Muuttolinnut

       

Jakaranda-kuoro:

 "Muuttolintu"

(san Anna-Mari Kaskinen, 

säv Pekka Simojoki)

Sydämen syksy

Anna-Mari Kaskinen:

Sydämen vuodenajat

(Kirjapaja 2009)

"Päivät pimenevät. Luonto on leimahtanut loistoonsa ja hiipuu lepoon.

On aika hiljentyä, kääntyä sisäänpäin, sytyttää kynttilä ja kohdata sydämen syksy.

On aika palata kesän yksinäisiltä retkiltä ja etsiytyä toisten kulkijoiden yhteyteen, jakaa eväät ja niukkuus.

On aika antaa tilaa kaihertavalle ikävälle, joka ei vielä ole saanut edes nimeä.

On aika katsoa, miten Jumala tekee työtään salatulla, väistämättömällä tavallaan luonnon kiertokulussa, ihmisen elämänkaaressa, arkipäivän hienonhienoissa säkeissä.

On aika hakeutua sammumattoman valon äärelle, lämmitettäväksi, valaistavaksi, karaistavaksi."

(Anna-Mari Kaskinen)

Muista hengittää

 

Heikki Kotila:

Hengittävä kirkko

(Pro vita mundi,

Mikko Heikan juhlakirja 2009)

"Hengitys ei ole pelkkää biologiaa, sillä se on myös ihmisen tunteisiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä asia. Syvä ja rauhallinen hengitys rentouttaa ja auttaa keskittymään. 

Juuri tästä syystä hengityksen tiedostaminen ja hyvän hengityksen opettelu kuuluvat niin fyysiseen liikuntaan kuin hiljentymiseen ja meditaatioon.

Muistutus hengityksen merkityksestä on tärkeä myös kirkolle yhteisönä. Elämme ajassa, jossa kristillinen kirkko joutuu venymään mitä hankalimpiin asentoihin uudenlaisten haasteiden edessä.

Siksi jumppasaleissa kaikuva kehotus "muistakaa hengittää" sanoo jotakin hyvin tärkeää myös kirkolle. Miten ponnisteleva kirkko voisi olla myös hengittävä kirkko?"

 (Heikki Kotila)

 "Suomen kieleen on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kotiutunut sana "spiritualiteetti". Spiritualiteetti viittaa henkeen ja on keskeinen raamatullinen käsite. Henki, hengitys ja huokaaminen ovat tärkeitä raamatullisia ilmaisuja.

Spiritualiteetista puhutaan erityisesti rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä sekä hengellisessä ohjauksessa. Spiritualiteetti liittyy olennaisesti Pyhän Hengen toimintaan ja spiritualiteetin harjoittaminen tähtää elämään Hengen voimassa ja Hengen yhteydessä.

Ihmisen henki suuntautuu Jumalaan, koska hänen olemukseensa kuuluu luomisen perusteella tarve lähestyä Jumalaa ja elää hänen yhteydessään. Augustinus sanoo: " Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa." 

Spiritualiteetin harjoittaminen voidaan ymmärtää samanaikaisesti huokaamisena Jumalan puoleen ja Jumalan omana hengittämisenä ihmisessä."

(Heikki Kotila)

"Kirkko ei voi muuttaa sitä todellisuutta, jossa se elää. Kirkon haasteeksi nousee oman hengellisen elämän vaaliminen niin, että Jumalan armo olisi löydettävissä siellä, mihin se ihmistä kutsuu.

Muuttuva aika pakottaa kirkkoa tarkistamaan toimintaansa. Muutoshaaste voi olla kuitenkin myös kiusaus. Samalla kun kirkko pyrkii ajankohtaisuuteen ja ajanmukaisuuteen, tuoreuteen ja notkeuteen, sen on kilvoiteltava uskon kuuliaisuudessa.

Miten kirkko muistaisi ja osaisi hengittää ponnistustensa keskellä elämää antavassa rytmissä?

Tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa maailmassa kirkko julistaa armoa, kun se muistuttaa luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala itsekin lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä, sapattikäskyn levosta, kristillisestä sunnuntaista ja muista pyhistä ajoista.

Kun arjen ja pyhän vuorottelu katoaa, ihminen kärsii. Kun aina on kaikkea, mikään ei ole enää mitään. Juhlan ja arjen ero häviää. Tämä on aina auki olevan yhteiskunnan henkinen hinta.

Kirkon tehtävänä on hengittää rauhassa ja opettaa oikeaa hengitystekniikkaa niille, jotka sen merkityksen ovat unohtaneet."

(Heikki Kotila)

Unohdettu radikalismi

Owe Wikström:

"Vain rakkaus antaa merkityksen"

(Kirjapaja 2011)

"On ihmisiä, joilla on intomielisyyttä, tulenpalava vakaumus. He pysyvät lujina ja ajavat asiaansa, eivät itsepäistä tyhmyyttään, vaan siksi, että he ovat mukana jossain itseään suuremmassa. He ovat kaikkea muuta kuin välinpitämättömiä.

Teatterin kielellä voisimme nimittää näiden ihmisten vastakohtaa passiiviseksi "kolmannen parven väeksi". He katselevat alas näyttämällö lievästi kiinnostuneina. He eivät osallistu, eivät riskeeraa mitään, eivät sitoudu. He viihtyvät.

Elämä kuitenkin tapahtuu näyttämöllä. Siellä ovat feministit, ympäristönsuojelijat, marksilaiset, postmodernistit, siellä joku kertoo uskostaan, siellä puhuu oikeistolainen, ateisti, muslimi tai anarkisti. He väittelevät, toiset kovaan ääneen, toiset hiljaisemmin, teräviä analyysejä seuraavat näkemykselliset perustelut.

Näyttämöllä liikkuvat ovat vakuuttuneita siitä, että tietyt asiat ovat oikein ja toiset asiat arveluttavia tai tuomittavia. Lehterillä elämän yleisö suojautuu klassisiin verukkeisiin: "En puutu asioihin. Onhan se sinänsä mielenkiintoista, mutta minulla ei ole mielipidettä. Katsotaan myöhemmin."

(Owe Wikström)

"Uudessa Testamentissa varoitetaan jatkuvasti elämän yleisön hillitystä asenteesta. Jeesuksen puheessa on anarkistinen, raju ja haastava sävy. Se sävy on lähes täysin karissut, kun kristinuskoa on muokattu yhdeksi terapiamuodoksi toisten joukkoon.

