Jumalan vakavasti ottamisen hetki

Nunna Kristoduli:

Sydämen kaipuu

- hengellinen kasvu ja kilvoitus

(Lintulan Pyhän Kolminaisuuden

luostari / Minerva 2010)

"Yhteys Jumalan ja ihmisen välillä alkaa siitä hetkestä, kun kaipuu viriää.

Ihmisen osalta se ilmenee Jumalan ikävöimisenä ja pyrkimyksenä Jumalan yhteyteen ja Jumalan tahtolta hyvänä tahtona, apuna ja suojeluksena.

Kuinka tämä kaipuu itse kunkin kohdalla syntyy, on salaisuus ja pohjimmiltaan Jumalan työtä. Hänen johdatuksensa saa sen aikaan.

Kaipaus johtaa mielenmuutokseen, metanoiaan, joka voidaan suomentaa myös kääntymykseksi ja katumukseksi.

Siinä on uskonelämän alku.

Jumala kutsuu kaikkia, ja jokaisen on otettava hänen kutsuunsa kantaa.

Nekin, jotka on kasvatettu uskovassa ympäristössä, joutuvat jossakin elämänsä vaiheessa tekemään oman henkilökohtaisen ratkaisunsa.

Protestanttisissa piireissä puhutaan "uskoon tulemisesta".

(Nunna Kristoduli)

"On kuitenkin erheellistä kuvitella, että samalla kun käännymme ja otamme Kristuksen vastaan, tulemme jo valmiiksi eikä meillä uskonelämässämme enää ole muuta tehtävää kuin saada toisetkin uskomaan.

Päinvastoin, tämä Jumalan vakavasti ottamisen hetki on vasta tien alku ja sellaisen tien, jolla ei ole loppua tässä maailmassa.

Hengellinen elämä, samoin kuin muukin oikea elämä on jatkuvaa vanhasta luopumista, virheiden tunnustamista ja katumista, ja toisaalta uusien asioiden oivaltamista, näköalojen laajentumista, kasvamista ja eteenpäin menoa.

Elämä itse opettaa, jos ihminen vain on avoin oppimaan. Viimeiseen hengenvetoon saakka kristitty pysyy oppilaana Jumalan koulussa.

Ja juuri tässä on hengellisen elämän mielenkiintoisuus."

(Nunna Kristoduli)

"Kristuksen vastaanottaminen eli "uskoon tulo" on ortodoksiselta kannalta jotain hyvin selkeää.

Kirkko on Kristuksen ruumis ja hän itse on kirkkonsa pää.

Kirkosta löytyvät ohjeet, miten Kristuksen yhteydessä eletään, ja kirkossa virtailee pyhissä toimituksissa vahvistava armo.

Ei tarvitse hapuille etsiä, mitä elämä Kristuksessa tarkoittaa.

Kirkossa sitä on eletty todeksi jo 2000 vuotta ja sieltä löytyy koko kristillisen elämän täyteys konkreettisessa muodossa."

(Nunna Kristoduli)

"Tutki minut, Jumala,

katso sydämeeni.

Koettele minua,

katso ajatuksiini.

Katso, olenko vieraalla, 

väärällä tiellä

ja ohjaa minut ikiaikojen tielle."

(Psa 139:23)

Kirkon ruumis ja sydän

Heikki Kotila / Maarit Hytösen

toimittamassa kirjassa:

Minä Uskon? - Jumala-usko 2010-luvulla

(Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu 110)

"Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkkoon kuuluu jäseniä sekä laajassa että suppeassa mielessä.

Kirkkoisä Augustinut puhuu kirkosta, jossa on kahdenlaisia jäseniä. Toiset kuuluvat siihen sydämeltään, toiset ruumiillisesti.

Kirkon jäsenten pyhyys ei ole ihmisten arvioitavissa vaan päinvastoin kätkettyä.

Kirkko ja seurakunta perustuvat Jumalan työhön ihmisten keskellä, Jumalan sanan ja Kristuksen asettamien sakramenttien vaikutukseen.

Toisaalta seurakunta on näin Jumalan toiminnan kohde, toisaalta seurakunta elää ja kasvaa jäsenissään."

(Heikki Kotila)

"Viime vuosina on puhuttu paljon hengellisyydestä ja spirituaalisuudesta.

Tämä keskustelu heijastaa yleistä epätietoisuutta siitä, mitä kristillinen usko oikein merkitsee.

