Anthony de Mello:
"Katseleminen -
mietiskelyä Ignatius de Loyolan
Hengellisten harjoitusten äärellä"
(Johnny Kinga Kustannus 2012)
"Intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti Anthony de Mello tunnettiin hengellisenä opettajana, joka ei kuvia kumarrellut. Tämä kirja, joka on ilmestynyt 23 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, julkaistaan hänen hengellisen yhteisönsä, Bombayn jesuiittaprovinsin luvalla. Kirjan lähtökohtana on kristillisen kirjallisuuden klassikkoon, Ignatius de Loyolan (1491-1559) Hengellisiin harjoituksiin perustava ignatiaaninen retriitti. "Katseleminen" perustuu de Mellon opetuspuheisiin retriitinohjaajajien koulutuksessa.
Ignatiaaninen retriitti on pisimmillään kuukauden kestävä ohjattu mietiskely. Sen tarkoituksena on vahvistaa ihmisen käsitystä siitä, että Jumalan luomana hän on rakastettu ja hyväksytty sekä oppia näkemään, kuinka meidän iankaikkinen hyvämme on kaikessa luodussa, ei vain jossakin hengellisessä hyvässä. Kysymys on tavasta katsoa sekä ulkoista todellisuutta että sisäistä maailmaamme."
(Jaakko Heinimäki suomentajan esipuheessa)
"de Mello painottaa, että päästäksemme kosketuksiin omien voimavarojemme kanssa meidän on kehitettävä kykyämme sietää hiljaisuutta ja odottaa kärsivällisesti. Vaikka Hengelliset harjoitukset ovat eräänlainen harjoitusohjelma, de Mello painottaa, että emme voi itse tuottaa itselleme armoa nähdä Jumala kaikessa. Ignatiaaniset harjoitukset eivät ole kristillinen kuntokoulu. "Lopettakaa hengellisten muskeleittenne pullistelu", de Mello neuvoo.
Kärsivällisyyden ja hiljaisuuden ohella kirjan toinen tärkeä teema on irti päästäminen meitä kahlitsevista vääristä kiintymyksistä. Voidakseni tulla siksi ihmiseksi, joka todella olen, minun on paradoksaalisesti riisuuduttava omasta minästäni, omasta tahdostani, väärästä itserakkaudestani ja oman etuni tavoittelusta. Juuri tällainen "yhdentekevyys" on Hengellisten harjoitusten keskeisempiä tavoitteita. Kyse ei ole väsähtäneestä välinpitämättömyydestä vaan siitä, että otetaan erottelematta vastaan, mitä Luoja antaa.
Suomalaisessa hengellisessä perinteessä tällainen pyyteetön yhdentekevyys ilmenee esimerkiksi tutussa kiitosvirressä. "Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä... Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti." (Virsi 341)
(Jaakko Heinimäki suomentajan esipuheessa)
"Thomas Merton on sanonut: "Ihmisten maailma on unohtanut hiljaisuuden ilot, yksinäisyyden rauhan, jota täyteläinen ihmiselämä edellyttää. Kukaan ei voi pitemmän päälle olla onnellinen ellei hän kosketa sielunsa syvyyteen kätkeytyneitä hengellisyyden lähteitä. Jos ihminen jatkuvasti pakenee omaa kotiaan ja on lukittuna ulos omasta hengellisestä yksinolostaan, hän lakkaa olemasta persoona."
Voimme päästä itseämme vastatusten ainoastaan yhdellä tavalla: hiljaisuuden avulla. Meidän on harjoitettava kykyämme sietää hiljaisuutta, meidän on rakennettava kotia, paikkaa jossa voimme koskettaa sisällämme olevaa elämän lähdettä. Kaikki mystikot opettavat, että kunhan olet sopeutunut hiljaisuuteen, pääset kokemaan suurta suloisuutta.
Hiljaisuus on maailma, jonka me tunnemme, mutta siellä ei ole tietoa. Me vain yllättäen aistimme sen. Jokainen kokee hiljaisuuden eri tavalla. Hiljaisuus ei ole niinkään kielen kuin korvan asia. Emme pyri hiljaisuuteen lopettaaksemme puhumisen vaan avataksemme korvamme, saavuttaaksemme jotakin, aistiaksemme jotakin."
(Anthony de Mello)
Kolmen minuutin retriitti > täältä >
