Viisi ajatusta hiljaisuudesta

Taneli Kylätaskun artikkeli

"Viisi ajatusta hiljaisuudesta"

Kotimaa-lehti 27/11

"Päätän pysähtyä ja toivottaa hiljaisuuden tervetulleeksi. Avaan oven tutulle asialle, joka on ollut luonani lapsesta saakka. Silti jarrutusjäljet ovat pitkät. Hiljaisuudelle ei tahdo löytyä aikaa eikä paikkaa.

Kohtaan myös toisen hankaluuden. Ajatukset eivät hiljene käskystä, vaan mieli tempoilee ja ääntelee tauotta kuin tv-vastaanotin.

En kuitenkaan lannistu, vaan yritän uudelleen. Ennen pitkään onnistun luomaa arkeen pieniä aikataskuja. Ne ovat kuuntelemista varten. Toisin kuin tv, mieli hiljenee, kun ajatuksia vain katselee rauhassa." (TK)

"Jotkut kantavat hiljaisuutta aina mukanaan. Meidän toisten pitää löytää se yhä uudelleen.

Kesän hiljaisuus on täynnä lahjoja. Pääsky piirtää kaaren taivaalle, kala molskahtaa laiturin vieressä. Käännän polkupyörän vanhalle sivutielle, ja rekkojen jylinä vaihtuu taukoamattomaan linnunlauluun.

Tajuan, että juuri tässä on hyvä. Käsitän, että olen joka tapauksessa juuri tässä, en eilisessä enkä huomisessa.

Alan kuulla hiljaisuuden myös hälyn ja kiireen keskellä. Tavoitan sen liikenteen kohinan läpi, kun kävelen kaupungin keskustassa. Huomaan pienet tauot ajatusteni välissä. Hiljaisuudessa on lepoa. Tunnen olevani kuin sukelluskellossa, joka on laskeutunut juuri aallokon alapuolelle." (TK)

"Useimmissa kristillisissä perinteisssä hiljaisuuden tavoittamista pidetään välttämättömänä. Kirkon erämaaisät, mystikot ja Martti Luther ovat kulkeneet meditaation eli mietiskelevän rukouksen polkuja jo paljon ennen meitä.

Ajatusten keskittymisessä käytetään ristiä, kynttilää, ikonia, rukoushelmiä tai lyhyttä rukousta. Usein hiljentymiseen liittyy Raamatun lukeminen, matkapäiväkirjan pitäminen ja keskustelu ohjaajan tai ystävän kanssa.

Meditaation tavoittaa myös saunassa tai rauhallisella lenkillä, kun askeleet ja hengitys asettuvan tasaiseen rytmiin." (TK)

"Kristitylle kaikki hiljentyminen on kristillistä. Paavali sanoi, että "hänessä me elämme ja olemme." Olemme yhteydessä Jumalaan, meditoimmepa missä ja millä tavoin tahansa.

Toisaalta mikään meditaatio ei ole kristillistä siinä mielessä, että ihminen tulisi sen avulla autuaaksi. Säännöllisesti meditoiva huomaa kuitenkin lähteneensä matkalle, joka kasvattaa itsetuntemusta.

Meditoiva eli mietiskelevän rukouksen polkuja kulkeva kristitty ei odota viime kädessä omaa valaistumistaan, vaan sitä, että Kristus saa valaista häntä."

(Taneli Kylätasku)

Jumala asuu minussa

Pirkko Lehtiö:

Kirja-arvostelu 

"Uskon hiljainen vallankumous"-kirjasta

Hiljaisuuden Ystävät-lehdessä 2/11

"Mitä tapahtuu, kun nainen ylittää rajat, jotka hänelle on asetettu?

Mitä tapahtuu, kun hän alkaa harrastaa mietiskelevää rukousta, joka on naisilta kielletty?

Olenko koskaan edes tajunnut, mikä etuoikeus on sinutella Jumalaa teitittelyn sijaan?

Nämä olivat ensimmäisiä kysymyksiä, jotka nousivat mieleeni, kun aloin lukea juuri ilmestynyttä kirjaa "Uskon hiljainen vallankumous - Avilan Teresan askelissa." (Antonio Mas Arrondo - Ulla Lumijärvi, Katharos Oy 2011)

Olen lukenut joitakin klassisia mystiikka käsitteleviä kirjoja, mutta kaikki eivät kosketa.

Kun katolinen isä Antonio Mas Arrando ja luterilainen maallikko Ulla Lumijärvi kirjoittavat 1500-luvulla eläneen Avilan Teresan "Sisäisestä linnasta", on käsissä kirja, joka tuo Teresan ajattelun lähelle rukouselämääni ja aukaisee näkökulmia, jotka inspiroivat.

Kutsuisin heidän kirjaansa Avilan Teresan Sisäisen linnan kommentaariksi. Tarvitsemme sellaisen, joka selittää aikamme kielellä sisäisen linnan asuntoja ja huoneita, joihin Teresa kutsuu tutustumaan." (Pirkko Lehtiö)

"Kaksi näkökulmaa kuuluu rukoukseen Teresan mukaan.

