Kuunnella sydämellä

David Steindl-Rast:

"Kuunteleva sydän -

 kontemplatiivinen elämä"

(Edita Prima Oy 2012)

"Sydämellä kuunteleminen on tämän kirjan ydinsanoma, sillä se avaa ihmiselle hengellisen elämän salaisuudet. Tämä kuuntelemisen laji on myös benediktiinisen luostarisäännön selkäranka. Pyhän Benedictuksen sääntö alkaa sanalla "kuuntele" (lat. ausculta), ja tästä ensimmäisestä sydämellä kuuntelemisen eleestä koko  benedinktiininen Sääntö kasvaa kuin auringonkukka siemenestään.

Kuuntelemisen käsitteen ymmärtämiseksi perustavaa on tämä: kaikki mikä on, on saanut syntynsä Jumalan luovan Sanan kautta. Koko historia on dialogia Jumalan kanssa ja tätä dialogia Hän käy ihmisten sydämissä. Raamattu todistaa selkein sanoin, että Jumala on yksi ja tuonpuoleinen. Läpi koko raamatullisen kirjallisuuden kulkee ihmeellinen sisäinen tieto siitä, että me olemme Jumalan puhuttelussa. Tuonpuoleinen Jumala puhuu luonnossa ja historiassa ja ihmissydän on kutsuttu itseään ilmaisevan Jumalan puhutteluun; eikä vain puhutteluun vaan myös vastaamaan häneen puheeseensa."

(David Steindl-Rast)

"Onnellisuus ei perustu onnentunteeseen vaan sydämestä kumpuavaan sisäiseen rauhaan. Kun pysähdymme kuuntelemaan koko sielullamme voimme löytää sisäisen rauhan jopa keskellä sysimustaa pimeyttä, tuskaa ja kärsimystä. Raamatullinen traditio osoittaa tien vakuuttamalla, että olemme Jumalan puhuttelussa silloinkin, kun tunnemme vajonneemme synkimpään kuiluun.

Sydämen kautta muodostuu yhteys elämän lähteeseen, Jumalaan, joka  poreilee sydämessämme. Voidaksemme kuunnella sydämellä meidän täytyy yhä uudelleen palata sinne, samalla kun tarkkaamme sydämellä ympäröivää todellisuutta. Sydämellä kuuntelemalla löydämme tarkoituksen, sillä aivan kuten silmä havaitsee valon ja korva äänen, vastaavalla tavalla sydän on elin, jolla tunnistamme elämän merkityksiä."

(David Steindl-Rast)

"Päivittäistä kuulemisen ja vastaanottamisen harjoitusta kutsutaan kuuliaisuudeksi. Kuuliaisuuden käsite on näin paljon laajempi kuin tottelevaisuus. Laajimmassa mielessä kuuliaisuus tarkoittaa sydämen virittämistä kuulemaan, millainen kutsu jokaiseen moninaiseen ja monikerroksiseen tilanteeseen kätkeytyy.

Elämänmuoto, jossa ihminen asettuu kuuliaisesti vuorovaikutukseen Jumalan sanan kanssa, on Raamatun mukaan elämistä Jumalan sanasta. Se tarkoittaa itsenä ravitsemista sanalla samalla tavoin kuin ihminen tyydyttää fyysiset tarpeensa syömällä ja juomalla. Ihminen voi tunnistaa Jumalan sanan jokaisessa ihmisessä, asiassa ja kokemuksessa. Jokainen hetki päivästä kätkee sisäänsä tämän tehtävän ja harjoituksen; se on kutsu, joka kantaa ihmistä hetkestä toiseen."

(David Steindl-Rast)

"Ymmärys kasvaa, kun ihminen kasvotusten hänelle annetun todellisuuden kanssa. Elämä ollessaan todellakin annettua, on samalla myös lahjaa. Ja koska se on lahjaa, on se myös otettava kiitollisuudella vastaan. Aito kiitollisuus ei kuitenkaan pysähdy lahjaan, vaan ulottaa luottavaisesti katseensa lahjan antajaan. Usko on sydämen luottamusta kaikkien lahjojen antajaan. Tie sydämen rauhaan avautuu, kun oppii kiittämään silloinkin, kun antajan hyvyydet eivät ole ilmeisiä. Sillä onnellisuus ei tee meistä kiitollisia, vaan kiitollisuus tekee meistä onnellisia.

Ihminen on silloin kadottanut elämänsä päämäärän, kun hän ei enää erota sitä, mitä haluaa siitä mitä todella tarvitsee. Luopuessamme huomaamme tarvitsevamme yhä vähemmän, ja mitä vähemmän meillä on, sitä helpommaksi tulee sen arvostaminen mitä meillä jo on.

Hiljaisuus luo tällaiselle irti päästämiselle suotuisat olosuhteet. Hiljaisuus luo esineiden, ihmisten ja tapahtumien ympärille tilaa ja kutsuu niiden ainutlaatuisuuden esiin. Hiljaisuus tarjoaa meille mahdollisuuden tarkastella niitä yksitellen ja kiitollisin mielin."

(David Steindl-Rast)

Kaunista ja pyhää

Raili Gothóni:

"Kosketuksia

arjessa, hoidossa ja pyhässä"

(Kirjapaja 2012)

"Pyhyys ja kauneus kuuluvat yhteen. Ne antavat toivoa ja lupauksen hetkellisyyden ja kuolevaisuuden ylittävästä olemassaolosta ja paremmasta maailmasta. Olisikohan niin, että esteetiikka on etiikan äiti. Kauneus herättää halun hyvyyteen ja suojelemiseen.

Jumala on lähestymätön, tuonpuoleinen. Samalla hän lähestyy ihmistä ja puhuttelee häntä. Jumala on kauneus, ja kauneus koskettaa, koska siinä on aavistus Jumalasta. Kauneuden vaaliminen on osa hengellisyyden vaalimista. Jos haluaa etsiä Jumalaa, voi aloittaa kauneudesta. Luonnonkauneus, erityisesti maisemanäkymät tai säätilat saattavat herättää hartauden ja pyhyyden kokemuksia. Kauneudessa voi kohdata Jumalan säteilyä, ja se on keino aloittaa matka Jumalan, kaiken kauniin Luojan luokse. Se ei vielä kerro kuka Jumala on, mutta ilmaisee sen, että Hän on.

Pyhyys täydentyy kuin taide tai hyvä runo dialogissa kauneuden ja ihmisen välillä. Avoin taideteos ja pyhän kosketus puhuttelevat tai oikeastaan haastavat ihmistä dialogiin. Jokainen ihminen on kutsuttu tekemään maailma kauniimmaksi osallistumalla jatkuvaan luomiseen ja näin yhdistämään näkyvä ja näkymätön maailma.

(Raili Gothóni)

"Hengellisyys ja usko eivät ole tavallisen arkielämän ulko-tai yläpuolella. Henkisyys ja hengellisyys ovat ihmisen ominaisuuksia ja osa jokaista ihmistä. Ihmisen täytyy kuitenkin tunnistaa hengellinen olemuksensa, hyväksyä se ja olla tietoinen mahdollisuudestaan elämässään toteuttaa ja kehittää myös tätä elämän ulottuvuutta. Hengellisyys ilmenee kykynä havaita ja ottaa vakavasti se, että on olemassa hengellisiä voimia, hyviä ja pahoja, rakentavia ja tuhoavia. Niiden vaikutusta ihminen voi toimillaan joko edistää tai estää.