Tradition tuntemus on heikentynyt ja perinteiset uskonnolliset symbolit ovat menettäneet voimansa kristillisen todellisuuskäsityksen ilmaisijoina.

Owe Wikström toteaa kirjassaan "Häikäisevä pimeys", että jopa kirkoista on katoamassa tieto erityisestä kristillisestä tiestä ja sen kulkemisesta.

Wikström katsoo, että kirkko surkastuu pelkäksi uskonnolliseksi organisaatioksi, joka pitää hallussaan mielenkiintoista uskonnollista ja kulttuurista perintöä, ellei se kykene tavoittamaan kristillisen uskon ytimessä olevaa hengellisyyttä.

Wilfrid Stinissen liittyy tähän Wiktrömin huoleen ja jatkaa, että tämä on suuri vaara, joka uhkaa kirkkoa: "Sekä kirkon oma elämä että sen säteilyvoima maailmassa ovat sen varassa, onko sen jäsenillä henkilökohtaista hengellistä elämää."

Vahvinkin kansankirkkoajattelu joutuu myöntämään, että jonkun on oltava selvillä siitä, mistä kirkossa oikein on kysymys.

Toimitusten varaan strategiansa rakentava ja palveluita tuottava kirkko voi olla olemassa ainoastaan, mikäli sillä on ydin, joka on kosketuksessa uskon hengelliseen sisältöön.

Siksi myös avaran kansankirkon on varjeltava hengellistä ydintään, joka lopulta tekee avaruudenkin mahdolliseksi."

(Heikki Kotila)

"Kirkko on elävä ruumis eikä yhteensidottu kuivien oksien risukimppu. 

Sitä ei pidä koossa mikään ulkopuolinen panta tai rautavanne, vaan sisäinen usko Kristukseen." 

Piispa Matti Revon vastaus, kun Kotimaa- nettilehdessä 7.1.09 kysyttiin: "Mikä pitää kirkon koossa tulevaisuudessa?

Rukouksen aakkosia

Christopher Herbert:

Pieni rukouskalenteri

(Karas-Sana 1998)

"Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Se on vuoropuhelua, josta tiedämme jo etukäteen, että meitä kuullaan ja meidät hyväksytään.

Vähitellen tulet huomaamaan, että vaikka rukous on yksinkertainen asia, se on samalla hyvin syvällinen.

Aikaa myöten - jos pysyt rukouksen tiellä - opit uusia rukouksen muotoja. Samoin kuin ihmisen voi tuntea monella tavalla, myös Jumalan tuntemiseen on useita teitä ja Jumala-suhteessamme erilaisia vaiheita.

Suhteesi Jumalaan muuttuu vuosien kuluessa, joten ei pidä odottaa, että rukouselämäkään säilyisi aina samanlaisena." (CH)

"Tulee hetkiä, jolloin mietit, kuuleko sinua kukaan; se on hyvin tavallinen kokemus.

Silloin ei pidä luovuttaa, sen sijaan kannattaa kysellä, haluaako Jumala kenties sinun kasvavan tai löytävän uusia tapoja elää rukoussuhteessa.

Jos niin on,  hyväksy hiljaisuus tienristeyksenä, ei umpikujan merkkinä, jonka viesti on: käänny toiseen suuntaan.

Tulee myös vaiheita, jolloin rukos muistuttaa enemmän painia: vastustajana pimeys, pelot ja Jumalan kätketty puoli. 

Silloin on hyvä rohkaista itseään sillä, että toiset ovat kokeneet saman, ja jatkaa sitkeästi eteenpäin." (CH)

"Rukoukseen kuuluu myös kuuntelu.

Koska rukous ja elämä ovat erottamaton kokonaisuus, voit aloittaa Jumalan kuuntelemisen opettelemalla kuuntelemaan toisia ihmisiä.

Näin tehdessäsi huomaat, että rukoushetkesikin muuttuvat; puhut vähemmän ja kuuntelet enemmän.

Tuo kuuntelu muistuttaa hieman sitä mitä koet, kun vietät aikaa rakastamasi ihmisen kanssa, aina ei tarvitse sanoa mitään.

Jumalan kuuntelu on tällaista; vaitioloa, hiljaisuutta, huomion kohdistamista Jumalan ehtoja asettamattomaan rakkauteen."

(Christopher Hebert)

Meidän maailmamme

Eero Huovinen:

"Sydämen puhetta"

(WSOY 1997)

"En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta." 