Rukous johtaa ihmisen ystävyyteen Jumalan kanssa ja Kristuksen seuraamiseen, hengelliseen elämään Kristuksen askelissa.

Rukouksen tie on ihmiseksi tulemista eli Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi muuttumista. Se on koko elämän kestävä prosessi, jossa ei tulla valmiiksi. Tällä tiellä myötätunto ja armollisuus itseä ja lähimmäistä kohtaan lisääntyvät.

Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Tiellä on kaksi rinnakkaista suuntaa: 1. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä edistyneempää on rukouksemme ja 2. mitä lähempänä ihminen on Jumalaa, sitä paremmin hän tuntee itsensä."
(Pirkko Lehtiö)

"Sisäinen linna on ihmisessä itsessään, siellä Jumala asuu.

Miksi sisäinen linna voisi olla ajankohtainen?

Kirjoittajat perustelevat sitä lähtemällä ihmiselämän kolmesta pilarista, jotka ovat fyysinen ja henkinen jaksaminen nykyajassa sekä henkilökohtainen suhde Jumalaan.

Näistä viimeinen, johon kuuluu kulkeminen hengellisellä tiellä ja siinä aikuisuuteen kasvaminen, unohdetaan nykyisin usein.

Jeesuksen seuraaminen on kristillisen yhteisön evankeliumin mukainen elämäntapa. Kasvaminen aikuisuuteen merkitsee vastuun ottamista omasta ja lähimmäistemme elämästä.

Jeesus kutsui opetuslapset seuraamaan itseään. Ensikohtaamisesta ylösnousemukseen oli tätä seuraamista.

Siinä kehittyi henkilökohtainen suhde.

Siinä on linnan salaisuus myös meille." (Pirkko Lehtiö)

"Mielenkiintoista oli kirjaa lukiessa huomata, miten paljon yhteistä löytyy Teresan opetuksissa Ignatiuksen hengellisten harjoitusten kanssa.

Tarvitsemme mielikuvitusta kohdataksemme oman sisäisen elämämme vaikkapa asuntoina ja huoneina. Samalla rationaalisuudesta siirrytään mystiikan alueelle.

Kun Ignatius puhuu "viikoista", joiden aikana tutustutaan Jeesuksen elämään, Teresan asunnoissa on samankaltaisia sisältöjä.

Sisäisen linnan ensimmäisissä huoneissa opetellaan rukoilemista ja opitaan tuntemaan kuka ja millainen Jumala on. Toisissa Kristus kutsuu meitä ihmisiä henkilökohtaisesti yhteyteensä.

Kolmansissa huoneissa opetuslapsen on tehtävä päätös kokonaisvaltiasesta seuraamisesta, jossa rukous on elämän ehto, hengitystä. Neljänsissä alkaa mystinen rukouselämä, joka vaikuttaa omaa persoonaamme muuntaen.

Viidensissä huoneissa kohtaamme Jeesuksen ristillä: oman minän kuolettaminen on Jumalan tahtoon yhtymistä ja haluamme elää sen mukaan. Kuudensissa opitaan rakastamaan ja olemaan rakastettu, Kristuksen rakastama.

Ja vihdoin seitsemänsissä sisäisen linnan huoneissa koetaan Kristuksen ylösnousemus ja myös omamme." (Pirkko Lehtiö)

"Toisen merkityksensä kirja saa mielestäni oppaana rukoukseen. Siinä puhutaan hiljaisesta ja sanattomasta rukouksesta, meditaatiorukouksesta ja kontemplaatiosta aivan samoin kuin monissa muissakin kirjoissa.

Teresan askeliin sovitettuina nämä rukousmuodot saavat syvemmän merkityksen asunto-ja huonevertauksien yhteydessä.

Yksi keskeinen rukouksen merkitys korostuu mielestäni muita enemmän.

Se on rukouksen rukoilijaa muuttava merkitys.

Rukous ei ole ensisijaisesti pyyntöjen ja erilaisten aiheiden esittelyä Jumalalle vaan elämistä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa."

(Pirkko Lehtiö)

Lisäinfoa kirjasta 

"Uskon hiljainen vallankumous"

> täältä <

Rukousta aloittelijoille

Toimittaja Janne Villa:

Ortodoksipiispa Kallistos Waren haastattelu

Sana-lehdessä 20/-11

"Hengellisenä ohjaajana Kallistos Ware tietää tarkkaan, kuinka mahdottoman vaikeaa sisäinen hiljentyminen on nykyihmiselle, joka elää kaiken aikaa median virikkeiden vastaanottimena, kännyköiden ja sähköpostien tavoitettavissa, melun ja kiireen keskellä.

- Silti ja siksi suosittelen niin uskoville kuin ei-uskovillekin aina ensimmäiseksi hiljaisuuteen hakeutumista, sillä kaikilla meillä on aivan yhtä suuri tarve siihen.

