Heikki Kotilan artikkeli kirjassa
"Hiljaisuuden etsijöitä"
toim. Tertti Lappalainen
(WSOY 1998)
"Me suomalaiset olemme hiljaista kansaa. Olemme sydämeltämme korven ihmisiä, luonnon yhteyteen kasvaneita. Sauna on monelle hiljaisuuden paikka. Suomalaiselle metsä ei ole vain villi erämaa, vaan myös paikka, missä voi itkeä itkunsa ja löytää lohdutuksen suruunsa.
Vaikka hiljaisuudella on meissä suomalaisissa vankka sijansa, hiljentyminen ja hiljaisuuden etsimisestä on tullut asia, jota pohditaan eri tahoilla aktiivisesti. Hiljaisuutta ovat lähteneet ensimmäisinä etsimään ne, jotka kokevat olevansa väsyneitä ja stressantuneita.
Hiljaisuutta kohtaan tunnettu kiinnostus on kuitenkin myös ajan merkki. Syrjään vetäytyminen on tarpeen, jotta ihminen voisi hahmottaa yhä monimutkaisemmaksi ja epäselvemmäksi käyvää elämää. Hiljaisuus on matka kohti yksinkertaisuutta ja mutkattomuutta. Siksi se auttaa selvittämään, mikä on elämässä olennaista ja merkityksellistä, mikä taas pintakuohua. Hiljaisuus on oman, monta kertaa kadoksissa olevan minän löytämistä."
(Heikki Kotila)
"Hiljaisuuden viljelystä on tullut tärkeä osa seurakuntien työtä ja jumalanpalveluselämän tiedostettu ulottuvuus, suorastaan oma toimintamuotonsa. Hiljaisuudesta on tullut osa rukous-ja hartauselämää. Hiljaisuuden viljelyn tietoinen kehittäminen on kirkon vastaus tarpeeseen, joka syntyy virikkeitten paljoudesta ja kasvavista suorituspaineista. Tehokkuuden malli, joka pitää kiinni otteessaan niin työelämässä olevia kuin siitä ulos tipahtaneitakin, on kova ja epäinhimillinen. Ihmisen sisäiselle elämälle ja aidolle olemiselle ei jää tilaa.
Hiljaisuuden viljelyn hyvä sanoma on siinä, että hiljaisuuden kokemusten kautta ihminen voi oppia kuuntelemaan itseään, saada takaisin herkkyyttään, tuntea olevansa osa kokonaisuutta ja tajuta elämän oikeat mittasuhteet. Kun ihminen löytää kadotetun minänsä, hän löytää myös yhteenkuuluvuuden toisiin, oman paikkansa ja tehtävänsä. Hän löytää kutsumuksensa."
(Heikki Kotila)
"Luterilaisessa perinteessä on vanhastaan painotettu raamatuntutkistelun, rakentavan hengellisen kirjallisuuden lukemisen ja henkilökohtaisen rukouselämän tarpeellisuutta. Raamatunlukemisen, hartauskirjallisuuden ja rukouksen arvostamiseen on kätkeytytynyt hiljaisuuden ulottuvuus, jota ei aikaisemmin ole erityisemmin osattu tiedostaa tai alleviivata. Hiljaisuus on aina ollut keskeinen osa luterilaista hengellistä kilvoitusta, vaikkakin siitä on tietoisesti alettu puhua vasta viime vuosina.
Uudessa henkisessä tilanteessa vanhat hiljentymisen tavat eivät ehkä avaudu kovin helposti. Hiljentymisen muodot on opeteltava uudestaan. Luterilainen kirkko on kokenut viime vuosina monia uudistuksia, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut kirkon hengellisen elämän uudistaminen ja syventäminen. Hiljaisuus, rukous, sielunhoito ja hengellinen ohjaus ovat nousseet keskustelussa esille. Ulospäin suuntautuvan aktiivisuuden rinnalle on noussut vahvasti sisäisen elämän ja hengellisen kilvoituksen korostus."
