David Steindl-Rast:
"Kuunteleva sydän-
kontemplatiivinen elämä"
(Edita Prima Oy 2012)
"Miten puhuttelevia nämä äänet ovatkaan: tulen ritinä avoimessa takassa, sateen ropina katolla, lehtimetsää huojuttava tuulen havina. Kaikki äänet voivat kuitenkin puhutella omalla tavallaan, jos vain annamme niille mahdollisuuden. Jokainen ääni on viesti sanoin kuvaamattomasta. Ihmisen on opittava kuuntelemaan tuota viestiä ja samalla ymmärrettävä, että koska kysymyksessä on sanoinkuvaamattoman ääni, sitä ei myöskään pitäisi vangita sanoihin.Viestissä meitä puhuttelee Sana, joka on niin ehtymätön, että se ilmentää itseään aina uudella tavalla. Myös rakkaus tekee niin. Jokainen ihmiselle lahjoitetun äänen viesti on rakkauden viesti: se on ainutkertainen, selittämätön ja hyvin henkilökohtainen."
(David Steindl-Rast)
"Myös hiljaisuuteen sisältyy viesti - havainto, joka on vamasti monelle tuttu. Oman kokemukseni mukaan musiikin päättymistä seuraava hiljaisuus ylittää joskus kaiken sitä edeltäneen. Kun viimenenkin kaiku kirkon holvissa on sammanut, hiljaisuuden hetki täyttää tilan. Eikä tuo hiljaisuus ole ainoastaan puhuttelevaa, se myös kuuntelee. Sillä huippuhetkellä, kun olemme kuin yhtenä korvana, hiljaisuus kuuleekin yhtäkkiä meidän hiljaisuutemme. Tämä kohtaaminen kestää yhden merkittävän hetken. Sen jälkeen kirkon käytävillä alkaakin jo kuulua kenkien kopinaa.
Jokaiseen läsnäolon hetkeen sisältyy viesti, mutta liian helposti tuo viesti menee meiltä ohi, koska emme ole hetkessä läsnä. Toki monesti on myös paikallaan laittaa radio päälle ja rentoutua, mutta yhtä usein myös ikkunanpieliin osuvat sadepisarat voisivat olla sopivaa rentoutumismusiikkia. Silmämme turtuvat helposti ylenmääräiseen visuaaliseen tarjontaan, ja samoin myös korville on tarjolle suuri kirjo ärsykkeitä. Miksi siis omaehtoisesti vielä pahentaa tätä tilannetta? Kun vähitellen vapaudumme oman olemisemme ja ympäristömme hallitsemisesta ja kontrolloimisen tarpeesta, kun sallimme myös yllätyksille mahdollisuuden, olemme ottaneet askeleen kiitollisuuden tiellä. Kiitollinen kuunteleminen avaa tuolloin jokaisen äänen ytimessä pohjattoman hiljaisuuden ja tuon hiljaisuuden ytimessä rakkauden viestin."
"Tie kohti tarkoituksen täyttämää elämää käy kiitollisuuden kautta. Yksinkertaisen kiitollisuuden voima on valtava, koska sillä on suora yhteys vilpittömyyteen, kunnioitukseen ja viisauteen. Koska se on vilpitöntä, vilpillisen maailman syvät epäluulot eivät vahingoita sitä. Vilpitön kiitollisuus ottaa kaiken vastaan lahjana. Kunnioituksella se tunnistaa kaikkien lahjojen jumalallisen alkuperän, ja ylistäen se näkee kaiken olevan armoa. Kiitollisuus johdattaa siis ihmisen saamansa lahjan ymmärtämiseen ja tuon lahjan alkuperän yhteyteen. Armo ja sen ylistäminen koskettavat ihmistä silloin hyvin läheltä.
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu", laulaa psalmin kirjoittaja. "Hän vie minut vihreille niityille." (Psa 23:1-2) Mieleeni kohoaa tällä kohtaa kaunis sana, "silmänruoka". Vihreä tekee hyvää silmille ja myös sydämelle. Paul Gerhardt laulaa laulussaan näin:
Lähde ulos, sydämeni, etsi iloa
tässä rakkaassa kesässä
tässä rakkaassa kesässä
Jumalasi lahjoissa;
katsele puutarhan koreutta
ja katso miten ne koristavat
myös sinua ja minua.
Puut täydessä lehdessä,
maaperä suojaa aarteensa
vihreillä vaatteilla.....
Tule ulos! Katsele! Näe! Meille on valmistettu juhla-ateria. Mikä muu voisi riemastuttaa juhlan isäntää enemmän kuin vieraiden kokema ilo. Mikä onkaan aidompaa vieraiden osoittamaa kiitollisuutta kuin heidän sydämellinen ilonsa. Me aikuiset pidättäydymme usein tällaisen ilon osoittamisessa, mutta lapsilta se tapahtuu luonnostaan. Taivaallinen hääateria muistuttaakin varmasti enemmän lastenkutsuja kuin juhlaillallista."