Jeesus sanoi: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!". Tullessaan temppeliin ja nähdessään, että siitä oli tehty eräänlainen kaupallinen ostoskeskus, hän raivostui ja ajoi pois kauppiaat.

Ilmestyskirja varoittaa niistä, jotka ovat luopuneet ensi ajan rakkaudesta ja muuttuneet passiivisiksi eli lakanneet olemasta maan suola.

Tällaista tekstiä lukiessa on helppo ajatella vahingoniloisena vaisuja kirkon työntekijöitä, joilla ei ole mielipiteitä yhtään mistään. Mutta itsekritiikki on tässä kohdassa tärkeää. Milloin valitus kirkon latteudesta tai kristittyjen sitoutumattomuudesta onkin vain keino paeta omaa vastuuta. Milloin äänekäs arvostelu vain peittää oman osallistumisen puutteet?

Mihin aatekeskustelu on kadonnut? Milloin pyhä viha on hävinnyt? Istummeko pian kaikki mukavasti hengellisellä kolmannella parvella ja annamme vain kaikkien kukkien kukkia? Eikö enää mikään ole oikein tai väärin? Missä kuuluvat pyhän liekin innoittamien näkijöiden ja profeettojen äänet?

En peräänkuuluta uppiniskaisuutta tai fundamentalistista kulmikkuutta. Jumala varjelkoon meitä sellaisilta.

Nöyryyden, oikeudenmukaisuuden ja inkarnaation evankeliumiin sisältyy unohdettua radikalismia. Sen pitäisi häiritä raukean itsekeskeisyyden näennäisrauhaa.

Kenties vielä vakavampaa on se, että pahennuksen herättämisen merkityksestä vaietaan. On yhtä naiivia kuin virheellistäkin hakea siloteltuja kompromisseja ja kuvitella kaiken järjestyvän itsestään.

Päivän muistolause on lyhyt, mutta ankara: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!".

(Owe Wikström)

Rukous on avoin ovi

"Rukousten kirja

arkeen ja juhlaan"

Toim. Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen,

Jaana Räntilä, Olli Valtonen

(Kirjapaja 2012)

"Rukous on mahdollisuus, kuin avoin ovi tai ikkuna, jonka toisella puolella on joku. Sen vastakohta olisi, että ei olisi ketään kenen puoleen kääntyä. Olisi vain autiota yksinäisyyttä.

Rukouksen ei tarvitse olla monimutkainen tai sisältää tiettyjä asioita. Jumala ymmärtää ja kuulee yksinkertaiset sanat, ihmisten ja asioiden nimet, sanoit ne sitten ääneen, kuiskaten tai hiljaa mielessäsi lausuen.

Rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä. Rukous on enemmän olemista kuin suorittamista. Rukous ei ole jotakin, mitä teemme, vaan jotakin, mitä olemme. Rukous ei vaadi paljon yrittämistä, ei ponnistelua, ei tahdonvoimaa. Rukous on lepoa.

Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa. Me olemme huolissamme, miten rukoilisimme ja osaammeko rukoilla. Kuitenkin rukous jatkuu kaiken aikaa sisimmässämme. Meidän rukouksemme on yhteyden etsimistä tuohon sisäiseen rukoukseen. Kun hiljenen, alan kuulla ja tavoittaa sisäisen rukouksen äänen.

Kun alan rukoilla, kohtaan aina myös itseni, oman syvimmän minuuteni, tunteeni, haavoittuvuuteni, kaipaukseni. Rukous on sitä, että lakkaan olemasta jotakin muuta kuin mitä olen ja alan olla se, joka olen. Matka kohti Jumalaa on matka kohti omaa sisintä."

(Pirjo Kantala)

"Rukous on parhaimmillaan dialogi. Vuoropuhelu. Siinä luotu puhuu Luojalleen, ja Luoja puhuu luomalleen.  Ensin mainittu on selvä juttu. Mutta miten Jumala puhuu meille?

Rukoilla voi eri tavoin. Tässä kirjassa puhutaan rukouksen kolmesta tasosta vanhan kirkon opetuksen mukaan. Yksi niistä on oraatio eli äänen lausuttu rukous. Sanoitetut, ääneen lausutut rukoukset kuuluvat luovuttamattomasti kristilliseen elämään. Jeesus opetti opetuslapsilleen Isä meidän-rukouksen. Toki sen voi lausua hiljaa mielessään, mutta sen voima on myös rukouksen ääneen lausutuissa sanoissa. Kokeile vaikka.

Vanha kirkko opettaa, että sanojen lisäksi tarvitaan myös sisäiseksi muuttuvaa, sanoittamatonta rukousta. Sellaisia ovat meditaatio eli mietiskelevä rukous ja kontemplaatio eli hyväksyvä, katseleva rukous.

Mitä on meditatiivinen rukous? Se on ennen kaikkea etsimistä. Ihmisen henki pyrkii ymmärtämään, miksi ja miten asiat ovat kristillisessä elämässä, voidakseen vastata ja liittyä siihen, mitä Jumala vaatii. Meditoiva rukous on keskittymiskykyä vaativa laji. Siksi kannattaa ankkuroida johonkin apuneuvoon, joita kristillinen traditio tarjoaa runsaasti. Se voi olla jokin kirja, Raamattu, ikoni, kirkkovuoden teksti.

Meditaatio on aivokuoren toimintaa kun taas kontemplaatio laskeutuu jonnekin alemmas. Mietiskelevä rukous käyttää hyväkseen ajattelua, mielikuvistusta, tunteiden liikettä, kaipausta. Meditaatiossa luetun mietiskeleminen johtaa luetun soveltamiseen kohtaamalla se omassa itsessään. Meditaatiossa on Jumalan puheenvuoron paikka. "Etsikää niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan," Jeesus sanoo (Matt. 7:7) Hengelliset isät ovat tulkinneet tätä seuraavasti: "Lukiessanne etsikää ja mietiskellessänne te löydätte; rukoillessanne kolkuttakaa ja kontempaaltion kautta teille avataan."