- Meidän on opittava olemaan yksinkertaisesti hiljaa ja hankittava tähän tilaa sulkemalla joskus se tv, tietokone ja kännykkä. Mitä kiireisempiä olemme arjessamme, sitä tärkeämpää on raivata aikaa ja tilaa hiljentymiselle.

- Voit aloittaa vaikka istumalla tuolissasi 10 minuuttia hiljaa tai kävelemällä metsässä. Tämä on tietysti vasta syvemmän hiljentymisen alku, mutta jostakin on aloitettava. Et pääse eteenpäin, ellet pysty luomaan edes tämän vertaa tilaa hiljaisuudelle, Kallistos Ware neuvoo.

- Ihminen, jolla ei ole sisäistä rauhaa, ohjautuu ulkoapäin, eivätkä ulkoiset vaatimukset lopu koskaan. Ilman hiljentymisen kykyä emme pääse kosketukseen syvimmän sisimpämme kanssa.

- Kristus sanoi, että "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Sitä valtakuntaa meidän on etsittävä hiljaisuudessa ja rukouksessa."

(Janne Villa)

"Kallistor Ware korostaa, että on monia hyviä tapoja rukoilla. Hän itse opettaa mielellään klassista Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus,  Jumalan poika, armahda minua syntistä."

Tätä rukousta opetellaan, kunnes ulkonaisten sanojen toistaminen muuttuu sielun sisällä yhtä luonnolliseksi kuin hengitys. Rukousta voi opetella toistamalla sitä aluksi mielessään esimerkiksi aamulla ja illalla.

- Koska rukous on hyvin yksinkertainen, siihen on mahdollista keskittyä milloin tahansa, vaikka bussia odotellessa tai auton juuttuessa ruuhkaan. Huolien ja stressin vaivaamina voimme jättäytyä tämän selkeän rukouksen varaan ja olla yhteydessä Jumalaan.

- Suosittelen Jeesuksen rukousta siksi, että kenen tahansa on helppo aloittaa sen rukoileminen. Se ei vaadi valmisteluja, tiettyä aikaa tai paikkaa, eikä tietoa teologiasta. Kuitenkin se on on osa kirkon syvällisintä kontemplaatioperinnettä.

- Jatkuvan rukouksen sisäistäminen ja ymmärtäminen voi kyllä vaatia vuosien harjoituksen, Kallistos Ware myhäilee.

Rukouksen sisäistänyt ihminen ei ole se, joka puhuu, vaan se joka kuuntelee Jumalaa ja on täten avoin Toisen läsnäololle."

(Janne Villa)

"Kallistos Ware painottaa, että rukouksen elämänmuoto on mahdollinen avoin ja kaikille. Ei vain hengenelämän eksperteille.

Vaikka rukoilija vetäytyy välillä pois maailman humusta hiljaisuuteen, päämääränä on oppia näkemään uusin silmin Jumalan luomakunnan valtava arvo.

- Rukous kirkastaa suhteen ympäröivään aineelliseen maailmaan muuttaen kaiken ikään kuin läpikuultavaksi, Jumalan läsnäolon sakramentiksi. Ihminen alkaa nähdä kaiken ympärillään ihastuttavana: puut, linnut, maan, ilman, valon ja toiset ihmiset.... Kaikkia julistaa Jumalan kunniaa ja todistaa hänen rakkaudestaan.

- Sisäisen hiljaisuuden rukous ei hylkää vaan syleilee maailmaa. Rukoilija eristäytyy toisista ihmisistä vain palatakseen takaisin niiden luo, tällä kertaa olennaiset tarpeensa turhista erottaneena.

- Rukoilija löytää syvemmän yhteyden toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Hän osaa arvostaa jokaista asiaa ja ihmistä enemmän kuin pelkkien aistinautintojen rakastaja tai materialisti, sillä hän näkee Jumalan olevan läsnä jokaisessa ihmisessä, kaikkialla."

(Janne Villa)

Valoon istutetut

Hilkka Olkinuora:

Valo on

(Kirjapaja 2010)

 "Mitenköhän monesti olen kuullut ihmistä verrattavan puuhun. Luonnollistahan se onkin.

Samalla tavalla juurrumme, kasvamme ja lahoamme, niin lehmukset kuin luumupuut.

Raamatun ohje ihmiselle on ensi lukemalta aika karu. Hedelmistään puu tunnetaan.

Jos puu ei kanna hedelmää, se hakataan polttopuuksi.

Kukoista tai kuole. Pärjää ja onnistu.

Voita kilpailu kasvupaikasta,
varjosta naapuripuu hengiltä,
ole tuottava, tuottavin."

"Ajatus on todellisuudessa tarkoitettu aivan päinvastaiseksi: antaudu olemiseen ja vuorovaikutukseen.

Hedelmiä syntyy vain kun uskallat seistä tuulessa,
kun avaat kukintosi,
kun kaivat juuresi sitkeästi maahan,
kun suostut kantamaan hedelmien painon,
kun otat vastaan veden ja valon.

Sillä valoon sinut on alunperin istutettu."