Pyhän kosketus tulee vahvemmaksi vastakohdassaan, pahan ja kärsimyksen kohtaamisessa. Ihmisellä on vain tyhjät ihmettelevät kädet hänen päästessään tai joutuessaan kosketuksiin elämän rajallisuuden kanssa. Elämä ei olekaan ehyt ja kokonainen, vaan rosoinen ja epätäydellinen.

Ennen kuin pyhä tai paha on valittavissa, se on tunnistettava. Mikä tahansa valinta ei ole mahdollinen. Vaikka kuinka ihminen haluaisi valita vain joko pahaa tai hyvää, hän aina valitsee jossain mielessä ne molemmat. Pahan kohtaaminen on elämän kohtaamista, mutta pahalle antautuminen on elämän menettämistä. Rajallista ihmistä koskettaa ihmista suurempi. Pyhyyden kokemuksessa heijastuu kaipuu ihmisen rajallisuuden ja rikkinäisyyden yläpuolella olevaan todellisuuteen."

(Raili Gothòni)

Pyhän kosketus

Raili Gothóni:

"Kosketuksia 

arjessa, hoidossa ja pyhässä"

(Kirjapaja 2012)

"Pyhä koetaan samanaikaisesti sekä mahtavana että jonain täysin toisenlaisena kuin järjellinen ja arkipäivän tietoisuus ja todellisuus. Pyhä auttaa samaan aavistuksen siitä, että olemassa myös loogisuutta syvempi taso. Pyhää ei voida määrittää, sillä se on ja pysyy salaisuutena. Odottamattomuus, ennakoimattomuus ja yllätyksellisyys sisältyvät Pyhään, ja siten se ohjaa aina johonkin uuteen.

Pyhän kosketus on läsnäoloa, kokonaisvaltaista olemista ja lämpöä. Pyhän kosketusta ei voi vaatia, ei hallita eikä rajoittaa. Se on kaiken ansaitsemisen ja palkitsemisen ulkopuolella. Antautuminen ja luottaminen sekä siihen kuuluva vastaanottaminen voivat olla vaikeita kulttuurissa, jossa korostuvat tehokkuus ja suorittaminen.

Ihmisen päämääräksi voitaisiin määritellä lepo Jumalassa. "Tulkaa minun luokseni, kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Sanat lausui Jeesus, joka välillä etsiytyi yksinäisyyteen. Sanat lausuu Jeesus, joka on ristillä riippuva runneltu, lähes alaston mies. Onko juuri siinä Jumalan todellisuus käsittämättömyydessään totta ja elämän makuista. Ehkä juuri tilanteissa, joissa ihminen kokee olevansa runneltu ja alaston, hän parhaiten kuulee tämän kutsun, koska tarvitsee lepoa. Älyn tikapuut eivät yllä taivaaseen; tarvitaan toivoa ja uskoa siihen, että Jumala on."

(Raili Gothóni)

"Pyhän kosketuksessa ihmisen ei tarvitse ponnistella ja pyrkiä johonkin. Se on pikemminkin suorittavasta ja kouristuksenomaisesti kiinnipitävästä otteesta irrottautumista ja luovuttamista. Pyhä koskettaa, kun emme yritä liikaa vaan pysymme Jumalan levossa. Levossa voimme saada uudet silmät ja asenteen elämään. Suloinen toimettomuus - dolce far niente - on tila, jossa pyhä koskettaa ja jossa on mahdollista nähdä ja kokea pyhyyden näkymätön maailma. Pyhän kosketus ja pyhälle tilan antaminen on koko ihmisen antautumista toimettomuuden tilaan, jossa ei ole suorittamista ja tarkkailua. Se on vapaata rentoutumista ja lepäämistä. Silloin kuunnellaan ja katsellaan Jumalaa.

Usko voi toimia tienä eheytymiselle, sillä hengellisen elämän tärkeä juonne on sen kyky koskettaa syviä mielen kerroksia ja jäsentää mielen maailmaa. Pyhällä on kosketuskohta ihmisen mieleen silloin, kun hän kohtaa Jumalan eikä hänellä ole vain tietoa ja erilaisia käsityksiä Jumalasta. Uskon syntyminen ja kasvaminen on Jumalan teko. Siihen, miten usko ilmenee toimintana, vaikuttaa ihmisen oma kokemustausta ja hänen intentionsa."

(Raili Gothòni)

"Pyhän kokemus voi avata sillan tai väylän Jumalan olemassaolon oivaltamiseen ja lisätä halua ymmärtää ja kokea entistä syvemmin jotain tuonpuoleisesta. Tällainen elämys avaa tietä oman itsen ja mielen maailman välillä. Kokemus on subjektiivinen, vaikka se jaettaisiin yhteisössä. Jos hengellisyydeltä odotetaan ja vaaditaan ekspressiivistä vaikuttavuutta tai sosiaalista tunnustuksellisuutta ja kapeaa yhtenäisyyttä, erotellaan uskonnollisuus ja pyhän toiminta omaan ja muiden uskonnollisuuteen, oikeaan ja väärään, miellyttävään ja torjuttavaan. Tällainen tarkkailu ja karsinoiden tekeminen eivät anna tilaa Jumalan toiminnalle. Toisten tarkkailu estää oman asettumisen ja oman keskeneräisyyden hyväksymisen.

Pyhän kosketus edellyttää sisäisen huoneen, tilan, jossa ihmisellä on mahdollisuus ihmetellä ja antaa Jumalalle tilaa rukouksessa ja hiljaisuudessa. Ihmettely ja ihastelu sisältävät sen, että jokin koskettaa, liikuttaa ja kutsuu. Kommunikaatiota ei voi olla ilman toista osapuolta. Dialogisessa vuorovaikutuksessa jotain tehdään yhteiseksi ja jaetaan. Pyhän kokemuksessa Jumala on läsnä ja jakaa siunausta ihmisten kanssa."

(Raili Gothóni)

"Jumalan ja elämän mielekkyyden löytää kokemuksen kautta. Tito Collianderin sanoin: "Sinun on avattava ikkuna päästääksesi sisään raitista ilmaa; sinun on mentävä ulos auringonpaisteeseen, jotta ihosi ruskettuisi. Uskoa et saa muulla tavalla; emme milloinkaan pääse päämäärään vain jäämällä mukavasti istuskelemaan ja odottamaan."

Jumalan vaikutuskanavana ja voiman lähteenä on rukous ja hiljaisuus. Hiljaisuus merkitsee avaraa huonetta. Hiljaisuudelta voi kysyä itseään, ja odotus palkitaan. Siinä syntyy rukousta. Ei se, että kuulee itsensä puhuvan, ole rukousta, vaan se on rukousta, että tulee hiljaiseksi, on vaiti ja odottaa, kunnes kuulee Jumalan puhuvan."

(Raili Gothóni)

Katsella Jumalan silmin

Anthony de Mello:

"Katseleminen -

mietiskelyä Ignatius de Loyolan

Hengellisten harjoitusten äärellä"

(Johnny Kinga Kustannus 2012)

"Intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti Anthony de Mello tunnettiin hengellisenä opettajana, joka ei kuvia kumarrellut. Tämä kirja, joka on ilmestynyt 23 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, julkaistaan hänen hengellisen yhteisönsä, Bombayn jesuiittaprovinsin luvalla. Kirjan lähtökohtana on kristillisen kirjallisuuden klassikkoon, Ignatius de Loyolan (1491-1559) Hengellisiin harjoituksiin perustava ignatiaaninen retriitti. "Katseleminen" perustuu de Mellon opetuspuheisiin retriitinohjaajajien koulutuksessa.

