Elämä avaa itsensä

Eero Huovinen:

"Aihetta ajatella -

Mietteitä piispan pöydältä"

(WSOY 2010)

"Kun katselen elämääni taaksepäin, niin luulenpa,
että vuosien aikana en ole keksinyt mitään uutta enkä omaa.

Kaikki on syntynyt siitä, mikä on ollut ennen minua.

Ihmiset, kirjat, historia, elämä, Raamattu ja Jumala ovat antaneet minulle aihetta ajatella.

Ainekset ja ajatukset ovat tulleet minun ulkopuoleltani, extra me.

Yhä varovaisemmaksi olen tullut luottamaan omiin mieltymyksiini, kokemuksiin, elämyksiin ja tuntemuksiin.

Toki seurustelen niiden kanssa joka päivä ja yritän ymmärtää niiden monimutkaisuutta.

Elämän eväiksi ja rakennuspuiksi ne ovat kuitenkin hepposia." (EH)

"Yhä olennaisemmaksi ovat tulleet ne virikkeet, joita en ole itse luonut tai keksinyt.

Ihmiset, jotka ovat ainutlaatuisia persoonia.

Kirjat, jotka avaavat outoja ja uusia ulottuvuuksia.

Historia, jota en vieläkään ole oppinut ymmärtämään.

Elämä, joka on aina vain arvoituksellisempi.

Raamattu, joka on päivä päivältä rikkaampi.

Jumala, joka rakastaa enemmän kuin olen uskaltanut toivoa." (EH)

"Kaikkea vastaan tulevaa ihmettelen ja hämmästelen, niin arkisia asioita kuin pyhiä salaisuuksia.

Itse en niitä luo enkä keksi.

Elämä avaa itsensä.

Raamattu paljastaa ihmeitä.

Jumala näyttää kasvonsa.

Tunnen iloa siitä, että minulle lahjoitetaan ihmettelyn ja ajattelun aiheita.

Hämmästelen sitä, että kaikki vastaantuleva on niin kaunista."

(Eero Huovinen)

Armo

"Ne, joita Jumalan armo kannattelee,

matkaavat kevyesti."

(Tuomas Kempiläinen)

Levottoman rukous

Hiljaisuuden rukouksia

(suom Anna-Maija Raittila,

Kirjapaja 1993)

"Taivaallinen Isä,

sinun käsiisi annan

kaikki levottomat ajatukseni,

jotka eivät tahdo tyyntyä sisälläni.

Kaiken epäselvän mikä minua ahdistaa,

kaiken epävarmuuden ja voimattomuuden

joka minut valtaa vaikeissa tilanteissa,

kaiken kärsimättömyyden, kun en saa

kysymyksiini vastausta,

kaiken ärtymyksen, joka minussa nousee

kun kohtaan itselleni vaikeita ihmisiä.

Annan itseni sinun hoitoosi

juuri tällaisena kuin olen.

Sinä tunnet minut kokonaan.

Valmista sisimpäni anteeksiantamuksen sanalla,

niin että voin ottaa sinut vastaan.

Anna koko olemukseni pehmetä hyväksi maaksi,

jossa siemen voi itää ja kasvaa

ja kantaa hedelmää iankaikkiseen elämään

ja palvelutyöhön ihmisten keskelle."

(suom Anna-Maija Raittila)

"Hiljainen luottamus on teidän voimanne."

(Jes 30:15)

Kiitollisuus

Eero Huovinen:

"Sydämen puhetta"

(WSOY 1997)

"Hyvinvoiva ihminen sairastaa kiittämättömyyden tautia. Meitä kaikkia vaivaa tämä tauti, emme osaa olla kiitollisia. Kiittämättömyyden tauti on salakavala. Katkeruus syntyy vähitellen ja ruokkii itse itseään. Kiittämättömyys vie ilon, kierouttaa ihmissuhteet ja tekee elämästä surullisen, yksinäisen ja epäluuloisen.

Kiittämätön ihminen alkaa eristäytyä, vähätellä muita ja pitää itseään ainoana kunnon ihmisenä. Kiittämättömyys on herkkä leviämään, ja se myrkyttää helposti koko yhteiskunnan ilmapiirin." (Eero Huovinen)

"Kiitollisuus syntyy huomaamisesta, siitä, että minä alan nähdä jotakin hyvää, että minun silmäni avautuvat ja minä käännän katseeni kohti sitä hyvää, mitä olen saanut. Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita.

Hyvän huomaaminen ei merkitse pahan todellisuuden kieltämistä. Kiitollisuus ei merkitse suostumista kohtuuttomuuteen eikä epäoikeudenmukaisuuteen. Se ei merkitse nöyristelyä eikä kyyristelyä muiden ihmisten edessä.

Kyky nähdä pahan keskellä hyvää ei oikeastaan ole ihmisen oma kyky. Taito nähdä hyvää ei synny katsojan silmissä, vaan se syntyy siitä hyvästä, josta me olemme tulleet osallisiksi. Kiitollisuus on lahja, jonka ihminen saa. Kyky nähdä hyvää syntyy siitä hyvästä, jonka Jumala meille antaa."