(Hilkka Olkinuora)

Pyhän huoneen päivä

Owe Wikström:

Vasta rakkaus antaa merkityksen

(Kirjapaja 2011)

"Kuten monet muutkin, pidän hiljaisuudesta.

Vetäydyn sisäiseen kammiooni, suojaan jotakin haurasta mutta elintärkeää salaista huonetta, joka on vain minun ja jota muut eivät voi jakaa.

On tärkeää etsiytyä toisinaan aktiivisesti omiin oloihin. Ei eristäytymään, vaan löytämään ja ylläpitämään itsekunnioitusta.

Meidän tulisi odottaa tapaamistamme oman itsemme kanssa - usein unohdetun ystävän.

Syvään hiljaisuuteen kätkeytyy hiljainen puhuttelu: salakieli. Juuri näitä tuskin havaittavia muistuksia emme koskaan huomaa, jollemme toisinaan laske lehteä käsistämme tai jätä lukematta kirjaa tai sulje televisiota.

Pyhään huoneeseen, sisäiseen kammioomme, liittyvät hengelliset neuvot ovat yksinkertaisia. Unohda puhelinvastaaja, tekstiviestit, facebook ja sähköposti ja istu kerrankin aivan hiljaa.

Mene kirkkoon, istu puistonpenkille, lähde ulos kävelemään.

Hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä on lepo, tarpeellinen lepo, mutta koet siinä myös salaperäisen janon, piilevän kaipauksen.

Sen kokeminen on paluumatkan ensimmäinen askel - matka kohti omaa itseäsi ja elämän keskusta."

(Owe Wikström)

Kristus on ylösnoussut!

Ristintiellä

Anna-Maija Raittila:

"Ristin tien äärellä"

(Kirjapaja 2011)

"Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämän lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luukas 2:34-35)


"Jeesus kohtaa äitinsä ristintiellä.Heidän kärsimyksensä on yhteinen.

Miekka on jo monta kertaa lävistänyt Marian sydämen. Ehkä hän on muistanut vanhan Simeonin sanoja erityisesti silloin, kun Jeesus 30 vuotta täytettyään erkani äidistä ja kotiperheestä ja lähti pois, lakkasi puhuttelemasta häntä äidiksi eikä ollut tietävinään, kun Maria toisten lastensa kanssa yritti tulla hakemaan esikoistaan hullun retkiltä kotiin. Puhdas, ihana poika oli lyöttätynyt syntisten seuraan, niin juorut kertoivat, alkanut tuntea yhä rajumpaa vetoa laitapuolen ihmisiin, arvostellut ankarasti hengellisiä johtajia...

Mutta kipeimpienkin viiltojen aikaan Maria-äidin sydämessä lepatti Betlehemin tallin valo. Hänessä pysyi tallella kaikki, mitä hän alusta saakka oli kätkenyt sydämeensä ja tutkistellut, vaikkei hän tuota kaikkea ollut koskaan päässyt ymmärtämään. "Minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."

Tässä perusluottamuksessa, jota Jeesus-lapsi oli imenyt itseensä suoraan äidin sydämestä, oli pohjana Taivaallisen Isän uskollisuus. Se oli ohjannut Mariaa jokaisesta kivun ja hämmennyksen vaiheesta takaisin lepoon. "Tapahtukoon minulle...."

Ja nyt he kohtaavat toisensa ristintiellä, äiti ja poika. Äiti saa olla niin neuvoton kuin on. Hän on vain lähellä rakkaintaan, niin kuin Jeesus on lähellä häntä. He molemmat ovat Isän salatun pelastussuunnitelma täydellisessä suojassa.

Maria lähestyy uutta kutsumustaan. Hänen kaikki vaiheensa Herran äitinä ovat valmistaneet häntä uuteen äitiyteen: hänen on määrä tulla kuvaksi kirkosta, ristillä kuolevan Kristuksen seurakunnasta - äidinhelmasta, jossa on tilaa olla avuton lapsi, Jumalan lapsi.

Ehkö Marian esikuva ole tänään, omana aikanamme, tapeen kipeämmin kuin milloinkaan ennen? Kovat arvot temmeltävät, ylemmyyden ja kilpailun viettelys hämmentää niitäkin naisia, jotka aavistavat oikean tien, Marian sydämen tien.

Meidän on rukoilta koko maailman naisten puolesta: että jokainen löytäisi Marian omassa elämässään, eri vaiheissaan, erilaisissa tehtävissään: että löytäisimme Marian kuuliaisuuden, että meissä kasvaisi halu olla vaatimattomasti läsnä, auttaa toisia olemaan heitä lähellä, kuunnellen ja tilaa antaen."

(Anna-Maija Raittila)

"Maria, Herran äiti ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen, ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen.

Maria, Herran äiti, vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija maan päälle tullut on.


Maria, Herran äiti, jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin, kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi ja ristiinnaulittiin.

Maria, Herran äiti, uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin vain lupauksen sana,
vain armon kantamana hän kulki eteenpäin.

Ja niin kuin Herran äiti myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi. Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi."

