Saat levätä

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus -

ikkunoita luottavaiseen elämään"

Toimittanut Maaria Pätsi

(Kirjapaja 2012)

"Näyttää siltä, että paras sanoma, mikä ihmisiä nykyään koskettaa, on tämä: Sinun on lupa olla väsynyt. Sinun ei tarvitse jaksaa. Ainoa tehtäväsi on levätä. Ja usein ei mitään muuta tarvitsekaan sanoa. Luoja varjelkoon minua jatkamasta, että sitten jaksat taas, kun olet riittävästi levännyt! Ja jos käytämme sanaa tehtävä, se johtuu vain siitä, ettei väsynyt ihminen pysty reagoimaan muuten kuin suoritusten puitteissa. Hän tarvitsee käskyn lauetakseen.

Minulla on oppimestarina kissa, joka vyörähtelee vuoroin selälleen ja mahalleen, venyttelee pehmeänä raajojaan ja yhtäkkiä simahtaa uneen."

(Anna-Maija Raittila)

"Kuiskaan vielä nytkin, että saa. Saa tehdä tilaa väsymykselle, antaa tilaa päiväunille, riittävän pitkälle aamu-unelle, saa vaikka yhteisellä päätöksellä mennä jonain iltana varhain nukkumaan. Työpaikkallekin saa järjestää hämäriä siimeksiä, katveita yksinolloon, lempeitä pieluksi vaikka yhdelle kerrallaan.

Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä "erämaahan": lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu. Ja hiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan, että se todella pääsee sisälle asti: että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni. Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksetkin: sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä."

(Anna-Maija Raittila)

"Hiljaisuuden ensimmäinen lahja on, että siinä levätään.

Kuulosteva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan herkistymistä kaikelle häviävänkin pienelle, mitä ympärillä on.

Polulla on pysähdyttävä. Keskellä arjen monenlaisia tilanteita on välillä aivan kuin kyyristyttävä yksin oloon, korva omaa sydäntä vasten. Hiljaisuus ei näet tule ulkopuolelta. Se odottaa sisällämme. Se odottaa, että avaisimme sille tilaa ja päästäisimme sen valaisemaan koko sitä maailmaan, jossa parhaillaan elämme.

Meidän ei tarvitse väsyttää itseämme jahtaamalla elämyksiä ja kuluttamalla niitä. Jumalan yltäkylläisyys laskeutuu köyhille ja tarvitseville."

(Anna-Maija Raittila)

Levollista Joulua!

Avaa portti

Wilfrid Stinissen:

"Tänään on Herran päivä"

(Karas-sana 1995)

"Jumala on keskellä ihmisten elämää. Hän on tullut ihmiseksi ja asettunut meidän elämämme mitättömyyteen. Voimme olla ehdottoman vakuuttuneita siitä, että elämällämme, joka tuntuu usein tragedialta, on Jumalan säätämä tarkoitus. Jumala ei ainoastaan katsele meitä hyväntahtoisesti, vaan on itse mukana maailman näytelmässä.

Jumala on tullut meidän luoksemme, ja siksi me voimme mennä hänen luokseen. Meidän elämämme on tarkoitettu olemaan hänen etsimistään. Heti kun lähdemme matkaa, hän itse tulee mukaamme ja ottaa matkamme johdettavakseen."

(Wilfrid Stinissen)

"Monet eivät tiedä, minne ovat matkalla. He istuvat junassa, joka kulkee eteenpäin, mutta eivät aavista, minne juna vie heitä. Sinä, joka olet oppinut tuntemaan Jumalan, sen sijaan tiedät olevasi matkalla hänen luokseen. Hän on toivoretkesi päämäärä.

Se, että Jumala johtaa matkaasi, peittyy useinmiten satunnaisten tapahtumien alle, mutta usko opettaa sinut tunnistamaan hänen rakastavan huolenpitonsa. Jos rehellisesti etsit Jumalaa kaikessa, löydät hänet kaikessa ja kaikki johdattaa sinua lähemmäs häntä. Tapahtumien merkityksen ratkaisee sinun asenteesi tapahtuvaan."

(Wilfrid Stinissen)

"Joulun suureen mysteeriin valmistautuminen olisi liian kevyttä, jos vain katsojana tarkastelisit ja ihailisit sitä, että Jumala saapuu maailmaan ihmisen  hahmossa. Olennaista on se, että annat Jumalan tulla luoksesi, että "avaat porttisi" hänelle, jolle laulamme nyt adventtina.

Jos tahdot päästä osalliseksi joulun suuresta ilosta, sinun on "tehtävä" jotakin. Ei suuria eikä sensaatiomaisia asioita. Riittää, kun osoitat hyvän tahtosi muovata elämäsi sen mysteerin mukaiseksi, jota joulu julistaa. Ehkä teet päätöksen omistaa joka päivä pienen ylimääräisen hetken rukoukselle tai osoittaa ystävällisyyttä jotakuta ympäristössäsi elävää ihmistä kohtaan, joka tuntuu sinusta vastenmieliseltä.

Huomaat pian, ettet pysty täysmittaisesti toteuttamaan edes näitä pieniä päätösiä. Mutta juuri siinä, että tiedostat miten voimaton olet, sinussa avutuu ovi, josta Vapahtaja voi astua sisälle. Niin kauan kuin et ole vielä luodannut voimattomuutesi syvyyttä, sinulla ei ole mitään Vapahtajan tarvetta, ja silloin olet teljetty Jeesuksen mukanaan tuoman suuren ilon ulkopuolelle. Jos sen sijaan olet tuskallisesti kokenut oman kyvyttömyytesi ja kaivannut apua, silloin olet avoin ja vastaanottavainen joulun vapauttavalle sanomalle."

(Wilfrid Stinissen)

Elämän arvaamattomuus

Piispa Seppo Häkkisen 

kirjoitus Kirkonkello-verkkoviestissä

31.8.2012

>täältä<

"Heinäkuun lopulla perheeni on palaamassa hääjuhlasta Pärnusta Tallinnaan. Kaksikerroksinen bussi on lähes täynnä sulhasen sukulaisia ja morsiusparin ystäviä. Tie on kapea ja mutkainen. Yhtäkkiä linja-autoamme vastaan tulee henkilöauto. Bussinkuljettaja ajaa aivan tien reunaan, joka pettää painavan auton alla. Linja-auto kaatuu kyljelleen ojaan, me ihmiset sen sisällä rojahdamme toistemme päälle, myös irtonaisia tavaroita tulee päällemme.

