Jumalan syvä rauha

Kelttiläinen rukous

"Rauhaa, Herra, rauhaa.

Anna minulle sinun rauhasi,

jotta voisin 

tuoda rauhaa,

säteillä rauhaa,

ottaa vastaan rauhan,

saada aikaan rauhan.

Anna minulle sinun rauhasi

ja opeta minulle,

milloin on aika luopua rauhasta,

häiritä rauhaa,

rikkoa rauha,

jotta voisin aina olla rauhassa,

oi Herra, rauhan Jumala."

(suom Anna-Mari Kaskinen)

Hiljainen huone

Peter Halldorfin kirjasta "Näin avautuu rukous"

"Yksi Jeesuksen elämässä toistuva malli on hänen tapansa etsiytyä säännöllisesti rauhalliseen paikkaan saadakseen aikaa rukoilla.

Oman käytäntönsä hän muotoilee opetuksessaan näin: "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa." (Matt 6:6) Tämä on yksi tärkeimmistä neuvoista, joita Jeesus meille antaa, kun toivomme rukoustemme syvenevän. "Huone" on häiriötön paikka, jossa löydämme sisäisen sopusoinnun.

Samalla kun lähetämme matkaan jatkuvia rukouksen huokauksia - työtä tehdessämme, bussissa, valintamyymälässä, aamulla ylös noustaessa, illalla nukkumaan mennessämme, käydessämme pöytään - tarvitsemme paikkoja ja hetkiä, jotka on kokonaan varattu rukoukselle.

Vanhaan juutalaiseen tapaan kuului kolme päivittäistä rukoushetkeä: aamu, keskipäivä ja ilta. Jos aloittaa jokaisen päivänsä rukoushetkellä, on jo  päässyt pitkän matkan eteenpäin.

"Hiljainen huone" täyttää kypsyvän rukouselämän kolme perusedellytystä. Se edustaa elämämme hyvää yksinäisyyttä. Paikkaa, jossa autiomaaisien kanssa opetelemme sanomaan: "Maailmassa olemme vain Jumala ja minä."

Pinnallisesti nuo sanat voivat vaikuttaa maailmasta vetäytymiseltä. Todellisuudessa ne ovat edellytys sille, että pystymme elämään maailmassa, itse asiassa kaikkien kestävien ihmissuhteiden edellytys.

Jos en saa syvintä olemassaoloni oikeuteusta Jumalalta, teen pian maailmasta näyttämön, jolla pyrin löytämään oikeutuksen. Mikään ei tuhoa ihmissuhteitamme niin kuin se, että käytämme toisiamme tukemaan omaa itseämme. Jos meiltä puuttuu paikka aivan Jumalan sydämellä, joudumme lakkaamatta etsimään sen paikan korvikkeita maailmasta.

Toiseksi huone on elämämme hyvän hiljaisuuden paikka. "Olkaa hiljaa ja tietäkää, että Herra on Jumala" (Psa 46:11, ruotsalainen käännös v 1917) Psalmin sanat muodostavat rukouksen perusta. Puhumme yhteydestä puhuessamme rukouksesta, emme tekniikasta tai menetelmästä. Kaikki rukous alkaa Jumalan luota. Siksi se perustuu hiljaisuuteen. Ja kuunteleminen edellyttää hiljaisuutta. Elämän tärkeimmät asiat ovat aina hyvin yksinkertaisia.

Kun hiljaisuudella ei ole enää luonnollista paikkaa kulttuurissamme, meidän on etsittävä se erikseen, vaalittava sitä, harjoiteltava olemaan sen kanssa.

Mitä tapahtuu, kun ympärillämme tulee hiljaista - ja vähitellen myös sisimmässämme?

Alamme kuulla itsemme ajattelevan. Aikaa myöten kuulemme jonkun muun ajattelevan. "Meillä on Kristuksen mieli." (1Kor 2:16) Pystyäksemme käsittämään Jumalan kuiskaukset meidän on ennen kaikkea oltava sisäisesti hiljaa. Ilman ulkoista hiljaisuutta on vaikea saavuttaa sisäistä hiljaisuutta.  Kun olemme asettuneet taloksi sisäiseen huoneeseemme, huomaamme, että sisäisen hiljaisuuden säilyttäminen käy helpommin jopa keskellä hälinää.

Kolmanneksi huone edustaa hyvää pysyvyyttä. Sydämen kaipuu tarvitsee tukea yksinkertaisista, vakiintuneista tavoista. Jokinlaisen sisäisen elämänjärjestyksen luominen on meistä useimmille välttämätöntä. Voi olla kyse konkreettisesta rukoilemisen paikasta, "pyhästä nurkkauksesta", jonne pystytetään vaatimaton rukousalttari rukouspenkkeineen, jonne sytytetään kynttilä ja jossa voi kiinnittää katseensa ikoniin.

Tämä rukoilemisen paikka voi vallan hyvin olla ulkona: kävelytie, suojaisa lehto, kasvihuone...Järjestykseen kuuluu sekin, että tälle paikalle hakeudutaan tiettyinä hetkinä päivästä. Tässä on oltava tilaa tietylle joustavuudelle, ja järjestyksen on sopeuduttava kulloiseenkin elämäntilanteeseen.

Mutta sääntö on tämä: mitä suurempi vaihtelu leimaa elämämme ulkoisia olosuhteita, sitä tärkeämpää on vaalia sisäisen elämän vakiintuneita tapoja. Säänönmukainen rukoileminen muodostaa perustan jatkuvalle rukoukselle: sille, joka on käynnissä aina ja kaikkialla."

(Peter Halldorf)

Sielu hengittää

Marjaana Kanervan ja Pertti Revon kirjasta
"Arjen hiljainen hetki"

"Rukous on sielun hengitystä, sanoivat erämaaisät. Jos ihminen ei hengitä, hän kuolee. Jos hän ei rukoile, hän kuolee hengellisesti.

On tilanteita, joissa rukous kumpuaa sielusta spontaanisti. Se vain pulppuaa. Sitä ei itse voi saada aikaan eikä se ole käskettävissä. On myös kausia, jolloin uskonelämä tuntuu olevan kuin tasaisen kuivaa erämaata. Silloin valmiit rukoukset voivat auttaa.

