hiljaista elämää

Rukouksessa on toivo

2012-02-07T18:37:00.000+02:00

Marjaana Kanerva:

"Kasvojesi valoon-

mietteitä ja rukouksia vuoden varrelle"

(Kirjapaja 2009)

"Jossakin vaiheessa kävi niin, että elämäni perusta tuntui horjuvan samaan aikaan monilla tärkeillä alueilla. Terveyden, talouden ja ihmissuhteiden rakoillessa yhtäaikaisesti aloin liukua sielun hämärään, jota oli vaikea pitää loitolla. Vaikka olin tiennyt, että vastoinkäymiset voivat kohdata kenet hyvänsä, en oikeastaan ollut uskonut, että niin voisi tapahtua minullekin.

Ongelmat olivat senlaatuisia, että luonteelleni ominainen hihojen kääriminen ja asoiden reilaan paneminen ei tullut kysymykseenkään. Täytyi suostua ottamaan vastaan mitä tuleman piti. Piti nöyrtyä avuttomuuteen ja voimattomuuteen. Epävarmuuteen, kipuun ja pelkoon. Ja odottamiseen."

(Marjaana Kanerva)

"Oli vaikea löytää apua ahdistukseen, hankala syödä ja mahdoton nukkua. En halunnut puhua asioistani niiden ollessa akuutteja. Niinpä kohensin ryhtiä töihin mennessäni ja onnittelin itseäni selvitessäni työpäivästä murenematta.

En tuolloin saanut tukea jumalanpalveluksistakaan, koska en kyennyt menemään kirkkoon itsemättä valtoimenaan. Sama tapahtui, kun yritin kuunnella lohdutuksekseni musiikkia - elämäni yhtä suurta intohimia. Se, mitä minulle jäi, oli kuitenkinn rukous.

Rukous suorastaan pulppusi minusta. Käännyin Jumalan puoleen ensimmäiseksi aamulla,viimeiseksi illalla. Kävellessäni ja kotiaskareita tehdessäni rukoilin. Yöllä valvoessa rukoilin. Rukoilin omin sanoin ja valmiin rukouksin, rukoilin hiljaa ja ääneen. Luultavasti ymmärsin paremmin kuin milloinkaan ennen, mikä sisältö on kristittyjen perusrukouksella "Herra, armahda".

(Marjaana Kanerva)

"Oma rukoukseni auttoi minua pitkään. Ehkä voi jopa sanoa, että se piti minua koossa. Kun tuntui, että en oikein jaksa hengittää, koin, että Jumala hengitti rukouksessa minussa. Joskus sain levähtää, joskus tunsin ihmeellistä lohtua kaikkien vaikeuksienkin keskellä.

Mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että oli vaiheita, jolloin olin antaa periksi. Tuntui, että kaikki, rukoukseni mukaan lukien, on turhaa - elämä onkin vain suurta vahingoniloista farssia ja minä itse siinä suurimman pellen roolissa.

Vaikeimpina aikoina lähelläni oli kuitenkin ihmisiä, jotka rukoilivat puolestani. Jotkust heistä myös kertoivat sen minulle. Kuulin, että minut oli kannettu laajemminkin esirukouksen piiriin. Tieto siitä merkitsi minulle tavattoman paljon.

Niin kuin usein elämässä, vähitellen hämärä alkoi väistyä. Jostakin virtasi hitaasti ja melkein huomaamattomasti uutta voimaa."

(Marjaana Kanerva)

"Rukous on aina ollut minulle tärkeää, mutta nykyisin se on entistäkin tärkeämpää. Se on rakasta sen vuoksi, mitä se on minulle antanut; miten se on kantanut ja lohduttanut minua, avannut uusia näköaloja ja muistuttanut siitä, mikä viime kädessä on merkityksellistä.

Rukous on arvokasta myös, koska se on osoittanut minulle, kuinka Jumalan rakkaus tavoittaa minut puolestani rukoilevien ja minulle hyvää tahtovien ihmisten kautta. Tiedän ja tunnen, kuinka rukouksessa saan jättäytyä Jumalan käsivarsille. Saan levätä hänessä, eheytyä ja uudistua hänessä ja hengittää hänessä. Joka päivä minuun virtailee hiljaa uutta uskoa, toivoa ja rakkautta."

(Marjaana Kanerva)

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,

sinua kannattavat ikuiset käsivarret."

(5Moos 33:27)

Äänettömyys Jumalan edessä

2012-02-03T19:26:00.000+02:00

Peter Halldorf:

"Koskematon maa -

nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"

(Karas-Sana 1993)

"Hiljaisuus ja äänettömyys Jumalan kasvojen edessä on välttämätöntä, elimmepä missä rukoustraditiossa tahansa. Se on "rukouksen äiti", sisäisen elämän pohjapiirros. Se auttaa minua huomaamaan, että kaiken rukouksen perusta on lepo eikä taistelu. Hiljaisuudessa meille selviää, että todellinen rukous on se tila, missä ihmisen suorituspaine on pienimmillään. Sen pohjalle voi sitten rakentaa niiden rukousten avulla, joita toiset ovat rukoilleet tai joita itse spontaanisti muotoilemme.

Tai voimme vain olla vaiti, äänettömyydessä, tietäen, että se on yhtä suuressa määrin rukousta kuin rukouksen pukeminen tietoisesti sanoiksi. Rukous ei ala vasta silloin, kun avaamme suumme. Meidän ei tarvitse äänekkäillä rukouksillamme manata Jumalaa luoksemme; rukous on sitä, että pysymme sen Jumalan lähellä ja ulottuvilla, joka on aina elämässämme läsnä. Vasta silloin, kun molemmat ovat tavattavissa, todellinen ja syvempi kohtaaminen voi tapahtua."

(Peter Halldorf)

"Päivittäinen henkilökohtainen hartaus on luultavasti se alue, jolla nykypäivän kristinuskon kriisi on pahimmillaan. Tämä koskee paljolti myös niitä, joiden tulisi olla hengellisiä oppaita: pappeja ja saarnaajia. Almanakkamme ovat niin täynnä, että kätketty elämä Jumalassa saa jatkuvasti pokkuroida virallisille tehtävillemme; tämä näkyy ehkä siitäkin tosiasiasta, että meidän kristittyjen johtajien on paljon helpompi lähteä kursseille ja konferensseihin kuin retriitteihin tai kokouksiin, joissa kaikki muu saa väistyä ja seurustelu Jumalan kanssa tulla pääsiasiaksi.

Ja tässä - ei meidän saarnoissamme eikä uskonkappaleissamme - paljastuu todellinen näkemyksemme julkisen ja salaisen suhteesta. Luostarielämä rakentuu yksinkertaisen, mutta tästä päivästä täysin kadonneen ymmärryksen varaan: mitä enemmän suuntaudumme Jumalaan, sitä enemmän vaikutamme tähän maailmaan. Kirkon ajatuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syytä on pikemminkin etsittävä hengellisen voiman puutteesta."

(Peter Halldorf)

"Miten sitten voisimme auttaa henkilökohtaiseen hartauselämäänsä pettyneitä kristittyjä? Kaikki epäonnistumisethan saavat meidät lukkiutumaan heti, kun asia tulee puheeksi. Muistutus siitä, että minun "pitäisi", huonontaa vain entuudestaankin kiusaantunutta omatuntoa. Niskaamme alkaa hengittää eräänlainen yhdestoista käsky: "Sinun on pidettävä henkilökohtainen hartaus joka päivä....." Ja vaarana on, että luomme lisää malleja ja kaavoja, joiden seurauksena on vain oikosulku.

Hiljaisesta rukouksesta voi tulla tie sellaisen jumalayhteyden uuteen löytämiseen, johon ei liity suorituspaineita, vaatimuksia tai odotuksia. Oleellista ei ole menetelmä, oleellista on löytää hiljaiselle rukoukselle tilaa.

Se voi tapahtua lukemattomin eri tavoin. Aikaisin aamulla, joskus päivän mittaan tai myöhään illalla. Kävelyllä, keittiön pöydän ääressä tai kotona paikassa, jonka erotan "rukousnurkkaukseksi". Kun Jeesus kehottaa meitä menemään sisälle huoneeseen rukoilemaan, hän käyttää kuvakieltä. "Huone" on kuva häiriöttömästä paikasta, jossa voin olla elämässäni aina läsnäolevan Jumalan tavattavissa."

(Peter Halldorf)

"Olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Kaikki eivät elä samanlaisissa olosuhteissa. Kuljemme erilaisten vaiheiden ja ajanjaksojen läpi elämässämme. Lujuus ei tarkoita lukkiutumista tiettyyn muottiin, jonka emme voi kuvitellakaan muuttuvan. Elämän vaiheiden vaihtelu vaatii avoimuutta ja joustavuutta.

Löydä se henkilökohtaisen hartauden muoto, joka sopii juuri sinulle, ja yritä sitten pitää siitä kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Aloita yksinkertaisesti, ei liian kunnianhimosesti eikä suurimuotoisesti. On paljon parempi harjaantua uskollisuuteen ja luotettavuuteen vähässä kuin laatia rukous-ja raamatunlukuohjelmia, jotka ensimmäisen innostuksen kuoltua tuntuvat vain kuristavan hengellistä elämääni kurkusta."

(Peter Halldorf)

"Menen sisälle huoneeseeni

ja suljen oven.

Vain minä ja sinä, Jumala,

ja hiljaisuus.

Maan ja taivaan

sydämenlyönnit

painautuvat toisiinsa."

(Niilo Rauhala)

Tulla minäksi

2012-02-01T19:30:00.000+02:00

Tommy Hellsten:

"Ajan takaa -

kauemmas katsomisen taidosta"

(Kirjapaja 2011)

"Kirkkoisä Augustinus on sanonut, että Jumala, joka on sisällämme, ei ole minä mutta on enemmän kuin minä itse. Jeesus sanoo, että Jumala on meidän sisällämme tai, toisen käännöksen mukaan, meidän keskellämme. Nämä ovat kiehtovia lauseita.

Jos sisälläni on Jumala, joka on eri kuin minä mutta joka on enemmän kuin minä itse, silloin siitä seuraa, että todellinen minuuteni on sekä syvällä sisälläni että jotenkin Jumalan suunnassa. Jos tämä on totta, siitä puolestaan voi ajatella seuraavan, että voin saada yhteyden Jumalaan menemällä syvälle itseeni. Miten tällaiseen tulisi suhtautua?

Joko se on uskonnollista sanahelinää vailla todellisuuspohjaa tai sitten mysteereistä kaikkein kiehtovin. Jos kyse on pelkästä sanahelinästä, asiaan ei kannata uhrata aikaa. Mutta jos asiassa on jotain perää, siihen tulee suhtautua kuin maailman tärkeimpään asiaan."

(Tommy Hellsten)

""Oli aika, jolloin koin suurta ahdistusta. Olin kasvanut alkoholistikodissa ja kannoin nimetöntä ja kasvotonta tuskaa ja kipua sisälläni. Se johti minut uskonnolliseen etsintään. Minusta tuli uskovainen ja olin sitä tosissani. Mutta kun sisälläni oli niin paljon selvittämätöntä, uskonkokemus vähitellen suli pois ja minusta tuli jälleen "maailman lapsi".

Kuvittelin, että koska olin hylännyt Jumalan, Jumala myös hylkäsi minut. Pettymykseni oli syvä ja minusta tuli vähitellen kyynikko ja agnostikko. Aloin pitää kristinuskoa heppoisena maailmanselityksenä ja psykologisesti naiivina ajatusrakennelmana. Mutta hätäni oli kuitenkin suuri, eikä jättänyt minua rauhaan. Lähdin opiskelemaan teologiaa ja motiivinani oli hankkia tieteelliset välineet kristinuskon onttouden osoittamiseksi. Mutta kaiken kyynisyyteni alla eli yhä myös isoäidin iloisen ja terveen hengellisyyden vaikutus, eräänlainen lapsenusko."

(Tommy Hellsten)

"Vaikka kuvittelin, että Jumala oli minut hylännyt, niin ei ollut tapahtunut. Jumala oli suuressa viisaudessaan potkaissut minut pois sylistään ja sanonut, että ei poika, ei se näin yksinkertaista ole. Et sinä itseäsi pääse pakoon. Lähde tutustumaan itseesi ja kaikkeen siihen mitä kannat sisälläsi. Sitten hän lähetti minut matkaan ja minä lähdin.

Aloitin pitkän matkan omaan sisimpääni, kaikkeen siihen tuskaan ja kipuun, jota olin yrittänyt paeta. Lähdin paitsi matkalle minuuteeni myös matkalle menneisyyteeni. Yksilön minuus ja hänen menneisyytensä - ne ovat monin osin yksi ja sama asia.

Matkallani luovuin kaikesta uskonnollisesta. En enää vaivannut itseäni Jumalalla, vapautin itseni Jumalan ymmärtämisen taakasta. Kiinnostukseni kohteeksi tuli oma sisimpäni ja sinne sukelsin suurella antaumuksella. Osallistuin kursseille ja hoitoihin, matkustin koulutuksiin, aloin käydä itseapuryhmissä, hakeuduin terapiaan, kävin psykodraamakursseja. Hätäni oli kova, ja kun alkoi tuntumaan siltä, että apua todella voi olla saatavilla, avuntarpeeni vain kiihtyi ja syveni."

(Tommy Hellsten)

"Minusta tuli oma projektini. Muutaman vuoden ajan kaikkein tärkein asiani maailmassa oli oma prosessini. Helpotuksen tunteeni avun keskellä oli yhtä suuri kuin hätäni oli ollut. Olin useita kertoja hakenut apua uskonnosta ja aina pettynyt, mutta vihdoin koin saavani todellista apua muualta.

Pidin itseäni varsin vaikeana tapauksena, jopa toivottomana. Toivon herääminen kaltaiselleni toivottomalle tapaukselle oli niin suuri tapahtuma, että se jätti kaiken muun taakseen. Kuvainnollisesti myin kaiken ja omistin elämäni aarteen etsimiselle, jonka aavistin olevan kätkettynä jonnekin lähelleni.

Kun olin kulkenut tätä tietä joitakin vuosia, hengelliset asiat alkoivat avautua minulle uudella tavalla. Ne eivät enää olleet uskonnollista ihannepuhetta, vaan psykologisia totuuksia, jotka saatoin ymmärtää ja jotka tuntuivat merkityksellisiltä itseni ja elämäni kannalta. Hengellisyys oli elämässäni saanut psykologiset kasvot.

Tai ehkä voisin muotoilla niin, että aloin aavistaa sisälläni Jumalan kasvot, ja nuo kasvot olivat salaperäisellä tavalla yhteydessä omiini. Sitä mukaa kun itse sain kasvot, aloin aavistaa niiden takaa myös Jumalan kasvot. Tätäkö tarkoittaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi?"

(Tommy Hellsten)

"Oma identiteettini alkoi muodostua ja se muodostui sitä mukaa kuin avauduin rakkaudelle. Avauduin rakkaudelle, uskalsin olla avuton, tulla todeksi, tarvita toisia ihmisiä ja paljastua heikoksi. Persoonastani tuli rakkauden luomus, rakkauden muotoinen ja rakkauden synnyttämä. Siksi nykyisin sanonkin, että rakkaus luo ihmisen persoonaksi.

Ihminen ei uskalla suostua näkyväksi ja haavoittuvaksi, ellei hän koe saavansa jostain rakkautta. Rakkaus muodostaa turvan, jota tarvitaan, jotta uskallamme tulla näkyväksi heikkona, avuttomana, voimattomana ja keskeneräisenä. Rakkaus kutsuu meidät hellästi ja joskus lujasti haavoittuvaksi.

Ja näin ihmisestä tulee kuin Jumala: avuton ja haavoittuva. Päinvastoin kuin luullaan, Jumala ei luo maailmaa vallalla vaan rakkaudella. Jumalan kaikkivaltius ei ole suvereenia kaikkivaliutta, vaan rakkauden kaikkivaltiutta. Jos sisälläni on kaikkivaltias rakkauden Jumala, hän taatusti on kanssani silloin, kun olen heikko, voimaton ja ymmälläni."

(Tommy Hellsten)

"Kuljin siis vaistomaisesti oikeaa tietä, kun hylkäsin Jumalan. Enkä minä hyljännyt Jumalaa, vaan hylkäsin uskonnon, toisin sanoen oman käsitykseni Jumalasta. Voi ihmisen yksinkertaisuutta, kun hän kuvittelee voivansa astua rakkaudettomaan maailmankaikkeuteen. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Kaikki on rakkautta, rakkaus ei hylkää ja siihen voi astua sisään silmänräpäyksessä.

Rakkautta ei voi käskeä tai hallita, mutta sille voi avautua. Niin kauan kuin ihminen ei uskalla avata itseään rakkaudelle, hän jää kokemuksellisesti rakkauden ulkopuolelle, vaikka tosiaasiassa rakkaus on koko ajan jossain aivan lähellä. Ihminen on rakkauden ympäröimänä, hän ui siinä koko ajan. Jos hän epäilee rakkautta, hän on kuin kala, joka epäilee, voisiko tosiaan olla totta se, että maailmassa on valtameriä.

Uskonnon suhteen neutraaleja ihmisiä on paljon, mutta rakkauden suhteen kukaan ei ole agnostikko tai ateisti. Ja jos Jumala on rakkaus, silloin Jumalan suhteen neutraaleja ihmisiä ei ole."

(Tommy Hellsten)

Keinutuolitodellisuus

2012-01-30T11:39:00.000+02:00

Tommy Hellsten:

"Ajan takaa -

kauemmas katsomisen taidosta"

(Kirjapaja 2011)

"Kun kalenterin pakkaa täysin täyteen, elämässä on liikaa asioita. Ja kun ihmisellä on elämässä liikaa asioita, hän ei itse enää mahdu mukaan. Ihminen tulee ajetuksi ulos omasta elämästään. Silloin hän ei enää itse johda asioita, vaan asiat johtavat häntä.

Tämä on minulle itsellenikin varsin tuttua. Kun aikoinaan asiat ajoivat minut ulos omasta elämästäni, kysyin itseltäni: "Mitä tarvitsen nyt, jotta tasapaino palautuisi?" Ymmärsin, että vastapainoksi kaikelle liialle tarvitsen tyhjää, sitä, että asioita ei ole lainkaan. Eikä yksikään hetki ole etukäteen varattu jonkin tietyn toimen suorittamiseen. Silloin kaikki aika on jälleen minun."

(Tommy Hellsten)

"Hakeuduin saaristoon pieneen mökkiin, vetäydyin yksinäisyyteen. Ensi töikseni istuuduin keinutuoliin ja kiikuin hiljaa, tunnista toiseen. Kun lopulta kaipasin vaihtelua, käänsin tuolin toiseen suuntaan ja jatkoin keinumista. Sitten menin ulos, vaeltelin rannoilla ja valokuvasin, tunnista ja päivästä toiseen. Jo viikko toimettomana, ilman että kukaan vaatii mitään, tekee ihmeitä. Kun palasin takaisin työni pariin, minusta tuntui kuin joku olisi käynyt vaivihkaa piirtämässä minulle ääriviivat. Sijaitsin itsessäni ja minulla oli vahva olo.

Mutta ei riitä, että silloin tällöin vetäytyy pois kaikesta. Jotain tuosta keinutuolitodellisuudesta täytyy saada siirrettyä arkeen. Jos aika on pakattu liian täyteen, se täytyy voida tehdä huokoisemmaksi. Ajan täytyy saada hengittää. Tekemisten välillä täytyy olla tyhjää tilaa. Emme ole koneita. Jokaisen tehtävän jälkeen tarvitsemme aikaa palautumiseen. Palautuminen on juuri sitä, että astumme takaisin itsemme keskukseen, omaan elämäämme. Kun täytämme kalenteriamme tuosta keskuksesta käsin, ymmärrämme, että sielun pitää mahtua mukaan."

(Tommy Hellsten)

"Sielu kaikkoaa sieltä, missä sille ei ole tilaa. Sielu rakastaa tyhjyyttä, hitautta, väljyyttä ja yksinkertaisuutta. Sielu on varsin viisas, mutta jos ihmisellä ei ole aikaa kuunnella sitä, seurauksena on sieluton elämän. Se johtaa liialliseen suorittamiseen ja elämän tyhjänpäiväistymiseen.

Kiireessä elävä ihminen kadottaa hitautensa. Hitaus, kuten levollisuus, on kiehtova sana. Molemmat pitävät sisällään suuria salaisuuksia. Levollinen ihminen arvostaa hitautta. Hitauteen kuuluu kyky olla läsnä. Sielu rakastaa hitautta. Sielulla ei koskaan voi olla kiire, sillä ei ole erityisesti menossa mihinkään. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sielu on jo perillä. Perillä tässä hetkessä.

(Tommy Hellsten)

"Mikä paradoksaalisinta, hidas ja levollinen ihminen on aina myös tehokas. Usein ajatellaan, että levollisuus on laiskuuttaa tai saamattomuutta. Se ei pidä paikkaansa, vaan on tämän tehokkuutta palvovan ajan luoma harha. Levollinen ihminen tekee vähemmän, mutta saa enemmän aikaan. Miksi?

Siksi, että hän tekee kaiken intensiivisestä läsnäolosta käsin. Hän tekee kaiken fokusoidummin. Hänelle ei ole tärkeää tehdä paljon asioita, vaan oikeita asioita. Levollinen ihminen on persoonana läsnä siinä mitä hän tekee ja se, mitä hän tekee, saa hänen persoonansa sävyn. Hänen tekemisensä on luovaa ja innovatiivista.

Ja mikä ihmeellisintä, vaikka hän on tehokas, hän ei kuluta itseään. Todellinen tehokkuus syntyy siis itse asiassa levollisuudesta ja hitaudesta. Sielu kiittää hitaudesta luovuudella."

(Tommy Hellsten)

Rukouksia hiljaisuudessa

2012-01-27T21:05:00.000+02:00

Niilo Rauhala:

"Tähtiä taivaan nurmikolla"

(Kirjapaja 2011)

"Pyydän, että saisin rukoilla esirukoukseni

hiljaisuudessa

niin kuin olisin oksa talvisessa metsässä

keskellä metsää."

(Niilo Rauhala)

"Tietoni on vajavaista, siksi annan tilaa

katseelle ja sydämelle, hiljaisuudelle.

Meri rakentuu auringoista ja tähdistä,

valon ja avaruuden syvyydestä, meri rakentuu

uskosta ja toivosta. Unohdan, että matka on lyhyt,

kun syvyys ja korkeus peittävät minut

ja ruohon kauneuden ja hiljaisuuden."

(Niilo Rauhala)

"Siitä syystä,

että monet ajattelevat toisin,

kuuntelen sydämeni ääntä."

(Niilo Rauhala)

"Yö yöltä

valo laulaa

pihlajan valkoisilla oksilla

kirkkaanpana

kuin jaksan uskoa."

