Yksi monista itselleni merkityksellisistä kirjoista, joiden seuraan säännöllisesti palaan,
on Owe Wikströmin "Häikäisevä pimeys - näkökulmia hengelliseen ohjaukseen".
Luin kirjan ensimmäisen kerran kaksitoista vuotta sitten v-98 ja olin vaikutettu siitä, että löysin sanoitusta ja ymmärrystä omille kokemuksilleni hengellisen elämän eri vaiheista.
Yhä edelleen tämä kirja on minulle kuin kuivumaton kaivo, josta nousee virkistävää vettä.
Owe Wikström puhuu kirjassaan maleksien lukemisesta. Hän kehoittaa palaamaan aiemmin luettuihin kirjoihin ja seurustelemaan sellaisten tekstien kanssa, jotka ovat joskus olleet puhuttelevia.
Maleksien lukijat alleviivat kirjojaan ja kirjoittelevat huomautuksia sivujen reunoille ja palaavat silmäilemään merkintöjään. He hyppivät samanaikaisesti selaillen kirjasta toiseen kaunokirjallisuudesta filosofiaan tai historiasta teologisiin pohdintoihin.
Hyvää kirjaa lukiessa saattaa Wikströmin mukaan tapahtua niin, että kirja putoaa syliin ja lukijan oma ajattelu vaeltaa eteenpäin tekstin avaamilla teillä.
Lukiessaankin voi siis edetä hitaasti kuljeskellen ja viipyillä puhuttelevien ajatusten tai mielikuvien äärellä.
Mietiskelevälle ja syventävälle pohdiskelulle täytyy antaa aikaa. Se vaatii oman henkisen kosketuspintansa.
Wikström toteaa, että tarvitaan ilmavaa almanakkaa ja aikapoimuja, levähtelyhuokosia, joissa voi pysähtyä pukemaan ajatuksensa sanoiksi tai peilaamaan niitä ystävän kanssa keskustellen.
Jos lukee hätäisesti ahmien tai suorituskeskeisesti kiirehtien, voi käydä kuten Niilo Rauhala runossaan toteaa:
" Ajoit nopeaa ohitustietä.
Niin jäi elämä löytymättä."