Kristikunnalla on valmiiden rukousten aarteisto, psalmit, Isä meidän-rukous, Herran siunaus, uskontunnustus ja paljon muita, joihin on hyvä liittyä. Yhteisiin rukouksiin kiteytyy ihmisille yhteinen, ikiaikainen sisältö: kiitos, ylistys, valitus, kysely, pyytäminen, luottamus.

Aikoina, jolloin rukoukseen ei yksinkertaisesti jaksa tai voi liittyä, voi vain huokaista - tai parkua, miten vain. Kun ei jaksa sitäkään, on hyvä muistaa, että rukous ei lakkaa: Kristikunta rukoilee jatkuvasti, ja rukous kantaa silloinkin, kun itse on voimaton.

Hiljentymishetki tuo rukouksen elämän arkisimpiin yhteyksiin. Rukous on yhteydenpitoa Jumalaan, joka on läsnä ja lähellä halki elämän. Kilvoittelija opettelee rukouksessa muistamaan, missä hän itse on: Jumalan edessä, Hänen maailmassaan ja Hänen ihmistensä parissa."

(Marjaana Kanerva ja Pertti Repo)

Polunalkuja

"Mitä koko elämänpituinen pyhiinvaellus on: yhä uudestaan Lähteelle laskeutumista, että löytäisin itse levon, että löytäisin oman sydämeni ja sinne kätkeytyvät mahdollisuudet - ja että löytäisin yhä uusia polunalkuja toisten luo." (Anna-Maija Raittila kirjassa "Tulisija")


"Eteeni avautuu pienten askelten polku. Näköalapaikaltani huomaan, miten kaukana olen vielä ihanteista ja miten vähän olen vasta oppinut, toisin kuin nuorempana kuvittelin. Olisihan näiden vuosien aikana ollut jo monta kertaa tilaisuus kasvaa hyväksi lähimmäiseksi, löytää tasapaino haasteiden ja levon välillä, asettaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.

En voinutkaan edetä pitkin harppauksin. Jäljelle jäi pienten askelten polku, hidas kasvu kohti sitä, mikä ei vielä silmin näy.

Vaikka en olisi vielä kasvanut rukouksessa kestäväksi, voin heittää huokaukseni Jumalan syliin ja luottaa, että Pyhä Henki tekee hiljaista työtään.

Jäljellä on vielä uskon sinapinsiemen. Eikö Jeesus sanonut, että se riittää siirtämään vuoria."

(Anna-Mari Kaskinen kirjassa "Puun alla)

Tule omaksi itseksesi

Veli Rogerin ajatuksia  Anna-Maija Raittilan kirjassa "Tulisija"

"Mitä seuraa sen riskin ottamisesta, että lähdemmme seuraamaan Kristusta?

Se merkitsee tulemista siksi mitä me olemme sydämemme syvyydessä. Siellä, sydämemme syvyydessä Kristus sanoo meille: älä pelkää mitään, älä epäröi. Minä olen läsnä.

Sen riskin otettuamme, että lähdemme seuraamaan Kristusta, me kuulemme hänen selvästi sanovan:
Tule siksi mikä olet sydämesi syvyydessä. Uskalla yhä uudestaan, jatkuvasti, aloittaa alusta.

Älä juutu omien epäröintiesi suohon. Älä odota, että tulisit paremmaksi, jotta voisit aloittaa.

Niin, tule vain siksi, mikä olet sydämesi syvyydessä.

Ja sydämesi on antava sinulle täyden vapauden katsella tappioittesi yli, ja sinä olet löytävä elämän maun, elävän Jumalan maun."

(Veli Roger)

Luopuminen luo vapautta

Peter Halldorfin kirjasta "Näin avautuu paasto"

"Paasto on tie suurempaan itsensä tuntemiseen. Pyrkiessäni luopumaan jostakin opin, millä asioilla on lujempi ja millä kevyempi ote elämässäni.

Voimme siis nähdä, kuinka elämämme vapaus liittyy paastoon. Ainoastaan suhteessa siihen, mistä kykenee luopumaan, on vapaa.

Antaessaan meille paasto-ohjeita Jeesus korostaa voimakkaasti, että paasto kuuluu "salaiseen" elämäämme. Varoittavana esimerkkinä hän mainitsee ne, jotka tekevät paastosta hengellisen näytöksen - "he ovat jo saaneet palkkansa" - ja neuvoo, kuinka paastonaikana on elettävä niin, että "sinun paastoasi eivät näe ihmiset" (Matt 6:18)

Kiusaus tehdä vaikutus seuraa varjon tavoin kaikkea hengellisyyttä. Paastosta voi vaarallisen helposti tulla keino vahvistaa itsetuntoa, uskoa siihen, että on pari askelta edellä useimpia ympärillään olevia ihmisia.

Marian esimerkki on ajaton: "Maria kätki sydämeensä kaikki, mitä oli tapahtunut"; hän kätki sydämeensä tapaamisensa Jumalan kanssa (Luuk 2:19). Hän teki kaikkea muuta kuin puhui siitä.

"Mene sisälle huoneeseesi" (Matt 6:6) sanoo Jeesus puhuessaan elämästämme Jumalan kanssa. Huone on kuva elämämme paikoista ja kokemuksista, joita muut eivät pääse näkemään, joista kerromme korkeintaan sielunhoitajallemme.

Jokainen tarvitsee sellaisen "huoneen". Paikan, jonka oven suljemme ulkomaailmalta. Sinne paasto kuuluu.

Kiusaukseen tehdä vaikutus paastolla liittyy  kiinteästi toinenkin sudenkuoppa. Tunne, että on "parempi" kristitty kuin muut, tulee salakavalasti.

Eikä sen tarvitse olla vaikutuksen tekemistä muihin: kokemus, että olemme paaston rasituksilla ilahduttaneet Jumalaa, lohduttaa meitä.
Mutta se on petollista lohtua. Siinä silmänräpäyksessä paastosta on tullut itsetarkoitus, ansio Jumalan edessä.

Kaiken kristilliseen elämään liittyvän paaston taustalla on oltava ymmärrys, että kaikki on armoa. Kukaan ei tule pyhemmäksi paastoamalla. Elämme pyhyys on Jumalan työtä, ei omien hengellisten ponnisteluidemme hedelmää."