(Eero Huovinen)

"Kirkkoisä Augustinut sanoi aikoinaan: "Uskolla on oma silmät". Usko on se voima, joka antaa meille uuden näkökyvyn. Usko antaa meille tahdon nähdä elämän ja Jumalan hyvyyksiä. Usko on se uusi terveys, joka vaikuttaa meissä kiitollisuutta."

(Eero Huovinen)

Jumala on

Tapio Luoma/ Maarit Hytösen 

toimittamassa kirjassa

"Minä uskon? - 

Jumala-usko 2010-luvulla"

(Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 110)

"Kirkon perustehtävä ei ole pohdiskella, onko Jumala olemassa vai ei. Kirkon perustehtävä nousee siitä vakaumuksesta, että Jumala on. Sen varaan rakentuu kirkon monipuolinen elämä ja työ.

Jumalan olemassaolo on tietysti kirkon kannalta mitä tärkein asia, mutta jatkuva voimavarojen uhraaminen sellaisen todistamiseen, mitä yksikään tieteellinen menetelmä tai teologinen ajatusrakennelma ei koskaan pysty kaikkia tyydyttävällä tavalla todistamaan, ei palvele kirkon perustehtävän toteuttamista.

 

 

Jumalan olemassaolo on siis kristillisen uskon lähtökohta, ei sen todistelujen päämäärä."

(Tapio Luoma)

"Kristillisen uskon kannalta kiinnostavampi kuin Jumalan olemassaolon suhde luonnontieteiden tuloksiin saattaa lopulta olla kysymys, miten oppia Kristuksesta tulisi tarkastella nykyaikaisen luonnontieteen valossa.

Rationaalisuuteen pyrkivä mieli voi vielä sulattaa Jumalan olemassaolon, mutta ajatus neitseestäsyntymisestä ja kuolleen nousemisesta ylös haudastaan saattaa osoittautua älyllisesti ylivoimaiseksi.

 

 

Kirkon  opetuksessa inkarnaatiota, Jumalan ihmiseksi tulemista, ja ylösnousemusta on aina pidetty mysteerinä. Niille ei ole yritettykään etsiä älyllistä selitystä, koska kyseisten perustavien tapahtumien merkitys on nivoutunut samaan mahdottomuuteen selittää ne kuin itse Jumalan olemassaolo.

 

 

Teologisesti inkarnaatio ja ylösnousemus muodostavat kivijalan, jonka varaan kristillisen uskon omaleimaisuus rakentuu, kun se turvautuu ihmiseksi syntyneeseen ja kuoleman voittaneeseen Jumalaan. Oleellista on havaita näiden kahden tapahtuman yhteys: toista ei voi ymmärtää ilman toista.

 

 

Jos Jumalan uskotaan olevan kaikkivaltias, hänelle ei ilmeisestikään ole mahdotonta toimia tavalla, joka ilmenee inkarnaatiossa ja ylösnousemuksessa."

(Tapio Luoma)

Sielu villasukassa

Tommy Hellsten / Salla Korpelan toimittamassa
kirjassa: Mikä ihmeen armo?
(Kirjapaja 2007)

"Olen terapeutti, kirjailija, kouluttaja ja mentori. Sen lisäksi olen ihminen. Joskus minun on vaikea muistaa se.

Teen työtä, joka usein vie minut kokonaan. Kun tilanne on pahimmillaan, on sellainen tunne, etten itse mahdu elämääni. Kun tämä tunne tulee, lähden pois, jätän kaiken enkä katso taakseni.

Useinmiten lähden jonnekin saaristoon. Pakenen kaikesta. Pakenen piirrettäväksi."
(TH)

"Kun olen viettänyt viikon yksin tai kaksin vaimoni kanssa primitiivisessä mökissä,
jalat ja sielu villasukkiin kääriytyneenä, alan vakuuttua siitä, että olen olemassa.

Olen ihminen.

Hiljaisuudessa tulee tunne, että joku on taas kerran vaivihkaa piirtänyt ääriviivani. Minä olen.

Astun takaisin elämän näyttämölle, sielu villasukassa. Uudelleen ymmärtäen, ettei ilman rakkautta itseään kohtaan voi elää."

(Tommy Hellsten)

Tänään

"Mitään ei tapahdu tänään.

Kaikki on hiljaista.

Pohjalla väsyneen mielen

mikään ei liikahda.

Mitään ei tapahdu tänään.

Katselen pilviä.

Alhaalla riippuvat nekin,

myrskyjen jäljiltä.

Mitään ei tapahdu tänään.

Anteeksi, ystävä.

Tänään on aikani olla

kaikilta kätkössä."

(Anna-Mari Kaskinen)

Rukouksen riekaleita

Kaisa Raittila / Salla Korpelan

toimittamassa kirjassa:

Mikä ihmeen armo?

(Kirjapaja 2007)

"Olen huono rukoilija.