(Niilo Rauhala)

"Jos maltat uskoa,

Jumalan silmät katsovat tämän aamun läpi.

Kaikki suuret asiat ovat vielä edessäpäin."

(Niilo Rauhala)

Latauspaikka

2012-01-24T10:23:00.002+02:00

Raamatunlukijain liitto on avannut nettiin Latauspaikan niille, jotka haluavat hiljentyä netin äärellä.

Latauspaikalla voit pysähtyä hetkeksi miettimään muutamaa raamatunjaetta, rukoilemaan ja pohtimaan kristityn elämää. Päivittäin vaihtuvat tekstit vuodenaikakuvien ja taustamusiikin kanssa auttavat kiinnittämään ajatukset Jumalaan keskellä arkea. Sivustolla on myös mahdollisuus pitää henkilökohtaista matkapäiväkirjaa.

Latauspaikalle pääset kuvaa klikkaamalla

Sanan kirkko ja sanaton hiljaisuus

2012-01-21T19:35:00.000+02:00

Heikki Kotilan artikkeli kirjassa

"Hiljaisuuden etsijöitä"

toim. Tertti Lappalainen

(WSOY 1998)

"Me suomalaiset olemme hiljaista kansaa. Olemme sydämeltämme korven ihmisiä, luonnon yhteyteen kasvaneita. Sauna on monelle hiljaisuuden paikka. Suomalaiselle metsä ei ole vain villi erämaa, vaan myös paikka, missä voi itkeä itkunsa ja löytää lohdutuksen suruunsa.

Vaikka hiljaisuudella on meissä suomalaisissa vankka sijansa, hiljentyminen ja hiljaisuuden etsimisestä on tullut asia, jota pohditaan eri tahoilla aktiivisesti. Hiljaisuutta ovat lähteneet ensimmäisinä etsimään ne, jotka kokevat olevansa väsyneitä ja stressantuneita.

Hiljaisuutta kohtaan tunnettu kiinnostus on kuitenkin myös ajan merkki. Syrjään vetäytyminen on tarpeen, jotta ihminen voisi hahmottaa yhä monimutkaisemmaksi ja epäselvemmäksi käyvää elämää. Hiljaisuus on matka kohti yksinkertaisuutta ja mutkattomuutta. Siksi se auttaa selvittämään, mikä on elämässä olennaista ja merkityksellistä, mikä taas pintakuohua. Hiljaisuus on oman, monta kertaa kadoksissa olevan minän löytämistä."

(Heikki Kotila)

"Hiljaisuuden viljelystä on tullut tärkeä osa seurakuntien työtä ja jumalanpalveluselämän tiedostettu ulottuvuus, suorastaan oma toimintamuotonsa. Hiljaisuudesta on tullut osa rukous-ja hartauselämää. Hiljaisuuden viljelyn tietoinen kehittäminen on kirkon vastaus tarpeeseen, joka syntyy virikkeitten paljoudesta ja kasvavista suorituspaineista. Tehokkuuden malli, joka pitää kiinni otteessaan niin työelämässä olevia kuin siitä ulos tipahtaneitakin, on kova ja epäinhimillinen. Ihmisen sisäiselle elämälle ja aidolle olemiselle ei jää tilaa.

Hiljaisuuden viljelyn hyvä sanoma on siinä, että hiljaisuuden kokemusten kautta ihminen voi oppia kuuntelemaan itseään, saada takaisin herkkyyttään, tuntea olevansa osa kokonaisuutta ja tajuta elämän oikeat mittasuhteet. Kun ihminen löytää kadotetun minänsä, hän löytää myös yhteenkuuluvuuden toisiin, oman paikkansa ja tehtävänsä. Hän löytää kutsumuksensa."

(Heikki Kotila)

"Luterilaisessa perinteessä on vanhastaan painotettu raamatuntutkistelun, rakentavan hengellisen kirjallisuuden lukemisen ja henkilökohtaisen rukouselämän tarpeellisuutta. Raamatunlukemisen, hartauskirjallisuuden ja rukouksen arvostamiseen on kätkeytytynyt hiljaisuuden ulottuvuus, jota ei aikaisemmin ole erityisemmin osattu tiedostaa tai alleviivata. Hiljaisuus on aina ollut keskeinen osa luterilaista hengellistä kilvoitusta, vaikkakin siitä on tietoisesti alettu puhua vasta viime vuosina.

Uudessa henkisessä tilanteessa vanhat hiljentymisen tavat eivät ehkä avaudu kovin helposti. Hiljentymisen muodot on opeteltava uudestaan. Luterilainen kirkko on kokenut viime vuosina monia uudistuksia, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut kirkon hengellisen elämän uudistaminen ja syventäminen. Hiljaisuus, rukous, sielunhoito ja hengellinen ohjaus ovat nousseet keskustelussa esille. Ulospäin suuntautuvan aktiivisuuden rinnalle on noussut vahvasti sisäisen elämän ja hengellisen kilvoituksen korostus."

(Heikki Kotila)

"Raamatuntutkistelu tai muu hengellinen lukeminen ei välttämättä vaadi mitään erityistä tekniikkaa. Ihminen hakeutuu Jumalan sanan äärelle hengellisen janon ajamana. Raamattua voidaan lukea historiallisena dokumenttina, joka kertoo Israelin kansan vaiheista ja alkuseurakunnan historiasta ja joka kuvaa juutalaisuuden ja kristinuskon uskonnollisten näkemysten kehittymistä. Myös Raamatun jälkivaikutusta on syytä miettiä.

Kirkolle Raamattu on kuitenkin ensisijaisesti hengellinen kirja, jota olisi osattava lukea myös mietiskellen, sen uskonnolliseen sanomaan paneutuen. Kirkon opettajat puhuvat paljon hengellisen lukemisen perinteestä. Sen lähtökohtana on ihmisen ikuisena ongelmana oleva pyrkimys käpertyä vain omaan itseensä. Seurauksena on, että ihminen luisuu pois siltä tasolta, jolla hän näkee luomakunnan Jumalan valossa ja iankaikkisuuden näkökulmasta.

Hengellisen lukemisen tarkoituksena on palauttaa kohdalleen ihmisen oikea asenne Jumalaan. Mutta samalla sen tehtävänä on rohkaista ihmistä. Elämä saattaa vaikuttaa toivottomalta, tarkoituksettomalta, mielettömältä. Sellaisina hetkinä samaa tietä meitä ennen kulkeneet voivat jakaa kanssamme kokemuksensa Jumalan teistä, jotka kulkevat aivan toisin kuin me olemme kuvitelleet."

(Heikki Kotila)

"Hengellisen lukemisen tulisi olla lectio divina niin kuin vanhat isät sitä harjoittivat. Lectio Divina tarkoittaa hidasta, keskittynyttä lukemista, joka johtaa suoraa rukoukseen ja oikeastaan jo onkin rukousta.

Kirkon isät antoivat tällaiselle lukemiselle nimen meditatio sanan alkuperäisessä merkityksessä: se on samojen sanojen jatkuvaa toistamista hiljaa ja kärsivällisesti. Johannes Cassianus käyttää nimitystä volutatio cordis, sydämen keinuminen: sydän keinuu ylös ja alas kuin laiva, jota hengen tyrskyt kuljettavat, ja niin Jumalan sanat vyöryvät edestakaisin ihmisen mielessä saadakseen yhä enemmän sijaa.

Keskiajalla tätä luennehdittiin yllättävällä, mutta hyvin kuvaavalla ilmaisulla ruminari, sanan märehtiminen. Mieleeni tulee heti unelias lehmä, joka rauhallisesti ja lakkaamatta märehtii ruokaansa. Kuva on varsin valaiseva; se puhuu rauhasta, kokosydämisestä keskittymisestä, kärsivällisestä työstämisestä. Tällaisessa lukemisessa ei ole kyse jonkin uuden oppimisesta. Päinvastoin, asiat ovat jo vanhastaan tuttuja ja moneen kertaan kuultuja. On kyse siitä, että sydän omaksuu sen, mitä ymmärrys on omaksunut jo aiemmin."

(Heikki Kotila)

"Hengelliseen lukemiseen liittyy luontevasti rukouselämän painopisteen siirtyminen sanallisesta rukouksesta mietiskelevään rukoukseen. Rukouselämässä kasvaminen on köyhäksi tulemista, sanoista luopumista. Rukouspyyntöjen merkitys alkaa vähentyä. Olennaiseksi rukoilijalle tulee Jumalan edessä oleminen, avoimena ja sanoitta. Rukous alkaa näyttäytyä asennoitumisena. Se on luottamuksessa elämistä, Jumalassa olemista.

Kun ihminen saa kasvaa rukouksessa, hänelle käy yhä selvemmäksi, ettei rukous oikeastaan olekaan ihmisen omaa toimeliaisuutta, vaan Jumalan työtä. Jumala toimii ihmisessä. Ihminen vaikenee ja tyhjentyy omista suorituksistaan ja "edunvalvonnastaan". Puhuminen kääntyy vaikenemiseksi ja kuunteluksi. Rukous osoittautuu Jumalan omaksi työksi."

(Heikki Kotila)

Uskon askeleita

2012-01-14T21:10:00.001+02:00

Mirja Sinkkonen: Uskon askeleita

kirjassa "Uskon, epäilen"

(toim. Tertti Lappalainen, WSOY 2004)

"Raamatussa sanotaan, että usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei vielä näy. Tässä valossa oma uskonelämäni on ollut vuoristorataa luottamuksen ja epäluottamuksen välillä. Jumala on kuitenkin aina jäänyt henkiin, ollut jossakin, vaikka en olisi kokenutkaan saavani yhteyttä häneen.

Keski-ikäisenä voin nyt huomata, että uskon kasvu on myötäillyt muuta persoonallisuuteni kasvua ja muotoutunut elämänkokemuksen kautta varmaksi ja rauhalliseksi peruskallioksi, turvaksi. Vaan miten monta vuotta minulta onkaan mennyt sen tajuamiseen, ettei uskon vastakohta aina ole epäusko, vaan epäluottamus tai vielä useammin pelko." (Mirja Sinkkonen)

"Kirjat ovat olleet opettajiani monissa vaikeissa tilanteissa, kun olen ollut umpisolmussa itseni kanssa tai ristiriidassa toisten uskovien kanssa. Se, että uskaltaa olla oma itsensä, on hengellisenkin kamppailun perusasioita. Pitää uskaltaa olla oma itsensä siinä hengellisessä yhteisössä, jossa elää. Olisi paljon helpompaa olla ulkoapäin ohjautuva, kauko-ohjattu kristitty, joka omaksuu yhteisön tavat ja elää niiden mukaan, miettimättä. Olen halunnut rakentaa henkilökohtaista suhdetta Jumalaan enkä tyytyä yhteisiin mielipiteisiin ja näkemyksiin. Tästä on luonnollisesti seurannut pulmia.

Seurakunnassa me rakennumme yhteisestä uskosta ja yhteisestä rukouksesta. Itsetuntomme vahvistuu tästäkin yhteydestä. Minä yhdessä muiden kanssa olen enemmän kuin minä yksin. Olen mukana, sisäpuolella, enkä yksin ja ulkopuolella. Yhteyttähän me viime kädessä aina kaipaamme. Yhteys edellyttää kuitenkin jonkinlaista samuutta ja sitoutumista, samanlaista ajattelua, usein jopa samanlaista pukeutumista. Näihin muotteihin en ole aina kokenut mahtuvani.

Kun käännämme katseen rehellisesti itseemme, löydämme sen itsetunnon osan, jota voimme kutsua vaikka likatunkioksi. Tämän itsetunnon alueen kanssa jokainen meistä joutuu rämpimään. Lattiatason itsetunto ei lepää sen enempää suorituksisa kuin ryhmätunteessakaan. Siellä alhaalla on pelkkää kurjuutta, riittämättömyyttä ja surkeutta.

Vaan sielläkään et ole yksin. Paholainen on mielellään rinnallasi ja oikein valaisee kurjuuttasi; tuollaisenako sinä muka kelpaisit Kristukselle! Paholainen näyttää meille riittämättömyytemme ja peittää Jumalan kasvot. Hän on myös taitava naamioimaan äänensä Jumalan ääneksi ja me uskomme häntä. Luulemme Paholaisen puhetta Jumalan puheeksi ja alamme suorittaa armahdusta monin eri tavoin. Pahimmassa tapauksessa tällaiseen kamppailuun mene koko elämä, sillä suorittamalla ei riittämättömyytemme malja koskaan täyty." (Mirja Sinkkonen)

"Aikuisiän luottamus on sitä, ettei oma riittämättömyys enää pelota. Oma mahtavuuden pöhö on laskeutunut ja on uskallusta olla omankokoinen ja keskeneräinen matkallaolija. Kasvussani toiset ihmiset ovat olleet suurena apuna. Tai oikeastaan koko elämä, elämänkokemus ja monet tarpeelliset virheet. Kun armahtaa itseään, vaatii muiltakin vähemmän.

Terapia-asiakkaani ovat opettaneet minulle ihmisten erilaisuutta. Terapiatyössä näkee sen, miten hengellinen rakentuu psyykkisen päälle. Vanhoihin leileihin ei voi laskea uutta viiniä. Elämänkokemus ja psyykkinen kasvu muokkaavat aina myös hengellisyyttämme raittiinpaan suuntaan. Siinä missä nuori on ehdoton ja mustavalkoinen, aikuinen näkee eri näkökulmia ja vaihtoehtoja. Aikuinen kykenee toimimaan joustavammin unohtamatta kuitenkaan sitä, että Jumalan laki aina suojelee elämää.

Ahdistuneena tai masentuneena kuva itsestä, toisesta ja Jumalasta vääristyy ja hukkuu toivottomuuteen. Masennus vie elämästä ilon ja antaa tilalle tyhjyyttä. Kun tunne-elämä masennuksen takia latistuu, latistuu yleensä myös hengellisyys. Silloin ei pysty kokemaan yhteyttä, ei lämpöä, ei turvallisuutta. Kun ei enää pysty kokemaan sitä, mikä tukee uskoa, katoaa tavallisesti myös luottamus. Jumala on muita varten ja vaikka hän on joskus minullekin ollut rakas, en nyt pysty häntä rakastamaan tai uskomaan hänen rakkauteensa.

Tässä taistelussa ei auta, vaikka korostamme, että Sana on tunteita tärkeämpi. Kyvyttömyys kokea on helvetti, jossa valkoinen muuttuu mustaksi ja jossa meitä piinaavat kaiken muun ikävän lisäksi valtavat itsesyytökset ja riittämättömyys. Ollaan siellä lattianraossa. Masennukseen liittyvä ahdistuneisuus tekee levottomaksi. Ei ole hyvä olla missään, on vaikea keskittyä, joskus jopa hengittäminen tuntuu työläältä. Moni on kokenut, miten hirvittävää masennuksen hengellinen pimeys voi olla. " (Mirja Sinkkonen)

"Toipuminen on eheytymistä, jossa opimme tervettä itseluottamusta, uutta luottamusta toisiin ihmisiin ja luottavaista suhdetta Jumalaan, lapseutta, joka uskaltaa olla avuton ja ottaa hyvää vastaan. Psyykkisen kasvun tie on pitkä, koko elämän mittainen. Kasvamme erillisyyteen, omaksi itseksemme ja vähitellen vapaudumme mielen vankilasta, siitä jossa aikuiset ovat isoja, mahtavia ja hallitsevia.

Aikuisuus on tervettä itsenäisyyttä, jossa entisestä voi ottaa arvokkaan ja jättää muun taakseen, antaa anteeksi ja ymmärtää. Aikuisuus on vastuullisuutta itsestä ja niistä, jotka on haltuumme uskottu, työstä, perheestä ja yhteisöstä. Tässä kaikessa tarvitsemme Taivaan Isän suojelusta, lohdutusta ja johdatusta. Mutta miten voin luottaa siihen, että se mitä tahdon, on Jumalan mielen mukaista tahtomista?

Raamattu lupaa, että hän itse on meissä ja vaikuttaa meissä tahtomista, jotta hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Jos ja kun näin on, voin olla Jumalan työtoveri, voin olla yhteydessä häneen ja elää lähellä rakkautta. Tämä rakkaus käy yli ymmärrykseni, sillä se toimii silloinkin, kun en sitä huomaa, en ymmärrä tai en pysty sitä kokemaan. Mikään ei siis lopulta voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta." (Mirja Sinkkonen)

"Onneksi usko ja luja luottamus eivät nekään ole viime kädessä ihmesen tekoa, vaan ne annetaan levottomalle sielulle lahjana. Niitä oppii myös etsimään levähdyspaikaksi yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Ilman rauhaa on paha olla. Rauhaa on etsittävä ja iän myötä olen alkanut etsiä sitä yhä tietoisemmin. Minä tahdon, käännä kasvosi Herra!

Ja hän katsoo lempeästi minua, silloinkin ja erityisesti silloin, kun en tunnekokemukeni kanssa yllä samalle, itseäni armahtavalle tasolle. Ihme tapahtuu, löytyy rauha ja turvallisuus, löytyy lepo ja lupa olla olemassa omana itsenäni. Itse yrittämättä, itse suorittamatta. Se on armoa."

(Mirja Sinkkonen)

Aloita yksinkertaisesti

2012-01-09T20:25:00.000+02:00

Anna-Mari Kaskinen - Voitto Huotari - Lauri Maarala

"Korkeimman kädessä

rukouksen matkaopas"

(Kirjapaja 2004)

"Rukoileminen ei ole vaikea asia. Silti meidän on vaikea päästä rukoilemisen alkuun. Ajattelemme, että meidän pitää tietää, mitä rukous on, ennen kuin alamme rukoilla. Kuvittelemme, että meidän pitää osata rukoilla oikein, jotta Jumala kuulisi meitä.

Varsinainen rukous kuitenkin alkaa siitä, että panemme kaikki taidot ja vaatimuksen syrjään ja alamme yksinkertaisesti rukoilla.

Niinpä kun haluat rukoilla, tärkeintä on, että aloitat: kaikki muu seuraa itsestään. Sinun ei tarvitse olla jotain muuta kuin olet."

(Korkeimman kädessä)

"Aloita siinä, missä olet. Älä huolehdi, onko aika tai paikka oikea. Aloita huolenaiheistasi, yksinkertaisista pyynnöistä, kivustasi ja murheestasi. Puhu läheisistäsi tai ystävistäsi tai siitä, kuinka olet yksin.

Sano hiljaa sisimmässäsi: Tässä olen Jumala. Auta minua tässä asiassa. Anna minun tuntea sinut. En minä osaa rukoillakaan. Tässä minä kuitenkin olen ja hiljaa odotan, että jotain alkaisi tapahtua.

Tämä riittää. Kaikessa rukouksessa on lopulta kysymys yksinkertaisesti hiljaa olemisesta Jumalan edessä."
(Korkeimman kädessä)

"Aloita päiväsi hiljentymällä. Etsiydy huoneessasi rauhalliseen nurkkaan ja istuudu aloillesi. Tai lähde aamukävelylle ja hakeudu sen aikana paikkaan, jossa voit pysähtyä ja olla hetken aikaa yksin ja rauhoittua.

Ajattele, että Jumala on sinua yhtä lähellä kuin ilma, jota hengität. Se on täynnä Jumalan voimaa ja läsnäoloa. Anna kaiken levottomuutesi, huolesi ja ahdinkosi virrata itsestäsi ulos.

Anna edessä oleva päivä Jumalan käsiin. Huolesi ja kysymyksesi muuttavat muotoaan, kun lepäät Jumalan läsnäolossa. Ota vastaan edessä oleva päivä Hänen antamanaan.

Kun aloitat päiväsi näin hiljaisuudessa ja luot päivääsi hiljaisuuden seisakkeita, et enää ajelehdi elämässäsi. Ulkoiset paineet eivät hallitse sinua, vaan elämäsi alkaa ohjautua sisältä käsin.

Saat otteen elämästäsi ja suostut omaan elämääsi. Hiljaisuus alkaa kantaa sinua."
(Korkeiman kädessä)

Huokaus päivän päättyessä

Pitkä päivä on takana.

Kiitos kaiksesta, mitä sain tänään kokea.

Kiitos ihmisistä, joita kohtasin.

Kiitos asioista, jotka sain valmiiksi

ja niistä, jotka jäivät kesken.

Jätän kaiken sinun käsiisi ja rukoilen:

Ole minulle armollinen. Siunaa kätteni työ.

Anna virkistävä yön lepo

ja salli minun nousta levänneenä

uuteen päivään,

yhdessä sinun kanssasi.

(Anna-Mari Kaskinen)

Hyvä. Lämmin. Hellä.

2011-12-21T22:53:00.001+02:00

Piispa Kaarlo Kallialan joulutervehdys

Turun arkkihiippakunnalle

>Tuore joulupuun lehvä<-lehdessä

jouluna 2011

"Olen lukuisia kertoja kuullut tarinan vanhasta mummosta, joka keskellä kesää aloitti seuroissa jouluvirren. Kun tätä ihmeteltiin, hän napautti:

"Köyhä on se ihminen, jolla on joulu vain kerran vuodessa."

Hengellisesti viisas ja elämää nähnyt mummo oli ilman muuta oikeassa. Joulun merkitys on kertautuva ja jatkuva. Jumala on meidän puolellamme aina vain ja pysyy lähellä.

Joululaulu silti liioittelee. Vaikka onnesta autuaana saattaisikin huoata "oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen", siitä ei toki mitään tulisi. Joulu on jouluin, kun sitä odotetaan, kun se tulee ja kun se aika ajoin tekee ilmeiseksi, että maailman sydämessä kaikki on muuttunut.

Juhla on juhla juuri siksi, ettei se ole samaa kuin aina." (KK)

"Mutta siinä joululaulu kuvaa todellisuutta tarkasti ja teräväpiirtoisesti, että se nostaa joulun ainaisuuden perusteluksi mitä ihastuttavimman luonteenlaadun. Hyvän, lämpimän ja hellän.

Köyhä kun on sellainen ihminen, jonka elämässä todellistuu hyvyys, lämpö ja hellyys vain kerran vuodessa.

Tiedosti sen tai ei, joulun halutaan antavan kokemuksen elämän hyvyydestä, inhimillisestä lämmöstä ja itse Jumalan hellyydestä. Suuri halua ja sitäkin suurempi ponnistelu ei kuitenkaan auta. Niin kuin onni ylipäätään pakenee sitä, joka siihen liian suoraan tähtää, niin tämäkin auvo tulee - kun on tullakseen - vain sille kaikessa rauhassa jätettyyn tilaan." (KK)

"Sellaista tilaa, mielenkin, on kyllä itse annettavissa. Ottamalla tavaksi lukea jouluevankeliumi. Laulamalla niitä joululauluja, jotka tekevät juhlallisiksi ja hartaiksi. Jakamalla yhteisen jouluaterian. Lukemalla jalkalampun valossa hiljakseen kirjaa. Kävelemällä ulkona silloin, kun joulun rauha on jo laskeutunut. Käymällä joulukirkossa ja veisaamalla uudestaan sen jouluvirren, jota kotona jo evankeliumin jälkeen tapailtiin.