(Anna-Maija Raittila)

Hiljaisen viikon rukouksia

Hiljaisen viikon rukouksia

(> täältä >)

"Palmusunnuntaina

seuraan Sinua, 

aasilla ratsastava kuningas.

Jeesus, tervetuloa

kotiini ja sydämeeni."

"Malkamaanantaina olen 

kanssasi Getsemanessa.

Rukoilen apua ahdistuksessani.

Tapahtukoon Sinun tahtosi!"

"Tikkutiistaina mieleni 

valtaavat väärät syytökset,

joilta en voi puolustautua.

Olethan vierelläni 

vihollisteni edessä."

"Kellokeskiviikkona 

pesen käteni ja pakenen 

vastuuta kuten Pilatus.

Pois se minusta!

Anna anteeksi heikkouteni."

"Kiirastorstaina liityn

viimeisen illan aterialle.

Mikä ilo nauttia ruuasta, 

juomasta, seurasta!

Kiitän siitä tänään,

ja aina ehtoollisella."

"Pitkänä perjantaina 

katson ristiä.

Ristin juurella huudan kanssasi:

Jumalani, Jumalani,

miksi minut hylkäsit!"

"Lankalauantaina on aivan hiljaista.

Risti on tyhjä.

Sinä pyhitit haudan lepopaikaksi.

Herra, armahda minua."

Vaella Pääsiäiseen

(> täällä <)

Muutoksen aika

"Uusi ei synny vain uudesta,

vaan myös vanhan näkemisestä

uudessa valossa."

(Sören Kierkegaard)

Vielä on toivoa

 Eero Huovinen:
"Avoin taivas"
(WSOY 2008)

"Vanhan testamentin profeetta Jeremia antaa synkän tilannearvion omasta ajastaan:

"Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin - vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä. Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti." (Jer 3:14-15.)

Onko meillä aihetta näin pessimistiseen arvioon oman aikamme ja oman kirkkomme tilasta?

Ainakin julkisuudessa väitetään, että tyytymättömyys kirkon tilaan tuntuu kasvavan.

Kriisitilanteessa ihmisellä on kiusaus reagoida kahdella eri tavalla, joko masentua tai syyttää muita.

Jos asiat eivät mene toivotulla tavalla, apeus ja alakuloisuus voivat olla lähellä.

Taitaa olla yleistymässä tapa, että syy kirkon huonosta tilasta siirretään niihin kirkon jäseniin ja piireihin, jotka ajattelevat toisella tavalla kuin minä tai me.

Kiusaus tehdä parannusta naapurin synneistä on koko ajan läsnä.

Miten usein itse kukin lankeamme ajattelemaan, että asiat olisivat paremmalla tolalla, jos vain muut ja nuo toiset parantaisivat tapansa ja noudattaisivat sitä, mitä minä pidän oikeana." (EH)

"Avoin ja kriittinen keskustelu on sekä tarpeen että välttämätöntä. Miten osaisimme antaa keskinäiselle vuoropuhelulle riittävän ison ja toisia kunnioittavan tilan?

Miten osaisimme muistaa sen, että kun puhumme toisista ihmisistä ja kristityistä, puhumme yhden ja saman Kristus-ruumiin jäsenistä, siis aivan kuin oman ruumiimme jäsenistä?

Ehkä tarvitsisimme kirkossakin vähän enemmän tahtoa pysyä yhdessä, vähän enemmän taitoa kuunnella toisiamme, vähän enemmän sen muistamista, mikä meille lopulta on yhteistä, vähän enemmän sen ajattelemista, mitä varten me kirkkona lopulta olemme olemassa." (EH)

"Merkillistä profeetta Jeremian sanoissa on se syvä optimismi, jolla hän huonosti toimineelle kansalle puhuu.

Jeremian optimismi perustuu siihen, että hän tietää, millainen Jumala hänen kansallaan on.

Pessimistin ja optimistin todellinen ero on siinä, mihin he katsovat. 

Pessimisti katsoo ihmisiin ja siihen kaikkeen outoon, mitä me olemme saaneet aikaiseksi.

Optimisti kääntää katseensa Jumalaan ja siihen hyvään, mitä hän on saanut ja saa aikaiseksi.

Ehkäpä kirkollakin voi olla toivoa, varsinkin jos maltamme kuunnella optimistisen profeetan lupauksia."
 

(Eero Huovinen)

"Minun ajatukseni ovat rauhan
eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon."
(Jer 29:11)

Kirkko on tulisija

Gunnel Vallquist /

Peter Halldorfin kirjassa 

"Koskematon maa"

(Karas-Sana 1995)

" Kristus on tullut sytyttämään tulen,

sen tulen, joka on rakkaus.

Rakkaus asuu meissä,
sillä me olemme Pyhän Hengen temppeli.

Olla kristitty: antautua kulutettavaksi, 

tulla polttopuuksi.

Kirkko on tulisija.

Muuta merkitystä sillä ei ole.

Kirkko voi sytyttää maailman vain, 

jos me - sen jäsenet - olemme polttopuita.