Ignatiaaninen retriitti on pisimmillään kuukauden kestävä ohjattu mietiskely. Sen tarkoituksena on vahvistaa ihmisen käsitystä siitä, että Jumalan luomana hän on rakastettu ja hyväksytty sekä oppia näkemään, kuinka meidän iankaikkinen hyvämme on kaikessa luodussa, ei vain jossakin hengellisessä hyvässä. Kysymys on tavasta katsoa sekä ulkoista todellisuutta että sisäistä maailmaamme."

(Jaakko Heinimäki suomentajan esipuheessa)

"de Mello painottaa, että päästäksemme kosketuksiin omien voimavarojemme kanssa meidän on kehitettävä kykyämme sietää hiljaisuutta ja odottaa kärsivällisesti. Vaikka Hengelliset harjoitukset ovat eräänlainen harjoitusohjelma, de Mello painottaa, että emme voi itse tuottaa itselleme armoa  nähdä Jumala kaikessa. Ignatiaaniset harjoitukset eivät ole kristillinen kuntokoulu. "Lopettakaa hengellisten muskeleittenne pullistelu", de Mello neuvoo.

Kärsivällisyyden ja hiljaisuuden ohella kirjan toinen tärkeä teema on irti päästäminen meitä kahlitsevista vääristä kiintymyksistä. Voidakseni tulla siksi ihmiseksi, joka todella olen, minun on paradoksaalisesti riisuuduttava omasta minästäni, omasta tahdostani, väärästä itserakkaudestani ja oman etuni tavoittelusta. Juuri tällainen "yhdentekevyys" on Hengellisten harjoitusten keskeisempiä tavoitteita. Kyse ei ole väsähtäneestä välinpitämättömyydestä vaan siitä, että otetaan erottelematta vastaan, mitä Luoja antaa.

Suomalaisessa hengellisessä perinteessä tällainen pyyteetön yhdentekevyys ilmenee esimerkiksi tutussa kiitosvirressä. "Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä... Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti." (Virsi 341)

(Jaakko Heinimäki suomentajan esipuheessa)

"Thomas Merton on sanonut: "Ihmisten maailma on unohtanut hiljaisuuden ilot, yksinäisyyden rauhan, jota täyteläinen ihmiselämä edellyttää. Kukaan ei voi pitemmän päälle olla onnellinen ellei hän kosketa sielunsa syvyyteen kätkeytyneitä hengellisyyden lähteitä. Jos ihminen jatkuvasti pakenee omaa kotiaan ja on lukittuna ulos omasta hengellisestä yksinolostaan, hän lakkaa olemasta persoona."

Voimme päästä itseämme vastatusten ainoastaan yhdellä tavalla: hiljaisuuden avulla. Meidän on harjoitettava kykyämme sietää hiljaisuutta, meidän on rakennettava kotia, paikkaa jossa voimme koskettaa sisällämme olevaa elämän lähdettä. Kaikki mystikot opettavat, että kunhan olet sopeutunut hiljaisuuteen, pääset kokemaan suurta suloisuutta.

Hiljaisuus on maailma, jonka me tunnemme, mutta siellä ei ole tietoa. Me vain yllättäen aistimme sen. Jokainen kokee hiljaisuuden eri tavalla. Hiljaisuus ei ole niinkään kielen kuin korvan asia. Emme pyri hiljaisuuteen lopettaaksemme puhumisen vaan avataksemme korvamme, saavuttaaksemme jotakin, aistiaksemme jotakin."

(Anthony de Mello)

Kolmen minuutin retriitti > täältä >

Pääsiäisaamu

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Joukko naisia on hiljaisen lauantain jälkeen saapunut anivarhain Jeesuksen haudalle. He kokevat yllätyksen, hauta on avattu ja tyhjä. He näkevät enkelinäyn ja heille sanotaan, että he etsivät Jeesuta kokonaan väärästä paikasta, sillä hänhän oli sanonut, että hän kärsii, kuolee ja nousee ylös.

"Muistakaa", sanovat enkelit. Naiset tottelivat ja muistavat. He lähtevät kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta jo ennen kuin ovat hänet kohdanneetkaan. Näin koittaa pääsiäisaamu. Näin lähtee liikkeelle sanoma Ylösnousseesta. Näin alkaa kristillinen kirkkohistoria.

Jonkun Augustinuksen, Franciscuksen, Lutherin kokemus, usko, todistus, palautuu lopulta näiden hätääntyneiden naisten pääsiäisaamun varhaiseen kokemukseen. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Nyt hän saa nauttia elämän maljan.

Kärsimyksestä Jeesus puhuu Getsemanessa. Siunauksen maljasta hän puhuu asettaessaan ehtoollisen yläsalissa ja ojentaessaan opetuslapsilleen viinimaljan. Toinen on yrttitarhan, toinen yläsalin malja. Kuitenkin sama on malja, koska emme voi niitä erottaa toisistaan.

Ruusumaanantaina alkoivat ruusut kukkia Jeesuksen kärsimisen tiellä. Ne kuihtuivat. Jäljelle jäivät vain okaat. Jäljelle jäi orjantappurakruunu. Siitä Jeesus teki ikuisen ja katoamattoman kunnian kruunun.

Nyt Jeesukselle ojennetaan elämän maljan. Jeesus, jonka me kohtaamme, ojentaa elämän maljan meille jo nyt. Meidän ei tarvitse jäädä odottamaan, vaan saamme jo nyt tyhjentää maljan pohjaa myöten. Elämän malja on ylitsevuotavainen malja. Tämä on ihmeellinen vertaus ylösnousemususkosta. Sitä ei ole tarpeen tulkita, sen voi vain elää ja kokea todeksi.

Tämä kuva ei puhu lähinnä maljasta, eikä se puhu lähinnä viinistä. Siinä on kysymys kuohuvasta tapahtumasta, jossa rajat särkyvät ja kaikki reunat ja muurit osoittautuivat liian mataliksi. Jotain tällaista on ylösnousemususko. Siinä elävä voi vain sanoa psalminkirjoittajan mukana: "Minun maljani on ylitsevuotavainen."

(Juhani Rekola)

"Mietin, millaista on olla malja, joka valuu yli ja yli,

eikä koskaan tyhjene?" 

(Jarkko Laine)

Hiljaisen viikon lauantai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Jeesus haudataan, kun sapatti on juuri alkamassa. Joosef Arimatialainen laskee hänen runnellun ruumiinsa hautaan. Yhtä köyhänä kuin Jeesus tuli maailmaan, yhtä köyhänä hän lähtee maailmasta.

Pääsiäislauantaina seurakunta on  todella nollapisteessä. Kaikki on hävinnyt: toiveet, näyt, odotukset. Kannattajat ovat hajalla. Mestari on tuonelassa.

Jos meistä tämän päivän kristityistä tuntuu, että nykyisessä kirkossa ja kristikunnassa tilanne on epätoivoinen, saamme muistaa, että vielä toivottomampi se oli ensimmäisenä pääsiäislauantaina.