(Olli Valtonen)

"Meditointini alkaa siten, että luen Raamattua. Usein se on kirkkovuoden sen viikon teksti, joskus jokin muu raamatunkohta. Sitten lasken kirjan kädestäni ja kyselen, mitä uutta tästä - usein läpikotaisin tutusta - tekstistä voisin löytää. Mietiskelevä rukous, meditaatio, on muuten jotain sellaista, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuttu raamatunkohta, luulet ehkä olevasi selvillä jutusta. Mutta lue hitaasti ja kysy, mitä kohtia tällä kertaa nousee esiin.

Terapeutit kutsuvat sitä vapaaksi assosiaatioksi. Annat vain tajunnan nostaa esille juuri sillä kerralla asioita, jotka ensimmäisinä tulevat mieleesi. Ja myöhemmin huomaat, että ajatuksesi eivät olleetkaan täysin sattumanvaraisia, vaan että esiin nousevilla vapailla mielijohteilla oli oma tärkeä tehtävänsä. Henki itse liputtaa sanomattomin huokauksin vapaiden assosiaatioiden puolesta! Usein oivallus antaa odottaa eikä ilmesty ensimmäisellä lukukerralla. Se jää muhimaan."

(Olli Valtonen)

Päivän katselu psalmin 23 pohjalta

"Voit vahvistaa Jumalan rakkauden ymmärtämistä elämässäsi seuraavan meditaatioharjoituksen avulla:

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Tämän päivän olen kulkenut Hyvän Paimenen ohjauksessa. Mieleni vaeltaessa päivän tapahtumissa kysyn itseltäni, mikä on antanut minulle tänään elämää. Mikä on tuntunut hyvältä? Kun löydän ne hetket tai ihmiset tai asiat, kiitän niistä hiljaa mielessäni Hyvää Paimenta.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Matkani jatkuu päivän halki. Olen kulkenut kenties myös pimeässä laaksossa. Olen tuntenut ehkä jossain kohtaa päivää itseni avuttomaksi, vihaiseksi tai surulliseksi ja kysyn itseltäni, mikä on syönyt elämääni tänään. Mikä ei ole tuntunut hyvältä? Kun pysähdyn niihin hetkiin, vastustan halua tuomita iseäni tai muita. Sen sijaan puhun mielessäni tunteistani ja kokemuksestani Paimenelle. Luotan hänen apuunsa ja anteeksiantamukseensa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Käännyn sitten mielessäni huomista kohti ja pyydän, että tulevanakin päivänä saisin olla Hyvän Paimenen laumassa. Kerron hänelle, mitä erityistä kaipaan huomista varten ja kuka ihminen tai asia on erityisellä tavalla mielessäni.

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Lopuksi tunne, kuinka Hyvä Paimen voitelee pääni tuoksuvalla öljyllä, kun siunaan itseni Kolmiyhteisen Jumalan nimeen."

(Jaana Räntilä)

Ruumis on rukouksen maja

Teologi Lauri Maaralan haastattelu

Sana-lehti 16 /2013

toimittaja Janne Villa

>täältä<

"Jotkut ajattelevat uskon ja hengellisyyden kuuluvan ihmisen vain sielun alueelle, johonkin lihallisesta ruumiista erilliseen henkiseen ulottuvuuteen. Kuinka ruumis voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu tässä kehossa. Ei meillä ole muutakaan Jumalan kohtaamisen paikkaa.

Rukouksessa voimme tulla tietoiseksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään - koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä.

Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jota mikään muu ei pysty täyttämään. Yritämme täyttää sitä aukkoa ja tarvettamme milloin milläkin, kunnes jossain vaiheessa elämää huomaamme, ettei kukaan toinen ihminen, guru tai tavara voi tarjota vastausta."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Lauri Maarla pyrkii olemaan tietoinen ruumiillisuutensa yhteydestä Jumalan todellisuuteen, jotta hän osaisi olla hetkessä aidosti läsnä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

En ryntää ensimmäiseksi avaamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotain, joka avaa minut valppaaksi ja läsnä olevaksi juuri tälle päivälle. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta tai psalminjakeen.

Hengittäessäni annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa. "Isä, tässä olen!"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Ruumis on herkin instrumenttimme. Se on kivun, kärsimyksen ja pahan helpoin saalis. Jokainen kantaa kehossaan kokemuksia, joiden ehdoilla täytyy edetä. Elämänhistoriamme ja -tarinamme on kirjoitettu ruumiiseemme; ilot, surut, loukkauksen ja väkivallanteot.

Kehomme aistimustan kautta me ajattelemme, uskomme, luotamme, haavoitumme ja haltioidumme. Kaikki, mitä ruumiillamme teemme, on jo rukousta, kun kaikessa siinä käännymme Jumalan puoleen. Olipa se sitten vaikka hiljaista huokausta tai kätten tekoja.

Kun rukoilen, rukoilen sellaisena kuin olen, mitä ruumiissani tunnen, mitä sielussani ikävöin, mitä hengessäni huokaan. En erota niitä toisistaan, otan mukaani kaiken. Ruumiissani olen yhteydessä kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt, mitä ennen on ollut, kaikkiin teihin, joita olen kulkenut, kaikkiin elämänvalintoihin. Siellä on kaikki, mitä tahdon ja eniten toivon. Siinä kohtaan etsintäni, epäilyni ja totuudenjanoni.

Siellä jossakin syvällä sisimmässäni, toisilta piilossa, on salattu huone, jossa Jumala minut kohtaa ja jossa saan olla niin alaston ja paljas kuin ikinä voin. Missä muualla Jumala voisi minut kohdata kuin siinä tilassa, jonka hän itse on sisälleni luonut? Siellä muistan, mistä olen tullut, kenestä lähtöisin, kuka minua kaikessa odottaa ja mihin lähettää. Siellä pyydän, että minustakin löytyisi rukouksen maja ja Hengen asuinsija."

(Lauri Maarala / Janne Villa)

"Luonnossa kävellessä voi avautua Jumalan hiljaiselle äänelle. Kävelyn aikana voit hidastaa hetkeksi askeltesi rytmiä ja rukoilla mielessäsi sinulle tuttua rukousta. Voit toistaa kävelysi ja hengityksesi luontaisessa rytmissä jotain psalminjaetta.

Myös Jeesus-rukous sopii hyvin kävelyrukoukseksi. Voit rukoilla hiljaa mielessäsi hengittäessäsi sisään "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika" ja uloshengittäessäsi "Armahda minua syntistä". Vie jonkin aikaa. että oppii tekemään tuon lyhyen rukouksen omien askelten ja oman hengityksen rytmissä, mutta pian se alkaa sujua. Vähän enemmän vie aikaa, että rukous alkaa toistua kuin itsestään ja laskeutuu syvemmälle mieleen.