(Joh 17:15)

"Elämä tässä maailmassa ei ole helppoa. 

Kaikki yhteiselämän muodot ovat vaikeita. Avioliitto miltein mahdoton elämänmuoto, yksinolo ehkä vielä vaikeampi. Lasten kasvatus lähes ylivoimainen tehtävä. Ansiotyö on aamusta iltaan yhtä hikeä ja vaivaa. 

Kukapa meistä ei tämän rasituksen ja vaivan keskellä haluaisi paeta, painaa päänsä tyynyyn ja nukkumalla unohtaa maailman murheet.

Mutta Kristuksen rukous torjuu halumme paeta maailmasta. Kristuksen sana on selvä: teidän tulee pysyä tässä maailmassa, te ette saa eristäytyä, te ette saa vetäytyä.

Tämä maailma ei ole tarkoitettu minun maailmakseni, vaan meidän maailmaksemme. Tämä maailma on rakkauden harjoittamisen paikka, lähimmäisyyden paikka. 

Jumala ei salli meidän irtautua maailmasta, koska hän tietää lähimmäisten tarvitsevan meitä. Jumala osoittaa meille paikkamme, hän käskee meidän pysyä alallamme, hän ohjaa meidät rakkauden vaivaan, rakkauden työhön, rakkauden tekoihin." (EH)

"Kun Kristus haluaa meidän pysyvän maailmassa ja samalla varjeltuvan pahalta, hän tarkoittaa, ettei maailmaa ja pahaa pidä samaistaa. Maailma on Jumalan luoma ja sellaisenaan Jumalan hyvän tahdon ilmaus. 

Paha taas on se voima ja valta, joka vastustaa Jumalaa ja tuhoaa hänen hyviä tekojaan. Pahaa ei voida rajoittaa vain yhteen ainoaan paikkaan. 

Me kyllä mielellämme antaisimme pahalle selvän nimen, jolla se helposti voitaisiin tunnistaa ja myös tuomita. Ihmisen alituisiin heikkouksiin kuuluu sijoittaa paha itsensä ulkopuolelle, yleensä omiin vastustajiin.

Yhteiselämämme turmelevempia erehdyksiä on, että me niin mieluusti mustaamme toisen teot ja valkaisemme omat puuhamme. 

Mutta jos rohkenemme olla rehellisiä ja jos olemme valmiit katsomaan avoimesti itseämme peilistä, meidän on pakko myöntää, että paha asuu yhtä lailla meidän sisällämme kuin meidän ulkopuolellamme.

Kristus ei rukoile, että hänen seuraajillaan olisi lujuutta vastustaa pahaa ja sen houkutuksia. Kristuksen rukous ei pane mitään toivoa ihmisen taitoon torjua pahaa.

Kristus kääntää toivon aivan muualle, Kristuksen rukouksen kohde on hänen Isänsä. Hän pyytää, että Jumala varjelisi ihmisen pahalta." (EH)

"Armo ei ole sitä, että Jumala vahvistaisi meidän hyviä päätöksiämme. Armo ei ole sitä, että Jumala syventäisi meidän uskonnollista hurskauttamme. 

Armo on sitä, että Jumala alkaa rukoilla. Armo on sitä, että Jumala yksin varjelee elämämme pahan vallasta. Tämän armon edessä me käännämme katseemme pois omasta itsestämme kohti Jumalaa. 

Oikeassa uskonnossa ei olekaan kysymys meidän hurskaudestamme, vaan Jumalan  hyvyydestä.

Jumalan hyvyys on kuin aurinko, joka vastustamattomasti jakaa valoa ja lämpöä ympärilleen. 

Jumalan hyvyys valaisee ja poistaa pimeyden, se lämmittää ja antaa elämälle uuden voiman. Jumalan hyvyys sytyttää sydämemme, aukaisee korvamme ja avaa kätemme kohti muita ihmisiä."

(Eero Huovinen)

Siunauksen sanoja

Henry J.M Nouwen:

"Uskon ja viisauden sanoja"

(Karas-sana 2000)

"Siunaaminen merkitsee hyvien asioiden sanomista.

Meidän on kaiken aikaa siunattava toisiamme.

Usein pysymme vaiti silloin kun pitäisi puhua.