Pian selviää,ettei kukaan ole loukkaantunut auton alakerrassa. Pääsemme kipuamaan ylös bussin kyljelle kuljettajan ikkunan kautta ja sieltä maahan. Mutta miten on käynyt yläkerran matkustajien?

Huoli pienten lastenlastemme ja lasten kohtalosta kouraisee syvältä. Onneksi pian saan pikku-Danielin syliini, sitten Joonan ja Hillan, Alina tuleekin jo isänsä sylissä. Osa lapsistamme on lasinsirujen kuoruttamia ja pikkuhaavoilla, mutta kenellekään ei ole käynyt sen pahemmin. Järkytys sen sijaan on suuri ja lasten rauhoittuminen kestää aikansa.

Vasta vähitellen tajusimme, kuinka lähellä oli ollut suuronnettomuus. Kaikki ainekset siihen olivat olemassa. Mielessä pyöri ajatuksia siitä, miten perheellemme olisi saattanut käydä, olimmehan yhtä tytärtä ja vävyä lukuun ottamatta kaikki samassa bussissa. Nyt meillä oli varjelusta matkassa."

(Seppo Häkkinen)

"Elämä on loppujen lopuksi arvaamaton. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Elämää ei voi pohjimmiltaan hallita, vaikka me usein niin kuvittelemme. Onnettomuus, sairaus, läheisen menetys, odottomattomat vaikeudet yllättävät.

Vastoinkäymisten ja onnettomuuksien kohdatessa elämänarvot pelkistyvät. Silloin paljastuu se, mikä on tärkeintä. Useinmiten juuri tavallisesta tulee tärkeää ja arvokasta: läheisistä ihmisistä, kodista, terveydestä, arjen rutiineista; siitä mitä yleensä ei ymmärrä arvostaa sen arkisuuden vuoksi.

Elämän yllätyksellisyyden keskellä tulee myös ilmi, kuka tai mikä on Jumalamme. Kirkkomme Katekismus väittää: "Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän Jumalamme."

Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaana, ole itse itselleen jumala. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: "Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat."

Ihminen ei ole ja elä vain omassa varassaan. Vastoinkäymisten kohdatessa ja elämän arvaamattomuuden keskellä Jumala kantaa."

(Seppo Häkkinen)

Ole läsnä itsellesi

Jussi Holopainen:

"Erämaan lähteillä"

Vaeltaja- hengellinen aikauskirja

2/2011 (linkki)

"Kutsun sinut matkalle.
Hiljennä vauhtia.
Hengitä pari kertaa syvään.
Tunne, kuinka kiire karisee vähitellen harteiltasi.
Olet läsnä itsellesi. Saat levätä.
Eteesi avautuu avara tila.
Alat kuulla sydämesi huokauksia ja hiljaista rukousta.



Valmistautuminen

Ennen mietiskelyä on tärkeää laskeutua hiljaisuuteen. Se ei tarkoita äänettömyyttä eikä ulkoisista ärsykkeistä vapaata tilaa. Hiljaisuus on sisälläsi. Siksi on syytä hiljentää vauhtia ja pysähtyä. Unohda muut ihmiset ympäriltäsi hetkeksi. Hengitä muutaman kerran syvään ja levollisesti. Tämä hetki on sinua varten. Hengität Jumalan läsnäolossa. Olet olemassa. Lepäät."

(Jussi Holopainen)

Sisäiseen vuoropuheluun

"Hiljentämällä vauhtia alat myös kuulla itseäsi paremmin. Ilman hiljaisuutta ihminen kadottaa aidon itsensä. Hiljaisuudessa voit löytää sen, mikä on hukassa.

Hyvä apuneuvo on kirjoittaminen. Sen avulla tulet paremmin tietoiseksi sisäisestä vuoropuhelusta, ajatuksistasi, tunteistasi ja kysymyksistäsi. Usein oman sydämen puhe on niin hiljaista ja varovaista, että se jää huomioimatta. Kirjoittaminen auttaa kuulemaan. Kun ajatuksia alkaa tulla mieleesi, kirjoita ne paperille. Jumala on läsnä sisäisessä vuoropuhelussasi.

Oletko valmis matkalle? Ellet ehdi keskittyä mietiskelyyn nyt, varaa siihen sopiva aika myöhemmin. Vaikka kirjoittaminen onkin avuksi, toki voit hiljentyä ilman sitäkin. Jos mielessäsi on häiritseviä asioita, puhu niistä Jumalalle.

Kuulostele näitä kysymyksiä ja sitä, miten sisimpäsi sinulle vastaa.

Missä asioissa sinä kaipaisit eniten rohkaisua ja tukea?
Millä elämän alueella olet menettänyt uskosi tulevaisuuteen?
Missä asiassa olet jäänyt yksi ja tukea vaille?
Minkä haasteen edessä tarvitset rohkaisua?
Missä kaipaisit Jumalan käden kosketusta?

Kuulostele jälleen ja kirjoita ylös.

Entä mitä hyvää ja kaunista olet kokenut?
Minkä sinua voimaannuttavan asian toivoisit vahvistuvan?
Mikä hento kasvun verso tarvitsee tukea ja varjelusta?

Pyydä lopuksi, että Jeesus laskee kätensä niiden asioiden ylle, joista olet hänelle puhunut tai kirjoittanut paperille."

(Jussi Holopainen)

Raamatun lukeminen

"Sisäinen keskustelu johdattaa sinut Raamatun lukemiseen asenteella: "Isä, puhu minulle, minä kuuntelen." Lähestyt Raamatun tekstiä omasta elämäntilanteestasi käsin. Luet sanaa koko olemuksellasi. Unohda siis selittämisen ja ymmärtämisen pakko. Paremminkin maistele suussasi jokaista sanaa. Voit myös nähdä lukemasi raamatunkohdan tapahtumana tai kuvana. Samaistumalla tekstin maailmaan astut sinne sisälle.

Lue teksti muutamaan kertaan läpi. Luota siihen, että sana puhuttelee omalla painollaan. Vähitellen teksti alkaa elää. Siitä nousee esiin jokin sana tai lause, joka tulee itsellesi merkitykselliseksi. Ehkä et vielä hahmota, miksi. Pysähdy kuitenkin lukemasi kohdan ääreen ja kirjoita se ylös tai alleviivaa se. Tällainen sanan lukeminen lämmittää sydämen ja johdattaa syvemmälle sanan mietiskelyyn.

