Levottoman rukous

Hiljaisuuden rukouksia

(suom Anna-Maija Raittila,

Kirjapaja 1993)

"Taivaallinen Isä,

sinun käsiisi annan

kaikki levottomat ajatukseni,

jotka eivät tahdo tyyntyä sisälläni.

Kaiken epäselvän mikä minua ahdistaa,

kaiken epävarmuuden ja voimattomuuden

joka minut valtaa vaikeissa tilanteissa,

kaiken kärsimättömyyden, kun en saa

kysymyksiini vastausta,

kaiken ärtymyksen, joka minussa nousee

kun kohtaan itselleni vaikeita ihmisiä.

Annan itseni sinun hoitoosi

juuri tällaisena kuin olen.

Sinä tunnet minut kokonaan.

Valmista sisimpäni anteeksiantamuksen sanalla,

niin että voin ottaa sinut vastaan.

Anna koko olemukseni pehmetä hyväksi maaksi,

jossa siemen voi itää ja kasvaa

ja kantaa hedelmää iankaikkiseen elämään

ja palvelutyöhön ihmisten keskelle."

(suom Anna-Maija Raittila)

"Hiljainen luottamus on teidän voimanne."

(Jes 30:15)

Kiitollisuus

Eero Huovinen:

"Sydämen puhetta"

(WSOY 1997)

"Hyvinvoiva ihminen sairastaa kiittämättömyyden tautia. Meitä kaikkia vaivaa tämä tauti, emme osaa olla kiitollisia. Kiittämättömyyden tauti on salakavala. Katkeruus syntyy vähitellen ja ruokkii itse itseään. Kiittämättömyys vie ilon, kierouttaa ihmissuhteet ja tekee elämästä surullisen, yksinäisen ja epäluuloisen.

Kiittämätön ihminen alkaa eristäytyä, vähätellä muita ja pitää itseään ainoana kunnon ihmisenä. Kiittämättömyys on herkkä leviämään, ja se myrkyttää helposti koko yhteiskunnan ilmapiirin." (Eero Huovinen)

"Kiitollisuus syntyy huomaamisesta, siitä, että minä alan nähdä jotakin hyvää, että minun silmäni avautuvat ja minä käännän katseeni kohti sitä hyvää, mitä olen saanut. Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita.

Hyvän huomaaminen ei merkitse pahan todellisuuden kieltämistä. Kiitollisuus ei merkitse suostumista kohtuuttomuuteen eikä epäoikeudenmukaisuuteen. Se ei merkitse nöyristelyä eikä kyyristelyä muiden ihmisten edessä.

Kyky nähdä pahan keskellä hyvää ei oikeastaan ole ihmisen oma kyky. Taito nähdä hyvää ei synny katsojan silmissä, vaan se syntyy siitä hyvästä, josta me olemme tulleet osallisiksi. Kiitollisuus on lahja, jonka ihminen saa. Kyky nähdä hyvää syntyy siitä hyvästä, jonka Jumala meille antaa."

(Eero Huovinen)

"Kirkkoisä Augustinut sanoi aikoinaan: "Uskolla on oma silmät". Usko on se voima, joka antaa meille uuden näkökyvyn. Usko antaa meille tahdon nähdä elämän ja Jumalan hyvyyksiä. Usko on se uusi terveys, joka vaikuttaa meissä kiitollisuutta."

(Eero Huovinen)

Jumala on

Tapio Luoma/ Maarit Hytösen 

toimittamassa kirjassa

"Minä uskon? - 

Jumala-usko 2010-luvulla"

(Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 110)

"Kirkon perustehtävä ei ole pohdiskella, onko Jumala olemassa vai ei.

Kirkon perustehtävä nousee siitä vakaumuksesta, että Jumala on. 

Sen varaan rakentuu kirkon monipuolinen elämä ja työ.

