Hiljaista elämää

Hiljaista elämää

26. kesäkuuta 2014

Kristuksen seuraajat






Peter Halldorf:
"Koskematon maa -
nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen"
(Karas-Sana 1995)

"Jumala, ihmisen ja koko luomakunnan korvaamaton Sinä, on se, jossa kaikki yhtyy: keskus ja kehä, päämäärä ja tarkoitus, Jumala ja ihminen, minä ja Sinä. Tämän oppi ymmärtämään ja tätä opetti yksi 1400-luvun suurista kristityista ajattelijoista, Nicolaus Cusanus. Tältä mieheltä voi paljon oppia se, joka etsii historian vesisuonia. Cusanus syntyi vuonna 1401 Saksassa ja aloitti koulunkäyntinsä "yhteisen elämän veljien" ylläpitämässä koulussa. Veljistö oli luostarimainen herätysliike, jonka piiristä syntyi myöhäiskeskiajan vaikutusvaltaisin kirkonsisäinen uudistusliike "devotio moderna". Koulun kuuluisin oppilas oli ollut 1300-luvun Tuomas Kempiläinen, jonka kirja "Kristuksen seuraamisesta" tiivistää devotio moderna-liikkeen sanoman: kristityn elämä, jossa henkilökohtainen antautuminen ja rakkaus Jeesukseen on keskipiste. Turhaan kutsumme itseämme kristityiksi, ellemme ole Kristuksen seuraajia. Tässä hengessä kasvatettiin Nicolaus Cusanus.

Custanus eli siinä Euroopan levottomuuden ja uudelleen orientoitumisen ajassa, jossa keskiaika taittui renesanssiksi. Tunnusomaista 1300- ja 1400- luvuille oli poliittinen ja hengellinen hajoaminen. Yhteiskunnat muuttuivat ja Euroopan sekularisoitumiseen johtanut kehitys alkoi. Humanismi astuu Euroopan näyttämölle ja unelma uudesta ja itsenäisemmästä ihmisestä saa ravintoa. Suvaitsevaisuus ja laajakatseisuus tulisivat holhouksen ja uskonnollisen hirmuvallan tilalle. Tälla aikakaudella käynnistyy se vapautumisprosessi, joka sekä hyvässä että pahassa murtautui lopullisesti esiin valistuksen ajassa 1700-luvulla: se kurssimuutos jumalallisesta inhimilliseen, jonka tuloksena Jumala tuli tarpeettomaksi ja Jumalan tehtävän viimeisenä auktoriteettinä otti suuruus nimeltä ihminen itse."

(Peter Halldorf)




"Kirkko ei hätätilastaan huolimatta osoittanut mitään muutoshakuisuuden merkkejä. Kirkollinen elämä oli harhaista ja kalkkiutunutta, ja Nicolaus Cusanus kuului niihin, jotka kärsivät tästä. Hänellä oli näky uudesta kirkosta ja seurakuntien hengellisen elämän uudistumisesta, ja siitä tuli hänen suuri elämäntehtävänsä. Strategia lähti siitä, että uudistustyön tuli tapahduttava sisältäpäin, jotta se voisi johtaa pysyviin muutoksiin. Uudistuksen oli lähdettävä ylhäältä, valtapyramidin huipulta, ja alettava itse paavista. Hänen ehdotuksensa ei kuitenkaan herättänyt vastakaikua kaikissa kirkon johdon leireissä, mikä tuskin ihmetyttää. Ei ole mitenkään uutta, että muutoskitka on vallanpitäjien keskuudessa suurin. Kirkon hengettömät johtajat eivät kyenneet tunnistamaan, että kaikki kirkkoon raahattu roju olisi karsittava ja että papistolle, joka moraaliohjauksen puutteessa suureksi osaksi eli kuin paatunut huijarijoukko, olisi tehtävä jotain. Tämän kyvyttömyyden seurauksena oli, että Eurooppa vääjäämättä kypsyi sille mullistavalle hengelliselle vallankumoukselle, jonka sotapäällikkönä oli Luther ja joka seurasi 1500-luvulla."

(Peter Halldorf)




"Mutta myös 1400-luvun turmeltuneessa kirkossa oli koko ajan ihmisiä, jotka säilyttivät syvän ja aidon jumalanpelon. Ja jotka eivät koskaan lakanneet toivomasta muutosta; ei kapinan ja taistelun vaan sisäisen uudistumisen avulla. Kätkössä he elivät ahkeraa elämää, he huokasivat Jumalan puoleen ja rukoilivat kärsivällisesti sen kirkon puolesta, jonka tila tuotti heille suurta tuskaa. Nicolaus Cusanus oli tämän joukon eturintamassa. Hän oli harvoja, jotka sisältä päin arvostelivat monia kirkkoon kotiutuneita kasvannaisia. Anekauppa, kaikenkarvaiset taikauskoiset käsitykset, virkojen myyminen ja monet muut pahat tavat rehoittivat kuin rikkaruohot kunnianhimoisten pikkupaavien keskuudessa, jotka saattoivat turvautua mitä häpeällisimpiin menetelmiin toteuttaakseen unelmansa pullistua sammakosta häräksi. Cusanus teki määrätietoista kitkemistyötään tässä puutarhassa. Hän saarnasi parannusta ja kääntymista ja kehotti ihmisiä etsimään Jumalaa rukouksessa ja antautumisessa.