Pysähdy nyt vain sen sanan tai niiden jakeiden ääreen, jotka alleviivasit ja jotka tulivat sinua kohti. Ota nuo muutamat sanat ja pureskele niitä rukoillen sydämessäsi: "Jeesus Vapahtaja, mitä haluat sanoa minulle?" Tästä mietiskelyn vaiheesta hengelliset äidit ja isät käyttävät nimitystä märehtiä (ruminari). Kyse on kuuntelevasta rukouksesta, jossa sana alkaa avautua ja puhutella. Kun mieleesi alkaa tulla varovaisiakin ajatuksia, kirjoita ne ylös.

Kuunteleva rukous vie sinut vuoropuheluun Jumaln kanssa. Jumalan puhuttelun kuuleminen saa sinut vastaamaan Hänelle. Kirjoita sitä mukaa, kun ajatuksia liikkuu mielessäsi. Mitä haluat sanoa Vapahtajalle? Mitä vastaat hänelle?

Ota mietiskelyn aiheena olleet sanat mukaasi tämän päivän matkalle."

(Jussi Holopainen)

Katseleminen

"Kun olet kirjoittanut kaiken haluamasi, kysy vielä, mihin suuntaan Jumala sinua kutsuu. Mitä lukemasi sana merkitsee oman elämäsi kannalta? Mitä tämän sanan lihaksi tuleminen voisi tarkoittaa?

Tällainen Raamatun sanan lukeminen ja mietiskely voi johtaa kontemplatiiviseen, katselevaan elämänasenteeseen. Siinä on kysymys näkymättömän näkemisestä. Jumalan sana ei vain kerro Jumalan valtakunnasta, vaan se tuo sen läsnä olevaksi. Sana ei vain kerro Kristuksesta, vaan sanassa Kristuksen rakkaus, lempeys, totuus ja armahtavaisuus ovat läsnä. Siksi mietiskelyssä Pyhä Henki voi avata sanan kautta kuvan tästä todellisuudesta. Rukoilija vain lepää ja hengittää Jumalan läsnäolossa. Tämä kokemus on vain rukoilijaa itseään varten. Sitä ei voi pukea sanoiksi.

Mutta miten tämä kaikki voi siirtyä kiihkeärytmisen elämän keskelle? Kestääkö se arjen paineet, työtehtävien suorittamisen, lasten itkut, kodinhoidon ruletin? Kestää! Itse asiassa juuri konkreettisten elämäntilanteiden keskellä mieleen painamasi ja mietiskelemäsi sana voi uudelleen pulpahtaa esiin. Näkyvän keskellä pilkahtaa näkymätön, arjen keskellä Pyhä. Mieleesi pulpahtanut sana saa sinut uudelleen hengittämään rukouksessa. Katselet ympärillä olevaa todellisuutta nyt eri silmin. Näet mahdottoman keskellä mahdollisen. Näet Kristuksen."

(Jussi Holopainen)

Rukous on yhteyttä

Surozin metropoliitta Anthony:

"Elävä rukous"

(Suomen Lähetysseura 1974)

"Rukous merkitsee minulle yhteyttä. Siksi esipuheena tälle rukousta käsittelevälle kirjalle haluaisin ilmaista varmuuteni sellaisen Jumalan todellisuudesta, jonka kanssa voi syntyä yhteys. Sitten pyytäisin lukijaa suhtautumaan Jumalaan kuin lähimmäiseen, persoonaan, ja pitämään tätä yhteyttä samanlaisena kuin suhdetta veljeen tai ystävään. Tämä on mielestäni olennaista.

Tiedämme ihmissuhteista, että rakkaus ja ystävyys on syviä silloin, kun voimme olla hiljaa jonkun kanssa. Jos siis haluamme palvella Jumalaa, meidän täytyy ennen kaikkea oppia tuntemaan itsemme onnellisiksi ollessamme hiljaa yhdessä hänen kanssaan. Tämä on helpompaa kuin aluksi saattaisimme luulla; tarvitaan vähän aikaa, luottamusta ja rohkeutta aloittaa.

Kerran Ars'in kirkkoherra kysyi vanhalta talonpojalta, miksi tämä istui monta tuntia kirkossa, näköjään edes rukoilematta. Talonpoika vastasi: "Minä katson Jumalaa, hän katsoo minua, ja me olemme onnellisia yhdessä."

(Surozin metropoliitta Anthony)

"Kun aamulla heräät, aivan ensiksi kiitä Jumalaa siitä, vaikka et olisikaan erityisen onnellinen alkavasta päivästä. "Tämä on se päivä, jonka Herra teki, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä." Tämän jälkeen anna itsellesi aikaa tajuta, mitä sanot, ja tarkoita todella sitä, syvästi vakuuttuneena eikä vain pinnallisen iloisesti. Nouse sitten, peseydy, siistiydy, tee mitä sinun pitääkin tehdä ja tule sitten jälleen Jumalan eteen. Tule Jumalan eteen vakuuttuneena kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on, että olet Jumalan oma, ja toinen että tämä päivä on myös Jumalan oma. Se on ehdottoman uusi ja tuore. Sitä ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa.

(Surozin metropoliitta Anthony)

"Feofan erakko sanoo: "Tietoisuus Jumalasta on sinussa yhtä selvä kuin hammassärky." Kun jollakin särkee hammasta, sitä ei voi ollenkaan unohtaa. Voi puhua, lukea, siivota, laulaa, tehdä mitä tahansa, mutta hammasta särkee jatkuvasti, eikä sitä voi paeta. Feofan sanoo, että samalla tavalla meidän pitää oppia tuntemaan kipu sydämessämme. En tarkoita sydäntä ruumiin elimenä vaan sisintämme. Tarkoitan sellaista kipua, joka on epätoivoista Jumalan kaipuuta, tunnetta, että olemme yksin emmekä tiedä, missä Jumala on, kun olemme menettäneet otteen rukoukseen.

Kun rukous on kuiva, meidän tulisi luopumisen sijaan osoittaa suurenpaa uskoa ja yhä jatkaa. Meidän tulisi sanoa Jumalalle: "Olen lopen uupunut, en voi todella rukoilla, ota, Herra, vastaan tämä yksitoikkoinen ääni ja rukouksen sanat ja auta minua." Pyhä Henki on aina läsnä siellä, missä on rukousta. Juuri Pyhä Henki tulee sopivaksi katsomassaan ajassa täyttämään uskollisen ja kärsivällisen rukouksen uuden elämän merkityksellä ja syvyydellä. Kun seisomme Jumalan edessä näinä lannistuksen hetkinä, meidän pitää rukoilla vakaumuksesta, jos emme voi rukoilla tunteesta, uskosta, jonka tiedämme omistavamme; älyllisesti, jos emme voi rukoilla palavalla sydämellä.