Hyvyys, lämpö ja hellyys ovat perinnehakuisia. Hälyä, televisiota, punakuonoisuutta ja kaikkinaista väkinäishauskaa ne karttavat. Ne ovat lahjaa - ne eivät ole lahjottavissa, tuotteistavissa eivätkä tehtävissä.

Maailman sydämessä kaikki on muuttunut. Siksi mielen pohjalla voi koko vuoden olla jouluna välkähtänyt hyvyys, lämpö ja hellyys."

(Kaarlo Kalliala)

Jouluhartaus II

2011-12-13T10:45:00.000+02:00

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Joka vuosi Tuomiokirkon jouluhartaudessa lempivirteni, Enkeli taivaan, on veistattu alusta loppuun, mutta koskaan en ole siihen kyllästynyt. Martti Lutheria, virren isää, mukailleen voin sanoa, että tässä virressä on kaikki, mikä kristillisessä uskossa on olennaista. Yhä uudelleen ihmettelen tämän virren voimaa.

Säkeistöt kolmannesta yhdeksänteen ovat vuoropuhelua. Kolmannen säkeistön vuoropuhelu on kaikkein omituisin. Siinä ihminen puhuu omalle sielulleen ja laulaa sille: "Jo riennä, katso sieluni, ken seimessä nyt makaapi: hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan poika, Jeesukses."(EH)

"Voiko ihminen puhua omalle sielulleen?

Sielusta pitää puhua varovasti, koska sitä - tai häntä - ei voi paikantaa tai todentaa. Silti sielu on syvästi totta, todellista ja merkityksellistä. Sielu on ihmisen sisin ja pyhin todellisuus, se "osa" tai "puoli" ihmisessä, joka salatulla tavalla kuuntelee suurimpia arvioituksia.

Sielu tunnistaa herkimmät tunnot, pelot ja toiveet. Sielullaan ihminen kuuntelee, mitä Jumala haluaa sanoa ja lahjoittaa. Vielä enemmän: sielu on se todellisuus, jonka Jumala luo ihmisen sisimpään. Puhe oman sielun kanssa on ihmisen tärkeintä puhetta.

Kun Luther kirjoitti virtensä, hän tiesi, että sielun silmillä voi nähdä sellaisia arvoituksia, joita ruumiin silmillä on vaikea tajuta. Luther on sielulle kohtelias ja pukee virren sanat kuin jännityskertomuksen muotoon. Askel askeleelta, vähitellen ja kuin arkaillen sielu lähestyy joulun salaisuutta." (EH)

"Enkeli taivaan-virren säkeistöt ovat siitä merkillisiä, että niissä yhdistyy ihmettely ja ilo, hämmästys ja kiitollisuus. Miten rikkain voi tulla köyhäksi? Miten korkein voi alentaa itsensä ja tulla halpoihin oloihin? Miten taivaan kuningas voi luopua vallastaan?

Ihmettelyä seuraa myös kehoitus: jos Jumala on tehnyt hyväksemme näin paljon, miksi emme seuraisi hänen esimerkkiään.

Enkeli taivaan-virsi on silläkin tavalla rikas, että se ymmärtää ihmistä eritoten silloin, kun sielun tuskat ja ahdistukset kasvavat ylivoimaisiksi. Vastasyntynyt kulkee kanssamme kaikki elämänmutkat ja laaksot. Vaikka joulu ja elämä olisivat surua ja kipua täynnä, kaiken keskellä voi veisata:

"Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnoksi sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.

Ah, iloni jos sinuss' ois, en unohtaa sua koskaan vois.

Suo siihen apus armosta, niin kiitän aina riemulla."

Enkeli taivaan-virteen halusin päättää myös viimeisen jouluhartauteni. Sen verran itserakas rakkaasta joululahjastani olin, että pyysin kanttorilta laulun vielä kerran, alusta loppuun. Sillä pärjäämme huomiseen, ensi jouluun ja taivaaseen asti."

(Emerituspiispa Eero Huovinen)

Jouluhartaus

2011-12-11T21:24:00.001+02:00

Eero Huovinen:

"Lähdön aika"

(WSOY 2011)

"Pidän viimeistä kertaa Tuomiokirkon perinteistä piispan jouluhartautta. Tavallisesti olen saarnannut samasta aiheesta, josta olen kirjoittanut joulukirjeen hiippakunnalle. Nyt on mielessäni se, mistä olen kiitollinen.

Aloitan kysymällä kirkkoväeltä: "Mikä on sinun elämäsi rakkain joululahja, sellainen, jonka vuosien jälkeenkin muistat?"

Lapsuudestani ei mikään yksittäinen joululahja nouse ylitse muiden. Kun oikein tiivistän muistia, mieleen palautuu sodan jälkeen Ruotsista saatu kookospähkinä, jota ihmeteltiin, halkaistiin ja maisteltiin. Jonakin vuonna sain vieteriveturin.

Myöhemmin tuntui oudolta, kun isä sanoi, ettei hänelle tarvitse hankkia mitään lahjaa. Minä, joka vielä toivoin, en voinut käsittää, ettei joku halua eikä odota mitään lahjaa." (EH)

"Iän myötä suhde joululahjoihin muuttui. Tavarat ja esineet jäävät, mutta rakkaiden kasvojen näkemistä odotti. Kasvojen lahja tuli entistä todemmaksi, kun omat lapset ja lapsenlapset viettivät ensimmäisiä joulujaan.

Jos kasvot ovat poissa, muutkin lahjat tuntuvat turhilta. Joulu vuonna 1954 oli kipeä, kun oma äiti oli kuollut, eíkä häntä enää voinut nähdä. Vähitellen aloin katsella äidin kasvoja sielun silmin. Näen ne toisella tavalla, yhtä aikaa hämärämmin ja kirkkaammin.

Kun Tuomiokirkossa katselin kirkkokansaa, kuvittelin, että väen joukossa on monia, jotka myös katselevat rakkaittensa kasvoja sisäisillä silmillään. Kasvot, jotka kerran olivat elävinä minua vastapäätä, ovat jääneet mielen verkkokalvolle, ja niistä voi edelleen olla kiitollinen.

Muistiin piirtyneet kasvot ovat joululahja, joka ei kulu eikä vanhene." (EH)

"Kerron siitä kasvojen joululahjasta, jonka 20 vuoden ajan olen Tuomiokirkossa saanut. Kaikki ne, jotka ovat tulleet tähän kirkkoon, ovat olleet minulle suuri lahja. Jokaista en kasvonpiirteiltä osaa tunnistaa, mutta jokaisella on omat kasvot. Jokainen on ainutlaatuinen persoona. Jokaista ajattelen Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana ihmisenä, autuaana Jumalan lapsena.

Jouluevankeliumissa enkeli sanoo, että ilo kuuluu "koko kansalle", kaikille, koko maailmalle. Enkeli tarkoittaa jokaista kirkon penkissä istuvaa. Kaikkia seinän vierellä seisovia. Kristus on koko maailman Vapahtaja, erotuksetta aivan kaikkien Vapahtaja."

(Eero Huovinen)

Jumalaan luottaen

2011-12-06T17:51:00.001+02:00

Piispa Seppo Häkkisen >saarna<

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa

6.12-11

"Tänään itsenäisyyspäivänä kuulemme Jumalan sanat Jesajan kirjasta: ”Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan!”

Pelon, turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä oleva kansa kuulee lupauksen. Kaikkivaltiaan Jumalan tiedossa ovat menneet ja tulevat. Hän hallitsee historian tapahtumia.

Ketään hänen kaltaistaan ei ole: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.”

Hän on turvakallio, johon niin yksilö kuin yhteisö voivat luottaa." (SH)

"Juutalaiselta rabbilta kysyttiin kerran, miksi kukaan ei nykyään kohtaa Jumalaa, vaikka hän entisaikoina ilmaisi itsensä ihmisille. Rabbi vastasi: ”Nykyään ei ole ketään, joka kumartaa tarpeeksi syvään.”

Syvään kumartaminen uhkaa meiltä unohtua. Perimmältään on kysymys kumartamisesta Pyhän edessä, nöyrtymisestä kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Tunnistammeko tämän Jumalan, joka on läsnä niin yksityisen ihmisen elämänvaiheissa kuin maailman tapahtumissa? Tämä Jumala sanoo meille: ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.” (SH)

"Elämän valinnoissa, muutoksissa ja murroksissa, pelon ja epävarmuuden keskellä Jumala lupaa, ettei tarvitse hätäillä eikä pelätä. Jumalan läsnäoloon voi luottaa. Se on kaikille ihmisille annettu etuoikeus.

Kukaan ei ole vain oman järkensä ja voimansa varassa, vaan jokainen saa luottaa Jumalan läsnäoloon ja siunaukseen. Jumala on elämän, kansan ja koko maailman turvakallio.

Elämän haltuunotosta luopuminen ja Jumalaan turvaaminen ei merkitse, että ihminen lakkaa olemassa vastuussa elämästään. Ymmärrys, järki ja tahto ovat meillä käyttöä varten, Jumalan luomislahjoina. Itse meidän on tehtävä valintamme ja kannettava vastuumme.

Mutta samaan aikaan meillä on lupa luottaa Jumalan läsnäoloon kaikissa vaiheissa. Vastuun kantaminen elämästään ja ratkaisuistaan sekä aito usko ja luottamus Jumalaan kuuluvat yhteen. Näistä rakentuu ihmisen sisäinen turvallisuus."

(Piispa Seppo Häkkinen)

Adventti kutsuu odottamaan

2011-11-22T12:35:00.001+02:00

Jaakko Heinimäki

kolumni "Odottavan aika"

Kotiliesi-lehti 22/2011

"Odottaminen on taitolaji. Ja se taito on häviämässä. Jollemme kiinnitä odottamiseen, malttamiseen ja kärsivällisyyteen erityistä huomiota, kadotamme kykymme olla tekemättä asioita nopeimmalla mahdollisella tavalla.

Adventti on hyvä esimerkki odottamisen vaikeudesta. Varsinaisesti adventti merkitsee joulun odottamista, öiden laskemista ja hiljaista valmistautumista suureen juhlaan. Mutta emme odota joulua, me vietämme pikkujoulua, laulamme joululaulut ja syömme jouluherkut viikkokausia ennen joulua niin, että olemme jo kyllästyneet ja kaipaamme vaihtelua." (JH)

"Vexi Salmen sanoittamasta joululaulusta "Sydämeeni joulun teen" on tullut klassikko häkellyttävän nopeasti. Väitän, että laulu puhuttelee suomalaisia erityisesti sanoillaan. Niissä välittyy kaipaus jonkinlaiseen aitoon ja oikeaan jouluun, sydämen jouluun.

Jouluvalmisteluista olennaisin on siis sydämen valmistaminen. Leipomiset ja siivoamiset voivat mainiosti toimia sydämen valmistamisen välineenä, mutta ne ovat sittenkin vain välineitä." (JH)

"Entä jos tänä adventtina opettelisi odottamista ja varaisi vaikka joka päivä kymmenen minuuttia pienelle adventtimietiskelylle? Säännöllisesti, joka päivä, tietyllä kellonlyömällä.

Istuisi alas, syttyttäisi kynttilän ja olisi kymmenen minuuttia hiljaa.

Jos kymmenen minuuttia tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta olla tekemättä mitään järkevää, voi aloittaa kolmella minuutilla ja listä sitten aikaa, jos siltä tuntuu.

Eikä kynttiläkään ole välttämätön. Istuisi vain ja hengittäisi keskittyneesti ja rauhallisesti sisään ja ulos.

Siinä hengitellessään voisi vaikka sanoa, hengityksen tahtiin "Tervetuloa - joulun lapsi", ja antaa tuon ajatuksen elää sielun pohjalla omaa elämäänsä."

(Jaakko Heinimäki)

Sitoutuminen

2011-11-05T12:55:00.000+02:00

Kaija Maria Junkkari:

Sielukas nainen

( Kirjapaja 2011)

"Kypsä hengellinen elämä näkyy arjessa; sitä eletään päivittäin. Siihen kuuluu rehellinen itsetutkistelu, itsetuntemuksen lisääntyminen ja terve itseluottamus.

Ne eivät kuitenkaan synny vain omaa minuutta vahvistamalla, vaan ihminen joutuu käymään sisäistä kamppailua hänessä asuvan valheminän ja todellisen minän välillä.

Kristinuskoon liittyy näkemys omalle itsekkyydelle kuolemisesta, jotta Kristus voisi tulla ihmisessä entistä näkyvämmäksi.

Kristinuskossa niin kuin muissakin uskonnoissa on pitkälti kysymys radikaalille muutokselle antautumisesta ja sitoutumisesta. Se on metanoia, ihmisessä tapahtuvan sisäisen muutoksen syvenemisestä Jeesusta seuratessa."

(K M J)

"Sitoutuminen merkitsee sitä, että kun tehdään valinta, valitaan koko uskonto. Mielestäni hengellisen tien tosissaan ottava etsijä ei voi väistää sitä, että jossain vaiheessa hän joutuu tekemään valinnan siitä, mikä on hänen syvin sitoutumisensa.

Sitoutuminen, rajat ja pitkän, paljon koetellun tradition tuomat rakenteet tukevat hengellistä kasvua ja tuovat elämään vapautta ja levollisuutta. Ihmisen pieni tarina yhdistyy Jumalan suureen tarinaan.

Sitoutumisen korostaminen lienee aika lailla vastoin yleistä trendiä, jonka mukaan jokainen valinta tekee elämän ahtaammaksi ja vähemmän vapaaksi.

Säilyykö suurin vapaus silloin, kun ei tehdä valintoja ollenkaan?" (K M J)

"Ehyt sitoutuminen ei tarkoita samaa kuin se, että olisi jo päässyt perille, vaan että on löytänyt ja valinnut tien, jota haluaa kulkea. Ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin "sen tien kulkijoiksi."

Sitoutuminen ei tarkoita tien kulkemista silmät ummessa auktoriteettia sokeasti kuunnellen vaan päin vastoin: tietoisuus, moraalinen herkkyys, älyllisyys ja terve järki kuuluvat aikuiseen hengellisyyteen.

Kypsä sitoutuminen ei tarkoita epäluuloisuutta muita uskontoja tai yleensä toisinajattelevia kohtaan. Kun on valinnut oman tiensä, tutustunut ja sitoutunut siihen, on vapaampi kohtaamaan ja arvostamaan myös muiden teiden kulkijoita."

(Kaija Maria Junkkari)

Älä pelkää

2011-10-24T18:20:00.002+03:00

san & säv & laulu

LauraMaria Virtanen

Hiljaisuudessa

2011-10-16T10:44:00.000+03:00

Niilo Rauhalan ajatuksia hiljaisuudesta

Terttu Lappalaisen toimittamassa kirjassa

"Hiljaisuutta etsimässä"

(WSOY 1998)

"Minun hiljaisuuteni on avara huone ilman seiniä.

En ole erakko, enkä halua vetäytyä pitkiksi ajoiksi yksinäisyyden rauhaan. Hiljaisuuden huone on pikemminkin sisäinen tila: kuunteleva, katseleva ja tunnusteleva hiljaisuus ja avaruus.

Runoilijana tunnen olevani yksinäinen ihminen ja haluan olla. Ehkä tämä on runoilija elämäntaakka ja samalla vapaus: olla yksinäinen, tähyillä yksin ja kokea yksin.

Runoissani olen avoin ja paljastan maailmaani toisille tai raotan sitä. Joillekin se avautuu, joillekin ei. Runo ei selitä kaikkea valmiiksi, se kutsuu löytöretkelle." (NR)

""Luonto ja hiljaisuus kuuluvat yhteen. Kuuntelen luontoa korvin ja sydämin, katselen ja tarkkailen sen ääriviivoja ja yksityiskohtia.

Olen itsekin luonnon elävä kudos ja koen kipeästi, että myös minua riisutaan ja minä lakastun.

Hiljaisuudessa oleminen kysyy rohkeutta, koska on nähtävä itsensä sellaisena kuin on - myös riisuttana ja raadollisena, mutta myös Jumalan hyvien silmien valossa ja vapaudessa." (NR)

"Vanhenemisen hiljaisuudessa elää rinnakkain täyden päivän ja keskeneräisyyden tunne. Jotakin sellaista jää kesken, mitä olisi halunnut vielä jatkaa.

Vanhenemisen hiljaisuus kuvastelee peilin lailla mennyttä ja vielä odotettavissa olevaa aikaa. Rajallisuuden viiva näkyy silmien edessä yhä vahvempana.

Siihen on tyytyminen, mutta ilman kipua tuskin kukaan voi luopua siitä, mitä on saanut elämältä lahjaksi." (NR)

"Hiljaisuus rakentaa ja hoitaa mieltä, jotta me kärsivät ihmiset kestäisimme paremmin käsillä olevat ja tulevat hetket. Hiljaisuu luo tilaa kivun ympärille ja uuden päivän varalle, mutta joskus hiljaisuus voi tuntua myös pakahduttavalta vankilalta, jos ei pääse enää pois.

Hiljaisuuden hetkiin tunkeutuu vastaamattomia kysymyksiä ja pelkoa, kapinankin kuohuja, mutta siihen heijastuu myös seestymisen iltavaloa.

Hiljaisuus avaa muistojen tien ja nostaa esiin sen, mikä on jättänyt syvimmän jäljen omaan elämään.

Silloin kun oma tieni on kääntyvä luopumisen suurta hiljaisuutta kohti, toivon nostavani katseen sinne, mikä on vielä näkemättä ja kohtaamatta.

Hiljaisuuttani eheyttää ja valaisee anteeksiantamuksen rauha, rauha Jumalan kanssa.

Armahdettuna minun turvani on ristin mies, syntisten Vapahtaja."

(Niilo Rauhala)

"Aamulla hiljaiselle kadulla

kuulen selvästi omien askelteni äänen.

Syysaamuna kuuraisella oksalla

lintu kuulee laulunsa kaukaa."

(Niilo Rauhala)

Rukoile kävellen

2011-10-05T17:59:00.000+03:00

Jim Forest:

"Aitoon elämään
- matkalla Thomas Mertonin kanssa"

(Kirjaneliö 1995)

"Kävelemisessä on se suuremmoinen puoli, että se sopii mainiosti rukoukseen. Ehkä se jotenkin liittyy hitauteen.

Kiirehtipä ohi mitä tahansa, kävelijä ei kiirehdi.
Hän on hitaassa liikkeessä. Jokainen askel voi yhdistyä rukoukseen.

On loputon määrä lyhyitä tekstejä, joita voi toistella kävellessään. Tuhannet raamatunjakeet sopivat tällaiseen käyttöön ja on monia rukouksia, joita voi kävellessään rukoilla." (JF)

"Yksi tällainen rukous on Jeesus-rukous. Se perustuu Jeesuksen kertomaan vertaukseen publikaanista, joka sanoi: "Herra, armahda minua." (Luuk 18:9-14) Publikaanin kolmisanaisesta rukouksesta kehittyi sittemmin Jeesus-rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä."

Ortodoksisessa kirkossa tätä rukousta eivät käytä ainoastaan munkit, vaan lukemattomat muut, jotka haluavat rukoilla lakkaamatta. Sadat tuhannet ihmiset rukoilevat näin juuri tälläkin hetkellä.

Itse olen kokenut, että kävelyretki, jonka aikana rukoilen Jeesus-rukousta, on erityisen hyvä tapa aloittaa uusi päivä.

Mutta mitä järkeä on toistella joitakin sanoja yhä uudelleen ja uudelleen?

Ihmisen mieli voi olla kaoottinen paikka, jonka jokainen sopukka on äänekäs kuin kovaäänisin radioasema. Huolet, työt, ärtymykset, kaikki nämä ottavat vallan siinä määrin, että tuskin tiedämme, missä olemme." (JF)

"Toistuva rukous auttaa luomaan sisäisen hiljaisuuden ja lakaisemaan pois kaiken roskan. Rukoilija kokee eheyden tunteen, keskittymisen tunteen.

Hän tulee tietoisemmaksi Jumalasta, joka ei olekaan pelkkä idea, vaan todella läsnäoleva.

Opettele käyttämään Jeesus-rukousta, kun kävelet jossakin hiljaisessa ja kauniissa ympäristössä tai vilkkaalla kadulla.

Rukoile sitä hitaasti ja hiljaa, kiinnitä huomio hengitykseesi. Yhdistä sanojen toistaminen uloshengitykseen ja sisään hengittäessäsi hengitä itseesi hiljaisuutta."

(Jim Forest)

Hän kyllä vastaa

2011-09-16T23:55:00.002+03:00

Sanat & sävel & laulu
LauraMaria Virtanen

Millainen kieli, sellainen sydän

2011-09-12T19:33:00.003+03:00

Emerituspiispa Eero Huovisen

saarnasta 11.9-11

(saarna löytyy >täältä <)

"Jeesus sanoi: "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan."

Kolmesta kielen synnistä meitä varoitetaan, turhista, ilkeistä ja tyhmistä puheista, siis turhuudesta, ilkeydestä ja tyhmyydestä. Raamatun kirjoittajat olivat varmoja, että juuri näistä oli varoitettava. Entä me tänään? Olemmeko me sivistyneempiä vai osuvatko arvostelun piikit myös meihin?"
(EH)

"Ensin varoitus turhista puheista. Jokaisesta turhasta sanasta on tehtävä tili. Aiemmin sanottiin, että puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa. Tänään suun aukaisemiselle ja viestien kirjoittamiselle tuntuu olevan vain vähän pidäkkeitä. Kieli ja harkinta kulkevat eri suuntiin. Itseilmaisun arvo on noussut tähtiin, mutta itsekritiikin taso on pudonnut ojaan.

Raamatun toinen varoitus koskee myrkyllisiä eli ilkeitä puheita. "Kieli… on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä." Osuuko tähän päivään? Miten kevyesti kohteliaisuussäännökset unohtuvatkaan ja miten helposti eri tavalla ajattelevien kunnioittaminen katoaakaan? Kummallista on, että toisten solvaamista ja herjaamista jopa ihaillaan ja tietoisesti tavoitellaan. Käynnissä on kova kilpailu siitä, kuka osaa iskeä ivallisimmin ja nälviä pisteliäimmin."
(EH)

"Tapasin eilen Helsingin kauppatorilla erään ystävän, joka väitti, että pahin ympäristörikos ovat myrkylliset sanat. Ne turmelevat ilmapiirin ja yhteiselämän.

Ilkeydellä herkuttelun tauti leviää myös kirkossa. Uskovaisten suusta lähtee piikkejä ja lyöntejä, joissa ei ole kyse vain kriittisistä kysymyksistä tai toisella tavalla uskovien haastamisesta, vaan silkasta ilkeilystä ja hätäisestä tuomitsemisesta. Kyllä uskonasioista saa olla eri mieltä ja pitääkin olla, mutta vinoileminen ja solvaaminen eivät sovi kristitylle.