Jos lasketaan loppuunsaatettuja lauseita, en edes muista, milloin olisin viimeeksi omin sanoin lähestynyt Jumalaa.

Yhteiseen rukoukseen on helpompi liittyä, mutta usein senkin sanat valuvat tuttuna virtana huomaamatta ohi.

Mitä vaikeampi on olla, sitä vähemmän saan sanoiksi.

Mitä tiukemmassa ovat lukot, sitä avuttomammilta tuntuvat sanat.

Hengenhädässä kukaan ei kysele, miten pitäisi rukoilla.

Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, pääsee pelkkä huuto."

(Kaisa Raittila)

"En usko Jumalaan, joka pihtaa hyvyyttään ja pikkusieluisena odottaa, että ymmärrän pyytää sitä häneltä oikeaoppisin sanakääntein.

En ylipäätänsä usko, että Jumala tarvitsisi rukouksiani.

Minä itse niitä tarvitsen.

Kun olen riekaleina tai puolitekoinen, pitää minulla olla hiljainen paikka, jossa sydämeni avata ja repaleitani järjestää.

Vaikka Jumala menisi sanaa sanomatta ohi, hän saattaa hetken katsella sitä kaikkea kanssani.

Ei parantavampaa kuin hyväksyvä katse."

(Kaisa Raittila)

Jumalan läheisyydessä viipyily

Piispa Irja Askola:
katkelma saarnasta

piispanvihkimysjumalanpalveluksessa

12.9-10

( löytyy >täältä<)

"Jään miettimään, että jos Jumala tietää sen, mitä me nyt tarvitsemme, olisiko viisasta viipyillä Jumalan läheisyydessä, kuulostella Hänen läsnäolossaan, mikä nyt on tarpeen ja mistä nyt on puutetta.

Viipyillessäni Jumalan läheisyydessä aavistelen, että tarvitsemme nyt ainakin kolmea asiaa: 

Kaipuu armoon ja armolliseen Jumalaan on käsin kosketeltavasti aistittavissa. 

Tulostavoitteiden, yt-neuvottelujen, uhkaavien tilastojen ja kohtuuttomilta tuntuvien valintojen keskellä on tarve kuulla se, että joku on armollinen. 

Rajoituksitta ja pienintäkään ehtoa asettamatta. 

Riittämättömyyden tuskassa – kun kellekään ei ehdi antaa parastaan eikä kaikkea jaksa edes silloin kuin tahtoisi – juuri silloin on hyvä kuulla, että Jumala ei vaadi, ei edes kysele. 

Kun on kadottanut sellaista, minkä menettämiseen ei ollut varautunut ja kun ei jaksa ymmärtää, ponnistella tai suunnitella, silloinkin jää jäljelle armo. 

Sanoitta ja selityksettä. Se vain on. 

Avara armo.

Kaikille ja kaikenlaisille." 

(Irja Askola)

"Toiseksi tunnistan kaipuun luottamukseen. 

Pilkkakirveiden ja myrkkynuolien teroittamisen ja niistä suojautumisen sijasta me tarvitsemme luottamusta.

Me tarvitsemme luottamusta kirkossa, lähisuhteissamme ja yhteiskunnassa. 

Erimielisyys ei meitä tuhoa. 

Tuhon tie alkaa siitä, jos emme löydä puhevälejä toinen toistemme kanssa, myös heidän kanssaan, jotka ovat erilaisia – mielipiteiltään, taustaltaan, elämäntavaltaan. 

Jeesuksen radikaali tapa luottaa ihmisiin ja tarjota kaikille avoin valtakirja yhteistyöhön, antaa näkökulmaa yhteiselämäämme. 

Aavistelen, että luottamuksen lisääminen on kirkkomme ja yhteiskuntamme keskeisin haaste: pelokas käpertyy, tarttuu kirveeseen ja lyö kovaa. 

Sen sijaan luottamuksen ilmapiiriin kutsuttu ei kavahda keskeneräisiä asioita eikä itselleen outoja ilmiöitä, vaan muistaa luottamuksen, joka Jumalalla on luotuihinsa ja siksi meillä toinen toiseemme. 

Luottamuksen ilmapiirissä löytyy tila ihmisille, armolle ja oikeudenmukaisuudelle.

Kolmanneksi Jumalan läheisyydessä avautuu kutsu kohtuuteen. 

Monet nuoret haastavat elämäntapaamme ja toimintakulttuuriamme, myös kirkossa. 

Kohtuullinen elämäntapa ja omastaan jakaminen ovat kaikkien uskontojen yhteinen rikkaus. 

Oman aikamme uskon testi on se, miten vakavasti ja konkreettisesti otamme tämän vastuumme arjestamme."

(Irja Askola)

"Rakkaat ihmiset, Jumalan läheisyydessä viipyily, Hänen läsnäololleen avautuminen, on riski. 

Alkaa ehkä nähdä herkemmin, mitä oikeasti itse kaipaa ja tarvitsee. 