Voit myös kuvitella, että Jeesus on kävelyllä kanssasi. Mitä tahtoisit sanoa hänelle? Ehkä pysähdyt kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä on sinulle. Kun eroatte, mistä kiität häntä? Mitä haluat painaa mieleesi ja ottaa matkaoppaaksi?"

(Lauri Maarala / Janne Villa)

Kiirastorstain kevät

"Olen kulkenut talven läpi

ilahtumatta mistään

kuin puu, joka omalla paikallaan

on kantanut kaamoksen taakkaa.

Nyt on kiirastorstain kevät,

ruskeat oksat janoavat valoa;

tästä on hyvä lähteä liikkeelle,

rakkaus on syttynyt uudelleen.

Huominen on tarkoitettu kohtaamispaikaksi,

ristin alla huulet janoavat

lohdutuksen lähdevettä."

(Niilo Rauhala)

Anna aikaa hiljentymiselle

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus -

ikkunoita luottavaiseen elämään"

Toimittanut Maaria Pätsi

(Kirjapaja 2012)

"Rukouselämä on hetkestä hetkeen yhä uudestaan tätä samaa: kohtaamista Jumalan kanssa. Minä multa saan täyttyä hänen rakkautensa vedestä.

Rukoushengityksemme on levon ja työn vuorottelua, uneen antautumisen ja uuteen päivään heräämisen vuorottelua. Tämä rytmi on kuin ihmeellinen puutarha, jossa eletään kesää, syksyä, talvea ja kevättä.

Rukous on lepäämistä Jumalan omissa lupauksissa. Sitä lepoa ei tarvitse häiritä edes pyynnöillä.

Anna aikaa hiljentymiselle. Ja hiljentyessäsi anna elävän, Kristukselta tulevan sanan kohota kuuluviin itsessäsi. Muuta se heti teoksi."

(Anna-Maija Raittila)

"Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä olet sen kasvupohja, ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta.


Haluan olla mukana kantamassa hiljaisuutta, jossa sana on kätkössä ja odottaa täyttymistään. Hiljaa kuulostellen haluan olla virittämässä ilmapiiriä, jossa murros saa kasvutilaa. Murtumiselle, muuttumiselle, pyydän sydämessäni tilaa. Tule, Pyhä Henki Luoja!


Että voisi noudattaa Jumalan tahtoa, sitä on etsittävä joka askelella uudestaan. Se hukkuu käsistämme, se kiiruhtaa koko ajan edellämme, siksi sydämen on koko ajan oltava sulaa vahaa, katumuksen kyynelten pehmittämä.


Meidät on ikään kuin kylvetty maahan, mutta jos emme malta pysytellä paikoillamme riittävän kauan, ei kasvua tapahdu. On uskallettava jäädä paikalleen, luotettava siihen, että maa kätkee itseensä kaiken vitaalisuuden.


Kypsymisellä on selvä suunta. Mutta eteneminen, itse kypsyminen, on hidasta. Siihen tarvitaan myös routa ja pakkanen, kuivumisen ajat. Pitkät passiiviset vaiheet, joissa Jumalan oma Henki (Puolustaja, Pyhä Henki!) luo meihin väljyyttä, murentelee kaunoja, katkoo pelkojen kiinnikkeitä. Vie meitä hiljaa, niin hiljaa, kohti sovintoa."


(Anna-Maija Raittila)

"Meidän sydämemme aukevat vain sisältäpäin, ja miten pelokkaasti, epäröiden se tapahtuu! Kristus tietää, miten hauraita me olemme, miten vähästä säikähdämme. Siksi pieni rakokin riittää, pienessäkin liekissä hän on läsnä kokonaan. Hänen Pyhä Henkensä on lohduttaja, rohkaisija, kotiin saakka kantaja.


On kysymys antautumisesta. Antautumisesta hyvän Paimenen hoivaan, Jeesuksen rakastettavaksi. "Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen." Ei siksi, että hakisin rautaisannokseni ja syökyisin uusin voimin taistelemaan. Vaan siksi, että olen väsynyt. Että heittäisin taistelutamineeni pois.


Elämässäni on ollut johdonmukainen linja.
Kaikki tulee pelkistetymmäksi.
Jumalan rakkauden kaikkeen yltävä läsnäolo tulee todelliseksi,
myös ajatus siitä, mitä ei voi ymmärtää.
Kaikki aukeaa ajallaan, voi kulkea levollisesti."


(Anna-Maija Raittila)

Tie johtaa autiomaahan

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1995)

"Me sekä kaipaamme että kaihdamme. Hiljaisuutta, vaikenemista, yksinäisyyttä. Taukoa, joka saattaa lähettää meidät löytöretkelle sielun tuntemattoman maiseman valtaville, laajoille alueille. 

Mutta mitä me oikeastaan pelkäämme? Jos olisi totta, että vähintään puolet todellisuudesta on näkymätöntä, järjelle käsittämätöntä ja vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella, täytyisi sen merkitä sitä, että ainakin puolet elämän tarkoituksesta jää meiltä löytämättä niin kauan kuin uskottelemme, ettei sitä olekaan. Vai saako itsemme todellisen kohtaamisen pelko meidät kavahtamaan sisään päin suuntautuvaa etsimistä?

Ajatella, jos näkisimme, että ihmisessä on syvyyksiä, joita yksikään kuolema maailmassa ei voi mitätöidä? Että itse ikuisuus odottaa kypsymistään omassa sydämessämme. Se voisi äkkiä merkitä, että meidän tehokkaan aikamme tärkeinpiä hetkiä ovat "hyödyttömät" tauot, jolloin suljemme vastaanottimemme tauottomia virikkeitä tarjoavan ympäristön lähetyksiltä ja hapuilemme kättä, jonka kosketuksesta olemme syntyneet. Tauot, jotka voivat täyttyä sellaisista elämyksistä, että meidät on huudahdettava: Minä uskon!"

