Anna-Maija Raittila: "Kumarrun ilon lähteelle"
""Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä "erämaahan", lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu.
Ja hiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan että se todella pääsee sisälle asti; että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni.
Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksenikin; sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä.
Ja kun palaa arkeen, tekee mieli jotenkin raivata hiljaisuudelle tilaa keskellä niitä paineita, jotka siellä odottavat. Aluksi siihen tarvitaan itsekuria, että tulisi tavaksi joka päivä "kävellä hiljaa lähteelle".
Mutta kun sen tavan on saanut, kulkee hiljaisuuden erämaa sisällämme mitä teemmekin, minne joudummekin; kevyt hengähdys vain, sanaton rukous vain - ja uupuneita hartioitamme koskettaa Ilon siipi."
(Anna-Maija Raittila)
Ja hiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan että se todella pääsee sisälle asti; että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni.
Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksenikin; sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä.
Ja kun palaa arkeen, tekee mieli jotenkin raivata hiljaisuudelle tilaa keskellä niitä paineita, jotka siellä odottavat. Aluksi siihen tarvitaan itsekuria, että tulisi tavaksi joka päivä "kävellä hiljaa lähteelle".
Mutta kun sen tavan on saanut, kulkee hiljaisuuden erämaa sisällämme mitä teemmekin, minne joudummekin; kevyt hengähdys vain, sanaton rukous vain - ja uupuneita hartioitamme koskettaa Ilon siipi."
(Anna-Maija Raittila)