Siihen havahtuessaan huomaa myös vierellään kulkevan, uskaltautuu kysymään.

Kannattaa viipyillä, katsella ja olla kuulolla: Jumalalla ja Hänen luomillaan ihmisillä on paljon kerrottavaa."

( Piispa Irja Askola)

Yksi pyyntö

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Terveen rukouselämän kasvussa on merkille pantavaa se, että kun rukous on ensin ollut erilaisten asioiden pyytämistä, se suuntautuu yhä enemmän yhteen asiaan.

Sen sijaan, että rukoilisin: Herra, anna minulle rahaa, anna minulle terveyttä, anna minulle ystäviä, tekeekin mieli yhä enemmän rukoilla: Herra, opeta minua rakastamaan, kirkasta minulle kasvosi, lähetä minulle Henkesi.

Aluksi sinusta tuntuu, että tarvitset paljon erilaisia asioita, mutta edistyessäsi rukoilemisessa tarpeet vähenevät.

Lopuksi kaikki pelkistyy ja keskittyy yhteen ainoaan tarpeeseen, siihen, että tarvitset Jumalaa itseään, hänen Pyhää Henkeään."

(Wilfrid Stinissen)

Väsyneelle

Irma-Liisa Juuti:

Siunauksia

(PerusSanoma Oy 2005)

"Herra siunatkoon sinua 

väsynyt uurastaja

ja varjelkoon sinua

että saisit voimia kaiken sen tekemiseen,

mikä sinun on nyt vielä tehtävä

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle

ja antakoon sinun tuntea kaikki ne rukoukset,

joita on sinun puolestasi lausuttu

ja olkoon sinulle armollinen

ettei sinun tarvitsisi kantaa muiden jättämiä 

taakkoja niin paljon

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

että sinä voisit nähdä tekemäsi työt arvokkaana

ja iloita siitä väsymyksenkin keskellä

ja antakoon sinulle rauhan

että voisit nukkua yöllä vapaana muistamatta

vielä tekemättä jääneitä töitä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen"

(Irma-Liisa Juuti)

Kypsymisprosessi

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran Päivä

(Karas-Sana 1995)

"Näköalamme on usein ahdas ja katselemme asioita irrallisina ja sirpalemaisina.

Lyhytnäköisyytemme takia joudumme helposti paniikkiin.

Jumalalla on näköala koko historiaan, ja hän mittaa sitä toisilla normeilla kuin me.

Se mikä meille on traagista ja dramaattista, saattaa olla hänen näkökulmastaan hyvää, jopa erittäin hyvää.

Meidän on kummallisen vaikea hyväksyä kärsimystä kypsymisprosessina, vaikka luonnossa käy kaiken aikaa ilmi, että vanhan elämän on kuoltava, jotta uusi voisi syntyä.

Jos kukka tahtoo ehdottomasti elää kukkana, se ei voi koskaan tulla hedelmäksi."

(Wilfrid Stinissen)

Pysähdy kuuntelemaan

 

Raili Heikinheimo:
Kaipaus on Hänestä
(Kirjapaja 1995)

" Rukouksessa voin elää todeksi sitä, että on olemassa yhteys Jumalan ja minun välillä. Jo sellainen rukous, jossa pyydän itselleni jotain Jumalalta, saa minut tuntemaan hänen läheisyytensä. Varsinaiset teologiset löydöt tapahtuvat silloin, kun maltan pysähtyä myös kuuntelemaan. Se on rukouksen vaikeampi puoli, niin kuin kuunteleminen on ihmillisenkin kanssakäymisen vaativampi osuus.

Jumalan kuunteleminen ei ole minun varassani eikä vallassani. Jumala itse antautuu kuultavaksi silloin kuin tahtoo. Minä voin olla valmiina ja kuulolla, mutta en voi määrätä häntä puhumaan minulle.

On kuitenkin paljon, mitä voin tehdä."

(Raili Heikinheimo)

"Jeesus kehoitti valvomaan ja rukoilemaan. Valvova rukous on viipyvää rukousta. Se toteutuu parhaiten Jumalan sanan äärellä hiljaisuudessa.

Yhteen jakeeseen tai yhteen kertomukseen keskittyminen kerrallaan on sellaista pysähtymistä, jossa minulle jää aikaa kuunnella Jumalan puhetta. Jopa yksi sana saattaa nousta esille tekstistä ja rupeaa elämään omaa elämäänsä minussa ja kertoo minulle jotakin Jumalasta.

On myös yllättävää, miten jokin tuttu lause voi yhtäkkiä avautua uudella tavalla, kun pysähdyn maistelemaan ja toistamaan sitä. Tai se voi häkelyttävästi puhua juuri minulle, juuri minun asiastani ja juuri nyt.

Kun viivyn Jumalan sanan äärellä ja koen sen puhuvan minulle, kannattaa kirjoittaa muistiin niitä ajatuksia, joita herää. Hengellisessä päiväkirjassa kirjoitan itseäni ja Jumalaa varten. Olen kokenut, että uusi ajatus on usein sekava möykky aina siihen asti, kunnes ilmaisen puhumalla tai kirjoittamalla.