Oppinut Cusanus ei ollut vain teoreetikko ja peloton ja itsenäinen ajattelija, joka renesanssin hengessä räjäytteli kivettyneitä ajatusratoja. Hän oli mies, joka rakasti Jumalaa. Rukouksen ja antaumuksen esikuva, valmis itse tekemään käytännössä sen, mihin toisia kehotti. Oman roolinsa hän näki julistajana, hän tahtoi olla evankeliumin tulkki. Evankeliumi on suhde ja Cusanuksen mielestä syvien suhteiden jännittävyys on siinä, että niissä riittää aina tutkittavaa. Siksi hänestä tuli yksi tien ihmisistä. Tässä hän seuraa 1300-luvun suuren mystikon jälkiä, kirkollisen sensuurin vainoaman Mestari Eckartin, miehen, jonka "jatkuvan vaelluksen maailmankuvasta" Cusanuksella oli rohkeutta ammentaa inspiraatiota."

(Peter Halldorf)




"Kiusaus hamuilla nimilappuja, liimata ihmisiin ja ryhmiin etiketit, lisääntyy epävarmuuden ja kriisin aikoina. Meidän Herramme laidunmaillakin on kaikkina aikoina käytetty nimilappuja ja kannettu kylttejä. Fundamentalisti vai universalisti? Konservatiivi vai liberaali? Evankelikaali vai radikaali? Herätyshenkinen vai liberaaliteologi? Etiketit ovat siunaukseksi lääkepurkeille, mutta ihmisiin liimattuna kirous. Ne toimivat kontrollimenetelmänä. Sulkea sisään ja sulkea ulos. Kuuluuko hän heihin vai meihin? Koodisanoina, joita emme ole koskaan sisäistäneet, ne tuudittavat meidät uskomaan, että olemme oikealla hyllyllä. Ja että toiset eivät ole.

Joskus tapaamme ihmisiä, jotka eivät kotiudu yksinkertaisiin aitauksiin. Kiistelemme siitä, mitä nimityksiä heihin olisi liimattava, mutta emme onnistu pääsemään yksimielisyyteen. Heitä ei kerta kaikkiaan voi sijoittaa aitojen taakse eikä ahtaisiin häkkeihin. Kenties siksi, että he ovat sekä että eikä joko tai. He liikkuvat poikittain, eivät sovi käypiin malleihin, heille on mahdotonta panna suitsia suuhun. Mestari Eckart oli tällainen, samoin Nikolaus Cusanus.

Cusanus viipyi Jumalan olemuksessa, hänen suuruudessaan ja vertaamattomuudessaan. Ihmisen päämäärä oli hänen mielestään päästä Jumalan luokse, olevaisen perustaan, ainoaan todelliseen todellisuuteen. Jumalan suuruus ja korkeus merkitsee, että mitä enemmän häntä etsimme ja opimme tuntemaan, sitä selvemmin ymmärrämme, miten vähän hänestä tiedämme. Cusanus tiivistää tämän paradoksin lempi-ilmaukseensa docta ignorantia, joka tarkoittaa suunnilleen "valistunut tietämättömyys", "oppinut oppimattomuus". Sillä hän haluaa sanoa, että todella oppineita ovat ne, jotka ovat ymmärtäneet tietämättömyytensä.

Kun luulemme, että hallitsemme totuuden, petämme itsemme ja paljastamme vain oman tietämättömyytemme ja ylpeytemme. Meidän osamme on elää jännitteessä ymmärtämämme ja ei vielä ymmärtämämme välissä. Se, mitä emme ymmärrä, ei tarvitse johtaa hellitämiseen. Se voi päinvastoin johtaa vielä suurempaan luottamukseen. Missä tietomme törmää omaan rajaansa, siellä Jumalan Henki voi valaista meidät niin, että aavistamme enemmän leveydestä ja pituudesta ja korkeudesta ja syvyydestä. Tässä 1400-luvun Cusanus on saman perinteen lapsia kuin 400-luvun Augustinut, joka määritteli kristinuskon olemuksen sanoilla "etsiä löytääkseen ja löytää jatkaakseen etsimistä".

(Peter Hallforf)





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...