Kun siis avaan suuni tai painan tietokoneeni lähetysnappia, minun tulee ensin kysyä itseltäni: onko minun kieleni hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä?"
(EH)

"Avain kielen kiusauksiin on Jeesuksen sanoissa: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Kaikkien puheiden arviointiperuste on yksinkertainen: millainen kieli, sellainen sydän. Kielenkäyttö vain ilmaisee sen, millaisia olemme sisimmältämme. Jos sorrun kielen synteihin, takana on sydämeni vaurio.

Joka puhuu turhia ja tarpeettomia, kertoo oman sydämensä tyhjyydestä. Elämän juoni ja tarkoitus hukassa. Turhan höpöttäjä on kuin aallon laineilla kelluva lastu, joka menee sinne, minne virta vie. Turhuus kertoo siitä, että olen hetken vanki, levoton ja harhaileva. Tällainenko on minun sydämeni?

Joka puhuu ilkeitä, sanoo usein enemmän omasta sydämestään kuin hänestä, jolle myrkylliset puheet on osoitettu.

Se joka tuntee vastuunsa ja rajansa ja tietää elämänsä perustan, joutuu kuin pakosta ajattelemaan, mitä puhuu ja kirjoittaa. Lähimmäiselle on oltava hyvä, koska Jumala on ollut meille hyvä, ja Jumalaa on kiitettävä, koska hän on ollut ja on hyvä."

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."

(Eero Huovinen)

Viisi ajatusta hiljaisuudesta

2011-07-09T22:28:00.003+03:00

Taneli Kylätaskun artikkeli

"Viisi ajatusta hiljaisuudesta"

Kotimaa-lehti 27/11

"Päätän pysähtyä ja toivottaa hiljaisuuden tervetulleeksi. Avaan oven tutulle asialle, joka on ollut luonani lapsesta saakka. Silti jarrutusjäljet ovat pitkät. Hiljaisuudelle ei tahdo löytyä aikaa eikä paikkaa.

Kohtaan myös toisen hankaluuden. Ajatukset eivät hiljene käskystä, vaan mieli tempoilee ja ääntelee tauotta kuin tv-vastaanotin.

En kuitenkaan lannistu, vaan yritän uudelleen. Ennen pitkään onnistun luomaa arkeen pieniä aikataskuja. Ne ovat kuuntelemista varten. Toisin kuin tv, mieli hiljenee, kun ajatuksia vain katselee rauhassa." (TK)

"Jotkut kantavat hiljaisuutta aina mukanaan. Meidän toisten pitää löytää se yhä uudelleen.

Kesän hiljaisuus on täynnä lahjoja. Pääsky piirtää kaaren taivaalle, kala molskahtaa laiturin vieressä. Käännän polkupyörän vanhalle sivutielle, ja rekkojen jylinä vaihtuu taukoamattomaan linnunlauluun.

Tajuan, että juuri tässä on hyvä. Käsitän, että olen joka tapauksessa juuri tässä, en eilisessä enkä huomisessa.

Alan kuulla hiljaisuuden myös hälyn ja kiireen keskellä. Tavoitan sen liikenteen kohinan läpi, kun kävelen kaupungin keskustassa. Huomaan pienet tauot ajatusteni välissä. Hiljaisuudessa on lepoa. Tunnen olevani kuin sukelluskellossa, joka on laskeutunut juuri aallokon alapuolelle." (TK)

"Useimmissa kristillisissä perinteisssä hiljaisuuden tavoittamista pidetään välttämättömänä. Kirkon erämaaisät, mystikot ja Martti Luther ovat kulkeneet meditaation eli mietiskelevän rukouksen polkuja jo paljon ennen meitä.

Ajatusten keskittymisessä käytetään ristiä, kynttilää, ikonia, rukoushelmiä tai lyhyttä rukousta. Usein hiljentymiseen liittyy Raamatun lukeminen, matkapäiväkirjan pitäminen ja keskustelu ohjaajan tai ystävän kanssa.

Meditaation tavoittaa myös saunassa tai rauhallisella lenkillä, kun askeleet ja hengitys asettuvan tasaiseen rytmiin." (TK)

"Kristitylle kaikki hiljentyminen on kristillistä. Paavali sanoi, että "hänessä me elämme ja olemme." Olemme yhteydessä Jumalaan, meditoimmepa missä ja millä tavoin tahansa.

Toisaalta mikään meditaatio ei ole kristillistä siinä mielessä, että ihminen tulisi sen avulla autuaaksi. Säännöllisesti meditoiva huomaa kuitenkin lähteneensä matkalle, joka kasvattaa itsetuntemusta.

Meditoiva eli mietiskelevän rukouksen polkuja kulkeva kristitty ei odota viime kädessä omaa valaistumistaan, vaan sitä, että Kristus saa valaista häntä."

(Taneli Kylätasku)

Jumala asuu minussa

2011-06-23T14:46:00.000+03:00

Pirkko Lehtiö:

Kirja-arvostelu

"Uskon hiljainen vallankumous"-kirjasta

Hiljaisuuden Ystävät-lehdessä 2/11

"Mitä tapahtuu, kun nainen ylittää rajat, jotka hänelle on asetettu?

Mitä tapahtuu, kun hän alkaa harrastaa mietiskelevää rukousta, joka on naisilta kielletty?

Olenko koskaan edes tajunnut, mikä etuoikeus on sinutella Jumalaa teitittelyn sijaan?

Nämä olivat ensimmäisiä kysymyksiä, jotka nousivat mieleeni, kun aloin lukea juuri ilmestynyttä kirjaa "Uskon hiljainen vallankumous - Avilan Teresan askelissa." (Antonio Mas Arrondo - Ulla Lumijärvi, Katharos Oy 2011)

Olen lukenut joitakin klassisia mystiikka käsitteleviä kirjoja, mutta kaikki eivät kosketa.

Kun katolinen isä Antonio Mas Arrando ja luterilainen maallikko Ulla Lumijärvi kirjoittavat 1500-luvulla eläneen Avilan Teresan "Sisäisestä linnasta", on käsissä kirja, joka tuo Teresan ajattelun lähelle rukouselämääni ja aukaisee näkökulmia, jotka inspiroivat.

Kutsuisin heidän kirjaansa Avilan Teresan Sisäisen linnan kommentaariksi. Tarvitsemme sellaisen, joka selittää aikamme kielellä sisäisen linnan asuntoja ja huoneita, joihin Teresa kutsuu tutustumaan." (Pirkko Lehtiö)

"Kaksi näkökulmaa kuuluu rukoukseen Teresan mukaan.

Rukous johtaa ihmisen ystävyyteen Jumalan kanssa ja Kristuksen seuraamiseen, hengelliseen elämään Kristuksen askelissa.

Rukouksen tie on ihmiseksi tulemista eli Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi muuttumista. Se on koko elämän kestävä prosessi, jossa ei tulla valmiiksi.

Tällä tiellä myötätunto ja armollisuus itseä ja lähimmäistä kohtaan lisääntyvät.

Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Tiellä on kaksi rinnakkaista suuntaa: 1. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä edistyneempää on rukouksemme ja 2. mitä lähempänä ihminen on Jumalaa, sitä paremmin hän tuntee itsensä."
(Pirkko Lehtiö)

"Sisäinen linna on ihmisessä itsessään, siellä Jumala asuu.

Miksi sisäinen linna voisi olla ajankohtainen?

Kirjoittajat perustelevat sitä lähtemällä ihmiselämän kolmesta pilarista, jotka ovat fyysinen ja henkinen jaksaminen nykyajassa sekä henkilökohtainen suhde Jumalaan.

Näistä viimeinen, johon kuuluu kulkeminen hengellisellä tiellä ja siinä aikuisuuteen kasvaminen, unohdetaan nykyisin usein.

Jeesuksen seuraaminen on kristillisen yhteisön evankeliumin mukainen elämäntapa. Kasvaminen aikuisuuteen merkitsee vastuun ottamista omasta ja lähimmäistemme elämästä.

Jeesus kutsui opetuslapset seuraamaan itseään. Ensikohtaamisesta ylösnousemukseen oli tätä seuraamista.

Siinä kehittyi henkilökohtainen suhde.

Siinä on linnan salaisuus myös meille." (Pirkko Lehtiö)

"Mielenkiintoista oli kirjaa lukiessa huomata, miten paljon yhteistä löytyy Teresan opetuksissa Ignatiuksen hengellisten harjoitusten kanssa.

Tarvitsemme mielikuvitusta kohdataksemme oman sisäisen elämämme vaikkapa asuntoina ja huoneina. Samalla rationaalisuudesta siirrytään mystiikan alueelle.

Kun Ignatius puhuu "viikoista", joiden aikana tutustutaan Jeesuksen elämään, Teresan asunnoissa on samankaltaisia sisältöjä.

Sisäisen linnan ensimmäisissä huoneissa opetellaan rukoilemista ja opitaan tuntemaan kuka ja millainen Jumala on. Toisissa Kristus kutsuu meitä ihmisiä henkilökohtaisesti yhteyteensä.

Kolmansissa huoneissa opetuslapsen on tehtävä päätös kokonaisvaltiasesta seuraamisesta, jossa rukous on elämän ehto, hengitystä. Neljänsissä alkaa mystinen rukouselämä, joka vaikuttaa omaa persoonaamme muuntaen.

Viidensissä huoneissa kohtaamme Jeesuksen ristillä: oman minän kuolettaminen on Jumalan tahtoon yhtymistä ja haluamme elää sen mukaan. Kuudensissa opitaan rakastamaan ja olemaan rakastettu, Kristuksen rakastama.

Ja vihdoin seitsemänsissä sisäisen linnan huoneissa koetaan Kristuksen ylösnousemus ja myös omamme." (Pirkko Lehtiö)

"Toisen merkityksensä kirja saa mielestäni oppaana rukoukseen. Siinä puhutaan hiljaisesta ja sanattomasta rukouksesta, meditaatiorukouksesta ja kontemplaatiosta aivan samoin kuin monissa muissakin kirjoissa.

Teresan askeliin sovitettuina nämä rukousmuodot saavat syvemmän merkityksen asunto-ja huonevertauksien yhteydessä.

Yksi keskeinen rukouksen merkitys korostuu mielestäni muita enemmän.

Se on rukouksen rukoilijaa muuttava merkitys.

Rukous ei ole ensisijaisesti pyyntöjen ja erilaisten aiheiden esittelyä Jumalalle vaan elämistä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa."

(Pirkko Lehtiö)

Lisäinfoa kirjasta

"Uskon hiljainen vallankumous"

> täältä <

Rukousta aloittelijoille

2011-05-26T21:33:00.000+03:00

Toimittaja Janne Villa:

Ortodoksipiispa Kallistos Waren haastattelu

Sana-lehdessä 20/-11

"Hengellisenä ohjaajana Kallistos Ware tietää tarkkaan, kuinka mahdottoman vaikeaa sisäinen hiljentyminen on nykyihmiselle, joka elää kaiken aikaa median virikkeiden vastaanottimena, kännyköiden ja sähköpostien tavoitettavissa, melun ja kiireen keskellä.

- Silti ja siksi suosittelen niin uskoville kuin ei-uskovillekin aina ensimmäiseksi hiljaisuuteen hakeutumista, sillä kaikilla meillä on aivan yhtä suuri tarve siihen.

- Meidän on opittava olemaan yksinkertaisesti hiljaa ja hankittava tähän tilaa sulkemalla joskus se tv, tietokone ja kännykkä. Mitä kiireisempiä olemme arjessamme, sitä tärkeämpää on raivata aikaa ja tilaa hiljentymiselle.

- Voit aloittaa vaikka istumalla tuolissasi 10 minuuttia hiljaa tai kävelemällä metsässä. Tämä on tietysti vasta syvemmän hiljentymisen alku, mutta jostakin on aloitettava. Et pääse eteenpäin, ellet pysty luomaan edes tämän vertaa tilaa hiljaisuudelle, Kallistos Ware neuvoo.

- Ihminen, jolla ei ole sisäistä rauhaa, ohjautuu ulkoapäin, eivätkä ulkoiset vaatimukset lopu koskaan. Ilman hiljentymisen kykyä emme pääse kosketukseen syvimmän sisimpämme kanssa.

- Kristus sanoi, että "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Sitä valtakuntaa meidän on etsittävä hiljaisuudessa ja rukouksessa."

(Janne Villa)

"Kallistor Ware korostaa, että on monia hyviä tapoja rukoilla. Hän itse opettaa mielellään klassista Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä."

Tätä rukousta opetellaan, kunnes ulkonaisten sanojen toistaminen muuttuu sielun sisällä yhtä luonnolliseksi kuin hengitys. Rukousta voi opetella toistamalla sitä aluksi mielessään esimerkiksi aamulla ja illalla.

- Koska rukous on hyvin yksinkertainen, siihen on mahdollista keskittyä milloin tahansa, vaikka bussia odotellessa tai auton juuttuessa ruuhkaan. Huolien ja stressin vaivaamina voimme jättäytyä tämän selkeän rukouksen varaan ja olla yhteydessä Jumalaan.

- Suosittelen Jeesuksen rukousta siksi, että kenen tahansa on helppo aloittaa sen rukoileminen. Se ei vaadi valmisteluja, tiettyä aikaa tai paikkaa, eikä tietoa teologiasta. Kuitenkin se on on osa kirkon syvällisintä kontemplaatioperinnettä.

- Jatkuvan rukouksen sisäistäminen ja ymmärtäminen voi kyllä vaatia vuosien harjoituksen, Kallistos Ware myhäilee.

Rukouksen sisäistänyt ihminen ei ole se, joka puhuu, vaan se joka kuuntelee Jumalaa ja on täten avoin Toisen läsnäololle."

(Janne Villa)

"Kallistos Ware painottaa, että rukouksen elämänmuoto on mahdollinen avoin ja kaikille. Ei vain hengenelämän eksperteille.

Vaikka rukoilija vetäytyy välillä pois maailman humusta hiljaisuuteen, päämääränä on oppia näkemään uusin silmin Jumalan luomakunnan valtava arvo.

- Rukous kirkastaa suhteen ympäröivään aineelliseen maailmaan muuttaen kaiken ikään kuin läpikuultavaksi, Jumalan läsnäolon sakramentiksi. Ihminen alkaa nähdä kaiken ympärillään ihastuttavana: puut, linnut, maan, ilman, valon ja toiset ihmiset.... Kaikkia julistaa Jumalan kunniaa ja todistaa hänen rakkaudestaan.

- Sisäisen hiljaisuuden rukous ei hylkää vaan syleilee maailmaa. Rukoilija eristäytyy toisista ihmisistä vain palatakseen takaisin niiden luo, tällä kertaa olennaiset tarpeensa turhista erottaneena.

- Rukoilija löytää syvemmän yhteyden toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Hän osaa arvostaa jokaista asiaa ja ihmistä enemmän kuin pelkkien aistinautintojen rakastaja tai materialisti, sillä hän näkee Jumalan olevan läsnä jokaisessa ihmisessä, kaikkialla."

(Janne Villa)

Valoon istutetut

2011-05-14T12:55:00.000+03:00

Hilkka Olkinuora:

Valo on

(Kirjapaja 2010)

"Mitenköhän monesti olen kuullut ihmistä verrattavan puuhun. Luonnollistahan se onkin.

Samalla tavalla juurrumme, kasvamme ja lahoamme, niin lehmukset kuin luumupuut.

Raamatun ohje ihmiselle on ensi lukemalta aika karu. Hedelmistään puu tunnetaan.

Jos puu ei kanna hedelmää, se hakataan polttopuuksi.

Kukoista tai kuole. Pärjää ja onnistu.

Voita kilpailu kasvupaikasta,
varjosta naapuripuu hengiltä,
ole tuottava, tuottavin."

"Ajatus on todellisuudessa tarkoitettu aivan päinvastaiseksi: antaudu olemiseen ja vuorovaikutukseen.

Hedelmiä syntyy vain kun uskallat seistä tuulessa,
kun avaat kukintosi,
kun kaivat juuresi sitkeästi maahan,
kun suostut kantamaan hedelmien painon,
kun otat vastaan veden ja valon.

Sillä valoon sinut on alunperin istutettu."

(Hilkka Olkinuora)

Pyhän huoneen päivä

2011-04-30T17:20:00.002+03:00

Owe Wikström:

Vasta rakkaus antaa merkityksen

(Kirjapaja 2011)

"Kuten monet muutkin, pidän hiljaisuudesta.

Vetäydyn sisäiseen kammiooni, suojaan jotakin haurasta mutta elintärkeää salaista huonetta, joka on vain minun ja jota muut eivät voi jakaa.

On tärkeää etsiytyä toisinaan aktiivisesti omiin oloihin. Ei eristäytymään, vaan löytämään ja ylläpitämään itsekunnioitusta.

Meidän tulisi odottaa tapaamistamme oman itsemme kanssa - usein unohdetun ystävän.

Syvään hiljaisuuteen kätkeytyy hiljainen puhuttelu: salakieli. Juuri näitä tuskin havaittavia muistuksia emme koskaan huomaa, jollemme toisinaan laske lehteä käsistämme tai jätä lukematta kirjaa tai sulje televisiota.

Pyhään huoneeseen, sisäiseen kammioomme, liittyvät hengelliset neuvot ovat yksinkertaisia. Unohda puhelinvastaaja, tekstiviestit, facebook ja sähköposti ja istu kerrankin aivan hiljaa.

Mene kirkkoon, istu puistonpenkille, lähde ulos kävelemään.

Hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä on lepo, tarpeellinen lepo, mutta koet siinä myös salaperäisen janon, piilevän kaipauksen.

Sen kokeminen on paluumatkan ensimmäinen askel - matka kohti omaa itseäsi ja elämän keskusta."

(Owe Wikström)

Kristus on ylösnoussut!

2011-04-24T11:06:00.000+03:00

Ristintiellä

2011-04-22T09:58:00.002+03:00

Anna-Maija Raittila:

"Ristin tien äärellä"

(Kirjapaja 2011)

"Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämän lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luukas 2:34-35)

"Jeesus kohtaa äitinsä ristintiellä.Heidän kärsimyksensä on yhteinen.

Miekka on jo monta kertaa lävistänyt Marian sydämen. Ehkä hän on muistanut vanhan Simeonin sanoja erityisesti silloin, kun Jeesus 30 vuotta täytettyään erkani äidistä ja kotiperheestä ja lähti pois, lakkasi puhuttelemasta häntä äidiksi eikä ollut tietävinään, kun Maria toisten lastensa kanssa yritti tulla hakemaan esikoistaan hullun retkiltä kotiin. Puhdas, ihana poika oli lyöttätynyt syntisten seuraan, niin juorut kertoivat, alkanut tuntea yhä rajumpaa vetoa laitapuolen ihmisiin, arvostellut ankarasti hengellisiä johtajia...

Mutta kipeimpienkin viiltojen aikaan Maria-äidin sydämessä lepatti Betlehemin tallin valo. Hänessä pysyi tallella kaikki, mitä hän alusta saakka oli kätkenyt sydämeensä ja tutkistellut, vaikkei hän tuota kaikkea ollut koskaan päässyt ymmärtämään. "Minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."

Tässä perusluottamuksessa, jota Jeesus-lapsi oli imenyt itseensä suoraan äidin sydämestä, oli pohjana Taivaallisen Isän uskollisuus. Se oli ohjannut Mariaa jokaisesta kivun ja hämmennyksen vaiheesta takaisin lepoon. "Tapahtukoon minulle...."

Ja nyt he kohtaavat toisensa ristintiellä, äiti ja poika. Äiti saa olla niin neuvoton kuin on. Hän on vain lähellä rakkaintaan, niin kuin Jeesus on lähellä häntä. He molemmat ovat Isän salatun pelastussuunnitelma täydellisessä suojassa.

Maria lähestyy uutta kutsumustaan. Hänen kaikki vaiheensa Herran äitinä ovat valmistaneet häntä uuteen äitiyteen: hänen on määrä tulla kuvaksi kirkosta, ristillä kuolevan Kristuksen seurakunnasta - äidinhelmasta, jossa on tilaa olla avuton lapsi, Jumalan lapsi.

Ehkö Marian esikuva ole tänään, omana aikanamme, tapeen kipeämmin kuin milloinkaan ennen? Kovat arvot temmeltävät, ylemmyyden ja kilpailun viettelys hämmentää niitäkin naisia, jotka aavistavat oikean tien, Marian sydämen tien.

Meidän on rukoilta koko maailman naisten puolesta: että jokainen löytäisi Marian omassa elämässään, eri vaiheissaan, erilaisissa tehtävissään: että löytäisimme Marian kuuliaisuuden, että meissä kasvaisi halu olla vaatimattomasti läsnä, auttaa toisia olemaan heitä lähellä, kuunnellen ja tilaa antaen."

(Anna-Maija Raittila)

"Maria, Herran äiti ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen, ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen.

Maria, Herran äiti, vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija maan päälle tullut on.

Maria, Herran äiti, jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin, kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi ja ristiinnaulittiin.

Maria, Herran äiti, uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin vain lupauksen sana,
vain armon kantamana hän kulki eteenpäin.

Ja niin kuin Herran äiti myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi. Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi."

(Anna-Maija Raittila)

Pie Jesu

2011-04-19T20:06:00.000+03:00

Hiljaisen viikon rukouksia

2011-04-17T23:38:00.001+03:00

Hiljaisen viikon rukouksia

(> täältä >)

"Palmusunnuntaina

seuraan Sinua,

aasilla ratsastava kuningas.

Jeesus, tervetuloa

kotiini ja sydämeeni."

"Malkamaanantaina olen

kanssasi Getsemanessa.

Rukoilen apua ahdistuksessani.

Tapahtukoon Sinun tahtosi!"

"Tikkutiistaina mieleni

valtaavat väärät syytökset,

joilta en voi puolustautua.

Olethan vierelläni

vihollisteni edessä."

"Kellokeskiviikkona

pesen käteni ja pakenen

vastuuta kuten Pilatus.

Pois se minusta!

Anna anteeksi heikkouteni."

"Kiirastorstaina liityn

viimeisen illan aterialle.

Mikä ilo nauttia ruuasta,

juomasta, seurasta!

Kiitän siitä tänään,

ja aina ehtoollisella."

"Pitkänä perjantaina

katson ristiä.

Ristin juurella huudan kanssasi:

Jumalani, Jumalani,

miksi minut hylkäsit!"

"Lankalauantaina on aivan hiljaista.

Risti on tyhjä.

Sinä pyhitit haudan lepopaikaksi.

Herra, armahda minua."