Jokainen tarvitsisi hengellisen ohjaajan, jonkun viisan ja kokeneen kristityn, joka kanssa voisi keskustella etsimisestään ja löytämisestään ja joka kuuntelee, antaa näkökulmia ja hienovaraisesti johdattaa uusiin kysymyksiin."

(Raili Heikinheimo)

"Minulle ovat jo vuosien ajan olleet merkityksellisiä yksinäiset kävelyretket. Niiden aikana ajatukset ovat vapaalla, mutta alitajunta työskentelee. Joskus rupean kuin huomaamattani muistelemaan, mitä olen aamulla lukenut Raamatusta. Askelten ja hengityksen tahdissa sanat syöpyvät sisimpääni, ne tulevat enemmän omikseni ja tuottavat iloa, vaikka kysymyksessä ei olisikaan mikään ongelman ratkaisu tai erityisen ajankohtainen sana. Olen näin saanut evästä matkalleni ja se tuntuu hyvältä."

(Raili Heikinheimo)

Tässä ja nyt

Raili Heikinheimo:

Kaipaus on Hänestä

(Kirjapaja 1995)

"Koska elämä on lyhyt, en haluaisi tuhlata sitä.

En tahtoisi sen valuvan sormieni läpi liian kevyesti.

Tahtoisin, että olisin elänyt täydesti. 

Etten olisi jättänyt elämättä, vaan olisin tarttunut niihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita elämä pitopöydällään joka päivä tarjoaa.

Ettei pelko olisi estänyt heittäytymästä elämän vietäväksi. 

Että olisin uskaltanut rakastaa, virheidenkin uhalla.

Elämä on sillä tavalla ainutkertaista, että mitään uusintoja ei juuri sallita. Ainoa mahdollisuus on parhaansa mukaan elää tässä ja nyt.

Kun ajattelen kaikkein luovimpia tuntemiani ihmisiä, huomaan, että heissä yhteistä on juuri tuo harvinainen kyky olla kokonaisesti läsnä siinä missä ovat." (RH)

"Kun olen tehnyt omaa taivaltani ja kun nyt katselen elämänkaartani, näen Jumalan kaikkialla.

Uskon, että hänen tahdostaan olen sellainen kuin olen, tai ainakin, että hän on sallinut minun läpi elämäni muovautuvan tällaiseksi.

Elämäni olosuhteen ja tärkeät ihmiset ovat hänen lähettämiään.

Näissä hänen antamissaan raameissa olen tehnyt valintoja ja vastannut hänen kutsuihinsa milloin milläkin tavalla.

Minulla on sellainen kuva Jumalasta, että pitkin matkaa olen kulkenut hänen kannattelemanaan.

Tunnen olevani tärkeä ihminen tärkeällä paikalla, koska Jumala on asettanut minut omaan elämääni."

(Raili Heikinheimo)

"Yhtä pyydän, Vapahtaja,

tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka,

askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan

polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto

meissä tänään tapahtuu?"

(Anna-Maija Raittila, virsi 525:3)

Tilaa Jumalalle

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Hän, joka on tärkein keskustelukumppanisi, puhuu sinulle hiljaisuuden kielellä.

Sinun osasi keskustelusta on ennen kaikkea sitä, että kuuntelet hänen hiljaisuuttaan.

Ja hiljaisuutta voit vain kuunnella, jos itse olet hiljaa.

Jumalan rakkaus ei voi virrata meihin, jos olemme täynnä omia toiveita, tarpeettomia huolia ja kriittistä  mieltä.

Jumalaa on vaikea löytää, jos sisälläsi on sotkua ja melua. Meidän on siivottavas paljon pois sisältämme, raivattava tilaa Jumalalle.

Jumala on rakkautta henkivä hiljaisuuden meri. 

Juuri hiljaisuudessa pääset osalliseksi hänen elämästään.

Et häiritse hiljaisuutta ainoastaan puhumalla toisen kanssa, vaan vielä enemmän puhumalla itsesi kanssa, osoittamalla huomiota kaikille ajatuksille ja kuville, joita päässäsi häilyy.

Hiljaisuuden voi tuhota jopa silläkin, että puhelee liian paljon Jumalan kanssa. 

Jos kerrot hänelle koko ajan toiveitasi ja sitä mitä hänen sinun mielestäsi pitäisi tehdä, hän ei saa tilaisuutta kuiskata sinulle, että olet hänelle kallisarvoinen."

(Wilfrid Stinissen)

Sydämen syvyydessä

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Sydämesi syvyyttä ei voi mitata. 

Se on ääretön siksi, että sen juuret ovat Jumalan äärettömyydessä.

Elämäsi on mielekästä vain, jos pyrit löytämään sydämesi syvyyden, olemuksesi keskuksen.