Tunne Jumalan poissaolosta voi olla hänen tahtonsa tulos; hän saattaa haluta meidän kaipaavan itseään ja oppivan, kuinka kallisarvoinen hänen läsnäolonsa on, panemalla meidät kokemuksesta tietämään, mitä täydellinen yksinäisyys tarkoittaa. Mutta usein kokemuksemme Jumalan poissaolosta aiheutuu siitä tosiasiasta, ettemme ole antaneet itsellemme tilaisuutta tiedostaa hänen läsnäoloaan."


(Surozin metropoliitta Anthony)

Rukoushuokauksia

Wilfrid Stinissen:

"Rukoushuokauksia"

(Kirjapaja 2012)

"Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa" - Klemens Aleksandrialainen kirjoitti näin jo 100-luvulla, ja olen sitä mieltä, että kaikista yrityksistä määritellä rukouksen olemusta hänen yrityksensä on paras.

Jumala ja ihminen keskustelevat rukouksessa keskenään. Olennaista rukouksessa on "vuoropuhelun" luonne. Silloin kun rukous tuntuu epätyydyttävältä ja ikävältä syynä voi olla se, että vuoropuhelusta on tullut yksinpuhelua. Puhumme mutta emme kuuntele.

Jumala puhuu monin eri tavoin ja lausuu erilaisia asioita. Hän ei ilmaise itseään vaikeaselkoisesti tai epämääräisesti vaan erittäin konkreettisesti inhimillisellä kielellä.

Jumala lausuu sanansa sinulle henkilökohtaisesti syntymäsi hetkellä. Ensimmäinen vastauksesi on tiedostamaton. Kun Jumala sanoo: "Herää elämään!" sinä vastaat hänelle syntymällä ihmiseksi.

Sitten vähitellen, sitä mukaa kuin kypsyt ihmisenä, voit vastata Jumala tietoisesti. Vastaat Jumalan luovaan sanaan vapaaehtoisesti ja iloiten, ottamalla vastaan olemassaolosi ja kiittämällä siitä. Jumala kutsuu sinua, kuten hän kutsui Samuelia, ja sinä vastaat riemuiten: "Puhu, palvelijasi kuulee." (1Samuelin kirja 3:10)

(Wilfrid Stinissen)

"Uudessa testamentissa kuulemme Jeesuksen puhuvan meille, ei vain salaperäisten herätteiden ja virikkeiden avulla, vaan ihmillisin sanoin, joita emme voi ymmärtää väärin. Näemme kuinka Jeesus kuuntelee, kun ihmiset puhuvat hänelle. Uudesta testamentista löydämme sanat, jotka Jeesus puhuu Isälleen, ja voimme yhtyä niihin: voimme yhdessä Jeesuksen kanssa puhua Isälle.

Meidän ei tule valittaa, että emme kuule Jumalan puhutta tai että emme tiedä, mitä meidän pitää sanoa hänelle. Jumala itse panee sanat suuhumme. Nämä Raamatun sanat ovat erityisen latautuneita. Ne ovat joko Jeesuksen itsensä lausumia tai kun on kysymys ihmisten puheesta Jeesukselle, ne on kirjattu muistiin Pyhän Hengen innoittamina. Ne ulottuvat ikuisuuteen. Ne ovat Raamatussa, jotta käyttäisimme niitä. Meidän ei tarvitse löytää uusia sanoja eikä ajatella uusia ajatuksia.

Pöytä on katettu ja ruoka tarjolla. Ottakaa ja syökää! Sinun ei tule vain lukea ja kuulla Jumalan sanaa, vaan sinun tulee nauttia se, syödä se. Kun syömme, syötyä tulee myös sulattaa. Samoin sinun tulee antaa itsellesi tilaisuus sulattaa Jumalan sana. Et ehkä pysty sulattamaan Raamatun sanaa heti yhdellä kertaa, mutta voit toistaa sitä rukoushetkien aikana ja päivän kuluessa voit täyttää vapaat hetkesi mietiskelyllä."

(Wilfrid Stinissen)

"Pureskelemalla Jumalan sanaa kasvat lakkaamattomaan rukoukseen. Meitä kehoitetaan pureskelemaan ruokamme huolellisesti. Tiedämme, että ruoka maistuu paremmalta, kun suomme itsellemme aikaa sen syömiseen. Sama pätee Raamatun sanaan: mitä enemmän sitä "märehdimme", sitä herkullisemmalta se maistuu. Märehtimisen ansiosta alat "alat nähdä ja maistaa Herran hyvyyttä" (Psalmi 34:9) Avautuessasi Sanalle otat vastaan Kristuksen.

Jos sinulla on luottavainen suhde Jumalan saan, voit kuunnella myös hänen hiljaisuuttaan. Raamatun rukoussana johdattaa hyvin helposti kontemplaatioon, sisäiseen katseluun. Sanat vievät sinut hiljaisuuden valtamereen. Jumala on suurempi kuin inhimilliset sanat pystyvät ilmaisemaan. Hiljaisuudessa sanat voivat vajota Jumalan äärettömyyteen."

(Wilfrid Stinissen)

Koko ruumis rukoilee

Janne Villa: 

Lauri Maaralan haastattelu

Vantaan Lauri-verkkolehdessä

7.6.2012

(löytyy >täältä<)

"Jotkut ajattelevat uskon kuuluvan vain sielun alueelle, lihallisesta ruumiista erilliseen hengelliseen ulottuvuuteen.

- Kuinka ruumiillisuus voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu kehossa. Ei meillä ole mitään muutakaan Jumalan kokemisen paikkaa, kommentoi kirkkoherra Lauri Maarala.

Käveleminen, syöminen tai lasten kanssa leikkiminen voivat olla rukousta ja meditaatiota, tietoista läsnäoloa.

- Rukouksessa voimme tulla tietoisiksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä."

(Janne Villa)

"Lauri Maaralalle on tärkeää opetella olemaan aidosti läsnä hetkessä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

- En ryntää ensimmäiseksi avamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotakin, joka avaa minut valppaaksi. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta ja psalminjakeen.

- Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa: "Isä, tässä olen!"

(Janne Villa)

"Ruumis on herkkä ja haavoittuva instrumentti. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme: ilot, surut, loukkaukset ja väkivallanteot.