Jumala tuntuu olevan kuollut. Kuitenkaan taivaan Jumala, Jeesuksen Isä, ei ole kuollut, vaikka hän onkin hirivttävällä ja pelottavalla tavalla äänetön. Tuska on jäljellä pitkäperjantain jälkeen niin maan päällä kuin taivaassa.

Tämän tuskan kuva on Pièta, äiti, joka pitää sylissään kuollutta, raadeltua poikaansa, joka on otettu ristiltä. Jos se on inhimillisen kärsimyksen, niin se on myös taivaallisen kärsimyksen kuva. Jumala kärsii, vaikka joskus on opetettu, että Jumala itse ei voi kärsiä.

Ristiltä Jeesus lohduttaa äitiään ja huutaa avuksi isää, kuten moni onneton lapsi on avukseen huutanut. Hän ei saa vastausta. Ehkä tämä on uhri yli uhrin: hylätyn huuto ristillä ja sitä seuraava Jumalan, Isän, äänettämyys.

Jeesus haudattiin. Niin myös meidät lasketaan kerran hautaan. Hauta kuuluu välttämättömyyden maailmaan. Tässä maailmassa me kuolemme. Tässä maailmassa meidät haudataan. Edessämme on pitkä pääsiäislauantai. Tai ehkä se on lyhyt. Tai ehkä se on ajaton.

Jollei hautaan loista pääsiäisaamun valo, ei sinne mikään muukaan valo voi hohtaa. Silloin loppu on hiljaisuutta ja mielettömyyttä. Jos loppu on mieletön, on sitä myös alku, on myös kaikki niiden välillä. Koko elämä.

Silloin on pimeys meidän ympärillämme tihentynyt läpitunkemattomaksi."

(Juhani Rekola)

Pitkäperjantai

Juhani Rekola:

 "Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Jeesus ristiinnaulitaan ja kuolee pitkänäperjantaina.

Risti on kristinuskon tunnus. Saatamme kuvitella, että Jeesus valitsi ristin uuden uskon sopivaksi tunnukseksi. Hän ei kuitenkaan keksinyt ristiä. Risti oli jo ennen häntä. Risti on kai tämän elämän selvin kuvio, niin yksinkertainen, että lapsi muodostaa sen ensimmäisenä saatuaan pari tikkua käteensä tai kynän ja paperin. Risti on tämän elämän kuvio. Me odotamme ja toivomme suoria viivoja, mutta meidän suurimmatkin viivamme leikkaavat lopulta toisensa.

Mitä tapahtui Jeesuksen ristillä? Verho tuntui peittävän kaiken, vaikka Jeesuksen kuoleman hetkellä temppelin esirippu repeääkin keskeltä kahtia. Samalla hetkellä alkaa pimeys, jota on kestävä hamaan yhdeksänteen hetkeen. Yhäti tuntuu yhdeksäs hetki olevan edessä ja pimeys vallitseva.

Jeesus kantoi maailman synnin. Vaikka emme hyväksyisikään synti-sanaa, on jokaisen pakko tunnustaa, että meidän ihmisten kohdalla on mennyt jotain perusteellisesti vikaan. Tämä vikaantuminen on juuri synti. Kaikki maailman synti painaa ristillä Jeesusta. Apostoli sanookin, että Jumala teki Jeesuksen meidän tähtemme synniksi.

Meille tapahtuu juuri päinvastoin kuin Jeesukselle hänen oikeudenkäynnissään: Jeesus, viaton tuomitaan kuolemaan; meidät, vialliset, armahdetaan elämään. Siksi ei ole niin mahdotonta ja pelottavaa syntiä, ettei sitä voitaisi sopia ja saada anteeksi, kun se asetetaan yhteyteen Jeesuksen ristin kanssa.

Jeesus kamppaili toivottoman taistelun elämää tuhoavien tuomiovaltojen kanssa. Ne voittavat myös meidät, ja kuitenkin voimme voittaa ne, kun saamme asettaa ne Jeesuksen ristintaistelun yhteyteen.

"Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Ne ovat Luukkaan mukaan Jeesuksen viimeiset sanat ristillä.

Jeesus huusi viimeiset sanansa suurella äänellä. Tämäkin huuto kaikuu hiljaisella viikolla. Jeesus huusi keskellä pimeyttä. Sitä huutoa seurasi kuolema. Hän ei säästynyt kuoleman huudolta. Emme säästy mekään.

Vaikka emme voikaan täysin käsittää sitä, mitä kerran ristillä tapahtui, emme sitä selvin sanoin tulkita, me saamme - ja meidän on pakko - nähdä se tapahtumana, josta emme pääse milloinkaan irti.

Risti on meille joko siunauksen tai kirouksen merkki. Jeesuksen risti on meidän kaikkien kohtalo joko tuomioksi tai armoksi."

(Juhani Rekola)

Virsi 63

Oi rakkain Jeesukseni,

piinattu, verinen,

jo särkyy sydämeni,

kun tuskaas muistelen.

Sua taivaan kunnialla

ylhäällä palveltiin,

nyt orjantappuralla

pää pyhä kruunattiin.

2.

Ah kuinka, Herra taivaan,

säikähtyy sieluni,

kun kärsimääsi vaivaan

on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja

vain vihan ansaitsin.

Ristisi tähden kurja

sain armon kuitenkin.

3.

Vie minut, Paimen hyvä,

taas omaan laumaasi.

Suo, armolähde syvä,

kuin ennen lahjasi.

Suloista taivaan mannaa

soi Henkes sanastas.

Vieläkin voimaa anna,

oi Herra laupias.

4.

Nyt kiitos haavoistasi,

syntisten ystävä!

On ristinkuolemasi

minulle elämä.

Suo voimaa loppuun asti

sinua seuraamaan,

sinussa luottavasti

myös kerran kuolemaan.

5.

Kun joutuu viime retki,

oi Jeesus, vahvista.

Tuo kova lähdön hetki

armollas huojenna.

Ja sieluni kun aivan

jo nääntyy tuskassa,

kirvoita alta vaivan

vaivasi voimalla.

6.

Suo ristinuhrin loistaa

lohtuna pelkooni.

Se ahdistuksen poistaa,

tuo rauhan sieluuni.

Vain katson kasvojasi,

jään, Jeesus, turviisi.

Näin sinun kuolemasi

on minun voittoni.

Kiirastorstai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Kiirastorstain teksti katkaisee etenevän kärsimysevankeliumin ja siirtää meidät hetkiin ennen Getsemanea. Jeesus asettaa ehtoollisen yläsalissa tarjoten opetuslapsilleen leivän ja viinimaljan. Näin keskeytyy ristin tien kuvaus, ja kärsimyksen, vaikenemisen ja mielivallan maljojen rinnalle nousee uusi malja, siunauksen malja.

Maljasta Jeesus puhuu Jumalalle Getsemanessa:..."ota tämä malja minulta pois." Maljasta hän sanoo yläsalissa opetuslapsilleen:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne." Toinen malja on yläsalin, ja toinen on yrttitarhan malja. Toinen on siunauksen, ja toinen kärsimyksen malja. Kuitenkin sama malja, koska emme voi niitä erottaa toisistaan. Yhdessä ne muodostavat elämän ylitsevuotavaisen maljan.