(Peter Halldorf)

"Mutta mistä Jumala on löydettävissä? Mihin suuntaan käännymme, kun olemme maistaneet kaikkia ruokalajeja poppsykologioiden, terapioiden, vapaudenaatteiden, musiikkielämysten, ideologioiden, kulutuksen ja yhteiskuntakokeilujen notkuvasta voilepäpöydästä - emmekä vieläkään ole syvimmältämme kylläisiä?

Ehkä nyt on tullut aika työntää lapio syvemmälle ja etsiä monituhatvuotisen hengellisen historian juuria; kuunnella sisäisen elämän tienraivaajia. Näitä, joille Jumala oli suuri ja arvokas elinikäinen projekti. Ja jotka oppivat, että matkalla pyhään ei ole oikoteitä. Uudessa uskon ajassa heistä voi tulla tärkeimpiä tiennäyttäjiämme.

Nämä hengen pioneerit sekä kiehtovat että kauhistuttavat. He tarjoavat kaiken - ja vaativat kaiken. He viiltävät meidät irti siitä harhakuvitelmasta, että sisäisen elämän voisi sulloa yhtenä lisätoimintona elämän jo entuudestaan täyteen ohjelmaan. Mutta sitten he tarjoavat myös äärettömän paljon enemmän kuin ne hetkelliset sykähdykset, joita meille jakelee trenditietoiseksi elämyspajaksi muuttunut kirkko. He kehottavat kääntymiseen, joka voi lahjoittaa meille tämän päivän mitat ylittävän elämänhallinnan, sisäisen kasvun ja uskon."

(Peter Halldorf)

"Jos me luterilaisina ja vapaiden suuntien kristittyinä aloitamme siitä kohdasta, jossa seisomme, mutta kaivamme hieman totuttua syvemmälle, löydämme pian pinnan alta meidän ja sekä katolisten että ordotoksikirkon kristittyjen yhteisiä juuria. Hieman pinnan alapuolella juuremme ovat kietoutuneet yhteen. Täällä on siis hengellinen perintö, jonka voimme löytää ja josta voimme olla ylpeitä ja jonka voimme ennen kaikkea antaa rikastaa itseämme ja korjata suuntaamme etsiessämme syvempää elämää. Löydämme ihmisiä, joiden kopioita emme voi olla, koska heidän elämänsä ei ole toistettavissa, mutta joilta voimme saada ajatuksia, tukea ja rohkeutta elää eläämme yhtä antautuneesti ja aidosti tässä ajassa kuin he elivät oaa elämäänsä omassa ajassaan."

(Peter Haldorf)

"Heitä on ollut aina. Ihmisiä, jotka ovat rutiinin raiteista irrottautuen, ympäristön vihreää valoa odottamatta, lähteneet kaipuksen ajamina kulkemaan kohti Jumalaa. Näitä, jotka radikaalia vaihtoehtoa etsiessään ovat uhmanneet muotteja ja perinteitä ja jotka juuri siksi, että he eivät ole antaneet periksi, ovat löytäneet sen aidon helmen, jonka vuoksi he ovat kaiken uhranneet. He kaipasivat elämää, jonka Jumala on kokonaan vallannut ja heidän tiensä johti autiomaahan.

Autiomaahan, pois ihmisvilinästä, maailman hälyn ja vaatimusten ulottumattomiin, sinne ihmiset ovat aina menneet. On menty, jotta löytyisi tie tyhjyydestä tarkoitukseen, laidalta keskukseen. On menty janoisina etsimään lähdettä; levottomina ja harhailevina etsimään lepoa. Ja siellä, kaikkien rikkipuhuttujen sanojen kuulumattomissa, on pyhässä hiljaisuudessa löytynyt Sana. Sana, joka puhdistaa ja muuttaa. Kahden hänen kanssaan. joka pitää avaruutta kämmenellään, on löytynyt ainoa todella todellinen todellisuus."

(Peter Halldorf)

"Kain meni autiomaahan synteineen löytääkseen anteeksiannon, jos mahdollista. Jaakob meni sinne taistelemaan Jumalan kanssa ja löytämään oikean identiteettinsä; Kuka minä oikeastaan olen? Sinne meni Mooses työstämään pettymyksiään ja saamaan takaisin uskoaan siihe, jonka hän kuitenkin aavisti Jumalan tahdoksi. Erämaahan menivät Elia ja Jeremia ja monet muut profeetat. Sinne meni Johannes Kastaja, ja hänestä tuli tienraivaaja. Ja sinne meni heistä kaikista suurin: Ihmisen Poika.

Kuitenkin on kysyttävä itseltään, miten autiomaa, kaikista paikoista, voisi olla sopiva paikka sille, joka kaipaa syvempää, rikkaampaa ja todempaa elämää? Vastaus on ehkä yksinkertaisempi kuin luulemme.

Autiomaassa saamme sen, jonka maailma meiltä ryöstää. Saamme aikaa ajatella. Aikaa kuunnella. Aikaa rukoilla. Aikaa kasvaa. "

(Peter Halldorf)

Saat levätä

Anna-Maija Raittila:

"Niin kevyt on rakkaus -

ikkunoita luottavaiseen elämään"

Toimittanut Maaria Pätsi

(Kirjapaja 2012)

"Näyttää siltä, että paras sanoma, mikä ihmisiä nykyään koskettaa, on tämä: Sinun on lupa olla väsynyt. Sinun ei tarvitse jaksaa. Ainoa tehtäväsi on levätä. Ja usein ei mitään muuta tarvitsekaan sanoa. Luoja varjelkoon minua jatkamasta, että sitten jaksat taas, kun olet riittävästi levännyt! Ja jos käytämme sanaa tehtävä, se johtuu vain siitä, ettei väsynyt ihminen pysty reagoimaan muuten kuin suoritusten puitteissa. Hän tarvitsee käskyn lauetakseen.

Minulla on oppimestarina kissa, joka vyörähtelee vuoroin selälleen ja mahalleen, venyttelee pehmeänä raajojaan ja yhtäkkiä simahtaa uneen."

(Anna-Maija Raittila)

"Kuiskaan vielä nytkin, että saa. Saa tehdä tilaa väsymykselle, antaa tilaa päiväunille, riittävän pitkälle aamu-unelle, saa vaikka yhteisellä päätöksellä mennä jonain iltana varhain nukkumaan. Työpaikkallekin saa järjestää hämäriä siimeksiä, katveita yksinolloon, lempeitä pieluksi vaikka yhdelle kerrallaan.

Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä "erämaahan": lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu. Ja hiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan, että se todella pääsee sisälle asti: että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni. Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksetkin: sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä."

(Anna-Maija Raittila)

"Hiljaisuuden ensimmäinen lahja on, että siinä levätään.

Kuulosteva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan herkistymistä kaikelle häviävänkin pienelle, mitä ympärillä on.

Polulla on pysähdyttävä. Keskellä arjen monenlaisia tilanteita on välillä aivan kuin kyyristyttävä yksin oloon, korva omaa sydäntä vasten. Hiljaisuus ei näet tule ulkopuolelta. Se odottaa sisällämme. Se odottaa, että avaisimme sille tilaa ja päästäisimme sen valaisemaan koko sitä maailmaan, jossa parhaillaan elämme.

Meidän ei tarvitse väsyttää itseämme jahtaamalla elämyksiä ja kuluttamalla niitä. Jumalan yltäkylläisyys laskeutuu köyhille ja tarvitseville."

(Anna-Maija Raittila)

Levollista Joulua!

Avaa portti

Wilfrid Stinissen:

"Tänään on Herran päivä"

(Karas-sana 1995)

"Jumala on keskellä ihmisten elämää. Hän on tullut ihmiseksi ja asettunut meidän elämämme mitättömyyteen. Voimme olla ehdottoman vakuuttuneita siitä, että elämällämme, joka tuntuu usein tragedialta, on Jumalan säätämä tarkoitus. Jumala ei ainoastaan katsele meitä hyväntahtoisesti, vaan on itse mukana maailman näytelmässä.

Jumala on tullut meidän luoksemme, ja siksi me voimme mennä hänen luokseen. Meidän elämämme on tarkoitettu olemaan hänen etsimistään. Heti kun lähdemme matkaa, hän itse tulee mukaamme ja ottaa matkamme johdettavakseen."

(Wilfrid Stinissen)

"Monet eivät tiedä, minne ovat matkalla. He istuvat junassa, joka kulkee eteenpäin, mutta eivät aavista, minne juna vie heitä. Sinä, joka olet oppinut tuntemaan Jumalan, sen sijaan tiedät olevasi matkalla hänen luokseen. Hän on toivoretkesi päämäärä.

Se, että Jumala johtaa matkaasi, peittyy useinmiten satunnaisten tapahtumien alle, mutta usko opettaa sinut tunnistamaan hänen rakastavan huolenpitonsa. Jos rehellisesti etsit Jumalaa kaikessa, löydät hänet kaikessa ja kaikki johdattaa sinua lähemmäs häntä. Tapahtumien merkityksen ratkaisee sinun asenteesi tapahtuvaan."

(Wilfrid Stinissen)

"Joulun suureen mysteeriin valmistautuminen olisi liian kevyttä, jos vain katsojana tarkastelisit ja ihailisit sitä, että Jumala saapuu maailmaan ihmisen  hahmossa. Olennaista on se, että annat Jumalan tulla luoksesi, että "avaat porttisi" hänelle, jolle laulamme nyt adventtina.

Jos tahdot päästä osalliseksi joulun suuresta ilosta, sinun on "tehtävä" jotakin. Ei suuria eikä sensaatiomaisia asioita. Riittää, kun osoitat hyvän tahtosi muovata elämäsi sen mysteerin mukaiseksi, jota joulu julistaa. Ehkä teet päätöksen omistaa joka päivä pienen ylimääräisen hetken rukoukselle tai osoittaa ystävällisyyttä jotakuta ympäristössäsi elävää ihmistä kohtaan, joka tuntuu sinusta vastenmieliseltä.

Huomaat pian, ettet pysty täysmittaisesti toteuttamaan edes näitä pieniä päätösiä. Mutta juuri siinä, että tiedostat miten voimaton olet, sinussa avutuu ovi, josta Vapahtaja voi astua sisälle. Niin kauan kuin et ole vielä luodannut voimattomuutesi syvyyttä, sinulla ei ole mitään Vapahtajan tarvetta, ja silloin olet teljetty Jeesuksen mukanaan tuoman suuren ilon ulkopuolelle. Jos sen sijaan olet tuskallisesti kokenut oman kyvyttömyytesi ja kaivannut apua, silloin olet avoin ja vastaanottavainen joulun vapauttavalle sanomalle."

(Wilfrid Stinissen)

Elämän arvaamattomuus

Piispa Seppo Häkkisen 

kirjoitus Kirkonkello-verkkoviestissä

31.8.2012

>täältä<

"Heinäkuun lopulla perheeni on palaamassa hääjuhlasta Pärnusta Tallinnaan. Kaksikerroksinen bussi on lähes täynnä sulhasen sukulaisia ja morsiusparin ystäviä. Tie on kapea ja mutkainen. Yhtäkkiä linja-autoamme vastaan tulee henkilöauto. Bussinkuljettaja ajaa aivan tien reunaan, joka pettää painavan auton alla. Linja-auto kaatuu kyljelleen ojaan, me ihmiset sen sisällä rojahdamme toistemme päälle, myös irtonaisia tavaroita tulee päällemme.

Pian selviää,ettei kukaan ole loukkaantunut auton alakerrassa. Pääsemme kipuamaan ylös bussin kyljelle kuljettajan ikkunan kautta ja sieltä maahan. Mutta miten on käynyt yläkerran matkustajien?

Huoli pienten lastenlastemme ja lasten kohtalosta kouraisee syvältä. Onneksi pian saan pikku-Danielin syliini, sitten Joonan ja Hillan, Alina tuleekin jo isänsä sylissä. Osa lapsistamme on lasinsirujen kuoruttamia ja pikkuhaavoilla, mutta kenellekään ei ole käynyt sen pahemmin. Järkytys sen sijaan on suuri ja lasten rauhoittuminen kestää aikansa.

Vasta vähitellen tajusimme, kuinka lähellä oli ollut suuronnettomuus. Kaikki ainekset siihen olivat olemassa. Mielessä pyöri ajatuksia siitä, miten perheellemme olisi saattanut käydä, olimmehan yhtä tytärtä ja vävyä lukuun ottamatta kaikki samassa bussissa. Nyt meillä oli varjelusta matkassa."

(Seppo Häkkinen)

"Elämä on loppujen lopuksi arvaamaton. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Elämää ei voi pohjimmiltaan hallita, vaikka me usein niin kuvittelemme. Onnettomuus, sairaus, läheisen menetys, odottomattomat vaikeudet yllättävät.