Ruumis, on se millainen tahansa, on Jumalan lahja, Lauri Maarala painottaa. Ei ole yhdentekevää, kuinka kohtelemme sielumme temppeliä. Jos otamme vakavasti sielumme pyhyyden, otamme tosissamme myös toisten ihmisten pyhäkön. Siihen ei saa suhtautua väkivaltaisesti, sillä kaikki luotu on pyhää.

- Luomakuntakin on osa Jumalan ruumista. Me olemme osa Jumalan pyhää kosmosta, ja siitä syviä seurauksia. Emme voi tuhlata luonnonvaroja tällä vauhdilla.

- Emme voi mennä sen taakse, että jokin kaikkivaltias olento pelastaisi meidät tuholta, jonka itse olemme saaneet aikaan. Meille on annettu tehtäväksi pitää huolta luomakunnasta."

(Janne Villa)

"Rukoillessaan ja retriiteissä Lauri Maarala lukee erityisesti psalmeja, joissa ei epäröidä puhua Jumalasta vahvoin ruumiillisin kuvin.

- Psalmit ovat huutoa ja huokausta korkeimman instanssin puoleen. Niissä kuuluu lihaa ja verta olevan ihmisen keskustelu Jumalan kanssa. Ruumiissaan ihminen rukoilee ja taistelee Jumalansa kanssa.

- Kun luemme psalmeja uudelleen ja uudelleen, harjoitamme herkkyyttämme Jumalan edessä, sitä, että avaudumme hänen läsnäololleen ja tunnemme sen.

- En ajattele ilmaa, kun hengitän. Samalla tavalla Jumala on läsnä psalmeissa ja maailmassa, vaikken näe häntä: "Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua kuin karu ja kuivunut maa."

(Janne Villa)

Katso sydämen silmin

Wilfrid Stinissen:

"Tänään on Herran päivä"

(Karas-Sana 1995)

"Kun Jeesus sanoo, että puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan (Matt 5:8), hän samalla sanoo että vain sydämellä näemme sen, mikä on olennaista. Silmillä, ruumiillisilla aisteilla, emme pysty näkemään Jumalaa. Vasta taivaassa näemme Jumalan kasvoista kasvoihin. Sydämelläsi voit kuitenkin nähdä Jumalan jo nyt. Eikä sellainen näkeminen ole alempiarvoista: sydän näkee syvimpään todellisuuteen saakka.

Myös ihmissuhteissasi näet etupäässä sydämellä. Silmillä voit katsella toisia, pitkään ja tarkasti, ilman että silti tosiasiassa näet heitä. Monet ihmiset ovat onnettomia siksi, ettei kukaan ole nähnyt heitä sydämen silmin. Silmät, joita ei sydän ohjaa, voivat aiheuttaa tuskaa sille, jota niillä katsellaan. Jeesus naulittiin ristille enemmän fariseusten katseilla kuin sotilaiden nauloilla."

(Wilfrid Stinissen)

"Kylmät silmät, jotka eivät ole yhteydessä sydämeen, näkevät joka taholla kilpailijoita. Lämpimät silmät, jotka ovat liitossa sydämen kanssa, kohtaavat kaikkialla veljiä ja sisaria. Aivan kuten löydämme toinen toisemme vain sydämellä,  samoin löydämme ja näemme Jumalankin sydämen kautta - jos se on puhdas, jos se on kokonaan oma itsensä.

Ellet näe mitään Jumalasta, ellet milloinkaan ole kokenut hänen läsnäoloon, rukoile näin: "Jumala, luo minuun puhdas sydän!" (Psa 51:12)

(Wilfrid Stinissen)

Elää rakkaudessa

Tommy Hellsten - Christer Åberg:

"Matkalle pääsee jos pysähtyy"

(Kirjapaja)

"Minä pelkään sinua. Pelkään sairastumista, pelkään yksinäisyyttä. Pelkään, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja puhuvat, pelkään etteivät rahat riitä, pelkään tulevaisuutta, sitä etteivät asiat järjestykään. Minä pelkään pimeyttä ja korkeita paikkoja, pelkään itsevarmoja ihmisiä, minä pelkään kuolemaa. Minä pelkään elämää.

Pelko on elämän pahin vihollinen. Silti kaikki näyttävät pelkäävän. Kaikki paitsi lapset, joita rakastetaan, ja ne, jotka uskaltavat olla lapsia aikuisinakin. Mikä on heidän salaisuutensa?

Salaisuus on siinä, että he luottavat. He luottavat siihen, että he ovat aina kannettuja. He luottavat siihen, ettivät he ole koskaan yksin. He elävät rakkaudessa. Rakkaus on ainoa voima, joka kykenee voittamaan pelon. Rakkauden salaisuus on nimeltään yhteys. Missä ei ole yhteyttä, siellä on pelkoa."

(Tommy Hellsten)

"Ilon juuret kaivautuvat syvälle huolettomuuteen. Huolettomuus on vakuuttuneisuutta siitä, että elämässä kaikki on hyvin. Voi olla kuin taivaan lintu ja visertää pyhän huolettomuuden laulua päivästä toiseen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken on mentävä niin kuin minä itse olen kaavaillut, tai ettei meillä saisi olla vaikeuksia. Juuri vaikeudet ja vastoinkäymiset pyrkivät johtamaan meitä iloon osoittamalla, että me olemme itsessämme voimattomia. Ne pyrkivät murtamaan meissä esiin tunnon omasta heikkoudestamme. Ei voi löytää huolettomuutta niin kauan kuin uskoo vain itseensä. Ei meihin ole uskomista, tiedämme sen itsekin, ja siksi tarvitsemme jotain suurempaa. Kun sen löydämme, olemme turvassa, jota emme ole itse rakentaneet. Vain silloin voimme olla huolettomia ja vasta silloin voimme visertää."

(Tommy Hellsten)

"Rukous muuttuu rukoilijan ymmärtäessä, että kaikki hänelle on jo annettu. Kun tajuaa, että minulla on jo kaikki mitä syvyydessäni kaipaan, pyytäminen käy tarpeettomaksi. Rukoukseen tulee kuuntelemisen asenne. Alan kuunnella, mitä minussa on toteutumassa. Alan myös kuunnella, mikä minussa mahdollisesti asettuu tämän hyvän toteutumisen esteeksi. Tähän en tarvitse sanoja, vaan hiljaisuutta.

Rukoilijaa alkaa kiehtoa kaikki sellainen, mikä herkistää korvat kuuntelemiselle. Ei voi kuulla, jos ei ensin hiljene.Ei voi kuulla, jos ympärillä on jatkuva virikkeiden tulva. Ei voi kuulla, jos sisimmässään on vakuuttunut siitä, että Jumala on vastahakoinen antaja, jota täytyy monin tavoin vakuuttaa, maanitella, jopa manipuoloida. Mitä syvemmin tajuaa jo olevansa rakastettu, sitä enemmän rukoukseen tulee levollisuutta ponnistelun sijaan."