Valitsemme elämää luovan tien, kun sanomme 

vanhemmillemme, lapsillemme, puolisollemme 

tai ystävillemme: "Rakastan sinua" tai 

"Ajattelen sinua usein" tai 

"Sinä olet suurin lahja, mitä koskaan olen saanut".

Aina ei ole helppo ilmaista rakkautta näin suorilla sanoilla.

Mutta aina kun niin teemme, huomaamme tarjonneemme toiselle siunauksen, 

joka kauan muistetaan.

Elämämme pitää saada olla siunattua elämää, 

virtaapa tuo siunausta sanoista tai eleistä, 

juhlavalla tai arkisella tavalla."

(Henry J.M Nouwen)

En voi olla uskomatta

Raili Heikinheimo:

"Kaipaus on Hänestä"

(Kirjapaja 1995)

"Olen miettinyt, miksi minun on helppo uskoa,
tai oikeammin: miksi en voi olla uskomatta.

Tiedän, että monet kamppailevat löytääkseen Jumalan ja että monet niistäkin, jotka uskovat, joutuvat epäilemään Jumalan olemassaoloa tai ainakin hänen rakkauttaan tai kaikkivaltiuttaan.

Omaa vastausta en löydä muualta kuin sydämen sisimmästä.

Se vain yksinkertaisesti ja ilman sanoja vakuuttaa,
että Jumala on ja että minä kuulun hänelle." (RH)

"Raamatun ensimmäisellä lehdellä kerrotaan koruttomasti, että Jumala loi taivaan ja maan.

Se, että Jumala on olemassa ennen maailman alkua,
on niin itsestään selvää sekä kirjoittajalle että varhaisille kuulijoille, että tekstissä ei herätetä pienintäkään kysymystä siitä, miten Jumala itse syntyi.

Samanlainen kysymyksetön tila on minussakin.

Ymmärrän sen olevan lahjaa, saatu ilman pienintäkään omaa ponnistelua.

Se on syvin kerros tajunnassani.

Se ei ole mielipide, jota voisin vaihtaa.

Se ei ole osa minua vaan läpäisee kaikki kerrokset minussa." (RH)

"Kun minun on pakko epäillä,
en epäilekään Jumalan olemassaoloa vaan omaani.

Silloin kysyn, olenko menettänyt kosketuksen omaan sisimpääni.

Olenko tukkinut kanavat?

Olenko kieltänyt lahjan olemassaolon?

Olenko jakanut itseni osiin, niin että olisi erikseen Jumalalle kuuluva ja itselle kuuluva pirstale?

Olenko pelännyt elää yksinkertaisen totuuteni varassa?

Olenko ollut siirtämässä turvallisuutta tavaraan ja toisiin ihmisiin?

Olenko unohtanut kuka olen, kenen luota tulin ja mihin olen matkalla?"

(Raili Heikinheimo)

"Usko on... sen näkemistä, mitä ei nähdä"

(Heb 11:1)

Hiljaisuuden päivä

Owe Wikström:

"Häikäisevä pimeys"

(Kirjaneliö 1995)

"Kirkko on aina yrittänyt auttaa ihmisiä löytämään mielekkäitä aikataskuja ja henkisiä kosketuspintoja, joiden kautta elämä voidaan kokea voimakkaana ja täydesti.

Mitä enemmän ihminen viipyy yksinäisyydessä, sitä enemmän hän tulee tietoiseksi sisäisestä kammiostaan, hiljaisuuden vyöhykkeistä, joissa ihminen on lähellä Häntä, joka puhuu tyhjyydestä käsin.

Riippumatta siitä, mitä ihminen tekee tai missä hän kulloinkin on, hänellä voi olla kosketuskohta sisäiseen rauhan avaruuteen. Siellä pulppuaa lähde, sinne on kätketty valo ja sieltä käsin koputetaan hiljaa ovelle." (OW)

"Hiljaisuus ei ole siis ensisijaisesti äänen poissaoloa vaan Pyhän läsnäoloa. Jos ihminen viipyy näin Jumalan edessä, seuraa hiljaisuus häntä tuoksun tavoin myös ihmisten keskuuteen.

Pyhitetyt ihmiset ovat kaikkina aikoina vetäneet muita puoleensa. Tämä ei johdu siitä, että he puhuvat Jumalasta, vaan että he viipyvät usein hänen läheisyydessään."

(Owe Wikström)

Suomen Luontoliitto ja Kuuloliitto kannustavat suomalaisia viettämään hiljaisen vartin Hiljaisuuden päivänä 8.lokakuuta. 