Vaella Pääsiäiseen

(> täällä <)

Muutoksen aika

2011-04-12T21:37:00.000+03:00

Unohdettu radikalismi

2011-04-05T11:16:00.001+03:00

Owe Wikström:

"Vain rakkaus antaa merkityksen"

(Kirjapaja 2011)

"On ihmisiä, joilla on intomielisyyttä, tulenpalava vakaumus. He pysyvät lujina ja ajavat asiaansa, eivät itsepäistä tyhmyyttään, vaan siksi, että he ovat mukana jossain itseään suuremmassa. He ovat kaikkea muuta kuin välinpitämättömiä.

Teatterin kielellä voisimme nimittää näiden ihmisten vastakohtaa passiiviseksi "kolmannen parven väeksi". He katselevat alas näyttämällö lievästi kiinnostuneina. He eivät osallistu, eivät riskeeraa mitään, eivät sitoudu. He viihtyvät.

Elämä kuitenkin tapahtuu näyttämöllä. Siellä ovat feministit, ympäristönsuojelijat, marksilaiset, postmodernistit, siellä joku kertoo uskostaan, siellä puhuu oikeistolainen, ateisti, muslimi tai anarkisti. He väittelevät, toiset kovaan ääneen, toiset hiljaisemmin, teräviä analyysejä seuraavat näkemykselliset perustelut.

Näyttämöllä liikkuvat ovat vakuuttuneita siitä, että tietyt asiat ovat oikein ja toiset asiat arveluttavia tai tuomittavia. Lehterillä elämän yleisö suojautuu klassisiin verukkeisiin: "En puutu asioihin. Onhan se sinänsä mielenkiintoista, mutta minulla ei ole mielipidettä. Katsotaan myöhemmin."

(Owe Wikström)

"Uudessa Testamentissa varoitetaan jatkuvasti elämän yleisön hillitystä asenteesta. Jeesuksen puheessa on anarkistinen, raju ja haastava sävy. Se sävy on lähes täysin karissut, kun kristinuskoa on muokattu yhdeksi terapiamuodoksi toisten joukkoon.

Jeesus sanoi: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!". Tullessaan temppeliin ja nähdessään, että siitä oli tehty eräänlainen kaupallinen ostoskeskus, hän raivostui ja ajoi pois kauppiaat.

Ilmestyskirja varoittaa niistä, jotka ovat luopuneet ensi ajan rakkaudesta ja muuttuneet passiivisiksi eli lakanneet olemasta maan suola.

Tällaista tekstiä lukiessa on helppo ajatella vahingoniloisena vaisuja kirkon työntekijöitä, joilla ei ole mielipiteitä yhtään mistään. Mutta itsekritiikki on tässä kohdassa tärkeää. Milloin valitus kirkon latteudesta tai kristittyjen sitoutumattomuudesta onkin vain keino paeta omaa vastuuta. Milloin äänekäs arvostelu vain peittää oman osallistumisen puutteet?

Mihin aatekeskustelu on kadonnut? Milloin pyhä viha on hävinnyt? Istummeko pian kaikki mukavasti hengellisellä kolmannella parvella ja annamme vain kaikkien kukkien kukkia? Eikö enää mikään ole oikein tai väärin? Missä kuuluvat pyhän liekin innoittamien näkijöiden ja profeettojen äänet?

En peräänkuuluta uppiniskaisuutta tai fundamentalistista kulmikkuutta. Jumala varjelkoon meitä sellaisilta.

Nöyryyden, oikeudenmukaisuuden ja inkarnaation evankeliumiin sisältyy unohdettua radikalismia. Sen pitäisi häiritä raukean itsekeskeisyyden näennäisrauhaa.

Kenties vielä vakavampaa on se, että pahennuksen herättämisen merkityksestä vaietaan. On yhtä naiivia kuin virheellistäkin hakea siloteltuja kompromisseja ja kuvitella kaiken järjestyvän itsestään.

Päivän muistolause on lyhyt, mutta ankara: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!".

(Owe Wikström)

Vielä on toivoa

2011-03-25T11:57:00.003+02:00

Eero Huovinen:
"Avoin taivas"
(WSOY 2008)

"Vanhan testamentin profeetta Jeremia antaa synkän tilannearvion omasta ajastaan:

"Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin - vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä. Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti." (Jer 3:14-15.)

Onko meillä aihetta näin pessimistiseen arvioon oman aikamme ja oman kirkkomme tilasta?

Ainakin julkisuudessa väitetään, että tyytymättömyys kirkon tilaan tuntuu kasvavan.

Kriisitilanteessa ihmisellä on kiusaus reagoida kahdella eri tavalla, joko masentua tai syyttää muita.

Jos asiat eivät mene toivotulla tavalla, apeus ja alakuloisuus voivat olla lähellä.

Taitaa olla yleistymässä tapa, että syy kirkon huonosta tilasta siirretään niihin kirkon jäseniin ja piireihin, jotka ajattelevat toisella tavalla kuin minä tai me.

Kiusaus tehdä parannusta naapurin synneistä on koko ajan läsnä.

Miten usein itse kukin lankeamme ajattelemaan, että asiat olisivat paremmalla tolalla, jos vain muut ja nuo toiset parantaisivat tapansa ja noudattaisivat sitä, mitä minä pidän oikeana." (EH)

"Avoin ja kriittinen keskustelu on sekä tarpeen että välttämätöntä. Miten osaisimme antaa keskinäiselle vuoropuhelulle riittävän ison ja toisia kunnioittavan tilan?

Miten osaisimme muistaa sen, että kun puhumme toisista ihmisistä ja kristityistä, puhumme yhden ja saman Kristus-ruumiin jäsenistä, siis aivan kuin oman ruumiimme jäsenistä?

Ehkä tarvitsisimme kirkossakin vähän enemmän tahtoa pysyä yhdessä, vähän enemmän taitoa kuunnella toisiamme, vähän enemmän sen muistamista, mikä meille lopulta on yhteistä, vähän enemmän sen ajattelemista, mitä varten me kirkkona lopulta olemme olemassa." (EH)

"Merkillistä profeetta Jeremian sanoissa on se syvä optimismi, jolla hän huonosti toimineelle kansalle puhuu.

Jeremian optimismi perustuu siihen, että hän tietää, millainen Jumala hänen kansallaan on.

Pessimistin ja optimistin todellinen ero on siinä, mihin he katsovat.

Pessimisti katsoo ihmisiin ja siihen kaikkeen outoon, mitä me olemme saaneet aikaiseksi.

Optimisti kääntää katseensa Jumalaan ja siihen hyvään, mitä hän on saanut ja saa aikaiseksi.

Ehkäpä kirkollakin voi olla toivoa, varsinkin jos maltamme kuunnella optimistisen profeetan lupauksia."

(Eero Huovinen)

"Minun ajatukseni ovat rauhan
eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon."
(Jer 29:11)

Kirkko on tulisija

2011-03-17T10:43:00.003+02:00

Gunnel Vallquist /

Peter Halldorfin kirjassa

"Koskematon maa"

(Karas-Sana 1995)

" Kristus on tullut sytyttämään tulen,

sen tulen, joka on rakkaus.

Rakkaus asuu meissä,
sillä me olemme Pyhän Hengen temppeli.

Olla kristitty: antautua kulutettavaksi,

tulla polttopuuksi.

Kirkko on tulisija.

Muuta merkitystä sillä ei ole.

Kirkko voi sytyttää maailman vain,

jos me - sen jäsenet - olemme polttopuita.

Jos maailma ei pala,

se merkitsee, että me olemme

raskaita, kovia, jäisiä.

Herra, anna minun palaa.

Anna tulen tarttua minuun

ja minusta toisiin."

(Gunnel Vallquist)

Ilman rakkautta ei ole paastoa

2011-03-04T14:49:00.000+02:00

Munkki Serafim:

"Tie ylösnousemukseen

- Suuren paaston ja pääsiäisen

sanoma"

(Kirjapaja 2006)

"Jumalallinen elämä on rakkautta. Ilman rakkautta ei ole paastoakaan. Tämä on ollut kirkon usko alusta alkaen. Riivaajatkin kykenevät olemaan syömättä ja juomatta, mutta rakkautta ne kammoavat ja nöyryyttä pakenevat.

Jos vertaamme suurta paastoa teatteriin, niin ruumiin paasto muodostaa pelkät kulissit näytelmälle, jonka käsikirjoituksena on rakkaus, ohjaajana nöyryys ja pääosan esittäjänä rukous. Basileios Suuri joutui toteamaan eräälle seurakuntalaiselleen: "Sinä et syö lihaa, mutta nielet veljesi elävältä."

(Munkki Serafim)

"Jos paastoaja halveksii lähimmäistään ja pitää itseään arvokkaampana, hänen paastonsa edustaa juuri sellaista uskonnollisuutta, jota vastaan Jeesus puhui koko julkisen toimintansa ajan.

Paastoreseptien tarkkailun sijasta onkin huolehdittava ennen muuta siitä, että korvat paastoavat pahantahtoisten juorujen kuuntelemisesta, suu niiden levittämisestä, silmät himoja ruokkivien asioiden katselemisesta, jalat väärään suuntaan vievistä askelista.

Se, mitä minä olen, ei ole irrotettavissa siitä, miten minä olen suhteessa toisiin.

Miksi näin syvimmiltään on? Eikö uskonto voisi olla vain jonkinlainen mietiskelytekniikka yksilön valaisemiseksi ilman että siihen sisältyisi sosiaalista vastuuta?

Josef Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI on todennut: "Jos olisi vain Jumala ja joukko yksilöitä, kristinusko olisi tarpeeton." Jumala ja yksilö voivat näet olla suhteessa keskenään, eikä siihen sinänsä tarvita uskontoa.

Kristinuskon tarvitaan eräästä toisesta syystä, jonka Ratzinger muotoilee kärkevästi: "Sellaista asiaa kuin ´pelkkä yksilö´ ei ole olemassakaan."

(Munkki Serafim)

"Kristinusko ei ole vain yksilön ja Jumalan välisen suhteen abstraktio. Kirkko ei ole vain joukko jumalasuhteella varustettuja irrallisia yksilöitä. Kristinusko on yhteisöllisyyttä, elämää kirkkoyhteisössä. Tämä ei tarkoita vain ihmisten tapaamista ja sosiaalista vuorovaikutusta, vaan elämä itsessään on yhteistä.

Kirkon keskustelukerhot ja kahvihetket eivät luo yhteyttä kristittyjen välille vaan ainoastaan realisoivat sen yhteyden, joka Jumalan perheessä on jo olemassa.Tuon yhteyden syvin ulottuvuus muodostuu sakramentaalisessa elämässä, erityisesti pyhässä ehtoollisessa, joka yhdistää meidät Kristukseen ja Kristuksessa toisiimme.

Hengellinen elämä itsessään ylittää yksilön. Hengellinen elämä on yhteistä elämää, joka virtaa syvällä sisällämme. Kirkko on monessakin mielessä paljon enemmän kuin jäsentensä summa. Kristittynä oleminen on yhteisössä olemista, ja tämä yhteisö ylittää ajan ja paikan rajat. Kirkko on kaikkien kaikkialla olevien, menneiden ja nykyisten kilvoittelijoiden avointa yhteenkuuluvuutta ja salaista yhteyttä.

Siksi kirkko on mystisesti Kristuksen ruumis."

(Munkki Serafim)

"Ilman rakkautta ei voi olla uskontoakaan. Kristinusko on syvimmiltään rakkautta, ja rakkautta ei voi olla yksin. Rakkautta ei voi myöskään rajata, sillä rakkauden olemukseen ei kuulu poissulkeminen, ja siksi hengellisen rakkauden yhteys ei voi jäädä pelkästään yksilön ja Jumalan väliseksi.

Jumala tahtoo meidän olevan itsenäisiä, mutta ei erillisiä. Kristuksen rakkaus on alentuvaa ja kärsivää rakkautta maailman uudistumiseksi. Hän tuli maailmaan ollakseen olemassa toisia varten, ja niin myös kristittynä oleminen merkitsee olemista toisia varten. Tämä kaikki on sitä sanomaa, jonka kirkko tahtoo jakaa ennen yhteisen suuren paastomme alkamista."

(Munkki Serafim)

Seitsemän vapaata viikkoa

2011-02-23T10:20:00.002+02:00

Paastoon valmistautuminen alkaa jo yksitoista viikkoa ennen pääsiäistä. Ortodoksit aloittavat suuren paaston laskiaissunnuntaina 6.3 ja luterilaiset tuhkakeskiviikkona 9.3. Paasto päättyy pääsiäisyönä 23.4.

"Paaston aika voi olla meillekin kertauskurssi uskon lähteille. Paaston aikana on mahdollisuus arvioida omaa elämäänsä ja asettaa asiat uuteen arvojärjestykseen. Paasto ei ole itsetarkoitus, vaan keino hiljentymiseen ja itsensä rakentamiseksi, tie ja väline pääsiäisen ilon saavuttamiseen ja kokemiseen. Tärkeintä paastossa on hiljentyminen ja oman elämänsä sisällön ja suunnan tarkastelu. Tärkeää on tutkistella omaa sisimpäänsä, ihmissuhteitaan ja suhdettansa Jumalaan."

(lähde: Suomen Ortodoksinen kirkko)

Lisää tietoa paastosta löydät > täältä< ja > täältä <

Sakari Lehmuskallio (toim.)

"Seitsemän vapaata viikkoa

- mahdollisuus paastoajaksi"

(1988)

"Olemme riippuvaisia tietystä televio-ohjelmasta, vaatteista, makupalasta, toisten mielipiteistä tai mistä tahansa elämän pienistä asiasta, joka sitoo. Haluaisimme irrottautua kahlitsevista asioista, mutta tunnemme ettei meiltä löydy voimia muutokseen. Monen vaikean asian kanssa tarvitsemme toisia tueksemme. Tarvitsemme yhdessä kilvoittelua, Jumalan edessä pysyttelyä, hiljaista rukousta.

"Seitsemän vapaata viikkoa" ei merkitse vain paastoamista lihasta tai kahvista, se voi olla mikä tahansa asia, jonka kanssa haluan tehdä rajanvetoa elämässäni. Jos ajankäytön jäsentäminen tuottaa minulle sekaannusta, voisinko sitoutua paaston aikana sen jäsentämiseen. Kenties haluan käydä jumalanpalveluksessa säännöllisesti, mutta en ole pystynyt pitämään siitä kiinni.

Voisinko seitsemän viikon ajan etsiytyä jumalanpalveluksen lähteille? Se elvyttäisi elämääni hengellisesti ja henkisesti."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paasto ei ole pakkoa, säännön noudattamista, mukautumista, vaan uskaltautumista itsensä ja maailman tutkisteluun, uusien kokemusten äärelle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä.

Paastosta huolimatta syöty lihanpala ja juotu lasillinen viiniä eivät kumoa paaston perusajatusta, vaan pikemminkin väärän kytkennän määräyksiin ja sidonnaisuuksiin. Epärehellisyys itseä kohtaan tulee paaston rikkoutumisessa ehkä myös paljastetuksi.

Paaston johdantokysymyksenä voisi olla: Mikä on meille hyväksi?

"Sillä kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi." (1Kor 10:23)

Kokemus sanoo, ettemme useinkaan tiedä, mikä on meille hyväksi ja että teemme sitä mitä itse asiassa vihaamme. Siksi myös paasto on itsensähallitsemisen harjoitusta, omien ja yhteisön asettamien pakkojen alta vapautumista. Paastonaika on varattu konkreettiselle uskonharjoitukselle, jossa pyhälle ja parantumiselle on varattu tilaa. Tarvitaan erikseeen otettua aikaa, jotta voisimme käydä vaikean tehtävän eteen: muuttaa itseämme tai suostua muutettavana olemiseen."

(Sakari Lehmuskallio)

"Paaston fyysiseen puoleen liittyy myös laajempi näkökulma: luonnonvaroja tuhlailevasta elämäntavasta luopuminen ja yksinkertaisen perustarpeet tyydyttävän elämäntavan löytyminen.

Psykologinen merkitys paastolle löytyy, kun paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittumisen ja mielen hiljentämisen kautta. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa paineista elämäntapaa.Tätä kautta paastolla on merkitystä ihmisen henkisen terveyden kannalta.

Hengellisestä näkökulmasta katsoen paasto merkitsee hiljentymistä Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely paaston elementteinä auttavat ihmistä kuulemaan sisäistä ääntään ja herkistämään omantuntonsa toiminta.

Paasto on ymmärretty väärin, jos "sinä et saa"-lauseet nousevat keskeisiksi. Kieltojen sijaan uusien kyllä-lausahduksien tulisi nousta esille. Paastossa ei ole kysymys siitä, että harjoitetaan askeesia tai luovutaan vanhasta, vaan rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Paastossa ei ole kysymys annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymysten ja ongelmien edessä seisomisesta.

On kysymys siitä, että parantumiselle ja totuudelle annetaan mahdollisuus. Kuullaan omia ääniä ja omia rukouksia. Paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä, joka vie toivottuun suuntaan."

(Sakari Lehmuskallio)

Läpi väsymyskuilujen

2011-02-19T13:08:00.004+02:00

Ylva Eggehorn:

"Etsin, kaipaan, kyselen

- Tiellä aikuiseen uskoon"

(Kirjapaja 2003)

"Elämässäni on ollut aikoja, jolloin minulle on ollut runsaasti aikaa hiljaisuuteen Jumalan edessä.

Olen tarttunut noihin hetkiin ja harjoittanut hiljaisuutta. Sitten toisenlaisia aikoja - pikkulasten, työtehtävien, ongelmaihmisten ja hellittämättömän perusväsymyksen aikoja.

Aktiivi-ikäisenä naisena eläminen merkitsee meidän yhteiskunnassamme sitä, että tulee yhtenään keskeytetyksi. Sitä, ettei koskaan saa aikaa yhteyteen sisimpänsä kanssa. Joskus ihmettelee, palaavatko pitkät kosketuksen hetket milloinkaan takaisin. Onko ylipäätään itse enää olemassa.

Silloin olen kerran vuodessa matkustanut pois 3-5 päivän pituiseen retriittiin. Olen tehnyt viisaasti ja hyvissä ajoin suunnitelmat, jotta en joutuisi ruikuttamaan ja alistumaan, kun siitä ei taaskaan tullut mitään. Kukaan toinen ei nimittäin tule passittamaan aikuista ihmistä jonnekin lepäämään. Siitä täytyy ottaa itse vastuu, ja siihen on ihmisellä oikeus."

(Ylva Eggehorn)

"Ensimmäiset päivät ja yöt retriitissä ovat usein pelkkää kärsimystä. On vaikea pysytellä päivisin valveilla. Painajaisunia ja särkyä kaikissa jäsenissä öisin. Mutta siltikin... ajattele, jos jaksaisi järjestää itsensä retriittiin useammin kuin kerran vuodessa.

Ajattele, jos naiset jaksaisivat tukea toisiaan taistelussa omasta ajasta. Inspiroida myös miehiä uskaltamaan. Rakentamaan yhteysliikkeitä, joissa sovittaisiin yhdessä lastenvahdeista ja muista ongelmista, jotta kaikki järjestyisi.

* * *

Jollakin ihmeellisellä tavalla sitä jaksaa jopa läpi syvimpienkin väsymyskuilujen.

Sitten eräänä päivänä puheenvuoron pyytää männynoksa, joka liikkuu tuulen mukana, kun olen matkalla kauppaan. - Tässä minä olen, katso minua! Puut alkavat puhutella minua oltuaan pitkän aikaa vain vihreä kulissi. Ihmisten kasvot eivät ole enää pelkkiä vaaleita läiskiä, joita kohti minun on hymyiltävä. Ne ovat jälleen kolmiulotteisia.

Minä jaksan tuntea osallisuutta ihmisten huoliin ilman, että uppoan itse niihin. Turtunut henkeni alkaa jälleen rukouksessa varovasti liikahdella. Mahla on noussut minuun jostakin syvältä, salaisesta lähteestä, joka ulottuu Kristukseen asti."

(Ylva Eggehorn)

" Silloin havaitsen, että kaikki se onkin jäljellä, mikä kerran näytti ikään kuin tulleen otetuksi minulta pois. Hän on turvakätkö, ikiaikain Jumala, ja täällä alhaalla hän levittää ikuisia käsivarsiaan. Miten syvälle vajoankaan, en silti koskaan putoa pois hänen sylistään. Elämäni lepää jonkin varassa, mikä on paljon suurempaa kuin minä olen.

Mietiskely merkitsee minulle sitä, että kerta toisensa jälkeen astun tähän yhteyteen, joka on yhteyttä Suuren Elämän kanssa. Tuo yhteys on Suurta Keskustelua Isän, Pojan ja Hengen välillä eikä se olekaan tauonnut vain siksi, että minä olen ollut vaiti muutamien iäisyysekuntien ajan. Se merkitsee, että vapaudun oma pienen minäni, pienen ruumiini ja rajatun historiani vankeudesta.

Silloin Hänen Kasvonsa loistavat minua kohti niin kuin maa viheriöitsee auringonpaisteen hohteessa sateen jälkeen. Ja sisälläni on jossakin talvehtinut ääni, joka vastaa: Kristus, rakastan sinua."

(Ylva Eggehorn)

Koko maan kattavan retriittikalenterin
löydät Hiljaisuuden Ystävien sivulta,
jonne pääset > tästä <

Niin kauan kuin vielä jaksan etsiä

2011-02-10T22:16:00.001+02:00

"Herra, minun Jumalani,

minun ainoani,

kuule minua niin kauan

kuin jaksan vielä etsiä sinua.

Anna minulle voimaa etsiä,

sinä, joka sallit löytää itsesi

yhä uudestaan ja

yhä uudella tavalla.

Seison edessäsi tietäen

ja tietämättä.

Missä ikinä avaudut,

ota minut vastaan,

kun tulen sisälle.

Missä ikinä sulkeudut,

siellä avaa, kun kolkutan.

Sinua tahdo ajatella,

sinut tahdon tuntea,

sinua tahdon rakastaa.

Anna muistikuvan, tiedon

ja rakkauden kasvaa minussa,

kunnes muutat minut

ja annat minulle iankaikkisen elämän."

(Augustinus)

Jumalan työtoverina

2011-02-02T10:56:00.002+02:00

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Ihminen on luotu Jumalan työtoveriksi. (1Kor 9)

Sinun ei tarvitse olla täysin koulutettu voidaksesi tulla Jumalan työtoveriksi.

Evankeliumista voimme havaita, että Jeesus piti elämää itseään parhaana kouluna.

Markuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus suorittaa eräänlaisen opetuslasten koelähettämisen (Mark 6:7-13)

Voimme olettaa, että ainakin jotkut opetuslapsista esittivät vastaväitteitä kuullessaan, että Jeesus aikoo lähettää heidät matkaan.

He huomauttivat ehkä, että tämä oli aivan liian aikaista, että asia ei ollut vielä kypsä ja että he eivät olleet kasvaneet tällaiseen tehtävään.

Tästä huolimatta Jeesus lähettää heidät.

