Ylva Eggehorn:
"Etsin, kaipaan, kyselen
- Tiellä aikuiseen uskoon"
(Kirjapaja 2003)
"Elämässäni on ollut aikoja, jolloin minulle on ollut runsaasti aikaa hiljaisuuteen Jumalan edessä.
Olen tarttunut noihin hetkiin ja harjoittanut hiljaisuutta. Sitten toisenlaisia aikoja - pikkulasten, työtehtävien, ongelmaihmisten ja hellittämättömän perusväsymyksen aikoja.
Aktiivi-ikäisenä naisena eläminen merkitsee meidän yhteiskunnassamme sitä, että tulee yhtenään keskeytetyksi. Sitä, ettei koskaan saa aikaa yhteyteen sisimpänsä kanssa. Joskus ihmettelee, palaavatko pitkät kosketuksen hetket milloinkaan takaisin. Onko ylipäätään itse enää olemassa.
Silloin olen kerran vuodessa matkustanut pois 3-5 päivän pituiseen retriittiin. Olen tehnyt viisaasti ja hyvissä ajoin suunnitelmat, jotta en joutuisi ruikuttamaan ja alistumaan, kun siitä ei taaskaan tullut mitään. Kukaan toinen ei nimittäin tule passittamaan aikuista ihmistä jonnekin lepäämään. Siitä täytyy ottaa itse vastuu, ja siihen on ihmisellä oikeus."
(Ylva Eggehorn)
"Ensimmäiset päivät ja yöt retriitissä ovat usein pelkkää kärsimystä. On vaikea pysytellä päivisin valveilla. Painajaisunia ja särkyä kaikissa jäsenissä öisin. Mutta siltikin... ajattele, jos jaksaisi järjestää itsensä retriittiin useammin kuin kerran vuodessa.
Ajattele, jos naiset jaksaisivat tukea toisiaan taistelussa omasta ajasta. Inspiroida myös miehiä uskaltamaan. Rakentamaan yhteysliikkeitä, joissa sovittaisiin yhdessä lastenvahdeista ja muista ongelmista, jotta kaikki järjestyisi.
* * *
Jollakin ihmeellisellä tavalla sitä jaksaa jopa läpi syvimpienkin väsymyskuilujen.
Sitten eräänä päivänä puheenvuoron pyytää männynoksa, joka liikkuu tuulen mukana, kun olen matkalla kauppaan. - Tässä minä olen, katso minua! Puut alkavat puhutella minua oltuaan pitkän aikaa vain vihreä kulissi. Ihmisten kasvot eivät ole enää pelkkiä vaaleita läiskiä, joita kohti minun on hymyiltävä. Ne ovat jälleen kolmiulotteisia.
Minä jaksan tuntea osallisuutta ihmisten huoliin ilman, että uppoan itse niihin. Turtunut henkeni alkaa jälleen rukouksessa varovasti liikahdella. Mahla on noussut minuun jostakin syvältä, salaisesta lähteestä, joka ulottuu Kristukseen asti."
(Ylva Eggehorn)
" Silloin havaitsen, että kaikki se onkin jäljellä, mikä kerran näytti ikään kuin tulleen otetuksi minulta pois. Hän on turvakätkö, ikiaikain Jumala, ja täällä alhaalla hän levittää ikuisia käsivarsiaan. Miten syvälle vajoankaan, en silti koskaan putoa pois hänen sylistään. Elämäni lepää jonkin varassa, mikä on paljon suurempaa kuin minä olen.
Mietiskely merkitsee minulle sitä, että kerta toisensa jälkeen astun tähän yhteyteen, joka on yhteyttä Suuren Elämän kanssa. Tuo yhteys on Suurta Keskustelua Isän, Pojan ja Hengen välillä eikä se olekaan tauonnut vain siksi, että minä olen ollut vaiti muutamien iäisyysekuntien ajan. Se merkitsee, että vapaudun oma pienen minäni, pienen ruumiini ja rajatun historiani vankeudesta.
Silloin Hänen Kasvonsa loistavat minua kohti niin kuin maa viheriöitsee auringonpaisteen hohteessa sateen jälkeen. Ja sisälläni on jossakin talvehtinut ääni, joka vastaa: Kristus, rakastan sinua."
(Ylva Eggehorn)