(Heikki Kotila)
"Raamatuntutkistelu tai muu hengellinen lukeminen ei välttämättä vaadi mitään erityistä tekniikkaa. Ihminen hakeutuu Jumalan sanan äärelle hengellisen janon ajamana. Raamattua voidaan lukea historiallisena dokumenttina, joka kertoo Israelin kansan vaiheista ja alkuseurakunnan historiasta ja joka kuvaa juutalaisuuden ja kristinuskon uskonnollisten näkemysten kehittymistä. Myös Raamatun jälkivaikutusta on syytä miettiä.
Kirkolle Raamattu on kuitenkin ensisijaisesti hengellinen kirja, jota olisi osattava lukea myös mietiskellen, sen uskonnolliseen sanomaan paneutuen. Kirkon opettajat puhuvat paljon hengellisen lukemisen perinteestä. Sen lähtökohtana on ihmisen ikuisena ongelmana oleva pyrkimys käpertyä vain omaan itseensä. Seurauksena on, että ihminen luisuu pois siltä tasolta, jolla hän näkee luomakunnan Jumalan valossa ja iankaikkisuuden näkökulmasta.
Hengellisen lukemisen tarkoituksena on palauttaa kohdalleen ihmisen oikea asenne Jumalaan. Mutta samalla sen tehtävänä on rohkaista ihmistä. Elämä saattaa vaikuttaa toivottomalta, tarkoituksettomalta, mielettömältä. Sellaisina hetkinä samaa tietä meitä ennen kulkeneet voivat jakaa kanssamme kokemuksensa Jumalan teistä, jotka kulkevat aivan toisin kuin me olemme kuvitelleet."
(Heikki Kotila)
"Hengellisen lukemisen tulisi olla lectio divina niin kuin vanhat isät sitä harjoittivat. Lectio Divina tarkoittaa hidasta, keskittynyttä lukemista, joka johtaa suoraa rukoukseen ja oikeastaan jo onkin rukousta.
Kirkon isät antoivat tällaiselle lukemiselle nimen meditatio sanan alkuperäisessä merkityksessä: se on samojen sanojen jatkuvaa toistamista hiljaa ja kärsivällisesti. Johannes Cassianus käyttää nimitystä volutatio cordis, sydämen keinuminen: sydän keinuu ylös ja alas kuin laiva, jota hengen tyrskyt kuljettavat, ja niin Jumalan sanat vyöryvät edestakaisin ihmisen mielessä saadakseen yhä enemmän sijaa.
Keskiajalla tätä luennehdittiin yllättävällä, mutta hyvin kuvaavalla ilmaisulla ruminari, sanan märehtiminen. Mieleeni tulee heti unelias lehmä, joka rauhallisesti ja lakkaamatta märehtii ruokaansa. Kuva on varsin valaiseva; se puhuu rauhasta, kokosydämisestä keskittymisestä, kärsivällisestä työstämisestä. Tällaisessa lukemisessa ei ole kyse jonkin uuden oppimisesta. Päinvastoin, asiat ovat jo vanhastaan tuttuja ja moneen kertaan kuultuja. On kyse siitä, että sydän omaksuu sen, mitä ymmärrys on omaksunut jo aiemmin."
(Heikki Kotila)
"Hengelliseen lukemiseen liittyy luontevasti rukouselämän painopisteen siirtyminen sanallisesta rukouksesta mietiskelevään rukoukseen. Rukouselämässä kasvaminen on köyhäksi tulemista, sanoista luopumista. Rukouspyyntöjen merkitys alkaa vähentyä. Olennaiseksi rukoilijalle tulee Jumalan edessä oleminen, avoimena ja sanoitta. Rukous alkaa näyttäytyä asennoitumisena. Se on luottamuksessa elämistä, Jumalassa olemista.
Kun ihminen saa kasvaa rukouksessa, hänelle käy yhä selvemmäksi, ettei rukous oikeastaan olekaan ihmisen omaa toimeliaisuutta, vaan Jumalan työtä. Jumala toimii ihmisessä. Ihminen vaikenee ja tyhjentyy omista suorituksistaan ja "edunvalvonnastaan". Puhuminen kääntyy vaikenemiseksi ja kuunteluksi. Rukous osoittautuu Jumalan omaksi työksi."
(Heikki Kotila)