Efraim Syyrialainen sanoo, että kun Jumala loi ihmisen, hän asetti hänen sydämensä syvyyteen koko taivaan valtakunnan. Ihmisen tehtävä on kaivaa riittävän syvälle, niin että hän löytää sen kätketyn aarteen, jota kantaa.

Voit löytää Jumalan vain, jos etsit sisimpänä olemuksessasi olevaa salaista huonetta.

Jos kaivat syvältä, syvältä sisältäsi, löydät Jumalan valtakunnan portin, ja hän seisoo itse portilla ja odottaa sinua.

Paras tapa kaivaa on se, että varaat joka päivä aikaa sisäiselle rukoukselle." (WS)

"Kun olet löytänyt sydämesi, sinun on yritettävä myös pysyä siinä, asua siinä. Se ei ole helppoa.

Huomiomme suuntautuu kauas sydämestämme, mutta jos olet ankkuroitunut keskukseesi, järjen ja huomion suuntaaminen siihen mitä päivän tehtävät vaativat, ei tarvitse olla hajoittavaa ja pirstovaa.

Kaiken keskellä sydämesi voi olla ankkuroituneena Jumalan äärettömyyteen ja hänen hiljaisuuteensa.

Tällaisen pohjan kuitenkin saat vain, jos usein varaat aikaa, jolloin et tee mitään muuta kuin olet Jumalan edessä sydämessäsi."

(Wilfrid Stinissen)

Iltarukous

"Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan

läsnäoloasi vain.

Siitä virtaa arkihuoliin

aamurauhaa sunnuntain."

(Anna-Maija Raittila

virsi 207:4)

Carpe diem

Piispa Eero Huovinen:
Puhe 29.8.09
(puhe kokonaisuudessaan >täältä<)

"Herääminen ja hereillä olo eivät ole vain hengellisiä asioita, vaan ne kuuluvat olennaisena osana kaikkeen inhimilliseen elämään. Välinpitämättömyyden, tyhjänpäiväisyyden ja kyllästyneisyyden kulttuurin tilalle tarvitsemme valveilla olemisen, valppauden ja merkityksiin uskomisen asenteita.

Vanha iskulause neuvoo: carpe diem, tartu hetkeen.

Hengellinen herääminen ja herätys eivät saisi olla vain joidenkin herätyskristittyjen erityisomaisuutta. Herääminen on olennainen osa kristillistä uskoa. Kun oman uskomme piirissä ajattelemme herätystä, silloin on kysyttävä, mistä meidän tulee herätä."

(Eero Huovinen)

"Ajattelen nyt vain kolmea heräämisen piirrettä.

Ensinnäkin meidän tulee herätä itsekkyydestä ja omahyväisyydestä. Vanhat kristityt puhuivat paljon siitä, että ihmisen tulee herätä synnin unesta. Unessa olevalla ihmisellä on epärealistinen ja haaveellinen kuva todellisuudesta ja omasta minästä. Ihmisen synnin perusolemus on itsekkyys ja itseriittoisuus.

Ensimmäisen lankeemuksen ydin ei ehkä ollutkaan tottelemattomuus, vaan se, että ihminen halusi tulla Jumalan veroiseksi, tietää kuin Jumala, hallita elämää ja itseään. Minäkeskeisyys, niin inhimillinen kuin hengellinen minäkeskeisyys, merkitsee sitä, että ihminen kääntyy pois oikean Jumalan luota ja haluaa olla itse oma jumalansa. Uskotaan, että järjellä ja tiedolla ihminen voi tavoittaa maailmanselityksen, joka kattaa kaiken.

Maallinen ja hengellinen perussynti, itsekkyys, saa aikaan sen, että ihminen unohtaa sekä lähimmäisen että Jumalan. Tästä unohtamisen ja välipitämättömyyden unesta meitä kaikkia kutsutaan heräämään. Synnin unesta herääminen merkitsee kääntymistä pois minäkeskeisyydestä kohti lähimmäistä ja Jumalaa.

Hengellinen hereillä olo on syvimmältään sitä, että me kuuntelemme Jumalaa, olemme kasvokkain hänen kanssaan ja elämme hänen seurassaan."

(Eero Huovinen)

"Se, joka rukoilee herätystä, on tietoinen siitä, että herääminen ei ole ihmisen omissa käsissä, vaan sitä on pyydettävä joltakin toiselta, nimittäin Jumalalta. Rukoilija tietää, ettei hän itse kykene herättämään itseään, vaan hänen on pyydettävä: Herätä sinä, Jumala, minut.

Vanha Elsa Holmstenin virsi sanoo saman asian vielä johdonmukaisemmin: “Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni. Pidä, Jeesus, itse perää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni.” (VK 307:3)

Viime kädessä heräämisessä onkin kysymys siitä, että Jumala herää herättämään meidät."

(Eero Huovinen)

Kaunis ilta

"Kaukaa siintää
väri,
vaiko sävel.
Mitään ei maksa
maailman kaunein taulu:
Niittyjen, peltojen,
tähkien täyttämä
elokuun yö."