(Peter Halldorf)

Paastonajan rukous

"Rakas Jeesus,

ei tästä minun elämästäni näytä tulevan

tämän parempaa

vaikka kuinka toivoisin ja yrittäisin.

Väsähdän kesken kilvoittelun.

Menen sieltä, missä aita on matalin.

Synti ja itsekkyys riippuu minussa kiinni

ja usein rakastan pahaa enemmän kuin hyvää.

Kuitenkin tahtoisin oppia jotain uutta 

tulevien viikkojen aikana.

Tee sinä minussa työtäsi.

Raivaa sydämeeni tilaa

Sinun kärsimystiesi ja ylösnousemuksesi

ymmärtämiselle.

Armahda minua!"

(Anna-Mari Kaskisen rukous 

kirjassa "Puun alla")

Korvien ja silmien paasto

Peter Halldorfin kirjasta "Näin avautuu paasto"

"Kaikki paasto alkaa siten, että katsomme elämäämme ja elämäntapaamme.

Esitämme itsellemme kysymyksiä: Mikä elämässäni on vaarassa saada liian suuren sijan? Mikä vie minua helposti siihen suuntaan, jonne en oikeastaan haluaisi mennä? Minkä asian on hiukan kuoltava, jotta voisin elää kokosydämisemmin?

Saamani vastaukset auttavat minua erottamaan ne alueet, joilla tarvitsen paastoa eli rajojen vetämistä elämääni.

Varhaiskirkossa korostettiin ennen kaikkea vatsan ja kielen paastoa; kahden alueen, joilla on aina syytä pidättyvyyteen. Ylensyönti mainitaan usein ensimmäisenä kuolemansynneistä, ja kielen Raamattu sanoo olevan "täynnä tappavaa myrkkyä" (Jaak 3:8)

Meidän aikanamme silmien ja korvien paasto on vähintään yhtään aiheellinen.

Melu on yksi suurimmista hengellistä elämää uhkaavista vaaratekijöistä. Se valtaa aaltopituuden, jolla tunnistamme sisäisen äänen.

Ehkä ei ole sattumaa, että Raamatun viimeinen kirja, joka sijoittuu aikojen loppuun, toistaa kerta toisensa jälkeen:"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." (Ilm 2:7)

Korvien tunkeminen täyteen melua (ääntä) on varma tapa tulla hengellisesti huonokuuloiseksi.

Paastoaminen on osittaista sulkemista: radion, tietokoneen, television, mainosten, videoiden, sanomalehtien. Paasto on jopa tietynasteisen pidättyvyyden harjoittamista ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ei halveksunnasta vaan kunnioituksesta toisia ihmisiä kohtaan.

Näiden alueiden paasto auttaa meitä suurempaan läsnäoloon oman itsemme ja toistemme edessä: kuulemme itsemme ajattelevan, näemme sen, joka puhuttelee meitä.

Yksi Raamatun tärkeimmistä hengellisistä neuvoista on psalmin teksti: "Olkaa hiljaa ja tietäkää, että Herra on Jumala" (Psa 46:11, ruotsalainen käännös 1917)

Kaikkien erilaisten paastojen aikana meidän tulee etsiä tavallista syvempää hiljaisuutta.

Hiljaisuus on puheen paastoa. Sanoista kuoritaan pintakerros, jolloin puhuttuun tulee uudenlaista selkeyttä. Korvat puhdistuvat, ja alamme kuulla, mitä meille puhuttaessa sanotaan."

(Peter Halldorf)

Miten hiljentyä?

Marjaana Kanervan ja Pertti Revon kirjasta

"Arjen hiljainen hetki"

"Mistä voi keskellä kiireen pyöritystä löytää omaa aikaa ja rauhallisen jakson hiljaisuudelle? Millaisessa ympäristössä hiljaisuutta voi harjoittaa? 

Kolmatta ongelmaa ei aina osaa odottaa edeltä käsin: vaikka ulkoiset olosuhteet tuntuvat sopivilta, voi olla vaikea löytää levollista olotilaa. Sisäisen hiljaisuuden löytäminen ei tahdo onnistua, on vaikea rauhoittua ja keskittyä eikä mieli tunnu tyyntyvän.

Arjen hiljentymisessä etsitään tapoja hiljaisuuden esteiden voittamiseksi.

Hiljentyminen kaipaa kolmea asiaa: rytmiä eli jaksotusta, tilaa ja muotoa.

Päivittäisen ajan varaaminen luo rytmin ja jatkuvuuden. Etsi itsellesi hiljentymisaika ja pidä siitä kiinni. Varaa jokaiseen päivään noin puoli tuntia varsinaiseen hiljentymiseen ja 5-10 minuuttia iltaisin, jolloin palaat hiljentymisen ajatuksiin ja päivän katseluun. Tämän ajan tulee olla vapaa häiriötekijöistä, puhelimesta, sisään kävelevistä ihmisistä tai muusta vastaavasta.

Jotkut ovat ratkaisseet aikapulman heräämällä puoli tuntia aikaisemmin tai varaamalla vaaditun oman ajan keskelle päivää.

Sisäisen hiljaisuuden tilan löytämistä voi auttaa myös ulkoisten olosuhteiden järjestämisellä. Hiljentymiseen ei tarvita erityistä kotikappelia. Etsi itsellesi paikka, jossa tunnet viihtyväsi. Sytytä kynttilä, katsele ristiä, ikonia, kukkia, tyhjää seinää tai muuta, joka auttaa sinua keskittymään.

Etsi itsellesi asento, joka auttaa sinua olemaan jännittämättä, avoin ja valveilla. Levollinen, mutta tarkkaava istuma-asento on hyvä rukousasento.

Hengellisiä hiljentymisharjoituksia on monenlaisia. Etsi itsellesi tavat ja menetelmät, joista et poikkea.

On hyvä muistaa, että omaa hiljentymisen tapaa ei välttämättä löydä heti. Itselleen tulee antaa aikaa."

(Marjaana Kanerva ja Pertti Repo)

Kirja "Arjen hiljainen hetki" on opas päivittäiseen hiljentymiseen harjoitusten avulla. Kirjan lähtökohtana on ajatus, että myös hengellistä elämää voi ja tulee hoitaa. Kirja on valitettavasti loppuunmyyty, mutta sitä löytyy esim kirjastoista.