Jeesus tietää, että pystyvyys tulee ilmi käytännön toimissa."

(Wilfrid Stinissen)

"Me vaikerramme, ettemme pysty siihen mihin meitä evankeliumissa vaaditaan, me pidämme vaatimuksia itsellemme liian korkeina ja vaikeina.

"Tee sen verran kuin pysyt", Jeesus vastaa tähän, "niin huomaat, että pystyt enempään kuin luulet."

Ei meidän yhteistyömme Jumalan kanssa ole tarkoitettu tapahtumaan tuumailun ja epäilyn ehdoilla, vaan konkreettisena toimintana.

Apostolit eivät luultavasti olleet, Johannesta lukuunottamatta, erityisen lahjakkaita tai hyvin varustautuneita tehtväänsä.

Jeesus ilmaisee kuitenkin selvästi, ettei se ole tarpeellista.

Apostolin tekee apostoliksi se, että hän on Jumalan lähettämä.

Ei ihmistä lähetetä sen tähden, että hän pystyy johonkin, vaan hän pystyy johonkin sen tähden, että hänet on lähetetty."

(Wilfrid Stinissen)

"Suo minulle armo

kaivata palavasti,

tutkia viisaasti

ja täyttää täydellisesti,

mitä ikinä hyväksi katsot.

Ja lahjoita minulle kaikkeen siihen,

mitä minulta odotat,

oikea oivallus, tahto ja kyky.

Anna minulle suora sydän."

(Tuomas Akvinolainen)

Pyhyyden ja korkeuden kaipuu

2011-01-07T19:35:00.007+02:00

Peter Halldorf:

Pyhän tuoksu

(Kirjapaja 2007)

"Kirjassa toisensa jälkeen olen palannut siihen, mistä on tullut minun elämäni etsintä.

Kaipuuseen korkeutta ja pyhyyttä kohtaan.

Olen ottanut lukijani mukaan matkalle, joka on johtanut kauas autiomaihin ja syvälle historiaan.

Jotkut seuraani lyöttäytyneet ovat todistaneet kotiinpaluun ja johonkin kuulumisen kokemuksesta, joka on samanlainen kuin minun kokemukseni.

Uskosta laajemmalla horisontilla.

Jakamattoman kirkon uskosta on tullut minulle laajojen rajojen maa.

Kirkon ensimmäiseltä vuosituhannelta, ajalta ennen idän ja lännen välirikkoa vuonna 1054, löydämme yhteisen uskomme perinnön.

Perustan, jolla tulevaisuuden kristillinen ykseys aikanaan lepää.

Yritystemme elää todeksi Kristuksen seuraamista omassa elämässämme ja yhteisönä on välttämättä perustuttava kauan sitten koetellulle kokemukselle.

Näin siksi, jotta emme jauhautuisi tomuksi siinä syvältä repivässä kriisissä, jossa länsimainen sivilisaatiomme ja sen mukana läntinen kristikunta on tällä hetkellä vasta ensiaskeleissaan.

Voi olla, että tilanteemme on tänään yhtä uhanalainen kuin pimeinä aikoina, jolloin luostarielämän uudistus pelasti evankeliumin tuleville sukupolville."

(Peter Halldorf)

Vallankumouksellista mystiikkaa

2011-01-02T11:36:00.004+02:00

Dorothee Sölle:

"Jumala tarvitsee meitä kaikkia"

kirjassa
"Anne Fried ystävien silmin"

(Kirjapaja 1998)

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"-lauseen perinteistä tulkintaa on jo vuosia pidetty irrelevanttina.

Paljon tärkeämpi kuin käskyn liiankin tuttu imperatiivi tuntuu olevan sen edellytys: "niin kuin itseäsi".

Eikö itsensä rakastaminen ole edellytys kaikille ihmissuhteille? Eikö pidäkin ensin arvostaa itseään, jotta voisi arvostaa vierasta? Eikö meiltä puutukin juuri itserakkautta, eikö pahin puutteemme ole kyvyttömyys hyväksyä oma itsemme? Miksi emme osaa pitää itseämme kauniina, hemmotella itseämme, antaa omia heikkouksiamme anteeksi ja luottaa omiin kykyihimme? Parantaa voi vain se, joka itse on parantunut....

Kuka voisi epäillä tällaisten väitteiden todenperäisyyttä?

Sisäinen työskentely on nykyisissä vaihtoehtoliikkeissä ehdottomasti tärkeämmällä sijalla kuin ulkoinen työ muiden hyväksi. Vasta kun sisäinen työ on suoritettu, kun on oppinut pitämään itseään hyvänä, kauniina, jumalan veroisena, vasta sitten voi ryhtyä pohdiskelemaan ulkoisen osallistumisen mahdollisuutta.

Minne ovat kadonneet unelmat taistelun ja mietiskelyn yhteisyydestä? Miksi niin monet naisliikkeen, rauhanliikkeen, ympäristöliikkeen aktivistit ovat langenneet narsismin pauloihin?

Miten sisäinen ja ulkoinen voisivat jälleen yhdistyä, miten se, joka meitä kantaa ja ravitsee, voisi ilmetä ja näkyä myös toiminnassa, jopa strategiassa?

Meiltä puuttuu elämänmuotoja, jotka todella yhdistävät yhdeksi sisäisen ja ulkoisen, meiltä puuttuu käsitys siitä, mitä "ora et labora - rukoile ja tee työtä", voisi meille nykyään tarkoittaa.

Uskonnollisten tapojen ja viisauksien pelastussaarekkeet olisivat nyt yhtä tarpeellisia kuin ne olivat Rooman valtakunnan romahdettua.

Silloinkin syntyi ryhmiä, luostareita, veljeskuntia, jotka hylkäsivät entisen elämäntyylin, lakkasivat palvomasta rahaa ja valtaa.

Tällaista henkisyyttä me kaipaamme, se olisi sekä mystistä että vallankumouksellista.

Meidän aikamme mystiikka ei ole kyllin näkyvää. Olemme jättäneet henkisyyden "psykokulttuurille", ikään kuin se voisi kasvaa vain heidän kasvihuoneissaan.

Olemme eristäneet profeettojen perinteen ja pitäneet sen erillään ainakin protestanttisuuden piirissä aina kovin pelätystä ja harhaoppiseksi leimatusta mystiikan traditiosta.

Emme tiedä, ettei uskontoa voi olla ilman mystistä alkusuhdetta, jotta vailla uskonto tuottaa vain irvikuvia ja valtamekanismeja.

On syytä ihmetellä, miksei meillä nykyisin ole sellaista kristillistä kulttuuria, joka selvästi ja varmasti kertoo yksityiselle ihmiselle, miten suuresti Jumala tarvitsee häntä.

Miksei meillä ole keskinäistä Jumalan-rakkauden kieltä, vaan pelkkää haalistunutta puhetta Jumalasta, joka rakastaa meitä, on minulle läheinen, ei millään muotoa vaadi meiltä mitään?

Vaatiihan lähimmäisyyteen velvoittava käsky ensin meiltä jotain tyystin mystistä ja selittämätöntä, todellisuuteen sovittamatonta, jotakin sellaista mitä tuskin olemme edes ajatelleet - nimittäin että rakastamme Jumalaa yli kaiken.

Miten se on mahdollista? Kuka tekee niin? Kuka jättää tekemättä, kuka laiminlyö sen käskyn? Miten se ilmenee, miten sen voi nähdä ja kuulla?"

(Dorothee Sölle)

Libera - Ave Maria (Caccini)

2010-12-22T22:27:00.000+02:00

Joulun ihme

2010-12-22T22:07:00.001+02:00

Piispa Seppo Häkkisen

joulutervehdys löytyy

> täältä <

"Uskontunnustuksen lause "sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta" tuo ilmi Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden.

Pyhä Henki osoittaa Jeesuksen jumaluuden ja Maria Jeesuksen ihmisyyden.

Tämä on kirkon usko ja tähän uskontunnustuksessa tunnustaudumme.

Ihmeen mahduttaminen nykyiseen maailmankuvaamme voi tuntua vaikealta tai mahdottomalta.

Kuitenkin menneiden vuosisatojen kristittyjen kanssa voi lausua uskontunnustuksessa myös neitseestäsyntymisen kohdan.

Se ei ole älyllistä epärehellisyyttä.

Se on muistutus siitä, että uskon totuudet ovat usein paradokseja ja ymmärryksen ylittäviä.

Joulun ihme ei avaudu inhimilliselle järjelle.

Jumalan ihmeistä ei pidä sanoa liian paljon.

Siksi katekismuskin kuvaa hyvin niukasti: "Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdoton selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan kätkeytyminen vähäiseen ja arkiseen on käsittämätön ihme, jonka vain usko voi nähdä ja ymmärtää."

Vain se, joka on täysin ihminen, voi jakaa elämämme ilon ja kivun - ja vain se, joka on täysin Jumala, voi tuoda meille pelastuksen."

(Seppo Häkkinen)

Seimelle tuoksuva ilo

2010-12-21T14:12:00.001+02:00

"Jeesus, Marian poika,

sinä annat ilon,

joka tuoksuu seimelle.

Lapsensilmissäsi palaa yön tähti.

Jeesus, Daavidin poika,

sinä armahdat kaikkia vaivaisia:

tartut käteen, kosketat silmiin, puhdistat.

Ilo tuoksuu seimelle.

Jeesus, Jumalan Poika,

ristiinnaulittu, ylösnoussut,

sinä kutsut kantamaan voiton ristiä

valtakuntasi vaivassa ja kunniassa

voimana lapsenmielinen,

seimelle tuoksuva ilo.

Sinä, taivaan ja maan korotettu Herra, vakuutat:

Kantajan raskain osa

on lähellä pyhäaamua."

(Niilo Rauhala

kirjassa

Kuljen lähteitä lähellä)

Kaipaus

2010-12-16T23:35:00.003+02:00

Hilja Aaltonen:

Tule, jouluni

"Tule, jouluni niinkuin ennen

tulit lapsuusleikkini majoihin.

Olet muuttunut vuotten mennen.

Vai minäkö muuttunut, vavahdin.

Toit silloin lahjana mulle

pyhän joulurauhan ja siunauksen.

Vai eikö voi avata sulle

sydänovea arkinen ihminen?

Oli lapsuusjouluni yllä

syvä jumalanpelko ja hiljaisuus.

Nyt joulumarkkinat kyllä

ja joulukadut ja sieluttomuus.

Tule, jouluni niinkuin ennen.

Tuo tullessas tuike taivainen.

Olen muuttunut vuotten mennen.

Sydän kuitenkin kaipaava ihmisen."

(Hilja Aaltonen)

Armollista Joulua

2010-12-11T19:46:00.005+02:00

Arkkipiispa Kari Mäkisen

joulutervehdys

löytyy > täältä <

"Ajattelen niitä, jotka kulkevat jouluunsa liian työn, suoritusten ja kohtuuttomien odotusten painon alla.

Voi olla, että sisällä on arka odotus, että joulu ei olisi yksi suoritus muiden joukossa.

Voisi olla vain hetken, voisi olla epävarma, hiljainen ja tyhjä, sen verran repaleinen kuin on.

Ajattelen niitä, joitten matka jouluun kulkee köyhyyden ja puutteen läpi.

Sisällä harmaa masennus, itsetunnon mureneminen ja voimaton alakulo.

Jospa olisi sellainen joulu, jossa riittäisi se, mitä on.

Ajattelen niitä, joilla jotain on särkynyt tärkeimpien ihmisten kanssa.

Sisällä on toive, jospa jouluna olisi vähän paremmin, hetki vain ehjää ja tavallista.

Tuhansilla tavoilla ihmiselle kertyy väsymyksen kuormaa, yhä enemmän myös nimeämätöntä ja tunnistamatonta.

Elämässä mukana pysyminen vain vie voimia.

Lepoa ihminen tarvitsee, koska ilman lepoa ei jaksa.

Sitäkin varten joulu on.

Matkalla kertyneen painon laskemista varten.

Armahdetuksi tulemista kaikesta siitä, minkä alta armahdusta tarvitsee.

Toivon ja rukoilen, että Vapahtajan syntymäjuhla voi antaa kullekin sellaisen levon kuin hän elämässään juuri nyt tarvitsee.

Että juhla on pakottamatta ja pinnistelemättä ilon juhla."

(Arkkipiispa Kari Mäkinen)

Talvisodan tunnelmissa

2010-12-05T23:29:00.007+02:00

Katja Hyry & Mari Leppänen (toim)

"Kullervo ja Annikki

Talvisodan kihlapari"

(SRK 2009)

Annikki Liakan kirjeestä sulhaselleen

Kullervo Hulkolle rintamalle 9.12.1939

"Viime viikolla minulle usein väkevästi tuli mieleen, kuinka elämme historiallista aikaa.

Muinaisten sukupolvien kärsimykset ovat aivan erikoisella tavalla nousseet ikään kuin näiden nykyisten tapahtumien taustaksi.

Iso viha, pikku viha, Suomen sota, sortovuodet, vapaussota, kaikki sukupolvet, jotka ovat saaneet antaa uhrinsa tämän maan hyväksi.

Nyt on meidän vuoromme luoda historiaa.

Itsenäisen Suomen ensimmäinen sukupolvi seisoo nyt vartiopaikallaan.

Sinä ja - minäkin omalla vaatimattomalla paikallani - saamme olla tätä kunniakasta tehtävää suorittamassa.

Kaikkeen voimme käydä rohkein sydämin, sillä Jumala on meidän puolellamme.

Joskus minut on vallannut suuri tuska, kun olen muistanut sinua ja tätä taistelevaa isänmaatamme.

Olen silloin käynyt taistelua rukousten rintamalla - luottaen siihen, että Jumala auttaa meitä Kristuksen tähden.

Olen usein muistanut äitiäsi, jolla on niin monta poikaa rintamalla.

Arvaan, että hänelläkin on monesti vaikeaa, huolimatta siitä, että hän niin kuin minäkin ja jokainen suomalainen nainen on selvillä siitä, ettei mikään uhri tämän maan puolesta ole liian kallis.

Vaikka meillä on usein hätä teidän puolestanne, olemme samalla ylpeitä teistä.

Veljesi taistelevat kotiensa puolesta ja sinä lapsuudenkotisi ja meidän yhteisesti uneksimamme kodin puolesta.

Jää Jumalan rauhaan!"

(Annikki Liakka)

Isäni Otto ja hänen veljensä Onni

"Siunaa ja varjele meitä,
Korkein kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Herramme, kirkasta meille

kasvos laupiaat,

niin että armosi alla

toivoa rohkaisemalla

kukkivat roudan maat."

(Virsi 584:1,2)

Lupa hellittää

2010-11-30T20:04:00.001+02:00

Owe Wikström:

Pyhyyden kaipuu

(Kirjapaja 2003)

"Tänään monet meistä hermostuvat ja stressaantuvat siksi, että aika ei taaskaan tahdo riittää.

Omatuntomme kolkuttaa liian monista asioista, meitä revitään joka suuntaan ja me kadotamme vähitellen kyvyn olla läsnä tavallisessa arkipäivässä.

Hiljaisuudesta ja sisäisestä elämästä on tullut harvinaista herkkua.

Ihmisen on opeteltava olemaan läsnä siinä tilanteessa, jossa hän elää.

Carpe diem, tartu hetkeen, keskity koko olemuksellasi siihen mitä teet.

Vaaditaan aktiivista ja tietoista opettelua, jotta osaisimme elää tulevan (sen, mitä pelkäämme) ja menneen (sen, mitä kaipaamme) välillä.

Hengelliset isät ja äidit muistuttavat, että ihmisen on tehtävä aktiivinen ratkaisu elämänsä muuttamiseksi.

Kristillisin termein sanottuna tarvitaan kääntymys.

Meidän on valittava pois monia toimintoja, jotka ovat sekä hyviä että tärkeitä, sillä sisäistä levottomuuttamme on hiljennettävä.

Meidän on raivattava vapaata tilaa ajattelulle ja miettimiselle.

Tuossa tilassa meidän on annettava itsellemme lupa hellittää, lakata hallitsemasta kaikkea ja antaa vain minuuttien kulkea ohi - ilman huonoa omaatuntoa.

Kun on maannut muutaman päivän tai viikon sairaalassa, monet ovat valmiit toteamaan: "Olen nähnyt paljon vaivaa tarpeettomien asioiden takia."

Ennen kuin elämä muistuttaa meitä omasta hauraudestaan liian kovakouraisesti, meidän on silloin tällöin syytä pysähtyä ja tehdä sisimmässämme eräänlainen suunnantarkistus.

Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra."

(Owe Wikström)

Kiitetty olkoon hän!

2010-11-28T12:42:00.000+02:00

Ohitse kiitävä hetki

2010-11-26T17:06:00.001+02:00

"Ei annettu helppoa tietä

ei kirkasta maisemaa.

Annettiin rosoinen polku,

mykkä ja routainen maa.

Annettiin lyhyet kesät,

pitkä ja pimeä syys.

Annettiin kelmeä valo,

iltojen yksinäisyys.

Tahtoisin kanssasi jakaa

sen mikä meillä on :

viimojen viiltävän vilun,

laskevan auringon.

Tarttuisin käteesi hiljaa,

lämpösi tuntisin

ohitse kiitävän hetken,

lämpimän sekunnin."

(Anna-Mari Kaskinen)

Auringonlasku 26.11-10

Adventti kutsuu valmistautumaan

2010-11-21T19:19:00.006+02:00

Riitta Aaltonen & Riitta Gerlin:

Paastokirja

(Karas-Sana 1996)

"Adventtiaika, pieni paasto, on joulua edeltävä valmistautumisvaihe, johon kuuluu neljä adventtisunnuntaita.

Paasto luo tilaa aina jollekin uudelle.

Luopumisen avulla sanomme EI joillekin asioille ja KYLLÄ joillekin toisille.

Yksi asia, jolle haastamme sanomaan KYLLÄ,
on Raamatun sana ja rukous.

Niiden välityksellä elämäämme tulee siunaus ja voima.

Paasto voi rytmittää kiireistä elämäämme ja antaa meille mahdollisuuden pysähtymiseen ja elämämme suunnan tarkistamiseen.

Päivittäinen lyhytkin hiljentyminen,

Raamatun lukeminen ja rukous ovat verrattomia apuvälineitä tällä tiellä." (RA & RG)

"Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jona profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta.

Joulun odotusaikana voimme omistaa uudelleen nämä lupaukset ja valmistautua kuulemaan joulun sanomaa, joka kertoo lupausten toteutumisesta.

Adventinajan raamatuntekstit puhuvat Kristuksen tulemisesta neljässä merkityksessä:

1. Jumalan tuleminen ihmiseksi Jeesus-lapsessa (Kristuksen ensimmäinen tuleminen)

2. Jeesuksen tuleminen lupausten täyttäjänä kansansa keskelle

3. Jeesuksen tuleminen sanassa ja pyhissä sakramenteissa seurakunnan keskelle ja ihmisten sydämiin

4. Jeesuksen tuleminen kaikkeuden Herrana aikojen lopulla (Kristuksen toinen tuleminen)

HERRA, AVAA KAIKKI SE, MIKÄ MINUSSA ON LUKOSSA, JOTTA OLISIN VALMIS OTTAMAAN VASTAAN SINUT. "

(Riitta Aaltonen & Riitta Gerlin)

Ortodoksien joulupaastosta voit lukea >täältä<

Pyhä arki

2010-11-19T21:45:00.003+02:00

Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora:

"Puhetta pyhästä"

(Kirkkohallitus 2010)

"Kristitty ei voi jäädä kirkkoon muhimaan.

Hän ei elä sunnuntaista toiseen, pyhästä pyhään.

Pyhä ja epäpyhä, juhla ja arki, ovat elämän kuteet, vuorottelevat ja vaihtelevat, mutta pyhä on loimi, johon elämä kudotaan.

Arjessa vasta ihminen kasvaa omaksi itsekseen,

Jumala sen kasvun sitten siunaa.

Arki on kuivuuden koulu, joka harjaannuttaa kärsivällisyyteen.

Arki myös paljastaa suurten sanojen ja epäaitojen ihanteiden naamiot.

Siksi juuri arki on uskon paikka. Pyhänkin on kestettävä arjen testi.

Jos arki tuntuu köyhältä, älä syytä siitä arkea.

Syytä itseäsi, ettet jaksa tai taida saada esiin arjen rikkauksia.

Arjen pyhittää elämällä sen niin hyvin kuin taitaa.

Rukous voi olla arjenkin keskus, pieni sapatti keskellä liian paljon tai liian vähän työn viikkoa."

(Jaakko Heinimäki & Hilkka Olkinuora)

Yllätä edes

2010-11-15T18:57:00.001+02:00

Irja Askola:
"Tie vie, pyhä kantaa"
(Kirjapaja 2010)

"Jos pimeys käy ylivoimaiseksi
valaise edes hiukan,
jos tavallisuus puuduttaa
yllätä edes hiukan,

jos rutiinit sammuttavat innostuksen
ilahduta edes hiukan.

Jumala, Luojani
anna, että omassa harmaassa arjessani
muistaisin
että jossakin tässä kaikessa
Sinä olet
ja hymyilet."

(Irja Askola)

Jumala toteuttaa rakkauttaan pahan keskellä

2010-11-04T10:17:00.008+02:00

Eero Huovinen:

"Käännä kasvosi, Herra"

(WSOY 2005)

"Mistä paha on saanut alkunsa ja miksi se aina uudelleen nostaa päätään?

Miksi maailma ei ole hyvä, onnellinen ja turvallinen paikka?

Miksi kaikkein kauneimpaankin niin usein sekoittuu jotain kauheaa?

Vanhan kertomuksen mukaan langennut enkeli oli kateellinen Jumalalle ja vietteli käärmeen hahmossa ihmisen puolelleen. Raamattu ei kerro, mistä käärme eli paha tuli.

Pahan houkuttelemana ihminen alkoi epäillä Jumalan puhetta ja lankesi kiusaukseen tietää kaikki eli tulla jumalaksi Jumalan paikalle. (1Moos 3)

Pahan juurien etsiminen voi olla haastava älyllinen keskustelunaihe.

Paljon vaikeammaksi kysymys muuttuu silloin, kun paha keskellä elämää näyttää julmat kasvonsa ja kohtaa meidät ja meidän läheisemme.

Silloin me toivomme vain sitä, että edes jollakin tavalla pääsisimme irti pahan vallasta.

Isä meidän-rukouksen pyyntö on monen ei-kristitynkin hartain toive: "... vaan päästä meidät pahasta"

(Eero Huovinen)

"Ihminen, joka toivoo pääsevänsä eroon selittämättömällä tavalla ahdistavasta pahasta, etsii elämäänsä apua, turvaa ja toivoa.

Hyökyaallon edessä yritetään juosta korkeammalle maalle, ankaran sairauden edessä haetaan hoitokeinoja, kalvavan masennuksen keskellä kaivataan yhteyttä ja tukea.