Jumalan olemassaolo on tietysti kirkon kannalta mitä tärkein asia, mutta jatkuva voimavarojen uhraaminen sellaisen todistamiseen, mitä yksikään tieteellinen menetelmä tai teologinen ajatusrakennelma ei koskaan pysty kaikkia tyydyttävällä tavalla todistamaan, ei palvele kirkon perustehtävän toteuttamista.

Jumalan olemassaolo on siis kristillisen uskon lähtökohta, ei sen todistelujen päämäärä." 

(Tapio Luoma)

"Kristillisen uskon kannalta kiinnostavampi kuin Jumalan olemassaolon suhde luonnontieteiden tuloksiin saattaa lopulta olla kysymys, miten oppia Kristuksesta tulisi tarkastella nykyaikaisen luonnontieteen valossa.

Rationaalisuuteen pyrkivä mieli voi vielä sulattaa Jumalan olemassaolon, mutta ajatus neitseestäsyntymisestä ja kuolleen nousemisesta ylös haudastaan saattaa osoittautua älyllisesti ylivoimaiseksi.

Kirkon  opetuksessa inkarnaatiota, Jumalan ihmiseksi tulemista, ja ylösnousemusta on aina pidetty mysteerinä.

Niille ei ole yritettykään etsiä älyllistä selitystä, koska kyseisten perustavien tapahtumien merkitys on nivoutunut samaan mahdottomuuteen selittää ne kuin itse Jumalan olemassaolo.

Teologisesti inkarnaatio ja ylösnousemus muodostavat kivijalan, jonka varaan kristillisen uskon omaleimaisuus rakentuu, kun se turvautuu ihmiseksi syntyneeseen ja kuoleman voittaneeseen Jumalaan.

Oleellista on havaita näiden kahden tapahtuman yhteys: toista ei voi ymmärtää ilman toista.

Jos Jumalan uskotaan olevan kaikkivaltias, hänelle ei ilmeisestikään ole mahdotonta toimia tavalla, joka ilmenee inkarnaatiossa ja ylösnousemuksessa."

(Tapio Luoma)

Sielu villasukassa

Tommy Hellsten / Salla Korpelan toimittamassa
kirjassa: Mikä ihmeen armo?
(Kirjapaja 2007)

"Olen terapeutti, kirjailija, kouluttaja ja mentori.

Sen lisäksi olen ihminen.

Joskus minun on vaikea muistaa se.

Teen työtä, joka usein vie minut kokonaan.

Kun tilanne on pahimmillaan, on sellainen tunne, etten itse mahdu elämääni.

Kun tämä tunne tulee, lähden pois, jätän kaiken enkä katso taakseni.

Useinmiten lähden jonnekin saaristoon.

Pakenen kaikesta.

Pakenen piirrettäväksi." (TH)

"Kun olen viettänyt viikon yksin tai kaksin vaimoni kanssa primitiivisessä mökissä,
jalat ja sielu villasukkiin kääriytyneenä,
alan vakuuttua siitä, että olen olemassa.

Olen ihminen.

Hiljaisuudessa tulee tunne, että joku on taas kerran vaivihkaa piirtänyt ääriviivani.

Minä olen.

Astun takaisin elämän näyttämölle, sielu villasukassa.

Uudelleen ymmärtäen, ettei ilman rakkautta itseään kohtaan voi elää."

(Tommy Hellsten)

Tänään

"Mitään ei tapahdu tänään.

Kaikki on hiljaista.

Pohjalla väsyneen mielen

mikään ei liikahda.

Mitään ei tapahdu tänään.

Katselen pilviä.

Alhaalla riippuvat nekin,

myrskyjen jäljiltä.

Mitään ei tapahdu tänään.

Anteeksi, ystävä.

Tänään on aikani olla

kaikilta kätkössä."

(Anna-Mari Kaskinen)

Rukouksen riekaleita

Kaisa Raittila / Salla Korpelan

toimittamassa kirjassa:

Mikä ihmeen armo?