Elää Jumalan kanssa

Henry Nouwenin kirjasta "Läpi pimeän yön"

"Pääkysymyksenäsi tulisi aina olla tämä: elänkö ja toiminko Jumalan kanssa vai ilman Jumalaa. Sisimmässäsi kyllä osaat vastata tuohon kysymykseen.

Joka kerta, kun teet jotain, mikä nousee omista hyväksytyksi tulemisen, vakuuttamisen tai kiintymyksen tarpeistasi, ja joka kerta kun teet jotain, mikä paisuttaa näitä tarpeita, tiedät ettet ole Jumalan kanssa. Nuo tarpeet eivät tyydyty; ne vain yltyvät sitä mukaa kuin pyrit niiden suuntaan.

Mutta joka kerta, kun teet jotain Jumalan kunniaksi, tunnet sydämessäsi Jumalan rauhan ja löydät siitä levon. Mitä syvemmin elät hengellistä elämääsi, sitä helpompi on havaita se ero, mitä on elää Jumalan kanssa ja mitä on elää ilman Jumalaa.

Kurinalaisen elämän eläminen on sellaista, että tahdot aina olla siellä missä Jumala on kanssasi. Tämän harjoittelun suurin haaste on uskollisuus, jota on elettävä joka hetki, jokaisen hetken valinnoissa.

Jos syömisesi, juomisesi, työsi tai puheesi ei enää tapahdu Jumalan kunniaksi, sinun pitää lopettaa se heti. Jos näet et enää elä Jumalan kunniaksi, alat elää omaksi kunniaksesi. Silloin erotat itsesi Jumalasta ja teet itsellesi vahinkoa."

(Henry Nouwen)

Hiljentyminen

Marjaana Kanervan ja Pertti Revon kirjasta
"Arjen hiljainen hetki"

"Hiljentyminen on tilan antamista itsessä olevalle hengelliselle kaipuulle. Kaipaus, hengellisyys, spiritualiteetti - mitä nimeä siitä käytetäänkään- on olemassa silloinkin, kun sitä ei ole aktiivisesti harjoitettu tai kun se tuntuu olevan kätkössä.

Ihmisen olemukseen kuuluu, että hänet on luotu rakastamaan Jumalaa (Augustinus). Vaikka ihminen pyrkisikin torjumaan tämän, syvällä hänen alitajunnassaan elää yhä Jumalan kaipuu. Peruskaipauksen torjuminen merkitsee sisäistä pirstoutumista, koska ihminen kieltää näin varsinaisen perusolemuksensa.

Rukous tekee tietoiseksi Jumalan läsnäolosta. "Syvällä jokaisessa ihmisessä pulppuaa lähde, joka on Kristus." "Salli minun tuntea itseni, salli minun tuntea sinut", kirjoitti Augustinus. "Jos olet kaukana itsestäsi, miten voisit olla lähellä Jumalaa."

Hiljentymisen peilinä toimii se ympäristö, jossa eletään päivittäin. Hiljentyminen ei tapahdu tyhjiössä, umpiossa. Se tapahtuu keskellä elämää, sen risaisuudessa ja vaikeuksissa, rasituksissa ja pettymyksissä sekä ilossa ja kiitollisuudessa.

Kiireisen elämänrytmin uuvuttamalle hiljentyminen tarjoaa lepohetken. Saa viipyä ja levätä Jumalassa. Oleminen on sallittua. Usko on lepäämistä Jumalassa ja Jumalan varassa.

Jokainen tuntee itsessään jännityksiä, jotka eivät tahdo hellittää, sulkeutuneisuutta, joka ei tahdo avautua. Arjessa on monta elämän tuomaa ilon ja kivun pistettä.

Arjen keskellä hiljentyen voi elää tietoisesti Jumalan läsnäolossa, huolenpidossa ja rakkaudessa. Hiljentymistä aloitettaessa on hyvä muistaa Augustinuksen sanat:"Ole kärsivällinen itseäsi kohtaan ja rukoile."

(Marjaana Kanerva ja Pertti Repo)

Tilaa ja aikaa

"Kiitos että saan nähdä vanhuksia,

katsella heidän kasvojaan,

heidän haurasta valoisuuttaan,

joka on kuin vanhojen puiden valoa

asfalttikaupungissa.

Kiitos että saan katsella lapsia,

jotka kumartuvat kesken matkansa

nostamaan kivensirun maasta,

jotka pysähtyvät

jokaisen kukan kohdalle.

Kiitos ihmisistä,

joissa asuu niin suuri avaruus,

että he joka tilanteessa

ehtivät tarkkailla taivaan liikkeitä

ja toisten ihmisten kasvonpiirteitä.

Kiitos Herrani, 

ettei sinun lähelläsi tule

hätäinen mieli:

minun pitäisi ehtiä ja onnistua...

Vaan onnellinen olo:

on tilaa ja aikaa

tapahtua enemmän

kuin uskallan pyytää."

(Anna-Maija Raittila)

Pyhää yksinkertaisuutta

Peter Halldorfin ajatuksia paastosta
"Paasto on hengellinen matka, jonka päämääränä on pääsiäinen, laajemmassa merkityksessä elämä, jonka läpi loistaa Kristuksen ylösnousemus.

Paaston sisältöä havainnollistavista kuvista yksi selkeimmistä on harventaminen.

Harventaminen on rajoittamisen periaatteen hyväksymistä.On välttämätöntä sovittaa kasvit siihen tilaan, joka niille on varattu; muutoin sadosta tulee niukka ja surkea. Sama koskee sisäistä puutarhaa. Maatilkulle, joka on elämämme, ei mahdu kuinka monta kasvia tahansa.

Emme voi olla kaikkea, ehtiä kaikkea, seurustella kaikkien kanssa emmekä harrastaa kaikkea, mitä haluaisimme. On harvennettava lukemattomien kirjojen pinoa, mieluisten matkakohteiden luetteloa, jopa niitä monia tuttavuuksia, jotka vaativat aikaa ja huomiota - ei sosiaalista elämää väheksyen vaan voidaksemme syventyä todelliseen ystävyyteen - kaikki tämä on paaston aluetta.

Kun Jeesus sanoo, että "vain yksi on tarpeen" (Luuk 10:42), hän haastaa elämämme hyvän monimuotoisuuden ja kutsuu meitä etsimään pyhää yksinkertaisuutta.