(Tommy Hellsten)

Viesti sanoin kuvaamattomasta

David Steindl-Rast:

"Kuunteleva sydän-

kontemplatiivinen elämä"

(Edita Prima Oy 2012)

"Miten puhuttelevia nämä äänet ovatkaan: tulen ritinä avoimessa takassa, sateen ropina katolla, lehtimetsää huojuttava tuulen havina. Kaikki äänet voivat kuitenkin puhutella omalla tavallaan, jos vain annamme niille mahdollisuuden. Jokainen ääni on viesti sanoin kuvaamattomasta. Ihmisen on opittava kuuntelemaan tuota viestiä ja samalla ymmärrettävä, että koska kysymyksessä on sanoinkuvaamattoman ääni, sitä ei myöskään pitäisi vangita sanoihin.Viestissä meitä puhuttelee Sana, joka on niin ehtymätön, että se ilmentää itseään aina uudella tavalla. Myös rakkaus tekee niin. Jokainen ihmiselle lahjoitetun äänen viesti on rakkauden viesti: se on ainutkertainen, selittämätön ja hyvin henkilökohtainen."

(David Steindl-Rast)

"Myös hiljaisuuteen sisältyy viesti - havainto, joka on vamasti monelle tuttu. Oman kokemukseni mukaan musiikin päättymistä seuraava hiljaisuus ylittää joskus kaiken sitä edeltäneen. Kun viimenenkin kaiku kirkon holvissa on sammanut, hiljaisuuden hetki täyttää tilan. Eikä tuo hiljaisuus ole ainoastaan puhuttelevaa, se myös kuuntelee. Sillä huippuhetkellä, kun olemme kuin yhtenä korvana, hiljaisuus kuuleekin yhtäkkiä meidän hiljaisuutemme. Tämä kohtaaminen kestää yhden merkittävän hetken. Sen jälkeen kirkon käytävillä alkaakin jo kuulua kenkien kopinaa.

Jokaiseen läsnäolon hetkeen sisältyy viesti, mutta liian helposti tuo viesti menee meiltä ohi, koska emme ole hetkessä läsnä. Toki monesti on myös paikallaan laittaa radio päälle ja rentoutua, mutta yhtä usein myös ikkunanpieliin osuvat sadepisarat voisivat olla sopivaa rentoutumismusiikkia. Silmämme turtuvat helposti ylenmääräiseen visuaaliseen tarjontaan, ja samoin myös korville on tarjolle suuri kirjo ärsykkeitä. Miksi siis omaehtoisesti vielä pahentaa tätä tilannetta? Kun vähitellen vapaudumme oman olemisemme ja ympäristömme hallitsemisesta ja kontrolloimisen tarpeesta, kun sallimme myös yllätyksille mahdollisuuden, olemme ottaneet askeleen kiitollisuuden tiellä. Kiitollinen kuunteleminen avaa tuolloin jokaisen äänen ytimessä pohjattoman hiljaisuuden ja tuon hiljaisuuden ytimessä rakkauden viestin."

(David Steindl-Rast)

"Tie kohti tarkoituksen täyttämää elämää käy kiitollisuuden kautta. Yksinkertaisen kiitollisuuden voima on valtava, koska sillä on suora yhteys vilpittömyyteen, kunnioitukseen ja viisauteen. Koska se on vilpitöntä, vilpillisen maailman syvät epäluulot eivät vahingoita sitä. Vilpitön kiitollisuus ottaa kaiken vastaan lahjana. Kunnioituksella se tunnistaa kaikkien lahjojen jumalallisen alkuperän, ja ylistäen se näkee kaiken olevan armoa. Kiitollisuus johdattaa siis ihmisen saamansa lahjan ymmärtämiseen ja tuon lahjan alkuperän yhteyteen. Armo ja sen ylistäminen koskettavat ihmistä silloin hyvin läheltä.

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu", laulaa psalmin kirjoittaja. "Hän vie minut vihreille niityille." (Psa 23:1-2) Mieleeni kohoaa tällä kohtaa kaunis sana, "silmänruoka". Vihreä tekee hyvää silmille ja myös sydämelle. Paul Gerhardt laulaa laulussaan näin:

Lähde ulos, sydämeni, etsi iloa
tässä rakkaassa kesässä

Jumalasi lahjoissa;

katsele puutarhan koreutta

ja katso miten ne koristavat

myös sinua ja minua.

Puut täydessä lehdessä,

maaperä suojaa aarteensa

vihreillä vaatteilla.....

Tule ulos! Katsele! Näe! Meille on valmistettu juhla-ateria. Mikä muu voisi riemastuttaa juhlan isäntää enemmän kuin vieraiden kokema ilo. Mikä onkaan aidompaa vieraiden osoittamaa kiitollisuutta kuin heidän sydämellinen ilonsa. Me aikuiset pidättäydymme usein tällaisen ilon osoittamisessa, mutta lapsilta se tapahtuu luonnostaan. Taivaallinen hääateria muistuttaakin varmasti enemmän lastenkutsuja kuin juhlaillallista."

(David Steindl-Rast)

Kuunnella sydämellä

David Steindl-Rast:

"Kuunteleva sydän -

 kontemplatiivinen elämä"

(Edita Prima Oy 2012)

"Sydämellä kuunteleminen on tämän kirjan ydinsanoma, sillä se avaa ihmiselle hengellisen elämän salaisuudet. Tämä kuuntelemisen laji on myös benediktiinisen luostarisäännön selkäranka. Pyhän Benedictuksen sääntö alkaa sanalla "kuuntele" (lat. ausculta), ja tästä ensimmäisestä sydämellä kuuntelemisen eleestä koko  benedinktiininen Sääntö kasvaa kuin auringonkukka siemenestään.

Kuuntelemisen käsitteen ymmärtämiseksi perustavaa on tämä: kaikki mikä on, on saanut syntynsä Jumalan luovan Sanan kautta. Koko historia on dialogia Jumalan kanssa ja tätä dialogia Hän käy ihmisten sydämissä. Raamattu todistaa selkein sanoin, että Jumala on yksi ja tuonpuoleinen. Läpi koko raamatullisen kirjallisuuden kulkee ihmeellinen sisäinen tieto siitä, että me olemme Jumalan puhuttelussa. Tuonpuoleinen Jumala puhuu luonnossa ja historiassa ja ihmissydän on kutsuttu itseään ilmaisevan Jumalan puhutteluun; eikä vain puhutteluun vaan myös vastaamaan häneen puheeseensa."