Kärsimyksestä on puhuttu hiljaisen viikon ensimmäisellä puoliskolla. Kärsimystä emme saa hyväksyä. Meidät on pantu taistelemaan sitä vastaan. Ristiä emme saa hyväksyä omalla kohdalla ja vielä vähemmän toisen kohdalla. Mutta siinä kärsimys on. Siinä risti on. Tässä maailmassa me elämmme ja tässä maailmassa me kuolemme. Emme voi ehkä muuttaa sitä, mikä olisi muutettava.

Niin meidän on hyväksyttävä se, mitä emme saisi hyväksyä. On löydettävä oikea asenne siihen, mikä näyttää olevan pakollista ja välttämätöntä. Emme ollenkaan usko, että kärsimys tulee Jumalalta. Sanovat, että Jumala lähettää meille vastoinkäymisiä koetellakseen meidän uskoamme. Kyllä hän varmasti tuntee meidän uskomme voiman ja voimattomuuden ilman että hänen täytyy sitä koetella.

Tai luvataan, että Jumala ei pane kovempaa taakkaa kuin  mitä ihminen jaksaa kantaa. Kuitenkin näemme monen nääntyvän aivan liian raskaan taakan alle. Ja luvataan, että niin kuin on päivä, niin on voimakin oleva. Kuitenkin monen voima loppuu jo paljon ennen illan tuloa.

Kärsimystä Jumala ei lähetä. Se kuuluu tämän elämän käsittämättömiin ja vääristyneisiin kasvoihin. On löydettävä oikea asenne siihen, mikä on välttämätöntä. On nautittava kärsimyksen maljasta siunauksen maljana. Siunaus on täten kätkettyä, etsittyä ja löydettyä. Siunaus usein kätkeytyy onnettomuuteen, pimeyteen ja hätään. Ei ole niin mustaa onnettomuuden luolaa, ettei se voisi valjeta siunauksen pyhätöksi.

Jeesus sanoo maljasta:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne." Se pätee jo kärsimyksen maljaan. Se on otettava. Se kulkee kädestä käteen, ja monet kädet sitä ojentavat nautittavaksemme. Mutta voimme nauttia sen myös siunauksen maljana, ja siitä Jeesus lähinnä puhuukin:"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne."

Ehtoollispöydässä olen aina tämän maljan ääressä. Minulta riisutaan menneisyyden taakkoja ja minulle julistetaan vapautusta tulevaisuuden peloista."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon keskiviikko

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Pilatus kutsuu kokoon ylipapit, hallitusmiehet ja kansan. Hän ehdottaa Jeesuksen vapauttamista. On kaksi tuomittua, Jeesus sekä hänen lisäkseen Barabbas, jota syytetään kapinasta ja murhasta. Vaali tapahtuu näiden kahden välillä. Mitä olisi tapahtunut, jos se olisi tapahtunut, mikä ei tapahtunut? Mitä olisi seurannut, jos suurena historiallisena ratkaisuhetkenä olisikin valittu juuri päinvastoin kuin tehtiin?

Entä omassa elämässäni? Jos olisin vuosia, vuosikymmeniä sitten tärkeässä tienhaarassa seistessäni lähtenytkin toiselle tielle? Emme koskaan tiedä, mitä käyttämättömän vaihtoehdon valinta olisi tuonut mukanaan.

Barabbas vapautetaan. Hän sai ensimmäisenä ihmisenä kokea, miten Jeesuksen kuolema tekee ihmisen vapaaksi. Jeesus tuomitaan. Tie ristille alkaa. Simon Kyreneläinen saa kantaa osan matkaa Jeesuksen ristiä. Mielivallalle Jeesus on alttiiksi annettu, kun häntä käytetään aseena toisia ihmisiä vastaan. Näin tapahtuu, kun pakotetaan joku kantamaan Jeesuksen ristiä. Yritetään ulkopuolella olevat sitoa tiettyihin käyttäytymismuotoihin ja kristilliseen moraaliin."

(Juhani Rekola)

"Jeesus on annettu alttiiksi mielivallalle, kun hän on jaettuna täällä meidän keskellämme. Loputon määrä erilaisia oppeja, opetuksia, näkemyksiä, maailmankatsomuksia kulkee hänen nimissään. Jostain syystä hän jätti meille niin avoimen evankeliumin, että se voidaan ymmärtää eri tavoin, vaikka eräät kyllä sanovatkin, että Jumalan sana on selvä ja yksiselitteinen.

Jostain syystä Jeesus saattoi sanoa saman totuuden sekä hyvin ahtaasti: "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan" sekä sanomattoman avarasti: "Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."

Jeesuksen seuraaja saa myös kokea tämän mielivallan. Hänet ymmärretään väärin ja tahdotaan ymmärtää väärin. Hän saa tuntea olevansa eristetty silloin, kun hän tarvitsisi yhteyttä, ja hänen on pakko kulkea joukon mukana, kun hän haluaisi olla yksin. Jos hän yrittää taistella totuuden puolesta, sanotaan, että häneltä puuttuu kristillinen rakkaus. Jos hän yrittää yrittää ymmärtää ja rakastaa, sanotaan, että hänelle ei ole selvää linjaa. Jos hän erehtyy - ja hän erehtyy usein - nähdään vain tuo erehtyminen, eikä sitä anneta anteeksi. 

Mitä syvemmälle hän menee, sitä vähemmän häntä suvaitaan.

Mielivallan maailma on se maailma, jossa me elämme. Jumala ei ole täällä maailmassa yrittääkseen auttaa muutamia ja jättääkseen toiset apua vaille. Kärsivänä hän on täällä meidän kaikkien keskellä. Kärsiessämme saamme kokea ja tuntea, että hän kärsii mukanamme ja me hänen mukanaan."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon tiistai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Uuden aamun valjetessa Jeesus viedään ylimmäisen papin talosta tuomittavaksi. Sitä ennen häntä on piesty ja pilkattu. Odottaisimme, että Jeesus antaisi selvän ja kirkkaan todistuksen kaikkien tuomareiden ja oikeusistuimien edessä. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Hän on profeetan kuvaamana äänetön lammas keritsijäin edessä.

Jeesus sai myös itse kokea epämääräisyyttä ja äänettömyyttä ihmisten puolelta, lähimpienkin. Viholliset huusivat, ystävät olivat ääneti. Äänettömyyttä Jeesus sai kokea myös Jumalan taholta. Vielä Getsemanessa enkeli vahvisti häntä. Sitten enkelit poistuivat. Alkoi Jumalan vaikeneminen. Ristiltä kuuluvaan tuskan ja epätoivon huutoon ei tule mitään vastausta. Taivas on suljettu. Hiljainen viikko on siten hiljaa olevan, äänettömän Jumalan viikko.

Me kaikki elämme vaikenemisen maailmassa. Aivan samassa maailmassa elää hän, joka uskoo ja hän, joka kieltää. Maailmankuva on parhaimmillaankin vaikeneva kuva.

Ken uskoo Jumalaan, elää myös epäselvässä, hämärässä maailmassa. Alkaessaan uskoa hän ei ole siirtynyt suinkaan selvään ja kirkkaaseen olotilaan. Päinvastoin hän on ennen säästynyt ongelmilta, jotka nyt alkavat polttaa ja johin ei tule vastausta.

On paljon sellaista, mitä emme vähääkään käsitä. Koko maailmanhistoria kaikkine mielettömyyksineen on täysin käsittämätön. Emme näe siinä Jumalan työtä ja Jumalan johdatusta. Emme havaitse, että hyvä saa palkkansa ja paha rangaistuksensa. Vaikeasti käsitettävä on myös henkilökohtainen usko ja elämä. Emme useinkaan koe mitään Jumalan johdatusta. Rukouksiamme ei kuulla.