Jos maailma ei pala,

se merkitsee, että me olemme

raskaita, kovia, jäisiä.

Herra, anna minun palaa.

Anna tulen tarttua minuun

ja minusta toisiin."

(Gunnel Vallquist)

Ilman rakkautta ei ole paastoa

 

Munkki Serafim:

"Tie ylösnousemukseen

- Suuren paaston ja pääsiäisen

sanoma"

(Kirjapaja 2006)

"Jumalallinen elämä on rakkautta. Ilman rakkautta ei ole paastoakaan. Tämä on ollut kirkon usko alusta alkaen. Riivaajatkin kykenevät olemaan syömättä ja juomatta, mutta rakkautta ne kammoavat ja nöyryyttä pakenevat.

 

 

Jos vertaamme suurta paastoa teatteriin, niin ruumiin paasto muodostaa pelkät kulissit näytelmälle, jonka käsikirjoituksena on rakkaus, ohjaajana nöyryys ja pääosan esittäjänä rukous. Basileios Suuri joutui toteamaan eräälle seurakuntalaiselleen: "Sinä et syö lihaa, mutta nielet veljesi elävältä."

(Munkki Serafim)

"Jos paastoaja halveksii lähimmäistään ja pitää itseään arvokkaampana, hänen paastonsa edustaa juuri sellaista uskonnollisuutta, jota vastaan Jeesus puhui koko julkisen toimintansa ajan.

Paastoreseptien tarkkailun sijasta onkin huolehdittava ennen muuta siitä, että korvat paastoavat pahantahtoisten juorujen kuuntelemisesta, suu niiden levittämisestä, silmät himoja ruokkivien asioiden katselemisesta, jalat väärään suuntaan vievistä askelista.

Se, mitä minä olen, ei ole irrotettavissa siitä, miten minä olen suhteessa toisiin.

Miksi näin syvimmiltään on? Eikö uskonto voisi olla vain jonkinlainen mietiskelytekniikka yksilön valaisemiseksi ilman että siihen sisältyisi sosiaalista vastuuta?

Josef Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI on todennut: "Jos olisi vain Jumala ja joukko yksilöitä, kristinusko olisi tarpeeton." Jumala ja yksilö voivat näet olla suhteessa keskenään, eikä siihen sinänsä tarvita uskontoa.

Kristinuskon tarvitaan eräästä toisesta syystä, jonka Ratzinger muotoilee kärkevästi: "Sellaista asiaa kuin ´pelkkä yksilö´ ei ole olemassakaan."

(Munkki Serafim)

"Kristinusko ei ole vain yksilön ja Jumalan välisen suhteen abstraktio. Kirkko ei ole vain joukko jumalasuhteella varustettuja irrallisia yksilöitä. Kristinusko on yhteisöllisyyttä, elämää kirkkoyhteisössä. Tämä ei tarkoita vain ihmisten tapaamista ja sosiaalista vuorovaikutusta, vaan elämä itsessään on yhteistä.

Kirkon keskustelukerhot ja kahvihetket eivät luo yhteyttä kristittyjen välille vaan ainoastaan realisoivat sen yhteyden, joka Jumalan perheessä on jo olemassa.Tuon yhteyden syvin ulottuvuus muodostuu sakramentaalisessa elämässä, erityisesti pyhässä ehtoollisessa, joka yhdistää meidät Kristukseen ja Kristuksessa toisiimme.

Hengellinen elämä itsessään ylittää yksilön. Hengellinen elämä on yhteistä elämää, joka virtaa syvällä sisällämme. Kirkko on monessakin mielessä paljon enemmän kuin jäsentensä summa. Kristittynä oleminen on yhteisössä olemista, ja tämä yhteisö ylittää ajan ja paikan rajat. Kirkko on kaikkien kaikkialla olevien, menneiden ja nykyisten kilvoittelijoiden avointa yhteenkuuluvuutta ja salaista yhteyttä.

Siksi kirkko on mystisesti Kristuksen ruumis."

(Munkki Serafim)

"Ilman rakkautta ei voi olla uskontoakaan. Kristinusko on syvimmiltään rakkautta, ja rakkautta ei voi olla yksin. Rakkautta ei voi myöskään rajata, sillä rakkauden olemukseen ei kuulu poissulkeminen, ja siksi hengellisen rakkauden  yhteys ei voi jäädä pelkästään yksilön ja Jumalan väliseksi.

Jumala tahtoo meidän olevan itsenäisiä, mutta ei erillisiä. Kristuksen rakkaus on alentuvaa ja kärsivää rakkautta maailman uudistumiseksi. Hän tuli maailmaan ollakseen olemassa toisia varten, ja niin myös kristittynä oleminen merkitsee olemista toisia varten. Tämä kaikki on sitä sanomaa, jonka kirkko tahtoo jakaa ennen yhteisen suuren paastomme alkamista."

(Munkki Serafim)

Paasto kutsuu uskon lähteille

Paastoon valmistautuminen alkaa jo yksitoista viikkoa ennen pääsiäistä. Ortodoksit aloittavat suuren paaston laskiaissunnuntaina 6.3-11 ja luterilaiset tuhkakeskiviikkona 9.3-11. Paasto päättyy pääsiäisyönä 23.4.