(Einari Vuorela)

Uusi aamu

"Jos maltat uskoa,

Jumalan silmät katsovat tämän aamun läpi.

Kaikki suuret asiat ovat vielä edessäpäin."

(Niilo Rauhala)

Psalmit, "die kleine Biblia"

Arto Antturi:

Syvistä vesistä valoon

Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

(Katharos Oy 2007)

"Psalmien kirja on kokoelma muinaisen Israelin ja varhaisen juutalaisuuden parissa syntyneitä rukouksia.

Sekä juutalaiset että kristityt ovat  lukeneet, rukoilleet, laulaneet, selittäneet psalmeja alusta alkaen.

Evankelista Matteus kertoo, että kiusaajan koetellessa Jeesusta tämä vastasi psalmien sanoilla (Matt 4:1-11).

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sitoo opetuksensa Jeesuksesta Jumalan Poikana psalmilainausten verkostoon (luvut Hepr. 1-2 sisältävät yksitoista psalmisitaattia).

Uuden testamentin kirjoittajat viittaavat hebrealaisen Raamatun kirjoista profeetta Jesajan ohella kaikkien eniten juuri Psalmeihin.

On myös sanottu, että mikään muu Raamatun kirja, Roomalaiskirje mukaan lukien, ei tehnyt niin suurta vaikutusta luterilaiseen uskonpuhdistukseen kuin Psalmit.

Lutherille Psalmit olivat Raamattu pienoiskoossa, "die kleine Biblia".

Säännöllinen psalmirukous jäi kuitenkin pitkäksi aikaa sivuun luterilaisesta jumalanpalveluselämästä, koska uskonpuhdistus hylkäsi luostarit.

Mutta psalmit ja psalmirukous on löydetty uudestaan. Se on suurelta osin retriittien ja hiljaisuuden liikkeen vaikutusta.

Retriittien päivärytmi perustuu luostareiden vanhaan rukoushetkiperinteeseen. Siihen taas kuuluu olennaisena osana rukoushetkissä laulettavat psalmit.

Protestanttiset kristityt kaikkialla maailmassa ovat löytämässä uudelleen liturgisen elämän rikkaudet." (AA)

"Moderni ihastus psalmien laulamiseen herättää myös hämmennystä. Se kohdistuu Vanhan testamentin aikaan, kieleen ja ennen kaikkea sen jumalakuvaan.

Kauneimmatkin psalmitekstit voivat sisältää hätkähdyttävää kostonjanoa ja voimakkaita viholliskuvia.

Satunnaiselle lukijalle tällaiset kohdat vahvistavat mielikuvaa aikansa eläneestä ja vastenmielisestä Vanhan testamentin uskonnosta.

Ei ihme, että luterilaisen kirkkokäsikirjan psalmiteksteistä on vihollisia koskevat jakeet lähes säännönmukasesti jätetty pois.

Psalmit, ja sen myötä koko Raamattu, tuntuvat sopivat huonosti tähän aikaan. Se on sekä helpottavaa että hankalaa.

Helpottavaa siksi, että meillä on lupa säilyttää kohtelias etäisyys. Jos kohtaamme Psalmeissa jotain, joka tuntuu oudolta, voimme laittaa sen ajallisen, kielellisen ja kulttuurisen välimatkan syyksi.

Toisaalta psalmeihin on hankala päästä käsiksi. Niitä on yritettävä selittää ja niiden ilmaisutapaa avata, kuten olen tässä kirjassa pyrkinyt tekemään.

Pitää kuitenkin välttää eräs väärä odotus. Psalmien selittäminen ei tee niistä sisäsiistejä ja poliittisesti korrekteja.

Voimme oppia ymmärtämään vanhoja tekstejä paremmin, mutta mikään ei poista psalmien ominaispiirteitä.

Selitysten tarkoitus on vain avata ovi.

Oma vakaumukseni on, että psalmeja tulee lukea, laulaa ja kuunnella sellaisenaan, kokonaisina.

Se, joka niin tekee, tulee huomaamaan, että ne ovat Jumalan sanaa tälle ajalle."

(Arto Antturi)

Elävää vettä

Arto Antturi:

Syvistä vesistä valoon

Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä

(Katharos Oy 2007)

"Raamattua ei ole tarkoitettu opilliseksi yhteenvedoksi. Se on tarkoitettu luettavaksi, resitoitavaksi, mietiskeltäväksi ja rukoiltavaksi.

Se on lähde, josta näemme omat kasvomme ja josta juomme.

Se, joka juo, rikkoo veden pinnan, kastelee kätensä ja suunsa.

Se, joka on juonut, on sammuttanut janonsa.

Lähde ei ole juojalle ulkopuolinen auktoriteetti, vaan paljon enemmän, lähde pitää juojan hengissä.

Vesi imeytyy elimistöömme tullen osaksi sen kudosta. Jumalan Sana imeytyy mielemme ja sielumme sopukoihin tullen osaksi hengellistä identiteettiämme." (AA)

"Se, joka on laulanut vanhoja virsiä tai psalmeja, tietää, että yhdessä laulettaessa tai resitoitaessa tekstit muuttuvat rukoukseksi.