Vastoinkäymisten ja onnettomuuksien kohdatessa elämänarvot pelkistyvät. Silloin paljastuu se, mikä on tärkeintä. Useinmiten juuri tavallisesta tulee tärkeää ja arvokasta: läheisistä ihmisistä, kodista, terveydestä, arjen rutiineista; siitä mitä yleensä ei ymmärrä arvostaa sen arkisuuden vuoksi.

Elämän yllätyksellisyyden keskellä tulee myös ilmi, kuka tai mikä on Jumalamme. Kirkkomme Katekismus väittää: "Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta tai kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän Jumalamme."

Jokaisen ihmisen kiusaus on ottaa oma elämä hallintaana, ole itse itselleen jumala. Mutta riittääkö oma minä kaiken mitaksi? Riittävätkö omatekoiset jumalat? Katekismus jatkaa: "Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat."

Ihminen ei ole ja elä vain omassa varassaan. Vastoinkäymisten kohdatessa ja elämän arvaamattomuuden keskellä Jumala kantaa."

(Seppo Häkkinen)

Ole läsnä itsellesi

Jussi Holopainen:

"Erämaan lähteillä"

Vaeltaja- hengellinen aikauskirja

2/2011 (linkki)

"Kutsun sinut matkalle.
Hiljennä vauhtia.
Hengitä pari kertaa syvään.
Tunne, kuinka kiire karisee vähitellen harteiltasi.
Olet läsnä itsellesi. Saat levätä.
Eteesi avautuu avara tila.
Alat kuulla sydämesi huokauksia ja hiljaista rukousta.



Valmistautuminen

Ennen mietiskelyä on tärkeää laskeutua hiljaisuuteen. Se ei tarkoita äänettömyyttä eikä ulkoisista ärsykkeistä vapaata tilaa. Hiljaisuus on sisälläsi. Siksi on syytä hiljentää vauhtia ja pysähtyä. Unohda muut ihmiset ympäriltäsi hetkeksi. Hengitä muutaman kerran syvään ja levollisesti. Tämä hetki on sinua varten. Hengität Jumalan läsnäolossa. Olet olemassa. Lepäät."

(Jussi Holopainen)

Sisäiseen vuoropuheluun

"Hiljentämällä vauhtia alat myös kuulla itseäsi paremmin. Ilman hiljaisuutta ihminen kadottaa aidon itsensä. Hiljaisuudessa voit löytää sen, mikä on hukassa.

Hyvä apuneuvo on kirjoittaminen. Sen avulla tulet paremmin tietoiseksi sisäisestä vuoropuhelusta, ajatuksistasi, tunteistasi ja kysymyksistäsi. Usein oman sydämen puhe on niin hiljaista ja varovaista, että se jää huomioimatta. Kirjoittaminen auttaa kuulemaan. Kun ajatuksia alkaa tulla mieleesi, kirjoita ne paperille. Jumala on läsnä sisäisessä vuoropuhelussasi.

Oletko valmis matkalle? Ellet ehdi keskittyä mietiskelyyn nyt, varaa siihen sopiva aika myöhemmin. Vaikka kirjoittaminen onkin avuksi, toki voit hiljentyä ilman sitäkin. Jos mielessäsi on häiritseviä asioita, puhu niistä Jumalalle.

Kuulostele näitä kysymyksiä ja sitä, miten sisimpäsi sinulle vastaa.

Missä asioissa sinä kaipaisit eniten rohkaisua ja tukea?
Millä elämän alueella olet menettänyt uskosi tulevaisuuteen?
Missä asiassa olet jäänyt yksi ja tukea vaille?
Minkä haasteen edessä tarvitset rohkaisua?
Missä kaipaisit Jumalan käden kosketusta?

Kuulostele jälleen ja kirjoita ylös.

Entä mitä hyvää ja kaunista olet kokenut?
Minkä sinua voimaannuttavan asian toivoisit vahvistuvan?
Mikä hento kasvun verso tarvitsee tukea ja varjelusta?

Pyydä lopuksi, että Jeesus laskee kätensä niiden asioiden ylle, joista olet hänelle puhunut tai kirjoittanut paperille."

(Jussi Holopainen)

Raamatun lukeminen

"Sisäinen keskustelu johdattaa sinut Raamatun lukemiseen asenteella: "Isä, puhu minulle, minä kuuntelen." Lähestyt Raamatun tekstiä omasta elämäntilanteestasi käsin. Luet sanaa koko olemuksellasi. Unohda siis selittämisen ja ymmärtämisen pakko. Paremminkin maistele suussasi jokaista sanaa. Voit myös nähdä lukemasi raamatunkohdan tapahtumana tai kuvana. Samaistumalla tekstin maailmaan astut sinne sisälle.

Lue teksti muutamaan kertaan läpi. Luota siihen, että sana puhuttelee omalla painollaan. Vähitellen teksti alkaa elää. Siitä nousee esiin jokin sana tai lause, joka tulee itsellesi merkitykselliseksi. Ehkä et vielä hahmota, miksi. Pysähdy kuitenkin lukemasi kohdan ääreen ja kirjoita se ylös tai alleviivaa se. Tällainen sanan lukeminen lämmittää sydämen ja johdattaa syvemmälle sanan mietiskelyyn.

Pysähdy nyt vain sen sanan tai niiden jakeiden ääreen, jotka alleviivasit ja jotka tulivat sinua kohti. Ota nuo muutamat sanat ja pureskele niitä rukoillen sydämessäsi: "Jeesus Vapahtaja, mitä haluat sanoa minulle?" Tästä mietiskelyn vaiheesta hengelliset äidit ja isät käyttävät nimitystä märehtiä (ruminari). Kyse on kuuntelevasta rukouksesta, jossa sana alkaa avautua ja puhutella. Kun mieleesi alkaa tulla varovaisiakin ajatuksia, kirjoita ne ylös.

Kuunteleva rukous vie sinut vuoropuheluun Jumaln kanssa. Jumalan puhuttelun kuuleminen saa sinut vastaamaan Hänelle. Kirjoita sitä mukaa, kun ajatuksia liikkuu mielessäsi. Mitä haluat sanoa Vapahtajalle? Mitä vastaat hänelle?

Ota mietiskelyn aiheena olleet sanat mukaasi tämän päivän matkalle."