(David Steindl-Rast)

"Onnellisuus ei perustu onnentunteeseen vaan sydämestä kumpuavaan sisäiseen rauhaan. Kun pysähdymme kuuntelemaan koko sielullamme voimme löytää sisäisen rauhan jopa keskellä sysimustaa pimeyttä, tuskaa ja kärsimystä. Raamatullinen traditio osoittaa tien vakuuttamalla, että olemme Jumalan puhuttelussa silloinkin, kun tunnemme vajonneemme synkimpään kuiluun.

Sydämen kautta muodostuu yhteys elämän lähteeseen, Jumalaan, joka  poreilee sydämessämme. Voidaksemme kuunnella sydämellä meidän täytyy yhä uudelleen palata sinne, samalla kun tarkkaamme sydämellä ympäröivää todellisuutta. Sydämellä kuuntelemalla löydämme tarkoituksen, sillä aivan kuten silmä havaitsee valon ja korva äänen, vastaavalla tavalla sydän on elin, jolla tunnistamme elämän merkityksiä."

(David Steindl-Rast)

"Päivittäistä kuulemisen ja vastaanottamisen harjoitusta kutsutaan kuuliaisuudeksi. Kuuliaisuuden käsite on näin paljon laajempi kuin tottelevaisuus. Laajimmassa mielessä kuuliaisuus tarkoittaa sydämen virittämistä kuulemaan, millainen kutsu jokaiseen moninaiseen ja monikerroksiseen tilanteeseen kätkeytyy.

Elämänmuoto, jossa ihminen asettuu kuuliaisesti vuorovaikutukseen Jumalan sanan kanssa, on Raamatun mukaan elämistä Jumalan sanasta. Se tarkoittaa itsenä ravitsemista sanalla samalla tavoin kuin ihminen tyydyttää fyysiset tarpeensa syömällä ja juomalla. Ihminen voi tunnistaa Jumalan sanan jokaisessa ihmisessä, asiassa ja kokemuksessa. Jokainen hetki päivästä kätkee sisäänsä tämän tehtävän ja harjoituksen; se on kutsu, joka kantaa ihmistä hetkestä toiseen."

(David Steindl-Rast)

"Ymmärys kasvaa, kun ihminen kasvotusten hänelle annetun todellisuuden kanssa. Elämä ollessaan todellakin annettua, on samalla myös lahjaa. Ja koska se on lahjaa, on se myös otettava kiitollisuudella vastaan. Aito kiitollisuus ei kuitenkaan pysähdy lahjaan, vaan ulottaa luottavaisesti katseensa lahjan antajaan. Usko on sydämen luottamusta kaikkien lahjojen antajaan. Tie sydämen rauhaan avautuu, kun oppii kiittämään silloinkin, kun antajan hyvyydet eivät ole ilmeisiä. Sillä onnellisuus ei tee meistä kiitollisia, vaan kiitollisuus tekee meistä onnellisia.

Ihminen on silloin kadottanut elämänsä päämäärän, kun hän ei enää erota sitä, mitä haluaa siitä mitä todella tarvitsee. Luopuessamme huomaamme tarvitsevamme yhä vähemmän, ja mitä vähemmän meillä on, sitä helpommaksi tulee sen arvostaminen mitä meillä jo on.

Hiljaisuus luo tällaiselle irti päästämiselle suotuisat olosuhteet. Hiljaisuus luo esineiden, ihmisten ja tapahtumien ympärille tilaa ja kutsuu niiden ainutlaatuisuuden esiin. Hiljaisuus tarjoaa meille mahdollisuuden tarkastella niitä yksitellen ja kiitollisin mielin."

(David Steindl-Rast)

Kaunista ja pyhää

Raili Gothóni:

"Kosketuksia

arjessa, hoidossa ja pyhässä"

(Kirjapaja 2012)

"Pyhyys ja kauneus kuuluvat yhteen. Ne antavat toivoa ja lupauksen hetkellisyyden ja kuolevaisuuden ylittävästä olemassaolosta ja paremmasta maailmasta. Olisikohan niin, että esteetiikka on etiikan äiti. Kauneus herättää halun hyvyyteen ja suojelemiseen.

Jumala on lähestymätön, tuonpuoleinen. Samalla hän lähestyy ihmistä ja puhuttelee häntä. Jumala on kauneus, ja kauneus koskettaa, koska siinä on aavistus Jumalasta. Kauneuden vaaliminen on osa hengellisyyden vaalimista. Jos haluaa etsiä Jumalaa, voi aloittaa kauneudesta. Luonnonkauneus, erityisesti maisemanäkymät tai säätilat saattavat herättää hartauden ja pyhyyden kokemuksia. Kauneudessa voi kohdata Jumalan säteilyä, ja se on keino aloittaa matka Jumalan, kaiken kauniin Luojan luokse. Se ei vielä kerro kuka Jumala on, mutta ilmaisee sen, että Hän on.

Pyhyys täydentyy kuin taide tai hyvä runo dialogissa kauneuden ja ihmisen välillä. Avoin taideteos ja pyhän kosketus puhuttelevat tai oikeastaan haastavat ihmistä dialogiin. Jokainen ihminen on kutsuttu tekemään maailma kauniimmaksi osallistumalla jatkuvaan luomiseen ja näin yhdistämään näkyvä ja näkymätön maailma.

(Raili Gothóni)

"Hengellisyys ja usko eivät ole tavallisen arkielämän ulko-tai yläpuolella. Henkisyys ja hengellisyys ovat ihmisen ominaisuuksia ja osa jokaista ihmistä. Ihmisen täytyy kuitenkin tunnistaa hengellinen olemuksensa, hyväksyä se ja olla tietoinen mahdollisuudestaan elämässään toteuttaa ja kehittää myös tätä elämän ulottuvuutta. Hengellisyys ilmenee kykynä havaita ja ottaa vakavasti se, että on olemassa hengellisiä voimia, hyviä ja pahoja, rakentavia ja tuhoavia. Niiden vaikutusta ihminen voi toimillaan joko edistää tai estää.

Pyhän kosketus tulee vahvemmaksi vastakohdassaan, pahan ja kärsimyksen kohtaamisessa. Ihmisellä on vain tyhjät ihmettelevät kädet hänen päästessään tai joutuessaan kosketuksiin elämän rajallisuuden kanssa. Elämä ei olekaan ehyt ja kokonainen, vaan rosoinen ja epätäydellinen.