Hiljainen elämä kannustaa hiljaisen vartin viettoon joka päivä.

Raamattu ja rukous

Christopher Herbert:

"Pieni rukouskalenteri"

(Karas-Sana 1998)

"Rukoillessa voi Raamattua käyttää monin eri tavoin.

Yksinkertaisinta on aloittaa niin, että luet jotakin raamatunkohtaa  hitaasti ja tarkkaavaisesti ja odotat, mitkä jakeet kiinnittävät huomiosi.

Valmistaudu lukemaan sama kohta useaan kertaan uudelleen.

Jos jokin jae nousee erityisesti esille, anna se painua mieleesi, pohdi sitä ja mieti, millaisia kysymyksiä se herättää.

Muuta jae sitten rukoukseksi esim tähän tapaan:
"Isä, kiitos siitä, mitä saan oppia... Auta minua näkemään elämäni tämän jakeen totuuden valossa." (CH)

"Toisen tavan raamatuntekstien käyttämiseen rukouksessa on opettanut Ignatius Loyola.

Kuvittele mielessäsi lukemasi raamatunkohdan kertoma tapahtuma.

Kuvittele, että olet tapahtumassa itse mukana;
kuulet äänet, tunnet kuumuuden, näet muut ihmiset.

Pyydä Jumalaa avaamaan mielikuvituksesi niin, että todella voit tuntea olevasi osa tapahtumaa.

Käy raamatunkohta mielessäsi tarkasti läpi:
yritä ymmärtää sen tarkoitus ja kysy itseltäsi, mitä sen perusteella voi päätellä siitä, miten sinun pitää elää nyt, huomenna, ensi viikolla...

Lopuksi jätä rukouksessa kaikki tekstistä oppimasi Jumalalle." (CH)

"Muista, ettei päämääränä ole tehdä hienolla tekniikalla vaikutusta Jumalaan eikä kehenkään muuhunkaan.

Ei ole myöskään tarkoitus hylätä tervettä järkeä.

Tärkeintä on, että  tulet Jumalan eteen ja kuuntelet hänen sanaansa niin, että voit elää hänen tahtonsa mukaisesti."

(Christopher Herbert)

Elämä avaa itsensä

Eero Huovinen:

"Aihetta ajatella -

Mietteitä piispan pöydältä"

(WSOY 2010)

"Kun katselen elämääni taaksepäin, niin luulenpa,
että vuosien aikana en ole keksinyt mitään uutta enkä omaa.

Kaikki on syntynyt siitä, mikä on ollut ennen minua.

Ihmiset, kirjat, historia, elämä, Raamattu ja Jumala ovat antaneet minulle aihetta ajatella.

Ainekset ja ajatukset ovat tulleet minun ulkopuoleltani, extra me.

Yhä varovaisemmaksi olen tullut luottamaan omiin mieltymyksiini, kokemuksiin, elämyksiin ja tuntemuksiin.

Toki seurustelen niiden kanssa joka päivä ja yritän ymmärtää niiden monimutkaisuutta.

Elämän eväiksi ja rakennuspuiksi ne ovat kuitenkin hepposia." (EH)

"Yhä olennaisemmaksi ovat tulleet ne virikkeet, joita en ole itse luonut tai keksinyt.

Ihmiset, jotka ovat ainutlaatuisia persoonia.

Kirjat, jotka avaavat outoja ja uusia ulottuvuuksia.

Historia, jota en vieläkään ole oppinut ymmärtämään.

Elämä, joka on aina vain arvoituksellisempi.

Raamattu, joka on päivä päivältä rikkaampi.

Jumala, joka rakastaa enemmän kuin olen uskaltanut toivoa." (EH)

"Kaikkea vastaan tulevaa ihmettelen ja hämmästelen, niin arkisia asioita kuin pyhiä salaisuuksia.

Itse en niitä luo enkä keksi.

Elämä avaa itsensä.

Raamattu paljastaa ihmeitä.

Jumala näyttää kasvonsa.

Tunnen iloa siitä, että minulle lahjoitetaan ihmettelyn ja ajattelun aiheita.

Hämmästelen sitä, että kaikki vastaantuleva on niin kaunista."

(Eero Huovinen)

Armo

"Ne, joita Jumalan armo kannattelee,

matkaavat kevyesti."

(Tuomas Kempiläinen)