(Jussi Holopainen)

Katseleminen

"Kun olet kirjoittanut kaiken haluamasi, kysy vielä, mihin suuntaan Jumala sinua kutsuu. Mitä lukemasi sana merkitsee oman elämäsi kannalta? Mitä tämän sanan lihaksi tuleminen voisi tarkoittaa?

Tällainen Raamatun sanan lukeminen ja mietiskely voi johtaa kontemplatiiviseen, katselevaan elämänasenteeseen. Siinä on kysymys näkymättömän näkemisestä. Jumalan sana ei vain kerro Jumalan valtakunnasta, vaan se tuo sen läsnä olevaksi. Sana ei vain kerro Kristuksesta, vaan sanassa Kristuksen rakkaus, lempeys, totuus ja armahtavaisuus ovat läsnä. Siksi mietiskelyssä Pyhä Henki voi avata sanan kautta kuvan tästä todellisuudesta. Rukoilija vain lepää ja hengittää Jumalan läsnäolossa. Tämä kokemus on vain rukoilijaa itseään varten. Sitä ei voi pukea sanoiksi.

Mutta miten tämä kaikki voi siirtyä kiihkeärytmisen elämän keskelle? Kestääkö se arjen paineet, työtehtävien suorittamisen, lasten itkut, kodinhoidon ruletin? Kestää! Itse asiassa juuri konkreettisten elämäntilanteiden keskellä mieleen painamasi ja mietiskelemäsi sana voi uudelleen pulpahtaa esiin. Näkyvän keskellä pilkahtaa näkymätön, arjen keskellä Pyhä. Mieleesi pulpahtanut sana saa sinut uudelleen hengittämään rukouksessa. Katselet ympärillä olevaa todellisuutta nyt eri silmin. Näet mahdottoman keskellä mahdollisen. Näet Kristuksen."

(Jussi Holopainen)

Rukous on yhteyttä

Surozin metropoliitta Anthony:

"Elävä rukous"

(Suomen Lähetysseura 1974)

"Rukous merkitsee minulle yhteyttä. Siksi esipuheena tälle rukousta käsittelevälle kirjalle haluaisin ilmaista varmuuteni sellaisen Jumalan todellisuudesta, jonka kanssa voi syntyä yhteys. Sitten pyytäisin lukijaa suhtautumaan Jumalaan kuin lähimmäiseen, persoonaan, ja pitämään tätä yhteyttä samanlaisena kuin suhdetta veljeen tai ystävään. Tämä on mielestäni olennaista.

Tiedämme ihmissuhteista, että rakkaus ja ystävyys on syviä silloin, kun voimme olla hiljaa jonkun kanssa. Jos siis haluamme palvella Jumalaa, meidän täytyy ennen kaikkea oppia tuntemaan itsemme onnellisiksi ollessamme hiljaa yhdessä hänen kanssaan. Tämä on helpompaa kuin aluksi saattaisimme luulla; tarvitaan vähän aikaa, luottamusta ja rohkeutta aloittaa.

Kerran Ars'in kirkkoherra kysyi vanhalta talonpojalta, miksi tämä istui monta tuntia kirkossa, näköjään edes rukoilematta. Talonpoika vastasi: "Minä katson Jumalaa, hän katsoo minua, ja me olemme onnellisia yhdessä."

(Surozin metropoliitta Anthony)

"Kun aamulla heräät, aivan ensiksi kiitä Jumalaa siitä, vaikka et olisikaan erityisen onnellinen alkavasta päivästä. "Tämä on se päivä, jonka Herra teki, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä." Tämän jälkeen anna itsellesi aikaa tajuta, mitä sanot, ja tarkoita todella sitä, syvästi vakuuttuneena eikä vain pinnallisen iloisesti. Nouse sitten, peseydy, siistiydy, tee mitä sinun pitääkin tehdä ja tule sitten jälleen Jumalan eteen. Tule Jumalan eteen vakuuttuneena kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on, että olet Jumalan oma, ja toinen että tämä päivä on myös Jumalan oma. Se on ehdottoman uusi ja tuore. Sitä ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa.

(Surozin metropoliitta Anthony)

"Feofan erakko sanoo: "Tietoisuus Jumalasta on sinussa yhtä selvä kuin hammassärky." Kun jollakin särkee hammasta, sitä ei voi ollenkaan unohtaa. Voi puhua, lukea, siivota, laulaa, tehdä mitä tahansa, mutta hammasta särkee jatkuvasti, eikä sitä voi paeta. Feofan sanoo, että samalla tavalla meidän pitää oppia tuntemaan kipu sydämessämme. En tarkoita sydäntä ruumiin elimenä vaan sisintämme. Tarkoitan sellaista kipua, joka on epätoivoista Jumalan kaipuuta, tunnetta, että olemme yksin emmekä tiedä, missä Jumala on, kun olemme menettäneet otteen rukoukseen.

Kun rukous on kuiva, meidän tulisi luopumisen sijaan osoittaa suurenpaa uskoa ja yhä jatkaa. Meidän tulisi sanoa Jumalalle: "Olen lopen uupunut, en voi todella rukoilla, ota, Herra, vastaan tämä yksitoikkoinen ääni ja rukouksen sanat ja auta minua." Pyhä Henki on aina läsnä siellä, missä on rukousta. Juuri Pyhä Henki tulee sopivaksi katsomassaan ajassa täyttämään uskollisen ja kärsivällisen rukouksen uuden elämän merkityksellä ja syvyydellä. Kun seisomme Jumalan edessä näinä lannistuksen hetkinä, meidän pitää rukoilla vakaumuksesta, jos emme voi rukoilla tunteesta, uskosta, jonka tiedämme omistavamme; älyllisesti, jos emme voi rukoilla palavalla sydämellä.

Tunne Jumalan poissaolosta voi olla hänen tahtonsa tulos; hän saattaa haluta meidän kaipaavan itseään ja oppivan, kuinka kallisarvoinen hänen läsnäolonsa on, panemalla meidät kokemuksesta tietämään, mitä täydellinen yksinäisyys tarkoittaa. Mutta usein kokemuksemme Jumalan poissaolosta aiheutuu siitä tosiasiasta, ettemme ole antaneet itsellemme tilaisuutta tiedostaa hänen läsnäoloaan."


(Surozin metropoliitta Anthony)