Ennen kuin pyhä tai paha on valittavissa, se on tunnistettava. Mikä tahansa valinta ei ole mahdollinen. Vaikka kuinka ihminen haluaisi valita vain joko pahaa tai hyvää, hän aina valitsee jossain mielessä ne molemmat. Pahan kohtaaminen on elämän kohtaamista, mutta pahalle antautuminen on elämän menettämistä. Rajallista ihmistä koskettaa ihmista suurempi. Pyhyyden kokemuksessa heijastuu kaipuu ihmisen rajallisuuden ja rikkinäisyyden yläpuolella olevaan todellisuuteen."

(Raili Gothòni)

Pyhän kosketus

Raili Gothóni:

"Kosketuksia 

arjessa, hoidossa ja pyhässä"

(Kirjapaja 2012)

"Pyhä koetaan samanaikaisesti sekä mahtavana että jonain täysin toisenlaisena kuin järjellinen ja arkipäivän tietoisuus ja todellisuus. Pyhä auttaa samaan aavistuksen siitä, että olemassa myös loogisuutta syvempi taso. Pyhää ei voida määrittää, sillä se on ja pysyy salaisuutena. Odottamattomuus, ennakoimattomuus ja yllätyksellisyys sisältyvät Pyhään, ja siten se ohjaa aina johonkin uuteen.

Pyhän kosketus on läsnäoloa, kokonaisvaltaista olemista ja lämpöä. Pyhän kosketusta ei voi vaatia, ei hallita eikä rajoittaa. Se on kaiken ansaitsemisen ja palkitsemisen ulkopuolella. Antautuminen ja luottaminen sekä siihen kuuluva vastaanottaminen voivat olla vaikeita kulttuurissa, jossa korostuvat tehokkuus ja suorittaminen.

Ihmisen päämääräksi voitaisiin määritellä lepo Jumalassa. "Tulkaa minun luokseni, kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Sanat lausui Jeesus, joka välillä etsiytyi yksinäisyyteen. Sanat lausuu Jeesus, joka on ristillä riippuva runneltu, lähes alaston mies. Onko juuri siinä Jumalan todellisuus käsittämättömyydessään totta ja elämän makuista. Ehkä juuri tilanteissa, joissa ihminen kokee olevansa runneltu ja alaston, hän parhaiten kuulee tämän kutsun, koska tarvitsee lepoa. Älyn tikapuut eivät yllä taivaaseen; tarvitaan toivoa ja uskoa siihen, että Jumala on."

(Raili Gothóni)

"Pyhän kosketuksessa ihmisen ei tarvitse ponnistella ja pyrkiä johonkin. Se on pikemminkin suorittavasta ja kouristuksenomaisesti kiinnipitävästä otteesta irrottautumista ja luovuttamista. Pyhä koskettaa, kun emme yritä liikaa vaan pysymme Jumalan levossa. Levossa voimme saada uudet silmät ja asenteen elämään. Suloinen toimettomuus - dolce far niente - on tila, jossa pyhä koskettaa ja jossa on mahdollista nähdä ja kokea pyhyyden näkymätön maailma. Pyhän kosketus ja pyhälle tilan antaminen on koko ihmisen antautumista toimettomuuden tilaan, jossa ei ole suorittamista ja tarkkailua. Se on vapaata rentoutumista ja lepäämistä. Silloin kuunnellaan ja katsellaan Jumalaa.

Usko voi toimia tienä eheytymiselle, sillä hengellisen elämän tärkeä juonne on sen kyky koskettaa syviä mielen kerroksia ja jäsentää mielen maailmaa. Pyhällä on kosketuskohta ihmisen mieleen silloin, kun hän kohtaa Jumalan eikä hänellä ole vain tietoa ja erilaisia käsityksiä Jumalasta. Uskon syntyminen ja kasvaminen on Jumalan teko. Siihen, miten usko ilmenee toimintana, vaikuttaa ihmisen oma kokemustausta ja hänen intentionsa."

(Raili Gothòni)

"Pyhän kokemus voi avata sillan tai väylän Jumalan olemassaolon oivaltamiseen ja lisätä halua ymmärtää ja kokea entistä syvemmin jotain tuonpuoleisesta. Tällainen elämys avaa tietä oman itsen ja mielen maailman välillä. Kokemus on subjektiivinen, vaikka se jaettaisiin yhteisössä. Jos hengellisyydeltä odotetaan ja vaaditaan ekspressiivistä vaikuttavuutta tai sosiaalista tunnustuksellisuutta ja kapeaa yhtenäisyyttä, erotellaan uskonnollisuus ja pyhän toiminta omaan ja muiden uskonnollisuuteen, oikeaan ja väärään, miellyttävään ja torjuttavaan. Tällainen tarkkailu ja karsinoiden tekeminen eivät anna tilaa Jumalan toiminnalle. Toisten tarkkailu estää oman asettumisen ja oman keskeneräisyyden hyväksymisen.

Pyhän kosketus edellyttää sisäisen huoneen, tilan, jossa ihmisellä on mahdollisuus ihmetellä ja antaa Jumalalle tilaa rukouksessa ja hiljaisuudessa. Ihmettely ja ihastelu sisältävät sen, että jokin koskettaa, liikuttaa ja kutsuu. Kommunikaatiota ei voi olla ilman toista osapuolta. Dialogisessa vuorovaikutuksessa jotain tehdään yhteiseksi ja jaetaan. Pyhän kokemuksessa Jumala on läsnä ja jakaa siunausta ihmisten kanssa."

(Raili Gothóni)

"Jumalan ja elämän mielekkyyden löytää kokemuksen kautta. Tito Collianderin sanoin: "Sinun on avattava ikkuna päästääksesi sisään raitista ilmaa; sinun on mentävä ulos auringonpaisteeseen, jotta ihosi ruskettuisi. Uskoa et saa muulla tavalla; emme milloinkaan pääse päämäärään vain jäämällä mukavasti istuskelemaan ja odottamaan."

Jumalan vaikutuskanavana ja voiman lähteenä on rukous ja hiljaisuus. Hiljaisuus merkitsee avaraa huonetta. Hiljaisuudelta voi kysyä itseään, ja odotus palkitaan. Siinä syntyy rukousta. Ei se, että kuulee itsensä puhuvan, ole rukousta, vaan se on rukousta, että tulee hiljaiseksi, on vaiti ja odottaa, kunnes kuulee Jumalan puhuvan."

(Raili Gothóni)