Sävel vie meidän havaintokykymme eri tasolle kuin pelkät sanat. Sävel opettaa rukoilemaan.

Rukouksen ensimmäinen kysymys on: Vastaako Jumala niihin rukouksiin, joita lausun?

Jossakin vaiheessa rukoilija turhautuu ja huomaa, että näin ei tapahdu. Ehkä hän huomaa, että on hyvä, ettei Jumala vastaa kaikki rukouksiin.

Silloin hän valmistautuu rukouksen seuraavaan kysymykseen: Rukoilenko oikein?

Psalmien tehtävä on auttaa rukoilemaan oikein, Jumalan omilla sanoilla." (AA)

"Oman suun luovuttaminen Jumalan sanojen lausumiseen on parantava prosessi. Selittämisen ja kielellisen hallinnan sijaan tulee antautuminen ja sitä kautta eheytyminen.

Toisen aikakauden ja toisen maailman sanoista tulee totta.

Enää ei kysymys olekaan siitä, miksi kirkossa sitoudutaan sanoihin, jotka eivät ole tästä ajasta, vaan miksi minä rajoittaisin elämäni sanoihin, jotka ovat vain tästä ajasta.

Psalmien rukoilija huomaa olevansa instrumentti, jota Pyhä Henki soittaa."

(Arto Antturi)

"Hän nosti minut kalliolle,

antoi lujan pohjan askelteni alle.

Hän antoi suuhuni uuden virren,

kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi."

(Psa 40:3-4)

Raamattu lukee meitä

 Piispa Eero Huovinen:

Puhe Johanneksen kirkossa 29.8.09

(puhe löytyy kokonaisuudessaan >täältä< )

"Raamattu tuntuu tulleen kirkossamme enemmän kiistelyn kohteeksi kuin siunauksen lähteeksi.

En nyt halua puuttua niihin yksittäisiin erimielisyyksiin, joissa me kristityt vetoamme Raamattuun eri tavoilla. Sen sijaan yritän kysyä yksinkertaisempia kysymyksiä siitä, miten Raamattu voi avata meille aarteitaan.

Ensimmäinen ajatukseni on: tärkeää ei ole vain se, että me luemme Raamattua, vaan tärkeää on se, että Raamattu lukee meitä.

Itse asiassa kaikessa kirjallisuuden lukemisessa olennaista on se, miten kirjat lukevat meitä. Sen sijaan, että kysymme ystäviltä, mitä kirjoja olet lukenut, kannattaisi kysyä, mitkä kirjat ovat lukeneet sinua.

Vanha ajatus siitä, että ihminen voisi olla sanan alla, ei helposti avaudu nykyihmiselle. Jos ihminen suostuu siihen, että Raamattu lukee häntä, silloin asenne pyhään kirjaan on pakostakin nöyrä ja herkkä.

Vaikka voinkin löytää Raamatusta epäjohdonmukaisuuksia, niidenkin takana on todellisuus, joka läpivalaisee ja neuvoo minua, joka ottaa minut valtaansa ja lahjoittaa minulle jotakin, mitä en itse kykene ottamaan." (EH)

"Toinen Raamattuun syventymisen tärkeä piirre on se, että lukisimme Raamattua hengellisesti, siis siten, että kysymme, mitä se sanoo minun hengestäni ja minun hengelleni.

Toki on niin, että Raamattua voidaan ja tulee lukea historiallisesti, kirjallisesti ja kulttuurisesti.

Kaiken takana on kuitenkin vakaumus siitä, että Raamattu on uskonnollinen ja hengellinen kirja,
joka lukee meidän henkeämme ja sieluamme. Ajatukset siitä, että Raamattu lukee meitä ja että me luemme Raamattua hengellisesti, ovat läheistä sukua toisilleen - ja itse asiassa ne johdattavat minut kolmanteen Raamattuun syventymisen piirteeseen." (EH)

 “Sydämeni muistaa sinun sanasi: ‘Etsikää minun kasvojani.’ Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi!” (Ps. 27:8-9)

"Rohkenen ajatella niin, että Raamatun ydin on siinä, että se paljastaa ja näyttää meille Jumalan kasvot. Ydinkysymys Raamatusta keskusteltaessa ei ole, onko se jumalallinen kirja vai ei.

Ratkaisevaa on, saako Raamattu olla kirja, joka näyttää Jumalan kasvot ja Kristuksen kasvot. Jumalan kasvojen näkeminen on ihmisen elämän tärkein päämäärä. Jumalan kasvojakaan me ihmiset emme itse löydä, vaan me näemme ne silloin, kun Jumala itse paljastaa itsensä meille.

Sen vuoksi niin Raamatun lukemisen kuin kristillisen uskon ydinpyyntö on: “Herra, kirkasta meille kasvosi, Herra käännä kasvosi meidän puoleemme, Herra ole meille armollinen ja anna meille rauha.”

(Eero Huovinen)