"Paaston aika voi olla meillekin kertauskurssi uskon lähteille. Paaston aikana on mahdollisuus arvioida omaa elämäänsä ja asettaa asiat uuteen arvojärjestykseen. Paasto ei ole itsetarkoitus, vaan keino hiljentymiseen ja itsensä rakentamiseksi, tie ja väline pääsiäisen ilon saavuttamiseen ja kokemiseen. Tärkeintä paastossa on hiljentyminen ja oman elämänsä sisällön ja suunnan tarkastelu. Tärkeää on tutkistella omaa sisimpäänsä, ihmissuhteitaan ja suhdettansa Jumalaan."

(lähde: Suomen Ortodoksinen kirkko)

Lisää tietoa paastosta löydät > täältä< ja > täältä <

Sakari Lehmuskallio (toim.)

"Seitsemän vapaata viikkoa

- mahdollisuus paastoajaksi"

(1988)

"Olemme riippuvaisia tietystä televio-ohjelmasta, vaatteista, makupalasta, toisten mielipiteistä tai mistä tahansa elämän pienistä asiasta, joka sitoo. Haluaisimme irrottautua kahlitsevista asioista, mutta tunnemme ettei meiltä löydy voimia muutokseen. Monen vaikean asian kanssa tarvitsemme toisia tueksemme. Tarvitsemme yhdessä kilvoittelua, Jumalan edessä pysyttelyä,  hiljaista rukousta.

"Seitsemän vapaata viikkoa" ei merkitse vain paastoamista lihasta tai kahvista, se voi olla mikä tahansa asia, jonka kanssa haluan tehdä rajanvetoa elämässäni. Jos ajankäytön jäsentäminen tuottaa minulle sekaannusta, voisinko sitoutua paaston aikana sen jäsentämiseen. Kenties haluan käydä jumalanpalveluksessa säännöllisesti, mutta en ole pystynyt pitämään siitä kiinni.

Voisinko seitsemän viikon ajan etsiytyä jumalanpalveluksen lähteille? Se elvyttäisi elämääni hengellisesti ja henkisesti."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paasto ei ole pakkoa, säännön noudattamista, mukautumista, vaan uskaltautumista itsensä ja maailman tutkisteluun, uusien kokemusten äärelle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä.

Paastosta huolimatta syöty lihanpala ja juotu lasillinen viiniä eivät kumoa paaston perusajatusta, vaan pikemminkin väärän kytkennän määräyksiin ja sidonnaisuuksiin. Epärehellisyys itseä kohtaan tulee paaston rikkoutumisessa ehkä myös paljastetuksi.

Paaston johdantokysymyksenä voisi olla: Mikä on meille hyväksi?

"Sillä kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi." (1Kor 10:23)

Kokemus sanoo, ettemme useinkaan tiedä, mikä on meille hyväksi ja että teemme sitä mitä itse asiassa vihaamme. Siksi myös paasto on itsensähallitsemisen harjoitusta, omien ja yhteisön asettamien pakkojen alta vapautumista. Paastonaika on varattu konkreettiselle uskonharjoitukselle, jossa pyhälle ja parantumiselle on varattu tilaa. Tarvitaan erikseeen otettua aikaa, jotta voisimme käydä vaikean tehtävän eteen: muuttaa itseämme tai suostua muutettavana olemiseen."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paaston fyysiseen puoleen liittyy myös laajempi näkökulma: luonnonvaroja tuhlailevasta elämäntavasta luopuminen ja yksinkertaisen perustarpeet tyydyttävän elämäntavan löytyminen.

Psykologinen merkitys paastolle löytyy, kun paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittumisen ja mielen hiljentämisen kautta. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa paineista elämäntapaa.Tätä kautta paastolla on merkitystä ihmisen henkisen terveyden kannalta.

Hengellisestä näkökulmasta katsoen paasto merkitsee hiljentymistä Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely paaston elementteinä auttavat ihmistä kuulemaan sisäistä ääntään ja herkistämään omantuntonsa toiminta.

Paasto on ymmärretty väärin, jos "sinä et saa"-lauseet nousevat keskeisiksi. Kieltojen sijaan uusien kyllä-lausahduksien tulisi nousta esille. Paastossa ei ole kysymys siitä, että harjoitetaan askeesia tai luovutaan vanhasta, vaan rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Paastossa ei ole kysymys annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymysten ja ongelmien edessä seisomisesta.

On kysymys siitä, että parantumiselle ja totuudelle annetaan mahdollisuus. Kuullaan omia ääniä ja omia rukouksia. Paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä, joka vie toivottuun suuntaan."

(Sakari Lehmuskallio)

Läpi väsymyskuilujen

Ylva Eggehorn:

"Etsin, kaipaan, kyselen

- Tiellä aikuiseen uskoon"

(Kirjapaja 2003)

"Elämässäni on ollut aikoja, jolloin minulle on ollut runsaasti aikaa hiljaisuuteen Jumalan edessä. 