(Kirjapaja 2007)

"Olen huono rukoilija.

Jos lasketaan loppuunsaatettuja lauseita, en edes muista, milloin olisin viimeeksi omin sanoin lähestynyt Jumalaa.

Yhteiseen rukoukseen on helpompi liittyä, mutta usein senkin sanat valuvat tuttuna virtana huomaamatta ohi.

Mitä vaikeampi on olla, sitä vähemmän saan sanoiksi.

Mitä tiukemmassa ovat lukot, sitä avuttomammilta tuntuvat sanat.

Hengenhädässä kukaan ei kysele, miten pitäisi rukoilla.

Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, pääsee pelkkä huuto."

(Kaisa Raittila)

"En usko Jumalaan, joka pihtaa hyvyyttään ja pikkusieluisena odottaa, että ymmärrän pyytää sitä häneltä oikeaoppisin sanakääntein.

En ylipäätänsä usko, että Jumala tarvitsisi rukouksiani.

Minä itse niitä tarvitsen.

Kun olen riekaleina tai puolitekoinen, pitää minulla olla hiljainen paikka, jossa sydämeni avata ja repaleitani järjestää.

Vaikka Jumala menisi sanaa sanomatta ohi, hän saattaa hetken katsella sitä kaikkea kanssani.

Ei parantavampaa kuin hyväksyvä katse."

(Kaisa Raittila)

Jumalan läheisyydessä viipyily

Piispa Irja Askola:
katkelma saarnasta

piispanvihkimysjumalanpalveluksessa

12.9-10

( löytyy >täältä<)

"Jään miettimään, että jos Jumala tietää sen, mitä me nyt tarvitsemme, olisiko viisasta viipyillä Jumalan läheisyydessä, kuulostella Hänen läsnäolossaan, mikä nyt on tarpeen ja mistä nyt on puutetta.

Viipyillessäni Jumalan läheisyydessä aavistelen, että tarvitsemme nyt ainakin kolmea asiaa: 

Kaipuu armoon ja armolliseen Jumalaan on käsin kosketeltavasti aistittavissa. 

Tulostavoitteiden, yt-neuvottelujen, uhkaavien tilastojen ja kohtuuttomilta tuntuvien valintojen keskellä on tarve kuulla se, että joku on armollinen. 

Rajoituksitta ja pienintäkään ehtoa asettamatta. 

Riittämättömyyden tuskassa – kun kellekään ei ehdi antaa parastaan eikä kaikkea jaksa edes silloin kuin tahtoisi – juuri silloin on hyvä kuulla, että Jumala ei vaadi, ei edes kysele. 

Kun on kadottanut sellaista, minkä menettämiseen ei ollut varautunut ja kun ei jaksa ymmärtää, ponnistella tai suunnitella, silloinkin jää jäljelle armo. 

Sanoitta ja selityksettä. Se vain on. 

Avara armo.

Kaikille ja kaikenlaisille." 

(Irja Askola)

"Toiseksi tunnistan kaipuun luottamukseen. 

Pilkkakirveiden ja myrkkynuolien teroittamisen ja niistä suojautumisen sijasta me tarvitsemme luottamusta.

Me tarvitsemme luottamusta kirkossa, lähisuhteissamme ja yhteiskunnassa. 

Erimielisyys ei meitä tuhoa. 

Tuhon tie alkaa siitä, jos emme löydä puhevälejä toinen toistemme kanssa, myös heidän kanssaan, jotka ovat erilaisia – mielipiteiltään, taustaltaan, elämäntavaltaan. 

Jeesuksen radikaali tapa luottaa ihmisiin ja tarjota kaikille avoin valtakirja yhteistyöhön, antaa näkökulmaa yhteiselämäämme. 

Aavistelen, että luottamuksen lisääminen on kirkkomme ja yhteiskuntamme keskeisin haaste: pelokas käpertyy, tarttuu kirveeseen ja lyö kovaa. 