Joku sanoo, että on Jumalan suurta rakkautta, että meidän kaikkia rukouksiamme ei kuulla. Kuitenkin me odotamme toisenlaista rakkautta. Hämärässä, epäselvässä ja mielestämme äänettömän Jumalan maailmassa me elämme. Kuinka toivommekaan, että Jumala ilmaisisi itsensä niin selvästi, ettei olisi yhtään kieltäjää, ei yhtään epäilijää. Kuinka toivommekaan, että, kuten profeetta rukoilee,  Jumala itse halkaisisi taivaat ja astuisi alas. Niin ei tapahdu.

On niin pimeää, että emme näe häntä selvästi. On niin paljon valoa, että emme kykene häntä kieltämään.

Tämä vaikenemisen maailma on meidän maailmamme. Tässä maailmassa me elämme ja tässä maailmassa me kuolemme. Emme voi pakottaa Jumalaa ilmestymään ja puuttumaan tämän maailman asioihin sillä tavalla kuin toivoisimme, emmekä puhumaan meille ja muille haluamallamme tavalla.

Tässä maailmassa Jeesus kärsi ja kuoli. Siinä mekin kärsimme ja kuolemme."

(Juhani Rekola)

Hiljaisen viikon maanantai

Juhani Rekola:

"Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun"

(Kirjapaja 1996)

"Kutsun hiljaisen viikon maanantaita ruusumaanantaiksi.Tätä nimeä on käytetty joskus siitä päivästä, joka edeltää paastonajan aloittavaa laskiaistiistaita. Nimi ruusumaanantai sopii kuitenkin vielä paremmin ristintien alkamispäivään.

Ruusut kukkivat Vapahtajan kärsimisen teillä. Ruusut, hehkuvanpunaiset, kuvaavat verta ja kärsimystä, uhria ja rakkautta. Ne kuihtuvat kuitenkin. Jäljelle jäävät oksat, okaat ja piikit. Niistä punotaan ja väännetään orjantappurakruunu. Näin ruusut hehkuvat ja haavoittavat.

Monta kertaa Jeesus oli puhunut opetuslapsilleen siitä, että Ihmisen Pojan pitää kärsiä ja kuolla. Alkukielessä sana "pitää" on korostettu ja kaikuu kuin vasaran iskuna. Ihmisen pojan pitää kärsiä ja kuolla. Jostain syystä se on ainoa mahdollisuus.

Jeesus oli ihminen. Tämä on koko Uuden testamentin sanoma. Vaikea on ollut uskoa sitä, ja vaikea on ollut pitää siitä kiinni. Tavallisena ihmisenä hän eli, tavallisena ihmisenä kuoli, eikä suinkaan taivaallisena olentona inhimillisessä valepuvussa. Hän oli tavallinen ihminen. Tosin hän teki ihmeitä, mutta oli joskus kykenemätön niitä tekemään. Hiljaisella viikolla käyvät ihmeet vähiin.

Hyvin inhimillinen on Raamatun sana maljasta, jonka Jeesus tahtoo Jumalan ottavan häneltä pois. Sen jälkeen hän puhuu omasta tahdostaan ja Jumalan tahdosta. Kaksi tahtoa vastakkain: ihmisen tahto ja Jumalan tahto. Jeesus ei sano, että hän muuttaa tahtoaan, vaan hän alistuu siihen, että Jumalan tahto saa tapahtua.

Koko hiljaisen viikon ajaksi jäävät nämä kaksi tahtoa vastakkain."

(Juhani Rekola)

Anna anteeksi hyvät tekoni

Karisten Isachsen:

"Lukitujen ovien läpi"

(Kirjaneliö 1986)

"Jumala, anna minulle anteeksi  hyvät tekoni.

Ehkä hieman kummallinen rukous, sen on opettanut meille Martti Luther. Hän rukoili sen usein. Hän oli nähnyt, että häntä eivät erottaneet Jumalasta hänen moraaliset lankeamisensa ja henkilökohtaiset epäonnistumisensa. Päinvastoin. Sen tekivät hänen onnistuneet suorituksensa.

Kun hän onnistui elämässään, suoriutui kaikesta ja sai tunnustusta, silloin hän koki tämän katkeran totuuden: nyt olen täyttä vauhtia matkalla poispäin Jumalasta. Pois hänen hellyydestään, hänen anteeksiannostaan, hänen neuvoistaan, Hänen ohjaavasta sanastaan."

(Karisten Isachsen)

" Jumala, anna minulle anteeksi hyvät tekoni.

Anna anteeksi, että jatkuvasti, joka päivä, yritän olla suuri ja mahtava omissa silmissäni. Anna anteeksi, että en kiitä sinua, kun siunaat minua. Haluan tulla eteesi kaikkien onnistuneitten tekojeni kanssa ja saada sinulta kiitosta ja tunnustusta.

Olen mitättömän pienine harha-askelineni turvallisesti piilossa muiden ihmisten suuressa joukossa, hyvässä seurassa, tietäen, että erehtyminen on inhimmillistä ja ettei kukaan ole täydellinen ja että Jumala ymmärtää ja antaa anteeksi.

Herra, sinun hyvät tekosi minua kohtaan ovat tehneet mahdolliseksi läheisyyden ja yhteyden kanssasi, ne ovat avanneet minulle mahdollisuuden ottaa vastaan sinun lohtusi ja ilosi rikkinäiseen elämääni.

Sinun hyvä tekosi minua kohtaan on Jeesus."

(Karsten Isachsen)

"Mutta, Herra, minun hyvä tekoni ovat vieneet minut poispäin sinusta, tuudittaneet minut väärään turvallisuudentunteeseen, tehneet minusta itsekeskeisen ja saaneet minut kääntymään pois sinusta. Kykyni unohtaa toisiin lyömäni haavat on valtava. Haavoitin toisen ihmisen sisimpiä tunteita ja sanoin niitä vain pintanaarmuiksi.

Vain sinä tiedät, olenko kadotuksen teillä. Väläyksittäin ymmärrän, että omahyväisyyteni saisi minut tuhoutuessanikin hymyilemään tyytyväisenä, vaimeaa hymyä - koska näen vain sen minkä haluan nähdä. Ja uskon itsestäni vain sen minkä haluan uskoa.

Jumala, anna minulle anteeksi hyvät tekoni. Niin kuin myös pahat tekoni. Vedä minut lähemmäksi sinua tappioiden ja voiton kautta."

(Karisten Isachsen)

Jumala luo uutta

 

"Älkää enää menneitä muistelko,

älkää muinaisia miettikö!

Katso: minä luon uutta.

Nyt se puhkeaa esiin -

ettekö huomaa?"

(Jes 42:18-19)

Isä meidän

Tommi Sarlin:

"Isä on kotona -

kirjoituksia arjesta ja pyhästä"

(Kirjapaja 2010)

"Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa!" (Matt 6:9)

"Vaikka taivaallinen Isäni tietää mitä tarvitsen, lausun rukouksista tutuimman niin kuin sen nyt ymmärrän:

Isä meidän, joka toimit kaikessa hiljaisuudessa. Teet koko ajan ihmeitä, vaikken niitä aina käsitäkään. Myös minun käteni ovat käytössäsi.