Klassiset, perinteiset ohjeet korostavat tarkoin, että paastossa olennaista on vapaus. "Missä Herran Henki on, siellä on vapaus" (2Kor 3:17). Paavalin sanat koskevat kaikkea uskovan elämässä, myös paastoa.

Se merkitsee sitä, että jos joku päättää pidättäytyä jostakin, hänen täytyy samanaikaisesti kyetä puolustamaan muiden oikeutta siihen, jos on itse päättänyt luopua.

Paaston aikana tuemme toisiamme kohtuullisuuden tiellä, terästämme katsettamme ja saamme työkaluja työskentelyyn niin ruumiin kuin sielunkin parissa.

Paastonaika kutsuu minua paneutumaan työhöni yhä innokkaammin siinä Jumalan viinitarhan osaassa, joka on minun elämäni."

(Peter Halldorf: "Näin avautuu paasto")

Itsensä etsintää

Olli Valtosen ajatuksia paastosta
"Paasto on parannuksen tekemistä ja uuden kurssin miettimistä, hiljaisen mietiskelyn ja hengellisen uudistumisen aikaa. Paastonaika on omimman itsensä etsimistä. Tämä omin kun tuppaa hukkumaan työhön, virikkeisiin, huvituksiin.

Mitä, jos on niin, että ominta itseään ei tavoita helpoin keinoin? Mitäpä jos on niin, että siihen oikeasti tarvitaan jotain radikaalia? Sitähän paasto nimittäin on.

Varaa pääsiäiseen asti almanakastasi jokaiselle päivälle kaksi erityistä hetkeä, joilloin keskeytät työsi. Ei välttämättä joka päivä samaan aikaan, mutta joka päivä kaksi kertaa.

Ole hiljaa viisi minuuttia. Älä tee mitään. Vain hengitä.

Tämä on vanha resepti sielun levottomuuden rauhoittamiseksi.

Hengitä itseäsi rassaavat asiat ulos sielustasi ja vedä sisälle hiukkasen Jumalan armoa."

(Olli Valtonen Sana-lehden kolumni)

Talvilepo

"Kiitos, Luojani, vuodenaikojen vuorottelusta.

Kiitos pohjolan pitkästä talvilevosta.

Kiitos hämärän juhlasta,

kiitos sarastuksen hitaudesta.

Kiitos, että maa saa kauan

nukkua roudassa

ja puut riisuttuina,

jään suojassa kerätä voimaa

uuden viheriöimisvaiheensa

suureen tehtävään.

Ja kiitos, että minäkin saan levätä.

Opeta minua kuuntelemaan

ruumiini ja sieluni

väsymisen ja virkistymisen rytmiä.

Opeta minua luottamaan

sinun aikatauluusi

myös masennuksen vaiheissa,

kun tunteet ovat jäässä

ja rohkeus vajonnut

syvälle juurieni pimentoon.

Ylistän sinua, Armoluojani:

miten kunnioittavasti ja hellävaroen

sinä siunaat talveni.

Varjele minua

omalta kärsimättömyydeltäni

ja väärältä itsetarkkkailulta.

Herätä minut, kun aika on,

sinä joka lämmität mullan

ja kutsut idut päivänvaloon!"

(Anna-Maija Raittila)

Järjen ja uskon maailma

 

Eero Huovisen kirjasta " Avoin taivas"

”...he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi:”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” (Joh 6:19-20)

"Me ihmiset elämme kahdessa maailmassa, järjen maailmassa ja uskon maailmassa. Molemmat maailmat ovat ihmiselle tärkeitä ja välttämättömiä ja kummallakin on oma paikkansa. Kumpikin maailma kuuluu kaikille ihmisille. Ei ole niin, että kristittyjen tulisi elää vain uskon maailmassa.

Järjen maailma on Jumalan luoma ja antama, hyvä ja kaunis maailma. Järjen maailmassa pätee se, mikä voidaan omilla silmillä nähdä, havaita todeksi ja vakuuttaa toisille ihmisille.

Järjen maailmassa ei kävellä veden päällä eikä nähdä näkymättömiä. Olisi väärin, jos Jeesuksen kävelylle yritettäisiin keksiä selityksiä tai yritettäisiin väittää, että järki on ihmettä epäillessään väärässä. Järjen maailman piirissä ei pysy vain se, joka epäilee ihmeitä, vaan myös se, joka järjen ja päättelyn keinoin yrittää todistaa niitä tapahtuneeksi.

Evankeliumin ydin on Jeesuksen sanoissa: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” Käsittämätön kävely veden päällä on kuin alkusoitto, hapuileva preludi, joka vie varsinaiseen sinfoniaan. Ihmeet ovat vain johdantosanoja, joiden tarkoitus on viedä itse asiaan. Ihmeet ovat kuin kutsukortteja, joiden tarkoitus on päästää varsinaisiin juhliin.

Ihme on järjen ja uskon maailman rajalla oleva merkki. Ihmeet ovat merkkejä itseään suuremmasta todellisuudesta. Se, joka järjen keinoin tarrautuu ihmeeseen, joka se torjuakseen tai sitä puolustaakseen, on aina vaarassa jäädä pois varsinaisista juhlista, uskon maailmasta.

Jos huomio evankeliumissa kiinnitetään vain veden pintaan ja Jeesuksen jalkoihin, silloin jäädään järjen maailman vangeiksi. Järjen maailmaan jäämisen vaara on yhtä todellinen, haluamme sitten kumota ihmeet tai todistaa ne oikeiksi.

Se toinen todellisuus, uusi maailma, jonka Jeesus haluaa opetuslapsillee avata, on Hän itse. Järki näkee Jeesuksessa nasaretilaisen miehen, oudon ja kummallisia asioita tekevän miehen. Mutta syvimmiltään Jeesus on toisen maailman persoona, uskon maailmaan kuuluva Jumalan poika. Se, joka jää vain ihmeiden vangiksi, ei ehkä koskaa pääse näkemään uskon maailmaan kuuluvaa Jeesusta.

Uskon maailma on syvimmiltään pelottomuuden maailma. Pelottomuuden maailma on taas ilon ja vapauden maailma. Tässä toisessa maailmassa eli uskon maailmassa voidaan olla pelottomia, iloisia ja vapaita, vaikka ensimmäisessä järjen maailmassa pelottaisi kuinka paljon tahansa.