Sen sijaan luottamuksen ilmapiiriin kutsuttu ei kavahda keskeneräisiä asioita eikä itselleen outoja ilmiöitä, vaan muistaa luottamuksen, joka Jumalalla on luotuihinsa ja siksi meillä toinen toiseemme. 

Luottamuksen ilmapiirissä löytyy tila ihmisille, armolle ja oikeudenmukaisuudelle.

Kolmanneksi Jumalan läheisyydessä avautuu kutsu kohtuuteen. 

Monet nuoret haastavat elämäntapaamme ja toimintakulttuuriamme, myös kirkossa. 

Kohtuullinen elämäntapa ja omastaan jakaminen ovat kaikkien uskontojen yhteinen rikkaus. 

Oman aikamme uskon testi on se, miten vakavasti ja konkreettisesti otamme tämän vastuumme arjestamme."

(Irja Askola)

"Rakkaat ihmiset, Jumalan läheisyydessä viipyily, Hänen läsnäololleen avautuminen, on riski. 

Alkaa ehkä nähdä herkemmin, mitä oikeasti itse kaipaa ja tarvitsee. 

Siihen havahtuessaan huomaa myös vierellään kulkevan, uskaltautuu kysymään.

Kannattaa viipyillä, katsella ja olla kuulolla: Jumalalla ja Hänen luomillaan ihmisillä on paljon kerrottavaa."

( Piispa Irja Askola)

Yksi pyyntö

Wilfrid Stinissen:

Tänään on Herran päivä

(Karas-Sana 1995)

"Terveen rukouselämän kasvussa on merkille pantavaa se, että kun rukous on ensin ollut erilaisten asioiden pyytämistä, se suuntautuu yhä enemmän yhteen asiaan.

Sen sijaan, että rukoilisin: Herra, anna minulle rahaa, anna minulle terveyttä, anna minulle ystäviä, tekeekin mieli yhä enemmän rukoilla: Herra, opeta minua rakastamaan, kirkasta minulle kasvosi, lähetä minulle Henkesi.

Aluksi sinusta tuntuu, että tarvitset paljon erilaisia asioita, mutta edistyessäsi rukoilemisessa tarpeet vähenevät.

Lopuksi kaikki pelkistyy ja keskittyy yhteen ainoaan tarpeeseen, siihen, että tarvitset Jumalaa itseään, hänen Pyhää Henkeään."

(Wilfrid Stinissen)

Väsyneelle

Irma-Liisa Juuti:

Siunauksia

(PerusSanoma Oy 2005)

"Herra siunatkoon sinua 

väsynyt uurastaja

ja varjelkoon sinua

että saisit voimia kaiken sen tekemiseen,

mikä sinun on nyt vielä tehtävä

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle

ja antakoon sinun tuntea kaikki ne rukoukset,

joita on sinun puolestasi lausuttu

ja olkoon sinulle armollinen

ettei sinun tarvitsisi kantaa muiden jättämiä 

taakkoja niin paljon

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

että sinä voisit nähdä tekemäsi työt arvokkaana

ja iloita siitä väsymyksenkin keskellä

ja antakoon sinulle rauhan

että voisit nukkua yöllä vapaana muistamatta

vielä tekemättä jääneitä töitä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen"

(Irma-Liisa Juuti)

Muista hengittää

 

Heikki Kotila:

Hengittävä kirkko

(Pro vita mundi,

Mikko Heikan juhlakirja 2009)

"Hengitys ei ole pelkkää biologiaa, sillä se on myös ihmisen tunteisiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä asia.

Syvä ja rauhallinen hengitys rentouttaa ja auttaa keskittymään. 

Juuri tästä syystä hengityksen tiedostaminen ja hyvän hengityksen opettelu kuuluvat niin fyysiseen liikuntaan kuin hiljentymiseen ja meditaatioon.

Muistutus hengityksen merkityksestä on tärkeä myös kirkolle yhteisönä.