Sinun pyhyytesi valossa tunnen itseni paljaaksi, mutta hyväksytyksi. Hyvyytesi pysyy, vaikka sotken asioitani pahanpäiväisesti. Jo pelkkä läsnäolosi aavistaminen elvyttää toivoa. Kun en näe kärsimyksessä mieltä, vahvista uskoani.

Tahtosi ymmärrän näin: pieniä, heikkoja ja muualta tulleita on suojeltava ja rakastettava.

Karkoita kateus ja ahneus, jotka saavat minut voimaan huonosti. Kaikkihan lepää varassasi."

(Tommi Sarlin)

"Anteeksiantaminen on tuskallista, mutta se voi onnistua avullasi. En halua potea turhaa syyllisyyttä, sillä et sinäkään muistele vikojani.

Säästä minut kiusauksista pahimmalta: epäilykseltä, ettei sinun tahtosi olisikaan hyvä. Tahdon säilyttää tarkoituksellisuuden tunnun, oli tilanne mikä hyvänsä.

Päästä minut pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."

(Tommi Sarlin)

 

"Isä meidän joka olet taivaissa!

Kumarramme sinua, joka olet laskenut

taivaasi näin alas, antanut meille Jeesuksen.

Sulata meidän sisimpämme,

ota nämä jäykät niskat,

kömpelöt sormet, omaan suuntaansa

yhä uudestaan erehtyvät jalat!

Sovittele meidät kärsivällisesti mukaan

vuorovaikutusverkostoosi.

Kirkasta meille kasvosi

ja ole meille armollinen!"

(Anna-Maija Raittila)



Raskas lepo

Tommi Sarlin:

"Isä on kotona -

kirjoituksia arjesta ja pyhästä"

(Kirjapaja 2010)

"Vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti." (Jes 32:17)

"Hiljaisuus hoitaa ihmistä. Hiljaisuudessa saa vain olla. Hiljaisuudessa saa levähtää, ja levähtänyt ihminen palaa arkeen uudistuneena. Jesajakin puhuu rauhasta, josta kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, jota kestää iäti.

Hiljaisuudesta puhutaan usein vain myönteiseen sävyyn, mutta se on vain osaksi totta. Lepo voi olla myös raskasta."

(Tommi Sarlin)

"Kun asetun kuuntelemaan itseäni, sisäiset ärsykkeet nousevat pintaan. Sisälläni alkaa vuoropuhelu, joka yllättää minut. Kun monet puuhat ovat hellittäneet ja arjen asiat ovat hetkeksi syrjässä, joudun tekemisiin itseni kanssa, mikä on osin ahdistavaa.

Vaiennetut ja syrjään työnnetyt tuskat voivat nousta mieleen, minkä muistaa kauan jälkeenpäinkin. Uhkakuvat kalvavat: mitä kaikkea voikaan sattua! Elämänihän on hauras! Tunnen niin voimakasta ja selittämätöntä tyhjyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, että pelottaa. Huomaan, että olen tullut tehneeksi vääriä asioita.

Tätäköhän Jeesus tarkoitti sanoessaan, ettei hän tuonut rauhaa vaan miekan?"

(Tommi Sarlin)

"Hiljaisuudessa löytyy myös luottamus. Hiljainen yksinäisyys ei olekaan ainoastaan pelottavaa, vaan se voi olla turvan lähde. Sisältä tuntuu kumpuavan outoa voimaa, jonka lähde tuntuu selittämättömältä. On kuin kymmenet kynttilät syttyisivät ja lämmittäisivät. Oma persoona vankistuu ja tahto terästyy. Onhan tässä selvitty pahimmastakin.

Näin käy toteen Jesajan ennustus, kun hän sanoo: "Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla."

(Tommi Sarlin)

Huoneeni hiljaisuudessa

Tommi Sarlin:

"Isä on kotona -

kirjoituksia arjesta ja pyhästä"

(Kirjapaja 2010)

"Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn.

Jumalani, sinun apuusi minä luotan."

(Psa 25:1-2)

"Illan tullen vedän huoneeni oven kiinni. Sytytän kynttilän. Lepattava valo alkaa heijastella painokuvaikonin pinnasta. Asetan puisten rukousjakkaran takapuoleni alle ja suoristan selkäni. Lasken kädet syliini. Henkäisen muutaman kerran sisään ja ulos. Avaan kirjan ja luen psalmista:

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.

En vetäydy huoneeseeni vain saadakseni olla hetken rauhassa. En käy rukoilemaan, jotta stressiin herkästi reagoiva sydämeni rauhoittuisi. En pysähdy, jotta verenpaineeni tasaantuisi.

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan."

(Tommi Sarlin)

"En vetäydy huoneeseeni rauhoittaakseni poukkoilevaa mieltäni. En hiljenny saadakseni selvää päässäni kulkevasta ajatusten virrasta. En istu jakkarallani siksi, että pääsisin perille tiedostamattomastani.

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.

Rukoilen, koska minua kalvaa tunne voimieni hiipumisesta. Uskoni kaikkialle minua seuraavaan hyvään onneen on karissut. On tunnustettava, etten ole niin vahva kuin olen kuvitellut.

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.

Liitäkööt muut riippuliitimillä tai kiipeilkööt vuorilla. Tämä olkoon minun hullutukseni: uskon, että huoneeni hiljaisuudessa ovat läsnä ilo ja rakkaus, vaikken sitä itse aina huomaa."

(Tommi Sarlin)

Rukouksessa on toivo

Marjaana Kanerva:

"Kasvojesi valoon-

mietteitä ja rukouksia vuoden varrelle"

(Kirjapaja 2009)

"Jossakin vaiheessa kävi niin, että elämäni perusta tuntui horjuvan samaan aikaan monilla tärkeillä alueilla. Terveyden, talouden ja ihmissuhteiden rakoillessa yhtäaikaisesti aloin liukua sielun hämärään, jota oli vaikea pitää loitolla. Vaikka olin tiennyt, että vastoinkäymiset voivat kohdata kenet hyvänsä, en oikeastaan ollut uskonut, että niin voisi tapahtua minullekin.

Ongelmat olivat senlaatuisia, että luonteelleni ominainen hihojen kääriminen ja asoiden reilaan paneminen ei tullut kysymykseenkään. Täytyi suostua ottamaan vastaan mitä tuleman piti. Piti nöyrtyä avuttomuuteen ja voimattomuuteen. Epävarmuuteen, kipuun ja pelkoon. Ja odottamiseen."

(Marjaana Kanerva)



"Oli vaikea löytää apua ahdistukseen, hankala syödä ja mahdoton nukkua. En halunnut puhua asioistani niiden ollessa akuutteja. Niinpä kohensin ryhtiä töihin mennessäni ja onnittelin itseäni selvitessäni työpäivästä murenematta.

En tuolloin saanut tukea jumalanpalveluksistakaan, koska en kyennyt menemään kirkkoon itsemättä valtoimenaan. Sama tapahtui, kun yritin kuunnella lohdutuksekseni musiikkia - elämäni yhtä suurta intohimia. Se, mitä minulle jäi, oli kuitenkinn rukous.

Rukous suorastaan pulppusi minusta. Käännyin Jumalan puoleen ensimmäiseksi aamulla,viimeiseksi illalla. Kävellessäni ja kotiaskareita tehdessäni rukoilin. Yöllä valvoessa rukoilin. Rukoilin omin sanoin ja valmiin rukouksin, rukoilin hiljaa ja ääneen. Luultavasti ymmärsin paremmin kuin milloinkaan ennen, mikä sisältö on kristittyjen perusrukouksella "Herra, armahda".