Tämän ilon, vapauden ja pelottomuuden lupaavat Jeesuksen sanat:”Minä tässä olen, älkää pelätkö.”
(Eero Huovinen)

Ilon vedet

Taizè-laulu "Gloria"

Ylistämme sinua, ylösnoussut Kristus,

pohjavirtamme,

elämänlähde,

joka olet läsnä kaikessa

mikä ikinä meitä virkistää,

mikä elvyttää meidät

totuuden ja toivon puolelle,

mikä puhkaisee meissä liikkeelle

intohimon ja ilon vedet!

Kiitos, että muutut meissä janoksi silloinkin,

kun me tyytyisimme

itse kaivamiimme kaivoihin.

(Anna-Maija Raittila)

Jumalan hyvyys

"Kaikki kääntyy hyväksi,

kaikki kääntyy hyväksi

ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi"

(Äiti Juliana Norwichlainen)

Anna-Maija Raittilan kirjasta "Kuuntelen kanssasi, Maria"

" Tuhat vuotta on kuin yksi päivä - Jumalan silmissä, jolla on varaa peittää unohduksiin koko ihmiskunnan sielunravinnoksi luomiaan ihmisiä. Birgenin pyhä Hildegard oli kadoksissa kahdeksansataa vuotta, Norwichin Äiti Juliana lähes kuusisataa vuotta. Onko tosiaan tarvittu niin paljon kypsymisaikaa?

Patriarkaalisessa kirkossa on vahdittu opinkappaleita, pidetty rahvas nöyränä helvetinpelolla tai vähintään jalkapuun voimalla, ja kirkkokunnan nimestä riippumatta on nähty turvallisemmaksi julistaa hyviä tapoja kuin armoa.

Mutta Herran suloinen Henki on sittenkin kaiken aikaa ollut liikkeellä, hän joka puhaltaa mistä tahtoo, liikkuu minne tahtoo ja kätkee aarteita itämään minne hyväksi näkee. Minusta on sydäntä kuohuttavaa ajatella näin.

Suuret näkijät ummistavat silmänsä ja haudataan, mutta Henki, joka muutaman vuosikymmenen ajan käytti heitä kuin suuren virran väylänä, kulkee eteenpäin. painuu lähteensilmäksi maan alle ja sulkeutuu kalliosuoniin. Tai ehkä on puhuttava siemenistä, maahan hajoinneista.

1100-luvulla tai 1300-luvulla vihannoinneet puutarhat ovat olemassa vieläkin; nämä ihmiset erilaisissa kutsumustehtävissään siirsivät näkyä eteenpäin. 

Mitä näkyä? Omaa ikävöintiään, odotuksen siemeniä, joita heihin oli milloin miltäkin suunnalta tarttunut ja juurtunut.

Heillä oli ihana salaisuus: Jumalan hyvyys."

(Anna-Maija Raittila)

Olla yksin yhdessä Jumalan kanssa

"Varhain aamulla, kun vielä oli pimeää, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa sai olla yksin, ja rukoili siellä." (Mark 1:35)

"Yksinäisyyteen, varhaisiin hiljentymisen hetkiin kätkeytyy jotakin Jeesuksen voiman salaisuudesta. Jeesuksen elämässä yhdistyy vaikuttavalla tavalla yhteys ja erilleen vetäytyminen, hiljaisuus ja läheisessä vuorovaikutuksessa eläminen.

Jeesuksen sanat: "Minä annan teille levon" (Matt 11:28) voidaan kääntää; minä saatan kiireenne lakkaamaan, minä rauhoitan teidät. Erityisen johdonmukainen tässä murehtimisen ja hätäilemisen rauhoittamisessa Jeesus oli omassa toiminnassan ja opetuslapsia opettaessaan. Monien pyyntöjen, odotusten ja koskettavan kärsimyksen keskellä on uskallettava myös levätä, rauhoittua ja ottaa välimatkaa."
(Paavo Rissanen: Elävä Hiljaisuus)

Eheytyminen on täynnä arpia

"Elämän läpi voi kulkea vain haavaisin jaloin."

(Martti Lindqvist)

Kaija-Maria Junkkarin kirjasta "Avara hellyys" (Kirjapaja 1998)
 

” En usko, että aika itsestään parantaa haavat. Hoitamattomat haavat tulehtuvat ajan myötä, toisin sanoen tukahdutettu suru vammauttaa ihmisen jollakin tavalla. Myös hoidetut haavat jättävät arvet, jotka muistuttavat tapahtumista ainakin aika ajoin.

Pikemminkin aika syventää surua. Suru elää ihmisessä elämän pohjavireenä antaen entistä syvempää näkökulmaa muuhun elämään ja samalla myös syventäen elämän iloa ja riemua.

Elämässäni olen kokenut yhä uudelleen, ettei elämä välttämättä anna minulle sitä, mitä haluan vaan sitä, mitä tarvitsen tullakseni kokonaiseksi ihmiseksi.

Eheytyminen on täynnä arpia, mutta olihan ylösnousseella Kristuksellakin haavat oman kärsimyksensä merkkinä. Itse olen kokenut, että läpikäymäni vaikeat ajan ovat toisaalta avanneet elämässäni syvyyksiä, joiden en aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan. 

”Mitä enemmän viedään, sitä enemmän jää jäljelle,” kirjoitti Juhani Rekola kirjeessään kerrottuani hänelle vaikeasta ajasta elämässäni ja sen kautta oppimisestani. Miten oikeassa hän olikaan.

Tuska, jota ei väistetä, antaa uudenlaista rohkeutta ja iloa keskelle elämän arvaamattomuutta ja haurautta. Hoidettu haava, läpikäyty suru ei vammauta, vaan siitä virtaa parantavaa voimaa muillekin ihmisille. Oman kärsimyksen läpikäyminen herkistää muiden kärsimyksille, ja täten omaa tuskaa voi käyttää vapauttavana voimana kärsimystä vastaan taistelemisessa.

Psalminlaulaja puhuu Jumalasta, joka ahdingossa avartaa ihmisen tilan ja vie hänet avaraan paikkaan. Tuomalla menetyksemme yhä uudelleen Jumalan parantavaan läsnäoloon voimme vähitellen päästä avaraan paikkaan, saada uutta näkökulmaa tapahtuneeseen, mieltää tapahtuneen osaksi elämäämme.