Elämme ajassa, jossa kristillinen kirkko joutuu venymään mitä hankalimpiin asentoihin uudenlaisten haasteiden edessä.

Siksi jumppasaleissa kaikuva kehotus "muistakaa hengittää" sanoo jotakin hyvin tärkeää myös kirkolle.

Miten ponnisteleva kirkko voisi olla myös hengittävä kirkko?" (Heikki Kotila)

 "Suomen kieleen on parin viimeisen vuosikymmenen aikana kotiutunut sana "spiritualiteetti".

Spiritualiteetti viittaa henkeen ja on keskeinen raamatullinen käsite. 

Henki, hengitys ja huokaaminen ovat tärkeitä raamatullisia ilmaisuja.

Spiritualiteetista puhutaan erityisesti rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä sekä hengellisessä ohjauksessa.

Spiritualiteetti liittyy olennaisesti Pyhän Hengen toimintaan ja spiritualiteetin harjoittaminen tähtää elämään Hengen voimassa ja Hengen yhteydessä.

Ihmisen henki suuntautuu Jumalaan, koska hänen olemukseensa kuuluu luomisen perusteella tarve lähestyä Jumalaa ja elää hänen yhteydessään.

Augustinus sanoo: " Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa." 

Spiritualiteetin harjoittaminen voidaan ymmärtää samanaikaisesti huokaamisena Jumalan puoleen ja Jumalan omana hengittämisenä ihmisessä."(Heikki Kotila)

"Kirkko ei voi muuttaa sitä todellisuutta, jossa se elää.

Kirkon haasteeksi nousee oman hengellisen elämän vaaliminen niin, että Jumalan armo olisi löydettävissä siellä, mihin se ihmistä kutsuu.

Muuttuva aika pakottaa kirkkoa tarkistamaan toimintaansa. Muutoshaaste voi olla kuitenkin myös kiusaus.

Samalla kun kirkko pyrkii ajankohtaisuuteen ja ajanmukaisuuteen, tuoreuteen ja notkeuteen, sen on kilvoiteltava uskon kuuliaisuudessa.

Miten kirkko muistaisi ja osaisi hengittää ponnistustensa keskellä elämää antavassa rytmissä?

Tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa maailmassa kirkko julistaa armoa, kun se muistuttaa luomiskertomuksesta, jonka mukaan Jumala itsekin lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä, sapattikäskyn levosta, kristillisestä sunnuntaista ja muista pyhistä ajoista.

Kun arjen ja pyhän vuorottelu katoaa, ihminen kärsii.

Kun aina on kaikkea, mikään ei ole enää mitään.

Juhlan ja arjen ero häviää.

Tämä on aina auki olevan yhteiskunnan henkinen hinta.

Kirkon tehtävänä on hengittää rauhassa ja opettaa oikeaa hengitystekniikkaa niille, jotka sen merkityksen ovat unohtaneet."

(Heikki Kotila)

Sydämen syksy

Anna-Mari Kaskinen:

Sydämen vuodenajat

(Kirjapaja 2009)

"Päivät pimenevät. Luonto on leimahtanut loistoonsa ja hiipuu lepoon.

On aika hiljentyä, kääntyä sisäänpäin, sytyttää kynttilä ja kohdata sydämen syksy.

On aika palata kesän yksinäisiltä retkiltä ja etsiytyä toisten kulkijoiden yhteyteen, jakaa eväät ja niukkuus.

On aika antaa tilaa kaihertavalle ikävälle, joka ei vielä ole saanut edes nimeä.

On aika katsoa, miten Jumala tekee työtään salatulla, väistämättömällä tavallaan luonnon kiertokulussa, ihmisen elämänkaaressa, arkipäivän hienonhienoissa säkeissä.

On aika hakeutua sammumattoman valon äärelle, lämmitettäväksi, valaistavaksi, karaistavaksi."

(Anna-Mari Kaskinen)