(Marjaana Kanerva)

"Oma rukoukseni auttoi minua pitkään. Ehkä voi jopa sanoa, että se piti minua koossa. Kun tuntui, että en oikein jaksa hengittää, koin, että Jumala hengitti rukouksessa minussa. Joskus sain levähtää, joskus tunsin ihmeellistä lohtua kaikkien vaikeuksienkin keskellä.

Mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että oli vaiheita, jolloin olin antaa periksi. Tuntui, että kaikki, rukoukseni mukaan lukien, on turhaa - elämä onkin vain suurta vahingoniloista farssia ja minä itse siinä suurimman pellen roolissa.

Vaikeimpina aikoina lähelläni oli kuitenkin ihmisiä, jotka rukoilivat puolestani. Jotkust heistä myös kertoivat sen minulle. Kuulin, että minut oli kannettu laajemminkin esirukouksen piiriin. Tieto siitä merkitsi minulle tavattoman paljon.

Niin kuin usein elämässä, vähitellen hämärä alkoi väistyä. Jostakin virtasi hitaasti ja melkein huomaamattomasti uutta voimaa."

(Marjaana Kanerva)





"Rukous on aina ollut minulle tärkeää, mutta nykyisin se on entistäkin tärkeämpää. Se on rakasta sen vuoksi, mitä se on minulle antanut; miten se on kantanut ja lohduttanut minua, avannut uusia näköaloja ja muistuttanut siitä, mikä viime kädessä on merkityksellistä.

Rukous on arvokasta myös, koska se on osoittanut minulle, kuinka Jumalan rakkaus tavoittaa minut puolestani rukoilevien ja minulle hyvää tahtovien ihmisten kautta. Tiedän ja tunnen, kuinka rukouksessa saan jättäytyä Jumalan käsivarsille. Saan levätä hänessä, eheytyä ja uudistua hänessä ja hengittää hänessä. Joka päivä minuun virtailee hiljaa uutta uskoa, toivoa ja rakkautta."

(Marjaana Kanerva)

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,

sinua kannattavat ikuiset käsivarret."

(5Moos 33:27)

Äänettömyys Jumalan edessä

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1993)

"Hiljaisuus ja äänettömyys Jumalan kasvojen edessä on välttämätöntä, elimmepä missä rukoustraditiossa tahansa. Se on "rukouksen äiti", sisäisen elämän pohjapiirros. Se auttaa minua huomaamaan, että kaiken rukouksen perusta on lepo eikä taistelu. Hiljaisuudessa meille selviää, että todellinen rukous on se tila, missä ihmisen suorituspaine on pienimmillään. Sen pohjalle voi sitten rakentaa niiden rukousten avulla, joita toiset ovat rukoilleet tai joita itse spontaanisti muotoilemme.

Tai voimme vain olla vaiti, äänettömyydessä, tietäen, että se on yhtä suuressa määrin rukousta kuin rukouksen pukeminen tietoisesti sanoiksi. Rukous ei ala vasta silloin, kun avaamme suumme. Meidän ei tarvitse äänekkäillä rukouksillamme manata Jumalaa luoksemme; rukous on sitä, että pysymme sen Jumalan lähellä ja ulottuvilla, joka on aina elämässämme läsnä. Vasta silloin, kun molemmat ovat tavattavissa, todellinen ja syvempi kohtaaminen voi tapahtua."

(Peter Halldorf)

"Päivittäinen henkilökohtainen hartaus on luultavasti se alue, jolla nykypäivän kristinuskon kriisi on pahimmillaan. Tämä koskee paljolti myös niitä, joiden tulisi olla hengellisiä oppaita: pappeja ja saarnaajia. Almanakkamme ovat niin täynnä, että kätketty elämä Jumalassa saa jatkuvasti pokkuroida virallisille tehtävillemme; tämä näkyy ehkä siitäkin tosiasiasta, että meidän kristittyjen johtajien on paljon helpompi lähteä kursseille ja konferensseihin kuin retriitteihin tai kokouksiin, joissa kaikki muu saa väistyä ja seurustelu Jumalan kanssa tulla pääsiasiaksi.

Ja tässä - ei meidän saarnoissamme eikä uskonkappaleissamme - paljastuu todellinen näkemyksemme julkisen ja salaisen suhteesta. Luostarielämä rakentuu yksinkertaisen, mutta tästä päivästä täysin kadonneen ymmärryksen varaan: mitä enemmän suuntaudumme Jumalaan, sitä enemmän vaikutamme tähän maailmaan. Kirkon ajatuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syytä on pikemminkin etsittävä hengellisen voiman puutteesta."

(Peter Halldorf)

"Miten sitten voisimme auttaa henkilökohtaiseen hartauselämäänsä pettyneitä kristittyjä? Kaikki epäonnistumisethan saavat meidät lukkiutumaan heti, kun asia tulee puheeksi. Muistutus siitä, että minun "pitäisi", huonontaa vain entuudestaankin kiusaantunutta omatuntoa. Niskaamme alkaa hengittää eräänlainen yhdestoista käsky: "Sinun on pidettävä henkilökohtainen hartaus joka päivä....." Ja vaarana on, että luomme lisää malleja ja kaavoja, joiden seurauksena on vain oikosulku.

Hiljaisesta rukouksesta voi tulla tie sellaisen jumalayhteyden uuteen löytämiseen, johon ei liity suorituspaineita, vaatimuksia tai odotuksia. Oleellista ei ole menetelmä, oleellista on löytää hiljaiselle rukoukselle tilaa.

Se voi tapahtua lukemattomin eri tavoin. Aikaisin aamulla, joskus päivän mittaan tai myöhään illalla. Kävelyllä, keittiön pöydän ääressä tai kotona paikassa, jonka erotan "rukousnurkkaukseksi". Kun Jeesus kehottaa meitä menemään sisälle huoneeseen rukoilemaan, hän käyttää kuvakieltä. "Huone" on kuva häiriöttömästä paikasta, jossa voin olla elämässäni aina läsnäolevan Jumalan tavattavissa."

(Peter Halldorf)

"Olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Kaikki eivät elä samanlaisissa olosuhteissa. Kuljemme erilaisten vaiheiden ja ajanjaksojen läpi elämässämme. Lujuus ei tarkoita lukkiutumista tiettyyn muottiin, jonka emme voi kuvitellakaan muuttuvan. Elämän vaiheiden vaihtelu vaatii avoimuutta ja joustavuutta.

Löydä se henkilökohtaisen hartauden muoto, joka sopii juuri sinulle, ja yritä sitten pitää siitä kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Aloita yksinkertaisesti, ei liian kunnianhimosesti eikä suurimuotoisesti. On paljon parempi harjaantua uskollisuuteen ja luotettavuuteen vähässä kuin laatia rukous-ja raamatunlukuohjelmia, jotka ensimmäisen innostuksen kuoltua tuntuvat vain kuristavan hengellistä elämääni kurkusta."

(Peter Halldorf)

"Menen sisälle huoneeseeni

ja suljen oven.

Vain minä ja sinä, Jumala,

ja hiljaisuus.

Maan ja taivaan

sydämenlyönnit

painautuvat toisiinsa."

(Niilo Rauhala)