Pahan eteen joutuminen ajaa ihmisen kysymään myös sitä, mihin hän viime kädessä panee turvansa.

Jokainen toivoo itselleen vahvaa kiintopistettä, jonka varaan voi ripustautua.

Pahan sijasta ihminen toivoo, että olisi sellainen Hyvä, joka ei petä, vaan kestää."

(Eero Huovinen)

"Hyvinvointi ja nautintojen keskellä eläminen voi synnyttää ihmisessä hetkellisen harhan, että hän riittää itselleen ja on itse itsensä Jumala.

Jumalasta luopuminen on hyvien aikojen kiusaus.

Jumala ei ole vain hyvien päivien Jumala eikä hän ole vain hurskaiden ja elämäntavoissaan onnistuneiden Jumala.

Ihmisillä on kiusaus piirtää hyvän ja pahan raja yksilöiden ja ryhmien välille.

Hyvän puolelle sijoittuvat hurskaat uskovaiset, joilla on kunnollinen moraali ja oikea tieto Jumalasta. Heille kuuluu Jumalan siunaus.

Pahan puolelle kuuluvat syntiset, siveettömät ja epäuskoiset. Heitä rangaistaan.

Tällaisessa mallissa Jumala on hyvien puolella ja kutsuu pahoja vaihtamaan puolta.

Elämän todellisuus - ja myös Jumalan todellisuus - puhuu kuitenkin siitä, että paha ja hyvä ovat aina yhtä aikaa läsnä, limittäin kuin sormet kauneimmassakin rukousasennossa.

Sellainen uskovaisuus ei ole kovin uskottavaa, joka sijoittaa kaiken pahan oman sisäpiirinsä ulkopuolelle ja kuvittelee oman pesänsä ja minänsä puhtaaksi.

Usko ja epäusko ovat kyllä tosiasioita.

Niiden välillä on ero, mutta niiden välinen raja ei kulje ihmisten välillä, vaan ne kumpikin asuvat sydämissä.

Paha ja hyvä kamppailevat jokaisessa ihmisessä ja jokaisesta ihmisestä.

Hurskaimmankin ihmisen sisällä taistelevat totuus ja vääryys, Kristus ja Saatana.

Vain Jumala näkee, mitä sydämissä tapahtuu."

(Eero Huovinen)

"Perimmältään Jumala on kyllä rakkauden Jumala, mutta hän totetuttaa rakkauttaan keskellä pahaa ja syntiä.

Jeesus etsiytyi syntisten seuraan ja söi heidän kanssaan.

Juuri siihen, että Jumala on keskellä pahaa, perustuu ihmisen oikeus etsiä turvaa oikeasta ja lähellä olevasta Jumalasta.

Jumala ei ole sisäsiistiä käytöstä edellyttävä moraalinvartija eikä pikkusievää hurskaudenharjoitusta suosiva uskontoviranomainen.

Vaikka paha ja Jumala ovatkin toistensa vihollisia, ne ovat kuitenkin kaikkein vakavampia ja vaikeimpia todellisuuksia.

Jumala on yhtä aikaa vapisuttava ja kiehtova salaisuus.

Ei ole paljon iloa siitä, jos Jumala rakastaa, ellei Jumala ole suuri.

Ei ole paljon lohtua, jos Jumala on vain niiden puolella, jotka jo ennestään ovat osanneet valita oikein ja välttää pahan.

Ratkaisevaa on, onko meillä Jumala, josta on oikeaa lohtua kovan paikan tullen."

(Eero Huovinen)

"Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen."
(Psa 8: 4-5)

Harmaana päivänä

2010-11-03T16:37:00.002+02:00

Irja Askola:

"Tie vie, pyhä kantaa"

(Kirjapaja 2010)

"Mitä tapahtuisi,

jos tunnistaisin tuiki tavallisessa arjessa

turvallisuuden

ja siunauksen tuoksun

kiittäisin siitä

jos tunnistaisin rutiineissa rikkauden

ja siunauksen tuoksun

kiittäisin siitä

jos tunnistaisin harmaassa päivässä

siihen kääriytyneen kauneuden

ja siunauksen tuoksun

kiittäisin siitä "

(Irja Askola)

Jumalan vakavasti ottamisen hetki

2010-10-30T22:31:00.012+03:00

Nunna Kristoduli:

Sydämen kaipuu

- hengellinen kasvu ja kilvoitus

(Lintulan Pyhän Kolminaisuuden

luostari / Minerva 2010)

"Yhteys Jumalan ja ihmisen välillä alkaa siitä hetkestä, kun kaipuu viriää.

Ihmisen osalta se ilmenee Jumalan ikävöimisenä ja pyrkimyksenä Jumalan yhteyteen ja Jumalan tahtolta hyvänä tahtona, apuna ja suojeluksena.

Kuinka tämä kaipuu itse kunkin kohdalla syntyy, on salaisuus ja pohjimmiltaan Jumalan työtä. Hänen johdatuksensa saa sen aikaan.

Kaipaus johtaa mielenmuutokseen, metanoiaan, joka voidaan suomentaa myös kääntymykseksi ja katumukseksi.

Siinä on uskonelämän alku.

Jumala kutsuu kaikkia, ja jokaisen on otettava hänen kutsuunsa kantaa.

Nekin, jotka on kasvatettu uskovassa ympäristössä, joutuvat jossakin elämänsä vaiheessa tekemään oman henkilökohtaisen ratkaisunsa.

Protestanttisissa piireissä puhutaan "uskoon tulemisesta".

(Nunna Kristoduli)

"On kuitenkin erheellistä kuvitella, että samalla kun käännymme ja otamme Kristuksen vastaan, tulemme jo valmiiksi eikä meillä uskonelämässämme enää ole muuta tehtävää kuin saada toisetkin uskomaan.

Päinvastoin, tämä Jumalan vakavasti ottamisen hetki on vasta tien alku ja sellaisen tien, jolla ei ole loppua tässä maailmassa.

Hengellinen elämä, samoin kuin muukin oikea elämä on jatkuvaa vanhasta luopumista, virheiden tunnustamista ja katumista, ja toisaalta uusien asioiden oivaltamista, näköalojen laajentumista, kasvamista ja eteenpäin menoa.

Elämä itse opettaa, jos ihminen vain on avoin oppimaan. Viimeiseen hengenvetoon saakka kristitty pysyy oppilaana Jumalan koulussa.

Ja juuri tässä on hengellisen elämän mielenkiintoisuus."

(Nunna Kristoduli)

"Kristuksen vastaanottaminen eli "uskoon tulo" on ortodoksiselta kannalta jotain hyvin selkeää.

Kirkko on Kristuksen ruumis ja hän itse on kirkkonsa pää.

Kirkosta löytyvät ohjeet, miten Kristuksen yhteydessä eletään, ja kirkossa virtailee pyhissä toimituksissa vahvistava armo.

Ei tarvitse hapuille etsiä, mitä elämä Kristuksessa tarkoittaa.

Kirkossa sitä on eletty todeksi jo 2000 vuotta ja sieltä löytyy koko kristillisen elämän täyteys konkreettisessa muodossa."

(Nunna Kristoduli)

"Tutki minut, Jumala,

katso sydämeeni.

Koettele minua,

katso ajatuksiini.

Katso, olenko vieraalla,

väärällä tiellä

ja ohjaa minut ikiaikojen tielle."

(Psa 139:23)

Kirkon ruumis ja sydän

2010-10-24T10:09:00.000+03:00

Heikki Kotila / Maarit Hytösen

toimittamassa kirjassa:

Minä Uskon? - Jumala-usko 2010-luvulla

(Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu 110)

"Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkkoon kuuluu jäseniä sekä laajassa että suppeassa mielessä.

Kirkkoisä Augustinut puhuu kirkosta, jossa on kahdenlaisia jäseniä. Toiset kuuluvat siihen sydämeltään, toiset ruumiillisesti.

Kirkon jäsenten pyhyys ei ole ihmisten arvioitavissa vaan päinvastoin kätkettyä.

Kirkko ja seurakunta perustuvat Jumalan työhön ihmisten keskellä, Jumalan sanan ja Kristuksen asettamien sakramenttien vaikutukseen.

Toisaalta seurakunta on näin Jumalan toiminnan kohde, toisaalta seurakunta elää ja kasvaa jäsenissään."

(Heikki Kotila)

"Viime vuosina on puhuttu paljon hengellisyydestä ja spirituaalisuudesta.

Tämä keskustelu heijastaa yleistä epätietoisuutta siitä, mitä kristillinen usko oikein merkitsee.

Tradition tuntemus on heikentynyt ja perinteiset uskonnolliset symbolit ovat menettäneet voimansa kristillisen todellisuuskäsityksen ilmaisijoina.

Owe Wikström toteaa kirjassaan "Häikäisevä pimeys", että jopa kirkoista on katoamassa tieto erityisestä kristillisestä tiestä ja sen kulkemisesta.

Wikström katsoo, että kirkko surkastuu pelkäksi uskonnolliseksi organisaatioksi, joka pitää hallussaan mielenkiintoista uskonnollista ja kulttuurista perintöä, ellei se kykene tavoittamaan kristillisen uskon ytimessä olevaa hengellisyyttä.

Wilfrid Stinissen liittyy tähän Wiktrömin huoleen ja jatkaa, että tämä on suuri vaara, joka uhkaa kirkkoa: "Sekä kirkon oma elämä että sen säteilyvoima maailmassa ovat sen varassa, onko sen jäsenillä henkilökohtaista hengellistä elämää."

Vahvinkin kansankirkkoajattelu joutuu myöntämään, että jonkun on oltava selvillä siitä, mistä kirkossa oikein on kysymys.

Toimitusten varaan strategiansa rakentava ja palveluita tuottava kirkko voi olla olemassa ainoastaan, mikäli sillä on ydin, joka on kosketuksessa uskon hengelliseen sisältöön.

Siksi myös avaran kansankirkon on varjeltava hengellistä ydintään, joka lopulta tekee avaruudenkin mahdolliseksi."

(Heikki Kotila)

"Kirkko on elävä ruumis eikä yhteensidottu kuivien oksien risukimppu.

Sitä ei pidä koossa mikään ulkopuolinen panta tai rautavanne, vaan sisäinen usko Kristukseen."

Piispa Matti Revon vastaus, kun Kotimaa- nettilehdessä 7.1.09 kysyttiin: "Mikä pitää kirkon koossa tulevaisuudessa?

Rukouksen aakkosia

2010-10-23T22:42:00.002+03:00

Christopher Herbert:

Pieni rukouskalenteri

(Karas-Sana 1998)

"Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Se on vuoropuhelua, josta tiedämme jo etukäteen, että meitä kuullaan ja meidät hyväksytään.

Vähitellen tulet huomaamaan, että vaikka rukous on yksinkertainen asia, se on samalla hyvin syvällinen.

Aikaa myöten - jos pysyt rukouksen tiellä - opit uusia rukouksen muotoja. Samoin kuin ihmisen voi tuntea monella tavalla, myös Jumalan tuntemiseen on useita teitä ja Jumala-suhteessamme erilaisia vaiheita.

Suhteesi Jumalaan muuttuu vuosien kuluessa, joten ei pidä odottaa, että rukouselämäkään säilyisi aina samanlaisena." (CH)

"Tulee hetkiä, jolloin mietit, kuuleko sinua kukaan; se on hyvin tavallinen kokemus.

Silloin ei pidä luovuttaa, sen sijaan kannattaa kysellä, haluaako Jumala kenties sinun kasvavan tai löytävän uusia tapoja elää rukoussuhteessa.

Jos niin on, hyväksy hiljaisuus tienristeyksenä, ei umpikujan merkkinä, jonka viesti on: käänny toiseen suuntaan.

Tulee myös vaiheita, jolloin rukos muistuttaa enemmän painia: vastustajana pimeys, pelot ja Jumalan kätketty puoli.

Silloin on hyvä rohkaista itseään sillä, että toiset ovat kokeneet saman, ja jatkaa sitkeästi eteenpäin." (CH)

"Rukoukseen kuuluu myös kuuntelu.

Koska rukous ja elämä ovat erottamaton kokonaisuus, voit aloittaa Jumalan kuuntelemisen opettelemalla kuuntelemaan toisia ihmisiä.

Näin tehdessäsi huomaat, että rukoushetkesikin muuttuvat; puhut vähemmän ja kuuntelet enemmän.

Tuo kuuntelu muistuttaa hieman sitä mitä koet, kun vietät aikaa rakastamasi ihmisen kanssa, aina ei tarvitse sanoa mitään.

Jumalan kuuntelu on tällaista; vaitioloa, hiljaisuutta, huomion kohdistamista Jumalan ehtoja asettamattomaan rakkauteen."

(Christopher Hebert)

Meidän maailmamme

2010-10-16T21:10:00.002+03:00

Eero Huovinen:

"Sydämen puhetta"

(WSOY 1997)

"En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta."

(Joh 17:15)

"Elämä tässä maailmassa ei ole helppoa.

Kaikki yhteiselämän muodot ovat vaikeita. Avioliitto miltein mahdoton elämänmuoto, yksinolo ehkä vielä vaikeampi. Lasten kasvatus lähes ylivoimainen tehtävä. Ansiotyö on aamusta iltaan yhtä hikeä ja vaivaa.

Kukapa meistä ei tämän rasituksen ja vaivan keskellä haluaisi paeta, painaa päänsä tyynyyn ja nukkumalla unohtaa maailman murheet.

Mutta Kristuksen rukous torjuu halumme paeta maailmasta. Kristuksen sana on selvä: teidän tulee pysyä tässä maailmassa, te ette saa eristäytyä, te ette saa vetäytyä.

Tämä maailma ei ole tarkoitettu minun maailmakseni, vaan meidän maailmaksemme. Tämä maailma on rakkauden harjoittamisen paikka, lähimmäisyyden paikka.

Jumala ei salli meidän irtautua maailmasta, koska hän tietää lähimmäisten tarvitsevan meitä. Jumala osoittaa meille paikkamme, hän käskee meidän pysyä alallamme, hän ohjaa meidät rakkauden vaivaan, rakkauden työhön, rakkauden tekoihin." (EH)

"Kun Kristus haluaa meidän pysyvän maailmassa ja samalla varjeltuvan pahalta, hän tarkoittaa, ettei maailmaa ja pahaa pidä samaistaa. Maailma on Jumalan luoma ja sellaisenaan Jumalan hyvän tahdon ilmaus.

Paha taas on se voima ja valta, joka vastustaa Jumalaa ja tuhoaa hänen hyviä tekojaan. Pahaa ei voida rajoittaa vain yhteen ainoaan paikkaan.

Me kyllä mielellämme antaisimme pahalle selvän nimen, jolla se helposti voitaisiin tunnistaa ja myös tuomita. Ihmisen alituisiin heikkouksiin kuuluu sijoittaa paha itsensä ulkopuolelle, yleensä omiin vastustajiin.

Yhteiselämämme turmelevempia erehdyksiä on, että me niin mieluusti mustaamme toisen teot ja valkaisemme omat puuhamme.

Mutta jos rohkenemme olla rehellisiä ja jos olemme valmiit katsomaan avoimesti itseämme peilistä, meidän on pakko myöntää, että paha asuu yhtä lailla meidän sisällämme kuin meidän ulkopuolellamme.

Kristus ei rukoile, että hänen seuraajillaan olisi lujuutta vastustaa pahaa ja sen houkutuksia. Kristuksen rukous ei pane mitään toivoa ihmisen taitoon torjua pahaa.

Kristus kääntää toivon aivan muualle, Kristuksen rukouksen kohde on hänen Isänsä. Hän pyytää, että Jumala varjelisi ihmisen pahalta." (EH)

"Armo ei ole sitä, että Jumala vahvistaisi meidän hyviä päätöksiämme. Armo ei ole sitä, että Jumala syventäisi meidän uskonnollista hurskauttamme.

Armo on sitä, että Jumala alkaa rukoilla. Armo on sitä, että Jumala yksin varjelee elämämme pahan vallasta. Tämän armon edessä me käännämme katseemme pois omasta itsestämme kohti Jumalaa.

Oikeassa uskonnossa ei olekaan kysymys meidän hurskaudestamme, vaan Jumalan hyvyydestä.

Jumalan hyvyys on kuin aurinko, joka vastustamattomasti jakaa valoa ja lämpöä ympärilleen.

Jumalan hyvyys valaisee ja poistaa pimeyden, se lämmittää ja antaa elämälle uuden voiman. Jumalan hyvyys sytyttää sydämemme, aukaisee korvamme ja avaa kätemme kohti muita ihmisiä."

(Eero Huovinen)

Siunauksen sanoja

2010-10-14T23:00:00.003+03:00

Henry J.M Nouwen:

"Uskon ja viisauden sanoja"

(Karas-sana 2000)

"Siunaaminen merkitsee hyvien asioiden sanomista.

Meidän on kaiken aikaa siunattava toisiamme.

Usein pysymme vaiti silloin kun pitäisi puhua.

Valitsemme elämää luovan tien, kun sanomme

vanhemmillemme, lapsillemme, puolisollemme

tai ystävillemme: "Rakastan sinua" tai

"Ajattelen sinua usein" tai

"Sinä olet suurin lahja, mitä koskaan olen saanut".

Aina ei ole helppo ilmaista rakkautta näin suorilla sanoilla.

Mutta aina kun niin teemme, huomaamme tarjonneemme toiselle siunauksen,

joka kauan muistetaan.

Elämämme pitää saada olla siunattua elämää,

virtaapa tuo siunausta sanoista tai eleistä,

juhlavalla tai arkisella tavalla."

(Henry J.M Nouwen)

En voi olla uskomatta

2010-10-10T10:53:00.002+03:00

Raili Heikinheimo:

"Kaipaus on Hänestä"

(Kirjapaja 1995)

"Olen miettinyt, miksi minun on helppo uskoa,
tai oikeammin: miksi en voi olla uskomatta.

Tiedän, että monet kamppailevat löytääkseen Jumalan ja että monet niistäkin, jotka uskovat, joutuvat epäilemään Jumalan olemassaoloa tai ainakin hänen rakkauttaan tai kaikkivaltiuttaan.

Omaa vastausta en löydä muualta kuin sydämen sisimmästä.

Se vain yksinkertaisesti ja ilman sanoja vakuuttaa,
että Jumala on ja että minä kuulun hänelle." (RH)

"Raamatun ensimmäisellä lehdellä kerrotaan koruttomasti, että Jumala loi taivaan ja maan.

Se, että Jumala on olemassa ennen maailman alkua,
on niin itsestään selvää sekä kirjoittajalle että varhaisille kuulijoille, että tekstissä ei herätetä pienintäkään kysymystä siitä, miten Jumala itse syntyi.

Samanlainen kysymyksetön tila on minussakin.

Ymmärrän sen olevan lahjaa, saatu ilman pienintäkään omaa ponnistelua.

Se on syvin kerros tajunnassani.

Se ei ole mielipide, jota voisin vaihtaa.

Se ei ole osa minua vaan läpäisee kaikki kerrokset minussa." (RH)

"Kun minun on pakko epäillä,
en epäilekään Jumalan olemassaoloa vaan omaani.

Silloin kysyn, olenko menettänyt kosketuksen omaan sisimpääni.

Olenko tukkinut kanavat?

Olenko kieltänyt lahjan olemassaolon?

Olenko jakanut itseni osiin, niin että olisi erikseen Jumalalle kuuluva ja itselle kuuluva pirstale?

Olenko pelännyt elää yksinkertaisen totuuteni varassa?

Olenko ollut siirtämässä turvallisuutta tavaraan ja toisiin ihmisiin?

Olenko unohtanut kuka olen, kenen luota tulin ja mihin olen matkalla?"

(Raili Heikinheimo)

"Usko on... sen näkemistä, mitä ei nähdä"

(Heb 11:1)

Hiljaisuuden päivä

2010-10-08T11:56:00.003+03:00

Owe Wikström:

"Häikäisevä pimeys"

(Kirjaneliö 1995)

"Kirkko on aina yrittänyt auttaa ihmisiä löytämään mielekkäitä aikataskuja ja henkisiä kosketuspintoja, joiden kautta elämä voidaan kokea voimakkaana ja täydesti.

Mitä enemmän ihminen viipyy yksinäisyydessä, sitä enemmän hän tulee tietoiseksi sisäisestä kammiostaan, hiljaisuuden vyöhykkeistä, joissa ihminen on lähellä Häntä, joka puhuu tyhjyydestä käsin.

Riippumatta siitä, mitä ihminen tekee tai missä hän kulloinkin on, hänellä voi olla kosketuskohta sisäiseen rauhan avaruuteen. Siellä pulppuaa lähde, sinne on kätketty valo ja sieltä käsin koputetaan hiljaa ovelle." (OW)

"Hiljaisuus ei ole siis ensisijaisesti äänen poissaoloa vaan Pyhän läsnäoloa. Jos ihminen viipyy näin Jumalan edessä, seuraa hiljaisuus häntä tuoksun tavoin myös ihmisten keskuuteen.

Pyhitetyt ihmiset ovat kaikkina aikoina vetäneet muita puoleensa. Tämä ei johdu siitä, että he puhuvat Jumalasta, vaan että he viipyvät usein hänen läheisyydessään."

(Owe Wikström)

Suomen Luontoliitto ja Kuuloliitto kannustavat suomalaisia viettämään hiljaisen vartin Hiljaisuuden päivänä 8.lokakuuta.

Hiljainen elämä kannustaa hiljaisen vartin viettoon joka päivä.

Raamattu ja rukous

2010-10-06T10:49:00.002+03:00

Christopher Herbert:

"Pieni rukouskalenteri"

(Karas-Sana 1998)

"Rukoillessa voi Raamattua käyttää monin eri tavoin.

Yksinkertaisinta on aloittaa niin, että luet jotakin raamatunkohtaa hitaasti ja tarkkaavaisesti ja odotat, mitkä jakeet kiinnittävät huomiosi.

Valmistaudu lukemaan sama kohta useaan kertaan uudelleen.

Jos jokin jae nousee erityisesti esille, anna se painua mieleesi, pohdi sitä ja mieti, millaisia kysymyksiä se herättää.

Muuta jae sitten rukoukseksi esim tähän tapaan:
"Isä, kiitos siitä, mitä saan oppia... Auta minua näkemään elämäni tämän jakeen totuuden valossa." (CH)

"Toisen tavan raamatuntekstien käyttämiseen rukouksessa on opettanut Ignatius Loyola.

Kuvittele mielessäsi lukemasi raamatunkohdan kertoma tapahtuma.

Kuvittele, että olet tapahtumassa itse mukana;
kuulet äänet, tunnet kuumuuden, näet muut ihmiset.

Pyydä Jumalaa avaamaan mielikuvituksesi niin, että todella voit tuntea olevasi osa tapahtumaa.