Olen tarttunut noihin hetkiin ja harjoittanut hiljaisuutta. Sitten toisenlaisia aikoja - pikkulasten, työtehtävien, ongelmaihmisten ja hellittämättömän perusväsymyksen aikoja.

Aktiivi-ikäisenä naisena eläminen merkitsee meidän yhteiskunnassamme sitä, että tulee yhtenään keskeytetyksi. Sitä, ettei koskaan saa aikaa yhteyteen sisimpänsä kanssa. Joskus ihmettelee, palaavatko pitkät kosketuksen hetket milloinkaan takaisin. Onko ylipäätään itse enää olemassa.

Silloin olen kerran vuodessa matkustanut pois 3-5 päivän pituiseen retriittiin. Olen tehnyt viisaasti ja hyvissä ajoin suunnitelmat, jotta en joutuisi ruikuttamaan ja alistumaan, kun siitä ei taaskaan tullut mitään. Kukaan toinen ei nimittäin tule passittamaan aikuista ihmistä jonnekin lepäämään. Siitä täytyy ottaa itse vastuu, ja siihen on ihmisellä oikeus."

(Ylva Eggehorn)

"Ensimmäiset päivät ja yöt retriitissä ovat usein pelkkää kärsimystä. On vaikea pysytellä päivisin valveilla. Painajaisunia ja särkyä kaikissa jäsenissä öisin. Mutta siltikin... ajattele, jos jaksaisi järjestää itsensä retriittiin useammin kuin kerran vuodessa.

Ajattele, jos naiset jaksaisivat tukea toisiaan taistelussa omasta ajasta. Inspiroida myös miehiä uskaltamaan. Rakentamaan yhteysliikkeitä, joissa sovittaisiin yhdessä lastenvahdeista ja muista ongelmista, jotta kaikki järjestyisi.

* * *

Jollakin ihmeellisellä tavalla sitä jaksaa jopa läpi syvimpienkin väsymyskuilujen.

Sitten eräänä päivänä puheenvuoron pyytää männynoksa, joka liikkuu tuulen mukana, kun olen matkalla kauppaan. - Tässä minä olen, katso minua! Puut alkavat puhutella minua oltuaan pitkän aikaa vain vihreä kulissi. Ihmisten kasvot eivät ole enää pelkkiä vaaleita läiskiä, joita kohti minun on hymyiltävä. Ne ovat jälleen kolmiulotteisia.

Minä jaksan tuntea osallisuutta ihmisten huoliin ilman, että uppoan itse niihin. Turtunut henkeni alkaa jälleen rukouksessa varovasti liikahdella. Mahla on noussut minuun jostakin syvältä, salaisesta lähteestä, joka ulottuu Kristukseen asti."

(Ylva Eggehorn)

" Silloin havaitsen, että kaikki se onkin jäljellä, mikä kerran näytti ikään kuin tulleen otetuksi minulta pois. Hän on turvakätkö, ikiaikain Jumala, ja täällä alhaalla hän levittää ikuisia käsivarsiaan. Miten syvälle vajoankaan, en silti koskaan putoa pois hänen sylistään. Elämäni lepää jonkin varassa, mikä on paljon suurempaa kuin minä olen.

Mietiskely merkitsee minulle sitä, että kerta toisensa jälkeen astun tähän yhteyteen, joka on yhteyttä Suuren Elämän kanssa. Tuo yhteys on Suurta Keskustelua Isän, Pojan ja Hengen välillä eikä se olekaan tauonnut vain siksi, että minä olen ollut vaiti muutamien iäisyysekuntien ajan. Se merkitsee, että vapaudun oma pienen minäni, pienen ruumiini ja rajatun historiani vankeudesta.

Silloin Hänen Kasvonsa loistavat minua kohti niin kuin maa viheriöitsee auringonpaisteen hohteessa sateen jälkeen. Ja sisälläni on jossakin talvehtinut ääni, joka vastaa: Kristus, rakastan sinua."

(Ylva Eggehorn)

Koko maan kattavan retriittikalenterin
löydät Hiljaisuuden Ystävien sivulta,
jonne pääset > tästä <

Niin kauan kuin vielä jaksan etsiä

"Herra, minun Jumalani,

minun ainoani,

kuule minua niin kauan 

kuin jaksan vielä etsiä sinua.

Anna minulle voimaa etsiä,

sinä, joka sallit löytää itsesi 

yhä uudestaan ja

yhä uudella tavalla.

Seison edessäsi tietäen

ja tietämättä.

Missä ikinä avaudut,

ota minut vastaan, 

kun tulen sisälle.

Missä ikinä sulkeudut,

siellä avaa, kun kolkutan.

Sinua tahdo ajatella,

sinut tahdon tuntea,

sinua tahdon rakastaa.

Anna muistikuvan, tiedon 

ja rakkauden kasvaa minussa,

kunnes muutat minut

ja annat minulle iankaikkisen elämän."

(Augustinus)