Raamatussa eräs pelastusta merkitsevän sanan perusmerkitys on ”olla tilava”, ”olla avara”. Psalmi viittaa täten pelastuksen lahjaan, jonka Jumala antaa ihmiselle ahdingossa. Jumalan läsnäolo on koettavissa tuskan läpi kuljettaessa, ahdingon vähittäisessä avautumisessa. 

Jumala ei välttämättä poista kipuamme, mutta hän on voimamme ja rohkeutemme tuskan syövereissä, niin että saatamme jatkaa elämäämme kaikesta huolimatta, monien menetyksienkin jälkeen. Kärsimyksestä avautuu vähitellen entistä avarampi näkökulma elämään. 

”On olemassa täysipainoista elämää monista toteutumattomista toiveista huolimatta” saattoi saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa vankilakirjeissään. Hän myös jatkoi: ”Ei tosin kaikki, mitä tapahtuu, ole ilman muuta Jumalan tahto, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan tapahdu mitään Jumalan sitä sallimatta (Matt 10:29).

Jokaisesta tapahtumasta, on se kuinka onneton tahansa, on tie Jumalan tykö.”

(Kaija-Maria Junkkari)

Kädet

Minun käteni soi

(Anna-Mari Kaskinen)

Minä Luojalta kaksi kättä sain,
Luoja kuiskasi rakasta niillä.

Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.

Mutta en oppinut rakastamaan.
Minun käteni taskuihin jäivät.

Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.

En oppinut käsiä käyttämään,
ne olivat kömpelöt, kovat.

Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
katso, millaiset käteni ovat.

Mitä tahansa yritän koskettaa,
se musertuu kätteni alla.

Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja se rakastaa rikkomalla.

On paras, jos käteni piiloon jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,

niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.

Näin Luojan silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:

anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.

Mitä tapahtui silloin, sitä tiedä en.
Tuulet alkoivat humionoida.

Ne poistivat vihan ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.

Ne soittivat putoa sävelmää,
ensin aivan arasti ja salaa.

Sitä säveltä voinut en vaientaa,
kun se vilinä valtasi alaa.

Se levisi hurjalla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,

jotka iloista uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormienpäihin.

Jumala, sinulta käteni sain,
koko sieluni sinua kiittää.

Minun käteni ovat kanava vain,
mitä tahdot, se tee, se riittää. 

Jukka Leppilampi : Minun käteni soi

(san Anna-Mari Kaskinen, säv Jukka Leppilampi)

Lapsen luottamuksella

Katkelma piispa Eero Huovisen 3.2.10 pitämästä saarnasta:

"Miksi lapset ovat sellaisia, että heidän kaltaisilleen luvataan Jumalan valtakunta?
Pienelle lapselle on ominaista, että hän on, yksinkertaisesti vain on. Aikuiset tekevät ja suorittavat, mutta lapset ovat. Lapsi on rakas, koska hän on olemassa. Pieni vauva ei tee mitään, hän vain lepää äitinsä rinnalla tai isänsä käsillä.

Jumalan valtakunta on senkaltaisten, jotka ovat. Jumalan edessä ihmisen osa on olla ja luottaa. Hän, joka rohkenee vain olla ja luottaa, voi aavistaa sen, millainen Jumala on. Jumalan perimmäinen olemus ei ole vaatia, tiukata eikä käskeä. Jumala pitää huolta, antaa anteeksi, rohkaisee ja tukee.

Lapselle ominaisen olemisen ja luottamisen maailma on auki myös aikuisille, niin kriittisille älyköille kuin tehokkaille työnsankareille. Olemisen ja luottamisen maailma kuuluu kaikille. Kaikkia kutsutaan olemaan lasten kaltaisia."
(Eero Huovinen)

Armoa aamuun ja iltaan

Eero Huovisen kirjasta "Avoin taivas"

"Armo on samanlaista kuin rakkaus. Kummassakin on jotain laskelmoimatonta, ehdotonta ja kokonaisvaltaista. Rakastunut ihminen ajattelee rakkautensa kohdetta joka hetki, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Olisiko Jumalankin rakkaus meitä ihmisiä kohtaan samanlaista? Taukoamatta, siis kaiken aikaa Jumala ajattelee ja toivoo meistä ihmisistä pelkkää hyvää. Osaammeko me aavistaa, että olemme joka hetki Jumalan armon ja rakkauden keskipisteessä, aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.

Aamuarmo on Jumalan johdatuksen ja varjeluksen armoa. Joka aamu Jumala lupaa armonsa uuteen päivään. Aamulla katsotaan eteenpäin, toivotaan parempaa ja luotetaan tulevaisuuteen. Jumalan aamuarmoon luottava ihminen voi ajatella: parhaat päivät ovat edessäpäin.

Illalla ihminen katselee taaksepäin. Ilta on tilinteon hetki, arvioinnin paikka. Mitä olen saanut tänään aikaan, missä taas olen epäonnistunut? Tilinteon hetkellä ihminen katsoo peiliin. Peilistä näemme itsemme selllaisina kuin olemme, emme sellaisina kuin toivoisimme. Rehellisyyden vaatimus on aina ankarampi kuin mitä me itse toivoisimme.

Tilinteon ja itsearvioinnin vaativin peruskysymys kuuluu: olenko minä rakastanut yli kaiken Jumalaa ja lähimmäistäni niin kuin itseäni? Tämän ankaran kysymyksen edessä minun on pakko myöntää: en selviä tämän päivän tilinteosta ilman anteeksiantamuksen armoa.

Itsensä kanssa koville joutuneelle ihmiselle ilta-armo on ainoa mahdollisuus kestää kuluneen päivän tilinpäätös. Ilta-armo on anteeksiantamuksen armoa. Illalla pyydämme, että Jumala antaisi kaiken väärän anteeksi.

Ilta-armo on sitä, että Jumala ei hylkää minua, vaikka olen päivän mittaan syyllistynyt laiminlyönteihin ja omahyväisyyteen enkä ole luottanut Jumalaan niin kuin olisi pitänyt enkä edes niin kuin olisin tahtonut. Ilta-armo on sitä, että Jumala kulkee minun kanssani, askel askeleelta, tunti tunnilta.