Käy raamatunkohta mielessäsi tarkasti läpi:
yritä ymmärtää sen tarkoitus ja kysy itseltäsi, mitä sen perusteella voi päätellä siitä, miten sinun pitää elää nyt, huomenna, ensi viikolla...

Lopuksi jätä rukouksessa kaikki tekstistä oppimasi Jumalalle." (CH)

"Muista, ettei päämääränä ole tehdä hienolla tekniikalla vaikutusta Jumalaan eikä kehenkään muuhunkaan.

Ei ole myöskään tarkoitus hylätä tervettä järkeä.

Tärkeintä on, että tulet Jumalan eteen ja kuuntelet hänen sanaansa niin, että voit elää hänen tahtonsa mukaisesti."

(Christopher Herbert)

Elämä avaa itsensä

2010-10-02T20:22:00.004+03:00

Eero Huovinen:

"Aihetta ajatella -

Mietteitä piispan pöydältä"

(WSOY 2010)

"Kun katselen elämääni taaksepäin, niin luulenpa,
että vuosien aikana en ole keksinyt mitään uutta enkä omaa.

Kaikki on syntynyt siitä, mikä on ollut ennen minua.

Ihmiset, kirjat, historia, elämä, Raamattu ja Jumala ovat antaneet minulle aihetta ajatella.

Ainekset ja ajatukset ovat tulleet minun ulkopuoleltani, extra me.

Yhä varovaisemmaksi olen tullut luottamaan omiin mieltymyksiini, kokemuksiin, elämyksiin ja tuntemuksiin.

Toki seurustelen niiden kanssa joka päivä ja yritän ymmärtää niiden monimutkaisuutta.

Elämän eväiksi ja rakennuspuiksi ne ovat kuitenkin hepposia." (EH)

"Yhä olennaisemmaksi ovat tulleet ne virikkeet, joita en ole itse luonut tai keksinyt.

Ihmiset, jotka ovat ainutlaatuisia persoonia.

Kirjat, jotka avaavat outoja ja uusia ulottuvuuksia.

Historia, jota en vieläkään ole oppinut ymmärtämään.

Elämä, joka on aina vain arvoituksellisempi.

Raamattu, joka on päivä päivältä rikkaampi.

Jumala, joka rakastaa enemmän kuin olen uskaltanut toivoa." (EH)

"Kaikkea vastaan tulevaa ihmettelen ja hämmästelen, niin arkisia asioita kuin pyhiä salaisuuksia.

Itse en niitä luo enkä keksi.

Elämä avaa itsensä.

Raamattu paljastaa ihmeitä.

Jumala näyttää kasvonsa.

Tunnen iloa siitä, että minulle lahjoitetaan ihmettelyn ja ajattelun aiheita.

Hämmästelen sitä, että kaikki vastaantuleva on niin kaunista."

(Eero Huovinen)

Armo

2010-10-01T09:22:00.000+03:00

"Ne, joita Jumalan armo kannattelee,

matkaavat kevyesti."

(Tuomas Kempiläinen)

Levottoman rukous

2010-09-30T21:06:00.001+03:00

Hiljaisuuden rukouksia

(suom Anna-Maija Raittila,

Kirjapaja 1993)

"Taivaallinen Isä,

sinun käsiisi annan

kaikki levottomat ajatukseni,

jotka eivät tahdo tyyntyä sisälläni.

Kaiken epäselvän mikä minua ahdistaa,

kaiken epävarmuuden ja voimattomuuden

joka minut valtaa vaikeissa tilanteissa,

kaiken kärsimättömyyden, kun en saa

kysymyksiini vastausta,

kaiken ärtymyksen, joka minussa nousee

kun kohtaan itselleni vaikeita ihmisiä.

Annan itseni sinun hoitoosi

juuri tällaisena kuin olen.

Sinä tunnet minut kokonaan.

Valmista sisimpäni anteeksiantamuksen sanalla,

niin että voin ottaa sinut vastaan.

Anna koko olemukseni pehmetä hyväksi maaksi,

jossa siemen voi itää ja kasvaa

ja kantaa hedelmää iankaikkiseen elämään

ja palvelutyöhön ihmisten keskelle."

(suom Anna-Maija Raittila)

"Hiljainen luottamus on teidän voimanne."

(Jes 30:15)

Kiitollisuus

2010-09-26T22:44:00.002+03:00

Eero Huovinen:

"Sydämen puhetta"

(WSOY 1997)

"Hyvinvoiva ihminen sairastaa kiittämättömyyden tautia. Meitä kaikkia vaivaa tämä tauti, emme osaa olla kiitollisia. Kiittämättömyyden tauti on salakavala. Katkeruus syntyy vähitellen ja ruokkii itse itseään. Kiittämättömyys vie ilon, kierouttaa ihmissuhteet ja tekee elämästä surullisen, yksinäisen ja epäluuloisen.

Kiittämätön ihminen alkaa eristäytyä, vähätellä muita ja pitää itseään ainoana kunnon ihmisenä. Kiittämättömyys on herkkä leviämään, ja se myrkyttää helposti koko yhteiskunnan ilmapiirin." (Eero Huovinen)

"Kiitollisuus syntyy huomaamisesta, siitä, että minä alan nähdä jotakin hyvää, että minun silmäni avautuvat ja minä käännän katseeni kohti sitä hyvää, mitä olen saanut. Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita.

Hyvän huomaaminen ei merkitse pahan todellisuuden kieltämistä. Kiitollisuus ei merkitse suostumista kohtuuttomuuteen eikä epäoikeudenmukaisuuteen. Se ei merkitse nöyristelyä eikä kyyristelyä muiden ihmisten edessä.

Kyky nähdä pahan keskellä hyvää ei oikeastaan ole ihmisen oma kyky. Taito nähdä hyvää ei synny katsojan silmissä, vaan se syntyy siitä hyvästä, josta me olemme tulleet osallisiksi. Kiitollisuus on lahja, jonka ihminen saa. Kyky nähdä hyvää syntyy siitä hyvästä, jonka Jumala meille antaa."

(Eero Huovinen)

"Kirkkoisä Augustinut sanoi aikoinaan: "Uskolla on oma silmät". Usko on se voima, joka antaa meille uuden näkökyvyn. Usko antaa meille tahdon nähdä elämän ja Jumalan hyvyyksiä. Usko on se uusi terveys, joka vaikuttaa meissä kiitollisuutta."

(Eero Huovinen)

Jumala on

2010-09-22T23:04:00.004+03:00

Tapio Luoma/ Maarit Hytösen

toimittamassa kirjassa

"Minä uskon? -

Jumala-usko 2010-luvulla"

(Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 110)

"Kirkon perustehtävä ei ole pohdiskella, onko Jumala olemassa vai ei.

Kirkon perustehtävä nousee siitä vakaumuksesta, että Jumala on.

Sen varaan rakentuu kirkon monipuolinen elämä ja työ.

Jumalan olemassaolo on tietysti kirkon kannalta mitä tärkein asia, mutta jatkuva voimavarojen uhraaminen sellaisen todistamiseen, mitä yksikään tieteellinen menetelmä tai teologinen ajatusrakennelma ei koskaan pysty kaikkia tyydyttävällä tavalla todistamaan, ei palvele kirkon perustehtävän toteuttamista.

Jumalan olemassaolo on siis kristillisen uskon lähtökohta, ei sen todistelujen päämäärä."

(Tapio Luoma)

"Kristillisen uskon kannalta kiinnostavampi kuin Jumalan olemassaolon suhde luonnontieteiden tuloksiin saattaa lopulta olla kysymys, miten oppia Kristuksesta tulisi tarkastella nykyaikaisen luonnontieteen valossa.

Rationaalisuuteen pyrkivä mieli voi vielä sulattaa Jumalan olemassaolon, mutta ajatus neitseestäsyntymisestä ja kuolleen nousemisesta ylös haudastaan saattaa osoittautua älyllisesti ylivoimaiseksi.

Kirkon opetuksessa inkarnaatiota, Jumalan ihmiseksi tulemista, ja ylösnousemusta on aina pidetty mysteerinä.

Niille ei ole yritettykään etsiä älyllistä selitystä, koska kyseisten perustavien tapahtumien merkitys on nivoutunut samaan mahdottomuuteen selittää ne kuin itse Jumalan olemassaolo.

Teologisesti inkarnaatio ja ylösnousemus muodostavat kivijalan, jonka varaan kristillisen uskon omaleimaisuus rakentuu, kun se turvautuu ihmiseksi syntyneeseen ja kuoleman voittaneeseen Jumalaan.

Oleellista on havaita näiden kahden tapahtuman yhteys: toista ei voi ymmärtää ilman toista.

Jos Jumalan uskotaan olevan kaikkivaltias, hänelle ei ilmeisestikään ole mahdotonta toimia tavalla, joka ilmenee inkarnaatiossa ja ylösnousemuksessa."

(Tapio Luoma)

Sielu villasukassa

2010-09-19T20:48:00.001+03:00

Tommy Hellsten / Salla Korpelan toimittamassa
kirjassa: Mikä ihmeen armo?
(Kirjapaja 2007)

"Olen terapeutti, kirjailija, kouluttaja ja mentori.

Sen lisäksi olen ihminen.

Joskus minun on vaikea muistaa se.

Teen työtä, joka usein vie minut kokonaan.

Kun tilanne on pahimmillaan, on sellainen tunne, etten itse mahdu elämääni.

Kun tämä tunne tulee, lähden pois, jätän kaiken enkä katso taakseni.

Useinmiten lähden jonnekin saaristoon.

Pakenen kaikesta.

Pakenen piirrettäväksi." (TH)

"Kun olen viettänyt viikon yksin tai kaksin vaimoni kanssa primitiivisessä mökissä,
jalat ja sielu villasukkiin kääriytyneenä,
alan vakuuttua siitä, että olen olemassa.

Olen ihminen.

Hiljaisuudessa tulee tunne, että joku on taas kerran vaivihkaa piirtänyt ääriviivani.

Minä olen.

Astun takaisin elämän näyttämölle, sielu villasukassa.

Uudelleen ymmärtäen, ettei ilman rakkautta itseään kohtaan voi elää."

(Tommy Hellsten)

Tänään

2010-09-19T18:07:00.001+03:00

"Mitään ei tapahdu tänään.

Kaikki on hiljaista.

Pohjalla väsyneen mielen

mikään ei liikahda.

Mitään ei tapahdu tänään.

Katselen pilviä.

Alhaalla riippuvat nekin,

myrskyjen jäljiltä.

Mitään ei tapahdu tänään.

Anteeksi, ystävä.

Tänään on aikani olla

kaikilta kätkössä."

(Anna-Mari Kaskinen)

Rukouksen riekaleita

2010-09-14T23:08:00.004+03:00

Kaisa Raittila / Salla Korpelan

toimittamassa kirjassa:

Mikä ihmeen armo?

(Kirjapaja 2007)

"Olen huono rukoilija.

Jos lasketaan loppuunsaatettuja lauseita, en edes muista, milloin olisin viimeeksi omin sanoin lähestynyt Jumalaa.

Yhteiseen rukoukseen on helpompi liittyä, mutta usein senkin sanat valuvat tuttuna virtana huomaamatta ohi.

Mitä vaikeampi on olla, sitä vähemmän saan sanoiksi.

Mitä tiukemmassa ovat lukot, sitä avuttomammilta tuntuvat sanat.

Hengenhädässä kukaan ei kysele, miten pitäisi rukoilla.

Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, pääsee pelkkä huuto."

(Kaisa Raittila)

"En usko Jumalaan, joka pihtaa hyvyyttään ja pikkusieluisena odottaa, että ymmärrän pyytää sitä häneltä oikeaoppisin sanakääntein.

En ylipäätänsä usko, että Jumala tarvitsisi rukouksiani.

Minä itse niitä tarvitsen.

Kun olen riekaleina tai puolitekoinen, pitää minulla olla hiljainen paikka, jossa sydämeni avata ja repaleitani järjestää.

Vaikka Jumala menisi sanaa sanomatta ohi, hän saattaa hetken katsella sitä kaikkea kanssani.

Ei parantavampaa kuin hyväksyvä katse."

(Kaisa Raittila)

Jumalan läheisyydessä viipyily

2010-09-12T22:43:00.008+03:00

Piispa Irja Askola:
katkelma saarnasta

piispanvihkimysjumalanpalveluksessa

12.9-10

( löytyy >täältä<)

"Jään miettimään, että jos Jumala tietää sen, mitä me nyt tarvitsemme, olisiko viisasta viipyillä Jumalan läheisyydessä, kuulostella Hänen läsnäolossaan, mikä nyt on tarpeen ja mistä nyt on puutetta.

Viipyillessäni Jumalan läheisyydessä aavistelen, että tarvitsemme nyt ainakin kolmea asiaa:

Kaipuu armoon ja armolliseen Jumalaan on käsin kosketeltavasti aistittavissa.

Tulostavoitteiden, yt-neuvottelujen, uhkaavien tilastojen ja kohtuuttomilta tuntuvien valintojen keskellä on tarve kuulla se, että joku on armollinen.

Rajoituksitta ja pienintäkään ehtoa asettamatta.

Riittämättömyyden tuskassa – kun kellekään ei ehdi antaa parastaan eikä kaikkea jaksa edes silloin kuin tahtoisi – juuri silloin on hyvä kuulla, että Jumala ei vaadi, ei edes kysele.

Kun on kadottanut sellaista, minkä menettämiseen ei ollut varautunut ja kun ei jaksa ymmärtää, ponnistella tai suunnitella, silloinkin jää jäljelle armo.

Sanoitta ja selityksettä. Se vain on.

Avara armo.

Kaikille ja kaikenlaisille."

(Irja Askola)

"Toiseksi tunnistan kaipuun luottamukseen.

Pilkkakirveiden ja myrkkynuolien teroittamisen ja niistä suojautumisen sijasta me tarvitsemme luottamusta.

Me tarvitsemme luottamusta kirkossa, lähisuhteissamme ja yhteiskunnassa.

Erimielisyys ei meitä tuhoa.

Tuhon tie alkaa siitä, jos emme löydä puhevälejä toinen toistemme kanssa, myös heidän kanssaan, jotka ovat erilaisia – mielipiteiltään, taustaltaan, elämäntavaltaan.

Jeesuksen radikaali tapa luottaa ihmisiin ja tarjota kaikille avoin valtakirja yhteistyöhön, antaa näkökulmaa yhteiselämäämme.

Aavistelen, että luottamuksen lisääminen on kirkkomme ja yhteiskuntamme keskeisin haaste: pelokas käpertyy, tarttuu kirveeseen ja lyö kovaa.

Sen sijaan luottamuksen ilmapiiriin kutsuttu ei kavahda keskeneräisiä asioita eikä itselleen outoja ilmiöitä, vaan muistaa luottamuksen, joka Jumalalla on luotuihinsa ja siksi meillä toinen toiseemme.

Luottamuksen ilmapiirissä löytyy tila ihmisille, armolle ja oikeudenmukaisuudelle.

Kolmanneksi Jumalan läheisyydessä avautuu kutsu kohtuuteen.

Monet nuoret haastavat elämäntapaamme ja toimintakulttuuriamme, myös kirkossa.

Kohtuullinen elämäntapa ja omastaan jakaminen ovat kaikkien uskontojen yhteinen rikkaus.

Oman aikamme uskon testi on se, miten vakavasti ja konkreettisesti otamme tämän vastuumme arjestamme."

(Irja Askola)

"Rakkaat ihmiset, Jumalan läheisyydessä viipyily, Hänen läsnäololleen avautuminen, on riski.

Alkaa ehkä nähdä herkemmin, mitä oikeasti itse kaipaa ja tarvitsee.

Siihen havahtuessaan huomaa myös vierellään kulkevan, uskaltautuu kysymään.

Kannattaa viipyillä, katsella ja olla kuulolla: Jumalalla ja Hänen luomillaan ihmisillä on paljon kerrottavaa."

( Piispa Irja Askola)

Yksi pyyntö

2010-09-10T13:11:00.003+03:00

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Terveen rukouselämän kasvussa on merkille pantavaa se, että kun rukous on ensin ollut erilaisten asioiden pyytämistä, se suuntautuu yhä enemmän yhteen asiaan.

Sen sijaan, että rukoilisin: Herra, anna minulle rahaa, anna minulle terveyttä, anna minulle ystäviä, tekeekin mieli yhä enemmän rukoilla: Herra, opeta minua rakastamaan, kirkasta minulle kasvosi, lähetä minulle Henkesi.

Aluksi sinusta tuntuu, että tarvitset paljon erilaisia asioita, mutta edistyessäsi rukoilemisessa tarpeet vähenevät.

Lopuksi kaikki pelkistyy ja keskittyy yhteen ainoaan tarpeeseen, siihen, että tarvitset Jumalaa itseään, hänen Pyhää Henkeään."

(Wilfrid Stinissen)

Väsyneelle

2010-09-06T21:38:00.000+03:00

Irma-Liisa Juuti:

Siunauksia

(PerusSanoma Oy 2005)

"Herra siunatkoon sinua

väsynyt uurastaja

ja varjelkoon sinua

että saisit voimia kaiken sen tekemiseen,

mikä sinun on nyt vielä tehtävä

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle

ja antakoon sinun tuntea kaikki ne rukoukset,

joita on sinun puolestasi lausuttu

ja olkoon sinulle armollinen

ettei sinun tarvitsisi kantaa muiden jättämiä

taakkoja niin paljon

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

että sinä voisit nähdä tekemäsi työt arvokkaana

ja iloita siitä väsymyksenkin keskellä

ja antakoon sinulle rauhan

että voisit nukkua yöllä vapaana muistamatta

vielä tekemättä jääneitä töitä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen"

(Irma-Liisa Juuti)

Muista hengittää

2010-09-04T21:25:00.001+03:00

Heikki Kotila:

Hengittävä kirkko

(Pro vita mundi,

Mikko Heikan juhlakirja 2009)

"Hengitys ei ole pelkkää biologiaa, sillä se on myös ihmisen tunteisiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä asia.

Syvä ja rauhallinen hengitys rentouttaa ja auttaa keskittymään.

Juuri tästä syystä hengityksen tiedostaminen ja hyvän hengityksen opettelu kuuluvat niin fyysiseen liikuntaan kuin hiljentymiseen ja meditaatioon.

Muistutus hengityksen merkityksestä on tärkeä myös kirkolle yhteisönä.

Elämme ajassa, jossa kristillinen kirkko joutuu venymään mitä hankalimpiin asentoihin uudenlaisten haasteiden edessä.

Siksi jumppasaleissa kaikuva kehotus "muistakaa hengittää" sanoo jotakin hyvin tärkeää myös kirkolle.

Miten ponnisteleva kirkko voisi olla myös hengittävä kirkko?" (Heikki Kotila)

"Suomen kieleen on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kotiutunut sana "spiritualiteetti".

Spiritualiteetti viittaa henkeen ja on keskeinen raamatullinen käsite.

Henki, hengitys ja huokaaminen ovat tärkeitä raamatullisia ilmaisuja.

Spiritualiteetista puhutaan erityisesti rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä sekä hengellisessä ohjauksessa.

Spiritualiteetti liittyy olennaisesti Pyhän Hengen toimintaan ja spiritualiteetin harjoittaminen tähtää elämään Hengen voimassa ja Hengen yhteydessä.

Ihmisen henki suuntautuu Jumalaan, koska hänen olemukseensa kuuluu luomisen perusteella tarve lähestyä Jumalaa ja elää hänen yhteydessään.

Augustinus sanoo: " Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa."

Spiritualiteetin harjoittaminen voidaan ymmärtää samanaikaisesti huokaamisena Jumalan puoleen ja Jumalan omana hengittämisenä ihmisessä."(Heikki Kotila)

"Kirkko ei voi muuttaa sitä todellisuutta, jossa se elää.

Kirkon haasteeksi nousee oman hengellisen elämän vaaliminen niin, että Jumalan armo olisi löydettävissä siellä, mihin se ihmistä kutsuu.

Muuttuva aika pakottaa kirkkoa tarkistamaan toimintaansa. Muutoshaaste voi olla kuitenkin myös kiusaus.

Samalla kun kirkko pyrkii ajankohtaisuuteen ja ajanmukaisuuteen, tuoreuteen ja notkeuteen, sen on kilvoiteltava uskon kuuliaisuudessa.

Miten kirkko muistaisi ja osaisi hengittää ponnistustensa keskellä elämää antavassa rytmissä?

Tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa maailmassa kirkko julistaa armoa, kun se muistuttaa luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala itsekin lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä, sapattikäskyn levosta, kristillisestä sunnuntaista ja muista pyhistä ajoista.

Kun arjen ja pyhän vuorottelu katoaa, ihminen kärsii.

Kun aina on kaikkea, mikään ei ole enää mitään.

Juhlan ja arjen ero häviää.

Tämä on aina auki olevan yhteiskunnan henkinen hinta.

Kirkon tehtävänä on hengittää rauhassa ja opettaa oikeaa hengitystekniikkaa niille, jotka sen merkityksen ovat unohtaneet."

(Heikki Kotila)

Sydämen syksy

2010-09-03T13:40:00.004+03:00

Anna-Mari Kaskinen:

Sydämen vuodenajat

(Kirjapaja 2009)

"Päivät pimenevät. Luonto on leimahtanut loistoonsa ja hiipuu lepoon.

On aika hiljentyä, kääntyä sisäänpäin, sytyttää kynttilä ja kohdata sydämen syksy.

On aika palata kesän yksinäisiltä retkiltä ja etsiytyä toisten kulkijoiden yhteyteen, jakaa eväät ja niukkuus.

On aika antaa tilaa kaihertavalle ikävälle, joka ei vielä ole saanut edes nimeä.

On aika katsoa, miten Jumala tekee työtään salatulla, väistämättömällä tavallaan luonnon kiertokulussa, ihmisen elämänkaaressa, arkipäivän hienonhienoissa säkeissä.

On aika hakeutua sammumattoman valon äärelle, lämmitettäväksi, valaistavaksi, karaistavaksi."

(Anna-Mari Kaskinen)

Kypsymisprosessi

2010-08-30T12:10:00.002+03:00

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran Päivä

(Karas-Sana 1995)

"Näköalamme on usein ahdas ja katselemme asioita irrallisina ja sirpalemaisina.

Lyhytnäköisyytemme takia joudumme helposti paniikkiin.

Jumalalla on näköala koko historiaan, ja hän mittaa sitä toisilla normeilla kuin me.

Se mikä meille on traagista ja dramaattista, saattaa olla hänen näkökulmastaan hyvää, jopa erittäin hyvää.

Meidän on kummallisen vaikea hyväksyä kärsimystä kypsymisprosessina, vaikka luonnossa käy kaiken aikaa ilmi, että vanhan elämän on kuoltava, jotta uusi voisi syntyä.

Jos kukka tahtoo ehdottomasti elää kukkana, se ei voi koskaan tulla hedelmäksi."

(Wilfrid Stinissen)