen paljon.

Ajatellaanpa Lutherin koottuja teoksia tai Äiti Teresan uskomatonta matkustamista ja asioiden järjestämistä! Heidän päivä-, viikko- ja vuosirytmiinsä on kuitenkin sisältynyt harjoituksen avulla raivattua vapaata tilaa.

Kirkko on aina yrittänyt auttaa ihmisiä löytämään mielekkäitä aikataskuja ja henkisiä kosketuspintoja, joiden kautta elämä voidaan kokea voimakkaana ja täydesti.

Toimettomuuden filosofia on kuitenkin vain harvoin saanut tilaa kristillisessä elämäntavassa. Erityisen vähäistä sen vaikutus on ollut luterilaisuudessa, eikä pietismissä ole siitä jälkeäkään. Niissä toimeliaisuus ja hengellinen elämä ovat yksi ja sama asia.

Pohjoismaalaiset katselevat ihmeissään, miten muista kulttuureista kotoisin olevat ihmiset istuvat kauniina kesäpäivänä tuntikausia juttelemassa tammen alla. He eivät noudata valmiiksi suunniteltua ohjelmaa, vaan pelaavat korkeintaan bocciaa." (OW)

"Yksinkertaisuuden tarve on läheisesti kietoutunut yhteen yksinäisyyden tarpeen kanssa. Juuri kyky olla yksin on toisiin ihmisiin liittymisen tärkeä edellytys.

Hengelliset ohjaajat käyttävät usein ilmaisua
"O, beata solitudo - Oi, autuas yksinäisyys".
Jumalaa ei kohdattu myrskyssä eikä tuulessa, vaan hiljaisessa huminassa (1 Kun 19:11-12)

Mitä enemmän ihminen viipyy yksinäisyydessä, sitä enemmän hän tulee tietoiseksi sisäisestä kammiostaan, hiljaisuuden vyöhykkeistä, joissa ihminen on lähellä Häntä, joka puhuu tyhjyydestä käsin.

Riippumatta siitä, mitä ihminen tekee tai missä hän kulloinkin on, hänellä voi olla kosketuskohta sisäiseen rauhan avaruuteen. Siellä pulppuaa lähde, sinne on kätketty valo ja sieltä käsin koputetaan hiljaa ovelle.

Hiljaisuus ei ole siis ensisijaisesti äänen poissaoloa vaan Pyhän läsnäoloa. Jos ihminen viipyy näin Jumalan edessä, seuraa hiljaisuus häntä tuoksun tavoin myös ihmisten keskuuteen.

Pyhitetyt ihmiset ovat kaikkina aikoina vetäneet muita puoleensa. Tämä ei johdu siitä, että he puhuvat Jumalasta, vaan että he viipyvät usein hänen läheisyydessään."

(Owe Wikström)

"Jeesus sanoi heille: 

"Lähteekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, 

niin saatte vähän levähtää."

(Mark 6:31)

Lue maleksien

Yksi  monista itselleni merkityksellisistä kirjoista, joiden seuraan säännöllisesti palaan, 

on Owe Wikströmin "Häikäisevä pimeys - näkökulmia hengelliseen ohjaukseen".

Luin kirjan ensimmäisen kerran kaksitoista vuotta sitten v-98 ja olin vaikutettu siitä, että löysin sanoitusta ja ymmärrystä omille kokemuksilleni hengellisen elämän eri vaiheista.

Yhä edelleen tämä kirja on minulle  kuin kuivumaton kaivo, josta nousee virkistävää vettä.

Owe Wikström puhuu kirjassaan maleksien lukemisesta. Hän kehoittaa palaamaan aiemmin luettuihin kirjoihin ja seurustelemaan sellaisten tekstien kanssa, jotka ovat joskus olleet puhuttelevia.

Maleksien lukijat alleviivat kirjojaan ja kirjoittelevat huomautuksia sivujen reunoille ja palaavat silmäilemään merkintöjään. He hyppivät samanaikaisesti selaillen kirjasta toiseen kaunokirjallisuudesta filosofiaan tai historiasta teologisiin pohdintoihin.

Hyvää kirjaa lukiessa saattaa Wikströmin mukaan tapahtua niin, että kirja putoaa syliin ja lukijan oma ajattelu vaeltaa eteenpäin tekstin avaamilla teillä. 

Lukiessaankin voi siis edetä hitaasti kuljeskellen ja viipyillä puhuttelevien ajatusten tai mielikuvien äärellä.

Mietiskelevälle ja syventävälle pohdiskelulle täytyy antaa aikaa. Se vaatii oman henkisen kosketuspintansa.

Wikström toteaa, että tarvitaan ilmavaa almanakkaa ja aikapoimuja, levähtelyhuokosia, joissa voi pysähtyä pukemaan ajatuksensa sanoiksi tai peilaamaan niitä ystävän kanssa keskustellen.

Jos lukee hätäisesti ahmien tai suorituskeskeisesti kiirehtien, voi käydä kuten Niilo Rauhala runossaan toteaa:

" Ajoit nopeaa ohitustietä.

  Niin jäi elämä löytymättä."

Levähdystauolla

Hiljaista elämää on ollut  kaksi kuukautta levähdystauolla.

Hämmästyin, kun kävin tänään katsomassa kävijätapahtumia ja laskuri kertoo, että blogissani on tauosta huolimatta vierailtu päivittäin.

Kiitos teille sekä uusille että tänne uudelleen palaaville lukijoille. Tuntuu  hyvältä huomata, että hiljainen elämä kiinnostaa teitä.

Alan pikkuhiljaa herätellä hiljaista elämää  levähdystauolta, enkä vielä oikein tiedä, millainen tie eteemme avautuu.Toivon, että hiljainen elämä pysyy pienenä polkuna avarien maisemien äärellä.

Haluan edelleen verkottaa lukijoita hyviin kirjoihin, mutta jatkossa siten, että tekijäoikeudelliset seikat tulevat tarkemmin huomioiduksi eli lainattavan tekstin pituus suhteessa kirjan kokoon.

Hiljainen elämä muuttuu myös aiempaa vuorovaikutteisemmaksi siten, että voit halutessasi kommentoida tekstejäni ja olet tervetullut myös lukijaksi.

Uusia versoja

Hiljaista elämää-blogi vetäytyy hetkeksi viettämään hiljaista elämää ja miettimään tämän blogin tulevaisuutta.

Blogin tarkoituksena on ollut jakaa omia kirjalöytöjä ja verkottaa lukijoita hyviin hengellisiin kirjoihin, mutta eräs kustantaja on nyt antanut huomautuksen, että tekijäoikeudellisista syistä blogi ei voi jatkossa käyttää näin pitkiä lainauksia kirjoista ilman kirjoittajan / kustantajan lupaa.

Lainatun tekstin pituus tulee suhteuttaa kirjan kokoon, eli pienestä kirjasta voi lainata vain lyhyitä kappaleita.
En ole tiennyt, että kirjoja koskeva tekijänoikeuslaki on näin tiukka

Pahoittelen eräille kirjoittajille aiheuttamaani mielipahaa. Lainaukset teidän kirjastanne on toivomuksenne mukaisesti poistettu tästä blogista.

Tällaiselle  kirjablogille on ollut tilausta, sillä kolmen olemassaolokuukautensa aikana Hiljaista elämää-blogia on käynyt lukemassa 870 yksittäistä lukijaa yhteensä noin 4800 kertaa.

Lämmin kiitos teille!

Jäädään odottelemaan uusien versojen puhkeamista.

"Sinun läsnäolosi lempeä valkeus, Jumala,

on minulle kasvurauha."

(Anna-Maija Raittila)