Ihminen, joka on kokenut, mitä ilta-armo ja anteeksiantamuksen armo merkitsevät, ei voi olla ilman Jumalaa ja hänen rakkauttaan. Silloin mielen ja sielun valtaa kuin sisäinen pakko toivoa, että aina saisi olla ja kulkea yhdessä Jumalan kanssa."
(Eero Huovinen: Avoin taivas)

Kuvavideolla lumen valoa ja Lasse Heikkilän laulu "Niin kuin on hanki valkoinen". Valokuvani ovat huurrekauniin tammikuun satoa.

Kätketty elämä

Henry Nouwenin kirjasta Uskon ja viisauden sanoja:

"Kun ajattelemme Jeesusta, ajattelemme tavallisimmin hänen sanojaan ja ihmetekojaan, hänen kärsimystään, kuolemaansa ja ylösnousemustaan, mutta emme saisi koskaan unohtaa että hän ennen kaikkea eli yksinkertaista, kätkettyä elämää eräässä pikkukaupungissa, kaukana kaikista suurista ihmisistä, suurkaupungeista ja suurista tapahtumista. Suurimman osan elämästään Jeesus eli kätkössä.

Jeesuksen kätketty elämä on hyvin tärkeä asia omalle hengelliselle matkanteollemme. Kätkössä mekin voimme Jeesuksen lailla kasvaa iässä ja viisaudessa sekä Jumalan että ihmisten iloksi. Juuri kätkössä eläen me voimme löytää todellisen läheisyyden Jumalan kanssa ja aidon rakkauden ihmisiä kohtaan. Jos meillä ei ole omaa kätkettyä elämäämme lähellä Jumalaa, ei julkinen elämämme Jumalan hyväksi pääse kantamaan hedelmää.

Eräs niistä syistä, miksi kätkössä olo on niin tärkeä puoli hengellistä elämää, on se, että se pitää meidät keskittyneinä Jumalaan. Kätkössä ollen emme saa inhimmillistä mainetta, ihailua, tukea tai rohkaisua. Kätkössä eläessämme meidän on mentävä suruinemme ja iloinemme Jumalan luo ja luotettava siihen, että hän antaa meille mitä eniten tarvitsemme.

Omassa yhteiskunnassamme meillä on taipumus välttää kätköön joutumista. Haluamme näkyä, tulla tunnetuiksi. Haluamme olla hyödyksi toisille ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Mutta kun meistä tulee näkyviä ja suosittuja, alamme olla riippuvaisia ihmisistä ja heidän reaktioistaan ja kadotamme helposti yhteyden Jumalaan, olemassaolomme todelliseen lähteeseen. Kätkössä olo on puhdistumisen paikka. Kätkössä löydämme aidon itsemme."
(Henry Nouwen: Uskon ja viisauden sanoja)

Kahden kesken Jumalan kanssa

Henry Nouwenin kirjasta Uskon ja viisauden sanoja:

"Kun käymme sisälle yksinäisyyteen ollaksemme kahden kesken Jumalan kanssa, huomaamme nopeasti kuinka riippuvaisia me olemme. Vailla jokapäiväisen elämämme monia viihdykkeitä olemme ahdistuneita ja jännittyneitä. Kun kukaan ei puhu kanssamme, kun kukaan ei soita tai tarvitse apuamme, meistä alkaa tuntua ettemme olekaan mitään. Alamme pohtia onko meistä mitään hyötyä, onko meillä mitään arvoa, mitään merkitystä. Pyrimme pääsemään äkkiä irti pelottavasta yksinolosta ja taas puuhaamaan jotakin, vakuuttamaan itsellemme, että sittenkin olemme "joku". Mutta se on kiusaus. Eihän toisten ihmisten reaktiot tee meistä arvokkaita, vaan Jumalan iankaikkinen rakkaus meitä kohtaan. Nähdäksemme selkeästi totuuden omasta itsestämme meidän on yksinäisyydessä nojattava Jumalaamme ainoana, joka tekee meistä sen, joka olemme.

Miten voimme kestää yksinäisyydessä, jos meitä kiusaa syvä paine päästä ihmisten ja tapahtumien hyörinään? Yksinkertaisin tapa on keskittää mieli ja sydän johonkin sanaan tai kuvaan, joka muistuttaa meitä Jumalasta. Voimme toistaa levollisesti: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu", tai katsella rakastavasti Jeesus-ikonia. Silloin voi levottomaan mieleemme virrata vähän lepoa ja saamme tuntea Jumalan hellää läsnäoloa.

Tämä ei onnistu yhdessä illassa. Se vaatii uskollista harjoitusta. Mutta jos joka päivä vietämme jonkin aikaa vain olemalla Jumalan seurassa, mielemme loputon ruuhka väljenee ja vähin erin häviää."
(Henry Nouwen: Uskon ja viisauden sanoja)

Luota Jumalaan

Prayer of St Teresa by Margaret Rizza
"Älä anna minkään häiritä, stressata sinua.
Kaiken muun haihtuessa Jumala on muuttumaton.
Ole kärsivällinen, Jumala on kanssasi.
Mitään ei sinulta puutu, Jumala riittää."

"Mutta sokeat minä kuljetan tietä, jota he eivät ole kulkeneet,
annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne.
Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi,
louhikkopolut sileäksi tieksi.
Nämä ovat minun tekojani, näin olen tehnyt ja näin teen yhä."
(Jes 42:16)

"Olen ennenkin ollut kuin sokea pimeydessä tulevaisuuteni suhteen. Vanha tie on auttamatta kuljettu loppuun, uusi ei ole vielä näkyvissä. Masennukseen olisi sata syytä, toivoon ei muuta kuin Jumalan sanan ikuiset lupaukset. Voisinko sittenkin toivoa elämältä vielä jotakin hyvää?
Jeesus avaa uuden polun, jota en ole ennen kulkenut. Hän avaa reitin, jota en osannut itse edes ajatella. Hän muuttaa pimeyteni näkemisen valoksi. Hän tasoittaa terävän louhikkopolun tasaiseksi tieksi. Vain Jumala, minun Jumalani voi luvata näin paljon. Vain hän on tehnyt näin ennenkin ja voi vieläkin tehdä. Siksi uskon ja luotan, että Jeesus aukaisee oikean ja juuri minulle sopivan tien kulkea."
(Juha Vähäsarja: Joka päivä Jumalan kämmenellä)